1 luku
Yleiset säännökset vankeuden täytäntöönpanosta
4 §
Vankeuden täytäntöönpanon
organisaatio
Vankeuden täytäntöönpanosta
vastaa Rikosseuraamuslaitos. Rikosseuraamuslaitos jakautuu rikosseuraamusalueisiin,
joilla on arviointikeskus ja vankiloita. Terveydenhuollon järjestämisestä vastaa
terveydenhuoltoyksikkö. Tuomioiden täytäntöönpanosta
vastaa valtakunnallinen täytäntöönpanoyksikkö.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
5 a §
Lähiomainen ja muu läheinen
Tässä laissa lähiomaisella tarkoitetaan
vangin aviopuolisoa ja sisaruksia sekä vangin suoraan ylenevässä ja
alenevassa polvessa olevia sukulaisia. Muulla läheisellä tarkoitetaan
vangin avopuolisoa tai muuta henkilöä, jonka kanssa
vanki on asunut ennen vankilaan tuloaan.
8 §
Toimivallan määräytyminen Rikosseuraamuslaitoksessa
Tässä laissa tarkoitettua päätösvaltaa
käyttävät rikosseuraamusalueella Rikosseuraamuslaitoksen
virkamiehet. Tässä laissa tarkoitettuja Rikosseuraamuslaitoksen
virkamiehiä ovat:
1) aluejohtaja;
2) arviointikeskuksen johtaja;
3) vankilan johtaja;
4) vankilan toimintojen järjestämisestä vastaava
virkamies (toiminnoista vastaava virkamies);
5) vankilan järjestyksestä ja turvallisuudesta vastaava
virkamies (turvallisuudesta vastaava virkamies);
6) ohjauksen tai valvonnan esimiestehtävissä toimiva
virkamies;
7) ohjaus- tai valvontatehtävissä toimiva
virkamies;
8) muu Rikosseuraamuslaitoksen virkamies.
Aluejohtajalla on oikeus yksittäistapauksessa ottaa
ratkaistavakseen asia, josta päättäminen
on tässä laissa uskottu 1 momentin 2—7
kohdassa tarkoitetulle virkamiehelle. Vankilan johtajalla on oikeus
yksittäistapauksessa ottaa ratkaistavakseen asia, josta
päättäminen on uskottu 1 momentin 4—7
kohdassa tarkoitetulle virkamiehelle. Turvallisuudesta vastaavalla
virkamiehellä on oikeus yksittäistapauksessa ottaa
ratkaistavakseen asia, josta päättäminen
on uskottu 1 momentin 6 ja 7 kohdassa tarkoitetulle virkamiehelle.
Ohjauksen tai valvonnan esimiestehtävissä toimivalla
virkamiehellä on oikeus yksittäistapauksessa ottaa
ratkaistavakseen asia, josta päättäminen
on uskottu 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetulle virkamiehelle.
Tuomioiden täytäntöönpanosta
vastaa täytäntöönpanoyksikön
virkamies (täytäntöönpanosta vastaava
virkamies). Täytäntöönpanoyksikön johtajalla
on oikeus yksittäistapauksessa ottaa ratkaistavakseen asia,
josta päättäminen on uskottu muulle täytäntöönpanosta
vastaavalle virkamiehelle.
9 §
Toimivalta virka-ajan ulkopuolella
Vankilan johtajalle kuuluvaa päätösvaltaa saa,
jollei asia siedä viivytystä, virka-ajan ulkopuolella
käyttää myös rikosseuraamusalueen päivystävä virkamies
asiassa, joka koskee:
1) ulkoilun epäämistä;
2) tilapäiseen tutkimukseen ja hoitoon vankilan
ulkopuolelle lähettämistä;
3) erittäin tärkeästä syystä myönnettävää poistumislupaa;
4) erityistarkastusta;
5) vangin henkilönkatsastusta;
6) säilössäpitoa;
7) 19 luvun 1, 2, 4, 5 ja 8 §:ssä tarkoitettua
ilmoitusta;
8) vangin päästämistä ehdonalaiseen
vapauteen.
Rikosseuraamusalueen päivystävä virkamies saa
käyttää täytäntöönpanosta
vastaavalle virkamiehelle kuuluvaa päätösvaltaa
rangaistusaikaa koskevan päätöksen tekemisessä,
jollei asia siedä viivytystä.
Päivystävänä virkamiehenä saa
toimia ainoastaan 8 §:n 1 momentin 1—5 kohdassa
tarkoitettu virkamies tai muu riittävän koulutuksen
saanut virkamies.
12 §
Viittaussäännös
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Rangaistusten täytäntöönpanoon
liittyvästä henkilötietojen käsittelystä säädetään
erikseen.
3 luku
Rangaistusajan laskeminen
1 §
Määräaikaisen vankeusrangaistuksen
pituuden laskeminen
Määräaikaista vankeusrangaistusta
täytäntöönpantaessa rangaistusaika
lasketaan päivinä. Vuosin ja kuukausin tuomittu
vankeusrangaistus muutetaan päiviksi siten, että vuoteen
lasketaan 365 päivää ja kuukauteen 30
päivää.
Rangaistuksesta rikoslain (39/1889) 6 luvun 13 §:n
nojalla tehtävä vapaudenmenetystä vastaava
vähennys lasketaan päivinä. Vähennys otetaan
rangaistuksen täytäntöönpanossa
huomioon sen pituisena kuin tuomioistuimen päätöksessä on
määrätty. Samaa kalenteriaikaa koskeva
vähennys otetaan huomioon vain kerran. Jos tuomittu on
mainittuna kalenteriaikana suorittanut vankeusrangaistusta tai muuntorangaistusta,
vähennystä ei lasketa tältä ajalta.
Vankeusrangaistus on kokonaisuudessaan suoritettu, kun rikoslain
2 c luvun 11 §:ssä tarkoitettu koko rangaistus
on suoritettu tai mainitun luvun 13 §:ssä tarkoitettu
koeaika on päättynyt.
4 §
Määräaikaisen vankeusrangaistuksen
ja muuntorangaistuksen yhteenlaskeminen
Jos vankeusrangaistusten ohella tai erikseen suoritetaan muuntorangaistuksia,
rangaistukset on laskettava yhteen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
7 §
Rangaistusajaksi lukeminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Aika, jonka vanki 8 luvun 6 §:n tai 9 §:n
1 tai 3 momentin taikka 14 luvun 1 §:n nojalla on vankilan
ulkopuolella, luetaan rangaistusajaksi, jos vanki palaa vankilaan
lupaehdoissa määrättynä ajankohtana.
Jos vanki ei palaa määrättynä ajankohtana,
rangaistusajaksi ei lueta aikaa sen vuorokauden alusta, jolloin
vanki on määrätty palaamaan vankilaan,
sen vuorokauden loppuun, jolloin hän palasi vankilaan tai
otettiin kiinni vankilaan palauttamista varten. Jos määräaikana
palaamatta jäämiseen on ollut pakottava syy, aika luetaan
kuitenkin rangaistusajaksi. Aika voidaan lukea rangaistusajaksi
myös, jos myöhästyminen on ollut erittäin
vähäinen ja jos rangaistusajaksi lukematta jättäminen
olisi kohtuutonta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
7 a §
Päätös rangaistusajasta
Määräaikaista vankeusrangaistusta
ja sakon muuntorangaistusta suorittavalle on annettava päätös,
joka sisältää 1—7 §:ssä tarkoitetut
tiedot sekä tiedon vapauttamisen ajankohdasta.
Elinkautista vankeusrangaistusta ja koko rangaistusta suorittavien
rangaistusaikaa koskevasta päätöksestä ilmenee
aikaisin ajankohta, jolloin vanki voidaan päästää ehdonalaiseen
vapauteen.
Rangaistusaikaa koskeva päätös on
annettava viipymättä vangille tiedoksi.
7 b §
Rangaistusaikaa koskevassa päätöksessä olevan
virheen korjaaminen
Rangaistusaikaa koskevassa päätöksessä oleva
asia-, kirjoitus- ja laskuvirhe voidaan korjata ilman vangin suostumusta,
jollei korjaaminen johda vangin kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen
ottaen huomioon vapautumisajankohdan läheisyys, virheen
vähäisyys, virheen vaikutus vapautumissuunnitelman
toteutumiseen tai muu näihin rinnastettava syy.
8 §
Päätösvalta
Rangaistusaikaa koskevan päätöksen
tekee täytäntöönpanosta vastaava
virkamies. Täytäntöönpanojohtaja
päättää 7 §:n
3 momentissa tarkoitetusta rangaistusajaksi lukemisesta.
Täytäntöönpanosta vastaava
virkamies päättää ehdonalaisesta
vapauttamisesta silloin, kun tuomittu on suorittanut rangaistuksesta
rikoslain 2 c luvun 5 §:n mukaisen määräosan
ennen vankilaan saapumistaan.
