Arvoisa herra puhemies! Kokoomus on tehnyt valtiovarainvaliokunnassa vastalauseen tähän esitykseen, ja käyn nyt muutaman huomion tästä meidän vastalauseestamme läpi.
Täällä verojaoston puheenjohtaja kuvasi hyvin tämän esityksen ja nyt mietinnön sisällön — en mene siihen sen enempää. Tämä on hallitukselta ollut harjoitus, jolla nimenomaan on haettu tätä fiskaalista vaikutusta, ja se on totta kai sitten oma kysymyksensä, mistä veroja täytyy kerätä. Kuitenkin näitä esityksiä käsitellään aina totta kai ajassa siten, että täytyy arvioida sitä tilannetta, mikä Suomessa tällä hetkellä on, ja me tiedämme sen, että matkailu- ja ravintola-ala on kohdannut erittäin vakavat vaikutukset nyt koronakriisin vuoksi ja alalta on jäänyt paljon väkeä työttömäksi. Monen yrityksen tilanne on erittäin kriittinen. Ja nyt tässä tilanteessa päädyimme siihen, että on täysin perusteltua pidättäytyä tästä alkoholiveron korottamisesta, vaikkakin tämän esityksen vaikutukset ovat kohtalaisen maltillisia, mutta joka tapauksessa kaikki ylimääräinen on tietysti aina ylimääräistä, ja tässä kohtaa on perusteltua, että veronkorotuksesta tultaisiin pidättäytymään.
Toinen huomio, mikä tähän esitykseen liittyy, on se, että kyllähän veronkorotus edelleen lisää alan kustannuksia ja korottaa tämän ravintola-anniskelun verokiilaa, kun muistetaan vielä se, että ravintola-anniskelu tarkoittaa siis kokonaiskulutuksesta vain 10:tä prosenttia, sen se siis on ravintola-anniskelussa tällä hetkellä. Se on hälyttävän vähän, kun kuitenkin sekä matkustajatuonnin vaikutus että se, että ihmiset nauttivat alkoholia aika lailla sitten kotona, johtaa siihen, että vastaavasti myöskään se alan työllisyys ei kehity. Sen sijaan, että nyt vain yksisilmäisesti tässä salissa hallitus tuo näitä esityksiä, millä veroja korotetaan aina kerta toisensa jälkeen, pitäisi yhdessä ihan aidosti pohtia sitä, miten ensinnäkin alkoholiverotus kannustaisi ja tukisi sitä, että se kulutus siirtyisi asteittain enemmän sinne ravintoloihin, jolloin se nimenomaan sitten tapahtuisi siellä valvotuissa oloissa, se tukisi tämän mara-alan työllisyyden kehitystä, ja taas vastaavasti meidän pitää myös erikseen pohtia sitä, miten nämä meidän verotasot ja tämä meidän nykyinen alkoholiverotus suhtautuvat tähän matkustajatuontiin, joka tällä hetkellä on totta kai pysähdyksissä, mutta me tiedämme sen, että siellä on kuitenkin...Viro perui näitä aikaisemmin tekemiään alkoholiveron korotuksia. Siellähän oli aika isot ohjelmat, miten tätä veroa pitäisi korottaa, mutta siellä hallitus päätti näitä sitten perua, ja meidän täytyy myös ottaa tämä huomioon, koska muuten [Puhemies koputtaa] riskinä on se, että matkustajatuonti lisääntyy ja verotuloja karkaa edelleen Suomesta.