Laki
hallintolainkäyttölain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan hallintolainkäyttölain
(586/1996) 7, 13, 31 ja 79 §, sellaisina kuin
niistä ovat 7 § osaksi laissa 433/1999
sekä 13 ja 79 § osaksi laissa 698/2005,
ja
lisätään lakiin uusi 64
a § seuraavasti:
7 §
Valitus valtion hallintoviranomaisen päätöksestä
Valtioneuvoston alaisen viranomaisen ja ministeriön
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
hallinto-oikeuteen. Valtioneuvoston yleisistunnon päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös
on lainvastainen.
13 §
Valitusoikeuden rajoittaminen
Laissa säädetään erikseen siitä, milloin 7—9 §:ssä tarkoitetun
viranomaisen päätökseen ei saa hakea
muutosta valittamalla tai milloin valittamiseen korkeimmalle hallinto-oikeudelle tarvitaan
valituslupa.
Kun muutoksenhaussa hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan
hallinto-oikeuteen tarvitaan muun lain mukaan valituslupa, lupa
on myönnettävä, jos:
1) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa
tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden
vuoksi on tärkeätä saattaa asia korkeimman
hallinto-oikeuden ratkaistavaksi;
2) asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden
ratkaistavaksi on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen
ilmeisen virheen vuoksi; tai
3) valitusluvan myöntämiseen on muu
painava syy.
Valituslupa voidaan myöntää myös
siten, että se koskee vain osaa muutoksenhaun kohteena olevasta
hallinto-oikeuden päätöksestä.
Jos pääasiassa annetusta ratkaisusta valittaminen
on kielletty tai valittamiseen tarvitaan valituslupa, vastaava rajoitus
koskee myös valittamista pääasiaan liittyvästä ratkaisusta.
Tässä pykälässä tarkoitetut
valitusoikeuden rajoitukset eivät koske muutoksenhakua
hallinto-oikeuden hallintoriita-asiassa antamaan päätökseen,
ellei erikseen toisin säädetä.
31 §
Päätöksen täytäntöönpanokelpoisuus
Päätöstä, johon saa hakea
muutosta valittamalla, ei saa panna täytäntöön
ennen kuin se on saanut lainvoiman.
Päätös voidaan kuitenkin panna täytäntöön lainvoimaa
vailla olevana, jos laissa niin säädetään
tai jos päätös on luonteeltaan sellainen,
että se on pantava täytäntöön
heti, tai jos päätöksen täytäntöönpanoa
ei yleisen edun vuoksi voida lykätä.
Jos asiassa tarvitaan valituslupa, valitus ei estä täytäntöönpanoa.
Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan
saa ryhtyä, jos valitus käy täytäntöönpanon
johdosta hyödyttömäksi tai jos korkein
hallinto-oikeus kieltää täytäntöönpanon.
64 a §
Kantelun ja purun rajoittaminen
Asianosainen saa hakea samassa asiassa päätöksen
purkamista tai poistamista vain kerran, jollei asiaa ole erityisen
painavasta syystä välttämätöntä tutkia
uudelleen.
79 §
Valitus muusta kuin käsittelyn lopettavasta päätöksestä
Erikseen valitetaan asian käsittelyn aikana tehdystä päätöksestä,
jolla on:
1) määrätty todistajan tai
muun henkilön oikeudesta korvaukseen tai korvausvelvollisuudesta;
2) kielletty asiamiestä tai avustajaa esiintymästä;
3) tuomittu oikeudenkäynnin kulun turvaamiseksi
tarkoitetun velvoitteen laiminlyönnin johdosta uhkasakkoon,
sakkoon tai muuhun erityiseen seuraamukseen;
4) annettu muutoksenhaunalaisen päätöksen täytäntöönpanoa
koskeva määräys, jollei 13 §:n 4
momentista muuta johdu; tai
5) tuomittu käsittelyn häiritsemisestä tai muusta
sellaisesta toiminnasta rangaistukseen.
Valitettaessa erikseen valitus ei estä käsittelyn
aikana tehdyn päätöksen täytäntöönpanoa, ellei
päätöksen tehnyt viranomainen tai siitä tehtyä valitusta
käsittelevä viranomainen toisin päätä.
Edellä 1 momentin 4 kohdassa säädetystä poiketen
erikseen ei kuitenkaan saa valittaa hallinto-oikeuden asian käsittelyn
aikana tekemästä päätöksestä,
jolla muutoksenhaun alaisen päätöksen
täytäntöönpano on kielletty
tai keskeytetty.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 2 ja 6 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun
lain (1265/2006) 2 ja 6 §, sellaisena
kuin niistä on 6 § laissa 79/2013,
seuraavasti:
2 §
Lainkäyttöasioina korkein hallinto-oikeus
käsittelee ne muutoksenhakua ja ylimääräistä muutoksenhakua
koskevat asiat, jotka sen mukaan kuin siitä muualla laissa
säädetään kuuluvat korkeimman
hallinto-oikeuden toimivaltaan.
6 §
Lainkäyttöasioissa korkein hallinto-oikeus
on päätösvaltainen viisijäsenisenä,
jollei laissa säädetä muuta kokoonpanoa.
Korkein hallinto-oikeus on päätösvaltainen myös
kolmijäsenisenä käsittelemään
ja ratkaisemaan:
1) valituslupaa koskevan asian ja siihen liittyvän
vaatimuksen;
2) täytäntöönpanon
kieltämistä tai keskeyttämistä taikka
muuta täytäntöönpanosta annettavaa
määräystä koskevan hakemus-
tai valitusasian;
3) oikeusapua koskevan asian;
4) asian, joka koskee oikeudenkäynnin julkisuutta
korkeimmassa hallinto-oikeudessa;
5) asian, jossa korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehty
valitus tai hakemus on peruutettu, ja siihen liittyvän
vaatimuksen;
6) asian, jossa hallinto-oikeus tai muu hallintolainkäyttöelin
on jättänyt valituksen tai sen käsiteltäväksi
muulla tavoin saatetun asian tutkimatta, ja siihen liittyvän
vaatimuksen;
7) asian, jossa on kysymys siitä, onko muutoksenhaku
korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehty määräajassa
tai onko asia jätettävä muulla perusteella
korkeimmassa hallinto-oikeudessa tutkimatta, ja siihen liittyvän
vaatimuksen;
8) mielenterveyslain (1116/1990) 24 §:n
1 ja 2 momentissa tarkoitetun valitusasian, ja tällaiseen
asiaan liittyvän vaatimuksen;
9) ylimääräistä muutoksenhakua
koskevan asian, jos hakemus yksimielisesti hylätään
tai jätetään tutkimatta, ja tällaiseen
asiaan liittyvän vaatimuksen.
Edellä 2 momentissa tarkoitetussa tapauksessa asia
voidaan käsitellä ja ratkaista ilman niitä asiantuntijajäseniä,
joiden osallistumisesta muutoin ratkaisukokoonpanoon on erikseen
säädetty.
Korkein hallinto-oikeus voi kuitenkin myös yksijäsenisenä päättää jättää tutkimatta
hallintolainkäyttölain (586/1996) 64
a §:ssä tarkoitetun asian, jos korkein hallinto-oikeus
on jo antanut päätöksen asianosaisen
samaa asiaa koskevaan kanteluun tai purkuhakemukseen, sekä tällaiseen
asiaan liittyvän vaatimuksen.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
_______________
Laki
hallintolain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan hallintolain (434/2003) 49 b, 49
d ja 49 f §, sellaisina kuin ne ovat laissa 581/2010,
seuraavasti:
49 b §
Oikaisuvaatimuksen tekeminen ja valituskielto
Laissa säädetään erikseen,
jos päätökseen saa vaatia oikaisua. Tällöin
päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.
Oikaisua saa vaatia se, johon päätös
on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös
välittömästi vaikuttaa. Viranomainen
saa lisäksi vaatia oikaisua, jos laissa niin säädetään
tai jos muutoksenhakuoikeus on viranomaisen valvottavana olevan
julkisen edun vuoksi tarpeen.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
tai muussa laissa säädetään.
49 d §
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti sille viranomaiselle
tai muulle julkista hallintotehtävää hoitavalle,
joka on tehnyt päätöksen. Oikaisuvaatimuskirjelmässä on
ilmoitettava päätös, johon vaaditaan
oikaisua, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla
sitä vaaditaan.
49 f §
Päätöksen täytäntöönpanokelpoisuus
Päätöstä, johon saa vaatia
oikaisua, ei saa panna täytäntöön
ennen kuin se on saanut lainvoiman.
Päätös voidaan kuitenkin panna täytäntöön lainvoimaa
vailla olevana, jos laissa niin säädetään
tai jos päätös on luonteeltaan sellainen,
että se on pantava täytäntöön
heti, tai jos päätöksen täytäntöönpanoa
ei yleisen edun vuoksi voida lykätä.
Kun oikaisuvaatimus on tehty, oikaisuvaatimuksen käsittelevä viranomainen
voi kieltää päätöksen
täytäntöönpanon tai määrätä sen
keskeytettäväksi. Täytäntöönpanon
kieltämis- tai keskeytysasiassa annettuun ratkaisuun ei
saa hakea erikseen muutosta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
uhkasakkolain 24 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan uhkasakkolain (1113/1990) 24 § seuraavasti:
24 §
Muutoksenhaku
Uhkasakon asettamista sekä teettämis- tai keskeyttämisuhan
asettamista koskevaan päätökseen saa
hakea muutosta siten kuin muutoksenhausta päävelvoitteen
määräämistä koskevaan
päätökseen säädetään.
Uhkasakon maksettavaksi tuomitsemista sekä teettämis-
tai keskeyttämisuhan täytäntöön
pantavaksi määräämistä koskevaan
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään. Toimivaltainen hallinto-oikeus
ja asiantuntijajäsenten osallistuminen asioiden käsittelyyn
määräytyvät päävelvoitteen
perusteella.
Päätökseen, jolla viranomainen ei
ole hyväksynyt vaatimusta asian uudelleen käsittelemisestä 12 §:n
2 momentin mukaisesti, ei saa hakea muutosta valittamalla.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnasta annetun
lain 7 b §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kaksikäyttötuotteiden
vientivalvonnasta annetun lain (562/1996) 7 b §:n
otsikko ja 3 momentti, sellaisina kuin ne ovat laissa 226/2011,
seuraavasti:
7 b §
Kauttakuljetuslupaa koskeva päätös
ja muutoksenhaku
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ulkoasiainministeriön päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
konsulipalvelulain 43 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan konsulipalvelulain (498/1999) 43 § seuraavasti:
43 §
Muutoksenhaku
Ulkoasiainministeriön tai edustuston tämän lain
nojalla tekemään päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain 22 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan Suomen talousvyöhykkeestä annetun
lain (1058/2004) 22 § seuraavasti:
22 §
Muutoksenhaku
Valtioneuvoston sekä työ- ja elinkeinoministeriön
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 6 §:ssä tarkoitetussa
toiminnan keskeyttämistä tai päätöksen peruuttamista
sekä 9 §:ssä tarkoitetussa meritieteellisen
tutkimuksen keskeyttämistä tai lopettamista koskevassa
asiassa saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Muutoksenhausta tässä laissa tarkoitetun hankkeen
toteuttamiseksi tarvittavaan muuhun päätökseen
säädetään erikseen.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
ulkomaanedustuksen korvauksista annetun lain 28 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan ulkomaanedustuksen korvauksista annetun
lain (596/2006) 28 § seuraavasti:
28 §
Muutoksenhaku
Tässä laissa säädettyjä korvauksia
koskevaan päätökseen saa vaatia oikaisua
siten kuin valtion virkamieslaissa säädetään.
Oikaisuvaatimus edustuston päätöksestä tehdään
kuitenkin ulkoasiainministeriölle.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
verojen ja maksujen täytäntöönpanosta
annetun lain 10 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan verojen ja maksujen täytäntöönpanosta
annetun lain (706/2007) 10 § seuraavasti:
10 §
Perustevalituksen käsittelevä viranomainen
Perustevalitus tehdään samalle viranomaiselle
kuin säännönmukainen valitus. Jollei
sellaista viranomaista ole, perustevalitus tehdään
sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä julkinen
saatava on määrätty tai maksuunpantu.
