6 a §
Ennen vuotta 2003 valmistetun, käytettynä verotettavan
henkilöauton, muun 10 a §:n 1 momentissa tarkoitetun
auton, moottoripyörän ja muun verollisen L-luokan
ajoneuvon vero on verotusarvosta se osuus veroa, joka sisältyi
samanlaisten ajoneuvojen yleisiin vähittäismyyntiarvoihin,
kun ajoneuvot olivat uusia. Veron osuus lasketaan niiden yleisten
veroperusteiden mukaan, joista säädetään
siinä autoveroa koskevassa laissa, joka oli voimassa, kun
ajoneuvot olivat uusia. Veron osuus voidaan määrittää useamman
kuin yhden ajoneuvomallin yleisiin vähittäismyyntiarvoihin
sisältyvien veron osuuksien perusteella huomioon ottaen
samaa automerkkiä koskevat verotustiedot ja hinnoittelu.
Tullihallitus vahvistaa veron osuudet julkaisemassaan taulukossa.
Taulukon mukaista veron osuutta sovelletaan verotuksiin, jotka tulevat
vireille sen jälkeen, kun 14 päivää on
kulunut taulukon julkaisemisesta. Taulukon mukaista veron osuutta
voidaan kuitenkin soveltaa sen julkaisemispäivästä lukien,
jos taulukon mukainen veron osuus on pienempi kuin 3 momentin mukaan
laskettavan veron osuus.
Jos veron osuutta ei ole julkaistu taulukossa tai
taulukon julkaisemisesta on kulunut vähemmän kuin
14 päivää, veron osuus on
1) henkilöauton ja muun 10 a §:n
1 momentissa tarkoitetun auton osalta 29 prosenttia auton verotusarvosta,
jos ajoneuvo on muulla käyttövoimalla kuin dieselöljyllä käytettävä,
tai 30 prosenttia, jos ajoneuvon käyttövoimana
on dieselöljy;
2) moottoripyörän ja muun verollisen
L-luokan ajoneuvon osalta iskutilavuuden tai käyttövoiman
mukaan ajoneuvon verotusarvosta seuraavasti:
| Kokoluokka |
Vero-prosentti |
| enintään 130 cm3
|
9 |
| 131—255 cm3
|
12 |
| 256—355 cm3
|
15 |
| 356—505 cm3
|
19 |
| 506—755 cm3
|
21 |
| 756 cm3 tai enemmän
|
23 |
| sähkökäyttöinen
L-luokan ajoneuvo
|
12 |
Jos 3 momentissa kannetun veron määrä ylittää sen
veron, joka sisältyy markkinoilla olevan vastaavan ajoneuvon
jäljellä olevaan arvoon, veron ylittävää määrää ei
kanneta.
4 luku
Verotusarvo
10 a §
Henkilöauton (M1), jonka oma massa on alle 4 500
kilogrammaa, linja-auton (M2), jonka oma massa on alle
1 875 kilogrammaa sekä moottoripyörän
(L3e ja L4e) ja muun verollisen L-luokan ajoneuvon
verotusarvo on 11 b ja 11 c §:ssä tarkoitettu
yleinen vähittäismyyntiarvo (yleiseen vähittäismyyntiarvoon
perustuva verotus). Samojen perusteiden mukaisesti määritetään
muiden ajoneuvoryhmien yleinen vähittäismyyntiarvo
sovellettaessa 8 §:n 2 momenttia.
Uuden pakettiauton (N1), huoltoauton, jonka oma massa
on vähintään 1 875 kilogrammaa,
ja M1-luokan ajoneuvon, jonka oma massa on 4 500—5 999
kilogrammaa sekä muun kuin 1 momentissa tarkoitetun
ajoneuvon verotusarvo on 11 §:ssä tarkoitettu
hankinta-arvo verovelvolliselle (hankinta-arvoon perustuva verotus).
Jos käytetty pakettiauto tai muu käytetty ajoneuvo
verotetaan 8 §:n 1 momentin perusteella, vastaavan uuden
ajoneuvon verotusarvo määritetään
kuitenkin 11 a §:n mukaisesti.
