Arvoisa herra puhemies! On aivan erinomaisen hieno asia, että Suomen eduskunta Suomen itsenäisyyden juhlavuonna on laatimassa lakia Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön valtuuskunnan asettamisesta. On aivan ensiarvoisen tärkeää, että juhlistamme ensimmäisiä 100:aa itsenäisyyden vuotta lapsiin panostamalla, perheisiin panostamalla.
Tällaisena epävarmana aikana pienen lapsen tuki ja turva on aina isä ja äiti, se perhe, jossa lapsi tuntee, että hän on turvassa pahalta maailmalta ja siinä perheessä hän haluaa olla ja kasvaa ja kehittyä tasapainoiseksi aikuiseksi. Viime aikoina vain tätä ydinperheen käsitystä on erilaisilla kaikenlaisilla nykyajan muotivirtauksilla järkytetty pahasti. Tyttöä ei saisi enää sanoa tytöksi, poikaa ei saisi sanoa enää pojaksi, ja perhekin on vähän semmoinen käsite, että mikä se oikeastaan on. Kristillisen kasvatuksen perinteitä ja perusteita ollaan järkyttämässä koko ajan. Ja aivan samaa asiaa on, että saako enää koulun kevätjuhlassa laulaa suvivirttä vai pitääkö olla hiljaa. [Välihuutoja sosiaalidemokraattien ryhmästä] Eräässä suomalaisessa kaupungissa käytiin tässä hiljattain keskustelua, saavatko ekaluokkalaiset lapset ja eskarilaiset käydä seurakuntatalolla erilaisissa yhteistyössä seurakunnan kanssa järjestettävissä ryhmissä saamassa palveluita, mitä seurakunnat tarjoavat, erilaisia päiväkerhoja sun muita. Siitä piti ihan kaupunginhallituksen äänestää, ja muistamani mukaan sitten monen monen väännön jälkeen päätettiin, että kyllä se lapsi saa siinä seurakuntatalolla käydä.
Kun keskustelu on tällä tasolla, niin pikkusen minä tätä suomalaisen kasvatuksen ja suomalaisen yhteiskunnan kivijalkaa, perinteistä kasvatusta ja elämänarvojen oppimista, kyseenalaistan. On aivan hieno asia, että tällaisia säätiöitä ja tutkimuskenttiä perustetaan ja niille rahaa annetaan, mutta toivoisin, että joskus me antaisimme mahdollisuuden niille aidoille ja oikeille asioille. Kun viimeaikaista esimerkiksi lehtikeskustelua lukee ja sosiaalisessa mediassa mielipiteitä näkee, mitä siellä on kaikenlaisia roskakirjoituksia kun suoraan sanon, niin siinä pienen lapsen mieli joutuu kyllä hämminkiin, kun katsoo, mitä touhua tämä nykyisin on. Todellakin jos tyttö ei saa olla enää tyttö ja poika ei saa enää olla poika ja isää ei saa sanoa isäksi ja äitiä äidiksi, kyllä on aikoihin eletty. Olen omat lapseni kasvattanut ja olen jo yhden pienen tyttölapsen ukki ja iloitsen siitä asemasta, mikä minulle on suotu, ja me käymme kaikissa kerhoissa, seurakunnan kerhoissa ja vaikka missä, ja voi sitä iloa ja riemua, kun siellä saa tavata ihmisiä ja elää ihan oikeata elämää. Toivon, että sellainen olisi mahdollista kaikille lapsille, joka ainoalle lapselle Suomessa. Tämä keskustelu on vain mennyt sellaiseksi. — Siellä edustaja takarivissä naureskelee tälle, mutta sopii kuitenkin kunnioittaa sitä, että pienen ihmisen elämä on kiinni siitä, tunteeko hän oman elämänsä turvalliseksi tässä nykyajan pyörittämisessä, kun katsoo ympärilleen tuolla kaduilla, mitä täällä tapahtuu. Jos edustaja Räsänen haluaa, hän voi käydä tuolla tutustumassa vaikka Helsingin rautatieasemaan perjantai-iltana myöhällä, ja kannattaa sitten mennä itseensä ja tutustua hieman omiin ajatuksiinsa ja siihen, nauraako mille asialle. [Joona Räsäsen välihuuto] Kyllä siellä on paljon sellaisia lapsia, hyvä edustaja, joiden paikka olisi isän ja äidin luona eikä Helsingin rautatieasemalla tai jossakin muussa paikassa jossakin muussa kaupungissa. Tämä minua harmittaa, halusin sanoa.
Tuen tätä lakialoitetta kaikin voimin ja pidän erittäin arvokkaana, että Suomi tällaisen lahjan lapsille antaa. Lapset ovat lahja tälle maailmalle, ja heihin meidän tulee satsata. Mutta pitää meidän aikuisten nyt omalla käytöksellämme osoittaa, että tytöt saavat olla tyttöjä ja pojat poikia ja perhe on perhe, ja kristinuskoon liittyvät ydinkysymykset ja kasvatukseen liittyvät seikat omaksutaan jo lapsena ja pienenä. Jos maailma lapset kasvattaa, se on aivan varmasti se huonoin vaihtoehto. Kyllä hoitovastuu lapsesta kuuluu isälle ja äidille ja perheelle, johon todennäköisesti kuuluvat vielä isovanhemmatkin. Se olisi suuri siunaus, että isovanhemmatkin siihen kuuluisivat, koska olen huomannut kokemuksesta, että pienelle lapselle ne isovanhemmat ovat suuri aarre, ja sitä meidän pitäisi olla tukemassa. Uskon vakaasti, että tämä lakialoite, mikä nyt on tässä käsittelyssä, saa eduskunnan yksimielisen tuen, ja varmaan saakin, koska tämän ovat allekirjoittaneet kaikkien eduskuntaryhmien puheenjohtajat, ja tulkitsen, että sitä näin ollen kaikki eduskuntaryhmät tukevat varauksetta. Mutta pitäähän meidän aikuisten vastuuta kantaa siitä, mitä se kasvatus on. Jos mennään näihin nykyajan gender-filosofioihin mukaan, niin siitä ei tule kuin pahaa jälkeä ja pahoinvointia tähän maailmaan. Ja sitä meillä on jo riittävästi, sitä ei kannata ruveta tieten tahtoen lisää tekemään.