Viimeksi julkaistu 5.6.2021 9.04

Pöytäkirjan asiakohta PTK 66/2017 vp Täysistunto Torstai 8.6.2017 klo 16.01—19.46

8. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yleisestä asumistuesta annetun lain, yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta annetun lain 29 ja 41 §:n sekä opintotukilain muuttamisesta annetun lain 14 §:n muuttamisesta

Hallituksen esitysHE 53/2017 vp
Valiokunnan mietintöYmVM 7/2017 vp
Ensimmäinen käsittely
Ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen
:

Ensimmäiseen käsittelyyn esitellään päiväjärjestyksen 8. asia. Käsittelyn pohjana on ympäristövaliokunnan mietintö YmVM 7/2017 vp. Nyt päätetään lakiehdotusten sisällöstä. 

Keskustelu
19.31 
Pia Viitanen sd :

Arvoisa puhemies! Tässähän oli kysymys näistä Ahvenanmaan tilannetta koskevista muutoksista, jotka ovat lähinnä teknisluonteisia ja liittyvät aiempaan päätöksentekoon. 

Tässä on kysymys asumistuesta kaiken kaikkiaan, ja siksi haluan tässä yhteydessä todeta, puhemies, sen, että nythän hiljan ilmestyi uusi tutkimus, jossa osoitettiin, että itse asiassa asumistuet eivät niin merkittävästi vaikuta vuokratasoon kuin ollaan yleisesti luultu. Ja siksi käytän tilaisuutta hyväkseni tässä yhteydessä todeta hallitukselle, että oli väärin, että nyt tässä kehysriihessä päädyttiin asumistuen leikkauksiin. Se ei vuokria alenna. Ongelma on se, että niitä kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ei ole riittävästi. Siksi toivon, puhemies, että hallitus vielä harkitsisi tätä huonoa leikkauspäätöstään, jolla toden totta kaikkein eniten jälleen kerran vaikeutetaan kaikkein heikompiosaisten asemaa. Arvoisat perussuomalaiset, jälleen leikkaatte näiltä pienituloisilta, ja sitten laastarilapuilla yritetään siellä täällä paikkailla. Ei sen ihan näin, puhemies, pidä olla. Toivon, että tämä asumistukeen liittyvä aiottu leikkaus perutaan. 

Yleiskeskustelu päättyi. 

Eduskunta hyväksyi hallituksen esitykseen HE 53/2017 vp sisältyvien 1.-3. lakiehdotuksen sisällön mietinnön mukaisena. Lakiehdotusten ensimmäinen käsittely päättyi.