sellaisina kuin niistä ovat 3 § osaksi
laissa 1309/2009, 4 § laissa 750/2008,
6 ja 8 § laissa 1320/2011 sekä 25 § osaksi
laeissa 1309/2009 ja 977/2012, sekä
1 §
Lain soveltamisala
Suomen aluevesillä kauppamerenkulkua harjoittavasta
aluksesta suoritetaan valtiolle väylämaksua sen
mukaan kuin tässä laissa säädetään.
Tätä lakia ei sovelleta alukseen:
1) joka liikennöi Saimaan kanavalla tai Saimaan
vesialueella;
2) joka matkalla ulkomaisesta satamasta toiseen kulkee
Suomen aluevesien kautta poikkeamatta Suomessa satamaan;
3) joka saapuu Suomeen ja lähtee Suomesta Saimaan
kanavan kautta poikkeamatta Suomen rannikon satamaan;
4) jonka nettovetoisuus on alle 300 ja joka on 2 §:n
3 kohdassa määritelty risteilyalus tai 2 §:n 4
kohdassa määritelty lastialus;
5) jonka nettovetoisuus on alle 600 ja joka on 2 §:n
1 kohdassa määritelty matkustaja-alus;
6) jota käytetään jäänmurtoon
Suomen sisäisillä tai ulkoisilla aluevesillä ja
joka tuottaa Liikennevirastolle jäänmurtopalveluja
sopimus- tai valtiosopimuspohjaisesti.
2 §
Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
9) kantavuudella ihmishengen turvallisuudesta
merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen
(SopS 11/1981) II-2 luvun 3 säännössä määriteltyä kantavuutta;
10) Suomeen saapumisella aluksen saapumista
Suomen aluevesille tai suomalaisesta satamasta toiseen suomalaiseen
satamaan;
11) suomalaisella satamalla Suomessa sijaitsevaa
satamaa tai sen vesialueita;
12) yhteisvastuullisella edustajalla Tullin
hyväksymää Euroopan unioniin tai Euroopan
talousalueeseen kuuluvaan valtioon sijoittautunutta luonnollista
tai oikeushenkilöä, joka toimii omissa nimissään
päämiehen lukuun;
13) rekisteröidyllä asiakkaalla Tullin
hyväksymää luottoasiakasta;
14) käteisasiakkaalla muuta kuin
rekisteröityä asiakasta.
3 §
Toimivaltaiset viranomaiset
Tulli vastaa väylämaksun toimittamisesta ja valvonnasta.
Tullilla on oikeus saada salassapitosäännösten
estämättä muilta viranomaisilta ja julkista tehtävää hoitavilta
2 §:n 12 kohdan mukaista edustajuutta ja 2 §:n
13 kohdan mukaista asiakasta koskevaa lupaharkintaa varten kaikki
tarpeelliset tiedot, joiden perusteella voidaan arvioida
luvanhakijan ja luvanhaltijan luotettavuutta, sopivuutta, kykyä tai
muuta ominaisuutta suoriutua lupaehdoissa mainittujen tai muiden
luvan edellytysten täyttämisestä. Lisäksi Tullilla
on oikeus salassapitosäännösten estämättä saada
perintää varten asiakkaasta tämän omaisuutta
ja varallisuutta, vakavaraisuutta, velkoja, maksuhäiriöitä,
maksujärjestelyitä ja muut taloudellista toimintaa
ja taloudellista asemaa koskevat tiedot.
Liikenteen turvallisuusviraston on salassapitosäännösten
estämättä toimitettava sähköisesti alusliikennepalvelulain
(623/2005) 20 a §:ssä tarkoitettuun
merenkulun tiedonhallintajärjestelmään
ajantasaiset tiedot alusten jääluokista ja jäänmurtaja-avustuksesta
annetun lain 7 §:ssä tarkoitettuun jääluokkaluetteloon
merkityistä aluksista ja niiden jääluokista.
Liikenteen turvallisuusviraston ja Liikenneviraston on annettava
Tullille tämän lain soveltamisessa tarvittavia
tietoja, selvityksiä, lausuntoja sekä muuta aineistoa.
Virastojen on tarvittaessa annettava Tullille myös muuta
virka-apua.
Tulli voi salassapitosäännösten estämättä antaa
liikenne- ja viestintäministeriölle, Liikenteen
turvallisuusvirastolle ja Liikennevirastolle näiden tämän
lain soveltamisessa tarvitsemia tietoja, selvityksiä, lausuntoja
sekä muuta aineistoa. Tullin on tarvittaessa annettava
liikenne- ja viestintäministeriölle, Liikenteen
turvallisuusvirastolle ja Liikennevirastolle myös muuta virka-apua.
4 §
Maksuvelvollinen
Laivanisäntä on velvollinen maksamaan väylämaksun.
Jos Euroopan unioniin tai Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon
sijoittautuneella laivanisännällä on
yhteisvastuullinen edustaja, ovat laivanisäntä ja
hänen edustajansa yhteisvastuullisesti velvollisia maksamaan
väylämaksun.
