3 §
Lastensuojelu
Lastensuojelua on lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu.
Lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua toteutetaan tekemällä lastensuojelutarpeen
selvitys ja asiakassuunnitelma sekä järjestämällä avohuollon
tukitoimia.
Lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua ovat myös lapsen
kiireellinen sijoitus ja huostaanotto sekä niihin liittyvä sijaishuolto
ja jälkihuolto.
3 a §
Ehkäisevä lastensuojelu
Lastensuojelun lisäksi kunta järjestää lasten ja
nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi 2 luvun mukaista ehkäisevää lastensuojelua
silloin, kun lapsi tai perhe ei ole lastensuojelun asiakkaana.
Ehkäisevällä lastensuojelulla edistetään
ja turvataan lasten kasvua, kehitystä ja hyvinvointia sekä tuetaan
vanhemmuutta. Ehkäisevää lastensuojelua
on tuki ja erityinen tuki, jota annetaan esimerkiksi opetuksessa,
nuorisotyössä, päivähoidossa, äitiys-
ja lastenneuvolassa sekä muussa sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Kun lapsi on lastensuojelun asiakkaana, edellä 2 momentissa
tarkoitettua tukea järjestetään osana
avo-, sijais- tai jälkihuoltoa.
10 §
Lapsen huomioon ottaminen aikuisille suunnatuissa palveluissa
Lapsen hoidon ja tuen tarve on selvitettävä ja lapselle
on turvattava riittävä hoito ja tuki, kun lapsen
vanhempi, huoltaja tai muu lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaava
henkilö:
1) saa päihdehuolto- tai mielenterveyspalveluja tai
muita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, joiden aikana hänen
kykynsä täysipainoisesti huolehtia lapsen hoidosta
ja kasvatuksesta arvioidaan heikentyneen;
2) on tutkintavankeudessa; tai
3) on suorittamassa vankeusrangaistustaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
13 §
Lastensuojelutoimenpiteistä päättävä viranhaltija
Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen määräämä sosiaalihuollon
ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista
annetun lain (272/2005) 3 §:n mukaisen
sosiaalityöntekijän ammatillisen kelpoisuuden
omaava viranhaltija käyttää päätöksentekovaltaa
asioissa, jotka koskevat tämän lain 38 §:n
1 momentissa tarkoitettua kiireellistä sijoitusta
ja 39 §:n 1 momentissa tarkoitettua kiireellisen
sijoituksen lopettamista.
Kunnan johtosäännön mukaan määräytyvä sosiaalihuollon
johtava viranhaltija, jolla on sosiaalihuollon ammatillisen
henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista
annetun lain 10 §:n 1 momentin mukainen
kelpoisuus, tai johtavan viranhaltijan määräämä muu
viranhaltija, jolla on mainitun lain 10 §:n 1
tai 2 momentin taikka 3 §:n mukainen
kelpoisuus, tekee päätöksen asioissa,
jotka koskevat tämän lain 38 §:n 3 momentissa
tarkoitettua kiireellisen sijoituksen jatkamista, 43 §:n
1 momentissa tarkoitettua huostaanottoa ja siihen liittyvää sijaishuoltoa,
43 §:n 3 momentissa tarkoitettua huostaanoton
tai kiireellisen sijoituksen aikana tehtävää sijaishuoltopaikan
muuttamista ja 47 §:ssä tarkoitettua huostassapidon
lopettamista. Johtava viranhaltija tai hänen määräämänsä viranhaltija
tekee myös 28 §:ssä tarkoitetun lapsen
tutkimusta ja 43 §:n 2 momentissa tarkoitetun huostaanottoa ja
siihen liittyvää sijaishuoltoa koskevan hakemuksen.
Edellä 2 momentissa tarkoitetuissa asioissa viranhaltijan
tulee olla muu kuin 13 b §:ssä tarkoitettu lapsen
asioista vastaava sosiaalityöntekijä. Viranhaltija,
joka on tehnyt 38 §:n 1 momentin mukaisen
kiireellistä sijoitusta koskevan päätöksen,
ei voi tehdä kiireellisen sijoituksen jatkamista koskevaa
päätöstä.
Rajoituksista ja rajoitustoimenpiteistä päättävästä viranhaltijasta
säädetään 11 luvussa.
13 a §
Lapsen sijoittaminen vankilan perheosastolle
Päätöksen lapsen sijoittamisesta
vankeusrangaistustaan suorittavan tai tutkintavankeudessa olevan
vanhempansa luo vankilan perheosastolle tekee 13 §:n
mukaan määräytyvä viranhaltija Rikosseuraamuslaitosta
kuultuaan. Päätöksen 37 §:n
3 momentin mukaisesta lapsen sijoittamisesta tekee 13 b §:ssä tarkoitettu
lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä Rikosseuraamuslaitosta
kuultuaan.
13 b §
Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä
Lastensuojelun asiakkaana olevalle lapselle on nimettävä hänen
asioistaan vastaava sosiaalityöntekijä (lapsen
asioista vastaava sosiaalityöntekijä). Lapsen
asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä tulee
olla sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön
kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 3 §:n mukainen sosiaalityöntekijän
ammatillinen kelpoisuus.
16 §
Lastensuojelun järjestämisestä vastuussa
oleva kunta
Lastensuojelun järjestämisestä vastaa
lapsen tai nuoren kotikunta. Jos se kunta, jossa lapsi tai nuori
pääasiallisesti asuu, ei kotikuntalain (201/1994)
2 §:n tai 3 §:n 1 kohdan
mukaan ole hänen kotikuntansa, lastensuojelun järjestämisestä vastaa
lapsen tai nuoren asuinkunta.
Sen estämättä, mitä 1 momentissa
säädetään, vastaa 38 §:n
1 momentissa tarkoitetun kiireellistä sijoitusta
koskevan päätöksen tekemisestä lapsen
tilapäinen oleskelukunta, jos lapsen koti- tai asuinkunta
ei ole päätöstä tehtäessä tiedossa tai
päätöksen tekemistä ei voida
viivyttää vaarantamatta kiireellisen sijoituksen
tarkoituksen toteutumista. Kiireellisen sijoituksen tekemisen jälkeen
järjestämisvastuu siirtyy lapsen koti- tai asuinkunnalle,
jossa tehdään tarvittaessa 43 §:n 3 momentin
mukainen sijaishuoltopaikan muuttamista koskeva päätös
ottaen huomioon, mitä 50 ja 54 §:ssä säädetään.
Jos lapsi muuttaa pois koti- tai asuinkunnastaan kiireellisen sijoituksen
aikana, ei järjestämisvastuu siirry uuteen asuinkuntaan
ennen kiireellisen sijoituksen lakkaamista.
