Viimeksi julkaistu 10.5.2021 16.41

Eduskunnan kirjelmä EK 17/2015 vp VNS 1/2015 vp  Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016—2019

VNS 1/2015 vp
VaVM 6/2015 vp

Asia

Valtioneuvoston   selonteko   julkisen   talouden   suunnitelmasta  vuosille  2016—2019      (VNS 1/2015 vp). 

Valiokuntakäsittely

Valiokunnan mietintö: Valtiovarainvaliokunta (VaVM 6/2015 vp). 

Päätös

Eduskunta on  

hyväksynyt valtiovarainvaliokunnan mietinnön mukaisen kannanoton, jonka mukaan eduskunnalla ei ole huomautettavaa selonteon johdosta, mutta eduskunta edellyttää hallituksen ryhtyvän seuraaviin toimenpiteisiin: 1. Eduskunta edellyttää, että hallitus huolehtii määrätietoisesti työllisyyttä ja taloutta tukevien rakenteellisten uudistusten toteutuksesta ja julkisen talouden tasapainottamisesta keskipitkällä aikavälillä.  2. Eduskunta edellyttää, että koulutuksen ja tutkimuksen laatu ja korkea taso turvataan pitkäjänteisesti rakenteellisia uudistuksia ja säästöpäätöksiä toimeenpantaessa.  3. Eduskunta edellyttää, että säästöpäätösten ja muiden talouden sopeuttamiseen liitty-vien päätösten kokonaisvaikutusten arviointia kehitetään.  4. Eduskunta edellyttää, että hallitus kiinnittää vakavaa huomiota pitkittyneestä taantumasta johtuviin sosiaalisiin ongelmiin eriarvoisuuden ja syrjäytymiskehityksen pysäyttämiseksi ja työttömyyden torjumiseksi.  5. Eduskunta edellyttää, että kasvaneesta turvapaikanhakijoiden määrästä aiheutuneita kustannuksia seurataan ja kustannusten nousuun reagoidaan tarvittaessa. 
Helsingissä 25.11.2015 

Eduskunnan puolesta

puhemies   
pääsihteeri