Jos maassa aikaisemmin verotettu ajoneuvo on verotettava uudelleen
tai siitä on kannettava lisää veroa,
verotus perustetaan hankinta-arvoon tai yleiseen vähittäismyyntiarvoon
sen mukaan, miten ajoneuvo on ensimmäisen kerran Suomessa
verotettu. Lain 3 §:n nojalla uudelleen verotettava ajoneuvo
verotetaan kuitenkin siten kuin 9 §:n 1 momentissa säädetään.
11 §
Maahan tuodun ajoneuvon hankinta-arvo on:
1) Euroopan yhteisön tullikoodeksin (Euroopan
yhteisöjen neuvoston asetus (ETY) N:o 2913/92)
mukaan muuna kuin yhteisötavarana maahan tuodun ajoneuvon
tullikoodeksissa ja Euroopan yhteisöjen neuvoston asetuksessa (ETY)
N:o 2454/93 tullikoodeksin soveltamisesta tarkoitettu tullausarvo;
sekä
2) yhteisötavarana tuodun ajoneuvon arvo, joka
on määritelty noudattaen soveltuvin osin, mitä 1
kohdassa säädetään.
Hankinta-arvoon luetaan ajoneuvosta verovelvolliselle välittömästi
tai välillisesti ennen verotusta aiheutuneet kaikki kustannukset
toimitettuna Suomeen tai verovelvollisen ensimmäiseen varastoon
Suomessa sekä tulli, jos sitä on ajoneuvosta suoritettava.
Hankinta-arvoon ei lueta ajoneuvon tavanomaisen myyntikunnostuksen
arvoa eikä tämän yhteydessä ajoneuvoon
lisättyjen enintään 80 euron arvoisten
varusteiden arvoa. Ajoneuvon rekisteröintimaksua ja maksua
rekisterikilvistä ei myöskään
lueta hankinta-arvoon.
Jos tässä laissa säädetään
ajoneuvon hankinta-arvon määrittämiseen
liittyvästä vastaavan uuden ajoneuvon verotusarvon
määrittämisestä toisin kuin
tullikoodeksissa tai sen soveltamisasetuksessa, noudatetaan tässä laissa
olevia säännöksiä.
Myös maassa valmistetun 10 a §:n 2 momentissa
tarkoitetun ajoneuvon verotusarvoon sovelletaan, mitä tässä pykälässä säädetään.
11 a §
Edellä 8 §:n 1 momenttia sovellettaessa vastaavan
uuden pakettiauton ja muun vastaavan uuden ajoneuvon verotusarvo
on alennetulla verokannalla verotettavan 23 §:n 1 momentissa
tarkoitetun pakettiauton, huoltoauton, jonka oma massa on vähintään
1 875 kilogrammaa ja M1-luokan ajoneuvon, jonka
oma massa on 4 500—5 999 kilogrammaa, osalta 46
prosenttia vastaavan uuden ajoneuvon yleisestä vähittäismyyntiarvosta
ja muun ajoneuvon osalta 33 prosenttia vastaavan uuden ajoneuvon
yleisestä vähittäismyyntiarvosta.
11 b §
Ajoneuvon yleisellä vähittäismyyntiarvolla tarkoitetaan
hintaa, joka yhdestä samanlaisesta ajoneuvosta olisi yleisesti
saatavissa myytäessä se verollisena Suomen markkinoilla
kuluttajan asemassa olevalle ostajalle sinä ajankohtana, jona
ajoneuvo ilmoitetaan tai olisi pitänyt ilmoittaa verotettavaksi.
Jos yleisiin myyntihintoihin perustuvaa arvoa ei ole käytettävissä, yleinen
vähittäismyyntiarvo määritetään
siitä hinnasta, jolla samanlaisia ajoneuvoja yleisesti ilmoitetaan
myytäväksi, vähennettynä tavanomaisia
alennuksia vastaavalla erällä.
Ajoneuvon yleiseen vähittäismyyntiarvoon katsotaan
kuuluvan kaikki se, minkä ajoneuvon ostaja välittömästi
tai välillisesti luovuttaa vastikkeeksi ajoneuvosta myyjälle
tai kolmannelle osapuolelle. Arvoon luettavan erän nimityksellä,
maksun ajankohdalla tai muulla vastaavalla seikalla ei ole vaikutusta
siihen, onko erä sisällytettävä vähittäismyyntiarvoon.