Kunnat voivat sopia lastensuojelun järjestämisestä toisin
kuin tässä pykälässä säädetään, jos
se on lapsen edun mukaista.
16 a §
Lastensuojelun kustannuksista vastaava kunta
Lastensuojelun kustannuksista vastaa lapsen kotikunta, ellei
muualla laissa toisin säädetä.
Jos se kunta, jossa lapsi tai nuori pääasiallisesti
asuu, ei kotikuntalain 2 §:n tai 3 §:n 1 kohdan
mukaan ole hänen kotikuntansa, vastaa lastensuojelun avohuollon
tukitoimena järjestetyn laitoshuollon tai perhehoidon kustannuksista
lapsen tai nuoren asuinkunta lukuun ottamatta yli 14 vuorokautta
kestävää laitoshuoltoa tai perhehoitoa,
jonka kustannuksista vastaa lapsen tai nuoren kotikunta.
Lapsen sijaishuollon kustannuksista vastaa se kunta, jossa lapsen
sijaishuollon järjestämisen tarve on syntynyt.
Jälkihuollon kustannuksista vastaa se kunta, joka on vastannut
sijaishuollon kustannuksista. Jos jälkihuolto järjestetään 75 §:n
1 momentissa tarkoitetun yli puoli vuotta kestäneen
avohuollon tukitoimena tapahtuneen sijoituksen perusteella, vastaa
jälkihuollon kustannuksista se kunta, joka on lapsen kotikunta
sijoituksen päättyessä. Jos jälkihuolto
järjestetään harkinnanvaraisesti 75 §:n
2 momentin mukaisesti, vastaa kustannuksista se kunta,
jossa jälkihuoltopäätös tehdään.
16 b §
Sijoituskunnan järjestämisvastuu
Kunnan, jossa lapsi tai nuori on avohuollon tukitoimena tai
sijaishuoltoon sijoitettuna taikka jälkihuollossa (sijoituskunta),
on järjestettävä yhteistyössä 16 §:n
1 momentin tai 17 §:n mukaan vastuussa olevan kunnan (sijoittajakunta) kanssa
lapselle tai nuorelle hänen huollon tai hoidon tarpeensa
edellyttämät palvelut ja tukitoimet. Järjestetyistä palveluista
ja tukitoimista aiheutuneet kustannukset sijoituskunta on oikeutettu
perimään sijoittajakunnalta.
Sijoituskunnan velvollisuudesta järjestää edellä 1
momentissa tarkoitetussa tilanteessa avohuollon tukitoimena tai
sijaishuoltoon sijoitetun taikka jälkihuollossa olevan
lapsen tai nuoren tarvitsemat terveydenhuollon palvelut säädetään
kansanterveyslain (66/1972) 14 b §:ssä ja erikoissairaanhoitolain
(1062/1989) 30 a §:ssä. Terveydenhuollon
palveluista aiheutuvien kustannusten korvaamisesta säädetään
kansanterveyslain 24 §:ssä ja erikoissairaanhoitolain 42 §:ssä.
Sijoituskunnan velvollisuudesta järjestää avohuollon
tukitoimena tai sijaishuoltoon sijoitetun taikka jälkihuollossa
olevan lapsen perusopetus säädetään
perusopetuslaissa ja siitä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta
kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009)
41 §:ssä.
16 c §
Kuntien keskinäiset korvaukset
Milloin kunta on tämän lain nojalla antanut perhehoitoa
tai laitoshuoltoa muulle kuin sosiaalihuoltolain 14 §:ssä tarkoitetulle
asukkaalleen, sovelletaan kuntien keskinäisiin korvauksiin mainitun
lain 42 §:n 1 ja 3 momenttia.
18 §
Suhde muihin lakeihin
Tämän lain nojalla kunnan järjestämään
toimintaan sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta
ja valtionavustuksesta annettua lakia (733/1992) sekä kunnan
peruspalvelujen valtionosuudesta annettua lakia, jollei lailla toisin
säädetä.
25 §
Ilmoitusvelvollisuus
1) Sosiaali- ja terveydenhuollon;
2) opetustoimen;
3) nuorisotoimen;
4) poliisitoimen;
5) Rikosseuraamuslaitoksen;
6) palo- ja pelastustoimen;
7) sosiaalipalvelujen tai terveydenhuollon palvelujen tuottajan;
8) opetuksen tai koulutuksen järjestäjän;
9) seurakunnan tai muun uskonnollisen yhdyskunnan;
10) turvapaikan hakijoiden vastaanottotoimintaa harjoittavan
yksikön;
11) hätäkeskustoimintaa harjoittavan yksikön;
taikka
12) koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa harjoittavan
yksikön
palveluksessa tai luottamustoimessa olevat henkilöt
tai vastaavissa tehtävissä toimeksiantosuhteessa
tai itsenäisinä ammatinharjoittajina toimivat
henkilöt sekä kaikki terveydenhuollon ammattihenkilöt
ovat velvollisia salassapitosäännösten
estämättä viipymättä ilmoittamaan kunnan
sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jos he ovat tehtävässään
saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon
tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen
edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä.
Myös muu kuin 1 momentissa tarkoitettu henkilö voi
tehdä tällaisen ilmoituksen häntä mahdollisesti
koskevien salassapitosäännösten estämättä.
Sen estämättä, mitä 1 momentissa
säädetään, on voimassa, mitä rippiin
tai muuhun sielunhoitoon liittyvästä salassapitovelvollisuudesta
erikseen säädetään tai määrätään.
25 a §
Pyyntö lastensuojelutarpeen arvioimiseksi
Edellä 25 §:ssä tarkoitettu
ilmoitusvelvollisuus voidaan toteuttaa salassapitosäännösten
estämättä myös yhdessä lapsen
tai hänen vanhempansa kanssa tehtynä pyyntönä lastensuojelutarpeen
arvioimiseksi edellyttäen, että:
1) pyyntö tehdään viipymättä;
ja
2) pyynnön yhteydessä 25 §:n 1 momentissa tarkoitettu
ilmoitusvelvollinen henkilö ilmoittaa pyynnön
tekemiseen johtaneet syyt.
25 b §
Rekisterin pitäminen
Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen on pidettävä rekisteriä lastensuojeluilmoituksista
ja ilmoitusten sijaan tehdyistä pyynnöistä lastensuojelutarpeen
arvioimiseksi sekä niiden sisällöstä.
25 c §
Ennakollinen lastensuojeluilmoitus
Ennen lapsen syntymää 25 §:n
1 momentissa mainittujen henkilöiden
on salassapitosäännösten estämättä tehtävä ennakollinen
lastensuojeluilmoitus, jos on perusteltua syytä epäillä,
että syntyvä lapsi tulee tarvitsemaan lastensuojelun tukitoimia
välittömästi syntymänsä jälkeen.
