Eduskunnan päätöksen mukaisesti,
joka on tehty perustuslain 52 §:n 1 momentissa
säädetyllä tavalla,
23 §
Valtioneuvoston tiedonanto ja valtioneuvoston selonteko
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kun keskustelu selonteosta on päättynyt, selonteko
lähetetään valmistelevasti käsiteltäväksi
valiokuntaan, jollei eduskunta päätä siirtyä päiväjärjestykseen
asiaa valiokuntaan lähettämättä.
Käsiteltyään selonteon valiokunnan on mietinnössään
ehdotettava selonteon johdosta hyväksyttävän
kannanoton sanamuoto, jonka lopullisesta sisällöstä eduskunta
päättää ja siirtyy päiväjärjestykseen.
34 §
Käsittelyjärjestys
Valiokunnan tulee ilman aiheetonta viivytystä käsitellä sinne
lähetetyt asiat ja antaa niistä asian laadun mukaisesti
mietintö täysistunnolle tai lausunto toiselle
valiokunnalle.
Kiireellisesti on käsiteltävä asiat,
jotka koskevat perusteltua päiväjärjestykseen
siirtymistä. Valiokunnan tulee yleensä käsitellä ensin
hallituksen esitykset sekä valtioneuvoston kirjelmät Euroopan
unionin asioista.
Samaa asiaa koskevat hallituksen esitykset ja eduskunta-aloitteet
on käsiteltävä toistensa yh-teydessä ja
niistä on annettava yhteinen mietintö, jolleivät
erityiset syyt vaadi menettelemään toisin. Valiokunnan
on kuitenkin huolehdittava siitä, ettei hallituksen esityksen
johdosta laadittava mietintö viivästy asioiden
yhdistämisen vuoksi.
Puhemiesneuvosto voi antaa tarkempia ohjeita siitä,
missä järjestyksessä asiat otetaan käsiteltäviksi
valiokunnissa.
39 §
Valiokunnan päätöksenteko
Saatuaan asian ratkaisemiseksi tarvittavan selvityksen valiokunta
käy valmistavan keskustelun, jossa valiokunnan jäsenillä on
tilaisuus lausua käsityksensä asiasta kaikin osin
ja jonka perusteella valiokunnan sihteeri laatii mietintö- tai
lausuntoluonnoksen. Luonnoksen pohjalta käydään
yleiskeskustelu sekä toimitetaan asian yksityiskohtainen
käsittely, jossa päätetään
valiokunnan ehdotuksista samoin kuin mietinnön tai lausunnon
perusteluista.
Valiokunta voi päättää yksimielisesti
pitää yksityiskohtaista käsittelyä asian
ratkaisevana käsittelynä. Muussa tapauksessa asia
otetaan erilliseen ratkaisevaan käsittelyyn, jossa käsittelyn
pohjana on valiokunnan hyväksymä mietintö tai
lausunto. Tällöin valiokunnan jäsenille
varataan tilaisuus käydä yleiskeskustelu ja suoritetaan
yksityiskohtainen käsittely.
Hylkäysehdotus ratkaistaan asian sisältöä koskevien
ehdotusten jälkeen.
Asia on pantava kerran pöydälle johonkin seuraavaan
valiokunnan kokoukseen, jos kaksi jäsentä sitä pyytää.
Tämän jälkeen asia pannaan pöydälle,
jos valiokunta niin päättää.
Valiokunta voi valita keskuudestaan edustajan esittelemään
puheenjohtajan sijasta täysistunnossa mietinnön
tai lausunnon taikka suuressa valiokunnassa sille annetun lausunnon.
40 §
Äänestäminen valiokunnassa
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
42 §
Valiokunnan mietintö ja lausunto
Valiokunnan on laadittava mietintönsä ja lausuntonsa
lyhyesti. Valiokunnan ehdotukset on tehtävä ponnen
muodossa. Samoin on meneteltävä vastalauseessa
ja eriävässä mielipiteessä, jollei
niissä rajoituta ainoastaan eriävän käsityksen
ilmaisemiseen.
Mietintöön ja lausuntoon merkitään
asian ratkaisevaan käsittelyyn osallistuneet jäsenet.
Jos jäsen osallistui ainoastaan osittain tähän
käsittelyyn, on se ilmaistava.
Mietinnön vastalause ja lausunnon eriävä mielipide
on jätettävä valiokunnan määräämässä ajassa
kirjallisena valiokunnan sihteerille. Vastalauseen ja eriävän
mielipiteen tulee vastata sen allekirjoittajien asian ratkaisevassa
käsittelyssä edustamaa kantaa.
Mietinnön ja lausunnon sekä niihin liittyvät vastalauseet
ja eriävät mielipiteet tarkistaa valiokunnan sihteeri,
jollei valiokunta toisin päätä.
43 §
Valiokunnan pöytäkirjat
Valiokunnan kokouksesta laaditaan pöytäkirja,
johon merkitään läsnä olleet
jäsenet ja kuullut asiantuntijat sekä tehdyt ehdotukset
ja päätökset äänestyksineen.