Muualle kuin Euroopan unioniin tai Euroopan talousalueeseen
kuuluvaan valtioon sijoittautuneella laivanisännällä tulee
olla Tullin hyväksymä, Euroopan unioniin tai Euroopan
talousalueeseen kuuluvaan valtioon sijoittautunut yhteisvastuullinen
edustaja. Laivanisäntä ja hänen edustajansa
ovat tällöinkin yhteisvastuullisesti velvollisia
maksamaan väylämaksun.
Tulli voi hyväksyä yhteisvastuulliseksi edustajaksi
luotettavan, taloudellisesti riittävän vakavaraisen
ja väylämaksusäännökset
ja -menettelyt tuntevan luonnollisen tai oikeushenkilön, joka
ei ole syyllistynyt toistuvaan tai vakavaan tulli- tai verolainsäädännön
rikkomiseen.
2 luku
Väylämaksun perusteet
5 §
Väylämaksu
Väylämaksu suoritetaan, kun alus saapuu ulkomailta
Suomen aluevesille tai suomalaisesta satamasta suomalaiseen satamaan.
Väylämaksua ei suoriteta aluksen saapuessa Saimaan
satamaan eikä aluksen hakiessa lastia toisesta Saimaan
satamasta. Väylämaksu kuitenkin suoritetaan Saimaan
kanavalta rannikon merisatamaan saapuvalta alukselta.
Jos ulkomaan liikenteessä oleva alus saman matkan aikana
ottaa lastia tai matkustajia suomalaisesta satamasta viedäkseen
lastin tai matkustajat toiseen suomalaiseen satamaan, väylämaksu
suoritetaan joka käynniltä suomalaisessa satamassa.
Jos alus saman matkan aikana purkaa ulkomailta tuomansa lastin
tai jättää ulkomailta tuomansa matkustajat
useampaan kuin yhteen suomalaiseen satamaan taikka ottaa ulkomaille
vietävää lastia tai matkustajia useammasta
kuin yhdestä suomalaisesta satamasta, suoritetaan väylämaksu
vain kerran.
Jos alus saman matkan aikana poikkeaa Suomessa tapahtuvien lastausten
välillä täydentämään
lastia lastaus- tai ahtausteknisistä syistä ulkomaan
satamassa, suoritetaan väylämaksu vain kerran.
Väylämaksua ei suoriteta aluksesta, joka ainoastaan
aluksen kuntoonpanoa tai sen tarpeellisuuden tutkimista varten,
polttoaineen ottamista varten tai muusta pakottavasta syystä poikkeaa Suomen
satamaan jättämättä tai ottamatta
lastia tai matkustajia.
6 §
Väylämaksun yksikköhinta
Väylämaksun yksikköhinta lastialuksesta
ja matkustaja-aluksesta määräytyy aluksen
jääluokan mukaan seuraavasti:
|
Jääluokka
|
Lastialus
|
Matkustaja-alus
|
|
Yksikköhinta (euroa)
|
Yksikköhinta (euroa)
|
|
1 A Super
|
0,470
|
0,625
|
|
1 A
|
1,098
|
1,294
|
|
1 B, 1 C
|
2,578
|
2,358
|
|
II, III
|
4,381
|
4,169
|
Risteilyaluksen yksikköhinta on 0,911 euroa, suurnopeusaluksen
5,381 euroa ja sellaisen aluksen, jolla ei ole omaa kuljetuskoneistoa, 2,107
euroa.
8 §
Väylämaksun enimmäismäärä aluskäynniltä
Väylämaksu on enintään 53 875
euroa. Matkustaja-aluksen väylämaksu on kuitenkin
enintään 16 215 euroa ja risteilyaluksen
väylämaksu enintään 22 250
euroa.
9 a §
Jääluokkaluettelomerkinnän puuttuminen
tai voimassaolon päättyminen
Jos lastialukselta tai matkustaja-alukselta puuttuu jääluokkaluettelomerkintä tai
jääluokkaluettelomerkinnän voimassaolo
on päättynyt, väylämaksun laskemisessa
käytettävä yksikköhinta määräytyy
heikoimmalle jääluokalle säädetyn
yksikköhinnan mukaan.
11 §
Alennettu väylämaksu lastauskapasiteetinkäyttöasteen
perusteella
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Lastauskapasiteetin käyttöaste lasketaan vertaamalla
Suomeen tuodun ja Suomesta viedyn lastin yhteenlaskettua määrää metrisinä tonneina
osoittavaa lukua lukuun, joka on 90 prosenttia aluksen kantavuudesta.
Aluksen käyttöastetta laskettaessa lisätään
sekä tuotuun että vietyyn lastin määrään
aluksessa oleva kauttakulkulasti.
4 luku
Väylämaksun ilmoitusvelvollisuus, määrääminen
ja kantaminen
13 §
Väylämaksuilmoitus
Maksuvelvollisen on annettava Tullille ilmoitus maksun määräämistä varten.
