Viimeksi julkaistu 10.5.2021 20.01

Eduskunnan vastaus EV 280/2018 vp HE 252/2018 vp  Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puolustusvoimista annetun lain 37 §:n, Maanpuolustuskorkeakoulusta annetun lain 16 §:n ja rajavartiolaitoksen hallinnosta annetun lain 10 ja 26 §:n muuttamisesta

HE 252/2018 vp
PuVM 7/2018 vp

Asia

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puolustusvoimista annetun lain 37 §:n, Maanpuolustuskorkeakoulusta annetun lain 16 §:n ja rajavartiolaitoksen hallinnosta annetun lain 10 ja 26 §:n muuttamisesta (HE 252/2018 vp). 

Valiokuntakäsittely

Valiokunnan mietintö: Puolustusvaliokunta (PuVM 7/2018 vp). 

Päätös

Eduskunta on hyväksynyt seuraavat lait: 

Laki puolustusvoimista annetun lain 37 §:n muuttamisesta  

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan puolustusvoimista annetun lain (551/2007) 37 §, sellaisena kuin se on osaksi laissa 262/2014, seuraavasti: 
37 § 
Puolustusvoimien virkojen ja tehtävien kelpoisuusvaatimukset  
Sen lisäksi, mitä yleisestä kelpoisuudesta valtion virkaan muualla laissa säädetään, Puolustusvoimien virkaan nimitettävältä vaaditaan tehtävien edellyttämää luotettavuutta. 
Puolustusvoimien sotilasvirkaan nimitettävältä vaaditaan myös, että hän on suorittanut Suomen Puolustusvoimissa tai Rajavartiolaitoksessa joko asevelvollisuuden aseellisessa palveluksessa tai naisten vapaaehtoisen asepalveluksen ja että hän on terveydeltään ja fyysiseltä kunnoltaan virkaan sopiva. Lisäksi Puolustusvoimien sotilasvirkaan nimitettävältä vaaditaan, ettei hänellä ole sellaista toisen valtion kansalaisuutta tai muuta turvallisuusselvityslain (726/2014) 3 §:n 1 momentin 9 a kohdassa tarkoitettua ulkomaansidonnaisuutta, joka voi vaarantaa valtion turvallisuutta, yleistä turvallisuutta, maanpuolustusta tai Suomen kansainvälisiä suhteita taikka palvelusturvallisuutta Puolustusvoimissa. 
Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkempia säännöksiä Puolustusvoimien virkojen ja tehtävien erityisistä kelpoisuusvaatimuksista.  
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan       päivänä           kuuta 20 .  
Tämän lain voimaan tullessa Puolustusvoimien sotilasvirkaan nimitettynä oleva on edelleen kelpoinen virkaansa.  
Tämän lain voimaan tullessa upseerin virkaan johtavia opintoja suorittamaan valittuna oleva, opintoja suorittava ja opinnot jo suorittanut ovat kelpoisia upseerin virkaan. 
 Lakiehdotus päättyy 

Laki Maanpuolustuskorkeakoulusta annetun lain 16 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan Maanpuolustuskorkeakoulusta annetun lain (1121/2008) 16 §, sellaisena kuin se on osaksi laissa 950/2017, seuraavasti: 
16 §  
Kelpoisuus korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin sekä upseerin virkaan johtaviin opintoihin asetettavat lisävaatimukset 
Kelpoinen opiskelijaksi sotatieteellisiin opintoihin, jotka johtavat pelkästään alempaan tai sekä alempaan että ylempään korkeakoulututkintoon, on henkilö, joka on suorittanut ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetussa laissa (672/2005) tarkoitetun tutkinnon tai saanut ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin tai jolla Maanpuolustuskorkeakoulu toteaa muutoin olevan opintoja varten vastaavat tiedot ja valmiudet. 
Kelpoinen opiskelijaksi sotatieteellisiin opintoihin, jotka johtavat pelkästään ylempään korkeakoulututkintoon, on henkilö, joka on suorittanut soveltuvan alemman korkeakoulututkinnon, soveltuvan ammattikorkeakoulututkinnon tai soveltuvan ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin taikka jolla Maanpuolustuskorkeakoulu toteaa muutoin olevan opintoja varten riittävät tiedot ja valmiudet. 
Upseerin virkaan johtaviin opintoihin otettavalta vaaditaan lisäksi, että hän on: 
1) Suomen kansalainen; 
2) ennen opintojen aloittamista saanut reservin upseerin koulutuksen; 
3) terveydentilaltaan Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen tehtävien asianmukaisen hoitamisen kannalta sopiva; 
4) Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen tehtävissä edellytettävällä tavalla nuhteeton ja muutoinkin luotettava henkilö, jolla ei ole sellaista toisen valtion kansalaisuutta tai muuta turvallisuusselvityslain (726/2014) 3 §:n 1 momentin 9 a kohdassa tarkoitettua ulkomaansidonnaisuutta, joka voi vaarantaa valtion turvallisuutta, yleistä turvallisuutta, maanpuolustusta tai Suomen kansainvälisiä suhteita taikka palvelusturvallisuutta Puolustusvoimissa tai Rajavartiolaitoksessa eikä muitakaan sidonnaisuuksia, jotka vaarantavat tehtävien asianmukaista ja riippumatonta hoitamista; 
5) enintään 26-vuotias, lentäjäksi koulutettava kuitenkin enintään 23-vuotias. 
Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori voi muualla aikaisemmin suoritetun tutkinnon tai muiden opintojen vuoksi taikka muusta vastaavasta erityisestä syystä myöntää poikkeuksen 3 momentin 5 kohdassa säädetystä vaatimuksesta. 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan       päivänä           kuuta 20 .  
Tämän lain voimaan tullessa upseerin virkaan johtavia opintoja jo suorittavaan sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Lakia sovelletaan niihin opiskelijavalintoihin, jotka tehdään lain voimaantultua. 
 Lakiehdotus päättyy 