4 luku
Saapuminen ja sijoittaminen vankilaan
7 §
Suunnitelman laatimismenettely
Rangaistusajan suunnitelma laaditaan arviointikeskuksessa
tai muussa täytäntöönpanotoimien
aloittamisesta vastaavassa yksikössä. Suunnitelmaa
tarkennetaan siinä vankilassa, johon vanki sijoitetaan.
Suunnitelma valmistellaan yhteistyössä vankeuteen
tuomitun kanssa. Rangaistusajan suunnitelmaa ja siihen sisältyvää vapauttamissuunnitelmaa
laadittaessa on tarpeellisessa määrin oltava yhteistyössä tuomitun
suostumuksella hänen koti- tai asuinkuntansa sosiaali-,
terveys-, asunto- sekä työvoimaviranomaisten,
muiden viranomaisten sekä yksityisten yhteisöjen
ja henkilöiden kanssa.
Suunnitelman seuraamisesta vastaa tähän tehtävään
määrätty Rikosseuraamuslaitoksen virkamies.
Suunnitelman toteutumista on seurattava ja sen ajantasaisuudesta
on huolehdittava. Suunnitelma on otettava uudelleen käsiteltäväksi
yhdessä vangin kanssa säännöllisin
väliajoin sekä myös, jos sitä ei
noudateta.
9 §
Sijoittaminen avolaitokseen
Tuomittu voidaan suoraan vapaudesta sijoittaa avolaitokseen,
jos hänen suoritettavanaan on yhdessä tai erikseen
sakon muuntorangaistus ja enintään kahden vuoden
vankeusrangaistus. Tuomittu voidaan määrätä ilmoittautumaan
suljettuun vankilaan ennen avolaitokseen toimittamista. Avolaitokseen
sijoittamisen edellytyksenä on, että vanki sitoutuu
päihteettömyyteen ja 16 luvun 7 §:n
3 momentissa tarkoitettuun päihteettömyyden valvontaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
12 §
Tarkemmat säännökset ja määräykset
Täytäntöönpanoasiakirjoista,
arviointikeskusten tehtävistä, tuomittujen toimittamisesta vankilaan,
tulotarkastuksen kirjaamisesta sekä rangaistusajan suunnitelman
sisällöstä ja laatimisesta säädetään
tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
Tarkemmat määräykset tulotarkastuksesta, arvioinnista,
avolaitokseen sijoittamisesta sekä rangaistuksen suunnitelmallisesta
toteuttamisesta antaa Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikkö.
6 luku
Siirtäminen vankilasta toiseen
2 §
Siirtäminen avolaitoksesta suljettuun vankilaan
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Vanki voidaan välittömästi siirtää suljettuun vankilaan
siksi ajaksi, jonka 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun rikoksen esitutkintaan
saattaminen tai järjestysrikkomuksen selvittäminen vaatii.
Vanki voidaan siirtää suljettuun vankilaan myös
1 momentin 6 kohdassa tarkoitettujen edellytysten selvittämiseksi
tai suorittamaan 15 luvun 4 §:n 1 momentin 3 kohdassa
tarkoitettua yksinäisyysrangaistusta. Vanki voidaan siirtää suljettuun
vankilaan myös, jos hän on päihtynyt
saapuessaan avolaitokseen 4 luvun 9 §:ssä tarkoitetun
sijoituksen perusteella.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
3 §
Vangin siirtäminen toiseen vankilaan
Vanki voidaan siirtää suljetusta vankilasta toiseen
suljettuun vankilaan tai avolaitoksesta toiseen avolaitokseen, jos
se edistää rangaistusajan suunnitelman toteutumista
tai on muutoin perusteltua ja voidaan olettaa, että vanki
sopeutuu toisen vankilan olosuhteisiin. Vanki voidaan siirtää ilman
omaa suostumustaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
3 a §
Vangin siirtäminen lyhyeksi ajaksi toiseen vankilaan
Vanki voidaan siirtää lyhyeksi ajaksi toiseen vankilaan,
jos se on perusteltua tapaamisen tai poistumisluvan järjestämiseksi
taikka muusta vastaavasta syystä.
5 §
Läsnäolo tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos vanki kutsutaan henkilökohtaisesti kuultavaksi
muuhun viranomaiseen kuin tuomioistuimeen, vanki voidaan tästä syystä päästää vankilan
ulkopuolelle kuulemisen vaatimaksi ajaksi. Tämä aika
ei saa matka-aika mukaan lukien olla 14 päivää pidempi,
ellei siihen ole kuulemisen perusteesta, vangin erillään
pitämisestä tai muusta vastaavasta perusteesta
aiheutuvaa erityisen painavaa syytä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
6 §
Siirtämisestä päättäminen
Vangin siirtämisestä rikosseuraamusalueella päättää arviointikeskuksen
johtaja tai työjärjestyksessä määrätty
arviointikeskuksen johtajan sijaisena toimiva virkamies. Arviointikeskuksen
johtaja voi siirtää päätösvaltaa
asiassa myös rangaistusajan suunnitelmassa nimetylle vankilan
johtajalle. Jos vanki siirretään toiselle rikosseuraamusalueelle,
siirto edellyttää vastaanottavan rikosseuraamusalueen
arviointikeskuksen johtajan tai työjärjestyksessä määrätyn
arviointikeskuksen johtajan sijaisena toimivan virkamiehen suostumuksen.
Rikosseuraamusalueiden käyttöasteen tasoittamiseksi
tapahtuvasta vangin siirtämisestä voi päättää myös
Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikkö.
Vankilan johtaja taikka turvallisuudesta tai toiminnoista vastaava
virkamies päättää 5 §:n 2 momentissa
tarkoitetusta vangin päästämisestä vankilan
ulkopuolelle. Jos vankilan ulkopuolella oleminen kestää pitempään
kuin seitsemän vuorokautta, asiasta päättää arviointikeskuksen johtaja
tai työjärjestyksessä määrätty
arviointikeskuksen johtajan sijaisena toimiva virkamies.
Vangin 3 a §:ssä tarkoitetusta lyhytaikaisesta siirtämisestä toiseen
vankilaan päättää vastaanottavan
vankilan johtaja tai turvallisuudesta vastaava virkamies sijoitusvankilan
johtajaa kuultuaan.
7 luku
Perushuolto ja asuminen
1 §
Vankien asuintilat
Vankien käytössä tulee olla asianmukaiset asuin-
ja peseytymistilat. Vankiloita rakennettaessa ja korjattaessa varsinaiset
asuintilat on varustettava niin, että ne vastaavat yleisessä rakennuslainsäädännössä
asuintiloille
asetettuja vaatimuksia. Vangilla tulee olla pääsy
WC-tiloihin kaikkina vuorokauden aikoina.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
2 §
Vaatetus
Avolaitoksessa vangin on käytettävä omia vaatteitaan.
Suljetussa vankilassa vangit saavat käyttää omia
vaatteitaan. Omien vaatteiden käyttöä voidaan
vankilassa tai sen osastolla rajoittaa vankilan järjestyksen
tai turvallisuuden taikka valvonnan vaatimasta syystä.
Oman vaatteen haltuun antaminen voidaan evätä,
jos vaatteesta aiheutuu vaaraa vankilan järjestykselle
tai turvallisuudelle tai jos vaatteen käyttäminen
voi vaikeuttaa vangin tunnistamista. Lisäksi oman vaatteen
haltuun antaminen edellyttää, että vaate
on hyvässä kunnossa ja että se pystytään
luotettavasti tarkastamaan sitä vahingoittamatta. Vangin
haltuun annettavien vaatteiden määrää voidaan
rajoittaa asuintilojen tarkastettavuuteen, paloturvallisuuteen ja
säilytystilojen vähäisyyteen liittyvistä syistä.
Vangin omien vaatteiden käyttöä voidaan
rajoittaa myös työturvallisuuden vaatimasta syystä.
Vangille, joka työssä ei saa käyttää omia vaatteitaan
tai joka työn luonteen vuoksi tarvitsee suojavaatetusta,
on annettava soveltuva vaatetus.
Vangille, jolla ei ole asianmukaista omaa vaatetusta, on annettava
soveltuva vaatetus vankilassa käytettäväksi
sekä tuomioistuimessa käyntiä tai muuta
vankilasta poistumista varten.
5 §
Ruokahuolto
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos vankila ei tarjoa vangille kaikkia päivittäisiä aterioita,
vangille maksetaan ruokarahaa elintarvikkeiden hankkimiseksi tai
annetaan elintarvikkeet omatoimisen ruokahuollon järjestämiseksi.
6 a §
Tupakoinnin kieltäminen
Tupakointi voidaan kieltää vankien asuintiloissa.
Jos tupakointi kielletään vankien asuintiloissa,
vangeille tulee järjestää mahdollisuus
tupakointiin erityisesti tupakointiin varatuissa tiloissa tai muulla
tavoin.
