Viimeksi julkaistu 21.10.2021 10.15

Pöytäkirjan asiakohta PTK 62/2020 vp Täysistunto Perjantai 24.4.2020 klo 14.15—15.21

3. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuluttajansuojalain 7 luvun väliaikaisesta muuttamisesta

Hallituksen esitysHE 53/2020 vp
Lähetekeskustelu
Puhemies Matti Vanhanen
:

Lähetekeskustelua varten esitellään päiväjärjestyksen 3. asia. Puhemiesneuvosto ehdottaa, että asia lähetetään talousvaliokuntaan. 

Keskustelu
14.30 
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson 
(esittelypuheenvuoro)
:

Arvoisa puhemies, värderade talman! Koronaepidemia on koskettanut meitä kaikkia eri tavoin. Joillekin se on tarkoittanut lasten hoitamista kotona, toisille se on tarkoittanut etäisyyttä läheisistä, monille se on tarkoittanut huolta omasta ja muiden pärjäämisestä. Joidenkin taloudellinen tilanne on muuttunut äkisti, ja arjessa pärjäämisestä on tullut hankalampaa. Joillekin se on tarkoittanut lomautusta tai jopa työpaikan menettämistä. Näinä haastavina aikoina on hyvin tärkeää, että kotitaloudet suunnittelevat talouttaan pitkäjänteisesti ja kestävästi. Poikkeuksellinen tilanne yhdistettynä erilaisten luottojen aktiiviseen ja välillä jopa aggressiiviseen markkinointiin on kuitenkin onneton yhdistelmä. 

Hallitus haluaa tukea kansalaisia ja turvata heidän oikeutensa erityisesti tällaisena aikana, kun monet joutuvat ottamaan velkaa päästäkseen kriisin yli. Siksi käsittelyssä on nyt hallituksen esitys, jonka tarkoituksena on varmistaa, että luotolle perittävä korko on maltillinen ja että päätökset luoton ottamisesta voi tehdä rauhassa ilman aggressiivista markkinointia. Näin kuluttajan asema helpottuu ja velkaongelmia voidaan vähentää. Hallitus ei halua, että suomalaiset ylivelkaantuvat aggressiivisen markkinoinnin johdosta.  

Värderade talman! Coronaepidemin har påverkat oss alla på olika sätt. Vissa individer och familjer drabbas dock hårdare än andra. I vissa familjer har oron över den ekonomiska situationen ökat i och med permitteringar och uppsägningar, och behovet att ta kortvariga lån har därmed kanske också ökat. Under dessa exceptionella förhållanden är det viktigt att regeringen stöder befolkningen och tryggar medborgarnas rättigheter. Därför föreslår regeringen ett tillfälligt räntetak på 10 procent på konsumentkrediter. Räntetaket skulle inte gälla kreditkortslån, billån eller när man köper till exempel en tvättmaskin på avbetalning. Dessutom föreslår regeringen ett förbud mot direkt marknadsföring av konsumentkrediter. Dessa ändringar skulle vara i kraft till årets slut. På det här sättet kan vi trygga att lånen har skäliga räntor, men förhoppningsvis också att skuldproblemen inte växer explosionsartat till följd av krisen. 

Arvoisa puhemies! Ehdotuksen mukaan osalle kuluttajaluottoja asetettaisiin tilapäinen 10 prosentin korkokatto. Haluamme tehdä tämän nimenomaan siksi, että haluamme, että kuluttajilla on mahdollisuus saada luottoa, jossa on maltillinen korko. Korkokatto ei kuitenkaan koskisi yleisluottokorttiluottoja tai muita hyödykesidonnaisia luottoja. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi erissä maksettavaan autoon, sohvaan tai pesukoneeseen sääntelyä ei sovellettaisi vaan se kohdistuisi puhtaisiin rahaluottoihin. Se tarkoittaa myös sitä, että pankkien huoli tuhansien luottokorttisopimusten uusimisesta kesken kriisiä on otettu huomioon valmistelussa. 

Tilapäistä korkokattoa sovellettaisiin lain voimaantulon jälkeen tehtäviin sopimuksiin. Tämän lisäksi sitä sovellettaisiin myös ennen lain voimaantuloa tehtyihin sopimuksiin, joiden perusteella asiakas voi tehdä nostoja myös tämän lain soveltamisen aikana. Haluamme tehdä tämän siksi, ettei voimaan jäisi vanhoja luottoja, joissa olisi erittäin korkea korko. 

