HE 66/2004

HE 66/2004

Euroopan Avaruusjärjestöä koskevan yleissopimuksen sopimuspuolten ja Euroopan Avaruusjärjestön välillä turvallisuusluokiteltujen tietojen suojaamisesta ja vaihdosta tehdyn yleissopimuksen sekä Suomen ja Saksan välillä turvallisuusluokitellun tiedon vastavuoroisesta suojaamisesta tehdyn sopimuksen hyväksymisestä, laeiksi mainittujen sopimusten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä laiksi kansainvälisistä tietoturvallisuusvelvoitteista

Asian valiokuntakäsittely

Saapumisvaihe

Asiantuntijavaihe
/jaostovaihe

Keskusteluvaihe

Ratkaistavana

Käsittely
päättynyt

Täysistunto lähettänyt 04.05.2004 hallintovaliokuntaan mietintöä varten
Täysistunto lähettänyt 04.05.2004 ulkoasiainvaliokuntaan lausuntoa varten
Täysistunto lähettänyt 04.05.2004 puolustusvaliokuntaan lausuntoa varten

Hallintovaliokunta

Saapunut: 05.05.2004

Käsittely päättynyt 09.06.2004 HaVM 11/2004 vp

Käsittelyvaiheet

05.05.2004

Ilmoitettu asia valiokuntaan saapuneeksi mietinnön antamista varten.

I käsittely

01.06.2004

Asiantuntijoiden kuuleminen

- Merkitään, ettei liikenne- ja viestintäministeriöllä ollut huomautettavaa.

- lainsäädäntöneuvos Anna-Riitta Wallin, oikeusministeriö (K)

- hallitusneuvos Aulis Gerlander, sisäasiainministeriö (K)

- lainsäädäntöneuvos Päivi Kaukoranta, ulkoasiainministeriö

- hallitussihteeri Marko Hasari, puolustusministeriö (K)

Jatkettu I käsittely

03.06.2004

Merkitty saapuneeksi

- kauppa- ja teollisuusministeriön, suojelupoliisin ja Teknologian kehittämiskeskuksen kirjalliset lausunnot. Merkitään, ettei maa- ja metsätalousministeriöllä ja Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto ry:llä ollut huomautettavaa.

08.06.2004

Todettu asiantuntijakuuleminen päättyneeksi.

Yleiskeskustelu

09.06.2004

Jatkettu yleiskeskustelu

Yksityiskohtainen käsittely

Valmistunut:

- HaVM 11/2004 vp

Ulkoasiainvaliokunta

Saapunut: 05.05.2004

Käsittely päättynyt 03.06.2004 UaVL 2/2004 vp

Käsittelyvaiheet

06.05.2004

Ilmoitettu asia valiokuntaan saapuneeksi lausunnon antamista varten.

I käsittely

02.06.2004

Asiantuntijoiden kuuleminen

- yksikön päällikkö Päivi Kaukoranta, ulkoasiainministeriö

- lainsäädäntöneuvos Anna-Riitta Wallin, oikeusministeriö (K)

- nuorempi hallitussihteeri Marko Hasari, puolustusministeriö

Jatkettu I käsittely

03.06.2004

Yleiskeskustelu

Yksityiskohtainen käsittely

- Mietintöluonnos

03.06.2004

Todettu asiantuntijakuuleminen päättyneeksi.

Valmistunut:

- UaVL 2/2004 vp

Puolustusvaliokunta

Saapunut: 05.05.2004

Käsittely päättynyt 03.06.2004 PuVL 1/2004 vp

Käsittelyvaiheet

06.05.2004

Ilmoitettu asia valiokuntaan saapuneeksi lausunnon antamista varten.

I käsittely

25.05.2004

Asiantuntijoiden kuuleminen

- lainsäädäntöneuvos Anna-Riitta Wallin, oikeusministeriö (K)

Jatkettu I käsittely

27.05.2004

Asiantuntijoiden kuuleminen

- eversti Alpo Julkunen, Pääesikunta

- hallitussihteeri Marko Hasari, puolustusministeriö (K)

03.06.2004

Yleiskeskustelu

Yksityiskohtainen käsittely

- Lausuntoluonnos

Valmistunut:

- PuVL 1/2004 vp