Arvoisa rouva puhemies! Tapahtumatakuu on tarkoitettu kannustamaan tapahtumien järjestämistä tilanteessa, jossa yhteiskunta avataan mutta tapahtumia järjestävien yritysten ja yrittäjien rahoitusmahdollisuudet ovat rajalliset. Tapahtumatakuu on osa valtioneuvoston laajempaa kulttuuri- ja tapahtuma-alalle suunnattua tuki- ja avustuspakettia.
Hallituksen esityksessä kustannustukilain muutoksesta, joka koskee tapahtumatakuuta, ehdotetaan säädettäväksi, että Valtiokonttori voisi myöntää hakemuksesta ennakollisen maksusitoumuksen, joka koskisi vähintään 200 hengelle suunniteltua yleisötapahtumaa. Tapahtuman järjestäjä olisi vakiintunut, ammattimainen tapahtumanjärjestäjä, jolla on pysyvä organisaatio ja tätä toimintaa varten Y-tunnus ja jonka arvonlisäverollinen liikevaihto vuonna 2019 on ylittänyt 150 000 euroa.
Tapahtumatakuu koskisi 1.6.—30.11.2021 suunniteltuja tapahtumia. Tapahtumatakuu ei koskisi säännöllisiä, ympärivuotisesti järjestettäviä tapahtumia. Tapahtumatakuu koskisi vain tapahtumia, joita ei ole peruutettu ennen tapahtumatakuuta koskevan hakemuksen jättämistä. Oikeus tapahtumatakuuseen alkaisi hakemuksen jättämishetkestä. Valtiokonttori voi myöntää tapahtumatakuun myös tapahtuman suunnittelun ajankohdan jälkeen, jos hakemusta ei ehditä käsitellä etukäteen esimerkiksi sen vuoksi, että hakemus jätetään hyvin lähellä tapahtumapäivää ja sen käsittelyä varten tarvitaan lisäselvitys.
Tapahtumatakuun tarkoituksena on pienentää tapahtumien järjestämisen taloudellista riskiä tilanteessa, jossa covid-19-pandemian hallintaan liittyvä lain tai viranomaisen määräys estää tai vaikeuttaa tapahtumien järjestämistä ja rahoituksen tai vakuutusten saamista tapahtumien järjestämisen varmistamiseksi. Tapahtuma katsotaan peruuntuneeksi lain tai viranomaisen määräyksen vuoksi myös, jos korkeintaan 60 päivää ennen tapahtuman järjestämistä on voimassa järjestämisen estävä rajoitus.
Tapahtumatakuun myöntäminen edellyttäisi, että tapahtuman järjestäjänä olisi vakiintunut, ammattimainen tapahtumanjärjestäjä, jolla on pysyvä organisaatio tätä toimintaa varten. Tapahtumanjärjestäjän katsominen ammattimaiseksi edellyttäisi, että sillä olisi palveluksessaan palkattua henkilökuntaa vähintään yksi henkilö tapahtuman järjestämistä varten. Tapahtumanjärjestäjä voisi kuitenkin olla myös esimerkiksi yksinyrittäjä.
Tapahtumatakuuta hakisi tapahtumanjärjestäjä, mutta takuun perusteella maksettava korvaus peruuntuneista tapahtumista maksettaisiin myös tapahtumanjärjestäjän hakemuksessaan ilmoittamille tapahtuman alihankkijoille. Jos tapahtuman laajuutta rajoitettaisiin lain tai viranomaispäätöksen nojalla, maksettaisiin osittain korvaus toteutuneista kustannuksista.
Myönnetystä tapahtumatakuusta korvattaisiin takuun saajalle kustannustukena takuu-ehtojen mukaisesti suoraan lain nojalla tai viranomaisen määräyksen vuoksi peruuntuneen tapahtuman järjestämisestä aiheutuneista, ennakkoon ilmoitetuista kohtuullisista toteutuneista kustannuksista 85 prosenttia. Korvauksen enimmäismäärä olisi 1 800 000 euroa, joka kuitenkin on myös yrityskohtainen katto covid-tukien yhteissummalle. Enimmäismäärää määriteltäessä otetaan huomioon, ettei lain 1 §:ssä mainitun Euroopan komission päätöksen mukainen tukien yrityskohtainen enimmäismäärä ylity. Tapahtuman ilmoitetulle alihankkijalle korvataan vastaava osuus toteutuneista kustannuksista, huomioiden mahdollisten päällekkäisyyksien vähentäminen.