Kiireellisissä tapauksissa päivystävän
sosiaaliviranomaisen on arvioitava viipymättä ennakollisen
lastensuojeluilmoituksen kohteena olevien henkilöiden
sosiaalipalvelujen tarve. Yhteistyössä lastensuojelun
sosiaalityöntekijän kanssa voidaan arvioida myös
välittömästi lapsen syntymän
jälkeen tarvittavat sosiaalipalvelut.
Lastensuojeluasia tulee vireille ja lastensuojeluasiakkuus alkaa
lapsen syntymän jälkeen siten kuin 26 §:ssä säädetään.
25 d §
Lastensuojeluviranomaisen ilmoitusvelvollisuus ja salassa pidettävien
tietojen antaminen poliisille
Jos lapsi muuttaa pois kunnasta 27 §:ssä tarkoitetun
lastensuojelutarpeen selvityksen aikana tai ollessaan muutoin lastensuojelun
asiakkaana, sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen on salassapitosäännösten
estämättä viipymättä ilmoitettava
muutosta lapsen uudelle kotikunnalle tai 16 §:n
1 momentissa tarkoitetulle asuinkunnalle. Uudelle koti-
tai asuinkunnalle on tarvittaessa toimitettava viipymättä myös
ne asiaan liittyvät asiakirjat, jotka ovat välttämättömiä lastensuojelutarpeen
arvioimiseksi tai lastensuojelutoimenpiteiden järjestämiseksi.
Lapsen uuden koti- tai asuinkunnan on jatkettava selvityksen tekemistä tai
muita lastensuojelutoimenpiteitä ottaen huomioon, mitä 16 §:ssä säädetään.
Kun kiireellistä sijoitusta tai sijaishuoltopaikan
muuttamista koskeva päätös tehdään
lapsen huostaanottoa tai sijaishuoltoa koskevan asian ollessa vireillä hallinto-oikeudessa
tai korkeimmassa hallinto-oikeudessa, on päätöksentekijän ilmoitettava
tekemästään päätöksestä välittömästi
hallinto-oikeudelle tai korkeimmalle hallinto-oikeudelle.
Lastensuojeluviranomaisen on salassapitoa koskevien säännösten
estämättä sen lisäksi, mitä sosiaalihuollon
asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000)
18 §:n 2 ja 3 momentissa säädetään
oikeudesta ja velvollisuudesta antaa tietoja poliisille, ilmoitettava
poliisille, jos on perusteltua syytä epäillä,
että lapseen on kasvuympäristössään
kohdistettu rikoslain (39/1889) 20 tai 21 luvussa rangaistavaksi
säädetty teko, josta säädetty
enimmäisrangaistus on vähintään
kaksi vuotta vankeutta.
26 §
Lastensuojeluasian vireille tulo ja asiakkuuden alkaminen
Lastensuojeluasia tulee vireille hakemuksesta tai kun sosiaalityöntekijä tai
muu lastensuojelun työntekijä on vastaanottanut
pyynnön lastensuojelutarpeen arvioimiseksi tai lastensuojeluilmoituksen
taikka saanut muutoin tietää mahdollisesta lastensuojelun
tarpeessa olevasta lapsesta.
Lastensuojeluasian vireille tulon jälkeen sosiaalityöntekijän
tai muun lastensuojelun työntekijän on arvioitava
välittömästi lapsen mahdollinen kiireellinen
lastensuojelun tarve. Lisäksi sosiaalityöntekijän
on viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä ilmoituksen
tai vastaavan yhteydenoton vastaanottamisesta ratkaistava, onko
asian vireille tulon johdosta ryhdyttävä 27 §:ssä tarkoitetun
lastensuojelutarpeen selvityksen tekemiseen vai onko asia selvästi
luonteeltaan sellainen, ettei se johda toimenpiteisiin.
Lastensuojelun asiakkuus alkaa, kun 1 momentissa tarkoitetun
lastensuojeluasian vireille tulon johdosta ryhdytään
kiireellisesti lastensuojelutoimenpiteisiin tai päätetään
tehdä 27 §:ssä tarkoitettu lastensuojelutarpeen
selvitys. Sosiaalityöntekijän on tehtävä lastensuojelun
asiakkuuden alkamisesta merkintä lasta koskeviin lastensuojeluasiakirjoihin
sekä ilmoitettava siitä välittömästi
huoltajalle ja lapselle ottaen kuitenkin huomioon, mitä sosiaalihuollon
asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 11 §:ssä säädetään.
37 §
Sijoitus avohuollon tukitoimena
Lapselle voidaan järjestää asiakassuunnitelmassa
tarkoitetulla tavalla avohuollon tukitoimena tuen tarvetta arvioivaa
tai kuntouttavaa perhehoitoa taikka laitoshuoltoa yhdessä hänen vanhempansa,
huoltajansa tai muun hänen hoidostaan ja kasvatuksestaan
vastaavan henkilön kanssa.
Lapsi voidaan sijoittaa avohuollon tukitoimena lyhytaikaisesti
myös yksin. Sijoitukseen vaaditaan lapsen huoltajan ja
12 vuotta täyttäneen lapsen suostumus. Sijoituksen
edellytyksenä on, että sijoitus on tarpeen:
1) lapsen tuen tarpeen arvioimiseksi;
2) lapsen kuntouttamiseksi; tai
3) lapsen huolenpidon järjestämiseksi väliaikaisesti
huoltajan tai muun lapsen hoidosta ja kasvatuksesta tällöin
vastaavan henkilön sairauden tai muun vastaavan syyn vuoksi.
Alle kaksivuotias lapsi voidaan sijoittaa avohuollon tukitoimena
vankeusrangaistustaan suorittavan tai tutkintavankeudessa olevan
vanhempansa luo vankilan perheosastolle. Alle kolmivuotiaan lapsen
sijoitus voi jatkua perheosastolla, jos lapsen etu sitä välttämättä vaatii.
37 a §
Avohuollon sijoituksen käyttämisen yleiset
edellytykset
Lasta ei voida sijoittaa avohuollon tukitoimena, jos 40 §:n
mukaiset huostaanoton edellytykset täyttyvät.
Lasta ei saa sijoittaa toistuvasti avohuollon tukitoimena, ellei
lapsen etu välttämättä vaadi
uutta lyhytaikaista sijoitusta.
Jos lapsella on useampi kuin yksi huoltaja ja jotakin heistä ei
voida matkan, sairauden tai muun syyn vuoksi kuulla tai jos huoltajat
ovat sijoittamisesta erimielisiä, lapsi voidaan sijoittaa,
jos huoltaja, jonka luona lapsi asuu tai jonka kanssa lapsi tulee
sijoituksen aikana asumaan, siihen suostuu ja sijoituksen katsotaan
olevan lapsen edun mukainen.