Lisäksi esityksessä ehdotetaan suoramarkkinoinnin tilapäistä kieltämistä. Tämä tarkoittaa sitä, että kuluttajaluottoja tai luotonvälittäjän omia palveluja, kuten lainan kilpailutuspalveluja, ei saisi suoraan markkinoida esimerkiksi puhelimitse, kirjeellä tai sähköpostilla. Tältä osin tarkoituksena on siis estää, että markkinointia kohdistettaisiin päällekäyvin keinoin nimenomaan sellaisiin kuluttajiin, jotka ovat äkillisissä taloudellisissa vaikeuksissa. Olemme varmasti kaikki saaneet tekstiviestejä tai kirjeitä, joissa tarjotaan suuriakin luottoja ja joissa on myös kerrottu, miten helppoa on nostaa lainaa ja ostaa jotakin kivaa. Nyt tällaisia kirjeitä ei enää tämän vuoden aikana tule.  

Lain ehdotetaan tulevan voimaan 1.5.2020, ja se olisi voimassa vuoden loppuun asti. Ennen lain voimaantuloa tehtyihin sopimuksiin korkokattoa sovellettaisiin kuitenkin vasta 1.7.2020 lukien. 

Tämä, arvoisa puhemies, on esitys, jota moni on odottanut, ja olen iloinen siitä, että hallitus ja virkamiehet ovat saaneet sen aikaan varsin pikaisella aikataululla. — Kiitos. 

14.36 
Matias Marttinen kok :

Arvoisa herra puhemies! Kiitoksia ministerille hyvästä esittelystä tämän hallituksen esityksen osalta. Kuten tiedämme, ylivelkaantuminen ja talousvaikeudet ovat valitettavan totta monen suomalaisen arjessa, ja on tiedossa, että tämä koronakriisi tulee vaikeuttamaan monen suomalaisen elämää entisestään. 

Pidän perusteltuna tätä esitystä, jossa osalle kuluttajaluottoja asetettaisiin tämä 10 prosentin korkokatto. Alkuun ainakin itselleni tuli monenlaisia huolia myös liittyen tähän valmisteluun, siis siihen, millä tapaa tämä esitys tullaan toteuttamaan. Mutta onneksi ministeri ja ministeriö ovat harkinneet minusta erittäin hyvin myös sen, miten tämä esitys on toteutettu, sillä tämän sääntelyn ulkopuolelle ollaan jättämässä esimerkiksi verkkokaupan osamaksumahdollisuus, autorahoitus ja näitä yleisluottokorttiluottoja. 

Vaikka kyse on merkittävästä yhteiskunnallisesta ongelmasta, jonka hoitaminen varmasti kerää paljon kannatusta tässä salissa eri puolueiden välillä, niin minusta on silti tärkeää, että se sääntely kohdistetaan nimenomaan sinne, missä ne ongelmat ovat suurimpia, eikä tässä tilanteessa, kun meidän pitää kuitenkin huolehtia myös siitä, että yksityinen kulutus säilyy jollakin säällisellä tasolla, tule heille, joilla on kuitenkin mahdollisuutta kuluttaa ja käyttää näitä palveluita, kohtuutonta haittaa siitä, että torjutaan sitten muita ongelmia. Olisin nähnyt näin, että tämä laajempi sääntely ei olisi ollut perusteltua tässä tapauksessa, mutta nyt on minusta määritetty tämä oikein ja hyvin ja tällä estetään myös sitten monet muut ongelmat, joita mahdollisesti tässä olisi ollut taas sitten esillä. 

Herra puhemies! On totta, että tämän lisäksi meidän täytyy pohtia myös muita keinoja. Oikeastaan voisin kysyä ministeriltä: miten positiivisen luottorekisterin valmistelu tällä hetkellä menee ministeriössä? Sehän on olennainen väline siinä, että eri luotonantajat pystyvät myös sitten näkemään sen, mikä on tämän luotonhakijan todellinen maksukyky. Tällä hetkellähän siellä on aivan selviä puutteita siitä, että näillä hakijoilla voi olla useasta lähteestä erilaisia luottoja ja on vaikea saada kokonaiskuvaa siitä, mikä on luotonhakijan todellinen maksukyky. Näkisin, että toki tämän sääntelyn lisäksi tarvitaan myös kokonaisvaltaisempaa apua, sääntelyä sitten siihen, että aidosti näitä ongelmia voidaan sitten ehkäistä. 

