1 §
Lain tarkoitus
Tämän lain tarkoituksena on edistää hoidettavan
edun mukaisen omaishoidon toteuttamista turvaamalla riittävät
sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut sekä hoidon jatkuvuus
ja omaishoitajan työn tukeminen.
2 §
Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
1) omaishoidolla vanhuksen, vammaisen tai sairaan
henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa
omaisen tai muun hoidettavalle läheisen henkilön
avulla;
2) omaishoitosopimuksella hoitajan ja hoidon
järjestämisestä vastaavan kunnan välistä toimeksiantosopimusta
omaishoidon järjestämisestä;
3) omaishoitajalla hoidettavan omaista tai muuta
hoidettavalle läheistä henkilöä,
joka on tehnyt omaishoitosopimuksen;
4) omaishoidon tuella kokonaisuutta, joka muodostuu
hoidettavalle annettavista tarvittavista palveluista sekä omaishoitajalle
annettavasta hoitopalkkiosta, vapaasta ja omaishoitoa tukevista
palveluista;
5) omalla työllä omassa
tai perheenjäsenen yrityksessä, liikkeessä tai
ammatissa taikka maa-, metsä-, koti- tai muussa taloudessa
suoritettua työtä ja itsenäistä tieteellistä tai
taiteellista työtä sekä päätoimista
opiskelua.
3 §
Tuen myöntämisedellytykset
Kunta voi myöntää omaishoidon
tukea, jos:
1) henkilö alentuneen toimintakyvyn, sairauden,
vamman tai muun vastaavanlaisen syyn vuoksi tarvitsee kotioloissa
hoitoa tai muuta huolenpitoa;
2) hoidettavan omainen tai muu hoidettavalle läheinen
henkilö on valmis vastaamaan hoidosta ja huolenpidosta
tarpeellisten palveluiden avulla;
3) hoitajan terveys ja toimintakyky vastaavat omaishoidon
asettamia vaatimuksia;
4) omaishoito yhdessä muiden tarvittavien sosiaali-
ja terveydenhuollon palveluiden kanssa on hoidettavan hyvinvoinnin,
terveyden ja turvallisuuden kannalta riittävää;
5) hoidettavan koti on terveydellisiltä ja
muilta olosuhteiltaan siellä annettavalle hoidolle sopiva;
ja
6) tuen myöntämisen arvioidaan olevan
hoidettavan edun mukaista.
4 §
Omaishoitajalle järjestettävä vapaa
Omaishoitajalla on oikeus pitää vapaata vähintään
kaksi vuorokautta sellaista kalenterikuukautta kohti, jonka aikana
hän on yhtäjaksoisesti tai vähäisin
keskeytyksin sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai
jatkuvasti päivittäin. Sidonnaisuus katsotaan
ympärivuorokautiseksi siitä huolimatta, että hoidettava
viettää säännöllisesti
vähäisen osan vuorokaudesta käyttäen
kotinsa ulkopuolella järjestettyjä sosiaali- tai
terveyspalveluja taikka saaden kuntoutusta tai opetusta.
Kunta voi järjestää omaishoitajalle
1 momentissa säädettyä enemmän
vapaapäiviä sekä alle vuorokauden pituisia
virkistysvapaita. Vapaapäiviä ja virkistysvapaita
voidaan järjestää muillekin kuin 1 momentissa
tarkoitetuille omaishoitajille.
Kunnan on huolehdittava hoidettavan hoidon tarkoituksenmukaisesta
järjestämisestä hoitajan vapaan aikana.
Edellä 1 momentissa tarkoitettujen vapaapäivien
ja virkistysvapaan pitäminen eivät vähennä hoitopalkkion
määrää.
5 §
Hoitopalkkio
Palkkion taso määräytyy hoidon sitovuuden
ja vaativuuden mukaan. Hoitopalkkio on vähintään
300 euroa kuukaudessa.
Jos omaishoitaja on hoidollisesti raskaan siirtymävaiheen
aikana lyhytaikaisesti estynyt tekemästä omaa
tai toisen työtä, palkkio on vähintään
600 euroa kuukaudessa edellyttäen, että hoitajalla
ei ole tältä ajalta:
1) vähäistä suurempia työtuloja;
2) oikeutta sairausvakuutuslain (1224/2004) 10
luvun mukaiseen erityishoitorahaan;
3) oikeutta vuorotteluvapaalain (1305/2002) 13 §:n
mukaiseen vuorottelukorvaukseen.
Hoitopalkkio voidaan sopia säädettyä määrää pienemmäksi,
jos:
1) hoidon sitovuus on vähäisempää kuin
mitä 4 §:n 1 momentissa edellytetään
ja hoidon ja huolenpidon tarve on vähäistä;
taikka
2) siihen on hoitajan esittämä erityinen
syy.
6 §
Hoitopalkkion määrän tarkistaminen
Hoitopalkkioiden määriä tarkistetaan
kalenterivuosittain kertoimella, joka vuosittain vahvistetaan työntekijäin
eläkelain (395/1961) 7 b §:n soveltamista
varten.
