Arvoisa herra puhemies! Hyvät edustajakollegat! Maailma muuttuu, ja sen takia on hyvä, että uudistuksia tehdään. Jollain tavalla hämmentyneenä tänään esimerkiksi luin uutista, että Postin pitää korkeimman hallinto-oikeuden mukaan jakaa tulevaisuudessakin viitenä päivänä viikossa postit saaristoon sellaiseenkin paikkaan, johon ei tällaista päivittäistä, säännöllistä yhteyttä ole olemassa. Tämä maksaa nyt 200—500 euroa per kirje, kun sinne se on toimitettava korkeimman hallinto-oikeuden mukaan. Tietysti tässä toimitaan lain mukaisesti, mutta ehkä voisi pohtia, olisiko silloin uudistamisen paikka. Mistä tällaiset rahat tulevaisuudessa löytyvät, eli voimmeko me taata sen, että tulevaisuudessa esimerkiksi jokaiselle ihmiselle joka ainoa päivä pitää viedä posti, asuu hän sitten missä tahansa? Tämä on iso kysymys, ja sen takia on hyvä, että nyt liikennepuolella ollaan uudistamassa asioita.
Hallitus päätti siis nyt syyskuussa liikennekaaresta, joka on hanke, jossa puretaan sääntelyä ja yhdistetään taksi-, linja-auto- ja tavaraliikenteen lainsäädäntö yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Lakihanketta on kehuttu yhdeksi maailman edistyksellisimmistä liikennelainsäädännöistä, ja voi todeta, että ei suotta. Liikennekaaren suurin uudistus, niin kuin tuossa debatissa jo totesin, on täydellinen ajattelutavan muutos. Tähän päivään asti liikennettä on ajateltu, niin täällä kuin ehkä meidän kaikkien ajatuksissammekin, vain välineenä paikasta toiseen siirtymiseksi. Jatkossa tämän liikennekaariajattelun myötä liikenne ja liikkuminen muuttuvat yhä enemmän kokonaisvaltaiseksi palveluksi. Muutoksen mahdollistajana on erityisesti matkojen hinta- ja aikataulurajapintojen avaaminen.
Meidän kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, edustaja Jokinen kuvasi hyvin sitä, että kun tämä saadaan toimimaan sillä tavalla kuin on tavoite, että se toimii, niin meillä on olemassa palvelu, jossa muutamalla klikkauksella ostat liput Kärsämäeltä Korkeasaareen, eli yhdellä sovelluksella pystytään tämä kokonaisuus hoitamaan ja saamaan yhtenäinen kuljettamisen ketju, on sitten kyse ihmisistä, paketeista, ehkä tulevaisuudessa siitä postistakin, mihin tuossa edellä viittasin, ja monesta muusta.
Itse en ole Uberin puolustaja sen takia, että tiedän, että siihen sisältyy runsaasti veronkiertoa ja tämän tyyppisiä kysymyksiä, mutta me tarvitsemme laillisen mallin, joka hyödyntää samalla tavalla tämän päivän teknologiaa kuin Uber hyödyntää, mutta niin, että siitä maksetaan verot Suomeen. Sekin tässä esityksessä on hyvää, että tässä on selkeät kirjaukset näiden toimijoiden kuulumisesta suomalaisen verotuksen piiriin.
Pienelle henkilökuljetusyrittäjälle voi löytyä yllättävästikin uutta liiketoimintaa, kun hän yhdistää oman palvelunsa laajempaan kokonaisuuteen, ja itse uskon, että liikennekaari on hyvä, mahdollistava esimerkki uudistuksesta, joka ei ainoastaan kehitä nykyistä vaan luo valtavan potentiaalin aivan uudenlaiselle liiketoiminnalle. Liikenne- ja viestintäministeriö on arvioinut, että liikennekaari voisi luoda jopa 18 000 työpaikkaa, ja joissain arvioissa on puhuttu vielä suuremmista määristä, kun kokonaisuus lähtee toimimaan ja saamme tämän kuljettamisen ja liikkumisen kokonaisuuden yhtenäiseksi. Tulevaisuuteen on varmasti parempi mennä mahdollisuuksien kuin vaikeuksien kautta, ja siksi liikenteen uudistaminen on valtavan hieno mahdollisuus, johon on syytä ja järkeä tarttua. Siitä kiitos maamme hallitukselle.
