1 §
Lain soveltamisala
Tässä laissa säädetään
Jokelan koulukeskuksessa 7 päivänä marraskuuta
2007 ja Kauhajoen palvelualojen oppilaitoksessa 23 päivänä syyskuuta
2008 sattuneiden kuolemaan johtaneiden tapahtumien tutkinnasta.
2 §
Tutkinnan tarkoitus
Tutkinnan tarkoituksena on selvittää mahdollisuuksia
samankaltaisten tapahtumien ennalta ehkäisemiseksi ja vahinkojen
torjumiseksi.
Tutkinnassa selvitetään:
1) tapahtumien kulkua sekä viranomaisten ja muiden
toimintaan osallistuneiden toimenpiteitä tapahtumien johdosta;
2) oppilas- ja opiskelijahuollon sekä sosiaali- ja
terveyspalveluiden samoin kuin opetustoimen toimintaa niiden ennalta
ehkäisevässä työssä;
3) sosiaali- ja terveydenhuollon, poliisin, pelastustoimen
ja opetustoimen varautumista poikkeuksellisiin tilanteisiin oppilaitoksissa;
4) aselupien myöntämismenettelyä;
5) tiedotusvälineiden toimintaa tapahtumien yhteydessä;
sekä
6) tapahtumien seurauksia.
Tutkinnassa selvitetään myös tapahtumiin liittyviä ja
vastaavien tapahtumien yhteydessä esille tulleita psykososiaalisia
seikkoja sekä tiedotusvälineiden, internetin ja
tietokonepelien mahdollisia vaikutuksia tekoon. Tekijään
liittyviä seikkoja selvitetään vain siinä määrin
kuin se on välttämätöntä vastaavankaltaisten
väkivaltaisten tekojen ennalta ehkäisemiseksi
tarvittavan tiedon hankkimiseksi.
3 §
Tutkintalautakunnan asettaminen
Valtioneuvosto voi asettaa kunkin tapahtuman tutkintaa varten
oikeusministeriön yhteydessä toimivan lautakunnan.
Lautakunta suorittaa tehtävänsä itsenäisesti
ja riippumattomasti.
4 §
Tutkintalautakunnan kokoonpano
Lautakunnassa on puheenjohtaja, tarpeellinen määrä jäseniä ja
sihteeri. Lautakunnan jäsenillä tulee olla asiantuntemusta
tutkinnan kannalta keskeisiltä aloilta.
Lautakunta voi kutsua asiantuntijoita avustamaan tutkinnassa.
5 §
Virkavastuu
Lautakunnan puheenjohtajaan, jäseniin ja sihteeriin
sekä lautakunnan asiantuntijoihin sovelletaan rikosoikeudellista
virkavastuuta koskevia säännöksiä.
Vahingonkorvausvastuusta säädetään
vahingonkorvauslaissa (412/1974).
6 §
Tutkinnan toimittaminen
Lautakunta voi tutkinnan toimittamiseksi tutustua tapahtumapaikkaan,
esineisiin ja asiakirjoihin sekä kuulla asiantuntijoita
ja asiaan osallisia. Lautakunta voi lisäksi teettää tehtäväänsä liittyviä selvityksiä.
7 §
Tiedonsaantioikeus
Lautakunnalla on salassapitosäännösten
estämättä oikeus saada viranomaisilta
tutkinnan tarkoituksen kannalta tarpeelliset tiedot:
1) poliisin, terveydenhuollon viranomaisten, hätäkeskuksen,
pelastustoimen ja muiden viranomaisten toiminnasta tapahtumien yhteydessä;
2) pelastustoimen, poliisin, sosiaali- ja terveydenhuollon
sekä koulutoimen varautumisesta poikkeuksellisiin tilanteisiin
oppilaitoksissa.
Lautakunnalla on lisäksi salassapitosäännösten
estämättä oikeus saada 2 §:n
3 momentissa tarkoitetun selvityksen kannalta:
1) välttämättömät
tiedot tekijän terveydentilasta terveydenhuollon toimintayksiköltä ja
itsenäisenä ammatinharjoittajana toimivalta terveydenhuollon
ammattihenkilöltä sekä välttämättömät
tiedot hänen saamistaan mielenterveyspalveluista niitä antaneelta
viranomaiselta samoin kuin välttämättömät
tiedot Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen laatimista selvityksistä ja arvioista,
jotka koskevat tekijän terveydenhuoltoa;
2) välttämättömät
tiedot viranomaisilta tekijän henkilökohtaisista
oloista.