Sijoituksesta päätettäessä on
määriteltävä sijoituksen tavoitteet
ja arvioitu kesto. Kun lapsi on sijoitettu 37 §:n
2 tai 3 momentin mukaisesti, sijoituksen jatkamisen edellytykset
ja sen vaihtoehdot on arvioitava viimeistään kolmen
kuukauden kuluttua sijoituksen alkamisesta. Jos sijoitusta jatketaan,
arviointi on tehtävä kolmen kuukauden välein.
Arvioinnin yhteydessä on selvitettävä myös
mahdollinen huostaanoton tarve.
8 luku
Lapsen kiireellinen sijoitus
38 §
Lapsen kiireellinen sijoitus
Jos lapsi on jäljempänä 40 §:ssä mainitusta syystä välittömässä vaarassa
tai muutoin kiireellisen sijoituksen ja sijaishuollon tarpeessa,
hänet voidaan sijoittaa kiireellisesti perhehoitoon tai
laitoshuoltoon taikka järjestää muulla
tavoin hänen tarvitsemansa hoito ja huolto. Kiireellisestä sijoituksesta
päättää 13 §:n
1 momentin mukaan määräytyvä viranhaltija,
jonka päätöksen perusteella kiireellinen
sijoitus voi kestää korkeintaan 30 päivää.
Sen estämättä, mitä 1 momentissa
säädetään, kiireellinen sijoitus
voi jatkua ilman eri päätöstä yli
30 päivää, jos:
1) 13 §:n 2 ja 3 momentin mukaan määräytyvä viranhaltija
tekee 30 päivän kuluessa kiireellisen
sijoituksen alkamisesta 43 §:n 2 momentissa
tarkoitetun huostaanottoa koskevan hakemuksen hallinto-oikeudelle;
tai
2) ennen päätöstä lapsen
kiireellisestä sijoituksesta lapsen huostaanottoa koskeva
asia on jo vireillä hallinto-oikeudessa tai korkeimmassa hallinto-oikeudessa.
Jos 30 päivää ei
ole riittävä aika lapsen huostaanoton tarpeen
selvittämiseksi, 13 §:n 2 ja 3 momentin
mukaan määräytyvä viranhaltija
voi tehdä päätöksen lapsen kiireellisen
sijoituksen jatkamisesta enintään 30 päivällä edellyttäen,
että:
1) tarvittavista lastensuojelutoimenpiteistä ei ole
mahdollista päättää ilman lisäselvityksiä;
2) välttämättömiä lisäselvityksiä ei
ole mahdollista saada 30 päivässä kiireellisen
sijoituksen alkamisesta; ja
3) jatkopäätös on lapsen edun mukainen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
39 §
Kiireellisen sijoituksen lakkaaminen
Kun peruste kiireelliselle sijoittamiselle on lakannut tai sijoitus
on rauennut jäljempänä 2 momentissa
tarkoitetussa tilanteessa, 13 §:n 1 momentin mukaan
määräytyvän viranhaltijan on
välittömästi tehtävä päätös
kiireellisen sijoituksen lopettamisesta.
Kiireellinen sijoitus raukeaa, jos 30 päivässä kiireellisen
sijoituksen alkamisesta tai ennen 38 §:n 3 momentin
mukaisen kiireellisen sijoituksen jatkopäätöksen
päättymistä ei ole tehty joko 43 §:n
1 momentissa tarkoitettua päätöstä huostaanotosta
tai 43 §:n 2 momentissa tarkoitettua
hakemusta huostaanotosta hallinto-oikeudelle.
Kun huostaanottoa tai sijaishuoltoa koskeva asia
on vireillä hallintotuomioistuimessa, kiireellinen sijoitus
raukeaa, jos:
1) hallinto-oikeus tai korkein hallinto-oikeus antaa asiassa
83 §:n mukaisen väliaikaista määräystä koskevan
päätöksen; tai
2) hallinto-oikeus tai korkein hallinto-oikeus antaa huostaanottoa
tai sijaishuoltoa koskevassa hakemus- tai valitusasiassa päätöksen.
39 a §
Asiaan osallisten mielipiteen selvittäminen
Ennen 38 §:n 1 ja 4 momentissa ja 39 §:n 1 momentissa
tarkoitettuja kiireellistä sijoitusta koskevia päätöksiä on
selvitettävä lapsen, vanhemman, huoltajan sekä muun
lapsen hoidosta ja kasvatuksesta tällöin vastaavan
henkilön mielipide ja käsitys asiasta. Selvittäminen
voidaan jättää tekemättä,
jos selvittämisestä aiheutuva asian käsittelyn
viivästyminen aiheuttaa haittaa lapsen terveydelle, kehitykselle
tai turvallisuudelle.
42 §
Asiaan osallisten kuuleminen
Ennen 43 §:n 1—3 momentissa tarkoitettuja päätöksiä lapsen
huostaanotosta ja sijaishuollosta sekä 47 §:n
1 momentissa tarkoitettua päätöstä huostassapidon
lopettamisesta on selvitettävä lapsen oma mielipide
ja varattava hänelle mahdollisuus tulla kuulluksi 20 §:n
mukaisesti.
Lapsen vanhemmalle, huoltajalle ja henkilölle, jonka
hoidossa ja kasvatuksessa lapsi on tai on välittömästi
ennen asian valmistelua ollut, on varattava tilaisuus tulla kuulluksi
1 momentissa mainituissa asioissa siten kuin hallintolain 34 §:n
1 momentissa säädetään.
Kuuleminen voidaan jättää suorittamatta,
jos:
1) kuulematta jättämistä voidaan
pitää perusteltuna lapsen ja kuultavan puuttuvan
yhteydenpidon vuoksi eikä kuulemisen voida olettaa olevan
ehdottoman välttämätöntä asian
selvittämiseksi;
2) kuultavan asuin- tai olinpaikkaa ei voida kohtuullisin toimenpitein
selvittää; tai
3) kuulemisesta saattaa aiheutua vakavaa vaaraa lapsen kehitykselle
tai turvallisuudelle ja kuulematta jättämistä on
pidettävä lapsen edun toteutumisen kannalta välttämättömänä.
Henkilölle, joka on jätetty 3 momentissa
tarkoitetusta syystä kuulematta, on kuitenkin annettava
tiedoksi lapsen huostaanottoa, sijaishuoltoa tai huostassapidon
lopettamista koskeva päätös siten kuin
hallintolaissa säädetään todisteellisesta
tiedoksiannosta. Lasta koskeviin asiakirjoihin on kirjattava syyt
kuulemisen suorittamatta jättämiselle.
