Eduskunnan päätöksen mukaisesti,
joka on tehty perustuslain 52 §:n 1 momentissa
säädetyllä tavalla,
sellaisina kuin niistä ovat 23 § osaksi
eduskunnan päätöksissä 10/2006
ja 219/2007 sekä 34 §:n 2 momentti,
39 §:n 4 momentti ja 42 §:n 3 momentti
eduskunnan päätöksessä 10/2006,
seuraavasti:
20 §
Eduskunta-aloitteet
Eduskunta-aloite toimitetaan keskuskansliaan. Aloite
on perusteltava lyhyesti. Samaan aloitteeseen ei saa sisällyttää erilaisia
asioita eikä talousarvioaloitteeseen yhtä useampaa ehdotusta
määrärahaksi tai muuksi päätökseksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
21 §
Eduskunnan työtä koskevat ehdotukset
Edustajalla on oikeus tehdä ehdotus eduskunnan työjärjestyksen
muuttamisesta, tilapäisen valiokunnan asettamisesta ja
muusta eduskunnan toimivaltaan kuuluvasta asiasta, jonka vireillepanosta
ei ole erikseen säädetty. Ehdotus toimitetaan
keskuskansliaan. Puhemiesneuvosto voi tarvittaessa antaa lausunnon
ehdotuksesta.
22 §
Välikysymys
Välikysymys jätetään keskuskansliaan.
Välikysymys esitetään täysistunnossa
ja lähetetään keskustelutta valtioneuvostolle
vastattavaksi.
Välikysymykseen vastataan puhemiehen kanssa tarkemmin
sovittavana ajankohtana 15 päivän kuluessa
siitä, kun kysymys on saatettu valtioneuvoston tietoon.
Valtioneuvoston tai ministerin nauttimasta luottamuksesta toimitetaan äänestys,
jos välikysymyksestä käydyn
keskustelun aikana on tehty ehdotus epäluottamuslauseen
antamisesta valtioneuvostolle tai ministerille. Eduskunta voi päättää lähettää asian
valiokuntaan, jonka tulee tehdä ehdotus eduskunnan päätökseksi.
23 §
Valtioneuvoston tiedonanto ja valtioneuvoston selonteko
Valtioneuvoston tiedonanto ja valtioneuvoston selonteko esitellään
eduskunnalle, minkä jälkeen se otetaan käsiteltäväksi
täysistunnossa.
Valtioneuvoston tai ministerin nauttimasta luottamuksesta toimitetaan äänestys,
jos tiedonannosta käydyn keskustelun aikana on tehty ehdotus
epäluottamuslauseen antamisesta valtioneuvostolle tai ministerille.
Eduskunta voi päättää lähettää asian
valiokuntaan, jonka tulee tehdä ehdotus eduskunnan päätökseksi.
Kun keskustelu selonteosta on päättynyt, eduskunta
päättää, mihin valiokuntaan
asia lähetetään sekä antaako
yksi tai useampi muu valiokunta lausuntonsa asiasta sitä valmistelevasti
käsittelevälle valiokunnalle. Valiokunnan on ehdotettava
selonteon johdosta hyväksyttävän kannanoton
sanamuoto. Eduskunta voi kuitenkin päättää olla
lähettämättä asiaa valiokuntaan,
jolloin eduskunta ei hyväksy selonteon johdosta kannanottoa.
24 §
Pääministerin ilmoitus
Pääministerin tai hänen määräämänsä ministerin
ilmoitus ajankohtaisesta asiasta annetaan eduskunnalle puhemiehen
kanssa sovittuna aikana.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
26 §
Ajankohtaiskeskustelu
Edustaja voi tehdä puhemiesneuvostolle ehdotuksen,
että täysistunnossa käydään
keskustelu tietystä ajankohtaisesta asiasta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
27 §
Kirjallinen kysymys
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Vastaus kirjalliseen kysymykseen annetaan 21 päivän
kuluessa siitä, kun kysymys toimitettiin valtioneuvostolle.
Tieto eduskunnalle saapuneista vastauksista kirjallisiin kysymyksiin merkitään
täysistunnon pöytäkirjaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
34 §
Käsittelyjärjestys
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kiireellisesti on käsiteltävä asiat,
jotka koskevat valtioneuvoston tai ministerin nauttimaa luottamusta.
Valiokunnan tulee yleensä käsitellä ensin
hallituksen esitykset sekä valtioneuvoston kirjelmät
Euroopan unionin asioista.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
35 §
Valiokuntien kokoontuminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Valtiopäivien ollessa keskeytettyinä ja eduskunnan
lopetettua työskentelynsä valiokunta kokoontuu
puheenjohtajan aloitteesta tai jos vähintään
kolmasosa valiokunnan jäsenistä sitä pyytää puheenjohtajalta.