7 §
Päätösvalta
Vangin ulkoilun epäämisestä päättää vankilan
johtaja tai turvallisuudesta vastaava virkamies.
Vangin omien vaatteiden käytön rajoittamisesta
2 §:n 2 momentin perusteella päättää aluejohtaja.
Vangin omien vaatteiden haltuun antamisen epäämisestä 2 §:n
3 momentin perusteella päättää turvallisuudesta
vastaava virkamies taikka ohjauksen tai valvonnan esimiestehtävissä toimiva
virkamies. Ohjaus- tai valvontatehtävissä toimiva
virkamies voi antaa vangin haltuun sellaisia vangin omia vaatteita,
joiden hallussapito on vankilassa sallittua.
Perusruokavaliosta poikkeamisesta uskonnollisen tai muun perustellun
vakaumuksen perusteella päättää toiminnoista
tai turvallisuudesta vastaava virkamies.
Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikkö päättää 6 a §:n
mukaisesta tupakoinnin kieltämisestä vankilassa.
8 §
Tarkemmat säännökset ja määräykset
Tarkemmat säännökset vangille maksettavan ruokarahan
määräytymisperusteista annetaan valtioneuvoston
asetuksella.
Tarkemmat määräykset ruoka- ja perushuollosta,
omaehtoisen ruokahuollon järjestämisestä,
asumisesta sekä tupakoinnin järjestämisestä ja
sytytysvälineiden hallussapidosta antaa Rikosseuraamuslaitoksen
keskushallintoyksikkö.
9 luku
Vangin omaisuus ja tulot
1 §
Omaisuuden hallussapito
Vanki saa vankilassa pitää hallussaan
kohtuullisen määrän henkilökohtaista
omaisuutta. Esineen tai aineen hallussapito voidaan evätä jos:
1) esineestä tai aineesta aiheutuu vaaraa
henkilön turvallisuudelle;
2) esine tai aine erityisesti soveltuu omaisuuden vahingoittamiseen;
3) esineen tai aineen hallussapidosta vankilan tai
vankilan osaston olosuhteet ja valvonnan aste huomioon ottaen aiheutuu
erityistä haittaa vankilan yleiselle järjestykselle;
4) esinettä tai ainetta ei voida ilman kohtuutonta
vaivaa tai sitä vahingoittamatta tarkastaa;
5) esinettä tai ainetta käytetään
tai on perusteltua syytä epäillä, että sitä tullaan
käyttämään rikoksentekovälineenä;
6) vankila on hankkinut vastaavan esineen vangin käyttöön.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos omaisuutta ei voida säilyttää,
se palautetaan taikka lähetetään vangin
kustannuksella hänen osoittamaansa paikkaan. Pilaantunut
tavara voidaan hävittää todistajan läsnä ollessa.
Alkoholijuoman tai muun alkoholipitoisen aineen hävittämisestä noudatetaan,
mitä alkoholilain (1143/1994) 60 §:ssä säädetään.
Huumausaineen toimittamisesta hävitettäväksi
säädetään huumausainelain (373/2008)
44 §:ssä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
2 §
Omaisuusluettelo
Suljettuun vankilaan vastaanotetusta vangin omaisuudesta on
laadittava omaisuusluettelo. Omaisuusluetteloon ei merkitä vähäarvoista omaisuutta,
ellei vanki sitä erikseen pyydä. Avolaitoksessa
luettelo on laadittava ainoastaan avolaitokseen säilytettäväksi
otetusta omaisuudesta ja vangin pyynnöstä hänen
haltuunsa annetusta erityisen arvokkaasta omaisuudesta. Vangin on allekirjoitettava
omaisuusluettelo. Jos vanki ei allekirjoita luetteloa, kahden Rikosseuraamuslaitoksen
virkamiehen on todistettava luettelo oikeaksi.
Suljetussa vankilassa omaisuusluetteloon merkityn omaisuuden
antamisesta vangin haltuun on tehtävä merkintä omaisuusluetteloon. Vangille
on hänen pyynnöstään annettava
jäljennös omaisuusluettelosta.
Vangin hallusta voidaan ottaa pois sellainen ilman Rikosseuraamuslaitoksen
virkamiehen lupaa vastaanotettu omaisuus, joka on merkitty toisen
vangin omaisuusluetteloon.
5 §
Omaisuuden palauttaminen
Kun vanki vapautuu vankilasta, hänen rahansa, muut
maksuvälineensä ja omaisuutensa on luovutettava
hänelle omaisuusluettelon allekirjoitusta vastaan. Vangin
rahavarat voidaan myös tallettaa vangin ilmoittamalle tilille
tai lähettää hänelle postiosoituksena.
Jos vanki ei allekirjoita omaisuusluetteloa, kahden Rikosseuraamuslaitoksen
virkamiehen on todistettava luettelo oikeaksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
9 §
Päätösvalta
Ohjauksen tai valvonnan esimiestehtävissä toimiva
virkamies tekee päätöksen siitä,
että omaisuutta ei anneta vangin haltuun. Ohjaus- tai valvontatehtävissä toimiva
virkamies voi antaa vangin haltuun sellaisia esineitä ja
aineita, joiden hallussapito on vankilassa sallittua.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
10 §
Tarkemmat säännökset ja määräykset
Tarkemmat säännökset vangin hallussaan
pitämästä omaisuudesta, rahan ja muiden
maksuvälineiden käytöstä sekä palkan,
toiminta- ja käyttörahan sekä pidätysten
määräytymisen perusteista ja määrästä sekä pidätysten
suorittamisesta annetaan valtioneuvoston asetuksella.
Tarkemmat määräykset omaisuuden säilyttämisestä,
lähettämisestä, hävittämisestä ja
omaisuusluettelosta, siitä, mitä omaisuutta luetteloon merkitään
sekä toiminta- ja käyttörahan suorittamatta
jättämisestä antaa Rikosseuraamuslaitoksen
keskushallintoyksikkö.
12 luku
Kirjeenvaihto, puhelut ja sähköinen viestintä
1 §
Kirjeenvaihto ja postilähetysten tarkastaminen
Vangilla on oikeus kirjeenvaihtoon postin välityksellä.
Vangille saapunut tai vangilta peräisin oleva suljettu
kirje tai muu postilähetys saadaan tarkastaa läpivalaisemalla
tai muulla vastaavalla tavalla sitä avaamatta sen tutkimiseksi, sisältääkö se
9 luvun 1 §:n 1 tai 2 momentissa tarkoitettuja
kiellettyjä aineita tai esineitä.
Vangille saapunut tai vangilta peräisin oleva kirje
tai muu postilähetys saadaan avata ja sen sisältö tarkastaa
lähetyksen sisältämää viestiä lukematta,
jos lähetyksen muodosta tai koosta voidaan päätellä,
että se sisältää muutakin kuin luottamuksellisen
viestin, tai jos muutoin on perusteltua syytä epäillä,
että se sisältää 1 momentissa
tarkoitettuja kiellettyjä aineita tai esineitä. Tässä momentissa
säädetyn estämättä saadaan suljetussa
vankilassa tai terveydenhuoltoyksikön alaisessa yksikössä olevalle
vangille saapunut kirje tai muu postilähetys kuitenkin
avata ja sen sisältö tarkastaa lähetyksen
sisältämää viestiä lukematta
sen selvittämiseksi, sisältääkö se mainitunlaisia
aineita tai esineitä.
Jos tarkastuksen yhteydessä löydetään
aineita tai esineitä, joita vangilla ei ole lupa pitää hallussaan,
ne on otettava vankilassa säilytettäviksi. Rahavarat
on merkittävä vangin tilille. Omaisuuden alkuperän
laillisuutta epäiltäessä tehtävästä ilmoituksesta
säädetään 19 luvun 1 §:ssä.
2 §
Viestin lukeminen ja jäljennöksen ottaminen
Vangille saapunut tai vangilta peräisin oleva kirje,
muu postilähetys ja viesti saadaan lukea, jos se on tarpeen
kyseisen vangin rikostaustaan, hänen vankeusaikaiseen käyttäytymiseensä,
lähetykseen tai sen lähettäjään
taikka vastaanottajaan liittyvästä perustellusta
syystä rikoksen estämiseksi tai selvittämiseksi,
vankilan järjestystä uhkaavan vaaran torjumiseksi
taikka vangin tai muun henkilön turvallisuuden suojelemiseksi.
Lukemiseen oikeuttava päätös voidaan
tehdä enintään kahden viikon määräajaksi
kerrallaan.
Vangin on merkittävä nimensä muulle
kuin 3 §:ssä tarkoitetulle valvontaviranomaiselle
lähettämäänsä kirjeeseen,
muuhun postilähetykseen ja viestiin, jollei hän
anna niitä henkilökohtaisesti suoraan vankilan
henkilökunnalle. Suljetussa vankilassa olevalta vangilta
peräisin oleva kirje, muu postilähetys tai viesti
voidaan lähettäjän selvittämiseksi
avata, jollei lähettäjää voida selvittää kirjettä,
postilähetystä tai viestiä avaamatta.