14.39 
Sheikki Laakso ps :

Arvoisa puhemies! Tosiaankin kannatan esitystä lämpimästi. Ainoa tietysti, minkä ajattelin näin: miksi tästä tehdään väliaikaista, miksi tästä ei voisi tehdä kokoaikaista? — Kiitos. 

14.39 
Kimmo Kiljunen sd :

Arvoisa puhemies! On ilahduttavaa kuunnella myöskin opposition puheenvuoroja, joissa tuetaan tätä hallituksen esitystä siitä, että näille kuluttajaluotoille asetettaisiin tällainen korkokatto. Me kaikki olemme hyvin tietoisia siitä, että tämä pikavippijärjestelmä, joka on yleistynyt kovaa vauhtia Suomessa huikeine korkoineen, on johtanut hyvin vaikeisiin ylivelkaantumistilanteisiin, ja se vielä korostuu nyt tässä koronan yhteydessä: kun muutenkin kotitalouksilla on taloudellisia ongelmia, niin tämä ylivelkaantuminen voi hyvinkin kriittiseksi muodostua. Siinä suhteessa hallitus on tarttunut oivallisesti tähän asiaan, ja nyt vuoden loppuun me saamme tällaisen uudentyyppisen korkokaton. Erinomaista tässä esityksessä on myöskin se, että tämä aggressiivinen mainontakin, jota usein suoramainontana on harjoitettu näissä pikavipeissä, pannaan nyt kuosiin tässä kohdassa, ja siitäkin kiitos. 

Itse asiassa yhdyn edelliseen puheenvuoroon siltä osin, että itsekin jäin miettimään, kun tässä on puhuttu tämän koronaviruksen aikana tehdyistä väliaikaisista uudistuksista, että siellä saattaa olla paljon asioita ja ideoita, joilla voisi olla kantovoimaa ylitse tämän koronan, on puhuttu muun muassa erimoisista etätoiminnoista. Myöskin tässä nyt on hyvä esimerkki siitä, että tätä kannattaisi tutkia, tätä koko pikavippijärjestelmää yrittää tällä tavalla säädellen saada jollain tavalla hallittua, koska me näemme sen kyllä ihan aidossa elämässä, että liian moni ihminen on joutunut pahaan, pahaan ylivelkaantumiskierteeseen. 

14.41 
Sari Tanus kd :

Arvoisa puhemies! Olen myös sitä mieltä, että tämä on erittäin hyvä ja odotettu uudistus. Meillä on paljon ylivelkaantuneita, ja vaikka ei olisi vielä niin kovasti ylivelkaantunutkaan, niin kun on tämmöistä aggressiivista suoramarkkinointia — niin kuin joittenkin toimijoitten osalta on todettu, että sitä laajalti toteutetaan — niin on erittäin hyvä, että sitä laitetaan kuriin nyt myös tämän lakiesityksen tiimoilta. 

Tilapäinen korkokatto, 10 prosenttia — no, hyvä, että se meni 10 prosenttiin, itse olisin mielelläni nähnyt sen ehkä vieläkin alhaisempana. Toisaalta myös tämä, minkä edustaja Laakso täällä nosti alkuaan esiin, miksi tämä ei olisi pysyvä muutos, oli kyllä itsellänikin mielessä. Kysyisinkin tätä ministeriltä: onko tätä mietitty ei vain nyt tämmöisenä väliaikaisena vaan oikeasti, kun on tämmöistä aggressiivista suoramarkkinointia ja kaikkea siihen liittyvää problematiikkaa ja kun on kuitenkin laajalti tiedossa, että meidänkin yhteiskunnassamme sitä on, ja toisaalta onko mietitty tätä ylivelkaantumisen ongelmaa ja tätä väylää, mikä itse asiassa on yksi helppo portti lähteä sille ylivelkaantumisen tielle, että osaltamme voisimme olla suitsimassa sitä ongelmaa ja edesauttamassa näitä ihmisiä, jotka ongelmiin ovat joutuneet? Eli kysyisin: onko tätä mietitty mahdollisuutena tällä hallituskaudella ehkä pitää pitempäänkin voimassa, tuoda esitystä sillä tavalla, että se jätettäisiin pysyväksi? 

Oikeastaan toinen asia, mitä jäin tässä miettimään: Kun tätä korkokattoa sovelletaan kuitenkin vasta 1.7., vaikka laki tulee voimaan 1.5., niin minkä takia tässä tämä kahden kuukauden gäppi sitten on? Oliko tämä välttämättömyys näin toteuttaa? 