Lautakunnalla on salassapitosäännösten
estämättä oikeus saada viranomaisilta
myös tutkinnan tarkoituksen kannalta tarpeelliset tiedot asiaa
koskevan esitutkinnan aineistosta ja kuolemansyyn selvityksestä sekä tutkinnan
tarkoituksen kannalta välttämättömät
tiedot esitutkinnan aineistoon sisältyvien luottamuksellisten
viestien sisällöstä.
8 §
Virka-apu
Viranomaisten ja valtion laitosten on lautakunnan pyynnöstä tehtävä toimivaltaansa
kuuluvia, tutkinnan tarkoituksen kannalta välttämättömiä selvityksiä ja
tutkimuksia, joita lautakunta ei voi itse tehdä, sekä annettava
lautakunnalle muutakin sen tarvitsemaa virka-apua.
9 §
Tutkintaselostus
Lautakunta laatii tutkinnasta tutkintaselostuksen.
Tutkintaselostukseen otetaan suositukset sellaisiksi toimenpiteiksi,
joita lautakunta pitää tarpeellisina samankaltaisten
tapahtumien ennalta ehkäisemiseksi sekä vahinkojen
torjumiseksi. Selostukseen otetaan myös mahdolliset eriävät mielipiteet.
Julkaistavaan tutkintaselostukseen saa sisällyttää sellaisiakin
tekijää koskevia tietoja, jotka viranomaisten
toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) mukaan
olisivat salassa pidettäviä, jos tekijä on
saattanut ne jo yleisesti saataville taikka ne muutoin ovat tulleet
yleisön tietoon taikka jos se on välttämätöntä vastaavankaltaisten
väkivaltaisten tekojen ennalta ehkäisemiseksi
tarvittavien suositusten perustelemiseksi. Suositusten perustelemiseksi
tutkintaselostukseen ei kuitenkaan saa sellaisenaan sisällyttää tietoja
tekijän perhe-elämästä tai muista
siihen verrattavista henkilökohtaisista oloista.
10 §
Tutkintaselostuksen antaminen ja käsittely
Tutkintaselostus annetaan valtioneuvostolle. Valtioneuvosto
päättää, mihin toimenpiteisiin tutkintaselostuksen
ja siihen sisältyvien suositusten vuoksi ryhdytään.
Tutkinta päättyy, kun tutkintaselostus annetaan.
11 §
Seuranta
Kukin ministeriö seuraa toimialallaan 10 §:ssä tarkoitetun
valtioneuvoston päätöksen mukaisten toimenpiteiden
toteutumista.
Oikeusministeriö voi pyytää viranomaiselta tai
laitokselta selvitystä niistä toimenpiteistä, joihin
viranomainen tai laitos on ryhtynyt valtioneuvoston päätöksen
johdosta.
12 §
Tietojen julkisuus ja arkistointi
Sen lisäksi, mitä viranomaisten toiminnan
julkisuudesta annetussa laissa muutoin säädetään, lautakunnan
tutkintaa varten saamien ja laatimien asiakirjojen salassapitoon
sovelletaan, mitä mainitun lain 24 §:n 1 momentin
8 kohdassa säädetään onnettomuuden
selvittämistä koskevan asiakirjan salassapidosta.
Lautakunnan puheenjohtaja ja sihteeri huolehtivat siitä,
että lautakunnan tehtävien hoitoa varten annetut
ja laaditut asiakirjat järjestetään arkistoitaviksi
onnettomuustutkintakeskukseen. Asiakirjojen antamisesta tutkinnan
päättymisen jälkeen päättää onnettomuustutkintakeskus.
13 §
Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20 .
Lain 1—9 §:ää ei sovelleta
sen jälkeen, kun tutkinta on päättynyt.
Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon
edellyttämiin toimiin.