Jollei muualla laissa toisin säädetä,
hallinto-oikeuden päätöksestä perustevalitusasiassa
saadaan valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen 60 päivän
kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Jos valittaminen julkisen saatavan määräämistä koskevasta
hallinto-oikeuden päätöksestä on
kielletty tai valittamiseen tarvitaan valituslupa, vastaava rajoitus
koskee muutoksenhakua hallinto-oikeuden perustevalitusasiassa antamaan
päätökseen.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
maistraattien eräistä henkilörekistereistä annetun
lain 12 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan maistraattien eräistä henkilörekistereistä annetun
lain (57/2005) 12 § seuraavasti:
12 §
Muutoksenhaku
Maistraatin päätökseen saa vaatia
oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
henkilötietolain 45 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan henkilötietolain (523/1999)
45 § seuraavasti:
45 §
Muutoksenhaku
Tietosuojavaltuutetun ja tietosuojalautakunnan päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Tietosuojavaltuutettu saa hakea muutosta tietosuojalautakunnan 43 §:n
nojalla tekemään päätökseen.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
Tietosuojalautakunnan päätöksessä voidaan määrätä,
että päätöstä on noudatettava
muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
kokoontumislain 28 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kokoontumislain (530/1999) 28 § seuraavasti:
28 §
Muutoksenhaku
Poliisin päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 15 §:ssä tarkoitetussa
yleisötilaisuuden kieltämistä koskevassa
asiassa saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen
siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Hallinto-oikeuden muuhun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Tämän lain nojalla tehtyä päätöstä on
noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen
toisin määrää.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
eräiden luotonantajien rekisteröinnistä annetun
lain 14 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan eräiden luotonantajien rekisteröinnistä annetun
lain (747/2010) 14 § seuraavasti:
14 §
Muutoksenhaku aluehallintoviraston päätökseen
Aluehallintoviraston 11 ja 12 §:n nojalla tekemään
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Muuhun aluehallintoviraston päätökseen
saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003)
säädetään. Oikaisuvaatimukseen
annettuun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 11 §:ssä tarkoitettuja
kieltoja sekä 12 §:ssä tarkoitettua
rekisteristä poistamista koskevassa asiassa saa hakea muutosta
valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden muuhun
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Tässä laissa tarkoitettua päätöstä rekisteristä poistamisesta
ja määräaikaisesta toimintakiellosta
on muutoksenhausta huolimatta noudatettava, jollei valitusviranomainen
toisin määrää.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta
kielitaidosta annetun lain 15 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta
kielitaidosta annetun lain (424/2003) 15 § seuraavasti:
15 §
Tutkinnon suorittajan oikeussuoja
Tutkinnon suorittajalle on annettava tieto arvosteluperusteiden
soveltamisesta hänen tutkintosuoritukseensa.
Tutkintosuoritusten vastaanottajan päätökseen
ei saa hakea muutosta valittamalla.
Tutkintosuoritusten vastaanottajan suorittamaan tutkintosuorituksen
arviointiin tyytymätön voi kuitenkin seitsemän
päivän kuluessa päätöksestä tiedon
saatuaan ilmoittautua suorittamaan tutkinnon kielitutkintolautakunnalle.
Tällöin uusintasuoritus lautakunnalle on maksuton.
Kielitutkintolautakunnan päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa
annetun lain 20 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa
annetun lain (381/2007) 20 § seuraavasti:
20 §
Muutoksenhaku hallintoasiana tehtyyn päätökseen
Tässä laissa tarkoitettuun hallinto-oikeuden, vakuutusoikeuden
ja markkinaoikeuden hallintopäätökseen
saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Vakuutusoikeuden alaiseen muutoksenhakujärjestelmään
kuuluvan muutoksenhakulautakunnan tekemään tässä laissa
tarkoitettuun hallintopäätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vakuutusoikeuteen. Muun muutoksenhakulautakunnan
hallintopäätökseen saa hakea muutosta valittamalla
hallinto-oikeuteen. Vakuutusoikeuden ja hallinto-oikeuden valituksen
johdosta antamaan päätökseen saa hakea
muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein
hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Muutoin muutoksenhausta on voimassa, mitä hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun
lain 17 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun
lain (460/2003) 17 §, sellaisena kuin
se on osaksi laissa 856/2011, seuraavasti:
17 §
Verkkoviestin tunnistamistietojen luovuttaminen
Tuomioistuin voi pakkokeinolain (806/2011) 2 luvun
9 §:n 1 kohdassa tarkoitetun pidättämiseen
oikeutetun virkamiehen, syyttäjän tai asianomistajan
vaatimuksesta määrätä lähettimen,
palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän
luovuttamaan verkkoviestin lähettäjän selvittämisessä tarpeelliset
tunnistamistiedot vaatimuksen esittäjälle, jos
on todennäköisiä syitä epäillä viestin
olevan sisällöltään sellainen,
että sen toimittaminen yleisön saataville on säädetty
rangaistavaksi. Asianomistajalle tunnistamistiedot saa kuitenkin
määrätä luovutettaviksi vasta,
kun hän saa itse nostaa syytteen rikoksesta. Vaatimus on
esitettävä laitteen ylläpitäjän
kotipaikan tai Helsingin käräjäoikeudelle kolmen
kuukauden kuluessa vaatimuksen perusteena olevan viestin julkaisemisesta.
Tuomioistuin voi asettaa luovuttamisvelvoitteen tehosteeksi uhkasakon.
Tunnistamistietojen luovuttamista koskevaan päätökseen
saa hakea erikseen muutosta valittamalla. Päätöstä,
jolla luovuttamisvelvollisuus on määrätty,
ei saa panna täytäntöön ennen
kuin se on saanut lainvoiman, ellei valitusta käsittelevä tuomioistuin
toisin määrää.
Tunnistamistiedot saa vieraan valtion viranomaisen pyynnöstä määrätä luovutettaviksi,
jos pyynnön perusteena olevan viestin toimittamista yleisön
saataville olisi Suomessa vastaavissa olosuhteissa pidettävä rikoksena
tai jos luovuttaminen perustuu Suomea sitovaan valtiosopimukseen
tai muuhun kansainväliseen velvoitteeseen.
Edellä 1 momentissa tarkoitetun laitteen ylläpitäjällä on
oikeus saada valtion varoista korvaus tässä pykälässä tarkoitettujen
tunnistamistietojen luovuttamisesta aiheutuneista kohtuullisista
välittömistä kustannuksista. Korvauksen maksamisesta
päättää tutkinnan suorittaneen poliisilaitoksen
päällikkö tai poliisin valtakunnallisen
yksikön päällikkö. Asianomistaja
vastaa kuitenkin kustannuksista silloin, kun tiedot tuomioistuimen
määräyksen mukaisesti luovutetaan hänelle.
Edellä 4 momentissa tarkoitettuun poliisin päätökseen
saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003)
säädetään. Oikaisuvaatimukseen
annettuun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään. Hallinto-oikeuden
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 33 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun
lain (621/1999) 33 §, sellaisena kuin
se on osaksi laeissa 495/2005, 701/2005 ja 385/2007,
seuraavasti:
33 §
Muutoksenhaku
Jos maksuvelvollinen katsoo, että määrättäessä maksua
valtion maksuperustelain (150/1992) mukaisesti tämän
lain 34 §:n nojalla on tapahtunut virhe, hän voi
vaatia maksun oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003)
säädetään. Oikaisua on vaadittava
kuuden kuukauden kuluessa maksun määräämisestä.
Muuhun päätökseen ja oikaisuvaatimukseen annettuun
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 1 momentissa tarkoitetussa
asiassa ei saa hakea muutosta valittamalla. Hallinto-oikeuden muuhun
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Muutoksenhausta asiassa, joka koskee oikeudenkäynnin
julkisuutta, on voimassa, mitä oikeudenkäynnin
julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetussa laissa
ja oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa
annetussa laissa säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
luottotietolain 41 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan luottotietolain (527/2007) 41 § seuraavasti:
41 §
Muutoksenhaku
Tietosuojavaltuutetun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain 43 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain
(648/2007) 43 § seuraavasti:
43 §
Muutoksenhaku
Holhousviranomaisen päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Holhousviranomaisen päätökseen, joka
koskee valvonnan siirtämistä 29 §:n 2
momentin nojalla, 30 §:n 3 momentissa tarkoitetun
määräajan pidentämistä tai
33 §:n 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa
holhoustoimesta annetun lain 51 §:n 1—3
momentissa tarkoitettua tilivelvollisuuden täyttämisajankohtaa,
ei kuitenkaan saa hakea muutosta valittamalla.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
holhoustoimesta annetun lain 87 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan holhoustoimesta annetun lain (442/1999)
87 §, sellaisena kuin se on laissa 649/2007, seuraavasti:
87 §
Holhousviranomaisen 34 ja 57 §:n nojalla tekemään
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Holhousviranomaisen muuhun päätökseen saa
vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten
kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
Holhousviranomaisen päätökseen, joka
koskee edunvalvojan määräämistä 12 §:n
nojalla, edunvalvojan tehtävän muuttamista 15 §:n
3 momentin nojalla, edunvalvojan vapauttamista tehtävästään
16 §:n 3 momentin nojalla, edunvalvojan tehtävän
määräämistä lakkaamaan
17 §:n 4 momentin nojalla, edunvalvojien
keskinäisen erimielisyyden ratkaisemista 30 §:n
3 momentin nojalla, 48 §:n 3 momentissa tarkoitetun määräajan
pidentämistä tai 51 §:n 1—3
momentissa tarkoitettua tilivelvollisuuden täyttämisajankohtaa,
ei kuitenkaan saa vaatia oikaisua eikä hakea muutosta valittamalla.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
nimilain 22 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan nimilain (694/1985) 22 §,
sellaisena kuin se on laissa 69/1999, seuraavasti:
22 §
Muutoksenhaku
Hakija ja 19 §:ssä tarkoitetun muistutuksen tehnyt
saa hakea muutosta maistraatin päätökseen
valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään. Hallinto-oikeuden
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
perintökaaren 5 luvun 2 a §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan perintökaaren (40/1965)
5 luvun 2 a §, sellaisena kuin se on laissa 702/2005,
seuraavasti:
5 luku
Valtion oikeudesta perintöön
2 a §
Tämän luvun 2 §:n nojalla
tehtyyn päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
pakkokeinolain 10 luvun 64 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan pakkokeinolain (806/2011) 10 luvun
64 § seuraavasti:
10 luku
Salaiset pakkokeinot
64 §
Korvaukset teleyrityksille
Teleyrityksellä on oikeus saada valtion varoista korvaus
tässä luvussa tarkoitetusta viranomaisten avustamisesta
ja tietojen antamisesta aiheutuneista välittömistä kustannuksista
siten kuin tietoyhteiskuntakaaren (917/2014) 299 §:ssä säädetään.
Korvauksen maksamisesta päättää tutkinnan
suorittaneen esitutkintaviranomaisen yksikkö.
Päätökseen saa vaatia oikaisua siten
kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään. Hallinto-oikeuden
on varattava Viestintävirastolle tilaisuus tulla kuulluksi.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain
26 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista
annetun lain (715/2011) 26 § seuraavasti:
26 §
Muutoksenhaku maksupäätökseen
Oikeudenkäyntiavustajalautakunnan tekemään
hakemusmaksua tai valvontamaksua koskevaan päätökseen
saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea
muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
ylikuormamaksusta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan ylikuormamaksusta annetun lain (51/1982)
8, 9 ja 15 §, sellaisina kuin niistä ovat 8 § osaksi
laissa 170/1996 ja 15 § osaksi laissa
255/1989, seuraavasti:
8 §
Maksun määrääminen
Ylikuormamaksun määräämistä koskeva
asia käsitellään siinä poliisilaitoksessa,
jonka toimialueella ylikuorma on todettu.
Maksumääräyksen antamisesta päättää poliisilaitoksen
päällikkö tai hänen määräämänsä laitoksen
päällystöön kuuluva poliisimies.
Ylikuormamaksu voidaan yksittäistapauksissa jättää määräämättä tai
poistaa, jos ylikuorman kuljettaminen on johtunut olosuhteet huomioon
ottaen anteeksiannettavasta huomaamattomuudesta tai muusta siihen
verrattavasta erityisestä syystä.
9 §
Ylikuormasta ilmoittaminen
Kun liikenteen valvoja on todennut ylikuorman, josta voidaan
määrätä ylikuormamaksu, hänen
on heti kirjallisesti ilmoitettava asiasta poliisilaitokselle ylikuormamaksun
määräämistä varten.
