sellaisina kuin niistä ovat 7 §:n 2 momentti
laissa 593/2002, 18 § osaksi laissa 1326/1999,
19 §:n 1 momentti ja 25 §:n 1 momentti
mainitussa laissa 1326/1999 sekä 40 §:n
1 momentti laissa 1183/2003, seuraavasti:
7 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Luopumistuen saamisen edellytyksenä on, että luopuja
lopettaa myös muut kuin 1 momentissa tarkoitetut ansiotyöt
tai että hänen ansiotulonsa näistä muista
töistä voidaan arvioida olevan alle 523,61 euroa
kuukaudessa. Tällöin tulona ei kuitenkaan pidetä sosiaalihuoltolaissa (710/1982)
tarkoitettua omaishoidon tukea eikä perhehoitajalaissa
(312/1992) tarkoitettua palkkiota. Edellä 5 §:n
2, 3 tai 4 momentissa tarkoitetussa tapauksessa nuoremman aviopuolison, lesken
tai yhtymän nuoremman osakkaan tulee lopettaa tai vähentää ansiotyötään
viimeistään silloin, kun hän täyttää luopumistuen
suorittamisen ikää koskevan edellytyksen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
18 §
Luopumistuen perusmäärä on yhtä suuri
kuin se maatalousyrittäjien eläkelain mukainen
työkyvyttömyyseläke, joka maatalousyrittäjälle
olisi myönnetty, jos hänellä luopumisen
tapahtuessa olisi ollut oikeus täyden työkyvyttömyyseläkkeen
saamiseen. Perusmäärään sovelletaan
maatalousyrittäjien eläkelain säännöksiä,
lain 8 i §:n 3 momenttia lukuun ottamatta, sellaisina kuin
ne olivat maatalousyrittäjien eläkelain muuttamisesta
annetun lain (637/2003) voimaan tullessa voimassa olleessa
laissa.
Perusmäärän suuruutta määrättäessä ei
oteta huomioon sellaista oikeutta eläkkeeseen, joka perustuu
maatalousyrittäjän työ- tai virkasuhteeseen
taikka muuhun kuin maatalousyrittäjien eläkelaissa
tarkoitettuun yrittäjätoimintaan.
Perusmäärään sovelletaan
työntekijäin eläkelain 7 g, 8 ja 8 a §:ää sellaisina
kuin ne olivat työntekijäin eläkelain
muuttamisesta annetun lain (634/2003) voimaan tullessa
voimassa olleessa laissa. Perusmäärän
yhteensovituksessa ei kuitenkaan oteta huomioon sellaista työntekijäin
eläkelain 8 §:n 4 momentissa tarkoitettua peruseläkettä,
johon sovelletaan 1 päivänä tammikuuta
2005 voimassa olevia säännöksiä yhteensovituksesta.
Perusmäärä tarkistetaan yleisten
palkka- ja hintatasossa tapahtuneiden muutosten mukaan siten kuin
työntekijäin eläkelain 9 §:ssä säädetään.
19 §
Luopumistuen täydennysosa on yhtä suuri kuin
se kansaneläke, joka luopujalle olisi myönnetty,
jos hänellä luopumistuen alkaessa olisi ollut
oikeus työkyvyttömyyseläkkeenä myönnettyyn
kansaneläkkeeseen. Täydennysosaa laskettaessa
sovelletaan kansaneläkelain säännöksiä sellaisina
kuin ne olivat kansaneläkelain muuttamisesta annetun lain
(639/2003) voimaan tullessa voimassa olleessa laissa. Täydennysosaa
laskettaessa ei kuitenkaan sovelleta, mitä mainitun lain
25 b §:ssä ja 28 §:n 1 momentissa säädetään.
Sen estämättä, mitä edellä säädetään,
täydennysosaa määrättäessä sovelletaan
kansaneläkelain 26 §:n 5 momenttia sellaisena
kuin se oli kansaneläkelain muuttamisesta annetun lain (547/1993)
voimaan tullessa voimassa olleessa laissa. Täydennysosaa
laskettaessa sovelletaan, mitä kansaneläkelaissa
säädetään eläkkeen
määräytymisestä puolisoille
myös silloin, kun kysymys on tämän lain
2 §:n 2 momentissa tarkoitetuista henkilöistä.
Sen jälkeen kun luopumistuki on myönnetty, täydennysosan
määrää tarkistetaan vain kansaneläkelain
32 a §:n 3 momentissa tarkoitettujen perhesuhteiden muutoksen
johdosta.