Tavanomaisia rahoituskuluja ja ajoneuvon asiakkaalle toimittamisesta
aiheutuvia tavanomaisia enintään 600 euron suuruisia
kustannuksia ei kuitenkaan lueta ajoneuvon arvoon.
11 c §
Määritettäessä ajoneuvon
yleistä vähittäismyyntiarvoa Suomessa
otetaan huomioon käytettävissä oleva
selvitys ajoneuvon vähittäismyyntiarvon määräytymiseen
markkinoilla vaikuttavista tekijöistä sekä ajoneuvon
arvosta ja siihen vaikuttavista ajoneuvon ominaispiirteistä,
kuten ajoneuvon merkistä, mallista, tyypistä, käyttövoimasta
ja varustuksesta. Lisäksi voidaan ottaa huomioon ajoneuvon
ikä, ajokilometrit ja kunto sekä muut yksilölliset
ominaisuudet.
Yleinen vähittäismyyntiarvo Suomessa voidaan
tarvittaessa määrittää Suomen
ajoneuvomarkkinoista saadun tiedon lisäksi muiden maiden
ajoneuvomarkkinoista saatujen tietojen perusteella.
Yleistä vähittäismyyntiarvoa ei voida
yksinomaan määrittää etuyhteydessä keskenään
olevien ostajan ja myyjän välisten hintojen
eikä poikkeuksellisissa markkinaolosuhteissa määräytyvien
hintojen perusteella.
11 d §
Ajoneuvoja voidaan pitää samanlaisina, jos ne
ovat samanlaiset merkiltään, malliltaan ja varusteiltaan.
Jos vertailtavana on eri maissa tyypitettyjä ajoneuvoja,
asiakirjoissa olevien tietojen lisäksi ajoneuvojen tulee
tosiasiallisesti olla teknisesti samanlaisia. Vähäiset
eroavaisuudet eivät kuitenkaan estä pitämästä ajoneuvoja
samanlaisina, jos niillä ei voida katsoa olevan merkitystä ajoneuvon
arvon tai kuluttajien ajoneuvoon kohdistuvien tarpeiden kannalta.
11 e §
Vastaavana uutena ajoneuvona pidetään ajoneuvoa,
joka on käyttövoimaltaan, merkiltään, korityypiltään
ja malliltaan sama kuin verotettava ajoneuvo. Lisäksi
ajoneuvojen teknisten ominaisuuksien, kuten moottorin, vaihteiston, voimansiirtotavan
ja varustuksen on vastattava toisiaan. Vähäiset
eroavaisuudet eivät kuitenkaan estä pitämästä ajoneuvoja
vastaavina.
Jos vastaavaa uutta ajoneuvoa ei voida osoittaa, valitaan lähinnä vastaava
uusi ajoneuvo, jonka ominaisuuksissa sallitaan verotettavan ajoneuvon
iästä ja tekniikan kehityksestä johtuvat
erot muun muassa ajoneuvon mallinimessä ja teknisissä ominaisuuksissa.
11 f §
Verotusta varten ajoneuvon ikä luetaan kuukausina ensisijaisesti
ajoneuvon ensimmäisestä rekisteröinnistä.
Jos tämä ajankohta ei ole tiedossa, ajoneuvon
ikä lasketaan valmistuskuukauden päättymisestä.
Jos tämäkään ajankohta ei ole
tiedossa, ajoneuvon ikä määritetään sen
vuoden päättymisestä, jona ajoneuvo on
todennäköisesti ensimmäisen kerran rekisteröity, otettu
käyttöön taikka valmistettu. Ajoneuvon ikä lasketaan
siihen hetkeen saakka, jolloin veroilmoitus on annettu tai olisi
pitänyt antaa.
Jos ajoneuvo on valmistettu aikaisemmin liikenteessä käytössä olleen
tai olleiden ajoneuvon osista, ajoneuvon valmistumisajankohdaksi katsotaan
se ajankohta, jolloin ajoneuvon alkuperäisistä osista
vähintään 50 prosentin on katsottava
vaihtuneen.