Pöytäkirjan varmentaa valiokunnan sihteeri allekirjoituksellaan.
Valiokunnan pöytäkirjat ja muut asiakirjat
arkistoidaan puhemiesneuvoston erikseen vahvistamien ohjeiden mukaisesti.
43 a §
Valiokunnan asiakirjojen julkisuus
Valiokunnan pöytäkirjat tallennetaan yleisön saataville
tietoverkkoon. Asian käsittelyasiakirjat tulevat julkisiksi,
kun asia on valiokunnassa loppuun käsitelty. Eduskuntaryhmällä,
joka ei ole edustettuna valiokunnassa tai sen jaostossa, on kuitenkin
oikeus saada jäljennös vielä keskeneräisen
asian käsittelyasiakirjoista, jos ne eivät ole
salaisia.
Valiokunnan asiakirjat ovat salassa pidettäviä,
jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi merkittävää vahinkoa
Suomen kansainvälisille suhteille tai pääoma-
ja rahoitusmarkkinoille. Salassa pidettäviä ovat
myös asiakirjat, jotka sisältävät
tietoja liike- tai ammattisalaisuudesta taikka henkilön
terveydentilasta tai hänen taloudellisesta asemastaan,
jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi merkittävää haittaa
tai vahinkoa, jollei huomattava yhteiskunnallinen tarve vaadi niiden
julkisuutta. Valiokunta voi muusta vastaavasta välttämättömästä syystä päättää,
että jokin asiakirja on salassa pidettävä.
Salassa pidettäviä ovat lisäksi sellaiset
asiakirjat, jotka kuuluvat valiokunnan perustuslain 50 §:n
3 momentin nojalla päättämän
vaiteliaisuuden piiriin. Valtioneuvoston vaiteliaisuuspyyntöä valiokunnan
käsiteltävänä olevassa Suomen
kansainvälisiä suhteita koskevassa tai Euroopan
unionin asiassa noudatetaan, kunnes asianomainen valiokunta on tehnyt
päätöksen pyynnön johdosta.
Valiokunnan asiakirjojen salassapitoajasta on soveltuvin osin
voimassa, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun
lain (621/1999) 31 §:ssä säädetään,
jollei valiokunta päätä lyhyemmästä ajasta.
Puhemiesneuvosto voi antaa tarkempia ohjeita valiokunnan asiakirjojen
julkisuudesta.
44 §
Suuri valiokunta
Jollei suuren valiokunnan työjärjestyksestä muuta
johdu, noudatetaan asioiden käsittelyssä suuressa
valiokunnassa soveltuvin osin, mitä 34, 35, 37, 39—43
ja 43 a §:ssä säädetään.
48 §
Poissaolo
Puhemiesneuvosto voi myöntää edustajalle luvan
enintään viikon poissaoloon eduskuntatyöstä muun
syyn kuin sairauden tai eduskuntatyöhön liittyvän
tehtävän vuoksi. Jos puhemiesneuvosto ei ole suostunut
poissaolopyyntöön tai jos kyseessä on
yli viikon poissaolo, eduskunta päättää poissaololuvasta.
Tieto puhemiesneuvoston myöntämästä poissaololuvasta
ja poissaolosta sairauden vuoksi merkitään täysistunnon pöytäkirjaan.
Lisäksi pöytäkirjaan merkitään, ketkä edustajat
ovat poissa täysistunnosta eduskuntatyöhön
liittyvän tehtävän vuoksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
50 §
Puheenvuorot
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ennen muita puheenvuoron pyytäjiä annetaan
esittelypuheenvuoro valiokunnan edustajalle ja lähetekeskustelussa
olevan eduskunta-aloitteen ensimmäiselle allekirjoittajalle
taikka kertomuksen antaneen eduskunnan valitseman toimielimen puheenjohtajalle,
jos tämä on eduskunnan jäsen, tai toimielimen
valitsemalle esittelijälle, joka on kansanedustaja. Puhemies
voi myöntää esittelypuheenvuoron myös
lausunnon antaneen valiokunnan edustajalle ja erityisestä syystä myös
vastalauseen ensimmäiselle allekirjoittajalle muiden esittelypuheenvuorojen
jälkeen. Välikysymykseen annetun vastauksen jälkeen
myönnetään ensimmäinen puheenvuoro
välikysymyksen ensimmäiselle allekirjoittajalle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
53 §
Lakiehdotuksen käsittely
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Toisessa käsittelyssä, joka pidetään
aikaisintaan kolmantena päivänä ensimmäisen
käsittelyn päättymisestä, eduskunta
päättää lakiehdotuksen hyväksymisestä tai
hylkäämisestä sekä mahdollisista
eduskunnan lausumista asian johdosta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä eduskunnan työjärjestyksen
muutos tulee voimaan 1 päivänä helmikuuta
2006.