Puheenjohtaja kutsuu valiokunnan koolle myös valtioneuvoston
pyynnöstä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
39 §
Valiokunnan päätöksenteko
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Asia pannaan kannatetusta ehdotuksesta kerran pöydälle
johonkin seuraavaan valiokunnan kokoukseen. Tämän
jälkeen asia pannaan pöydälle, jos valiokunta
niin päättää.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
42 §
Valiokunnan mietintö ja lausunto
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Mietinnön vastalause ja lausunnon eriävä mielipide
on toimitettava valiokunnan määräämässä ajassa
valiokunnan sihteerille. Vastalauseen ja eriävän
mielipiteen tulee vastata sen allekirjoittajien asian ratkaisevassa
käsittelyssä edustamaa kantaa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
55 §
Ainoa käsittely
Muut kuin 53 ja 54 §:ssä tarkoitetut
täysistunnon päiväjärjestyksen
asiat, joista eduskunnan tulee päättää ja
joista ei erikseen toisin säädetä, otetaan
täysistunnossa ainoaan käsittelyyn. Ainoan
käsittelyn aluksi esitellään valiokunnan mietintö,
johon sisältyvästä ehdotuksesta päätetään
käsittelyn lopuksi. Keskustelun päätyttyä voidaan
suorittaa yksityiskohtainen käsittely, jossa päätetään
asiasta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
57 §
Pöydällepano
Asia jää lähetekeskustelussa pöydälle
johonkin lähinnä seuraavista täysistunnoista,
jos joku edustaja sitä pyytää. Tämän
jälkeen asiaa ei enää lähetekeskustelussa
voida panna pöydälle.
Valiokunnan mietintö esitellään ensin
pöydälle pantavaksi istuntoon, joka pidetään
aikaisintaan seuraavana päivänä. Erityisestä syystä eduskunta
voi kuitenkin päättää panna
asian pöydälle jo samana päivänä pidettävään
istuntoon.
Ensimmäisessä käsittelyssä sekä 54
ja 55 §:ssä tarkoitetussa käsittelyssä asia
pannaan tämän jälkeen kannatetusta ehdotuksesta
kerran pöydälle. Muutoin asia pannaan pöydälle,
jos eduskunta niin päättää.
Valtioneuvoston tiedonantoa ja selontekoa sekä välikysymystä ei
keskustelun niistä alettua voida panna pöydälle.
Säännökset asian pöydällepanosta
eivät koske pääministerin ilmoitusta eivätkä ajankohtaiskeskustelua.
58 §
Muutosehdotuksen tekeminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Lainsäädäntöasian ensimmäisessä käsittelyssä tehtävä muutosehdotus,
jota ei ole asiakirjoissa, on mikäli mahdollista toimitettava
ilman perusteluja viimeistään kaksi tuntia ennen
täysistuntoa keskuskansliaan. Ehdotus toimitetaan edustajille
ennen kuin asiasta päätetään.
Puhemies voi erityisestä syystä esitellä äänestettäväksi
myöhemminkin tehdyn ehdotuksen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
59 §
Talousarvioesityksen käsittely
Valtion talousarvioesitys otetaan täysistunnossa valtiovarainvaliokunnan
mietinnön pohjalta ainoaan käsittelyyn. Käsittelyn
aluksi käydään yleiskeskustelu, jonka
päätyttyä asia otetaan yksityiskohtaiseen
käsittelyyn. Talousarvioehdotuksen pääluokka
tai osasto taikka niiden luku todetaan hyväksytyksi mietinnön
mukaisena, jollei muutosehdotuksia siihen ole tehty sen mukaan kuin
jäljempänä tässä pykälässä säädetään.
Muutosehdotus valtiovarainvaliokunnan mietintöön
on toimitettava eduskunnan päättämänä aikana
keskuskansliaan siinäkin tapauksessa, että se
on asiakirjoissa. Myöhemmin tehtyä muutosehdotusta
ei käsitellä, ellei puhemies erityisestä syystä pidä sitä tarpeellisena.
Ehdotus uuden ja hallituksen esitykseen sisältymättömän
määrärahan tai muun päätöksen hyväksymisestä talousarvioon
otetaan talousarviosta päätettäessä huomioon
vain, jos se on pantu vireille talousarvioaloitteella.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
69 §
Täysistunnon pöytäkirja
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Pöytäkirjan allekirjoittaa eduskunnan pääsihteeri
ja tarkistaa puhemiehistö. Pöytäkirja
tallennetaan yleisön saataville tietoverkkoon.
71 §
Valtiopäiväasiakirjojen julkaiseminen
Valtiopäiväasiakirjat tallennetaan yleisön saataville
tietoverkkoon. Valtiopäiväasiakirjoista julkaistaan
eduskunnan täysistuntojen pöytäkirjat
ja niiden ruotsinkieliset lyhennelmät, hallituksen
esitykset ja kirjelmät niiden peruuttamisesta, valtioneuvoston
kirjelmät eduskunnalle, eduskunnan tarkastettaviksi saatetut asetukset
ja muut alemmanasteiset säädökset ja päätökset,
kertomukset, valtioneuvoston tiedonannot ja selonteot, luettelo
lepäämään hyväksytyistä lakiehdotuksista,
valiokuntien mietinnöt ja lausunnot, eduskunnan vastaukset
ja kirjelmät, eduskunta-aloitteet, välikysymykset
sekä kirjalliset kysymykset vastauksineen.
Edellä 1 momentissa mainittuja asiakirjoja voidaan
lisäksi julkaista painetussa muodossa tai muuna tallenteena.
Puhemiesneuvosto antaa valtiopäiväasiakirjojen
julkaisemisesta tarkempia ohjeita.
80 §
Ilmoitukset täysistunnoista ja valiokuntien kokouksista
Täysistunnosta ja sen päiväjärjestyksestä ilmoitetaan
niin hyvissä ajoin ennen täysistuntoa kuin mahdollista.
Puhemiesneuvosto päättää ilmoittamistavasta.
Kutsusta valiokunnan kokoukseen ilmoitetaan hyvissä ajoin
ennen kokousta.
_______________
Tämä eduskunnan päätös
tulee voimaan 1 päivänä toukokuuta 2011.