Kunnioitettu rouva puhemies! Kymmenettuhannet osaavat kulttuurin ammattilaiset ja yritykset on päästettävä terveysturvallisesti tekemään työtään. Tapahtuma- ja kulttuurialan epätasa-arvoiselle kohtelulle ei ole ollut mitään perusteita. Ilta istunnossa alkaa olla pitkällä, mutta haluan käyttää kokoomuksen eduskuntaryhmän puolesta puheenvuoron. Tuossa mainiosti aloitetussa debatissa, mikä oli todella hyvä asia, että pääsimme tässä tartuntatautilain lähetekeskustelussa heti debatoimaan, tuli vahvasti esille se kanta, joka eduskuntaryhmällämme on, että tuo tartuntatautilain muutos, 58 d §:ää koskeva lakiesitys, on todella tervetullut. Sitä on odotettu pitkään, liiankin pitkään — jo toukokuussa eduskunnan portailla olivat kaikki eduskuntaryhmät, myös kulttuuriministeri, pyytämässä anteeksi, että hitaasti on toimittu, ja vasta nyt lakiesitys tuli eduskuntaan.
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta tässä lähetekeskustelussa tuli hyvin esille se, että esitys oli tervetullut, mutta valtava pettymys oli se, että tuota pykälää ei kumottu vaan sitä esitetään muutettavaksi. Eli tuo pykälään sisältyvä ongelmallinen kahden metrin vähimmäisetäisyyskriteeri on kohtuuttomasti aiheuttanut vahinkoa kulttuuri- ja tapahtuma-alalle, eikä se ole perusteltu nykyinen epidemiatilanne ja parantunut rokotuskattavuus huomioiden. Eli tuo tartuntatautilain 58 d § on syytä kumota. Kokoomuksen eduskuntaryhmässä me haluamme selkeyttää tilanteen ja saada tämän asian kuntoon. Olemme tehneet lakialoitteen tuon pykälän kumoamiseksi. Sen nostimmekin esille. Se on huomenna lähetekeskustelussa, ja se ehtii sitten eduskunnan käsittelyyn. Ja oli mainiota, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi viestitti, että hänkin pitää kumoamista tarkoituksenmukaisena, ja uskon, että hän puhui kaikkien hallitusryhmien puolesta. Toivon näin, että sosiaali- ja terveysvaliokunta pohtisi sen vaihtoehdon vakavasti, ja sen sijaan, että tuunattaisiin, muokattaisiin tätä pykälää niin kuin hallitus esittää — mikä on eduskunnan keskustelussa noussut esille, että se saattaa johtaa ojasta allikkoon ja tehdä tilanteen epäselvemmäksi — tuo pykälä kumottaisiin, ja toivon todella, että näin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa tehdään. Se on todella tärkeää.
Moni asiantuntija on arvioinut, että tuo pykälän muokkaaminen ja kumoamatta jättäminen tuo vain lisää sekavuutta ja ongelmia ennestään kohtuuttomiin tilanteisiin. Ja onhan se ollut todella järjetöntä, että joukkoliikenteessä vaikeissakin epidemiatilanteissa on istuttu lähes sylikkäin, tiiviisti, peräkkäin, mutta sitten teatterit ovat olleet tyhjillään, ja nyt, vaikka epidemiatilanne on tällainen, niin lähes tyhjille katsomoille on ensi-iltoja ja muita näytöksiä esimerkiksi Helsingin Kaupunginteatterissa näytelty.
Tuo lakialoite on tehty siksi, että halutessaan eduskunta voi valita lakialoitteemme sen sijaan, että ottaisi tuon hallituksen sekavaksi jääneen sääntelyn mukaan, mutta tärkeää tietenkin on, että tässä nyt ripeästi, ripeästi edetään.
Arvoisa puhemies! Hyvin vahvasti tätä esitystä on toivottu jopa ministerien toimesta, ja siksi tämä viipyminen on ihmetyttänyt, varsinkin, kun se on tullut inhimillisesti ja taloudellisesti hyvin, hyvin kalliiksi. Toimialan liikevaihdosta katosi viime vuonna 1,6 miljardia euroa eli lähes 70 prosenttia. Kulttuuri- ja tapahtuma-alan parissa työtä tekevät on ajettu ahtaalle työn edellytykset estämällä, ja näin merkittävän ja valtavan joukon ollessa vailla työtä ja turvaa on tilanne todella vakava, puhumattakaan tietenkin sitten ihmisistä, jotka haluaisivat kulttuuria kuluttaa. Kulttuuri on varsin tärkeä osa ihmisten arkea, ja se korostuu, kun olemme kriisitilanteissa.
Huomenna käytän puheenvuoron, esittelen tuon kokoomuksen eduskuntaryhmän aloitteen enkä tässä vaiheessa iltaa siihen mene, mutta totean vain nopeasti, että useat oikeusoppineet ovat arvioineet, että tämä hallituksen esitys tekee todellakin sääntelystä sekavampaa ja ongelmat tartuntatautilain 58 §:n ja 58 d §:n suhteessa vain jyrkkenevät, ja on arvioitu, että tässä ei olla ymmärretty hallituksen piiristä, mistä nämä esiintyvät ongelmat johtuvat, ja useampi taho on esittänyt tuon pykälän kumoamista, ja siksi pidän todella tärkeänä, että tähän todellakin päädyttäisiin ja tämä pykälä kumottaisiin.
Ja sen sanon ihan lopuksi vielä, että on ensiarvoisen tärkeää, että rajoitustoimet ovat kaikissa tilanteissa välttämättömiä ja oikeasuhtaisia ja että kaikki lievemmät, kokonaisuutena vähemmän haittaa aiheuttavat rajoitusmahdollisuudet tulee ensin hyödyntää.
Ja ihan viimeisenä sanon sen, että olen ollut todella huolissani koronapassin viipymisestä. Se on useissa Euroopan maissa käytössä, ja nyt, kun kuuntelin vielä sunnuntaina pääministeriä ja puhutaan siitä, että koronapassia odotetaan, jotta rokotekattavuus nousisi, niin en ymmärrä tämäntyyppistä puhetta, koska koronapassihan on tarkoitettu ensisijaisesti siihen väliaikaan, kun rokotukset eivät ole vielä kattavia, kun voidaan pitää Suomea avoimena koronapassin avulla, niin että sitten, kun rokotekattavuus on laaja, voidaan vapautua näistä rajoitteista, eli se on ollut juuri väline siihen, että esimerkiksi ensimmäiseksi rajoitetuksi laitetut seniorit, jotka ovat ensimmäiseksi saaneet rokotteet, olisivat päässeet esimerkiksi kulttuurin pariin. Olisimme voineet välttää konkursseja ja inhimillistä kärsimystä, ja siinä mielessä todellakin kiritän, että rokotepassi ja muut keinot, pikatestit otetaan käyttöön, että voimme pitää Suomea avoinna ja terveysturvallisesti. — Kiitos.
Puhemies Anu Vehviläinen
:Edustaja Lindén poissa. — Edustaja Ovaska.