Arvoisa puhemies! Toki mekin aiomme sitten vaihtoehtobudjettien käsittelyn yhteydessä laajemmin käsitellä asioita, mutta haluan kuitenkin todeta, että perussuomalaiset ovat tehneet useita ryhmäaloitteita, ja tuossa tuli mieleen, että meillä on myös lakialoite tuosta vanhusasiainvaltuutetun perustamisesta. Nyt kun myös kristillisdemokraateilla se tuntuu olevan tuossa hyvin esillä, niin toivottavasti he tukevat tätä lakialoitetta, kun se tulee käsittelyyn.
Meillä on työllisyyden hoitoon ja liikkumis- ja muuttokuluihin tietynlaisia talousar-vioaloitteita, jotka liittyvät työllisyyteen ja talouteen ja jotka edistäisivät ihmisten liikkumista ja parantaisivat heidän mahdollisuuttaan asua ja tehdä työtä kahdellakin eri paikkakunnalla.
Asumisen kuluihin meillä on talousarvioaloite, toisin kuin hallituksella. Me esitämme lämmityspolttoaineiden veronkorotusta peruutettavaksi, mikä vaikuttaa suoraan asumiskuluihin.
Meillä myös ansiotuloverotukseen esitetään alennuksia kohdennettuna erityisesti keskituloisiin, jotta myös kysyntä paranisi ja palkansaajien käteen jäisi enemmän varoja.
Yksi oikeastaan ihan uusi asia, minkä huomasin, kun tässä oli kansalaisaloite perintöveron alentamisesta: Näihin meidän talousarvioaloitteisiin liittyy myös perintöverotus. Meillähän on siellä lesken aseman ja asumisen merkittävä paraneminen ja sen leskeyden ajan rauhoittaminen perintöverotukselta. Se lakialoite on vielä tuolla allekirjoitettavana huomiseen iltapäivään asti. Toivon siihen paljon allekirjoituksia, ainakin silloin salikeskustelussa siihen tuli paljon kannatusta, ja nyt mielenkiinnolla odotan, ovatko ainakin ne ihmiset, jotka kannattivat tätä silloin salikeskustelussa, allekirjoittaneet sen.
Meillä on hyvin paljon asioita myös eläkeläisille. Perussuomalaisethan ovat esittäneet jo pitkään 50 euron omavastuun poistamista muun muassa lääkeomavastuista.
Sitten meillä on vielä määräraha ruoka-apuun. Toivonkin, että valtiovarainvaliokunta huolella käsittelee tätä. Tämä on nyt koko ajan jäämässä pois, kuten viime viikon torstain kyselytunnilla kuulimme, kuinka edustaja Niikko sanoi, että se jäi viime syksynä pois, kun perussuomalaiset jäivät pois hallituksesta. Tämä oli erittäin huolestuttava uutinen.
Lisäksi olen Hyvinkäälle hakenut pieniä rahoja tiehankkeisiin. Tiedän, että ne eivät aina hyvin menesty, mutta tosiaan toivon, että joskus nämä edustajienkin hankkeet menevät eteenpäin.
Sydäntäni lähellä ovat myös eläinten oikeudet, niin kuin olen kertonut. Tästä syystä olen hakenut Suomenhevosliitolle suomenhevoskannan säilyttämistä varten rahaa ja myös sairaiden ihmisten avustajakoirien kouluttamiseen. Avustajakoirahan on väline, joka auttaa sairasta ihmistä liikkumaan ja lääkkeiden saannissa. Tämäkin on semmoinen asia, joka helposti unohtuu.
Mutta jutellaan näistä lisää, kun vaihtoehtobudjetit tulevat.