11 g §
Markkinoille tulevan uuden ajoneuvomallin maahantuoja tai valmistaja,
joka myy mallia liiketoiminnan muodossa, on ennen veroilmoituksen
jättämistä velvollinen ilmoittamaan tulliviranomaiselle
sen hinnan, jolla ajoneuvomallia yleisesti ilmoitetaan myytäväksi
Suomessa sekä muut tiedot, jotka tulliviranomainen määrää. Mallin
hinta ilmoitetaan sen kaupallisen nimikkeen tarkkuudella, jolla
ajoneuvo yksilöidään ja jolla sitä yleisesti
markkinoidaan. Hinnan tulee olla voimassa sinä ajankohtana,
jona uutta mallia ensimmäisen kerran ilmoitetaan verotettavaksi.
Tulliviranomainen vahvistaa ilmoitusten perusteella uusien ajoneuvojen
verotusarvot ja ylläpitää niistä tilastoa.
Verovelvollisen on jokaisen uutta ajoneuvoa koskevan veroilmoituksen
yhteydessä ilmoitettava verotettavan ajoneuvon
hinta Suomessa. Tulliviranomainen vahvistaa näiden tietojen
perusteella muutokset verotusarvotilastoon. Muutokset tulevat voimaan
viiden päivän kuluttua niiden julkaisemisesta.
13 §
Edellä 10 a §:n 2 momentissa tarkoitetun ajoneuvon
verotusarvoon ei lueta ennen ajoneuvon ensimmäistä rekisteröintiä tehdyn
muutostyön ja varustelun arvoa, joka aiheutuu paketti-
tai kuorma-auton muuttamisesta henkilöautoksi tai varustamisesta
huoltoautoksi taikka pakettiauton alustan varustamisesta kuormakorilla
tai -lavalla, jos voidaan osoittaa, että ajoneuvon valmistaja
on luovuttanut ajoneuvon ilman tällaista muutostyötä tai
varustelua.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
15 §
Ajoneuvon verotusarvoa määrättäessä ajoneuvoon
katsotaan kuuluvan toimintakuntoisina vähintään
ne varusteet, jotka siinä, sen mukaan kuin erikseen on
säädetty, tulee olla, jotta se voitaisiin hyväksyä liikenteeseen,
sekä sellaiset muut varusteet, jotka tyyppihyväksynnän
tai ajoneuvon valmistusmaassa julkaistun selvityksen mukaan kuuluvat
ajoneuvon vakiovarusteisiin, sekä autossa lisäksi
lämmityslaite. Verotusarvoa ei alenneta tällaisen
varusteen puuttumisen tai epäkuntoisuuden takia.
Jos ajoneuvossa on merkittäviä puutteita,
joiden johdosta sitä ilmeisesti ei voitaisi hyväksyä liikenteeseen,
tai jos ajoneuvoa ei sen puutteiden johdosta voida tyydyttävästi
yksilöidä verotusarvon määrittämistä varten,
verotus voidaan toimittaa vasta, kun puutteet on poistettu.
21 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Verosta on vapaa L1-, L2-, L1e-,
L2e- ja L6e-luokan ajoneuvo.
28 §
Autoveroa alennetaan enintään 9 600
eurolla autosta, joka Suomessa ensi kertaa rekisteröitäessä merkitään
käytettäväksi luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun
lain (343/1991) 2 §:n 5 kohdassa tarkoitettuun
tilausliikenteeseen ja jota sen omistaja pääasiallisesti käyttää tällaiseen
liikenteeseen. Veron alennusta pienennetään kuitenkin
yhdellä kolmaskymmeneskuudesosalla jokaista täyttä tai
alkavaa kalenterikuukautta kohden, jonka ajoneuvo on muualla kuin
Suomessa ollut käytössä ennen sen rekisteröintiä edellä mainittuun
käyttöön.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
37 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Veroilmoituksesta, sen sisällöstä ja
ilmoituksen antamista koskevista poikkeuksista säädetään
valtiovarainministeriön asetuksella.