Ajoneuvon kuljettajalle on samalla annettava jäljennös
ilmoituksesta.
15 §
Muutoksenhaku ja täytäntöönpano
Ylikuormamaksun määräämistä koskevaan päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea
muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Maksun perimiseen ulosottotoimin sovelletaan, mitä verojen
ja maksujen täytäntöönpanosta
annetussa laissa (706/2007) säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta annetun lain 16 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta annetun
lain (252/2010) 16 § seuraavasti:
16 §
Muutoksenhaku
Koulutuskeskuksen johtokunnan päätökseen saa
vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea
muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Henkilöstön nimittämistä koskevaan
päätökseen ei kuitenkaan saa vaatia oikaisua
eikä hakea muutosta valittamalla.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
valtion oikeusaputoimistoista annetun lain 12 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan valtion oikeusaputoimistoista annetun lain
(258/2002) 12 §, sellaisena kuin se on osaksi
laissa 929/2008, seuraavasti:
12 §
Johtava julkinen oikeusavustaja tai julkinen oikeusavustaja
ratkaisee ne asiat, jotka oikeusapulain nojalla
ratkaistaan oikeusaputoimistossa. Johtava julkinen oikeusavustaja
tekee kuitenkin päätöksen oikeusapulain
10 §:n 2 momentin mukaisen pyynnön esittämisestä rahalaitokselle.
Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen
siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään. Hallinto-oikeuden päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
Johtava julkinen oikeusavustaja voi kirjallisesti määrätä toimistohenkilön
ratkaisemaan oikeusapuhakemukset selvissä asioissa. Jos
hakemuksen ratkaiseminen on tulkinnanvaraista, se on siirrettävä julkisen
oikeusavustajan ratkaistavaksi.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
oikeusapulain 26 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan oikeusapulain (257/2002) 26 § seuraavasti:
26 §
Muutoksenhaku
Tuomioistuimen tämän lain nojalla tekemään päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla pääasian yhteydessä tai,
jos päätös on tehty ennen pääasian
ratkaisemista, erikseen noudattaen, mitä valittamisesta
pääasiassa säädetään.
Jos hallinto-oikeuden päätös koskee oikeusavun
antamista asiassa, jota ei voida saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi,
tai asiassa, jota koskevasta päätöksestä valitetaan
suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen, oikeusapupäätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
kansainvälisestä yhteistoiminnasta eräiden
rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanossa
annetun lain 24 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kansainvälisestä yhteistoiminnasta
eräiden rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanossa
annetun lain (21/1987) 24 §, sellaisena kuin se
on laeissa 236/2001 ja 418/2009, seuraavasti:
24 §
Oikeusministeriön päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen siten
kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään. Valitus on käsiteltävä kiireellisenä.
Hallinto-oikeuden päätökseen ei saa hakea
muutosta valittamalla.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja
selvittämisestä annetun lain 44 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen
estämisestä ja selvittämisestä annetun
lain (503/2008) 44 §, sellaisena kuin se on laissa
1428/2009, seuraavasti:
44 §
Muutoksenhaku aluehallintoviraston tekemään päätökseen
Aluehallintoviraston päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 30 §:ssä tarkoitettua
rekisteristä poistamista ja 33 §:ssä tarkoitettua
toimintakieltoa koskevassa asiassa saa hakea muutosta valittamalla
siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Hallinto-oikeuden muuhun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Edellä 30 §:ssä tarkoitettua
päätöstä rekisteristä poistamisesta
ja 33 §:ssä tarkoitettua päätöstä toimintakiellosta
on muutoksenhausta huolimatta noudatettava, jollei valitusviranomainen toisin
määrää.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
palosuojelurahastolain 7 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan palosuojelurahastolain (306/2003)
7 §, sellaisena kuin se on laissa 1422/2009,
seuraavasti:
7 §
Muutoksenhaku palosuojelumaksun maksuunpanoon
Aluehallintoviraston tekemään palosuojelumaksun
maksuunpanoa koskevaan päätökseen saa
vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
Maksuunpantu palosuojelumaksu on maksettava muutoksenhausta
huolimatta määräaikana. Palosuojelumaksu
on suoraan ulosottokelpoinen. Sen perimisestä säädetään
verojen ja maksujen täytäntöönpanosta
annetussa laissa (706/2007). Jos maksu poistetaan tai alennetaan,
aluehallintoviraston tai palosuojelurahaston on palautettava muutoksenhaun
johdosta annetun lainvoimaisen päätöksen
perusteella liikaa maksettu määrä. Palautettavalle
määrälle maksetaan korkoa siten kuin
korkolain 3 §:n 2 momentissa säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
passilain 37 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan passilain (671/2006) 37 § seuraavasti:
37 §
Muutoksenhaku
Tämän lain nojalla tehtyyn päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
Valitus on käsiteltävä kiireellisenä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
henkilökorttilain 15 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan henkilökorttilain (829/1999)
15 §, sellaisena kuin se on osaksi laissa 300/2003,
seuraavasti:
15 §
Muutoksenhaku
Tämän lain nojalla tehtyyn päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
Henkilökortti voidaan ottaa pois sen estämättä,
että henkilökortin peruuttamispäätökseen
on haettu muutosta.
Kansaneläkelaitoksen tämän lain 3 a §:n 2 momentin
nojalla tekemään päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla samassa järjestyksessä kuin
poliisin tämän lain nojalla tekemään
päätökseen ja noudattaen valitusaikaa,
joka alkaa vasta poliisin tekemästä päätöksestä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
rahankeräyslain 30 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan rahankeräyslain (255/2006)
30 §, sellaisena kuin se on laissa 505/2009, seuraavasti:
30 §
Muutoksenhaku
Tämän lain nojalla tehtyyn päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Tämän lain nojalla tehtyä luvan peruuttamista
tai lupaehtojen muuttamista koskevaa päätöstä ja
22 §:ssä tarkoitettua lupaviranomaisen
kieltopäätöstä on noudatettava
muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
arpajaislain 66 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan arpajaislain (1047/2001) 66 §,
sellaisena kuin se on laissa 661/2010, seuraavasti:
66 §
Muutoksenhaku
Edellä 57 §:ssä tarkoitettuun
rahaliikenteen valvontalaitteen hyväksymistä koskevaan
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään. Muuhun tämän
lain nojalla tehtyyn hallintopäätökseen
saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 58 §:n
2 momentissa tarkoitetussa asiassa saa hakea muutosta valittamalla
siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Hallinto-oikeuden muuhun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Tämän lain nojalla tehtyä luvan peruuttamista
tai lupaehtojen muuttamista koskevaa päätöstä ja
62 a §:ssä tarkoitettua rahapelin toimeenpanon
kieltoa on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen
toisin määrää.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
viihdelaitelain 16 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan viihdelaitelain (164/1995) 16 §,
sellaisena kuin se on osaksi laissa 1050/2001, seuraavasti:
16 §
Muutoksenhaku
Edellä 8 §:ssä tarkoitettuun
rahaliikenteen valvontalaitteen hyväksymistä koskevaan
päätökseen ja muuhun tämän
lain nojalla tehtyyn hallintopäätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 7 §:n
2 momentissa tarkoitetussa asiassa saa hakea muutosta valittamalla
siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Hallinto-oikeuden muuhun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Tämän lain nojalla tehtyä kieltopäätöstä on noudatettava
muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen
toisin määrää.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
kansalaisuuslain 42 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kansalaisuuslain (359/2003) 42 §,
sellaisena kuin se on laissa 974/2007, seuraavasti:
42 §
Muutoksenhaku hallinto-oikeuden päätökseen
Hallinto-oikeuden päätökseen 32 ja
33 §:ssä tarkoitetussa asiassa saa hakea
muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Valitusoikeus on myös Maahanmuuttovirastolla siltä osin
kuin hallinto-oikeuden päätöksellä on
kumottu Maahanmuuttoviraston päätös tai muutettu
sitä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
pelastuslain 104 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan pelastuslain (379/2011) 104 § seuraavasti:
104 §
Muutoksenhaku
Tämän lain 96 §:n 1 momentissa
ja 102 §:ssä tarkoitettuun päätökseen
saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003)
säädetään.
Muuhun tämän lain nojalla tehtyyn hallintopäätökseen
sekä oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään,
jollei tässä laissa toisin säädetä.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea
muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Hallintopäätöstä on noudatettava
heti muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen
toisin määrää.
Rakennusluvan myöntävän viranomaisen
tämän lain nojalla tekemään
päätökseen saa hakea muutosta siten kuin
maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetään.
Tämän lain 29 §:n nojalla
tehtyyn alueen pelastustoimen palvelutasopäätökseen,
59 §:n 3 momentin nojalla tehtyyn nuohouksesta
perittävää maksua koskevaan päätökseen
ja 96 §:n 2 momentin nojalla tehtyyn
perittävien maksujen suuruutta koskevaan päätökseen
saa hakea muutosta siten kuin kuntalaissa (410/2015) säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
pelastustoimen laitteista annetun lain 21 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan pelastustoimen laitteista annetun lain (10/2007)
21 §, sellaisena kuin se on osaksi laissa 1270/2010,
seuraavasti:
21 §
Muutoksenhaku
Arviointilaitoksen päätökseen vaatimuksenmukaisuustodistuksesta
ja tarkastuslaitoksen päätökseen tarkastustodistuksesta
saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa säädetään.
Arviointilaitoksen ja tarkastuslaitoksen oikaisuvaatimuksen
johdosta antamaan päätökseen sekä muuhun
tämän lain nojalla tehtyyn hallintopäätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 9 ja
18 §:ssä tarkoitetussa asiassa saa hakea
muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Turvallisuus- ja kemikaaliviraston päätöstä on
muutoksenhausta huolimatta noudatettava, jollei valitusviranomainen
toisin määrää.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
Pelastusopistosta annetun lain 37 ja 38 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan Pelastusopistosta annetun lain (607/2006)
37 ja 38 § seuraavasti:
37 §
Oikaisupyyntö ja -vaatimus
Opiskelijaksi hakenut saa vaatia oikaisu- ja kurinpitolautakunnalta
oikaisua ammatilliseen peruskoulutukseen opiskelijaksi ottamista
koskevaan päätökseen 14 päivän
kuluessa valinnan tulosten julkistamisesta siten kuin hallintolaissa (434/2003)
säädetään. Opiskelijavalinnan
tuloksia julkistettaessa on ilmoitettava, miten hakija voi saada
tiedon valinnassa noudatettujen perusteiden soveltamisesta häneen
ja miten valintaan voi vaatia oikaisua. Valinnan tulosta ei saa
oikaisuvaatimuksen johdosta muuttaa kenenkään opiskelijaksi
valitun vahingoksi.
Opiskelija saa vaatia oikaisu- ja kurinpitolautakunnalta oikaisua
opiskeluoikeuden menettämistä ja keskeyttämistä,
kirjallista varoitusta sekä 30 §:n 3 momentin
mukaista opiskeluoikeuden keskeyttämistä koskevaan
päätökseen 14 päivän
kuluessa päätöksestä tiedon
saatuaan siten kuin hallintolaissa säädetään.
Opintosuorituksensa arviointiin tai aikaisempien opintojensa
hyväksilukemisesta tehtyyn päätökseen
tyytymätön opiskelija voi pyytää suullisesti
tai kirjallisesti oikaisua arvioinnin tai opintojen hyväksilukemisen suorittaneelta.
Oikaisupyyntö on
tehtävä 14 päivän kuluessa siitä ajankohdasta,
jolloin opiskelija on saanut arvostelun tulokset tai hyväksilukemista
koskevan päätöksen tietoonsa. Oikaisupyynnöstä annettuun
päätökseen tyytymätön
opiskelija saa vaatia siihen oikaisua oikaisu- ja kurinpitolautakunnalta
14 päivän kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan
siten kuin hallintolaissa säädetään.
38 §
Valitus ja muutoksenhakukiellot
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen sekä muuhun
Pelastusopiston ja sen oikaisu- ja kurinpitolautakunnan päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään,
jollei tässä laissa toisin säädetä.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
Päätökseen, joka koskee opetussuunnitelmaa, järjestyssääntöä tai
muuta opetuksen järjestelyä, ei saa vaatia oikaisua
eikä hakea muutosta valittamalla.