43 §
Huostaanottoa ja sijaishuoltoa koskeva päätöksenteko
Huostaanottoa ja siihen liittyvää sijaishuoltoa
koskevan päätöksen tekee 13 §:n
2 ja 3 momentin mukaan määräytyvä viranhaltija lapsen
asioista vastaavan sosiaalityöntekijän valmisteltua
asian, jos huoltaja tai 12 vuotta täyttänyt lapsi
ei vastusta huostaanottoa ja siihen liittyvää sijaishuoltoon
sijoittamista.
Jos lapsen huoltaja tai 12 vuotta täyttänyt
lapsi vastustaa huostaanottoa tai siihen liittyvää sijaishuoltoon
sijoittamista, asian ratkaisee hallinto-oikeus 13 §:n 2
ja 3 momentin mukaan määräytyvän
viranhaltijan hakemuksesta lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän
valmisteltua asian.
Huostaanoton ja kiireellisen sijoituksen aikana sijaishuoltopaikan
muuttamista koskevan päätöksen tekee
13 §:n 2 ja 3 momentin mukaan määräytyvä viranhaltija
lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän
valmisteltua asian.
44 §
Hakemus hallinto-oikeudelle
Huostaanottoa ja siihen liittyvää sijaishuoltoon
sijoittamista koskevan 43 §:n 2 momentissa mainitun viranhaltijan
hakemuksen hallinto-oikeudelle tulee sisältää:
1) vaatimus lapsen huostaanotosta ja sijaishuoltoon sijoittamisesta
sekä vaatimuksen perustelut;
2) lasta koskeva 30 §:n mukainen asiakassuunnitelma;
3) selvitys perheelle ja lapselle annetuista tai tarjotuista
avohuollon tukitoimista;
4) selvitys 32 §:n 1 momentissa tarkoitetusta lapsen
läheisverkoston kartoittamisesta;
5) selvitys sijaishuoltopaikasta;
6) suunnitelma lapsen ja hänen läheistensä yhteydenpidon
toteuttamisesta;
7) suunnitelma tai selvitys lapsen 51 §:n
mukaisesta terveydentilan tutkimisesta;
8) selvitys 42 §:n mukaisesta mielipiteen
selvittämisestä ja kuulemisesta;
9) tarvittaessa asiantuntijoiden lausunnot; sekä
10) mahdolliset muut päätöksentekoon
vaikuttavat selvitykset ja asiakirjat.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
45 §
Huostaanotetun lapsen huolto
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Edellä 13 §:n 2 ja 3 momentin
mukaan määräytyvä viranhaltija
tai saman pykälän 1 momentissa tarkoitettu sosiaalityöntekijä taikka
laitoksen johtaja päättää huostaanotetun
lapsen ja tämän vanhempien sekä muiden
lapselle läheisten henkilöiden välisestä yhteydenpidon
rajoittamisesta siten kuin 62 ja 63 §:ssä säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
46 §
Lapsen huollosta päättäminen huostassapidon aikana
Huostassapidon aikana vanhemmat voivat sopia siitä,
että lapsen huolto uskotaan molemmille vanhemmille yhteisesti
tai että lapsen huolto uskotaan yksin toiselle vanhemmalle.
Sopimus on vahvistettava siten kuin laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta
säädetään. Yleinen tuomioistuin
voi päättää siitä,
kenelle lapsen huolto tai edunvalvonta on uskottava, siten kuin
lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa tai holhoustoimesta
annetussa laissa säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
49 §
Sijaishuolto
Lapsen sijaishuollolla tarkoitetaan huostaan otetun, kiireellisesti
sijoitetun tai lain 83 §:ssä tarkoitetun
väliaikaismääräyksen nojalla
sijoitetun lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin
ulkopuolella.
Lapsen sijaishuolto voidaan järjestää perhehoitona,
laitoshuoltona taikka muulla lapsen tarpeiden edellyttämällä tavalla.
Lapsi voidaan sijoittaa väliaikaisesti enintään kuudeksi
kuukaudeksi myös vanhempansa tai muun huoltajansa hoidettavaksi
ja kasvatettavaksi silloin, kun valmistellaan lapsen kotiin palaamista
kodin ulkopuolisen sijoituksen jälkeen tai kun se on lapsen
edun kannalta muusta syystä perusteltua.
Sen estämättä, mitä 3 momentissa
säädetään, lapsi voidaan sijoittaa
vankeusrangaistustaan suorittavan tai tutkintavankeudessa olevan
vanhempansa hoidettavaksi ja kasvatettavaksi vankilan perheosastolle
enintään siihen saakka, kun lapsi täyttää kaksi
vuotta. Alle kolmivuotiaan lapsen sijoitus voi jatkua perheosastolla,
jos lapsen etu sitä välttämättä vaatii.
51 §
Lapsen terveydentilan tutkiminen
Sijaishuoltoon sijoittamisen yhteydessä lapsen terveydentila
on tutkittava, ellei terveydentilaa ole ollut mahdollista tutkia
aikaisemmin tai muusta syystä ei ole käytettävissä riittäviä tietoja
lapsen hoidon järjestämiseksi sijaishuollon aikana.
55 §
Käyttövarat
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Edellä 1 momentissa mainitun taloudellisen tuen
lisäksi lapselle tai nuorelle on hänen omaan käyttöönsä henkilökohtaisia
tarpeita varten annettava kalenterikuukaudessa käyttövaroja
iästä ja kasvuympäristöstä riippuen
seuraavasti:
1) alle 15-vuotiaalle lapselle määrä,
joka vastaa hänen yksilöllistä tarvettaan;
ja
2) 15 vuotta täyttäneelle lapselle tai nuorelle vähintään
määrä, joka vastaa yhtä kolmasosaa elatustukilain
(580/2008) 9 §:ssä säädetystä yhdelle
lapselle suoritettavasta elatustuen määrästä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Lapsen sijoituspaikan on pidettävä kirjaa
lapselle annettujen käyttövarojen maksamisesta. Kirjaukset
on lähetettävä tiedoksi 13 b §:ssä tarkoitetulle
lapsen asioista vastaavalle sosiaalityöntekijälle
vuosittain.
61 §
Säännösten soveltamisala
Tämän luvun 62 ja 63 §:ssä tarkoitettuja
rajoituksia voidaan käyttää 49 §:ssä tarkoitettujen
sijoitusten aikana. Jäljempänä 64—74 §:ssä tarkoitettuja
rajoitustoimenpiteitä voidaan käyttää ainoastaan
laitoshuoltona järjestettävässä sijaishuollossa.