Arvoisa rouva puhemies! Jos takuuehtojen mukaisesti toteutetut tapahtumat toteutuisivat takuupäätöksessä määrättyä olennaisesti pienempänä suoraan lain nojalla tai viranomaisen määräyksen vuoksi ja näin järjestetty tapahtuma olisi tappiollinen, tapahtumatakuusta korvattaisiin tapahtumanjärjestäjälle ja alihankkijalle määrä, joka lasketaan vähentämällä tapahtuman toteutuneista kustannuksista toteutuneiden tulojen määrä ja kertomalla näitten erotus luvulla 0,85. Olennaisesti pienempänä toteutuneella tapahtumalla tarkoitettaisiin tapahtumaa, joka on voitu toteuttaa lain tai viranomaisen kokoontumista rajoittavan määräyksen vuoksi siten, että tapahtumaan on voinut osallistua enintään 85 prosenttia tapahtumaan suunnitellusta osallistujamäärästä.
Tapahtuma-alan toimintaa koskevissa selvityksissä ja hallituksen esitysluonnosta koskevassa lausuntopalautteessa on ilmennyt, että tapahtuma-alan sopimusrakenne mahdollistaa alihankintasopimusten purun jopa sanktioitta, jos tilaisuus syystä tai toisesta perutaan. Tapahtuma-alalla on kuitenkin myös laaja niin sanottu ekosysteemi, joka koostuu erilaisista alihankkijoista, näiden alihankkijoista ja viime kädessä yksittäisistä toiminimi- tai yhden henkilön yrityksistä, ammatinharjoittajista ja niin sanotuista freelancertoimijoista. Tapahtuman peruutuksen sattuessa tämän ryhmän tilanne on usein huono, koska sopimuksen peruuttaminen saattaa aiheuttaa heille tilanteen, jossa esimerkiksi jo tehdystä työstä ei voida saada korvausta. Edellä mainitusta syystä hallitus on valmistellut tämän tapahtumatakuun lisäksi useita toimia, joita kohdistetaan tähän ekosysteemiin, joita ovat muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriön erilaiset tapahtuma- ja freelancerkenttään kohdistuvat avustukset, yhteensä 127 miljoonaa euroa. Kokonaisuudessaan luovien alojen ja tapahtuma-alan tuet ovat tähän mennessä olleet TEMin ja OKM:n arvioiden mukaan yhteensä noin 245 miljoonaa.
Tapahtuma-ala on monimuotoinen ala, jota yhdistää lähinnä erilaisten yleisötilaisuuksien järjestäminen osana muuta toimintaa tai pääasiallisena toimintana. Tapahtumajärjestäjien kirjo on moninainen alkaen kulttuuritilaisuuksista ja festivaaleista erilaisiin messu- ja markkinointitilaisuuksiin ja uskonnollisiin tapahtumiin asti. Myös tapahtumien järjestäjien yrityskoko, liikevaihto ja henkilöstömäärä voivat vaihdella merkittävästi. Tyypillistä on, että varsinaisilla alan ammattimaisilla toimijoilla on ympärivuotiset pienehköt organisaatiot tapahtumien järjestelytehtävissä ja tapahtuman lähestyessä sen järjestämiseen kytketään vaihteleva määrä erilaisia alihankkijoita.
Tapahtumateollisuus ry:n toimialaraportin mukaan tapahtumateollisuus on kaiken kaikkiaan 2,35 miljardin arvoinen toimiala. Tapahtumateollisuudessa toimii 3 200 yritystä, ja ala työllistää yhteensä lähes 200 000 ihmistä, joista 20 000 vakituisesti. Yksittäisen tapahtuman toteuttamiseen saattaa osallistua useita satoja eri yrityksiä tuotantoprosessin eri vaiheissa. Tuotantoprosessi voi kestää viikoista useisiin kuukausiin, jopa vuosiin. Työntekijämäärällisesti suurin ja näkyvin osa prosessia on itse tapahtuman toteuttaminen.
Esityksen mukaan Valtiokonttori voi myöntää samanaikaisesti voimassa olevia ennakollisia maksusitoumuksia yhteensä korkeintaan 250 miljoonan euron arvosta. Maksusitoumuksista arvioidaan aiheutuvan tapahtumien peruuntumisen tai pienempinä toteutumisen vuoksi takuumaksuja noin 80 miljoonaa euroa.
Arvoisa puhemies! Valitettavasti tuon äskeisen sote-keskustelun venyttyä oma aikatauluni on sellainen, että en voi välittömästi jatkaa keskustelua, mutta toivon, että pystyn palaamaan vielä myöhemmin. — Kiitos.
Ensimmäinen varapuhemies Tarja Filatov
:Edustaja Risikko.