Arvoisa rouva puhemies! Nyt oli kyllä edustaja Zyskowiczilta hyvä puhe, eli tähän voimme täydellisesti yhtyä. Se on juuri näin. Sosialidemokraatitkin ovat tätä pitkään ajaneet, tehneet konkreettisia toimia ja työtä sen eteen, että tämä sijoittajan vastuu toteutuu. Viime kaudella oli hyvin painavaa politiikkaa sen suhteen, ettei käy niin, että aina se veronmaksaja maksaa sitten viulut viime kädessä, kun tappioita tulee ja voitot ovat yksityisiä. Tämä on erittäin merkittävää, ja toimia toden totta edelleen tarvitaan tiukentamaan systeemejä.
Mutta, puhemies, sen verran en nyt voi olla vielä palaamatta siihen, kun täällä suoraan osoitettiin sormella sosialidemokraatteja ja ajateltiin, että meillä ei olisi niitä työllistäviä toimia: Kyllä vain, meillä on Rinteen työllistämismalli. Sillä laitetaan passiivista työttömyysturvaa aktiiviseen käyttöön. Me panostaisimme konkreettisia toimia vientiteollisuuteen. Siellä on ihan esitykset vaihtoehtobudjetissa. Meillä on yrittäjyyspaketti, jossa on aivan konkreettisia toimia yrittäjyyden edistämiseen. Meillä on myös esityksiä investoinneiksi: rakennetaan, peruskorjataan koteja, väyliä ja myös niitä homekouluja, kirjastoja, päiväkoteja. Näillä kaikilla yhteisesti, hyvinkin varovasti arvioiden — ihan tietopalvelussa teetettyjen laskelmien mukaan — saisimme tämän 35 000 työpaikkaa, ja huom., varovaisten laskelmien mukaan, koska emme halunneet luvata liikoja. Eli siinä suhteessa toivoisin, että mieluumminkin positiivisesti näistä otettaisiin koppia kuin sanottaisiin, että meillä toimenpiteitä ei ole.
Ja, puhemies, sitä en malta edelleen vielä olla toistamatta, että siitä olen hyvin hämmentynyt juuri, että hallitus on toiminut niin, että se ei ole tehnyt tällaisia konkreettisia toimia vaan uskonut siihen ensi vuonna mahdollisesti voimaan tulevaan — onko se sitten pakkolakiratkaisu, toivottavasti ei — ja kuvitellut, että sillä sitten työtä tulee, että leikataan työmiesten ja työnaisten palkkoja väen vängällä 5 prosenttia, ja nyt seisotaan tumput suorana. Sehän ei tietenkään toimi, vaan nimenomaan positiiviset toimet, (Puhemies koputtaa) aktiiviset toimet työllisyyden hyväksi. (Ben Zyskowicz: Sääli, ettei edustaja Viitanen toteuttanut näitä nerokkaita ajatuksiaan ollessaan hallituksen jäsen! — Välihuutoja)