Laki rajavartiolaitoksen hallinnosta annetun lain 10 ja 26 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan rajavartiolaitoksen hallinnosta annetun lain (577/2005) 10 §:n 2 momentti ja 26 §:n 1 momentin 3 a kohta ja 5 momentti, sellaisina kuin niistä ovat 26 §:n 1 momentin 3 a kohta laissa 951/2017 ja 26 §:n 5 momentti laissa 1229/2013, seuraavasti: 
10 § 
Rajavartiolaitoksen virkojen yleiset kelpoisuusvaatimukset 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
Rajavartiolaitoksen sotilasvirkaan nimitettävältä vaaditaan, että hän on suorittanut Suomen puolustusvoimissa tai Rajavartiolaitoksessa joko asevelvollisuuden aseellisessa palveluksessa tai naisten vapaaehtoisen asepalveluksen ja että hän on terveydeltään ja ruumiilliselta kunnoltaan virkaan sopiva. Lisäksi Rajavartiolaitoksen sotilasvirkaan nimitettävältä vaaditaan, ettei hänellä ole sellaista toisen valtion kansalaisuutta tai muuta turvallisuusselvityslain (726/2014) 3 §:n 1 momentin 9 a kohdassa tarkoitettua ulkomaansidonnaisuutta, joka voi vaarantaa valtion turvallisuutta, yleistä turvallisuutta, maanpuolustusta tai Suomen kansainvälisiä suhteita taikka palvelusturvallisuutta Rajavartiolaitoksessa.  
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
26 § 
Rajavartijan peruskurssille valitseminen 
Raja- ja merivartiokoulu valitsee opiskelijat rajavartijan peruskurssille. Peruskurssille voidaan hyväksyä valintakokeen läpäissyt henkilö, joka on: 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
3 a) Rajavartiolaitoksen tehtävissä edellytettävällä tavalla nuhteeton ja muutoinkin luotettava, jolla ei ole sellaista toisen valtion kansalaisuutta tai muuta turvallisuusselvityslain 3 §:n 1 momentin 9 a kohdassa tarkoitettua ulkomaansidonnaisuutta, joka voi vaarantaa valtion turvallisuutta, yleistä turvallisuutta, maanpuolustusta tai Suomen kansainvälisiä suhteita taikka palvelusturvallisuutta Rajavartiolaitoksessa eikä muitakaan sidonnaisuuksia, jotka vaarantavat tehtävien asianmukaista ja riippumatonta hoitamista;  
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
Raja- ja merivartiokoulu pyytää rajavartijan peruskurssin opiskelijoiksi pyrkivistä turvallisuusselvityslain mukaisen turvallisuusselvityksen.  
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan       päivänä           kuuta 20 .  
Tämän lain voimaan tullessa Rajavartiolaitoksen sotilasvirkaan nimitettynä oleva on edelleen kelpoinen virkaansa.  
Lisäksi lain voimaan tullessa upseerin opintoihin tai rajavartijan peruskurssille valittu, opintoja suorittava tai opinnot jo suorittanut on kelpoinen Rajavartiolaitoksen sotilasvirkaan. 
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 5.3.2019 

Eduskunnan puolesta

puhemies   
pääsihteeri