Jäljempänä 71 §:ssä tarkoitettua
erityistä huolenpitoa voidaan järjestää 12
vuotta täyttäneelle lapselle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
62 §
Yhteydenpidon rajoittaminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Edellä 1 momentissa mainituin edellytyksin voidaan
lapsen olinpaikka jättää ilmaisematta vanhemmille
tai huoltajille.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
63 §
Yhteydenpidon rajoittamista koskeva päätös
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Yhteydenpidon rajoittamisesta tekee päätöksen
13 §:n 2 ja 3 momentin mukaan määräytyvä viranhaltija
lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän
valmisteltua asian tai lapsen kiireelliseen sijoitukseen liittyvissä tapauksissa
ja tarvittaessa muissa kiireellisissä tilanteissa 13 §:n 1 momentissa
tarkoitettu sosiaalityöntekijä. Lyhytaikaisesta,
enintään 30 vuorokautta kestävästä,
62 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetusta rajoittamisesta
voi kuitenkin päättää myös
lastensuojelulaitoksen johtaja. Jos rajoittamista on tarpeen jatkaa
tai se on alun perin tarpeen määrätä 30
vuorokautta pidemmäksi, päättää asiasta 13 §:n
2 ja 3 momentin mukaan määräytyvä viranhaltija
lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän
valmisteltua asian. Yhteydenpidon rajoitus on lopetettava heti,
kun se ei enää ole 62 §:n 1 momentissa
tarkoitetulla tavalla tarpeellinen.
64 §
Rajoitustoimenpiteiden käyttämisen yleiset
edellytykset
Laitoshuoltona järjestettävän sijaishuollon
aikana lapseen saa 65—73 §:n nojalla kohdistaa rajoitustoimenpiteitä vain
siinä määrin kuin sijaishuoltoon johtaneen
päätöksen tarkoituksen toteuttaminen,
lapsen oma tai toisen henkilön terveys tai turvallisuus
taikka muun mainituissa säännöksissä säädetyn
edun turvaaminen välttämättä vaatii.
Toimenpiteet on toteutettava mahdollisimman turvallisesti ja lapsen
ihmisarvoa kunnioittaen.
67 §
Omaisuuden ja lähetysten tarkastaminen. Lähetysten
luovuttamatta jättäminen
Jos on perusteltua syytä epäillä,
että lapsella on hallussaan 65 §:n 1 momentissa
tarkoitettuja aineita tai esineitä taikka lapsen olinpaikka
on sijaishuollon tarkoituksen toteuttamiseksi kiireellisesti selvitettävä,
saadaan hänen käytössään
olevat tilat tai hallussaan oleva omaisuus tarkastaa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Lisäksi 13 b §:ssä tarkoitetulla
lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä on
oikeus erityisestä syystä tehdä päätös
siitä, että 2 momentissa tarkoitettu
viesti on jätettävä kokonaan tai osaksi
toimittamatta tai muu lähetys kokonaan tai osaksi luovuttamatta
lapselle, jos viestin tai lähetyksen sisällön
voidaan olosuhteet kokonaisuutena huomioiden perustellusti arvioida
vakavasti vaarantavan lapsen tai toisen henkilön henkeä,
terveyttä, turvallisuutta tai kehitystä. Lähetys
on viipymättä toimitettava lapsen asioista vastaavalle
sosiaalityöntekijälle päätöksentekoa
varten. Päätöksen tekemistä varten
sosiaalityöntekijä saa lukea kirjeen tai muun luottamuksellisen
viestin, jos yksittäistapauksessa on perusteltua syytä epäillä viestin
sisällön voivan vaarantaa lapsen tai toisen henkilön henkeä,
terveyttä, turvallisuutta tai kehitystä.
68 §
Kiinnipitäminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kiinnipitämisestä on siihen turvautuneen henkilön
annettava laitoksen johtajalle kirjallinen selvitys. Laitoksen johtajan
turvautuessa kiinnipitämiseen on selvitys annettava 13 b §:ssä tarkoitetulle
lapsen asioista vastaavalle sosiaalityöntekijälle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
69 §
Liikkumisvapauden rajoittaminen
Lapselle saadaan, jos se on hänen huoltonsa kannalta
välttämätöntä ja jos
se on lapsen edun mukaista, asettaa määräajaksi
kielto poistua laitoksen alueelta, laitoksesta tai tietyn asuinyksikön
tiloista, jos:
1) lapsen sijaishuoltoon johtanut päätös
on tehty sillä perusteella, että hän
on vaarantanut vakavasti terveyttään tai kehitystään
käyttämällä päihteitä,
tekemällä muun kuin vähäisenä pidettävän
rikollisen teon tai muulla niihin verrattavalla käyttäytymisellään;
2) lapsi laitoksessa käyttäytyy 1 kohdassa mainitulla
tavalla; tai
3) rajoitus on lapsen hoidon tai huollon kannalta muutoin tarpeen
lapsen suojelemiseksi häntä itseään
vakavasti vahingoittavalta käyttäytymiseltä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Laitoksen johtaja tai hänen määräämänsä laitoksen
hoito- ja kasvatushenkilökuntaan kuuluva henkilö voi
päättää yhteensä enintään
seitsemän vuorokautta kestävästä rajoittamisesta.
Tätä pidemmästä yhteensä enintään
30 vuorokautta kestävästä rajoittamisesta
tekee päätöksen 13 b §:ssä tarkoitettu
lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä. Asiasta
on viipymättä ilmoitettava lapsen asioista vastaavalle
sosiaalityöntekijälle päätöksen
tekemistä varten.
70 §
Eristäminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Laitoksen johtajan tai hänen määräämänsä laitoksen
hoito- ja kasvatushenkilökuntaan kuuluvan henkilön
tulee viipymättä ilmoittaa eristämisestä tai
sen jatkamisesta 13 b §:ssä tarkoitetulle
lapsen asioista vastaavalle sosiaalityöntekijälle.
71 §
Erityinen huolenpito
Erityisellä huolenpidolla tarkoitetaan sijaishuollossa
olevalle 12 vuotta täyttäneelle lapselle lastensuojelulaitoksessa
järjestettävää erityistä,
moniammatillista hoitoa ja huolenpitoa, jonka aikana lapsen liikkumisvapautta
voidaan hänen hoitonsa ja huolenpitonsa edellyttämässä laajuudessa
rajoittaa siten kuin jäljempänä 72 ja 73 §:ssä säädetään.
72 §
Erityisen huolenpidon järjestäminen
Lapselle voidaan sijaishuollon aikana, jos hänen erittäin
tärkeä yksityinen etunsa sitä välttämättä vaatii,
järjestää erityistä huolenpitoa
vakavan päihde- tai rikoskierteen katkaisemiseksi tai kun
lapsen oma käyttäytyminen muutoin vakavasti vaarantaa
hänen henkeään, terveyttään
tai kehitystään. Erityisen huolenpidon tavoitteena on
katkaista lapsen häntä itseään
vahingoittava käyttäytyminen ja mahdollistaa lapselle
annettava kokonaisvaltainen huolenpito. Edellytyksenä on
lisäksi, että sijaishuoltoa ei ole lapsen hoidon ja
huolenpidon tarve huomioon ottaen mahdollista järjestää muulla
tavoin eivätkä terveydenhuollon palvelut sovellu
käytettäviksi erityisen huolenpidon sijaan.
