Kiitos, arvoisa herra puhemies! Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on saanut valmiiksi myös mietinnön koskien hallituksen esitystä muuttaa yhdenvertaisuusvaltuutetusta annettua lakia siten, että yhdenvertaisuusvaltuutetun uudeksi tehtäväksi säädettäisiin toimiminen naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijana. Esityksen tavoitteena on perustaa itsenäinen ja riippumaton naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijan tehtävä. Raportoija seuraisi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa, kansallisen lainsäädännön toimivuutta ja kansainvälisten velvoitteiden toteutumista laajasti yli sektoreiden rajojen.
On myöskin hyvä tässä yhteydessä todeta, että eduskunta hyväksyi jo vuonna 2018 työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan ehdotuksesta kannanoton, jossa se edellyttää, että valtioneuvosto selvittää mahdollisuudet nimetä riippumaton toimielin Istanbulin sopimuksen velvoitteiden toimeenpanon seurantaan ja arviointiin sekä tarvittaessa valmistelee siihen liittyvät lainsäädäntömuutokset. Nyt käsiteltävänä olevalla esityksellä vastataan tähän kannanottoon.
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella työelämä- ja tasa-arvovaliokunta pitää raportoijan tehtävän antamista yhdenvertaisuusvaltuutetulle tarkoituksenmukaisena ja puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana.
Valiokunnalle annetuissa lausunnoissa raportoijan tehtävän antamiseen yhdenvertaisuusvaltuutetulle on suhtauduttu osin varauksella. Lausunnoissa on muun muassa katsottu, että naisiin kohdistuva väkivalta on ilmiönä niin laaja-alainen, että raportoijan tehtävän itsenäisyys ja naiserityisyys edellyttävät raportoijan tehtävän säätämistä kokonaan uudelle riittävän korkeatasoiselle, valtuutettuun rinnastuvalle ja kirjaimellisesti itsenäiselle ja riippumattomalle asiantuntijaviranomaiselle. Valiokunta toteaa, että yhdenvertaisuusvaltuutettu on itsenäinen ja riippumaton viranomainen ja pystyy valiokunnan näkemyksen mukaan hoitamaan kaikkia tehtäviä itsenäisesti ja riippumattomasti.
Esityksen mukaan raportoijan toimintaan ehdotetaan 200 000 euron määräraha. Määrärahan suuruudessa on otettu huomioon hallinnollisissa tukitehtävissä saavutettava säästö, kun tehtävä osoitetaan jo olemassa olevalle toimijalle. Valiokunta huomauttaa, että raportoijan tehtävän perustamisessa ja sen resursoinnissa osana yhdenvertaisuusvaltuutetun toimintaa tulee huomioida myös tehtävän edellyttämä korkeatasoinen ja laaja-alainen substanssiosaaminen ja seurattavan tehtäväkentän laajuus. Valiokunta pitää tärkeänä, että määrärahan riittävyyttä seurataan tarkasti ja että tarvittaessa raportoijan tehtävän asianmukaisen hoitamisen varmistamiseksi määrärahaa korotetaan.
Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2022, ja valiokunnan mietintö on yksimielinen.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
:Kiitoksia esittelystä. — Edustaja Reijonen, olkaa hyvä.