Tällöin kirjettä tai viestiä ei
saa lukea enemmälti kuin lähettäjän
selvittämiseksi on tarpeen.
Kirjeestä, muusta postilähetyksestä ja
viestistä saadaan ottaa jäljennös, jos
sitä luettaessa käy ilmi, että se todennäköisesti
sisältää suunnitelmia taikka tietoja:
1) rikoksesta, josta säädetty ankarin
rangaistus on vähintään vuosi vankeutta,
tai sellaisen rikoksen rangaistavasta yrityksestä; taikka
2) huumausaineen käyttörikoksesta.
2 a §
Lukemisesta ilmoittaminen
Jos vangille saapunut tai häneltä peräisin
oleva kirje, muu postilähetys tai viesti luetaan, lukemisesta
ja lukemisen perusteesta on viipymättä annettava
vangille tieto. Ilmoittamista voidaan lykätä,
jos se on tarpeen rikoksen estämiseksi tai selvittämiseksi,
vankilan järjestystä uhkaavan vaaran torjumiseksi
taikka vangin tai muun henkilön turvallisuuden suojelemiseksi. Ilmoitus
lukemisesta ja sen perusteesta on kuitenkin annettava kahden viikon
kuluessa lukemisesta tai, jos vanki vapautetaan ennen mainittua määräaikaa,
viimeistään vangin vapautuessa, jollei muusta
lainsäädännöstä muuta
johdu.
Jos kirje lukemisen jälkeen pidätetään
5 §:ssä tarkoitetulla perusteella, tiedon
antamisessa noudatetaan, mitä 5 §:ssä säädetään.
4 §
Kirjeenvaihto asiamiehen kanssa
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Vangille saapunut kirje tai muu postilähetys, johon
merkitystä lähettäjätiedosta
ilmenee, että kirjeen lähettäjä on
1 momentissa tarkoitettu asiamies, saadaan vangin läsnä ollessa
avata ja sen sisältö tarkastaa lähetyksen
sisältämää viestiä lukematta,
jos on syytä epäillä, että kirje
sisältää 9 luvun 1 §:n 1 tai
2 momentissa tarkoitettuja aineita tai esineitä. Tarkastuksessa
noudatetaan muutoin, mitä 1 §:n 3 momentissa
säädetään.
6 a §
Matkapuhelimen käyttö
Vangille voidaan avolaitoksessa antaa lupa käyttää matkapuhelinta.
Lupaehdoissa voidaan antaa tarkempia määräyksiä matkapuhelimen käytöstä.
Jos matkapuhelimen käyttöä koskevan
luvan myöntämisen edellytykset eivät
enää päätöksen tekemisen
jälkeen täyty tai vanki rikkoo luvan ehtoja, lupa
voidaan peruuttaa.
7 §
Puhelun kuunteleminen ja tallentaminen
Vangin puhelua saadaan kuunnella ja puhelu tallentaa, jos se
on tarpeen kyseisen vangin rikostaustaan, hänen vankeusaikaiseen
käyttäytymiseensä tai puhelun vastaanottajaan
liittyvästä perustellusta syystä rikoksen
estämiseksi tai selvittämiseksi, vankilan järjestystä uhkaavan
vaaran torjumiseksi taikka vangin tai muun henkilön turvallisuuden
suojelemiseksi.
Puhelun kuuntelemisesta ja tallentamisesta on ennen toimenpiteen
aloittamista ilmoitettava vangille ja sille, johon hän
on puhelimitse yhteydessä.
Vangin ja 3 §:ssä tarkoitetun valvontaviranomaisen
tai 4 §:ssä tarkoitetun asiamiehen välistä puhelua
ei saa kuunnella eikä tallentaa. Jos puhelua kuunneltaessa
ilmenee, että kyse on vangin ja edellä mainitun
henkilön välisestä yhteydestä,
kuuntelu on lopetettava ja tallenne hävitettävä.
8 §
Kirjeenvaihto, puhelut ja sähköinen viestintä varmuusosastolla
Varmuusosastolla olevalta vangilta peräisin oleva ja
vangille saapunut muu kuin 3 ja 4 §:ssä tarkoitettu
kirje, muu postilähetys ja viesti saadaan lukea, jos se
on tarpeen kyseisen vangin rikostaustaan, hänen vankeusaikaiseen
käyttäytymiseensä, lähetykseen
tai sen lähettäjään taikka vastaanottajaan
liittyvästä syystä rikoksen estämiseksi
tai selvittämiseksi, vankilan järjestystä uhkaavan
vaaran torjumiseksi taikka vangin tai muun henkilön turvallisuuden
suojelemiseksi. Muutoin vangin kirjeenvaihtoon sovelletaan, mitä 1 §:ssä,
2 §:n 2 ja 3 momentissa sekä 2 a, 3—5,
10 ja 11 §:ssä säädetään.
Varmuusosastolla olevan vangin puhelimen käytön
ehtona on, että vanki suostuu siihen, että hänen
puhelunsa voidaan kuuntelun lisäksi tallentaa. Muutoin
puhelun kuuntelemiseen sovelletaan, mitä 7 §:n
2 ja 3 momentissa säädetään.
Varmuusosastolle sijoitetulle vangille ei voida myöntää lupaa
9 §:ssä tarkoitettuun sähköpostin
käyttöön.
9 §
Sähköpostin käyttö
Vangille voidaan antaa lupa sähköpostiviestien
lähettämiseen ja vastaanottamiseen yhteyksien
ylläpitämiseen, toimeentuloon, työ-,
koulutus-, oikeus-, sosiaali- tai asuntoasioiden hoitamiseen liittyvästä tai
muusta vastaavasta tärkeästä syystä.
Luvan myöntämisen edellytyksenä on,
ettei käytöstä aiheudu vaaraa vankilan
järjestykselle tai turvallisuudelle taikka vangin tai muun
henkilön turvallisuudelle ja että viestin lähettäjästä ja
vastaanottajasta pystytään riittävästi
varmistumaan.
Jos sähköpostin käyttöä koskevan
luvan myöntämisen edellytykset eivät
enää päätöksen tekemisen
jälkeen täyty tai vanki rikkoo luvan ehtoja, lupa
voidaan peruuttaa.
9 a §
Internetin käyttö
Vangille voidaan antaa lupa internetin käyttöön
toimeentuloon, työ-, koulutus-, oikeus-, sosiaali- tai
asuntoasioiden hoitamiseen liittyvästä tai muusta
vastaavasta tärkeästä syystä.
Suljetussa vankilassa luvan myöntäminen edellyttää, että vangin
pääsy muille kuin luvanmukaisille verkkosivustoille
on asianmukaisesti estetty.
Internetin käyttöä koskevan luvan
myöntäminen edellyttää, ettei
internetin käytöstä aiheudu vaaraa vankilan
järjestykselle tai turvallisuudelle taikka vangin tai muun
henkilön turvallisuudelle.
Jos internetin käyttöä koskevan luvan
myöntämisen edellytykset eivät enää päätöksen
tekemisen jälkeen täyty tai vanki rikkoo luvan
ehtoja, lupa voidaan peruuttaa.
9 b §
Sähköisen viestinnän valvonta
Sen lisäksi mitä tietoyhteiskuntakaaressa (917/2014)
säädetään, vankilalla on oikeus
tarvittaessa hakea viestin ja puhelun lähettämistä ja vastaanottamista
koskevat tiedot joko vangin viestintään käyttämästä laitteesta
tai vankilan hallinnoimista viestinnän välittämiseen
ja käsittelyyn tarkoitetuista laitteista ja järjestelmistä.
Vangille saapuneen ja hänen lähettämänsä sähköpostiviestin
ja matkapuhelimen tekstiviestin valvonnassa sovelletaan 2—5 §:n
säännöksiä.
Sähköpostin lähettämistä ja
internetin käyttöä voidaan valvoa teknisellä valvonnalla
ja siten, että Rikosseuraamuslaitoksen virkamies on läsnä.
10 §
Tarkastamis- ja pidättämismenettely
Päätös kirjeen, muun postilähetyksen
tai viestin taikka sähköpostiviestin tai matkapuhelimen tekstiviestin
lukemisesta, jäljentämisestä ja pidättämisestä sekä puhelun
kuuntelemisesta ja tallentamisesta on tehtävä kirjallisesti.
11 §
Päätösvalta
Kirjeen ja muun postilähetyksen tarkastamisesta 1 §:n
1 momentin nojalla sekä tällaisen lähetyksen
avaamisesta ja sen sisällön tarkastamisesta 1 §:n
2 momentin tai 4 §:n 2 momentin nojalla päättää työjärjestyksessä määrätty
ohjaus- tai valvontatehtävissä toimiva virkamies.