7 §
Hoito- ja palvelusuunnitelma
Omaishoidon tuesta on laadittava yhdessä hoidettavan
ja omaishoitajan kanssa hoito- ja palvelusuunnitelma. Suunnitelmaan
tulee liittää tiedot tämän lain
mukaisista hoidettavan ja hoitajan oikeuksia koskevista säännöksistä ja
niiden soveltamisesta.
Lisäksi suunnitelmaan tulee kirjata ainakin:
1) omaishoitajan antaman hoidon määrä ja
sisältö;
2) muiden hoidettavalle tarpeellisten sosiaali- ja
terveydenhuollon palvelujen määrä ja
sisältö;
3) omaishoitajan hoitotehtävää tukevien
sosiaalihuollon palvelujen määrä ja
sisältö; sekä
4) miten hoidettavan hoito järjestetään
hoitajan vapaan, terveydenhoitoon liittyvien käyntien tai
muun poissaolon aikana.
8 §
Omaishoitosopimus
Omaishoidon tuesta laaditaan omaishoitajan ja kunnan välillä sopimus,
jonka liitteenä on oltava hoito- ja palvelusuunnitelma.
Omaishoitosopimuksen tulee sisältää tiedot ainakin:
1) hoitopalkkion määrästä ja
maksutavasta;
2) oikeudesta 4 §:n 1 momentin mukaisiin vapaapäiviin;
3) mainitun 4 §:n 2 momentin mukaisen vapaan
järjestämisestä;
4) määräaikaisen sopimuksen
kestosta; sekä
5) hoitopalkkion maksamisesta hoidon keskeytyessä hoitajasta
johtuvasta syystä tai hoidettavasta johtuvasta muusta kuin
terveydellisestä syystä.
Omaishoitosopimus on voimassa toistaiseksi. Erityisestä syystä sopimus
voidaan tehdä määräaikaisena.
Sopimusta voidaan tarvittaessa tarkistaa.
9 §
Omaishoitosopimuksen irtisanominen ja purkaminen
Kunta voi irtisanoa omaishoitosopimuksen päättymään
aikaisintaan irtisanomista seuraavan kahden ja omaishoitaja irtisanomista
seuraavan yhden kuukauden kuluttua. Jos sopimuksen jatkaminen vaarantaa
hoidettavan tai omaishoitajan terveyden tai turvallisuuden, sopijapuolet voivat
purkaa sopimuksen välittömästi.
Irtisanomisajasta riippumatta sopimus päättyy
sen kuukauden lopussa, jonka aikana hoito hoidettavan terveydentilan
muutoksista johtuen käy tarpeettomaksi. Jos omaishoito
hoidettavan terveydentilasta johtuvasta syystä keskeytyy
tilapäisesti, hoitopalkkion maksaminen keskeytyy kuukauden
kuluttua.
Sopimusehto, joka poikkeaa tämän pykälän säännöksistä omaishoitajan
vahingoksi, on mitätön.
10 §
Omaishoitajan eläke- ja tapaturmavakuutusturva
Omaishoitaja ei ole työsopimuslain (55/ 2001)
tarkoittamassa työsuhteessa sopimuksen tehneeseen kuntaan,
hoidettavaan tai hoidettavan huoltajaan.
Omaishoitajan eläketurvasta säädetään
kunnallisessa eläkelaissa (549/2003).
Omaishoidon tuesta hoitajan kanssa sopimuksen tehneen kunnan
on otettava tapaturmavakuutuslain (608/1948) 57 §:n
1 momentin mukainen vakuutus hoitajalle.
11 §
Palvelun järjestäjä
Omaishoidon tuen järjestämisestä vastaa
se kunta, joka sosiaalihuoltolain (710/1982) 3 luvun mukaan
on velvollinen järjestämään
hoidettavalle sosiaalipalveluja.
12 §
Muutoksenhaku ja omaishoitosopimusta koskevan riidan
käsittely
Muutoksenhausta tässä laissa tarkoitetuissa asioissa
on voimassa, mitä sosiaalihuoltolain 7 luvussa
säädetään. Omaishoitosopimusta
koskeva riita käsitellään hallintoriita-asiana
hallinto-oikeudessa siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
13 §
Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2006.
Tällä lailla kumotaan sosiaalihuoltolain 27 a—27 c § niihin
myöhemmin tehtyine muutoksineen. Jos muussa lainsäädännössä viitataan tällä lailla
kumottuihin säännöksiin tai niiden nojalla
annettuun asetukseen, viittauksen on katsottava tarkoittavan tämän
lain säännöksiä.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
Kunnan on huolehdittava siitä, että omaishoitosopimukset
ja niiden liitteinä olevat hoito- ja palvelusuunnitelmat
saatetaan vastaamaan tämän lain säännöksiä 1
päivästä tammikuuta 2006.