Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys metsälahjavähennyksestä tilojen sukupolvenvaihdoksiin. Tämä vähennysoikeus syntyy metsätilojen sukupolvenvaihdoksen yhteydessä jatkossa maksettavan lahjaveron perusteella. Hallitus esittää, että vähennys tehtäisiin metsätalouden pääomatulosta, siis tässä tapauksessa puun myyntitulosta. Olemme esittäneet valtiovarainvaliokunnan käsittelyssä, että tämä lakiehdotus hylättäisiin ja hyväksyttäisiin yksi lausuma, jonka edustaja Harakka täällä jo esitti.
Näin ollen ensinnäkin alkuun haluan todeta, että kannatan edustaja Harakan tekemää hylkäysehdotusta ja hänen täällä esittämäänsä lausumaa.
Arvoisa puhemies! Tässä on nyt yksi kolmesta rosvosta käsittelyssä osana kaverikapitalismin ilmentymiä. Hallituspolitiikassa on siis lähdetty siitä, että näin vaikeina aikoina olisi mahdollisuus kuitenkin tukea niin sanotusti kasvun nimissä erityyppisiä vähennyksiä, jotka verotuksessa on esitetty tehtäväksi. Tässä tapauksessa metsälahjavähennys on ollut kritiikkimme kohteena muutamasta syystä.
Lähdetään ensinnäkin siitä liikkeelle, että metsälahjavähennys on suoraan sanottuna suuri lahja niille henkilöille, jotka metsää jo omistavat. MTK:n mukaan tämä lahja kohdentuisi niin, että yli kaksi kolmasosaa metsänomistajista käytännössä tästä lahjasta ei hyötyisi. Tämä tarkoittaa siis käytännössä sitä, että ne, joilla jo on metsävarallisuutta ja jotka sukupolvenvaihdoksen tuloksena haluavat sitä siirtää seuraavalle sukupolvelle, pystyvät myös jatkossa luottamaan siihen, että heihin kohdistuu sellainen verotuksellinen etu, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Asia on kiusallinen erityisesti siksi, että tätä metsälahjavähennystä on perusteltu sillä, että puun kysynnän vauhdittamiseksi tarvitaan metsälahjavähennystä. Moni voisi kysyä, miksi puun kysyntään pitäisi reagoida metsälahjavähennyksellä, joka käytännössä kohdistuisi niin, että pitäisi odottaa sukupolvenvaihdosta tai jopa tässä tapauksessa monesti jonkun metsää omistavan kuolemaa, jotta tämä puun kysyntää vauhdittava vähennysoikeus sitten todellisuudessa tulisi. Aika kiusallista, eikö totta?
Me sosialidemokraatit esitämme, että puun kysyntää voi vauhdittaa pikemminkin sillä, että me tosiasiassa käymme metsäverotuksen kimppuun ja teemme siitä niin kannattavan, että puun saanti tulee turvattua. Puun myyntiä on mielestämme kannustettava erityisen kohtuullisella metsäverotuksella. Se on kaikkein oikeudenmukaisin tapa saada puun tarjonta liikkeelle. Olemme esittäneet pitkän aikavälin tavoitteita myöskin siihen, että metsäverotuksen kokonaisuudistus voitaisiin tehdä, ja jopa parlamentaarisesti. Olemme halunneet, että tuo metsäverotuksen kokonaisuudistus tehdään, erityisesti siksi että me voisimme turvata metsäteollisuuden kohtuuhintaisen raaka-aineen saatavuuden.
Arvoisa puhemies! On hyvä todeta, että tämä metsälahjavähennys monimutkaistaa jatkossa erityisesti metsäverotusta. Nyt otetaan käyttöön sellainen vähennys, joka on erittäin monimutkainen ja hallinnollisesti raskas. Tasavertaisen kohtelun kannalta vähennys on ongelmallinen siksikin, että se kohdistuu vain metsämaahan ja se kohdistuu tietyn vähimmäiskoon ylittäviin metsämaan lahjoituksiin. Näin ollen nämä piirretyt rajat tekevät siitä erittäin raskaan vähennyksen. Olemme esittäneet siis, että tarkistettaisiin metsäverotukseen liittyvät ongelmat, jotka ovat jo nykylainsäädännössä, ja katsottaisiin nämä uudet vähennykset, jotka tähän iltaan tulevat toiseen käsittelyyn. Ja näin, arvoisa puhemies, uskon, että tosiasiassa metsäverotuksen yksinkertaistamisella ja selkeyttämisellä saadaan paljon parempia tuloksia aikaan. Olemme myös samassa yhteydessä esittäneet, että hallituksen tulisi korjata metsänhoitoon liittyvät nykyiset laiminlyönnit.
Lopetan siihen, arvoisa puhemies, että totean, että tämän metsälahjavähennyksen kansantaloudellinen hyöty on jäämässä hyvin arveluttavaksi. Se on todettu "maltilliseksi", koska se suuntautuu niin pienelle edunsaajajoukolle, ja tätä kautta se keskittyy siis niille suvuille, joilla jo tänä päivänä on metsäomistusta. Pahimmassa tapauksessa, asiantuntijat ovat arvioineet, metsäpalstojen hinnat sen kuin kasvavat, ja sitä kautta voi pelätä, että miten puuta saadaan jatkossakaan liikkeelle tai kuka ylipäänsä sijoittaa metsävarallisuuteen tulevina vuosina, kun luodaan sellaisia kannustinjärjestelmiä, jotka huojennuksen kautta voivat pikemminkin johtaa päinvastaiseen suuntaan? Tämän huojennuksen kun saisi vain jos verovelvollisella on tuloja metsästä.
Sitä kautta täytyy toivoa, että tämäntyyppisessä esityksessä vielä olisi sellaisia hallituspuolueiden kansanedustajien hyvässä harkinnassa mahdollisesti ilmeneviä ongelmia, jotka te haluatte korjata. Näistähän päästään vielä äänestämään sitten salissa, nyt kun tämä asia on toisessa käsittelyssä. Mutta pidän tätä 18 miljoonan investointia näillä perusteilla sellaisena, että hylkäämme tämän esityksen ja tältä lausuman pohjalta etenemme.
Eli kannatan edustaja Harakan tekemiä ehdotuksia.