Kirjeen, muun postilähetyksen tai viestin lukemisesta
2 §:n 1 momentin, 8 §:n 1 momentin tai
9 §:n nojalla, 2 §:n 2 momentin
mukaisesta lähettäjän selvittämisestä,
2 §:n 3 momentissa tarkoitetusta jäljennöksen
ottamisesta, 2 a §:n 1 momentin
mukaisesta lukemisesta ilmoittamisesta sekä lähetyksen
tai viestin 5 §:ssä tarkoitetusta pidättämisestä päättää turvallisuudesta
vastaava virkamies taikka hänen tällaisiin tehtäviin erikseen
nimeämänsä ohjauksen tai valvonnan esimiestehtävissä toimiva
virkamies. Viestin saa kuitenkin antaa luettavaksi myös
sellaiselle Rikosseuraamuslaitoksen virkamiehelle, jolla on oikeus
käsitellä turvallisuustietorekisterin tietoja.
Puhelun kuuntelemisesta ja tallentamisesta päättää turvallisuudesta
vastaava virkamies.
Matkapuhelimen käyttöä koskevasta
luvasta ja luvan peruuttamisesta sekä matkapuhelimen antamisesta
vangin haltuun päättää vankilan
johtaja taikka turvallisuudesta tai toiminnasta vastaava virkamies.
Sähköpostin ja internetin käyttöä koskevasta luvasta
ja luvan peruuttamisesta sekä tietokoneen antamisesta vangin
haltuun päättää vankilan johtaja
taikka turvallisuudesta tai toiminnasta vastaava virkamies.
12 §
Tarkemmat säännökset ja määräykset
Tarkemmat säännökset kirjeiden tarkastamis-,
lukemis-, jäljentämis- ja pidättämismenettelystä,
puhelun kuuntelemisesta ja tallentamisesta sekä sähköisen
viestinnän käytöstä ja valvonnasta
annetaan valtioneuvoston asetuksella.
Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikkö antaa
tarkemmat määräykset 6 a §:ssä tarkoitetun
matkapuhelimen ominaisuuksista, haltuun antamisesta ja käytöstä.
13 luku
Tapaamiset ja muut yhteydet vankilan ulkopuolelle
1 §
Tapaaminen
Vangilla on oikeus tavata vieraita tapaamista varten varattuina
aikoina niin usein kuin se vankilan järjestystä ja
toimintaa haittaamatta on mahdollista siten kuin tässä luvussa
säädetään. Tapaaminen voidaan
sallia muulloinkin kuin tapaamista varten varattuina aikoina, jos
se on tarpeen vangin yhteyksien säilymiseksi tai muusta tärkeästä syystä.
Varmuusosastolle sijoitetun vangin oikeutta tavata muita kuin
1 luvun 5 a §:ssä tarkoitettuja lähiomaisiaan
tai muita läheisiään taikka 12 luvun
4 §:ssä tarkoitettua asiamiestään
voidaan rajoittaa, jos on perusteltua syytä epäillä,
että tapaamisessa rikottaisiin tätä lakia
taikka sen nojalla annettuja säännöksiä tai
määräyksiä.
Vankia tapaamaan tulleen henkilön tarkastamisesta säädetään
17 luvussa.
2 §
Tapaamistilat ja valvonta
Vankilassa on oltava soveltuvat tilat valvottuja ja asiamiehen
tapaamisia varten. Suljetuissa vankiloissa on lisäksi oltava
soveltuvat tilat valvomattomia ja 5 §:ssä tarkoitettuja
lapsen tapaamisia varten. Vankilassa voi lisäksi olla soveltuvat
tilat yhteydenpitoon videoyhteyden välityksellä.
Tapaamista on tarpeellisella tavalla valvottava. Muita tapaamisia
kuin valvomatonta tapaamista voidaan valvoa teknisellä valvonnalla
ja siten, että Rikosseuraamuslaitoksen virkamies on läsnä.
Tekninen valvonta käsittää teknisellä laitteella
tapahtuvan kuvan katselun ja tallentamisen. Asiamiehen tapaamisen
valvonnasta säädetään 6 §:ssä.
Teknisellä laitteella tapahtuvasta valvonnasta on asianmukaisella
tavalla ilmoitettava vangille ja tapaajalle.
Jäljempänä 3 §:ssä tarkoitetussa
valvotussa tapaamisessa vangin ja tapaajan välinen keskustelu
voidaan kuunnella ja tallentaa teknisellä laitteella, jos
se on tarpeen kyseisen vangin rikostaustaan, hänen vankeusaikaiseen
käyttäytymiseensä tai tapaajaan liittyvästä perustellusta syystä rikoksen
estämiseksi tai selvittämiseksi, vankilan järjestystä uhkaavan
vaaran torjumiseksi taikka vangin tai muun henkilön turvallisuuden
suojelemiseksi. Keskustelun kuuntelusta ja tallentamisesta on ennen
toimenpiteen aloittamista ilmoitettava vangille ja tapaajalle. Varmuusosastolle
sijoitetun vangin valvotun tapaamisen keskustelu voidaan kuunnella
ja tallentaa.
3 §
Valvottu tapaaminen
Suljetussa vankilassa tapaaminen järjestetään valvotussa
tapaamistilassa, jossa vangin ja tapaajan välissä on
rakenteellisia esteitä vankilan järjestyksen ja
turvallisuuden ylläpitämiseksi sekä kiellettyjen
aineiden ja esineiden vankilaan kulkeutumisen estämiseksi.
Avolaitoksessa tapaaminen järjestetään
tilassa, jossa vangin ja tapaajan välinen koskettaminen
on mahdollista.
Suljetussa vankilassa valvottu tapaaminen voidaan järjestää erillään
muista vangeista ja tapaajista, jos on syytä epäillä,
että tapaamisesta voi tapaajan tai vangin rikostausta tai
vangin vankila-aikainen käyttäytyminen huomioon
ottaen aiheutua vaaraa vankilan järjestykselle tai turvallisuudelle
taikka vangin tai muun henkilön turvallisuudelle.
4 §
Valvomaton tapaaminen
Vangin lähiomaisen ja muun läheisen sekä jos siihen
on syytä, myös muun vangille tärkeän henkilön
tapaamiseen ilman valvontaa voidaan myöntää lupa,
jos se on perusteltua vangin yhteyksien säilymiseksi
tai muusta vastaavasta syystä. Tapaamisen myöntäminen
edellyttää, ettei tapaamisesta aiheudu vaaraa
vankilan järjestykselle tai turvallisuudelle taikka vangin
tai muun henkilön turvallisuudelle eikä haittaa
vankilan toiminnalle.
5 §
Lapsen tapaaminen
Suljetussa vankilassa vangille voidaan myöntää lupa
alle 15-vuotiaan lapsen tapaamiseen siihen soveltuvassa tilassa,
jos tapaaminen on tarpeen vangin ja lapsen yhteyksien ylläpitämiseksi
eikä tapaaminen ole lapsen edun vastaista.
6 §
Asiamiehen tapaaminen
Vangille on varattava mahdollisuus tavata 12 luvun
4 §:ssä tarkoitettua asiamiestä muiden henkilöiden
olematta läsnä.
Tapaamista voidaan valvoa, jos se on välttämätöntä vankilan
järjestyksen tai turvallisuuden ylläpitämiseksi
taikka jos vanki tai asiamies sitä nimenomaisesti pyytää.
Valvonta suoritetaan näköyhteyden tai teknisen
laitteen avulla vangin ja asiamiehen välistä keskustelua
kuulematta ja tallentamatta. Tapaaminen voidaan tarvittaessa järjestää myös
tilassa, jossa vangin ja asiamiehen välissä on
rakenteellisia esteitä. Tapaamisen valvonnasta on ennen
valvonnan aloittamista ilmoitettava vangille ja hänen asiamiehelleen.
Tapaamisen järjestämisestä videoyhteyden välityksellä säädetään
13 §:ssä.
7 §
Vankien välinen valvottu tapaaminen
Vangille voidaan myöntää lupa valvottuun
tapaamiseen toisen samaan vankilaan sijoitetun vangin tai tutkintavangin
kanssa, jos on kyse vangin lähiomaisesta, muusta läheisestä tai
vangille tärkeästä henkilöstä ja
tapaaminen on perusteltu vangin yhteyksien säilymiseksi
tai muusta tärkeästä syystä.
Tapaamisen myöntämisen edellytyksenä on,
ettei tapaamisesta aiheudu vaaraa vankilan järjestykselle
tai turvallisuudelle taikka vangin tai muun henkilön turvallisuudelle.
8 §
Tapaamisen keskeyttäminen
Tapaaminen voidaan keskeyttää, jos se on tarpeen
rikoksen estämiseksi taikka vankilan järjestyksen
tai turvallisuuden ylläpitämiseksi.
9 §
Tapaamisen peruuttaminen ja epääminen
Jos tapaamisen myöntämisen edellytykset eivät
enää päätöksen tekemisen
jälkeen täyty, tapaaminen voidaan peruuttaa.