48 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Autosta, josta veroa on alennettu 28 tai 51 §:n nojalla,
sekä sairasautosta maksuunpantavaa veroa alennetaan yhdellä kolmaskymmeneskuudesosalla
jokaista rekisterissäoloajan täyttä kuukautta
kohti. Edellä 21 §:n 1 momentissa
tarkoitetun pelastusauton, invataksin, eläinlääkintäauton
ja ruumisauton verosta vähennetään yksi
neljäskymmeneskahdeksasosa rekisterissäoloajan kutakin
täyttä kuukautta kohti. Jos veroa alennettaessa
on 28 §:n nojalla otettu veron alennuksen määrässä huomioon
myös rekisterissäolo muualla kuin Suomessa, tämä aika
lasketaan vastaavasti hyväksi tätä momenttia
sovellettaessa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
51 a §
Edellä 51 §:ssä tarkoitettuja veronpalautuksen
enimmäismääriä korotetaan määrällä,
jolla ajoneuvoon erityisesti invaliditeetin vuoksi ajoneuvon valmistamisen
jälkeen asennetut varusteet ovat vaikuttaneet yleiseen
vähittäismyyntiarvoon perustuvaan autoveroon ja
siitä 5 §:n nojalla kannettavaan arvonlisäveroon.
67 §
Jos asia on hakijalle erityisen tärkeä, Tullihallitus
tai Ajoneuvohallintokeskus voi antaa hakemuksesta ennakkoratkaisun
siitä, miten tätä lakia sovelletaan hakijan
ajoneuvon verotukseen. Ennakkoratkaisua ei kuitenkaan anneta verotusarvosta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
86 §
Autoverotusta varten annetut tai esitetyt tiedot ja asiakirjat
on pidettävä salassa. Niitä ei saa pöytäkirjassa
tai päätöksessä selostaa laajemmin
kuin se on välttämätöntä.
Tietoja saa käyttää tässä laissa
tarkoitettuihin veroviranomaisen tilastollisiin selvityksiin, joiden
yhteenvedot ovat julkisia. Yleisen vähittäismyyntiarvon
perusteella verotettuja ajoneuvoja koskevat verotuspäätökset
ovat julkisia, lukuun ottamatta 50 ja 51 §:ssä tarkoitettuihin
asioihin liittyviä asiakirjoja sekä tietoa henkilötunnuksesta
ja luonnollisen henkilön osoitteesta. Tieto viranomaisen
henkilörekisteriin sisältyvistä julkisista
asiakirjoista voidaan antaa kopiona, tulosteena tai sähköisessä muodossa
viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999)
16 §:n 3 momentin säännösten
estämättä. Veroviranomaisen hallussa
olevat käytetyn ajoneuvon arvoa koskevat tiedot ovat julkisia
ainoastaan, jos tietoa on käytetty ajoneuvon verotuksessa. Asianosaisen
oikeus tiedonsaantiin määräytyy viranomaisten
toiminnan julkisuudesta annetun lain 11 §:n mukaisesti.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tämä laki tulee voimaan päivänä
kuuta 200 .
Lakia sovelletaan uusina verotettavien ajoneuvojen
verotuksessa ensimmäisen kerran verotuksiin, jotka tulevat
vireille 1 päivänä tammikuuta 2003 tai
sen jälkeen, kuitenkin siten, että 40 §:n
2 momentissa tarkoitetulta jaksolta verotettaviin ajoneuvoihin tätä lakia
sovelletaan ensimmäisen kerran siltä jaksolta,
joka alkaa 1 päivänä tammikuuta 2003
tai sen jälkeen. Uusina verotettavien ajoneuvojen verotukset
oikaistaan hakemuksetta tämän lain mukaisiksi
sen jälkeen, kun laki on tullut voimaan. Verovelvollisella
on kuitenkin oikeus hakemuksesta saada verotus toimitetuksi 1 päivänä tammikuuta
2003 voimassa olleen autoverolain mukaisesti 1 päivästä tammikuuta
2003 lain voimaantulopäivään. Hakemus
on tehtävä ajoneuvomalleittain kolmen kuukauden
kuluessa lain voimaantulosta.