Opintosuoritusten arviointia, aikaisempien opintojen hyväksilukemista
sekä 30 §:n 3 momentin mukaista opiskeluoikeuden
keskeyttämistä koskevaan oikaisumenettelyssä annettuun päätökseen
ei saa hakea muutosta valittamalla.
Hallinto-oikeuden päätökseen asiassa,
joka koskee opiskelijaksi ottamista, opiskeluoikeuden menettämistä tai
keskeyttämistä, opiskelijan erottamista, opiskelijan
asumisoikeuden menettämistä asuntolassa
tai kirjallista varoitusta, ei saa hakea muutosta valittamalla.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
poliisilain 5 luvun 62 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan poliisilain (872/2011) 5 luvun
62 § seuraavasti:
5 luku
Salaiset tiedonhankintakeinot
62 §
Korvaus teleyritykselle
Teleyrityksellä on oikeus saada valtion varoista korvaus
tässä luvussa tarkoitetusta viranomaisten avustamisesta
ja tietojen antamisesta aiheutuneista välittömistä kustannuksista
siten kuin tietoyhteiskuntakaaren (917/2014) 299 §:ssä säädetään.
Korvauksen maksamisesta päättää toimenpiteen
suorittaneen poliisiviranomaisen yksikkö.
Päätökseen saa vaatia oikaisua siten
kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään. Hallinto-oikeuden
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Hallinto-oikeuden on varattava Viestintävirastolle
tilaisuus tulla kuulluksi.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
puolustusvoimista annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan puolustusvoimista annetun lain (551/2007)
14 §:n 5 momentti, 15 §:n 5
momentti ja 41 §:n 3 momentti, sellaisena kuin
niistä on 14 §:n 5 momentti laissa 509/2013,
seuraavasti:
14 §
Kiinteistöjen tilapäinen käyttöoikeus
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kiinteistön käyttämisestä aiheutuneesta
vahingosta suoritetaan kiinteistön omistajalle tai haltijalle
käyvän hinnan mukainen korvaus. Korvauspäätökseen
samoin kuin kiinteistön käyttöä koskevaan
päätökseen saa vaatia oikaisua siten
kuin hallintolaissa säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin
hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Korvaukseen oikeutetulle on muutoksenhausta huolimatta viivytyksettä suoritettava
määrä, josta ei ole erimielisyyttä.
Kiinteistön käyttöä koskevaa
päätöstä voidaan noudattaa muutoksenhausta
huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen kiellä täytäntöönpanoa.
Kiinteistön käyttöä koskevaa
sopimusta koskeva riita käsitellään hallintoriita-asiana
hallinto-oikeudessa siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
15 §
Liikkumista koskevat kiellot ja rajoitukset
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Oleskelu- ja vierailuluvan myöntää edellä 1
ja 2 momentissa tarkoitettu viranomainen. Lupaviranomaisen
3 ja 4 momentissa tarkoitetussa asiassa tekemään
päätökseen saa vaatia oikaisua siten
kuin hallintolaissa säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin
hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea
muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Luvan peruuttamista koskevaa päätöstä noudatetaan
muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen kiellä täytäntöönpanoa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
41 §
Virkamiehen siirtäminen toiseen virkaan tai tehtävään
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Virkaan siirtämistä tai tehtävään
määräämistä koskevaan
päätökseen, joka aiheuttaa virkamiehen
palveluspaikkakunnan muuttumisen, saa hakea muutosta valittamalla
hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Päätöstä noudatetaan valituksesta
huolimatta, jollei tuomioistuin kiellä täytäntöönpanoa.
Virkaan siirtämistä tai tehtävään
määräämistä koskevaan
päätökseen, joka ei aiheuta palveluspaikkakunnan
muuttumista, ei saa hakea muutosta valittamalla.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
aluevalvontalain 22 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan aluevalvontalain (755/2000) 22 §,
sellaisena kuin se on laissa 195/2015, seuraavasti:
22 §
Muutoksenhaku
Pääesikunnan ja merivoimien esikunnan tässä luvussa
tarkoitetussa lupa-asiassa tekemään päätökseen
saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003)
säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään. Hallinto-oikeuden
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Luvan peruuttamista koskevaa päätöstä noudatetaan
muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen kiellä täytäntöönpanoa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
Maanpuolustuskorkeakoulusta annetun lain 33 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan Maanpuolustuskorkeakoulusta annetun lain
(1121/2008) 33 § seuraavasti:
33 §
Muutoksenhaku
Opiskelijaksi ottamista koskevaan päätökseen
saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003)
säädetään. Oikaisua on vaadittava 14 päivän
kuluessa valinnan tuloksen julkistamisesta. Valinnan tulosta ei
saa oikaisuvaatimuksen johdosta muuttaa kenenkään
opiskelemaan valitun vahingoksi.
Opintosuorituksen arvosteluun saa vaatia oikaisua siten kuin
hallintolaissa säädetään. Oikaisua
on vaadittava 14 päivän kuluessa siitä kun opiskelijalla
on ollut tilaisuus saada arvostelun tulokset sekä arvosteluperusteiden
soveltaminen tai edellä tarkoitettu opintoja koskeva päätös
tietoonsa.
Muuhun päätökseen sekä oikaisuvaatimukseen
annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Opintosuoritusten arvostelua koskevaan oikaisuvaatimukseen annettuun
päätökseen ei kuitenkaan saa hakea muutosta
valittamalla.
Hallinto-oikeuden päätökseen opiskelijaksi ottamista
koskevassa asiassa ei saa hakea muutosta valittamalla. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetun lain 30 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetun
lain (556/2007) 30 §, sellaisena kuin se on osaksi
laissa 1557/2011, seuraavasti:
30 §
Sitoumuksen ja sitoumuksen hyväksymispäätöksen
peruuttaminen
Edellä 29 §:n 1 momentissa tarkoitetun
sitoumuksen antaneella on oikeus peruuttaa sitoumus. Peruutus tulee
voimaan kuukauden kuluessa peruutusilmoituksesta. Sitoumusta ei
saa kuitenkaan peruuttaa valmiuslain 3 §:ssä tarkoitettujen
poikkeusolojen aikana.
Hyväksyjä voi peruuttaa sitoumuksen hyväksymisen,
jos asianomainen henkilö ei ole selvästi täyttänyt
hänelle kuuluvia velvollisuuksia tai toimii olennaisesti
vastoin niitä taikka jos häneltä havaitaan
puuttuvan keskeiset toimintaan osallistumiseen vaadittavat edellytykset.
Päätökseen, joka koskee sitoumuksen
hyväksymispäätöksen peruuttamista,
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään. Hallinto-oikeuden
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
tullilain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan tullilain (1466/1994) 5 ja 37—41 §,
sellaisina kuin ne ovat, 5 ja 38 § laissa
961/2012, 37 § osaksi laissa 961/2012,
39 § laeissa 1378/1997, 1299/2003
ja 1258/2009, 40 § osaksi laeissa 1299/2003
ja 961/2012 sekä 41 § laissa 1378/1997,
seuraavasti:
5 §
Poikkeukset tullittomuutta koskevista säännöksistä,
milloin se tullittomuusasetuksen mukaan on mahdollista, myöntää Tulli.
37 §
Tullin päätökseen saa vaatia oikaisua
Tullilta. Koodeksin 236 artiklan mukaista hakemusta pidetään
oikaisuvaatimuksena.
Valtion puolesta oikeus vaatia oikaisua Tullin päätökseen
on Tullin tulliasiamiehellä.
Määräaika oikaisuvaatimuksen tekemiselle muussa
tullin määräämistä,
tullin palauttamista tai tullin peruuttamista koskevassa asiassa
kuin haettaessa muutosta koodeksin 236 artiklassa tarkoitetulla
hakemuksella on kolme vuotta tullivelan tiedoksisaannista, kuitenkin
aina vähintään 60 päivää tullin
palauttamista tai peruuttamista koskevan päätöksen
tiedoksisaannista. Määräaika muussa kuin
tullin määräämistä,
tullin palauttamista tai tullin peruuttamista koskevassa asiassa
on 30 päivää päätöksen
tiedoksisaannista. Tulliasiamiehen määräaika
on 30 päivää päätöksen
tekemisestä.
Oikaisuvaatimus on toimitettava määräajassa Tullille.
Oikaisuvaatimus on käsiteltävä ilman
aiheetonta viivytystä.
Jollei muualla laissa toisin säädetä,
oikaisuvaatimukseen sovelletaan muutoin, mitä hallintolaissa
säädetään.
38 §
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen.
Valtion puolesta valitusoikeus on Tullin tulliasiamiehellä.
Valitusaika tullin määräämistä,
palauttamista tai peruuttamista koskevassa asiassa on kolme vuotta
tullivelan tiedoksisaannista, kuitenkin aina vähintään
60 päivää oikaisuvaatimukseen annetun
päätöksen tiedoksisaannista. Muussa asiassa
valitusaika on 30 päivää oikaisuvaatimukseen
annetun päätöksen tiedoksisaannista. Tulliasiamiehen
valitusaika on 30 päivää päätöksen
tekemisestä.
39 §
Jos tulli on oikaisuvaatimuksen johdosta tai hallinto-oikeuden
päätöksellä poistettu tai sitä on
alennettu, liikaa maksettu tulli on muutoksenhausta huolimatta palautettava
viivytyksettä.
Jos tullia on oikaisuvaatimuksen tai valituksen johdosta palautettu,
palautettavalle määrälle suoritetaan
korkoa. Korkoa ei kuitenkaan makseta 17 euroa pienemmälle
tullinpalautukselle. Palautukselle maksettu korko ei ole tuloverotuksessa
veronalaista tuloa.
Korko lasketaan vuotuisena korkona, joka on kutakin kalenterivuotta
edeltävän puolivuotiskauden korkolain (633/1982)
12 §:ssä tarkoitettu viitekorko vähennettynä kahdella
prosenttiyksiköllä, kuitenkin vähintään
0,5 prosenttia. Korko lasketaan tullinpalautushakemuksen vireilletulopäivästä tai,
jos tulli on maksettu vasta sen jälkeen, tullin maksupäivästä takaisinmaksupäivään.
40 §
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
Valitus on tehtävä 60 päivän
kuluessa hallinto-oikeuden päätöksen
tiedoksisaannista. Valtion puolesta valitusoikeus on Tullin tulliasiamiehellä.
41 §
Jollei tässä laissa toisin säädetä,
valitukseen sovelletaan muutoin, mitä hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
ajoneuvoverolain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan ajoneuvoverolain (1281/2003) 48—51 §,
sellaisina kuin niistä ovat 48 § osaksi
laissa 1327/2009, 49 § laissa 1327/2009
ja 50 § osaksi laeissa 1317/2011, 972/2012
ja 385/2014, sekä
lisätään lakiin uusi 50
a § seuraavasti:
48 §
Ennakkoratkaisu
Liikenteen turvallisuusvirasto voi hakemuksesta antaa ennakkoratkaisun
ajoneuvoveroa koskevien säännösten soveltamisesta.
Ennakkoratkaisu annetaan enintään kahden vuoden
pituiseksi ajanjaksoksi sille, jolle on tärkeää saada tieto
lain soveltamisesta ajoneuvoonsa. Ennakkoratkaisun antamisesta peritään
eräiden ennakkopäätösten maksuperusteista
annetun lain (1209/2006) mukainen maksu.
Jos hakija vaatii, lainvoiman saanutta ennakkoratkaisua on noudatettava
sitovana hakijan verotuksessa sinä aikana, jota
ennakkoratkaisu koskee. Ennakkoratkaisuun ei saa vaatia 50 §:ssä tarkoitettua
oikaisua, vaan siihen haetaan muutosta valittamalla Helsingin
hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään. Päätökseen,
jolla ennakkoratkaisu on jätetty antamatta, ei saa vaatia
oikaisua eikä hakea muutosta valittamalla. Valitusoikeus
valtion puolesta on Liikenteen turvallisuusviraston veroasiamiehellä.
49 §
Oikaisu verovelvollisen hyväksi
Jos veroa on maksuunpantu liikaa, Liikenteen turvallisuusvirasto
voi oikaista verotusta verovelvollisen hyväksi.
50 §
Oikaisuvaatimus
Tämän lain nojalla annettuun päätökseen
saa vaatia oikaisua. Oikeus vaatia oikaisua on verovelvollisella
tai muulla asianosaisella sekä valtion edunvalvojalla.
