Arvoisa puhemies! Hallitus on jäänyt vihreän ympäristöministerin metsästysvastaisuuden panttivangiksi. [Ben Zyskowicz: Kyllä!] Kärsijöinä ovat tällä kertaa uusmaalaiset metsästäjät sekä uusmaalaiset autoilijat, joiden liikenneturvallisuus tämän esityksen myötä heikkenee. Hirvieläinkannat ovat voimakkaassa kasvussa Uudellamaalla. Tämä vaarantaa jo ihmishenkiä. Hallitus on järjenvastaisesti estämässä peura- ja hirvikantojen harventamisen Nuuksion kansallispuiston ympäristössä.
Käsittelyssä on siis ympäristövaliokunnan kansallispuistoja koskevia lakeja koskeva mietintö. Iso osa muutoksista on teknisiä, perusteltuja sekä kannatettavia. Kansallispuistoja koskevat lait päivitetään vastaamaan muuttuneita vaatimuksia ja uutta luonnonsuojelulakia. Mutta vastoin asiantuntijoiden käytännössä yksimielistä kantaa hirven ja valkohäntäkauriin metsästystarkoituksessa tapahtuvaa ajoa Nuuksion kansallispuistossa eivät hallituspuolueet ole sallimassa, vaikka uusi luonnonsuojelulaki tämän mahdollisuuden antaa. Hirvieläinten ajo aiotaan siis kieltää koko kansallispuiston alueella. Tämä ajokielto on täysin järjetön. Hallitusrintaman runnoma laki kaventaa siten siis metsästyksen mahdollisuuksia ja ennen muuta vaarantaa liikenneturvallisuutta Länsi-Uudellamaalla. Tästä ovat siis yksimielisiä Liikenneturva sekä Uudenmaan liikenneturvallisuusviranomainen ely-keskus. SDP, keskusta ja RKP eivät ilmeisesti vihreän ympäristöministerin vaatimuksista johtuen uskoneet viranomaistietoa, vaan he äänestivät mietintöön perustelut, jotka nojaavat yksittäiseen 16 vuotta vanhaan selvitykseen. [Jussi Halla-aho: Ei luoteta tutkittuun tietoon!] Asiantuntijat kyllä toimittivat valiokunnalle tuoretta tietoa liikennevahingoista sekä näiden syistä, mutta nämä lausunnot sivuutettiin valiokuntakäsittelyssä täysin. Naftaliinista kaivettiin joitain ikivanhoja papereita, joiden nojalla kiistettiin jo yleisellä elämänkokemuksellakin ymmärrettävä tosiasia, että kasvava hirvieläinkanta lisää liikennevahinkojen määrää. Tämä lainmuutos ei ole kunniaksi tietopohjaiseen päätöksentekoon muka sitoutuneelle hallitukselle. [Ben Zyskowicz: Ei ole!]
Arvoisa puhemies! Ajometsästys kansallispuistossa ei tarkoita ampumista puiston alueella vaan mahdollisuutta ajaa hirvieläimet puistossa alueille, joilla ne voidaan turvallisesti ampua. Peurojen ja hirvien ajolla ei ole mitään epäedullisia vaikutuksia alueen virkistyskäyttöön, luonnonoloihin tai eliölajien säilymiseen, itse asiassa päinvastoin. Ajometsästys parantaisi alueen luonnonoloja, kun muille eliölajeille, kuten haapapuille, haitallisen vieraslajin, valkohäntäkauriin, kantaa saataisiin pienennettyä. Ajometsästys ei myöskään olisi este Nuuksion kävijämäärien kasvulle. Kävijämäärät Nuuksiossa eivät ole suhteellisesti tai muutenkaan sen suurempia kuin kansallispuistoissa, joissa hirvieläinten ajo on sallittu. Esimerkiksi meillä Sipoonkorvessa, jossa hirvieläinten ajo on sallittu, kävijämäärä on pinta-alaan nähden suurempi kuin Nuuksiossa.
Keskustelussa on väitetty, kuten äsken edustaja Elon puheenvuorosta kuultiin, että hirvieläinten ajoa ei olisi puistossa sallittu tähänkään asti, mutta tämä väite on sumutusta. Nimittäin vanhojen vuokrasopimusten perusteella laajoilla kansallispuiston alueilla metsästys, siis myös ampuminen, on ollut sallittua vielä viime vuonnakin. [Petri Huru: Juuri näin!] Mitään vahinkoa ei ole tästä aiheutunut. Puiston hirvieläinkantojen kasvunäkymiin on näin tulossa joka tapauksessa raju muutos, kun metsästys ja ajo tulevat kielletyiksi. Ajo-oikeus olisi ollut vähintä, mitä tilanteen korjaamiseksi olisi tarvittu.
Arvoisa puhemies! Metsästys on yksi Suomen tärkeimmistä luontoharrastuksista. Alueellisesti nyt päätetty ajo-oikeuden kielto saattaa jopa estää kokonaan tämän tärkeän luontoharrastuksen jatkumisen. Valiokunnan päätös kieltää hirven ja valkohäntäkauriin ajo Nuuksiossa heikentää liikenneturvallisuutta, luonnon tilaa, luontoharrastuksen mahdollisuuksia ja luonnonsuojelun hyväksyttävyyttä Uudellamaalla. Kokoomus ei voi hyväksyä tällaista järjenvastaista päätöksentekoa.
Teen kokoomuksen vastalauseen mukaisen muutosehdotuksen, että 13. lakiehdotus hyväksytään muutoin valiokunnan mietinnön mukaisena paitsi 2 a § muutettuna: haluamme, että Nuuksion kansallispuistoon sovellettaisiin uuden luonnonsuojelulain 50 §:n 1 momentin 10) kohdan mukaista hirven ja valkohäntäkauriin ajoa koskevaa poikkeusta.
Puhemies Matti Vanhanen
:Edustaja Huru.