Ennen 1 päivää tammikuuta 2003 vireille
tulleiden uusien ajoneuvojen verotukset voidaan 43 §:ssä säädetyllä tavalla
peruuttaa ja ajoneuvot verottaa verovelvollisen hakemuksesta tämän
lain mukaisesti, jos ajoneuvoja ei ole rekisteröity tai
otettu käyttöön ennen 1 päivää tammikuuta
2003. Veroa ei tällöin koroteta 43 §:ssä säädetyllä tavalla.
Hakemus on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa lain
voimaantulosta.
Käytettynä verotettavien ajoneuvojen verotuksessa
lakia sovelletaan verotuksiin, jotka toimitetaan lain
voimaantulopäivänä tai sen
jälkeen. Käytettynä maahan tuotujen ajoneuvojen verotusta
voidaan hakemuksesta kuitenkin oikaista tämän
lain mukaiseksi, jos verotus on toimitettu 1 päivänä tammikuuta
1999 tai sen jälkeen. Hakemuksen veron oikaisemiseksi voi
tehdä se, joka on verovelvollisena suorittanut ajoneuvosta
veron.
Veroa ei kuitenkaan oikaista tämän voimaantulosäännöksen
nojalla, jos veron määrää on
25, 28, 50 tai 51 §:n tai muulla vastaavalla perusteella
alennettu siten, ettei veron määrä alennettuna ole
korkeampi kuin mikä tulisi oikaisun jälkeen ilman
alennusta kannettavaksi.
Tämän lain 6 a §:n estämättä toimitetaan
ennen vuotta 2003 valmistetun käytettynä maahan tuotavan
ajoneuvon verotus 6 §:n mukaisesti, jos Suomessa on käytössä samanlaisia
ennen vuotta 2003 valmistettuja käytettyjä ajoneuvoja,
jotka on verotettu uutena 6 §:n ja 10 a §:n
1 momentin mukaisesti. Jos tietyn ajoneuvomallin verotus uutena
on toimitettu 2 momentissa säädetyllä tavalla
hakemuksesta 1 päivänä tammikuuta
2003 voimassa olleen autoverolain mukaisesti, käytettynä maahan
tuotavan ajoneuvon verotukseen sovelletaan kuitenkin 6
a §:ää, jos ajoneuvo on valmistunut samaan
aikaan kuin hakemuksen perusteella verotetut samanlaiset uudet ajoneuvot.
Tämän lain 10 §:n estämättä vuoden
2003 aikana verotettavasta ajoneuvosta, jota on käytetty
liikenteessä tai joka on ollut rekisterissä enintään
kuusi kuukautta, kannetaan veroa kuten vastaavasta uudesta ajoneuvosta.
Tammikuun 1 päivänä 2003 kesken olevat
tai sen jälkeen oikaisuna tai muutoksenhakuna vireille
tulevat asiat, joissa ei ole kysymys käytettyjen ajoneuvojen
veron määrästä, käsitellään ennen
tämän lain voimaantuloa voimassa olleiden säännösten
mukaisesti.
Henkilön omaa käyttöä varten
maahan tuotua ajoneuvoa, josta on annettu autoveroilmoitus, voidaan
vuonna 2003 käyttää väliaikaisesti
veroja suorittamatta tulliviranomaisen myöntämällä luvalla
enintään kolmen kuukauden ajan maahan tuonnista.
Lupa voidaan myöntää myös ehdolla,
että autoveroilmoitus annetaan viiden päivän
kuluessa luvan myöntämisestä. Luvan voimassaolo
päättyy 10 päivän kuluttua verotuspäätöksen
tekemisestä tai, jos ajoneuvon omistusoikeus luovutetaan
taikka jos ajoneuvon rekisteröintikatsastusta ei aloiteta
10 päivän kuluessa ajoneuvon maahan tuonnista.
Jos veroilmoitus tai verotus peruutetaan 43 §:ssä tarkoitetulla
tavalla, verovelvolliselta peritään ennakkoratkaisusta
perittävän maksun lisäksi maksu, jonka suuruus
on enintään yksi kymmenesosa siitä verosta,
joka ajoneuvosta olisi tullut säännönmukaisesti
suorittaa. Ajoneuvon käytöstä liikenteeseen
noudatetaan, mitä ajoneuvolaissa (1090/2002) ja
sen nojalla säädetään.