Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies! Suuret kiitokset toki hallitukselle siitä, että tätä alvia lähdetään poistamaan. Se tietenkin auttaa asiaan.
Olin juuri tulossa siihen ja olin puheeni alussa sanomassa, että ehkä meitä poliitikkoja vaivaa hieman se, että meidän palkkamme on niin korkea ja emme ehkä pysty suhteuttamaan, mitä tämän 24 prosentin veron jälkeen se pikatesti maksaa, mutta edustaja Salonen, te nostitte tämän asian esille. Eli tämänkin jälkeen kun tämä vero poistuu, edelleen ne testit ovat varsinkin vähätuloisille ihmisille vielä aika kalliita, ja jos kyseessä on nimenomaan perhe, niin sitten niitä pitää ostaa vielä enemmän.
Itse kun viimeksi ostin näitä testejä, niin se oli tuo Oulun K-supermarket Pekuri, ja siellä se hinta oli kuusi euroa, ja siitä kun ottaa sen 24 prosenttia pois, niin jäljelle jää neljä ja puoli euroa. Jos ajatellaan vaikka ihan tavallista parturi-kampaajaa, jolla on parin tonnin palkka ja joka joka päivä näkee useampia asiakkaita, työskentelee ihan sen asiakkaan vierellä ja ympärillä, aivan siinä alle metrin hengitysetäisyydellä, ja joka sitten miettii, onko varaa siihen testiin, niin moni saattaa jättää ne testit ostamatta sen takia, että se neljä ja puoli euroa esimerkiksi joka toinen päivä maksettavaksi olisi liian paljon — ainakin joka päivä maksettavaksi on. Tai sitten jollain tavallisella työntekijällä, esimerkiksi Hesen kassalla, ihan sama kuvio.
Tähän liittyen, arvoisa rouva puhemies, tein tuossa viisi päivää sitten toimenpidealoitteen koronapikatestien verovähennysoikeudesta, ja tästä lyhyen otteen otan, mitä ehdotan:
”Uudenlaiseen ja ennakoimattomaan tilanteeseen ollaan jälleen ajautumassa maailmalla nopeasti leviävän omikronvariantin seurauksena. Uuteen varianttiin ja sen vaikutuksiin sisältyy vielä useita avoimia kysymyksiä, mutta varmaa on se, että päätöksentekijöiltä vaaditaan reagointia jo ennen kuin kaikkiin kysymyksiin on saatu vastauksia. Alustavat tiedot antavat merkkejä käytössä olevien rokotteiden toimivuudesta uuttakin varianttia vastaan, mutta viimeistään tässä vaiheessa on käynyt selväksi, että rokotteetkaan eivät tarjoa aukotonta ratkaisua koko kriisiin.
Useissa maissa on pandemian pitkittyessä esitetty pakkorokotusten ottamista käyttöön, mutta Suomessa tälle tielle ei tule lähteä. Ratkaisu olisi yhteiskunnallisesti kestämätön, eikä tällainenkaan ratkaisu poistaisi pandemiaa, vaan edelleen sen kanssa olisi tultava toimeen ja hallittava siitä aiheutuvia seurauksia. Rokotteet ovat yhä keskeisimpänä keinona näiden seurauksien hallitsemisessa, mutta niiden ohella tarvitaan muitakin työkaluja torjua uhkia. Kuten tähänkin saakka, testaaminen, tartuntaketjujen katkaiseminen ja suojautumistoimet ovat niistä tärkeimpien joukossa. Ne ovat tärkeitä riippumatta omikronvariantin tai tulevien varianttien ominaisuuksista.
Pandemian torjunnassa ja siihen liittyvissä toimissa, kuten esimerkiksi testaamisessa, on julkisella sektorilla ollut luonnollisesti avainrooli. On kuitenkin otettava käyttöön yhä enemmän myös niitä keinoja, joilla pystytään keventämään ylikuormittuneen julkisen sektorin taakkaa niin työvoiman kuin taloudenkin osalta. Vaikka julkisella sektorilla tulee olla edelleen johtava rooli pandemian hallinnassa, tulisi kansalaisia kannustaa huolehtimaan yhteiskunnan terveysturvallisuudesta yhä enemmän myös oma-aloitteisesti. Yksi tällainen keino on kotona tehtävien koronapikatestien hyödyntäminen. Niiden avulla voidaan vähentää terveydenhoitoalan kuormitusta ensinnäkin testaamisen osalta mutta myös sairaalakuormituksen näkökulmasta. Kun kynnys testaamiselle on matala, voidaan ennaltaehkäistä taudin leviämistä ja vakavia tapauksia. Pikatestien hyödyntäminen on myös julkisen talouden näkökulmasta järkevää. Niiden avulla voidaan vähentää kalliimman testaamisen tarvetta sekä vielä kalliimmaksi koituvan sairaalahoidon tarvetta, kun tieto tartunnasta saadaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
Julkinen sektori on pitkälti vastannut koronatestaamisesta aiheutuvista kuluista, eikä loppusummaa edes vielä tiedetä jylläävän pandemian keskellä. On järkevää saada hyödynnettyä kotona tehtäviä, halvempia pikatestejä laajemmassa mittakaavassa. Nopea tapa helpottaa tämän keinon saamista käyttöön olisi mahdollistaa pikatesteistä aiheutuvien kulujen vähentäminen verotuksessa. Se kannustaisi ihmisiä varmistamaan, ettei tietämättään vie virusta eteenpäin. Kasvomaskien osalta kulujen vähentäminen on jo mahdollista. Töissä käytettävien maskien kuluja voi vähentää tulonhankkimiskuluna, ja työmatkoilla käytettävien maskien kuluja voi vähentää matkakuluna. Mahdollisuus verovähennykseen myös pikatestien osalta olisi järkevää niin terveysturvallisuuden, talouden kuin yritysten näkökulmasta.
Edellä olevan perusteella ehdotan, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, jotta koronapikatesteistä aiheutuvia kuluja olisi väliaikaisesti mahdollista vähentää palkansaajan verotuksessa.” Helsingissä 16.12. tuli tämä jätettyä.
Eli tämä voisi olla myöskin lisäkeino sen jälkeen, miten nyt hallitus hyvällä esityksellä on helpottanut näitten koronapikatestien hankkimista. Siitä tosiaan kiitokset hallitukselle.
Ennen kuin joulunviettoon tästä lähden, niin lopuksi, arvoisa rouva puhemies, haluan kiittää teitä siitä, että te olette tuominnut minuun kohdistuneen väkivallan tänä vuonna. Näin minulle eduskunnan työntekijänä se, että te puhemiehenä pidätte meistä kansanedustajista huolta ja pidätte meidän puolta, merkitsee äärimmäisen paljon, ja haluan kiittää teitä siitä. Se merkitsi todella paljon. Hyvää joulua!
Puhemies Anu Vehviläinen
:Edustaja Multala.