Niin kuin debatissa totesin, kun itse maaseudulta tulen ja olen maaseudun puolta halunnut pitää, niin olen vakuuttunut, kun tämä liikennekaari on nyt valmisteltu keskustajohtoisesti liikenneministeri Anne Bernerin johdolla, että tässä on näihin huoliin kiinnitetty huomiota. Itse haluan yhtenä isona asiana esille nostaa tämän päivystysvelvoitteen. Voi olla, että se toimii niin hienosti kuin edustaja Vartia debat-osuudessa totesi, että kun se ainoa taksi siellä Kälviällä on käytössä, niin sieltä löytyykin sitten maatilalta toinen isäntä, jolla on myös tällainen lupa, ja hän lähtee ajamaan. Tämä on kaunis ajatus, ja voi olla, että se näin toimii tulevaisuudessa. Uskotaan siihen, mutta jos näin ei tapahdu, niin toivon, että tulevaisuudessa on mahdollisuus harkita uudestaan, onko alueita, missä jonkinlaista päivystysvelvoitetta tarvitaan.
Maaseutu siis tässä on se, mihin minulla itselläni liittyy suurimmat pohdinnat, mutta niin kuin debatissa ja keskustelussa on esille tuotu, niin toki on mahdollisuuksiakin paljon juuri siinä, kun voimme yhdistää paketteja, voimme yhdistää ihmisten kuljetusta, koululaisia, ikäihmisiä ja kaikkea muuta, joten jos se saadaan hyvin toimimaan, niin uskon, että tässä on paljon mahdollisuuksia.
Iso asia ovat Kela-taksit, jotka tänä päivänä toimivat Suomessa eri tavalla kuin esimerkiksi Ruotsissa, missä on tällaisia isompia sairaalabusseja käytössä, jotka keräävät ihmisiä isommalta alueelta. Se ei olekaan enää pelkästään kuljettamista, vaan kuljetetaan sinne lääkäriin tai sairaalaan mutta sen matkan varrella voidaan jo bussissa tehdä tiettyjä toimenpiteitä, valmistautua esimerkiksi leikkaukseen taikka joitain kokeita ottaa etukäteen.
Kun tässä on kyse sähköisestä viestinnästä ja laitteista, niin avaan vielä tuon puhelimeni. Tässä keskustelun aikana sain Oulusta sähköpostin, jossa tuodaan yksi huoli esille, ja haluan sen myös pöytäkirjaan kirjauttaa ja valiokunnan käsittelyyn nostaa. Tässä todetaan: "Keskustelette juuri liikennekaaresta, ja muun muassa taksit ovat lupineen paljon tapetilla." Henkilö toteaa: "Minua umpisokkona vammaisena kiinnostaa, onko taksiluvan saajalle miten asetettu tietotaitovaatimuksia, vähintään niille, jotka ajavat näitä vammaispalveluajoja. Ainakaan vaikeimpien vammaisryhmien osalta ei ole oikein, että tulee kuljettaja, joka ei koskaan ole mahdollisesti kohdannut esimerkiksi vaikeasti liikuntavammaista, umpisokeaa tai niin edespäin. Kai vammaisten turvalliset palvelut taataan jatkossakin? Siitä tässä olen huolissani." Tämä on hyvä, juuri tullut kansalaisen huoli, ja toivon, että valiokuntakäsittelyssä näihinkin kysymyksiin vielä otetaan kantaa.