Päätöksen erityisen huolenpidon aloittamisesta
tai jatkamisesta tekee 13 §:n 2 ja 3 momentissa
tarkoitettu viranhaltija 13 b §:ssä tarkoitetun
lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän
valmisteltua asian. Päätöksen on perustuttava
erityisen huolenpidon järjestämistä varten
tehtyyn lapsen tilanteen moniammatilliseen arvioon, joka
perustuu kasvatukselliseen, sosiaalityön, psykologiseen
ja lääketieteelliseen asiantuntemukseen.
Erityistä huolenpitoa voidaan järjestää enintään
30 vuorokauden ajan. Määräaika
lasketaan erityisen huolenpidon tosiasiallisesta aloittamisesta.
Päätös erityisen huolenpidon järjestämisestä raukeaa,
jollei täytäntöönpanoa ole voitu aloittaa
90 vuorokauden kuluessa päätöksen tekemisestä.
Erityistä huolenpitoa voidaan erittäin painavasta
syystä jatkaa enintään 60 vuorokaudella,
mikäli lapsen sijaishuollon järjestäminen
sitä 1 momentissa mainituin perustein edelleen välttämättä vaatii.
Erityinen huolenpito on lopetettava välittömästi,
jos se osoittautuu tehottomaksi sille asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi
tai kun sen tarvetta ei enää ole. Lopettamisesta
päättää 13 b §:ssä tarkoitettu
lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä.
74 §
Rajoitustoimenpiteiden kirjaaminen. Vaikutus asiakassuunnitelmaan
sekä hoito- ja kasvatussuunnitelmaan
Lain 65—70 §:ssä tarkoitettujen
rajoitustoimenpiteiden käytön seurannan ja valvonnan
turvaamiseksi on lastensuojelulaitoksen asianmukaisesti kirjattava
käyttämänsä rajoitustoimenpiteet.
Kirjaamisen tulee sisältää rajoitustoimenpiteen
kuvaus, toimenpiteen peruste ja kesto, toimenpiteestä päättäneen,
sen käytännössä toteuttaneen
ja siinä läsnä olleen henkilön
nimi sekä tarvittaessa 66 §:n 1 momentissa ja
67 §:n 3 momentissa tarkoitettu erityinen syy.
Lisäksi on mainittava toimenpiteen mahdollinen vaikutus
hoito- ja kasvatussuunnitelmaan. Kirjaamisessa on myös
mainittava, miten lasta on kuultu ennen rajoitustoimenpiteestä päättämistä tai
sen toteuttamista ja lapsen mielipide asiasta. Kirjaamisten sisältö on
lähetettävä tiedoksi 13 b §:ssä tarkoitetulle
lapsen asioista vastaavalle sosiaalityöntekijälle
kuukausittain. Kirjaamisen sisällöstä voidaan
tarvittaessa säätää tarkemmin
sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella.
Lasta koskevaa asiakassuunnitelmaa tarkistettaessa tulee erityisesti
arvioida lapseen kohdistettujen rajoitustoimenpiteiden tavoitteiden toteutumista
ja niiden vaikutusta asiakassuunnitelmaan. Jos tarvetta asiakassuunnitelman
välittömään tarkistamiseen ilmenee,
laitoksen johtajan tai hänen määräämänsä laitoksen
hoito- ja kasvatushenkilökuntaan kuuluvan henkilön
tulee viipymättä ilmoittaa asiasta 13 b §:ssä tarkoitetulle
lapsen asioista vastaavalle sosiaalityöntekijälle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
83 §
Väliaikainen määräys
Kun lapsen huostaanottoa tai sijaishuoltoa koskeva asia on vireillä hallinto-oikeudessa
tai korkeimmassa hallinto-oikeudessa, voi asiaa käsittelevä tuomioistuin
omasta aloitteestaan tai lapsen taikka hänen vanhempansa
tai huoltajansa vaatimuksesta antaa väliaikaisen määräyksen lapsen
olinpaikasta ja siitä, miten lapsen hoito ja kasvatus on
asian tuomioistuinkäsittelyn aikana järjestettävä.
Määräys voidaan antaa asianosaisia kuulematta,
jos asiaa ei voida viivyttää.
Väliaikainen määräys
on voimassa, kunnes:
1) hallinto-oikeus tai korkein hallinto-oikeus antaa huostaanottoasiassa
päätöksen;
2) hallinto-oikeus tai korkein hallinto-oikeus peruuttaa väliaikaisen
määräyksen tai muuttaa sitä;
tai
3) väliaikaisen määräyksen
aikana tehdään 38 §:ssä tarkoitettu
lapsen kiireellistä sijoitusta koskeva päätös.
85 §
Hallinto-oikeuden päätösvaltaisuus
Yksi hallinto-oikeuden lainoppinut jäsen
voi tehdä hallinto-oikeuden päätöksen:
1) 28 §:ssä tarkoitetussa luvan antamista
lapsen tutkimiseen koskevassa asiassa; ja
2) 83 §:ssä tarkoitetussa väliaikaisen
määräyksen antamista koskevassa
asiassa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
86 §
Lapsen kuuleminen hallintotuomioistuimessa
Lasta voidaan kuulla henkilökohtaisesti hallinto-oikeudessa
tai korkeimmassa hallinto-oikeudessa, jos lapsi sitä pyytää tai
siihen suostuu. Kuulemisen yhteydessä lapselle ei saa antaa
sellaisia tietoja, jotka voisivat vakavasti vaarantaa hänen
terveyttään tai kehitystään.
Alle 12-vuotiasta lasta voidaan kuulla henkilökohtaisesti vain,
jos kuuleminen on välttämätöntä asian
ratkaisemiseksi ja siitä ei arvioida aiheutuvan lapselle
merkittävää haittaa.