Määräaika oikaisuvaatimuksen tekemiselle on
kolme vuotta sen verokauden päättymisestä, jona
veron maksuunpano on tehty tai jona maksuunpano olisi pitänyt
määrätä tai jona veron palautuspäätös
on tehty, kuitenkin aina vähintään 60
päivää päätöksen
tiedoksisaannista. Valtion edunvalvojan määräaika
oikaisuvaatimuksen tekemiselle on kuusi kuukautta verotuspäätöksen tekemisestä.
Oikaisuvaatimus on käsiteltävä ilman
aiheetonta viivytystä.
Jollei tässä laissa toisin säädetä,
oikaisuvaatimukseen sovelletaan muutoin, mitä hallintolaissa
säädetään.
50 a §
Valitus hallinto-oikeuteen
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen. Valitusoikeus
on verovelvollisella tai muulla asianosaisella sekä valtion
edunvalvojalla.
Verovelvollisen ja muun asianosaisen valitusaika on kolme vuotta
sen verokauden päättymisestä, jona veron
maksuunpano on tehty tai jona maksuunpano olisi pitänyt
määrätä tai jona veron palautuspäätös
on tehty, kuitenkin aina vähintään 60
päivää oikaisuvaatimuksen johdosta annetun
päätöksen tiedoksisaannista. Valtion edunvalvojan
valitusaika on 30 päivää oikaisuvaatimuksen
johdosta annetun päätöksen tekemisestä.
Sen lisäksi, mitä hallintolainkäyttölain
34 §:n 2 momentissa säädetään
asian ratkaisemisesta asianosaista kuulematta, verovelvollisen ja muun
asianosaisen tekemä valitus voidaan ratkaista kuulematta
valtion edunvalvojaa, jos veron määrä voi
valituksen johdosta muuttua enintään 6 000
euroa, eikä asia ole tulkinnanvarainen tai epäselvä.
51 §
Valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
Valitus on tehtävä 60 päivän
kuluessa hallinto-oikeuden päätöksen
tiedoksisaannista. Valitusoikeus on niillä, jotka voivat
50 §:n nojalla hakea muutosta verotukseen.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
rataverolain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan rataverolain (605/2003) 16, 17
ja 19 §, sellaisina kuin ne ovat, 16 ja 19 § osaksi
laissa 1325/2009 sekä 17 § laissa
1325/2009, seuraavasti:
16 §
Oikaisuvaatimus
Tämän lain nojalla tehtyyn päätökseen
saa vaatia oikaisua. Valtion puolesta oikeus vaatia oikaisua on
Liikenneviraston pääjohtajan erikseen määräämällä virkamiehellä.
Määräaika oikaisuvaatimuksen tekemiselle on
kolme vuotta veron määräämistä seuraavan kalenterivuoden
alusta, kuitenkin aina vähintään 60 päivää päätöksen
tiedoksisaannista. Valtion puolesta oikaisuvaatimusoikeutta käyttävän
Liikenneviraston virkamiehen määräaika
on 30 päivää päätöksen
tekemisestä.
Jollei tässä laissa toisin säädetä,
oikaisuvaatimukseen sovelletaan muutoin, mitä hallintolaissa
(434/2003) säädetään.
17 §
Valitus hallinto-oikeuteen
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen siten kuin
hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.
Valtion puolesta valitusoikeus on Liikenneviraston pääjohtajan
erikseen määräämällä virkamiehellä.
Valitusaika rataveron määräämistä koskevassa
asiassa on kolme vuotta veron määräämistä seuraavan
kalenterivuoden alusta, kuitenkin aina vähintään
30 päivää päätöksen
tiedoksisaannista. Valtion puolesta valitusoikeutta käyttävän Liikenneviraston
virkamiehen valitusaika on 30 päivää päätöksen
tekemisestä.
19 §
Valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
Valitus on tehtävä 60 päivän
kuluessa hallinto-oikeuden päätöksen
tiedoksisaannista. Valtion puolesta valitusoikeus on Liikenneviraston rataveroasioista
vastaavalla virkamiehellä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
valmisteverotuslain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan valmisteverotuslain (182/2010)
3, 104—106 ja 107 a sekä 108 §, sellaisina
kuin niistä ovat 104, 105 ja 108 § osaksi laissa
964/2012 sekä 107 a § laissa 964/2012,
sekä
lisätään lakiin uusi 107
b § seuraavasti:
3 §
Tullilainsäädännön soveltaminen
Jos tuotteita tuodaan unionin ulkopuolelta, eikä niitä aseteta
välittömästi niiden maahantuonnin jälkeen
väliaikaisen verottomuuden järjestelmään,
verotuksen toimittamiseen ja muuhun menettelyyn sekä muutoksenhakuun
sovelletaan, jos tässä laissa tai asianomaisessa
valmisteverolaissa ei erikseen toisin säädetä,
soveltuvin osin, mitä tullista säädetään
tai määrätään. Valmistevero
on kuitenkin aina suoritettava ennen kuin valmisteveron alaiset
tuotteet luovutetaan vapaaseen liikkeeseen.
Mitä 1 momentissa säädetään,
ei kuitenkaan sovelleta, jos verovelvollinen on tullilaissa (1466/1994)
tarkoitettu rekisteröity asiakas.
Tuotteiden saapumista unionin tullialueelle koskevissa unionin
tullisäännöksissä säädettyjä muodollisuuksia
sovelletaan soveltuvin osin valmisteveron alaisten tuotteiden saapumiseen unioniin
kolmansilta alueilta.
Tuotteiden poistumista unionin tullialueelta koskevissa unionin
tullisäännöksissä säädettyjä muodollisuuksia
sovelletaan soveltuvin osin valmisteveron alaisten tuotteiden poistumiseen unionista
kolmansille alueille.
104 §
Ennakkoratkaisu
Tulli voi hakemuksesta antaa ennakkoratkaisun tuotteesta suoritettavasta
valmisteverosta. Ennakkoratkaisu voidaan antaa tuotteesta suoritettavasta
valmisteverosta myös silloin, kun verotus muutoin toimitetaan
tullia koskevien säännösten mukaisesti.
Lainvoiman saanutta ennakkoratkaisua on sitovana noudatettava
hakijan valmisteverotuksessa Suomessa vuoden ajan antamispäivää seuraavan
kalenterikuukauden alusta, jollei ennakkoratkaisua annettaessa sovellettua
säännöstä ole ennakkoratkaisun
voimassa ollessa muutettu tai jollei Tulli ole peruuttanut antamaansa
ennakkoratkaisua lainkäyttöviranomaisen päätöksellä tapahtuneen
säännöksen tulkinnan muuttumisen vuoksi
tai muusta erityisestä syystä.
Peruutettua ennakkoratkaisua on, jos hakija sitä kirjallisesti
vaatii, kuitenkin noudatettava kahden kalenterikuukauden ajan sitä seuraavan kalenterikuukauden
alusta, jolloin peruuttaminen annettiin hakijalle tiedoksi.
Ennakkoratkaisuun ei saa vaatia oikaisua, vaan siihen saa hakea
muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen siten
kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään. Valtion puolesta
oikeus hakea muutosta on sillä, joka 107 §:n
mukaan valvoo valtion etua. Päätökseen olla
antamatta ennakkoratkaisua ei saa vaatia oikaisua eikä hakea
muutosta valittamalla.
Hakemus ja ennakkoratkaisua koskeva valitus on käsiteltävä kiireellisenä.
105 §
Huojennus ja maksunlykkäys
Tulli voi hakemuksesta alentaa suoritettua tai suoritettavaa
valmisteveroa, veronlisäystä, viivekorkoa, viivästyskorkoa
tai lykkäyksen vuoksi suoritettavaa korkoa taikka poistaa
sen kokonaan. Huojennus voidaan myöntää,
jos:
1) valmisteveron periminen täysimääräisenä olosuhteet
huomioon ottaen olisi ilmeisen kohtuutonta; tai
2) kysymys on sellaisista veronalaisista tuotteista,
joita käytetään rajoitetun ajan tutkimus- tai
kehittämishankkeissa, joiden tarkoituksena on ympäristöystävällisempien
tuotteiden tai uusiutuvista luonnonvaroista saatavien polttoaineiden
tekninen kehittäminen.
Tulli voi asettaa huojennukselle ehtoja, joilla voidaan valvoa
huojennuksen edellytysten täyttymistä.
Tulli voi hakijasta riippumattomien poikkeuksellisten
olosuhteiden, veronmaksukyvyn olennaisen alentumisen vuoksi tai
muusta erityisestä syystä hakemuksesta myöntää veron
maksamisen lykkäystä. Lykkäys myönnetään
ehdolla, että lykätyn määrän
suorittamisesta annetaan lykättyä määrää vastaava
vakuus. Lykkäys voidaan kuitenkin myöntää vakuutta
vaatimatta maksettavan määrän vähäisyyden tai lykkäysajan
lyhyyden vuoksi tai muusta erityisestä syystä.
Lykätylle veron määrälle peritään
korkoa, jonka määrään sovelletaan
veronlisäyksestä ja viivekorosta annetun lain
4 §:ää. Lykkäys voidaan
myöntää kuitenkin ilman korkoa, jos koron
periminen olisi ilmeisen kohtuutonta.
Valtiovarainministeriö voi ottaa Tullissa käsiteltävän
periaatteellisesti tärkeän asian ratkaistavakseen.
Mitä tässä pykälässä säädetään,
sovelletaan myös, vaikka verotus muutoin toimitetaan tullia koskevien
säännösten mukaan.
106 §
Oikaisu verovelvollisen hyväksi
Jos todetaan, että veroa tai virhemaksua on määrätty
liikaa tai palautettu liian vähän, Tulli oikaisee
antamaansa päätöstä ja maksaa
verovelvolliselle tämän liikaa maksaman tai palauttamatta
jääneen veron tai virhemaksun.
Oikaisu voidaan tehdä kolmen vuoden kuluessa veron
tai palautuksen määräämistä seuraavan
kalenterivuoden alusta tai sanotun ajan kuluessa tehdyn vaatimuksen
perusteella myöhemminkin.
107 a §
Oikaisuvaatimus
Valmisteverotusta koskevaan päätökseen
saa vaatia oikaisua Tullilta. Oikaisua ei kuitenkaan saa vaatia
huojennusta tai maksunlykkäystä koskevaan päätökseen,
taikka, jos asia tulee ensin ratkaista veronpalautusta koskevien
säännösten nojalla. Valtion puolesta
oikeus vaatia oikaisua on sillä, joka 107 §:n
mukaan valvoo valtion etua.
Määräaika oikaisuvaatimuksen tekemiselle on
kolme vuotta veron määräämistä tai
palauttamista seuraavan kalenterivuoden alusta, kuitenkin aina vähintään
60 päivää päätöksen
tiedoksisaannista. Muussa kuin veron määräämistä tai palauttamista
koskevassa asiassa määräaika on 30 päivää päätöksen
tiedoksisaannista. Valtion edunvalvojan määräaika
on 30 päivää päätöksen tekemisestä.
Oikaisuvaatimus on käsiteltävä ilman
aiheetonta viivytystä.
Jollei tässä laissa toisin säädetä,
oikaisuvaatimukseen sovelletaan muutoin, mitä hallintolaissa
säädetään.
107 b §
Valitus hallinto-oikeuteen
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen. Huojennusta tai maksunlykkäystä
koskevaan
päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.
Valtion puolesta valitusoikeus on sillä,
joka 107 §:n mukaan valvoo valtion etua.
Valitusaika on kolme vuotta veron määräämistä tai
palauttamista seuraavan kalenterivuoden alusta, kuitenkin aina vähintään
60 päivää oikaisuvaatimuksen johdosta
annetun päätöksen tiedoksisaannista.
Muussa kuin veron määräämistä tai
palauttamista koskevassa asiassa valitusaika on 30 päivää oikaisuvaatimukseen
annetun päätöksen tiedoksisaannista.
Valtion edunvalvojan valitusaika on 30 päivää oikaisuvaatimukseen
annetun päätöksen tekemisestä.
Tässä laissa tarkoitettuihin asioihin ei sovelleta
verojen ja maksujen täytäntöönpanosta
annetun lain (706/2007) perustevalitusta koskevia säännöksiä.
Valmistevero ja virhemaksu on valituksesta huolimatta maksettava
säädetyssä ajassa.
108 §
Valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
Valitus on tehtävä 60 päivän
kuluessa hallinto-oikeuden päätöksen
tiedoksisaannista. Valtion puolesta valitusoikeus on Tullin tulliasiamiehellä.