14.43 
Markku Eestilä kok :

Arvoisa puheenjohtaja! Minä luulen, että tässä salissa ei ainakaan tällä hetkellä ole yhtään kansanedustajaa, joka ei jossain vaiheessa olisi kirjoittanut nimeänsä paperiin, jossa pyritään suitsimaan näitä pikavippejä. Tämä on eduskunnan yhteinen tahto. Ymmärrän kyllä, että ihmisen perusoikeuksiin kuuluu elinkeinonharjoittamisen vapaus ja valtiovallan tulee edistää sitä ja on omaisuudensuoja ja niin poispäin, mutta itseni on kyllä ollut erittäin vaikea ajan saatossa käsittää, että me sallimme tämmöisten pääomapiirien, jotka näiden takana itse asiassa ovat, hakea tuottoa omalle pääomalle ja käyttää siinä vielä jopa lainojen kautta tulevaa vipua, ja seurauksena on vain, että peliongelmat pahenevat, ja tietysti on aina paha, olipa ihminen kuka tahansa, että joutuu sitten ylivelkaantuneeseen tilaan, koska se on henkisesti äärimmäisen vakavaa ja se johtaa monesti hyvinkin ikäviin ihmiskohtaloihin. 

Itse toisin kyllä esille, että kyllä lainsäätäjien kannattaa tämä tilapäisyys vähän kyseenalaiseksi asettaa, koska me tiedämme, että on paljon nuoria, jotka joutuvat sitten nuorena ollessaan ja vähän ymmärtämättömyyttäänkin tämmöiseen velkakierteeseen, ja siitä johtuu taas monenlaisia muita elämänhallinnan puutteita. Kumpiko oli ensin, muna vai kana, se on toinen juttu, mutta kun he tarpeeksi syvälle näihin joutuvat, niin he eivät koskaan selviä sieltä työelämään, ja loppujen lopuksi tämä tulee niin kalliiksi yhteiskunnalle, että pitää jo herättää kysymys, että onkohan kuinka perusteltua edes perustuslain kautta lähteä suojelemaan tämmöistä liiketoimintaa, joka käytännössä tuhoaa ihmisiä ja nimenomaan nuoria ihmisiä ja vie heiltä elämän eväät loppujen lopuksi koko loppuelämän ajaksi. Tämä ei ole mikään pikkujuttu, koska se tieto, mikä minulle tulee eri lähteistä, on se, että näitä nuoria ja näitä ihmisiä alkaa olla puoli miljoonaa, niin että tämä horjuttaa kohta jo meidän kansantaloutta ja julkisen vallan talouden kestävyyttä. [Kimmo Kiljunen: Viisasta puhetta!] 

14.44 
Riikka Slunga-Poutsalo ps :

Arvoisa puhemies! Tässä on ollut erittäin hyviä puheenvuoroja, ja varmaan todellakin salin reunasta ainakin melkein sinne reunaan asti, missä ovat edustajat paikalla, ollaan yhtämielisiä näistä korkokatoista ja markkinointikiellosta. Itse sain tänään elämäni ensimmäisen markkinoinnin vastaavalta pikavippifirmalta, ja sillä perusteella kun olen yhden yrityksen nimenkirjoitusoikeudellinen, niin yrityslainaa tarjottiin tekstarilla. En lähtenyt edes tarkistamaan, mitkä korot siellä oli, mutta oli aika yllätys. 

Oikeastaan oli erittäin hyvää se, mitä edustaja Eestilä tuossa puheenvuorossaan nosti esiin. Ongelma on näiden nuorten mutta myöskin vähän meidän keski-ikäisten, joilla tulee akuutti tilanne eteen. Kun ei ole vaihtoehtoa, millä korjaat sen akuutin tilanteen — kun vähävaraisessa perheessä pesukone hajoaa, niin et sinä saa siihen pesukoneeseen rahaa, lainaa pankista tai kaverilta tai muualta — niin vaihtoehdoksi jää ainoastaan pikavippi.  

