EDUSKUNNAN KIRJELMÄ 45/2010 vp
EK 45/2010 vp
- VNS 8/2009 vp
Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko ilmasto- ja energiapolitiikasta:
kohti vähäpäästöistä Suomea
Asia
Valtioneuvosto on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut
eduskunnalle tulevaisuusselonteon ilmasto- ja energiapolitiikasta:
kohti vähäpäästöistä Suomea
(VNS 8/2009 vp).
Valiokuntakäsittely
Tulevaisuusvaliokunta on antanut asiasta mietinnön
(TuVM 1/2010 vp).
Päätös
Nyt koolla oleva eduskunta on
hyväksynyt selonteon johdosta mietinnön mukaisen
kannanoton:
1. Eduskunta yhtyy selonteon kannanottoihin ja
linjauksiin, ja samalla
2. Eduskunta edellyttää, että ilmastopolitiikka
nostetaan ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävän
kehityksen osaksi.
3. Eduskunta edellyttää, että Suomen
on tavoiteltava vihreää kasvua, jossa säästetään
energiaa ja lisätään energiankäytön
hyötysuhdetta sekä huolehditaan energian hinnan
kohtuullisuudesta.
4. Eduskunta edellyttää, että hallitus
suhteellisuus- ja oikeudenmukaisuusperiaatteiden lähtökohdista
tietoisena ilmastonmuutoksen aidoista ratkaisun mahdollisuuksista
varautuu myös meistä riippumattomista
syistä johtuvaan ilmastosopimuksen viivästymiseen,
sen alueelliseen tai muuhun osittaiseen toteutukseen taikka
hylkäämiseen.
5. Eduskunta edellyttää, että hallitus ottaa
yhdeksi ilmastopolitiikkansa painopisteeksi metsien hiilinielujen
ja hiilivarastojen hallinnan. Hallituksen tulee toimia
EU:ssa ja YK:n ilmastoneuvotteluissa niin, että hiilinielujen
vahvistamista ja kasvihuonekaasujen päästöjen vähentämistä kohdellaan
yhä yhdenmukaisemmin.
6. Eduskunta edellyttää, että hallitus
pikaisesti käynnistää maahiili-inventaa-rion.
Jotta Suomen erilaisten metsätyyppien muodostamat hiilinielut
ja hiilivarastot tulisivat lasketuksi tarpeellisella tarkkuudella
tarvitaan riittävän pitkin aikavälein
toistettavia maahiili-inventaarioita.
7. Eduskunta edellyttää hallitukselta toimia
puutuotealan tuotannon ja viennin edistämiseksi sekä erityisesti
puurakentamisen osaamisen ja työpaikkojen lisäämiseksi.
8. Eduskunta edellyttää, että hallituksen tulee
edistää olemassa olevan talokannan energiatehokkuuden
parantamista ja korjaustöiden laajamittaisempaa
käynnistämistä erityisesti puun käyttöä lisäten.
_______________
Helsingissä 2 päivänä helmikuuta
2011