Tapaaminen voidaan evätä, jos:
1) tapaaja ei pysty luotettavasti todistamaan henkilöllisyyttään;
2) tapaaja kieltäytyy 17 luvun 2 §:ssä tarkoitetusta
turvatarkastuksesta tai 17 luvun 3 §:ssä tarkoitetusta
henkilöntarkastuksesta;
3) tapaaja on ulkonaisista merkeistä päätellen päihtynyt;
4) on perusteltua syytä epäillä,
että tapaamisesta aiheutuu vaaraa vankilan järjestykselle
tai turvallisuudelle taikka vangin tai muun henkilön turvallisuudelle.
Tapaaminen voidaan 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa
järjestää siten valvottuna, ettei tapaamisesta
aiheudu vaaraa vankilan järjestykselle tai turvallisuudelle.
10 §
Tapaamiskielto
Jos tapaajan on todettu kuljettaneen tai yrittäneen
kuljettaa huumausaineita taikka 9 luvun 1 §:n
1 momentin 1 tai 2 kohdassa tai 2 momentissa tarkoitettuja aineita
tai esineitä vankilaan taikka vaarantaneen turvallisuutta
tai vakavasti häirinneen vankilan järjestystä,
tapaajalle voidaan antaa olosuhteisiin nähden kohtuullinen, enintään
kuuden kuukauden pituinen kielto vierailla vankilassa. Tapaamiskieltoa
voidaan jatkaa, jos se on edelleen tarpeen kiellon perusteena olevan
toiminnan estämiseksi.
Tapaamiskielto voi sisältää kiellon
tavata määrättyä vankia tai
määrättyjä vankeja taikka tulla
määrättyyn vankilaan tai määrättyihin
vankiloihin.
Tapaamiskieltoa ei saa antaa 1 luvun 5 a §:ssä tarkoitetulle
lähiomaiselle, muulle läheiselle eikä vangin
12 luvun 4 §:ssä tarkoitetulle asiamiehelle.
Päätös tapaamiskiellosta tehdään
kirjallisesti. Ennen tapaamiskiellon antamista vankia ja mahdollisuuksien
mukaan tapaajaa on kuultava.
11 §
Alaikäisen tapaajan vankilaan päästäminen
Alaikäisen tapaajan päästäminen
vankilaan tapaamaan muita kuin vanhempaansa edellyttää hänen
huoltajansa suostumusta. Tapaaja, joka on täyttänyt
15 vuotta, voi kuitenkin tavata lähiomaistaan ilman huoltajan
suostumusta, jollei huoltaja ole nimenomaisesti ilmoittanut vastustavansa
tapaamista. Jos alaikäinen tapaaja on huostaan otettu,
lastensuojeluviranomainen päättää suostumuksesta.
Alle 15-vuotiasta tapaajaa ei päästetä vankilaan
ilman saattajaa, ellei saattajan läsnäoloa pidetä tarpeettomana
lapsen kehitystaso, aikaisemmat tapaamiset tai muu vastaava perusteltu syy
huomioon ottaen.
12 §
Tavaroiden vastaanottaminen ja tarkastaminen
Tapaamisen yhteydessä vankilassa voidaan ottaa vastaan
vähäinen määrä sellaisia
tavaroita tai esineitä, joiden hallussapito vankilassa
on 9 luvun 1 §:n 1 ja 2 momentin mukaan
sallittu. Tarkempia määräyksiä vastaanotettavasta
omaisuudesta ja sen määrästä sekä menettelytavasta tavaroita
vastaanotettaessa annetaan 15 luvun 1 §:ssä tarkoitetussa
vankilan järjestyssäännössä.
Tapaajan tuomat tavarat on tarkastettava ennen niiden luovuttamista
vangille.
13 §
Yhteydenpito videoyhteyden välityksellä
Vangille voidaan antaa lupa olla yhteydessä lähiomaisiinsa
tai muihin läheisiinsä käyttäen videoyhteyttä tai
muuta soveltuvaa teknistä yhteydenpitotapaa, jossa osallistujilla
on puhe- ja näköyhteys keskenään.
Yhteyksien säilymiseksi tai muusta tärkeästä syystä yhteydenpito
voidaan järjestää myös muun
vangille tärkeän henkilön kanssa.
Yhteydenpidon valvontaan, keskeyttämiseen ja peruuttamiseen
sovelletaan, mitä 2 §:n 2 momentissa
sekä 8 ja 9 §:ssä säädetään.
Myös asiamiehen tapaaminen voidaan vangin tai asiamiehen
pyynnöstä järjestää videoyhteyden
välityksellä. Tapaamisen valvontaan sovelletaan,
mitä 6 §:ssä säädetään.
14 §
Yhteydet tiedotusvälineisiin
Jos vankia haastatellaan tai kuvataan vankilassa, sovelletaan
tämän luvun tapaamista ja tapaajaa koskevia säännöksiä.
Jos tiedotusvälineen edustaja haluaa haastatella vankia,
Rikosseuraamuslaitoksen virkamiehen on tiedusteltava vangilta, suostuuko
tämä haastatteluun.
15 §
Yhteydet edustustoon
Ulkomaalaisella vangilla on oikeus olla yhteydessä hänen
kotimaataan edustavaan diplomaattiseen edustustoon tai konsuliedustustoon.
Vangin diplomaattiseen edustustoon tai konsuliedustustoon osoittamat
lähetykset on toimitettava viipymättä edelleen.
16 §
Yksityiset keskustelut
Vangille on mahdollisuuksien mukaan varattava tilaisuus henkilökohtaisia
asioitaan koskeviin yksityisiin keskusteluihin seurakunnan, vankilatyötä tekevän
järjestön taikka muun vastaavan tahon edustajan
kanssa.
17 §
Päätösvalta
Valvomattomasta tapaamisesta, asiamiehen tapaamisesta, lapsen
tapaamisesta, vankien välisestä tapaamisesta,
3 §:n 2 momentissa tarkoitetusta valvotusta tapaamisesta,
yhteydenpidosta videoyhteyden välityksellä sekä niiden
peruuttamisesta päättää toiminnoista
tai turvallisuudesta vastaava virkamies taikka ohjauksen tai valvonnan
esimiestehtävissä toimiva virkamies. Valvotun
tapaamisen 2 §:n 3 momentin mukaisesta kuuntelusta
teknisellä laitteella ja tallentamisesta päättää turvallisuudesta
vastaava virkamies. Tapaamiskiellon määräämisestä päättää vankilan
johtaja taikka toiminnoista tai turvallisuudesta vastaava virkamies.
Tapaamisen epäämisestä ja keskeyttämisestä päättää ohjauksen
tai valvonnan esimiestehtävissä toimiva virkamies
tai, jos asia ei siedä viivytystä, ohjaus- tai
valvontatehtävissä toimiva virkamies.
18 §
Viittaussäännös
Edellä 4 ja 5 §:ssä tarkoitetun tapaamisen
ehdoksi asetetusta päihteettömyyden valvonnasta säädetään
16 luvun 7 §:n 3 momentissa. Vangin tarkastamisesta
tällaisten tapaamisten yhteydessä säädetään
16 luvun 4 §:ssä.
19 §
Tarkemmat säännökset ja määräykset
Tarkemmat säännökset tapaamiskiellosta
ja sen sisällöstä, tapaamisten valvonnan
järjestämisestä sekä tapaamistilojen
teknisistä ja rakenteellisista valvontajärjestelyistä annetaan
valtioneuvoston asetuksella.
Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikkö antaa
tarkemmat määräykset tapaamisten järjestämisestä.
15 luku
Vankilan järjestys ja kurinpito
3 §
Järjestysrikkomukset
Vangille voidaan määrätä kurinpitorangaistus,
jos vanki syyllistyy järjestysrikkomukseen. Järjestysrikkomuksia
ovat:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
5) 8 luvun 6 tai 9 §:ssä tarkoitetulle
luvalle tai sijoitukselle tai 12 luvun 6 a, 9 tai 9 a §:ssä tarkoitetulle
luvalle taikka 14 luvussa tarkoitetulle poistumisluvalle asetettujen
ehtojen rikkominen;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
4 §
Vangille määrättävät
kurinpitorangaistukset
Jollei muistutusta pidetä riittävänä seuraamuksena,
vangille voidaan määrätä kurinpitorangaistuksena:
1) varoitus;
2) vapaa-ajan toimintaan osallistumisen, rahan tai
muiden maksuvälineiden käytön tai omaisuuden
hallussapidon rajoittaminen enintään 30 vuorokauden
ajaksi (oikeuksien menetys); tai
3) sijoittaminen yksinäisyyteen enintään kymmenen
vuorokauden ajaksi (yksinäisyysrangaistus).
Oikeuksien menetys ei saa estää vangin mahdollisuuksia
pitää yhteyksiä vankilan ulkopuolelle.