Jos valmistevero on hallinto-oikeuden päätöksellä poistettu
tai sitä on alennettu, Tulli suorittaa liikaa maksetun
veron muutoksenhausta huolimatta verovelvolliselle.
Jos korkein hallinto-oikeus on valtion edunvalvojan valituksen
johdosta muuttanut hallinto-oikeuden päätöstä,
jäljennös korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä toimitetaan
toimivaltaiselle viranomaiselle, joka viipymättä panee maksuun
verovelvolliselle liikaa suoritetun määrän.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
polttoainemaksusta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan polttoainemaksusta annetun lain (1280/2003)
19 ja 22—24 §, sellaisina kuin niistä ovat 19 § osaksi
laissa 1326/2009, 22 § laissa 1326/2009
ja 23 § osaksi laissa 386/2014, sekä
lisätään lakiin uusi 23
a § seuraavasti:
19 §
Ennakkoratkaisu
Liikenteen turvallisuusvirasto voi hakemuksesta antaa ennakkoratkaisun
polttoainemaksua koskevien säännösten
soveltamisesta. Ennakkoratkaisu annetaan enintään
kahden vuoden pituiseksi ajanjaksoksi sille, jolle on tärkeää saada tieto
lain soveltamisesta ajoneuvoonsa. Ennakkoratkaisun antamisesta peritään
eräiden ennakkopäätösten maksuperusteista
annetun lain (1209/2006) mukainen maksu.
Jos hakija vaatii, lainvoiman saanutta ennakkoratkaisua on noudatettava
sitovana hakijan verotuksessa sinä aikana, jota
ennakkoratkaisu koskee. Ennakkoratkaisuun ei saa vaatia 23 §:ssä tarkoitettua
oikaisua, vaan siihen haetaan muutosta valittamalla Helsingin
hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään. Valitusoikeus valtion puolesta
on Liikenteen turvallisuusviraston veroasiamiehellä. Päätökseen,
jolla ennakkoratkaisu on jätetty antamatta, ei saa vaatia
oikaisua eikä hakea muutosta valittamalla.
22 §
Oikaisu maksuvelvollisen hyväksi
Jos polttoainemaksua on maksuunpantu liikaa, voi Liikenteen
turvallisuusvirasto oikaista maksuunpanoa maksuvelvollisen hyväksi 20 §:ssä säädetyssä
ajassa.
23 §
Oikaisuvaatimus
Tämän lain nojalla annettuun päätökseen
saa vaatia oikaisua päätöksen tehneeltä viranomaiselta.
Oikeus vaatia oikaisua on verovelvollisella tai muulla asianosaisella
sekä Liikenteen turvallisuusviraston veroasiamiehellä.
Määräaika oikaisuvaatimuksen tekemiselle on
viisi vuotta sen vuoden päättymisestä,
jona polttoainemaksun maksuunpano on tehty tai jona se olisi pitänyt
tehdä tai jona päätös polttoainemaksun
palauttamisesta on tehty, kuitenkin aina vähintään
60 päivää päätöksen
tiedoksisaannista. Veroasiamiehen määräaika
oikaisuvaatimuksen tekemiselle on kuusi kuukautta verotuspäätöksen
tekemisestä.
Oikaisuvaatimus on käsiteltävä ilman
aiheetonta viivytystä.
Jollei tässä laissa toisin säädetä,
oikaisuvaatimukseen sovelletaan muutoin, mitä hallintolaissa
(434/2003) säädetään.
23 a §
Valitus hallinto-oikeuteen
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen. Valitusoikeus
on verovelvollisella tai muulla asianosaisella sekä Liikenteen turvallisuusviraston
veroasiamiehellä.
Verovelvollisen ja muun asianosaisen valitusaika on viisi vuotta
sen vuoden päättymisestä, jona polttoainemaksun
maksuunpano on tehty tai jona se olisi pitänyt tehdä tai
jona päätös polttoainemaksun palauttamisesta
on tehty, kuitenkin aina vähintään 60
päivää päätöksen
tiedoksisaannista. Veroasiamiehen valitusaika on kuusi kuukautta
verotuspäätöksen tekemisestä.
Sen lisäksi, mitä hallintolainkäyttölain
34 §:n 2 momentissa säädetään
asian ratkaisemisesta asianosaista kuulematta, verovelvollisen ja muun
asianosaisen tekemä valitus voidaan ratkaista kuulematta
Liikenteen turvallisuusviraston veroasiamiestä, jos veron
määrä voi valituksen johdosta muuttua
enintään 6 000 euroa, eikä asia
ole tulkinnanvarainen tai epäselvä.
24 §
Valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan. Valitusoikeus on niillä,
jotka voivat 23 §:n nojalla hakea muutosta maksuunpanoon.
Valitus on tehtävä 60 päivän
kuluessa hallinto-oikeuden päätöksen
tiedoksisaannista.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
arvonlisäverolain 197 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan arvonlisäverolain (1501/1993)
197 §, sellaisena kuin se on laissa 1381/1997,
seuraavasti:
197 §
Tullin päätöksestä tehtävästä oikaisusta
ja muutoksenhausta on voimassa, mitä tullilainsäädännössä säädetään.
Tullin antamaan ennakkoratkaisuun ei saa vaatia tullilain 37 §:ssä tarkoitettua
oikaisua, vaan siihen haetaan muutosta valittamalla siten kuin tullilaissa
säädetään. Valitusaika on 30
päivää ennakkoratkaisua koskevan päätöksen
tiedoksisaannista. Päätökseen, jolla
ennakkoratkaisu on jätetty antamatta, ei saa vaatia oikaisua eikä hakea
muutosta valittamalla.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan verotusmenettelystä annetun lain
(1558/1995) 68 §, sellaisena kuin se
on laissa 520/2010, sekä
muutetaan 66, 70, 71, 71 b ja 85 a §, sellaisina
kuin ne ovat, 66 ja 71 § laissa 520/2010,
70 § osaksi laissa 520/2010 sekä 71 b
ja 85 a § laissa 875/2012, seuraavasti:
66 §
Valitus hallinto-oikeuteen
Verovelvollinen tai muu muutoksenhakuun oikeutettu saa hakea
oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen
valittamalla muutosta siltä hallinto-oikeudelta, jonka
tuomiopiirissä verovelvollisen tai yhtymän kotikunta
5 §:n mukaan on. Jos henkilöillä,
joihin sovelletaan puolisoita koskevia tuloverolain säännöksiä,
on kotikunta eri hallinto-oikeuksien tuomiopiirissä, oikaisulautakunnan
päätökseen haetaan muutosta siltä hallinto-oikeudelta,
jonka tuomiopiiriin kuuluu henkilöistä vanhemman
kotikunta. Jos henkilöt ovat samanikäisiä,
toimivaltainen hallinto-oikeus määräytyy
sen mukaan, kumman henkilötunnuksen yksilönumero
on pienempi. Jos mikään hallinto-oikeus ei olisi
toimivaltainen käsittelemään valitusta,
muutosta haetaan Helsingin hallinto-oikeudelta.
70 §
Valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan. Valitusoikeus korkeimpaan
hallinto-oikeuteen on niillä, jotka voivat hakea muutosta
verotukseen.
71 §
Valitusaika korkeimpaan hallinto-oikeuteen
Valitus on tehtävä 60 päivän
kuluessa hallinto-oikeuden päätöksen
tiedoksisaannista.
71 b §
Ennakkopäätösvalitusta koskevan luvan
myöntämisen edellytykset
Korkein hallinto-oikeus voi myöntää luvan ennakkopäätösvalitukseen
hallintolainkäyttölain 13 §:n
2 momentin 1 kohdassa säädetyllä perusteella.
Ennakkopäätösvalitusta koskevan luvan myöntäminen
edellyttää lisäksi valitusasiassa toisena
osapuolena olevan antamaa kirjallista suostumusta.
85 a §
Muutoksenhaku Verohallinnon antamaan ennakkoratkaisuun
Verovelvollinen ja muu 62 §:n 1 momentissa tarkoitettu
sekä Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö saavat
hakea muutosta Verohallinnon antamaan ennakkoratkaisuun hallinto-oikeudelta.
Valitus tehdään siihen hallinto-oikeuteen, jonka
tuomiopiiriin verovelvollisen kotikunta päätöstä tehtäessä kuului.
Muutoksenhaussa noudatetaan tällöin, mitä 69 §:ssä säädetään. Valitusaika
on 30 päivää päätöksen
tiedoksisaannista. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön
määräaika lasketaan päätöksen
tekemisestä.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan. Muutoksenhaussa noudatetaan
tällöin, mitä 70 ja 71 §:ssä säädetään.
Valitusaika hallinto-oikeuden ennakkoratkaisua koskevasta päätöksestä on
kuitenkin 30 päivää tiedoksisaannista.
Ennakkoratkaisua koskeva asia on käsiteltävä Verohallinnossa,
hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa kiireellisenä.
Päätökseen, jolla Verohallinto on
päättänyt olla antamatta ennakkoratkaisua,
ei saa hakea muutosta valittamalla.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
autoverolain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan autoverolain (1482/1994) 70 ja
71 §, sellaisina kuin ne ovat, 70 § laeissa
267/2008, 971/2012 ja 384/2014 ja 71 § laeissa
413/1997, 267/2008 ja 971/2012, sekä
lisätään 69 §:ään,
sellaisena kuin se on laeissa 267/2008, 971/2012
ja 384/2014, uusi 6 momentti seuraavasti:
69 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Oikaisuvaatimus on käsiteltävä ilman
aiheetonta viivytystä.
70 §
Oikaisuvaatimuksen johdosta tehtyyn päätökseen
ja muuhun kuin veron määräämistä tai
palauttamista koskevaan päätökseen haetaan
muutosta valittamalla siihen hallinto-oikeuteen, jonka tuomiopiirissä verovelvollisen
tai muun muutoksenhakuun oikeutetun asianosaisen henkilön kotikunta
tai yhteisön kotipaikka oli, kun 69 §:n 1
momentissa tarkoitettu tai muu kuin veron määräämistä tai
palauttamista koskeva päätös tehtiin.
Jos ajoneuvosta määrätyn veron osalta on
useita verovelvollisia tai jos asiassa ei ole toimivaltaista
hallinto-oikeutta edellä olevan perusteella,
valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Valtion puolesta valitusoikeus on 55 §:ssä tarkoitetulla
valtion edunvalvojalla.
Valitusaika oikaisuvaatimuksen johdosta tehtyyn päätökseen
on kolme vuotta veron määräämistä tai
palauttamista seuraavan kalenterivuoden alusta, kuitenkin aina vähintään
60 päivää oikaisupäätöksen
tiedoksisaannista. Muussa asiassa valitusaika on 30 päivää päätöksen
tiedoksisaannista. Valtion edunvalvojan valitusaika on 30 päivää päätöksen
tekemisestä.
Sen lisäksi, mitä hallintolainkäyttölain (586/1996)
34 §:n 2 momentissa säädetään
asian ratkaisemisesta asianosaista kuulematta, verovelvollisen ja
muun asianosaisen tekemä valitus voidaan ratkaista kuulematta
valtion edunvalvojaa, jos veron määrä voi
valituksen johdosta muuttua enintään 6 000
euroa, eikä asia ole tulkinnanvarainen tai epäselvä.
Tässä laissa tarkoitettuihin asioihin ei sovelleta
verojen ja maksujen täytäntöönpanosta
annetun lain (706/2007) perustevalitusta koskevia säännöksiä.
71 §
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
Valitus on tehtävä 60 päivän
kuluessa hallinto-oikeuden päätöksen
tiedoksisaannista. Valtion puolesta valitusoikeus on sillä,
joka 55 §:n mukaan valvoo valtion etua.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
yksityisestä huvialuksesta suoritettavasta polttoainemaksusta
annetun lain 21 ja 22 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan yksityisestä huvialuksesta suoritettavasta
polttoainemaksusta annetun lain (1307/2007) 21 ja 22 §,
sellaisina kuin ne ovat osaksi laissa 973/2012, seuraavasti:
21 §
Valitus hallinto-oikeuteen
Oikaisuvaatimuksen johdosta tehtyyn päätökseen
ja muuhun kuin maksuunpanoa ja maksun palauttamista koskevaan päätökseen
haetaan muutosta valittamalla siihen hallinto-oikeuteen, jonka tuomiopiirissä maksuvelvollisen
tai muun muutoksenhakuun oikeutetun asianosaisen henkilön
kotikunta tai yhteisön kotipaikka on ollut, kun 20 §:n
1 momentissa tarkoitettu tai muu päätös
on tehty. Jos asiassa ei ole toimivaltaista hallinto-oikeutta
edellä olevan perusteella, valitus tehdään
Helsingin hallinto-oikeudelle.