Vähän sitten tässä haastankin tätä salia siihen, että kun tästä koronasta päästään yli, niin josko me rohkenisimme puhua yhdessä tästä sosiaalisesta luototuksesta ja sen kehittämisestä sellaisena vaihtoehtona, joka voisi toimia esimerkiksi Kelan kautta tai jotenkin muuten. Tämä on ollut vähän sellainen kuuma peruna, josta ei ole haluttu oikein lähteä keskustelemaan, koska sitä pidetään liian vasemmistolaisena tai jotain. Mutta kun nyt me olemme siinä tilanteessa... [Kimmo Kiljunen: Kun se sieltä laidalta tulee, niin otetaan vastaan!] Mutta todella tässä tilanteessa, kun alkavat nyt realisoitumaan ne ongelmat, mitä on nuorilla mutta mitä on myöskin vähävaraisilla perheillä, niin ne vaihtoehdot ovat todella vähissä. Voisi olla semmoinen tasapuolinen tilanne, jossa maksuehdot ovat sellaiset, että maksaja tai lainanottaja pystyy itse ne määrittelemään. Käsittääkseni sosiaalisen luototuksen tulokset ovat Espoossa ja muualla olleet ihan hyviä. Aina on tietynlaisia mätiä omenia joukossa, mutta suhteessa tilanne on ollut näissä kokeiluissa ihan positiivinen, eli kannatukset tälle. Mutta myöskin tuolle yrityspuolelle tarvitaan markkinointikieltoa aggressiiviselle huijaus- ja markkinointiviestinnälle. — Kiitos. 

14.47 
Sheikki Laakso ps :

Arvoisa puhemies! Oli pakko pyytää vielä puheenvuoro Eestilän hyvän puheen jälkeen, ja voin antaa ihan omakohtaisen kokemuksen tästä asiasta. Nuorempana olin yksinhuoltajaäidin kasvattina, ja sitten siinä kohtaa kun pääsi siihen ikään, että luottokortteja oli, oli kultainen 80-luvun loppupuoli ja tuli könyttyä kaikki mahdolliset kortit läpi ja saatettua itsensä siihen tilaan, että sitten viimenään, kun niitä joutui makselemaan, oli vuosi 2000. Se vaati sen reilun kymmenen vuoden aikana sellaisia työkaksiviikkoisia, että muistan liki 200 tuntia olleeni töissä ja jatkuvalla syötöllä kahden viikon jaksossa vähintään sen 120 tuntia, elikkä oli jopa kykyä maksaa niitä juttuja ihan eri tavalla kuin normaalityössä käyvällä, elikkä jos puhutaan, että olisin ollut niin kuin normaalisti oman alan työntekijän normaaliliksoilla, niin hyvä etten maksaisi edelleen niitä velkoja, ja ainoastaan vain sen takia juuri, minkä Eestilä äsken toi esiin, sen typeryyden, mikä nuorena on, kun ei osata ajatella sitä asiaa eteenpäin. Se tuntuu vain niin helpolta siinä kohtaa, ja uskoo siihen, että kyllä minä jotain hommia saan ja sen joskus myöhemmin saan maksettua. Se on loputon kierre sen jälkeen, mistä ei sitten meinaa ulos päästä, ja kyllä minä olen sitä mieltä, että tähän oikeasti pitää saada jollain tavalla... Se on meidän kaikkien etu. 

14.48 
Ville Vähämäki ps :

Kunnioitettu puhemies! Tämä on hyvä lakiehdotus, mutta se, mikä tässä mietityttää ja ihmetyttää on tämä 3 §:n 5 momentin toteamus, että tätä ei sovelleta hyödykesidonnaisiin luottoihin. Miksi on näin? Onhan se totta, että nämä hyödykesidonnaiset luotot ovat aika kalliita myöskin, mutta miksi tähän on päädytty? Voisiko tätä hiukan aukaista? Jos valiokunta käsittelyssään tulee sellaiseen ajatukseen ponnen muodossa tai muuten, että tätä voisi jossain tilanteessa soveltaa myös näihin hyödykesidonnaisiin luottoihin, niin miten tällaiseen asiaan suhtaudutaan, jos jossain kohtaa tullaan toisiin ajatuksiin vielä? 

14.49 
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson :

Arvoisa puhemies! Kiitos kaikille edustajille hyvistä puheenvuoroista ja kiitos myös oppositiolle tästä kannustuksesta. Se on hienoa, että me voimme tästä olla yksimielisiä, että tämä on laki, mitä me nyt tarvitsemme. Mehän haluamme, että autetaan heitä, jotka nyt joutuvat erittäin vaikeaan tilanteeseen, ja myös siinä mielessä tämä 10 prosentin korkokatto on tervetullut. 

Tässä tuli monta hyvää kysymystä.  