Täydennysosa tarkistetaan indeksillä siten kuin
kansaneläkeindeksistä annetussa laissa (456/2001)
säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
25 §
Luopumistukea ei makseta kalenterikuukaudelta, jonka aikana
luopumistuen saaja on ansiotyössä ja ansaitsee
vähintään 523,61 euroa kuukaudessa. Tällöin
ei tulona oteta huomioon 7 §:n 2 momentissa tarkoitettua
tuloa, jota ei lueta ansiotyöstä saaduksi tuloksi
luopumistukea myönnettäessäkään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
40 §
Jollei tästä laista muuta johdu, luopumistuesta
on soveltuvin osin voimassa, mitä työntekijäin
eläkelain 7 b, 8 g ja 9 §:ssä, 10 c §:n
1 momentissa, 12 §:n 1 momentin 5 kohdassa, 16 §:ssä,
17 §:n 2 ja 3 momentissa, 17 a §:n 1 momentissa,
17 b—17 d §:ssä, 17 f §:n 1,
2 ja 4 momentissa, 17 h §:ssä, 17 i §:n
1, 3 ja 4 momentissa, 17 j §:ssä, 17 k §:n
2—4 momentissa, 19 b §:n 1—4
ja 9 momentissa, 19 c §:n 2—6 ja 8 momentissa,
19 d, 20, 21 ja 21 a—21 e §:ssä sekä maatalousyrittäjien
eläkelain 16, 16 a—16 c, 17, 17 a—17
h, 18 ja 19 b §:ssä sekä 19 c §:n
1 momentissa säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 200
.
Tämän lain 7 §:n 2 momentissa mainittua
ansiotulorajaa sovelletaan, jos luopuminen tapahtuu 1 päivänä tammikuuta
2005 tai sen jälkeen.
Sen estämättä, mitä tämän
lain 18 §:n 1 momentissa säädetään
maatalousyrittäjien eläkelain säännösten
soveltamisesta perusmäärää määrättäessä,
tämän lain voimaantulon jälkeiseen aikaan
kohdistuvat maatalousyrittäjien eläkelain 8 ja
8 a—8 h §:n mukaisesti määräytyvät vahvistetut
työtulot otetaan eläkkeen perusteena olevaa työtuloa
laskettaessa huomioon sen määräisinä kuin
ne ovat olleet maatalousyrittäjälle maksuunpantujen
vakuutusmaksujen perusteena, jollei maatalousyrittäjien
eläkelain 8 i §:n 3 momentista, sellaisena kuin
se on maatalousyrittäjien eläkelain muuttamisesta
annetussa laissa (637/2003), muuta johdu.
Tämän lain 18 §:n 4 momentin säännöstä työntekijäin
eläkelain 9 §:n soveltamisesta luopumistuen perusmäärän
tarkistamiseen sovelletaan myös niihin luopumistukiin,
joissa luopuminen on tapahtunut ennen tämän lain
voimaantuloa.
Tämän lain 25 §:n 1 momentissa mainittua
ansiotulorajaa sovelletaan myös luopumistukiin, jotka on
myönnetty ennen tämän lain voimaantuloa
tapahtuneen luopumisen perusteella. Jos luopuminen on tapahtunut
aikaisintaan 1 päivänä tammikuuta 1995
ja viimeistään 31 päivänä joulukuuta
1999, 25 §:n 1 momenttia sovelletaan sellaisena kuin se
oli maatalousyrittäjien luopumistuesta annetun lain muuttamisesta
annetun lain (1326/1999) voimaan tullessa voimassa olleessa
laissa, mutta siten, että luopumistukea ei makseta kalenterikuukaudelta,
jonka aikana sen saaja on ansiotyössä, jos hän
ansaitsee luopumisen tapahtuessa vakiintuneen ansiotulonsa lisäksi
kuukaudessa vähintään 523,61 euroa. Tämän lain
tullessa voimaan mainittu ansiotuloraja määritetään
vuoden 2004 tasoon siten, että luopumistuen saajalle luopumistuen
myöntämisen yhteydessä määritellyn
kuukausittaisen ansiotulorajan osana oleva vakiintunut ansiotulo
ennen luopumista tarkistetaan ensin vuoden 2004 tasolle soveltaen
työntekijäin eläkelain 9 §:ää sellaisena
kuin se oli työntekijäin eläkelain muuttamisesta
annetun lain (634/2003) voimaan tullessa voimassa olleessa
laissa, ja sen jälkeen määrään
lisätään 523,61 euroa. Näin
määritettyä ansiotulorajaa tarkistetaan
lain voimaantulosta lukien työntekijäin eläkelain
7 b §:ssä tarkoitetulla palkkakertoimella.
Maatalousyrittäjälle on annettava päätös
tämän lain 25 §:n 1 momentissa
säädetyn ansiotulorajan muuttamisesta tämän
lain säännösten mukaiseksi, jos hän
pyytää sitä kirjallisesti eläkelaitokselta.
Tämän lain 7 §:n 2 momentissa ja
25 §:n 1 momentissa mainitut rahamäärät
vastaavat työntekijäin eläkelain 7 b §:ssä tarkoitetun
palkkakertoimen arvoa yksi (1,000) vuonna 2004.
Sovellettaessa tämän lain 40 §:n
1 momenttia noudatetaan, mitä työntekijäin
eläkelain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta
annetun lain (1332/2003) voimaantulosäännöksen
3 momentissa säädetään.
Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon
edellyttämiin toimenpiteisiin.