8 §
Yksinäisyysrangaistus
Yksinäisyysrangaistus sisältää omaisuuden hallussapidon,
yhteydenpidon, kirjaston käytön, radio- ja televisio-ohjelmien
seuraamisen sekä harrastus- ja vapaa-ajan toiminnan rajoittamisen.
Rajoituksista voidaan poiketa, jos siihen on vangin olosuhteisiin
nähden syytä. Vangin oikeutta tapaamiseen ja ulkoiluun
voidaan rajoittaa vain, jos tapaamisesta tai ulkoilusta aiheutuu vaaraa
vangin omalle tai muiden turvallisuudelle.
Jos vanki on yhtäjaksoisesti ollut yksinäisyydessä kymmenen
vuorokautta, uutta yksinäisyysrangaistusta ei saa panna
täytäntöön ennen kuin seitsemän
vuorokautta on kulunut aikaisemman rangaistuksen päättymisestä.
Yksinäisyyteen sijoittamisesta tulee mahdollisimman
pian ilmoittaa lääkärille tai muulle
terveydenhuollon ammattihenkilölle. Jos täytäntöönpano
aiheuttaa vaaraa vangin terveydelle, sitä on lykättävä tai
jo alkanut täytäntöönpano keskeytettävä.
10 §
Kurinpitoasian käsittely ja kurinpitorangaistuksen
täytäntöönpano
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Järjestysrikkomus käsitellään
siinä vankilassa, johon vanki on sijoitettu tai jossa vanki
syyllistyi järjestysrikkomukseen. Vangin kuljetuksen aikana
tekemä järjestysrikkomus käsitellään kuitenkin
siinä vankilassa, johon vanki saapuu.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
14 §
Vangin pitäminen erillään selvittämisen
aikana
Vangin järjestysrikkomusta selvitettäessä ja päätöstä kurinpitorangaistuksen
määräämisestä odotettaessa
vanki voidaan pitää erillään
muista vangeista, jos se on tarpeen järjestyksen säilymiseksi
tai muusta erityisestä syystä. Erillään
pitäminen ei saa kestää kauempaa kuin
on välttämätöntä eikä yli
seitsemää vuorokautta. Erillään
pitämisestä tulee mahdollisimman pian ilmoittaa terveydenhuollon
ammattihenkilölle.
Aika, jonka vanki on ollut erillään muista vangeista,
on otettava huomioon vähennyksenä kurinpitorangaistusta
määrättäessä.
15 §
Kurinpitorangaistuksen määrääminen
Kurinpitorangaistusta koskeva asia käsitellään
suullisessa menettelyssä vankilan johtajan, turvallisuudesta
vastaavan virkamiehen, vangin ja esteettömän todistajan
läsnä ollessa. Vankia, todistajaa ja muuta henkilöä voidaan
kuulla käyttäen videoyhteyttä tai muuta
vastaavaa yhteydenpitotapaa, jos se on tarkoituksenmukaista pitkän
välimatkan tai muun vastaavan syyn vuoksi.
Vangille on varattava tilaisuus esittää oma selvityksensä sekä näyttöä sen
tueksi.
16 §
Päätösvalta
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Vankilan tilojen valvonnasta ja lukittuna pitämisestä päättää vankilan
johtaja tai, jos asia ei siedä viivytystä, turvallisuudesta
vastaava virkamies taikka ohjauksen tai valvonnan esimiestehtävissä toimiva
virkamies.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
16 luku
Vankilan tilojen ja vangin tarkastaminen
4 §
Henkilöntarkastus
Vangille voidaan tehdä henkilöntarkastus, jos:
1) vankia epäillään 9 luvun
1 §:n 1 tai 2 momentissa tarkoitettujen luvattomien
esineiden tai aineiden hallussapidosta; tai
2) henkilöntarkastus on tarpeen karkaamisen tai
avolaitoksesta luvatta poistumisen ehkäisemiseksi, vankilan
järjestystä tai turvallisuutta uhkaavan vaaran
torjumiseksi, epäillyn järjestysrikkomuksen tutkimiseksi,
vankilaan saapumisen tai palaamisen johdosta taikka valvomattoman
tapaamisen ja lapsen tapaamisen yhteydessä.
Henkilöntarkastus käsittää sen
tutkimisen, mitä vangilla on vaatteissaan tai muutoin yllään. Henkilöntarkastus
käsittää myös vangin suun tutkimisen.
6 a §
Päihteiden valmistamisen ja käytön
kielto
Alkoholin, muun päihdyttävän aineen
ja rikoslain 44 luvun 16 §:ssä tarkoitettujen dopingaineiden
valmistaminen ja käyttö vankilassa on kiellettyä.
7 §
Päihteettömyyden valvonta
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Valvomattoman tapaamisen, lapsen tapaamisen, sopimusosastolle
sijoittamisen, poistumisluvan, opintoluvan ja siviilityöluvan,
ulkopuolista valvottua toimintaa koskevan luvan sekä avolaitokseen
sijoittamisen tai ulkopuoliseen laitokseen sijoituksen ehtona on,
että vanki pyydettäessä antaa virtsa-
tai sylkinäytteen taikka suorittaa puhalluskokeen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
7 a §
Huumausaineiden etsintään koulutetun koiran luovuttaminen
toisen viranomaisen käyttöön
Poliisi, Tulli ja rajavartiolaitos voivat pyynnöstä tilapäisesti
antaa huumausaineiden etsintään koulutetun koiran
ja sen ohjaajan Rikosseuraamuslaitoksen käyttöön
avustamaan välttämättömiin virkatoimiin
liittyvissä tehtävissä.
Rikosseuraamuslaitos voi pyynnöstä tilapäisesti
antaa huumausaineiden etsintään koulutetun koiran
ja sen ohjaajan poliisin, Tullin, puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen
käyttöön avustamaan välttämättömiin
virkatoimiin liittyvissä tehtävissä.
Kukin viranomainen vastaa sille avun antamisesta aiheutuvista
kustannuksistaan.
10 §
Päätösvalta
Vangin turvatarkastuksesta päättää ohjauksen
tai valvonnan esimiestehtävissä toimiva virkamies
taikka ohjaus- tai valvontatehtävissä toimiva
virkamies. Vangin henkilöntarkastuksesta ja päihteettömyyden
valvonnasta päättää ohjauksen
tai valvonnan esimiestehtävissä toimiva virkamies
tai, jos asia ei siedä viivytystä,
ohjaus- tai valvontatehtävissä toimiva virkamies.
Erityistarkastuksesta päättää vankilan
johtaja tai hänen määräämänsä turvallisuudesta
vastaava virkamies. Yksittäistapauksessa Rikosseuraamuslaitoksen
keskushallintoyksiköllä on oikeus päättää erityistarkastuksen
toimittamisesta.
Henkilönkatsastuksesta päättää vankilan
johtaja.
Huumausaineiden etsintään koulutetun koiran
ja sen ohjaajan antamisesta toisen viranomaisen käyttöön
päättää vankilan johtaja tai turvallisuudesta
vastaava virkamies.
