Viimeksi julkaistu 5.6.2021 20.19

Pöytäkirjan asiakohta PTK 133/2018 vp Täysistunto Tiistai 18.12.2018 klo 10.01

5. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kansaneläkkeen ja eräiden  muiden  etuuksien indeksitarkistuksista vuonna 2019 sekä kansaneläkeindeksistä annetun lain 2 §:n ja toimeentulotuesta annetun lain 9 §:n muuttamisesta

Hallituksen esitysHE 160/2018 vp
Valiokunnan mietintöStVM 20/2018 vp
Toinen käsittely
Puhemies Paula Risikko
:

Toiseen käsittelyyn esitellään päiväjärjestyksen 5. asia. Nyt voidaan hyväksyä tai hylätä lakiehdotukset, joiden sisällöstä päätettiin ensimmäisessä käsittelyssä. Keskustelu asiasta päättyi ja asian käsittely keskeytettiin 17.12.2018 pidetyssä täysistunnossa 

Keskustelussa on Anneli Kiljunen Kristiina Salosen kannattamana ehdottanut, että 2. lakiehdotus hylätään. Eva Biaudet on Mats Löfströmin kannattamana ehdottanut, että 1. ja 2. lakiehdotus hylätään. Arja Juvonen on Outi Alanko-Kahiluodon kannattamana ehdottanut, että lakiehdotukset hylätään. 

Lisäksi keskustelussa on Outi Alanko-Kahiluoto Krista Mikkosen kannattamana tehnyt vastalauseen 3 mukaisen lausumaehdotuksen ja Aino-Kaisa Pekonen Matti Semin kannattamana vastalauseen 4 mukaisen lausumaehdotuksen. 

Selonteko hyväksyttiin. 

Puhemies Paula Risikko
:

Ensin päätetään 2. lakiehdotuksesta, sitten 1. lakiehdotuksesta, ja lopuksi päätetään 3. lakiehdotuksesta. 

Äänestysjärjestys hyväksyttiin. 

2. lakiehdotuksen hyväksyminen "jaa", hylkääminen "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 97, ei 84; poissa 18
Eduskunta hyväksyi 2. lakiehdotuksen. 
1. lakiehdotuksen hyväksyminen "jaa", hylkääminen "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 97, ei 84; poissa 18
Eduskunta hyväksyi 1. lakiehdotuksen. 
3. lakiehdotuksen hyväksyminen "jaa", hylkääminen "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 133, ei 48; poissa 18
Eduskunta hyväksyi 3. lakiehdotuksen. 

Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyt, hallituksen esitykseen HE 160/2018 vp sisältyvät 1.—3. lakiehdotuksen. Lakiehdotusten toinen käsittely päättyi. 

Puhemies Paula Risikko
:

Lopuksi on päätettävä keskustelussa tehdyistä lausumaehdotuksista. 

Mietintö "jaa", Outi Alanko-Kahiluodon ehdotus "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 96, ei 84; poissa 19
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Aino-Kaisa Pekosen ehdotus "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 148, ei 32; poissa 19
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 

Asian käsittely päättyi.