Arvoisa puhemies! Vaikean asian äärellä olemme, mutta jatkamme keskustelua tästä koronapassin laajentamisesta. Ja minä ensin haluaisin kertoa semmoisen, minulla on täällä valokuvana Yleisradiosta uutisotsikko, jossa kerrotaan Keuruun koronatartunnasta. Otsikko on näin: ”Poliisi ei epäile rikosta Keuruun koronatartunnassa. 93‑vuotias menehtyi tautiin, jonka sai todennäköisesti rokottamattomalta hoitajalta. Poliisin mukaan vanhuksen luona vierailleet kotihoidon työntekijät ovat noudattaneet annettuja ohjeita. Koronatartunnan saanut hoitaja ei ollut tartunnastaan tietoinen.”
Täällä kerrotaan lisää Ylen uutisessa: ”93‑vuotiaan naisen luona oli käynyt rokottamaton kotihoidon työntekijä, jolla oli koronatartunta. Asian tultua ilmi 93‑vuotiaalle tehtiin koronatesti, jonka tulos oli positiivinen. Sen jälkeen hänen kuntonsa heikkeni nopeasti.” Ja tätä asiaa on poliisi tutkinut, ja tämä on Ylen uutinen tästä asiasta. Mutta kun menen seuraavalle sivulle, tämä on suurkeuruu.fi, samasta asiasta on uutinen: ”Poliisi sai Keuruun kaupungilta selvityksen kotihoidossa menehtyneen vanhuksen kuolemaa edeltäneistä tapahtumista.” Ja kun luen tämän uutisen, niin tämä asia onkin mielestäni aivan erilainen: ”Selvitys ei anna aihetta aloittaa rikostutkintaa. Selvitys on hyvä ja perusteellinen. Siinä käy ilmi, että menehtynyttä vanhusta hoiti useampi hoitaja tietämättä, että sairastivat koronatautia, rikoskomisario Kari Aaltio Sisä-Suomen poliisilaitokselta kertoo.”
Tästä itselleni välittyy kyllä semmoinen kuva, että tämä Ylen uutinen on rakennettu siten, että se syyllisyystaakka kaadetaan tämän rokottamattoman hoitajan joukkoon. Ja ainakin itselläni syntyy tästä mielikuva, että siellä on ollut useita hoitajia, jotka ovat vierailleet siellä, mutta heistä vain yksi on ollut rokottamaton. Tällainen minulle itselleni välittyy tästä.
Mutta sitten tähän hallituksen esitykseen. Täällä on: ”Valiokunnat ovat lausuneet asiasta seuraavasti”, elikkä: ”mahdollistaa kulttuurin ja liikunnan alalla tapahtumien ja toiminnan järjestämisen pääsääntöisesti normaalissa laajuudessa ja normaalilla yleisömäärällä terveysturvallisesti”. Talousvaliokunta lausuu seuraavasti: ”mahdollistaa yhteiskunnan toimimisen olosuhteet huomioon ottaen mahdollisimman terveysturvallisesti”. Sosiaali- ja terveysvaliokunta lausuu: ”mahdollistaa palvelujen terveysturvallinen käyttö”. Elikkä täällä on keskeisenä tämä terveysturvallisuus.
Miten tämä lainsäädäntö voi lähtökohtaisesti perustua ajatukseen siitä, että koronarokotuksilla tuotetaan terveysturvallisuutta, kun kaikki tiedetään, että rokotetut voivat levittää koronaa ja sairastua? Terveysturvallisuus on koronarokotteeseen perustuvana määrittelynä vailla kestävää pohjaa. Tämä koronarokote ei ratkaise sitä, etteikö henkilö levittäisi koronaa, vaan se, kantaako henkilö sillä hetkellä virusta vai ei. Koska rokote painaa alas taudin oireita, voi kysyä: kantaako rokotettu itse asiassa huomaamattomammin kuin rokottamaton virusta eteenpäin? Terveysturvallisuus edellyttäisi ajantasaista testitulosta rokotetuilta ja rokottamattomilta. Rokote suojaa vain henkilöä itseään vakavamman taudin muodolta.
Arvoisa puhemies! Sitten vapaaehtoisesta pakolliseksi. Sivistysvaliokunta lausuu seuraavasti: ”Asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille parhaillaan valmisteltavana oleva lainmuutos, jolla koronapassi muutettaisiin itsenäiseksi rajoitustoimeksi ja jonka käyttöönotosta määräisi viranomainen.” Eli tuleeko siitä pakollinen? Koronapassin käyttöä siis suunnitellaan pakolliseksi, eikä palvelun tarjoajan vapaaehtoisesti valitsemaksi toimeksi. Mistä tässä on kyse?
Arvoisa puhemies! Sivistysvaliokunta lausuu myös seuraavasti: ”Valiokunta asiantuntijakuulemiseen viitaten tuo esille tarpeen selvittää viipymättä myös työntekijöiden koronatodistuksen edellyttämät mahdollisuudet. Työnantajalla ei ole nykyisellään mahdollisuutta vaatia koronatodistusta työntekijöiltä. Työturvallisuuden näkökulmasta on ristiriitaista, ettei koronatodistusta voi vaatia työntekijältä, joka on samassa tilassa asiakkaiden ja yleisön kanssa, jolta koronatodistus vaaditaan.” Liikennevaliokunta lausuu asiasta: ”Asiantuntijakuulemisessa on tuotu näkemyksenä esille myös tarve valmistella koronapassin hyödyntämistä työpaikoilla.” Elikkä saako työpaikalle mennä jatkossa enää vain koronapassilla? Ollaanko nyt myöskin ottamassa käyttöön työntekijöiden koronapassi kaikissa näissä palveluissa, joihin koronapassi kenties voidaan määrätä jatkossa, eikä pitää vapaaehtoisesti valittavana, kuten nyt? Tässä tapauksessa koronapassi olisi laajennus pakollisena eikä vapaaehtoisena ja koskisi myös työntekijöitä yhtä hyvin kuin yleisöä ja osallistujia. [Puhemies koputtaa] Koronapassi tässä muodossa alkaisi olla erittäin kova, [Puhemies: Aika!] laaja-alainen ja aiemmasta versiosta poikkeava. [Puhemies: Kiitoksia!]
