Arvoisa herra puhemies! Tosiaan oli helppo olla tukemassa tätä rahankeräyslain 1 §:n muuttamista. Teimme viime kaudella hallintovaliokunnassa, jossa nyt toimin varapuheenjohtajana ja viime kaudellakin olin jäsenenä, ison arpajaislain kokonaisuudistuksen, ja jotenkin tuntuu ehkä uskomattomalta nyt ajatella, että niitä asioita, mistä nyt puhumme, ei osattu ajatella kolme vuotta sitten tai neljä vuotta sitten, kun tämä iso arpajaislain uudistus laitettiin liikkeelle ja sitä valiokunnassa käsiteltiin. Tällaisia erilaisia kompensaatioita ja malleja päästökompensaatioille tosiaan tällä vuosikymmenellä varmasti tarvitaan, ja niitä olisi ollut tulossa. Siinä mielessä on harmittavaa, että tämä tulkinta on johtanut siihen tilanteeseen, että erilaiset julkisestikin aikomuksensa ilmoittaneet ovat nyt sitten joutuneet perumaan, sekä tämä Kompensäätiö-säätiö että myöskin Finnair, koska he ovat todenneet, että eivät halua lähteä etenemään ennen kuin tilanne on tämän arpajaislainsäädännön ja myöskin sitten Poliisihallituksen osalta selvä ja selkeä.
Tosiaan sisäministeriö asetti tähän lainsäädäntöhankkeen keväällä, ja toisaalta voidaan ajatella, että sitten myöskin tällä lakialoitteella on ollut se oma paikkansa ja myöskin sisäministeriö on saanut viestin, että tälle löytyy kannatusta kansanedustajien osalta, ja aktiivisesti olemme asiaa esiin nostaneet. On hyvä, että sisäministeriö on nyt toiminut ja lausuntokierrokselle on lakihanke saatu lähetettyä, ja siltä osin kuin sitten sisäministeriön hallituksen esitys aikanaan hallintovaliokuntaan saapuu, myöskin hallintovaliokunta pystyy arvioimaan tätä ja yhdistämään tähän kyseiseen lakialoitteeseen hallituksen esityksen käsittelyn. Tämä on tärkeä asia, ja nimenomaan pitää lainsäädännöllä luoda ne raamit ja pelisäännöt, joilla yritykset pystyvät silloin toimimaan.
Arvoisa puhemies! Ihan loppuun sanon, että viime kaudella, kun toimin eduskunnan kestävän kehityksen toimikunnan puheenjohtajana, toimme erilaisia malleja, miten eduskunta voi vastuuta kantaa, kun kansanedustajan työhön liikkuminen ja lentäminen eri maihin niin oleellisesti kuuluu — tosin nyt korona-aikana ei ole kuulunut, mutta normaalissa tilanteessa. Silloin toimikunta myöskin esitti, että eduskuntakin voisi näihin lentokompensaatioihin sitten osallistua, mutta siltäkin osalta nyt sitten tämä on ollut jäissä. Tietenkin sinivalkoisin siivin maailmalle ja valtakunnan sisällä paljon lennämme, mutta tämäkin asia vaatii päästökompensaation osalta raamitusta ja pelisääntöjä. — Kiitos.