Valtion puolesta valitusoikeus Tullin tekemään
päätökseen on Tullin tulliasiamiehellä.
Valitusaika oikaisuvaatimuksen johdosta tehtyyn päätökseen
on kolme vuotta sen vuoden päättymisestä,
jona maksuunpano on tehty tai jota maksun palautuspäätös
koskee, kuitenkin aina vähintään 60 päivää päätöksen
tiedoksisaannista. Muussa asiassa valitusaika on 30 päivää päätöksen
tiedoksisaannista. Tulliasiamiehen valitusaika on 30 päivää päätöksen
tekemisestä.
Tässä laissa tarkoitettuihin asioihin ei sovelleta
verojen ja maksujen täytäntöönpanosta
annetun lain perustevalitusta koskevia säännöksiä.
22 §
Valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan. Valitusoikeus on niillä,
jotka voivat 20 §:n nojalla hakea muutosta maksuunpanoon.
Valitus on tehtävä 60 päivän
kuluessa hallinto-oikeuden päätöksen
tiedoksisaannista. Valtion puolesta valitusoikeus on Tullin tulliasiamiehellä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta
annetun lain 8 luvun 5 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan arvo-osuusjärjestelmästä ja
selvitystoiminnasta annetun lain (749/2012) 8 luvun 5 §, sellaisena
kuin se on osaksi laissa 256/2013, seuraavasti:
8 luku
Erinäiset säännökset
5 §
Muutoksenhaku valtiovarainministeriön päätökseen
Valtiovarainministeriön tämän lain
nojalla antamaan päätökseen saa hakea
muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään.
Jos 2 luvun 1 §:ssä tarkoitettua päätöstä arvopaperikeskuksen
toimiluvan myöntämisestä, 2 luvun
23 §:ssä tarkoitettua päätöstä arvopaperikeskuksen
sääntöjen vahvistamisesta, 3 luvun 1 §:ssä tarkoitettua
päätöstä selvitysyhteisön
toimiluvan myöntämisestä tai 3 luvun
5 §:ssä tarkoitettua päätöstä selvitysyhteisön
sääntöjen vahvistamisesta taikka 4 luvun
1 §:ssä tarkoitettua päätöstä keskusvastapuolen
toimiluvan myöntämisestä ei ole annettu
niiden antamiselle säädetyssä määräajassa,
hakija voi tehdä valituksen. Valituksen katsotaan tällöin
kohdistuvan hakemuksen hylkäävään
päätökseen. Tällaisen valituksen
voi tehdä, kunnes päätös on
annettu. Valtiovarainministeriön on ilmoitettava päätöksen
antamisesta valitusviranomaiselle, jos päätös
on annettu valituksen tekemisen jälkeen. Muilta osin valituksen
tekemisestä ja käsittelystä säädetään
hallintolainkäyttölaissa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetun
lain 9 luvun 1 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetun
lain (748/2012) 9 luvun 1 § seuraavasti:
9 luku
Muutoksenhaku
1 §
Muutoksenhaku valtiovarainministeriön päätökseen
Valtiovarainministeriön tämän lain
nojalla antamaan päätökseen saa hakea
muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään.
Jos 2 luvun 3 §:ssä tarkoitettua päätöstä pörssitoiminnan
harjoittamiseen oikeuttavan toimiluvan myöntämisestä tai
24 §:n 1 momentissa tarkoitettua päätöstä pörssin
sääntöjen tai niiden muutosten vahvistamisesta
ei ole annettu niiden antamiselle säädetyssä määräajassa,
hakija voi tehdä valituksen. Valituksen katsotaan tällöin kohdistuvan
hakemuksen hylkäävään päätökseen.
Tällaisen valituksen voi tehdä, kunnes päätös
on annettu. Valtiovarainministeriön on ilmoitettava päätöksen
antamisesta valitusviranomaiselle, jos päätös
on annettu valituksen tekemisen jälkeen. Muilta osin valituksen
tekemisestä ja käsittelystä säädetään
hallintolainkäyttölaissa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
Suomen Pankista annetun lain 28 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan Suomen Pankista annetun lain (214/1998)
28 § seuraavasti:
28 §
Oikeus saada tietoja maksutasetilastointia varten
Jokaisen on annettava Suomen Pankille maksutasetilastointia
varten sen antamien ohjeiden mukaisesti tiedot seuraavista toimistaan:
1) maksut ulkomaille ja ulkomailta;
2) saamiset ulkomailta, muut ulkomailla olevat varat
sekä velat ulkomaille;
3) muista toimista, jotka muuttavat tai saattavat muuttaa
saamisia ulkomailta tai velkoja ulkomaille.
Suomen Pankki voi uhkasakolla velvoittaa antamaan 1 momentissa
tarkoitetut tiedot. Uhkasakon tuomitsee maksettavaksi Suomen Pankki.
Edellä 2 momentissa tarkoitettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten
kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen uhkasakon
tuomitsemista koskevassa asiassa saa hakea muutosta valittamalla
siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Hallinto-oikeuden muuhun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan. Päätös
voidaan valituksesta huolimatta panna täytäntöön,
jollei valitusviranomainen toisin määrää.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
panttilainauslaitoksista annetun lain 40 c §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan panttilainauslaitoksista annetun lain (1353/1992)
40 c §, sellaisena kuin se on laissa 892/2008,
seuraavasti:
40 c §
Edellä 5, 40 ja 40 a §:ssä tarkoitettuun
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen
siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään.
Muuhun päätökseen saa vaatia oikaisua
siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 40 §:ssä tarkoitettua
kieltoa ja 40 a §:ssä tarkoitettua
toimiluvan peruuttamista koskevassa asiassa saa hakea muutosta valittamalla
siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Hallinto-oikeuden muuhun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Tässä laissa tarkoitettua päätöstä toimiluvan peruuttamisesta
on muutoksenhausta huolimatta noudatettava, jollei valitusviranomainen
toisin määrää.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
aluehallintovirastoista annetun lain 23 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan aluehallintovirastoista annetun lain (896/2009)
23 § seuraavasti:
23 §
Muutoksenhaku
Jollei muualla laissa toisin säädetä,
aluehallintoviraston päätökseen saa hakea
muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
tilastolain 27 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan tilastolain (280/2004) 27 §,
sellaisena kuin se on laissa 361/2013, seuraavasti:
27 §
Muutoksenhaku
Tilastoja laativan viranomaisen päätökseen saa
vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään. Hallinto-oikeuden
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Päätös voidaan panna täytäntöön
lainvoimaa vailla olevana, jollei muutoksenhakuviranomainen kiellä täytäntöönpanoa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
valtion maksuperustelain 11 b §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan valtion maksuperustelain (150/1992)
11 b §, sellaisena kuin se on laissa 961/1998,
seuraavasti:
11 b §
Maksua koskeva muutoksenhaku
Lain 6 §:ssä tarkoitetun maksun määräämistä koskevaan
päätökseen saa vaatia oikaisua kuuden
kuukauden kuluessa maksun määräämisestä siten
kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin
hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen ei saa hakea
muutosta valittamalla.
Lain 7 §:ssä tarkoitettuja muita
suoritteita koskevat maksuriidat käsitellään
riita-asiana käräjäoikeudessa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
valtionavustuslain 34 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan valtionavustuslain (688/2001) 34 § seuraavasti:
34 §
Muutoksenhaku
Valtionapuviranomaisen päätökseen
saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen, joka
koskee avustuksen maksatuksen keskeyttämistä tai
takaisinperintää, saa hakea muutosta valittamalla siten
kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajista annetun lain
22 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajista
annetun lain (467/1999) 22 §, sellaisena kuin
se on osaksi laeissa 1098/2000 ja 370/2005, seuraavasti:
22 §
Muutoksenhaku
Lautakunnan päätökseen
saa vaatia oikaisua lautakunnalta. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se:
1) jonka hakemus osallistua tutkintoon on hylätty;
2) joka on hylätty tutkinnossa tai jonka ei
ole katsottu täyttävän muita kelpoisuusehtoja;
3) jonka hakemus tilintarkastusyhteisöksi
hyväksymiseksi on hylätty;
4) jolle on annettu varoitus tai huomautus;
5) jonka hyväksyminen on peruutettu.
Oikaisuvaatimukseen sovelletaan muutoin, mitä hallintolaissa
säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun lautakunnan päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetussa asiassa
antamaan päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden muuhun
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
valtiontalouden tarkastusvirastosta annetun lain 15 ja 18 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan valtiontalouden tarkastusvirastosta annetun
lain (676/2000) 15 ja 18 §, sellaisena
kuin niistä on 18 § osaksi laissa 1198/2003,
seuraavasti:
15 §
Uhkasakko
Tarkastusvirasto voi asettaa uhkasakon 4 §:ssä säädettyjen
velvoitteiden tehosteeksi sekä kirjanpidon saattamiseksi
tarkastettavaan kuntoon. Uhkasakon tuomitsee maksettavaksi uhkasakkolautakunta.
Uhkasakkolautakunnan puheenjohtajana on viraston pääjohtaja
ja jäseninä kolme pääjohtajan
kolmeksi vuodeksi määräämää oikeustieteen maisterin
tai vastaavan aikaisemman tutkinnon suorittanutta tarkastusviraston
virkamiestä.
18 §
Muutoksenhaku
Tarkastusviraston päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Uhkasakon tuomitsemista koskevaan hallinto-oikeuden päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen siten kuin
hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Hallinto-oikeuden muuhun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
Muutoksenhausta virkasuhdeasioissa säädetään
eduskunnan virkamiehistä annetussa laissa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun
lain (630/1998) 44 §, sellaisena kuin
se on laeissa 951/2011, 1410/2011 ja 246/2015,
sekä
lisätään lakiin siitä lailla
601/2005 kumotun 44 a §:n tilalle uusi 44 a § ja
lakiin uusi 44 b—44 f § seuraavasti:
44 §
Oikaisuvaatimus
Tässä laissa tarkoitettuun päätökseen
saa vaatia oikaisua aluehallintovirastolta siten kuin hallintolaissa
säädetään, jollei muualla laissa
toisin säädetä, jos päätös
koskee:
1) opiskelijaksi ottamista;
2) opetuksen järjestämistä erityisopetuksena tai
19 a §:n 2 momentissa tarkoitettua mukauttamista;
3) 21 §:ssä tarkoitettuja
erityisiä opiskelujärjestelyjä;
4) 31 §:ssä säädettyä opiskeluaikaa
tai opiskelijan katsomista eronneeksi; sekä
5) 34 a §:ssä säädettyä huumausainetestiä koskevan
todistuksen esittämisvelvollisuutta.
44 a §
Muutoksenhaku hallinto-oikeuteen
Tässä laissa tarkoitettuun koulutuksen järjestäjän
päätökseen, joka koskee opiskelijalle
annettavaa kirjallista varoitusta, opiskelijan määräaikaista
erottamista, asuntolasta erottamista, opiskelusta pidättämistä tai
37, 38 ja 39 §:ssä säädettyä etua
ja oikeutta, saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen
siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään, jollei muualla laissa
toisin säädetä.
Edellä 44 §:ssä tarkoitettuun
oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään, jollei muualla laissa
toisin säädetä.
44 b §
Muutoksenhaku opiskelijoiden oikeusturvalautakuntaan
Tässä laissa tarkoitettuun koulutuksen järjestäjän
päätökseen, joka koskee opiskeluoikeuden peruuttamista
tai palauttamista, saa hakea muutosta valittamalla opiskelijoiden
oikeusturvalautakuntaan siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään,
jollei muualla laissa toisin säädetä. Muutoksenhausta
opiskelijoiden oikeusturvalautakunnan päätökseen
säädetään opiskelijoiden oikeusturvalautakunnasta
annetussa laissa (956/2011).
