Arvoisa herra puhemies! Tervehdin ilolla tätä avoimuusrekisterihanketta, niin sanottua lobbausrekisteriä, jonka valmistelevassa parlamentaarisessa työryhmässä sain itsekin olla mukana.
Kuten täällä on todettu, niin lobbausta on hyvin monenlaista, monentasoista, monesta suunnasta. Sitä on ammattimaista, sitä on yksityisellä tasolla olevaa lobbausta, ja sillä on monia erilaisia tavoitteita, pienempiä tai isompia. Onkin erittäin hyvä, että tähän tulee nyt sellaista sääntelyä, joka lisää avoimuutta ja läpinäkyvyyttä, niin että kansalaisillakin on selkeä ymmärrys ja käsitys, minkälaisia ihmisiä ministeriöissä käy eri hankkeita tukemassa ja viemässä niistä informaatiota.
Tämä on erittäin tärkeä hanke senkin takia, että meillä on hyvä esimerkki siitä, miten helposti tällainen jonkinlainen verkosto eri puolille valtionhallintoa saattaa syntyä ilman, että me tiedämme siitä yhtään mitään. Yksi tällainen oli ja on edelleenkin valtioneuvoston sisällä toiminnassa oleva sateenkaariyhteistyöverkosto. Verkostosta ei ole mitään virallista päätöstä — ei kukaan voi nähdä, milloin se on perustettu, kuka sen on perustanut — vaan se perustettiin syksyllä 2019 virkamiesten sisäisenä omana toimintana. Kuitenkin siihen kutsuttiin mukaan järjestöjä, jotka ovat erityisesti näihin sateenkaarikysymyksiin perehtyneitä, järjestöjä, joilla on myös vahva valtionrahoitus eri kanavista, oli tähän verkostoon kutsuttu.
Puhemies! Painotan tässä nyt erittäin voimakkaasti sitä, että minulla ei ole mitään sitä vastaan, että on verkostoitumista eri intressien ympärillä, mutta sen tulee olla avointa, sen tulee olla läpinäkyvää. Tässä tapauksessa se ei sitä ole ollut.
Pääministeriä ei kuitenkaan ole häirinnyt tämän lobbaajaryhmän olemassaolo. Jossakin vaiheessa hän julkisesti ilmoitti, ettei edes tiennyt tällaisen olemassaoloa, vaikka on itse ollut mukana niissä kokouksissa.
Toinen ryhmä, jota kyllä hieman nyt tässä ihmettelen, ja hyvä, että täällä on edes muutama vihreä paikalla: te olette olleet varsin innostuneita tästä avoimuusrekisteristä ja vaaditte, että se olisi pitänyt olla sisällöllisesti vieläkin painavampi kuin se nyt on, mutta teitä ei ole häirinnyt tämän sateenkaariverkoston olemassaolo, joka on siis ainoa valtioneuvoston sisällä oleva verkosto, epävirallinen verkosto, siis paino ”epävirallinen” verkosto. Kun tätä asiaa tiedusteltiin valtioneuvoston sisältä, saatiin sieltä virkamies Nousiaisen vastaus, joka kuului näin: ”Verkosto on luonteeltaan joustava. Siihen liittyy henkilöstöjäsenyyksiä. Verkosto ei myöskään tuo jäsenilleen erityisiä tehtäviä. Virkamiehet voivat osallistua myös yksittäisiin kokouksiin, jos se on ajankohtaisten työtehtävien kannalta hyödyllistä. Verkoston tarkoituksena on jatkuvaisluontoinen valtioneuvoston sisäisen tiedonkulun parantaminen ajankohtaisista teemoista liittyen seksuaali‑ ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon, esimerkiksi käynnissä olevat lainsäädäntöhankkeet.” Eli siis tämä verkosto siellä kenenkään tietämättä osallistuu lainsäädäntöhankkeiden valmisteluun. Tämä on raskaan sarjan lobbausta. [Ben Zyskowicz: Niin, mutta he ovat hyvällä asialla!] — Aivan oikein, edustaja Zyskowicz, tämähän tietenkin ratkaisee tämän kysymyksen.
Tässä on merkittävää myös se, että yhdellä ainoallakaan intressiryhmällä ei ole vastaavaa omaa verkostoa valtioneuvoston sisällä, ei vammaisilla, ei saamelaisilla, ei kulttuuriväellä. On vain tämä yksi järjestökenttä.
Arvoisa puhemies! Edelleen painotan: minulla ei ole mitään tätä vastaan, mutta sen pitäisi olla silloin avointa. Sen pöytäkirjojen, osallistuvien henkilöiden pitäisi olla valtioneuvoston sivuilla ja kaiken nähtävänä, mistä siellä puhutaan, mistä siellä päätetään ja ketkä osallistuvat kokoukseen. Siellä on poikkihallinnollisesti useasta eri ministeriöstä osallistujia. Ja painotan: ei minulla ole mitään tätä vastaan, mutta sen tulee olla avointa ja yhdenvertaista ja yhtä lailla myös muiden järjestöjen oikeus.
Minulla olisi aika monta isoa intressiryhmää, jotka onnesta laulaisivat ja olisivat innostuneita, jos heidän ryhmällänsä olisi valtioneuvoston sisällä oma verkosto, jonka kokouksiin poikkihallinnolliset, eri ministeriöiden edustajat osallistuisivat ja saisivat vielä vaikuttaa lainsäädäntöhankkeisiin.
Erittäin hyvä, että nyt tulee tämä lobbausrekisteri, jonka piiriin toivottavasti tällaisetkin verkostot sitten laitetaan.
Ja koska tiedän, että saan tästä valtaisan määrän postia, että olen jotenkin vastaan sateenkaari-ihmisiä, niin vielä sanon: Minulla ei ole mitään tätä verkostoa vastaan. Kukin toimii niin kuin parhaaksi näkee omien asioidensa ja intressiensä ajamiseksi, mutta tämä oikeus tulisi olla sitten myös kaikilla muilla ryhmillä, ja yhdelläkään muulla ryhmällä ei tällaista epävirallista verkostoa valtioneuvoston sisällä ole, joten tervetuloa avoimuusrekisteri. Saamme tämänkin asian sen piiriin ja tiedämme, mistä siellä puhutaan ja mistä siellä keskustellaan.
Olen asiasta tehnyt kirjallisen kysymyksenkin ministerille ja saanut siihen mielestäni hyvän ja asiallisen vastauksen, koska vielä toistan yhdeksännen kerran — tai ehkä neljännen — minulla ei ole mitään tätä vastaan, mutta sen tulisi olla avointa ja yhtäläistä kaikille. — Kiitos.