Edustaja Marttinen kysyi tästä positiivisesta luottotietorekisteristä. Siinä tilanne on se, että ohjausryhmä on asetettu ja sille myös kaksi alatyöryhmää. Nämä tekevät työtä, ja niille on annettu määräaika: 30.11.2021 heillä pitäisi olla jonkuntyyppinen esitys. Positiivinen luottotietorekisterihän on äärimmäisen tärkeä, mutta myös monimutkainen, aika hankala projekti, ja siinä on tärkeätä se, että saadaan aikaiseksi hyvää lainsäädäntöä, joka myös toimii käytännössä ja on tietosuojatasoltaan sellainen, että siihen voivat kansalaiset ja myös luotonantajat luottaa. 

Sitten edustaja Laakso ja myös edustajat Kiljunen ja Tanus kysyivät siitä, miksi tätä ei voitaisi nyt tehdä pysyväksi lainsäädännöksi. No, nythän me teemme lainsäädäntöä juuri tätä poikkeustilaa varten, juuri näitä olosuhteita varten, joihinka olemme joutuneet. Se myös tarkoittaa, että normaaleja lainsäädäntöperiaatteita ei ole ehditty tässä noudattaa, elikkä tämä ei ole esitys, joka olisi käynyt laajalla lausuntokierroksella. Jos haluttaisiin, että saataisiin aikaiseksi pysyvä lainmuutos, niin silloin pitäisi perusteellisesti tehdä tätä lainsäädäntötyötä. Varmasti on niin, että saadaan nyt kokemusta myös tästä, millä tavalla tämä tulee toimimaan, minkälaisia vaikutuksia sillä on, ja se pätee myös tähän markkinointipuoleen. Varmasti siitä saadaan sellaista kokemusta, jota voimme sitten tulevaisuudessa myös hyödyntää.  

Sitten tässä kysyttiin myös siitä, miksi tämä kahden kuukauden määräaika. Edustaja Tanus, sehän on nyt niin, että uusille niin kutsutuille pikaluotoille tämä 10 prosenttia tulisi voimaan heti 1.5., mutta sitten on tämmöisiä aikaisempia sopimuksia, jotka on tehty esimerkiksi ennen 1.9.2019, kun tuli se 20 prosentin korkokatto. Jotta ne ihmiset, joilla on tämä sopimus, jossa on mahdollisuus myös nostaa lainaa edelleen, ja jotka ovat niitä lainoja nostaneet, eivät joutuisi tilanteeseen, että niistä voi periä vielä sen korkeamman koron, niin tämä määräaika on laitettu. Se on laitettu juuri sen vuoksi, että niitä ei myöskään irtisanottaisi heti, koska se olisi tässä se toinen vaara, että näitä lainoja kokonaisuudessaan oltaisiin nyt irtisanomassa. Me haluamme tällä tavalla turvata kuluttajan mahdollisuuksia myös siinä, että sitä lainaa voisi saada. 

No, sitten tässä edustaja Slunga-Poutsalo nosti esille sosiaalisen luototuksen. Minustakin se on asia, mitä pitää edelleen selvittää, ja se on STM:n pöydällä, ja hallitusohjelmassakin on siitä kirjaus.  

Sitten edustaja Vähämäki kysyi vielä siitä, miksi näitä hyödykesidonnaisia luottoja ei oteta tähän mukaan. Voin sanoa ehkä suoraan näin, että sekä Suomen Pankin viesti että myös Finanssialan Keskusliiton viesti oli se, että jos näin tehtäisiin, niin vaarana olisi, että monen monen yksityishenkilön tilanne vaarantuisi, koska silloin olisi se riski, että luoton-antajat irtisanoisivat näitä sopimuksia, ja sen takia tähän ei haluttu mennä. Mutta totta kai tämä on asia, josta myös valiokunnassa voidaan kuulla lisää, ja pitääkin kuulla, miksi näin. Itse uskon, että tämä on nyt se oikea toimintatapa ja toimintalinja, ja se koskettaa nimenomaan niitä luottoja, jotka voidaan nostaa suoraan rahana. Se on tässä nyt se take home message, elikkä kun tulee semmoinen pikavippilaina eteen, jonka voi nostaa suoraan rahassa, niin sen enimmäiskorko on nyt tämän poikkeusolon aikana ja vuoden loppuun asti korkeintaan 10 prosenttia. — Kiitos, arvoisa puhemies.  

Keskustelu päättyi. 

Asia lähetettiin talousvaliokuntaan.