Arvoisa puhemies! Onko muilla puheenvuoroja varattuna? [Puhemies: Ei ole!] Ei ole?
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
:Seuraavissa asioissa on kyllä puheenvuoroja, elikkä me mennään asia kerrallaan läpi.
Niin, mutta onko tähän pykälään?
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
:Tähän pykälään ei, mutta seuraavissa asioissa.
No, minä jatkan sitten. Eihän siinä ole mitään estettä.
Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunnan lausunnossa sanotaan seuraavasti: ”ryhtyä koronaviruksen leviämisen estämiseksi ja siten väestön terveyden suojelemiseksi covid-19‑taudilta välttämättömiin ja oikeasuhtaisiin toimiin. Täysi rokotussarja ja sairastettu covid-19‑tauti antavat henkilölle suojaa koronavirustartunnalta ja estävät taudin leviämistä.” Eli koronaviruksen leviämisen estäminen — miten tämä tapahtuu rokotteella, jolla ei voida estää taudin leviämistä? Rokotuskattavuus on nyt korkein koko pandemian aikana, ja niin ovat myös koronatapausten luvut. Miten voidaan väittää, että nykyoloilla olisi näyttöä siitä, että täydellä rokotussarjalla estettäisiin taudin leviämistä? On harhaanjohtavaa väittää, että rokote estäisi taudin levittämisen. Tutkimustieto, tilastotieto eri maista ja kokemustieto yksittäistapauksista vahvistavat sen. Näistä on ollut uutisissa, kuten olette varmasti, te kaikki täällä salissa, nähneet.
Sitten, arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunnan lausunnossa on seuraavasti: ”Koronapassia koskevaa 58 i §:ää ehdotetaan nyt muutettavaksi siten, että koronapassin esittämisvelvollisuus ulotetaan koskemaan tilan koko aukioloaikaa”. Eli koronapassin esittämisvelvollisuus laajentaa maan koko aukioloaikaa, mutta miten lounasruokailu sitten, estetäänkö sekin koronapassittomilta? Tästä on hyviä esimerkkejä edustajista, jotka ovat kiertäneet tuolla ahkerasti maakunnassa. Välillä on syöty käytävällä ja toinen on syönyt ravintolassa, mutta sitten aamulla kaikki ovat olleet yhtä aikaa aamupalalla. Tämä on aika ristiriitainen juttu. Tämäkin on yhdenvertaisuutta vastaan.
Arvoisa puhemies! ”Kun koronatodistuksen käyttö koskisi ehdotuksen perustelujen mukaan koko toiminnan aukioloaikaa, tartuntariskiä hallittaisiin sekä ravitsemisliikkeissä että erilaisissa tilaisuuksissa ja tiloissa säännöksessä tarkoitetulla tavalla samalla, kun liiketoiminta olisi mahdollista ilman rajoituksia.” Tartuntariskin hallintana pidetään rokottamattomien eristämistä. Eihän tämä toimi. Terve rokottamaton ei levitä koronaa yhtään sen enempää kuin terve rokotettu. On tutkimustiedon tukemaa, että rokottamattomat ja rokotetut levittävät koronaa yhtä hyvin. Jos he ovat saaneet tartunnan, heillä on sama määrä virusta, jota he kantavat. Koronapassista ja -todistuksesta puhutaan johdonmukaisesti lakiesityksessä takeena sille, että passi sellaisenaan takaisi, ettei henkilö levittäisi koronaa. Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Tämä on väärä lähtökohta terveysturvallisuudelle ja tartuntariskin hallinnalle.
Kysymys herääkin: jos rokotteet tarjoavat näin erinomaisen suojan koronaa vastaan, miksi puolet koronan takia sairaalassa olijoista on edelleenkin rokotettuja? Ja miksi rokotekattavuuden ollessa yli 80 prosenttia Suomessa on pandemian ajan korkeimmat koronatapauslukemat? Onko meillä sitä enemmän koronaa, mitä enemmän meillä on rokotettuja? En osaa tähän vastata, mutta huolissani olen tästä tilanteesta, ja pidän tätä koronatodistusta epäonnistuneena, sen laajentamista epäonnistuneena, enkä näe sitä toimivana ratkaisuna.
Eräät kansanedustajat täällä salissa ja eduskuntaryhmät, perussuomalaiset ja myöskin sitten kristillisdemokraatit, ovat esittäneet kansalaisten testaamista pikatesteillä vaihtoehtona koronapassille. Testaaminen on ehdottomasti tehokkaampi keino turvata laajemmat kokoontumiset. Se on oikeudenmukaisempi keino selvittää ja todentaa henkilön terveydentilan muodostama mahdollinen välitön tartuntariski muille ihmisille.
Arvoisa puhemies! Toivon, että te heräätte tähän asiaan. Toivon, että aika kuluu pikkuisen eteenpäin ja teillekin sitten hallituksessa paljastuu toivottavasti jo lähipäivien aikana se, että ei tämä koronapassin käyttö näissä tiloissa ole mikään ratkaisu. Pikatestaaminen on ainut ratkaisu, jos halutaan terveysturvallisesti järjestää tapahtumia. — Kiitoksia.