Jos menettely on tarpeen lapsen suojaamiseksi tai hänen
itsenäisen mielipiteensä varmistamiseksi, tuomioistuimen
tulee ensisijaisesti toteuttaa lapsen henkilökohtainen
kuuleminen siten, että ainoastaan yksi tai useampi tuomioistuimen jäsen
ja lapsi ovat läsnä. Asianosaisille ja hakemuksen
tai päätöksen tehneelle viranomaiselle on
varattava tilaisuus tutustua kuulemisen sisällöstä laadittuun
tai tallennettuun oikeudenkäyntiaineistoon ja lausua mielipiteensä sen
sisällöstä. Asianosaisten oikeutta tietojen
saamiseen voidaan rajoittaa, jos tiedon antamatta jättäminen
on tarpeen lapsen suojaamiseksi tai hänen muun erittäin
tärkeän etunsa turvaamiseksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
89 §
Muutoksenhakuoikeus
Lapsen vanhempi ja huoltaja sekä henkilö, jonka
hoidossa ja kasvatuksessa lapsi on tai on välittömästi
ennen asian valmistelua ollut, saavat hakea itsenäisesti
muutosta asioissa, jotka koskevat:
1) 38 §:n 1 momentissa tarkoitettua kiireellistä sijoitusta;
2) 38 §:n 3 momentissa tarkoitettua kiireellisen sijoituksen
jatkamista;
3) 43 §:n 1 momentissa tarkoitettua
huostaanottoa ja siihen liittyvää sijaishuoltoa;
4) 43 §:n 3 momentissa tarkoitettua
huostaanoton tai kiireellisen sijoituksen aikana tehtävää sijaishuoltopaikan
muuttamista; ja
5) 47 §:ssä tarkoitettua huostassapidon lopettamista.
Muutosta 37 §:ssä tarkoitetussa sijoitusta avohuollon
tukitoimena koskevassa asiassa saa hakea lapsen huoltaja sekä vanhempi,
jonka kanssa yhdessä asumista päätös
koskee.
Muutosta 63 §:ssä tarkoitetussa yhteydenpidon
rajoittamista koskevassa asiassa saa hakea lapsen huoltaja sekä henkilö,
jonka yhteydenpitoa lapseen päätöksellä on
rajoitettu.
Muutosta 65 §:ssä, 67 §:n
4 momentissa, 69, 70 ja 72 §:ssä tarkoitettuja
rajoitustoimenpiteitä koskevassa asiassa saa hakea lapsen
huoltaja.
Sen lisäksi, mitä tämän
pykälän 1—4 momentissa säädetään,
12 vuotta täyttänyt lapsi saa hakea erikseen muutosta
häntä itseään koskevissa lastensuojeluasioissa.
Muilta osin muutoksenhakuoikeudesta ja puhevallan käyttämisestä on
voimassa, mitä hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
90 §
Muutoksenhaku hallinto-oikeuteen
Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen alaisen viranhaltijan
tekemään päätökseen
saa hakea valittamalla muutosta suoraan hallinto-oikeudelta siten
kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään
asioissa, jotka koskevat:
1) 38 §:n 1 momentissa tarkoitettua kiireellistä sijoitusta;
2) 38 §:n 3 momentissa tarkoitettua kiireellisen sijoituksen
jatkamista;
3) 43 §:n 1 momentissa tarkoitettua huostaanottoa ja
siihen liittyvää sijaishuoltoa;
4) 43 §:n 3 momentissa tarkoitettua huostaanoton tai
kiireellisen sijoituksen aikana tehtävää sijaishuoltopaikan
muuttamista;
5) 47 §:ssä tarkoitettua huostassapidon lopettamista;
6) 63 §:ssä tarkoitettua yhteydenpidon rajoittamista;
7) 65 §:ssä tarkoitettua aineiden ja esineiden haltuunottoa;
8) 67 §:n 4 momentissa tarkoitettua lähetyksen
luovuttamatta jättämistä;
9) 69 §:ssä tarkoitettua liikkumisvapauden
rajoittamista;
10) 70 §:ssä tarkoitettua eristämistä;
sekä
11) 72 §:ssä tarkoitettua erityistä huolenpitoa.
Muun henkilön kuin sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen
alaisen viranhaltijan rajoituksia ja rajoitustoimenpiteitä koskeviin
päätöksiin saa hakea muutosta siten kuin
1 momentissa säädetään.
Valitus on tehtävä 30 päivän
kuluessa päätöksen tiedoksi saamisesta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
91 §
Lainvoimaa vailla olevan päätöksen
täytäntöönpano
Lapsen huostaanottoa ja huostassapidon lopettamista, sijaishuoltoa,
kiireellistä sijoitusta, yhteydenpidon rajoittamista sekä 89 §:n 4 momentissa
tarkoitettuja rajoitustoimenpiteitä koskeva päätös
voidaan muutoksenhausta huolimatta panna heti täytäntöön,
jos täytäntöönpanoa ei voida
lapsen terveyttä tai kehitystä vaarantamatta siirtää ja
viranomainen tai tuomioistuin on määrännyt
päätöksen heti täytäntöönpantavaksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
92 §
Muutoksenhaku korkeimpaan hallinto-oikeuteen
Tämän lain 43 §:ssä tarkoitetuista
lapsen huostaanottoa ja sijaishuoltoa, 47 §:ssä tarkoitetusta
huostassapidon lakkaamista, 63 §:ssä tarkoitetusta
yhteydenpidon rajoittamista, 28 §:ssä tarkoitetusta
lupaa lapsen tutkimiseen, 35 §:ssä tarkoitetusta
toimeentulon ja asumisen turvaamista, 75 ja 76 §:ssä tarkoitetuista
jälkihuoltoa, 81 §:n 5 momentissa tarkoitettua
kieltoa sekä 16, 16 a ja 16 b §:ssä tarkoitetusta
kuntien välistä järjestämis-
ja kustannusvastuuta koskevasta hallinto-oikeuden päätöksestä saa
hakea valittamalla muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta
siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Tämän lain 16, 16 a ja 16 b §:ssä tarkoitetusta
kuntien välistä järjestämis-
ja kustannusvastuuta koskevasta hallinto-oikeuden päätöksestä saa
valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää asiassa valitusluvan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
95 §
Siirtymäsäännökset
Tämän lain 59 §:n 1 momentissa
tarkoitettua lastensuojelulaitoksen asuinyksikössä hoidettavien
lasten enimmäismäärää ja
saman pykälän 2 momentissa tarkoitettua
lastensuojelulaitoksen asuinyksikkökohtaista henkilöstön
vähimmäismäärää sovelletaan
kaikissa lastensuojelulaitoksissa viimeistään
kolmen vuoden kuluttua lain voimaantulosta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta
2010.
Toimintaan, joka järjestetään 13
a §:ssä tarkoitetun päätöksen
perusteella, sovelletaan 16 a—16 c ja 18 §:ää sekä sosiaali-
ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettua lakia (734/1992)
vasta 1 päivästä tammikuuta 2011.
Tätä lakia ei sovelleta:
1) valitukseen, joka tehdään ennen tämän
lain voimaantuloa annetusta päätöksestä;
2) hakemusasiaan, joka on tämän lain voimaan
tullessa vireillä hallinto-oikeudessa; eikä
3) 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen asioiden käsittelyyn
valituksen johdosta ylemmässä valitusviranomaisessa.
Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon
edellyttämiin toimenpiteisiin.