Arvoisa puhemies! Tästä aiheesta on käyty jo pitkähkö keskustelu, ja siinä kävimme läpi sitä pohjaa, jolla tämä esitys on tehty. Asiantuntijakuulemisissa on noussut esiin, että nämä vaikutukset voivat olla kohtuullisen hyviä, mutta myöskään näissä asiantuntijakuulemisissa tai aiemmissa arvioissa, joita olemme saaneet, joista olemme voineet lukea eri lähteistä, ei ole kiistatta todettu, että tässä olisi aivan mittavat vaikutukset kyseessä. Tämä hallitus on sitoutunut siihen, että pohjana on tutkittu tieto, ja silloin päätösten ei pitäisi pohjautua toivomuksiin siitä, onko jollain toimenpiteellä vaikutuksia. Aikaisemmista kokemuksista tämänkaltaisista toimenpiteistä voimme päätellä, että ihan valtavia vaikutuksia valitettavasti ei ole välttämättä tulossa, mutta voimme tietysti toivoa, että nyt tämä tuplapoisto osuu sellaiseen ajanjaksoon, jossa on vaikutuksia nähtävissä enemmän kuin aiemmin.
Riskihän on siinä, että tässä tehdään semmoisia investointeja, jotka joka tapauksessakin olisivat toteutumassa. Myöskään nämä kustannusvaikutukset tälle hallituskaudelle eivät ole aivan pieniä, joten ei voi minun mielestäni väittää, että tässä nyt ei olisi mitään yritetty ja että tätä pitäisi heti tämän vaikutuksia tutkimatta laajentaa sillä tavalla, että tämä olisi jatkuvasti voimassa, tai että kohdennusta vielä laajennettaisiin, niin kuin perussuomalaiset esittävät. Me haluamme tukea kaikkia yrittäjiä, ja se vaatii sitä, että meillä on toimenpiteitä, jotka kohdistuvat myös sellaisiin yrityksiin, joilla ei ole isoja laite- ja koneinvestointeja: pienyrittäjiin, sellaisiin yrittäjiin, jotka toimivat henkilöintensiivisillä aloilla, palveluyrittäjiin. Nämä ovat myös niitä erittäin työllistäviä aloja. Me tarvitsemme toimenpiteitä myös sen kaltaisille yrityksille, joten kehottaisin myös oppositiota pohtimaan sellaisia toimenpiteitä, joiden vaikutuksista meillä on tutkittua tietoa ja jotka auttavat meidän yrityksiä laajasti. Sitä kautta me voimme parantaa työllisyysastetta.
Tosiaankin, niin kuin on todettu näissä aikaisemmissa keskusteluissa, että jos me haluamme tehdä vaikuttavia toimenpiteitä, niin meidän pitää investoida osaamiseen, ja siihen tämä hallitus myös satsaa aikaisempia enemmän tai ainakin aikaisempaa enemmän. Jotta me olemme sellaisilla aloilla, jotka ovat myös syntymässä ja joilla voidaan ihan oikeasti luoda jotakin uutta tähän maahan ja jotakin uutta tähän maailmaan, se vaatii investointeja myös osaamiseen ja tutkimus- ja kehittämistoimenpiteisiin.
Tämä toimenpide ei yksistään tule ratkaisemaan työllisyyshaasteita, mutta tämä on iso kädenojennus siihen suuntaan, että ainakin voimme katsoa, onko tästä apua niille yrityksille, jotka toimivat kone- ja laiteintensiivisillä toimialoilla ja saammeko vauhditettua investointeja tämän toimenpiteen avulla.