Arvoisa puhemies! Hallitus ansaitsee kiitokset tämän päälle päin pieneltä vaikuttavan mutta tosiasiassa tulevaisuuden kannalta valtavan tärkeän esityksen tuomisesta tänne saliin. Kyse on työttömyysvakuutusmaksujen perintämenettelyyn sekä koulutuskorvaukseen tehtävistä muutoksista.
Muutos toisi vapautta erityisesti työttömyysvakuutusmaksua maksavien yhteisöjen arkeen. Jatkossa työttömyysvakuutusmaksujen perintä olisi mahdollista suorittaa sekä toteutuneeseen palkanmaksuun perustuen että nykyistä työttömyysvakuutusmaksujen perintää vastaavalla ennakollisella perinnällä. Ehdotetut muutokset ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä, sillä työttömyysvakuutusmaksua maksaa vuosittain noin 170 000 yhteisöä.
Toinen muutos koskisi Työttömyysvakuutusrahaston tiedonsaantioikeuksia. Jos esitys hyväksyttäisiin, jatkossa Työttömyysvakuutusrahastolla olisi oikeus saada yksilöityjä tulo- ja muita tietoja Verohallinnolta sekä Eläketurvakeskukselta ja työeläkelaitoksilta työttömyysvakuutusmaksun määräämistä, perintää ja valvontaa varten.
Arvoisa puhemies! Se, miksi nämä pieniltä tuntuvat muutokset ovat merkittäviä, liittyy siihen, mitä niiden kautta voidaan saavuttaa. Kyse on uudistuksista, jotka mahdollistavat kansallisen tulorekisterin käyttöönoton ensi vuoden alusta lähtien. Kyse on yhdestä tärkeimmistä harppauksista suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kehittämisessä. Käytännössä tulorekisteri tulee mahdollistamaan sosiaaliturvan ja tuloverotuksen kehittämisen reaaliaikaiseksi ja tällä tavoin myös poistaa byrokratiaa. Kyse on viime kädessä siitä, millaisen sosiaaliturvamallin me uuden tulorekisterin varaan rakennamme.
Kokoomus tulee ajamaan sellaista uutta sosiaaliturvamallia, jossa uuden tulorekisterin tuomia mahdollisuuksia sovelletaan verotukseen ja sosiaaliturvaan liittyvien kannustinongelmien lieventämiseen. Haluamme järjestelmän, jossa tuet ja tuloverotus reagoisivat joustavasti tulorekisterin tietojen perusteella henkilön kulloiseenkin tilanteeseen, jolloin poistuu etuuksien loppumisen ja uudelleen anomisen ongelma. Lisäksi päivärahaa ja asumistukea voitaisiin maksaa heti työjakson päätyttyä, jos kokonaisansiotaso jää alle tulonormien.
Arvoisa puhemies! Toki muitakin malleja on, ja eri mallien kannattajien välillä olisi syytä käydä keskustelua Suomelle parhaan sosiaaliturvamallin kehittämiseksi. Olennaista olisi kuitenkin myös se, että kansallisen tulorekisterin mahdollistamia parannuksia haluttaisiin ja uskallettaisiin käyttää.
Näillä sanoilla toivotan tälle hallituksen esitykselle asianmukaista ja nopeaa käsittelyä.