Arvoisa herra puhemies! Tämä aloitteessa esitetty idea siitä, että kotitalousvähennys ulottuisi myös kerrostaloihin ja kerrostaloasujiin näissä peruskorjausasioissa, on mielestäni erittäin hyvä ja sen arvoinen, että sitä edistetään, puhemies.
Kuten edustaja Tuppurainen tuossa mainitsi, viime kaudellahan siitä julkisesti aloin keskustella, mutta silloin meillä korvaavana toimena, kun ei tähän menty, tuli peruskorjauksien edistäminen Valtion asuntorahasto ARAn kautta, jolloin suhdanneluonteisesti 155 miljoonaa pistettiin mielestäni oikein esimerkiksi kerrostalojen peruskorjauksiin lähiöissä. Me tiedämme, että meillä on tässä kansallisomaisuudessamme valtava korjausvelka, ja siksi tämä on viisasta ja järkevää sekä suhdannetilanteen vuoksi että myös inhimillisesti. Koti ja asuminen, kunnossa oleva koti, ovat tärkeitä asioita, ja siksi niitä kannattaa edistää.
Tiedän, että tästä on ollut jo vuosia puheita. Tiedän, että usein on sanottu, että tämä on niin vaikea malli, mikä pitäisi luoda, että tämä olisi mahdollinen. Tiedän myös samaan aikaan, että esimerkiksi Kiinteistöliitolla on tästä tehtyjä laskelmia ja aivan selkeitä toteutettavissa olevia malleja myös. Siksi toivon, että nyt tästä voitaisiin ottaa koppia ja selvittää tämä mahdollisuus ja viedä tätä eteenpäin, koska tämä aika jos mikä olisi hyvä käyttää myös peruskorjaamisen tukemiseen, tämän korjausvelan, valtavan korjausvelan, umpeenkuromiseen. Ja erityisesti kun puhumme toivottavasti vielä nytkin siitä lähiöiden kehittämisestä, niin myös tämä olisi hyvin tärkeää. Tietenkin on niin, että myös oikeudenmukaisuusseikat puoltaisivat tätä. Jos asut pientalossa, hyvä niin, voit silloin käyttää tätä kotitalousvähennystä, mutta jos asut kerrostalossa, niin käytännössä isoihin peruskorjauksiin ei pysty käyttämään vastaavalla tavalla kotitalousvähennystä. Siksi esimerkiksi jatkumona sille, että viime kaudella tuimme (Puhemies koputtaa) suhdanneluonteisesti ARAn kautta peruskorjausta, voisi olla hyvin perusteltua viedä sitten tätä mallia eteenpäin.