Väylämaksuilmoituksen tulee sisältää tarvittavat
tiedot maksun määräämistä varten.
Väylämaksuilmoitus on annettava sähköisesti
tai muussa automaattiseen tietojenkäsittelyyn soveltuvassa
muodossa. Tulli voi antaa tarkempia määräyksiä väylämaksuilmoituksen
sisällöstä ja muodosta sekä ilmoitusmenettelystä.
14 §
Väylämaksun maksaminen
Käteisasiakkaan on maksettava väylämaksu Tullin
tilille 10 päivän kuluessa väylämaksupäätöksen
päiväyksestä, jollei määräaikaa
ole Tullin toimesta pidennetty.
Rekisteröidyn asiakkaan on maksettava väylämaksu
Tullin tilille väylämaksupäätösviikkoa seuraavan
seitsemännen viikon perjantaina.
Tulli voi määrätä vakuuden
ja vakuuden määrän. Vakuuden määrää harkittaessa
otetaan huomioon toimijan luotettavuus, toiminnan laajuus ja toimijan
taloudelliset edellytykset vastata väylämaksuista.
Tulli voi muuttaa vakuuden määrää asiakkaan
toiminnassa tapahtuneiden muutosten huomioon ottamiseksi.
18 a §
Aluksen lähdön estäminen tai keskeyttäminen
Tullilla on 3 §:ssä tarkoitetussa
tehtävässä oikeus estää tai
keskeyttää aluksen lähtö satamasta
tai Suomen aluevesiltä, jos maksuvelvollinen on laiminlyönyt
4 §:n 2 momentissa tai 13 §:ssä säädetyn
velvollisuuden.
22 §
Ennakkoratkaisu
Tulli voi antaa hakemuksesta ennakkoratkaisun väylämaksua
koskevien säännösten soveltamisesta,
jos asia on hakijalle erityisen tärkeä. Ennakkoratkaisua
ei kuitenkaan anneta siitä, mikä aluksen jääluokka
tai nettovetoisuus on eikä väylämaksun
määrästä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
23 §
Maksun huojentaminen ja maksunlykkäys
Jos väylämaksun periminen täysimääräisenä olisi
olosuhteet huomioon ottaen ilmeisen kohtuutonta, Tulli voi hakemuksesta
alentaa suoritettua tai suoritettavaa väylämaksua, maksunlisäystä,
viivekorkoa tai lykkäyksen vuoksi suoritettavaa korkoa
tai poistaa sen kokonaan.
Tulli voi hakemuksesta myöntää väylämaksun
suorittamiseen lykkäystä. Lykkäys myönnetään
ehdolla, että lykätyn määrän
suorittamisesta annetaan lykättyä määrää vastaava
vakuus. Lykkäys voidaan kuitenkin myöntää vakuutta vaatimatta
maksettavan määrän vähäisyyden
tai lykkäysajan lyhyyden vuoksi. Väylämaksulle, jonka
maksamiselle on myönnetty lykkäystä,
peritään lykkäysajalta veronlisäyksestä ja
viivekorosta annetun lain (1556/1995) mukaista korkoa.
Erityisen painavista kohtuussyistä lykkäys voidaan
kuitenkin myöntää ilman korkoa.
24 §
Oikaisu maksuvelvollisen hyväksi
Jos Tulli toteaa, että väylämaksua
on määrätty liikaa tai palautettu liian
vähän, sen on oikaistava antamaansa päätöstä ja
maksettava maksuvelvolliselle tämän liikaa maksama
tai palauttamatta jäänyt maksu.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
25 §
Muutoksenhaku Tullin päätökseen
Tullin muuhun kuin ennakkoratkaisua koskevaan päätökseen
saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003)
säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen sekä annettuun
ennakkoratkaisuun saa hakea muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen
siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään.
Päätökseen olla antamatta ennakkoratkaisua ei
saa vaatia oikaisua eikä hakea muutosta valittamalla.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Muutoksenhaun määräaika väylämaksun määräämistä tai
palauttamista koskevaan päätökseen on
kolme vuotta maksun määräämistä tai
sen palauttamista seuraavan kalenterivuoden alusta, kuitenkin aina
vähintään 60 päivää päätöksen
tiedoksisaannista. Muusta päätöksestä valitettaessa
valitusaika on 30 päivää päätöksen tiedoksisaannista.
Kun muutosta haetaan valtion puolesta, muutoksenhaun määräaika
on 30 päivää päätöksen
tekemisestä. Valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen on
kuitenkin tehtävä 60 päivän
kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valtion puolesta muutoksenhakuoikeus on Tullin tulliasiamiehellä.
27 §
Väylämaksun suorittaminen muutoksenhausta riippumatta
Väylämaksu on muutoksenhausta huolimatta maksettava
säädetyssä ajassa.
30 §
Pienin kannettava ja perittävä määrä
Pienin kannettava ja perittävä väylämaksun määrä on
10 euroa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Lain 6 ja 8 § on voimassa 31 päivään
joulukuuta 2017.
Muutoksenhakuun ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan
tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.