20 luku
Muutoksenhaku
1 §
Muutoksenhakukelpoiset päätökset
Vanki tai tuomittu saa vaatia oikaisua tai valittaa
Rikosseuraamuslaitoksen päätöksestä, joka
koskee:
1) rikoslain 2 c luvun 9 §:ssä tarkoitettua
ehdonalaisen vapauttamisen lykkäämistä;
2) 2 luvun 3 §:ssä tarkoitettua täytäntöönpanon
lykkäämistä terveydellisistä syistä,
4 §:ssä tarkoitettua täytäntöönpanon
lykkäämistä muista kuin terveydellisistä syistä,
6 §:ssä tarkoitettua lykkäyksen
peruuttamista ja 7 §:ssä tarkoitettua
maksuajan myöntämistä;
3) 3 luvun 7 a §:ssä tarkoitettua
päätöstä rangaistusajasta;
4) 4 luvun 3 §:n 1 ja 2 momentissa
tarkoitettua matkakustannusten korvaamista;
5) 5 luvun 3 §:ssä tarkoitettua
erillään asumista omasta pyynnöstä,
6 §:ssä tarkoitettua varmuusosastolle sijoittamista
ja 7 §:ssä tarkoitettua varmuusosastolle
sijoittamisen jatkamista;
6) 6 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitettua siirtämistä avolaitoksesta
suljettuun vankilaan;
7) 7 luvun 2 §:n 3 momentissa tarkoitettua omien
vaatteiden käytön epäämistä ja
5 §:n 2 momentissa tarkoitettua perusruokavaliosta poikkeamista;
8) 8 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitettua osallistumisvelvollisuudesta
vapauttamista, 6 §:ssä tarkoitettua lupaa
siviilityöhön, 9 §:n 1 ja 2 momentissa
tarkoitettua lupaa osallistua toimintaan vankilan ulkopuolella,
11 §:ssä tarkoitettua luvan ja sijoituksen
peruuttamista ja 13 §:ssä tarkoitettua
osallistumisvelvollisuudesta vapauttamista määräajaksi;
9) 9 luvun 1 §:ssä tarkoitettua
omaisuuden hallussapidon epäämistä, 4 §:n
1, 2 ja 4 momentissa tarkoitettua rahan käyttöä,
7 ja 8 §:ssä tarkoitettua ylläpito-
ja ruokakustannusten perimistä ja 8 §:ssä tarkoitettua
toiminta- ja käyttörahan suorittamatta jättämistä;
10) 10 luvun 2 §:ssä tarkoitettua
tilapäiseen hoitoon ja tutkimukseen vankilan ulkopuolelle päästämistä ja
3 §:ssä tarkoitettua vankilasta vapauttamista
hoitoa varten;
11) 12 luvun 5 §:ssä tarkoitettua
kirjeen tai postilähetyksen pidättämistä;
12) 13 luvun 10 §:ssä tarkoitettua
tapaamiskieltoa;
13) 14 luvun 5 §:ssä tarkoitettua
poistumislupaa erittäin tärkeästä syystä,
tällaisen luvan 9 §:ssä tarkoitettua
peruuttamista ja 10 §:ssä tarkoitetusta poistumislupamatkan
kustannusten korvaamisesta;
14) 15 luvun 4 §:ssä tarkoitettua
varoitusta, oikeuksien menetystä ja yksinäisyysrangaistusta;
15) 18 luvun 3 §:ssä tarkoitettua
tarkkailuun sijoittamista, 4 §:ssä tarkoitettua
eristämistarkkailua ja 5 §:ssä tarkoitettua
erillään pitämistä;
16) muuta tämän lain nojalla tehtyä hallintolainkäyttölain
(586/1996) 5 §:ssä tarkoitettua ratkaisua,
ellei muutoksenhakua ole tämän luvun 2 §:n
nojalla kielletty.
Vangin tapaaja saa vaatia oikaisua ja valittaa Rikosseuraamuslaitoksen
päätöksestä, joka koskee 13
luvun 10 §:ssä tarkoitettua tapaamiskieltoa.
Vangille kirjeen lähettänyt tai vangin lähettämän
kirjeen vastaanottaja saa vaatia oikaisua ja valittaa Rikosseuraamuslaitoksen
päätöksestä, joka koskee 12
luvun 5 §:ssä tarkoitettua kirjeen tai postilähetyksen
pidättämistä.
2 §
Muutoksenhakukielto
Vanki tai tuomittu ei saa vaatia oikaisua eikä valittaa
Rikosseuraamuslaitoksen päätöksestä, joka
koskee:
1) 2 luvun 1 §:ssä tarkoitettua
ilmoittautumisajankohtaa ja -vankilaa;
2) 4 luvun 6 §:ssä tarkoitettua rangaistusajan suunnitelmaa,
3 §:n 3 momentissa tarkoitettua saattajan matkakulujen
korvaamista ja 8 ja 9 §:ssä tarkoitettua
vankilaan sijoittamista;
3) 5 luvun 1 ja 2 §:ssä tarkoitettua
osastolle sijoittamista ja 4 §:ssä tarkoitettua
sopimusosastolle sijoittamista;
4) 6 luvun 1 §:ssä tarkoitettua
vangin siirtämistä suljetusta laitoksesta avolaitokseen, 3 §:ssä tarkoitettua
vangin siirtämistä suljetusta laitoksesta toiseen
suljettuun laitokseen tai avolaitoksesta toiseen avolaitokseen,
3 a §:ssä tarkoitetusta vangin siirtämisestä lyhyeksi
ajaksi toiseen vankilaan ja 5 §:ssä tarkoitettua
vangin päästämistä muun viranomaisen
kuin tuomioistuimen kuultavaksi;
5) 7 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitettua omien
vaatteiden käytön rajoittamista;
6) 8 luvun 4 §:ssä tarkoitettua
toimintaan sijoittamista, 7 §:ssä tarkoitettua
lupaa omaan työhön ja 9 §:n
3 momentissa tarkoitettua lupaa osallistua valvottuun ulkopuoliseen
toimintaan;
7) 9 luvun 4 §:n 3 momentissa tarkoitettua
rahan käyttöä;
8) 12 luvun 2 §:ssä tarkoitettua
kirjeen, muun postilähetyksen tai viestin lukemista ja
jäljennöksen ottamista, 7 §:ssä tarkoitettua
puhelun kuuntelemista ja tallentamista, 6 a §:ssä tarkoitettua
lupaa matkapuhelimen käyttöön, 9 §:ssä tarkoitettua
lupaa sähköpostin käyttöön
tai 9 a §:ssä tarkoitettua lupaa
internetin käyttöön;
9) 13 luvun 4, 5, 7 ja 13 §:ssä tarkoitettua
tapaamista sekä 12 §:ssä tarkoitettua
tavaroiden vastaanottamista tapaamisen yhteydessä;
10) 14 luvun 2 §:ssä tarkoitettua
poistumislupaa rangaistusajan pituuden perusteella, 3 §:n 3 momentissa
tarkoitettua poistumislupa-ajankohdan aikaistamista, 4 §:ssä tarkoitettua
poistumislupaa tärkeästä syystä,
6 §:ssä tarkoitettua poistumisluvan myöntämistä saatettuna
sekä tällaisten lupien 9 §:ssä tarkoitettua
peruuttamista.
3 §
Oikaisuvaatimuksen päätösvalta ja
käsittely
Aluejohtaja ratkaisee oikaisuvaatimuksen 1 §:ssä tarkoitetussa
asiassa. Jos kyse kuitenkin on 1 §:n 1 momentin
3 kohdassa tarkoitetusta rangaistusaikaa koskevasta päätöksestä,
oikaisuvaatimuksen ratkaisee täytäntöönpanojohtaja.
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti seitsemän
päivän kuluessa päätöksen
tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimus toimitetaan aluejohtajalle tai
vankilan johtajalle. Jos kyse kuitenkin on 1 §:n
1 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta rangaistusaikaa koskevasta päätöksestä,
oikaisuvaatimus toimitetaan täytäntöönpanojohtajalle tai
vankilan johtajalle. Oikaisuvaatimus on käsiteltävä kiireellisenä.
Jos kyse on Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön
1 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetusta ehdonalaisen
vapauttamisen lykkäämistä tai 1 §:n
1 momentin 5 kohdassa tarkoitetusta varmuusosastolle sijoittamista
koskevasta päätöksestä taikka
täytäntöönpanojohtajan 1 §:n
1 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta rangaistusaikaa koskevasta päätöksestä sovelletaan,
mitä 4 §:ssä säädetään
valituksesta. Samoin menetellään, jos muutosta
haetaan päätökseen, jonka Rikosseuraamuslaitoksen
keskushallintoyksikkö, aluejohtaja tai täytäntöönpanojohtaja
on tehnyt 1 luvun 8 tai 10 §:ssä tarkoitetun pidätystoimivaltansa
nojalla.
4 §
Valitus hallinto-oikeuteen
Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun aluejohtajan ja täytäntöönpanojohtajan
päätökseen sekä 3 §:n
3 momentissa tarkoitettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten
kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Valitus tehdään siihen hallinto-oikeuteen,
jonka tuomiopiirissä aluejohtajan päätös
on tehty. Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön
ja täytäntöönpanojohtajan päätöksestä valitus
tehdään Helsingin hallinto-oikeuteen.
Valitus on tehtävä 14 päivän
kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
5 §
Valituksen käsittely hallinto-oikeudessa
Valitusta käsitellessään hallinto-oikeus
on päätösvaltainen yksijäsenisenä.
Valitusasia on käsiteltävä kiireellisenä.
6 §
Valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
7 §
Oikaisuvaatimuksen ja valituksen vaikutus täytäntöönpanoon
Oikaisuvaatimuksen tai valituksen tekeminen ei keskeytä 1 §:ssä tarkoitetun
päätöksen täytäntöönpanoa,
ellei oikaisuvaatimusta käsittelevä aluejohtaja
tai täytäntöönpanojohtaja taikka
valitusta käsittelevä tuomioistuin toisin päätä.
8 §
Oikeusapu
Vangille tai tuomitulle voidaan 1 §:ssä tarkoitetussa
asiassa myöntää oikeusapua siten kuin oikeusapulaissa
(257/2002) säädetään. Oikeusapulain
10 §:n 1 momentissa tarkoitettua selvitystä taloudellisista
olosuhteista ei tarvitse esittää. Oikeusavun myöntämisestä päättää tuomioistuin,
jos asia on sen käsiteltävänä.
9 §
Tarkemmat säännökset
Tarkemmat säännökset oikaisuvaatimuksen tekemisestä ja
käsittelystä annetaan valtioneuvoston asetuksella.