Herra puhemies! Tämähän on jo aiemmin hyväksytyn lain voimassaolon jatkamista, millä mahdollistetaan etäyhteyksien käyttäminen vaikkapa yhteismetsien tai yhteisalueiden hallintoon, tällaiseen maaseudun yhteisöjen ja luonnonvarojen käyttöön liittyvien yhteisöjen toimintaan etäyhteyksillä. Syyhän on se, että joudumme välttämään sosiaalisia kontakteja ja suurten joukkojen kokoontumista tämän koronapandemian aikana. Kuten täällä monet hyvät kollegat, edustajat, ovat sanoneetkin, on tärkeää, että myös nämä maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla toimivat erilaiset yhteisöt voivat pitää kokouksia etänä ja hallinto pyörii ja voidaan kaikki lainsäädännön velvoitteet täyttää myös näissä, ja on hyvä, että voidaan toteuttaa myös näitä erilaisia toimituksia, mitä voi olla, kuten kiinteistötoimituksia, myöskin tämän pandemian aikana.
Ja kyllähän, puhemies, tässä on tapahtunut niin, että meillä on yhteiskunnan digiloikka tullut pakon edessä. Niinhän se kehitys monesti etenee, että nyt kun joudumme välttämään suuria kokoontumisia, niin olemme kaikki oppineet käyttämään näitä zoomeja ja teamseja ja skypejä ja ties mitä, ja kyllä se on levinnyt kaikkiin ikäluokkiin, niin lasten kouluun kuin sitten ikäihmisetkin tosi näppärästi näitä etäyhteyksiä nykyään käyttävät. Luulenpa, että voi olla, että vaikkapa tällaiset toimitukset saattavat jatkossakin — ainakin, kun ovat yksinkertaisia ja riidattomia — mennä digitaalisia kanavia käyttäen.
Herra puhemies! Yhdyn siihen huoleen, mikä täällä on tullut uskonnollisista yhdyskunnista, että kyllä pitäisi myös seurakuntien päätöksenteon osalta löytää semmoisia lakeja ja lakiesityksiä, lakimuutoksia, joilla myös siellä voidaan etäyhteyksiä hyödyntää. On tärkeää, että koronan aikana me pystymme elämään mahdollisimman normaalia elämää, vaikka eiväthän etäyhteydet toki kuitenkaan koskaan täysin korvaa silmästä silmään tapahtuvaa livekohtaamista.
Mutta kyllä tästä pandemiasta varmasti jää paljon hyvääkin käteen tähän käytännön kansalaisyhteiskuntaan ja elinkeinoelämään ja työelämään.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:Näin. — Ja vielä edustaja Essayah.