Arvoisa rouva puhemies! Sodan jälkeen, kun seurasin 50-luvulla autojen katsastusta, melkein kaikki autot olivat loppuun ajettuja ja turvalaitteet vähän niin ja näin, eivät pelkästään ohjausnivelet vaan usein jarrut ja renkaatkin.
Sen jälkeen autoteknologia on mennyt huikeita askeleita eteenpäin, ja on esitetty kysymys, kannattaako ylipäätänsä käyttää kansakunnan voimavaroja autojen katsastamiseen — nyt puhun henkilöautoista, kevyestä liikenteestä. Ilmeisesti se, että moottoripyöriä ei tarvitse katsastaa, viittaa siihen, että on ymmärretty, että tämä kokonaisuus ei tule kansantalouden kannalta järkevään käyttöön, mitä näihin autojen katsastuksiin menee henkilötyöaikaa ynnä muita.
Muistaakseni Yhdysvalloissa ei tarvitse katsastaa autoja. Silloin, kun Suomessa suolattiin teitä, oli tietysti syytä katsoa keskeisiä rakenteellisia osia, ovatko ne läpiruostuneita, mutta nyt nämä ongelmat on saatu pääosin korjattua.
Norjan liikenneministeriö selvitti, kannattaako katsastukseen käyttää näin paljon resursseja verrattuna siihen, että vastaavat resurssit siirretään tien päällä oleviin tarkastuksiin. Nimittäin kuolemaan johtaneista onnettomuuksista suuri osa on tietysti, ikävä kyllä, itsemurhia, mutta se, mikä jää jäljelle, johtuu useimmiten siitä, mitä on ratin ja penkin välissä — tai renkaissa.
Epäilen, että olisi syytä viedä tätä uudistusta eteenpäin ja katsoa, missä vaiheessa esimerkiksi uusimman kaluston osalta voitaisiin tästä luopua kokonaan tai siirtyä siihen, että jos autoa huolletaan, niin siinä yhteydessä huoltajan velvollisuuksiin tulee kiinnittää huomiota niihin paikkoihin, joihin sisältyy riskiä.
Sitten tämä taksin mittariasia. Kun torikaupassa vaaditaan aika yksilöityjä mittavälineistöjä, jotta voidaan nippu porkkanoita myydä tai kappa perunoita, niin kyllä tässä, sanoisinko, dokumentoituvassa maailmassa pitäisi olla mahdollista, että kaikissa autoissa olisi sellainen mittaristo, josta sekä asiakas että verottaja voisivat luotettavasti päätellä, että mitään ohikirjaamista ynnä muuta ei tapahdu.