44 c §
Muutoksenhakuaika
Valitus päätöksestä, joka
koskee opiskelijalle annettavaa kirjallista varoitusta, määräaikaista erottamista,
asuntolasta erottamista, opiskeluoikeuden peruuttamista tai palauttamista,
opiskelusta pidättämistä taikka 44 a §:n
2 momentissa tarkoitettua asiaa, sekä oikaisuvaatimus 44 §:ssä tarkoitetussa
asiassa, tulee tehdä 14 päivän kuluessa
päätöksen tiedoksisaannista.
Tässä pykälässä tarkoitetut
asiat tulee käsitellä kiireellisinä.
44 d §
Päätöksen täytäntöönpano
Opiskelijan määräaikaista erottamista,
asuntolasta erottamista, opiskeluoikeuden peruuttamista tai opiskelusta
pidättämistä koskeva päätös
voidaan panna täytäntöön valituksesta
huolimatta, jollei hallinto-oikeus tai opiskelijoiden oikeusturvalautakunta
toisin määrää.
44 e §
Valituskiellot
Nimettyä opiskelijaa koskevaan opintojen suoritusaikaa
tai -paikkaa koskevaan päätökseen taikka
muuta opintojen yksilöllistä järjestämistä koskevaan
päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.
Valittaa ei myöskään saa 35 §:n
3 ja 4 momentissa tarkoitetussa asiassa.
Hallinto-oikeuden päätökseen, jolla
on ratkaistu 44 §:ssä tarkoitettua asiaa
koskeva valitus, sekä arviointia koskevasta oikaisuvaatimuksesta
annettuun päätökseen ei saa hakea muutosta
valittamalla.
44 f §
Valituslupa
Jollei muualla laissa toisin säädetä,
hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea
muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 16 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun
lain (631/1998) 16 §, sellaisena kuin
se on osaksi laeissa 602/2005, 952/2011 ja 788/2014,
seuraavasti:
16 §
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain eräiden
säännösten soveltaminen
Tässä laissa tarkoitettuun koulutukseen
ja tutkintoihin sovelletaan lisäksi seuraavia ammatillisesta
peruskoulutuksesta annetun lain säännöksiä:
1) 10 §:n säännöksiä yhteistyöstä ja
koulutuksen hankkimisesta;
2) 24 b §:n 3 momentin säännöksiä opiskelijan
oppimisen arvioinnista oppisopimuskoulutuksessa;
3) 40 §:n säännöksiä henkilöstöstä;
4) 42 §:n säännöksiä arkaluonteisten
tietojen käsittelystä;
5) 43 §:n säännöksiä julkisuudesta
ja tietojensaantioikeudesta;
6) 44 ja 44 a—44 f §:n
säännöksiä muutoksenhausta;
6 a) 25 c §:n säännöksiä arvioinnin
oikaisemisesta, kuitenkin niin, että näyttötutkinnon
ja sen osan arvioinnin oikaisemisesta päättää tämän lain
7 §:ssä tarkoitettu tutkintotoimikunta;
7) 47 §:n säännöksiä opiskelijoilta
perittävistä maksuista; sekä
8) 48 §:n säännöksiä maksullisena
palvelutoimintana järjestettävästä koulutuksesta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
taiteen perusopetuksesta annetun lain 10 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan taiteen perusopetuksesta annetun lain (633/1998)
10 §, sellaisena kuin se on osaksi laissa 1447/2009,
seuraavasti:
10 §
Muutoksenhaku
Oppilas voi kahden kuukauden kuluessa arvioinnista
tiedon saatuaan pyytää arvioinnin suorittanutta
opettajaa tai opettajia uusimaan arvioinnin. Jos oppilas
on tyytymätön uuteen arviointiin tai ratkaisuun,
jolla pyyntö on hylätty, oppilas voi pyytää arviointiin
oikaisua rehtorilta. Arvioinnin oikaisua koskevaan päätökseen
ei saa hakea muutosta valittamalla.
Päätökseen, joka koskee 12 §:ssä tarkoitettua oppilasmaksua
ja oppilaaksi ottamista, saa vaatia oikaisua aluehallintovirastolta
siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään,
jollei muualla laissa toisin säädetä.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään, jollei muualla laissa
toisin säädetä. Oppilaaksi ottamista
koskeva valitus tulee käsitellä kiireellisenä.
Hallinto-oikeuden edellä tarkoitettuun päätökseen
ei saa hakea muutosta valittamalla.
Oppilaaksi ottamista koskevat oikaisuvaatimus ja valitus tulee
tehdä 14 päivän kuluessa siitä,
kun päätös on annettu oppilaalle taikka
hänen huoltajalleen tai muulle lailliselle edustajalle
tiedoksi.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
lukiolain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan lukiolain (629/1998) 34 §,
sellaisena kuin se on laissa 1445/2009, sekä
lisätään lakiin uusi 34
a—34 f §, seuraavasti:
34 §
Oikaisuvaatimus
Tässä laissa tarkoitettuun päätökseen
saa vaatia oikaisua aluehallintovirastolta siten kuin hallintolaissa
säädetään, jos päätös
koskee:
1) opiskelijaksi ottamista;
2) 13 §:ssä säädettyjä erityisiä opetusjärjestelyjä;
3) muualla suoritettujen opintojen hyväksi
lukemista;
4) lukion suoritusajan pidentämistä ja
opiskelijan katsomista eronneeksi lukiosta; sekä
5) edellä 9 §:ssä tarkoitettua
oikeutta saada uskonnon ja elämänkatsomustiedon
opetusta.
34 a §
Muutoksenhaku hallinto-oikeuteen
Tässä laissa tarkoitettuun koulutuksen järjestäjän
päätökseen, joka koskee opiskelijalle
annettavaa varoitusta, opiskelijan määräaikaista erottamista,
opiskelijan erottamista asuntolasta määräajaksi
tai opintojen jäljellä olevaksi ajaksi, koulutuksesta
pidättämistä rikostutkimuksen ajaksi
tai 28 §:ssä säädettyä etua
ja oikeutta, saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten
kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään,
jollei tässä laissa toisin säädetä.
Edellä 34 §:ssä tarkoitettuun
oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään, jollei muualla laissa
toisin säädetä.
34 b §
Muutoksenhakuaika
Valitus päätöksestä, joka
koskee opiskelijalle annettavaa varoitusta, määräaikaista
erottamista, asuntolasta erottamista määräajaksi
tai lopullisesti, koulutuksesta pidättämistä rikostutkinnan
ajaksi taikka 34 a §:n 2 momentissa tarkoitettua asiaa
sekä oikaisuvaatimus 34 §:ssä tarkoitetussa
asiassa, tulee tehdä 14 päivän kuluessa
siitä, kun päätös on annettu
opiskelijalle tiedoksi. Tässä pykälässä tarkoitetut
asiat tulee käsitellä kiireellisinä.
34 c §
Valituslupa
Jollei tässä laissa toisin säädetä,
hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea
muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
34 d §
Muutoksenhaku opiskelijan arviointia koskevaan päätökseen
Edellä 17 §:ssä tarkoitettuun
opiskelijan arviointia koskevaan päätökseen
ei saa hakea muutosta valittamalla. Opiskelija voi pyytää rehtorilta
opinnoissa etenemistä koskevan päätöksen
tai päättöarvioinnin uusimista kahden kuukauden
kuluessa tiedon saamisesta. Uudesta arvioinnista päättävät
koulun rehtori ja opiskelijan opettajat yhdessä.
Opiskelija saa vaatia oikaisua pyynnöstä tehtyyn
uuteen arviointiin tai ratkaisuun, jolla pyyntö on hylätty,
aluehallintovirastolta 14 päivän kuluessa päätöksen
tiedoksisaannista siten kuin hallintolaissa säädetään.
Otettuaan oikaisuvaatimuksen tutkittavakseen aluehallintovirasto voi
muuttaa hallintopäätöstä, kumota
päätöksen, hylätä oikaisuvaatimuksen
tai palauttaa asian rehtorille uudelleen käsiteltäväksi.
34 e §
Valituskiellot
Muuhun 26 §:n nojalla tehtyyn kuin varoitusta,
määräaikaista erottamista, asuntolasta
erottamista tai opiskeluoikeuden pidättämistä koskevaan
päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.
Hallinto-oikeuden päätökseen, jolla
on ratkaistu 34 §:ssä tarkoitettua asiaa
koskeva valitus, ja aluehallintoviraston päätökseen,
jolla on ratkaistu 34 d §:ssä tarkoitettua
asiaa koskeva oikaisuvaatimus, ei saa hakea muutosta valittamalla.
34 f §
Toimivaltainen hallinto-oikeus ja aluehallintoviranomainen
Kun opetusta järjestetään ulkomailla,
toimivaltainen hallinto-oikeus on Helsingin hallinto-oikeus ja toimivaltainen
aluehallintoviranomainen on Etelä-Suomen aluehallintovirasto.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
perusopetuslain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan perusopetuslain (628/1998) 42 §,
sellaisena kuin se on laeissa 1444/2009, 642/2010
ja 1288/2013, sekä
lisätään lakiin uusi 42
a—42 f § seuraavasti:
42 §
Oikaisuvaatimus
Tässä laissa tarkoitettuun päätökseen
saa vaatia oikaisua aluehallintovirastolta siten kuin hallintolaissa
säädetään, jollei muualla laissa
toisin säädetä, jos päätös
koskee:
1) oppilaaksi ottamista;
2) 13 §:ssä tarkoitettua
oikeutta saada uskonnon ja elämänkatsomustiedon
opetusta;
3) 17 §:ssä tarkoitetun
erityisen tuen järjestämistä;
4) 18 §:ssä säädettyjä erityisiä opetusjärjestelyjä;
5) 25 §:n 2 momentissa säädettyä pidennettyä oppivelvollisuutta;
sekä
6) 27 §:ssä säädettyä perusopetuksen poikkeavaa
aloittamisajankohtaa.
42 a §
Muutoksenhaku hallinto-oikeuteen
Tässä laissa tarkoitettuun päätökseen,
joka koskee oppilaalle annettavaa kirjallista varoitusta, oppilaan
määräaikaista erottamista, tai 31, 32 tai
33 §:ssä taikka 34 §:n
1 momentissa säädettyä etua ja oikeutta,
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään, jollei tässä laissa
toisin säädetä.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään, jollei tässä laissa
toisin säädetä.
42 b §
Muutoksenhakuaika
Valitus päätöksestä, joka
koskee oppilaalle annettavaa kirjallista varoitusta, oppilaan määräaikaista
erottamista taikka 42 a §:n 2 momentissa tarkoitettua asiaa
sekä oikaisuvaatimus 42 §:ssä tarkoitetussa
asiassa tulee tehdä 14 päivän kuluessa
siitä, kun päätös on annettu
oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle tiedoksi.
Tässä pykälässä tarkoitetut
asiat tulee käsitellä kiireellisinä.
42 c §
Muutoksenhaku oppilaan arviointia koskevaan päätökseen
Edellä 22 §:ssä tarkoitettuun oppilaan arviointia
koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta
valittamalla. Oppilaan huoltaja tai muu laillinen edustaja taikka
15 vuotta täyttänyt oppilas itse voi pyytää rehtorilta
opinnoissa etenemistä tai vuosiluokalle jättämistä koskevan
päätöksen tai päättöarvioinnin
uusimista 2 kuukauden kuluessa tiedon saamisesta. Uudesta arvioinnista
päättävät koulun rehtori ja
oppilaan opettajat yhdessä.
Oppilaan huoltaja tai muu laillinen edustaja taikka 15 vuotta
täyttänyt oppilas itse saa vaatia oikaisua pyynnöstä tehtyyn
uuteen arviointiin tai ratkaisuun, jolla pyyntö on
hylätty, aluehallintovirastolta 14 päivän
kuluessa päätöksen tiedoksisaannista
siten kuin hallintolaissa säädetään.
Otettuaan oikaisuvaatimuksen tutkittavakseen aluehallintovirasto
voi muuttaa hallintopäätöstä,
kumota päätöksen, hylätä oikaisuvaatimuksen
tai palauttaa asian rehtorille uudelleen käsiteltäväksi.
42 d §
Valituskiellot
Muuhun 36 §:n nojalla tehtyyn kuin kirjallista
varoitusta tai oppilaan määräaikaista
erottamista koskevaan päätökseen ei saa
hakea muutosta valittamalla.
Aluehallintoviraston päätökseen,
jolla on ratkaistu 42 c §:ssä tarkoitettua
asiaa koskeva oikaisuvaatimus, ei saa hakea muutosta valittamalla.
Hallinto-oikeuden päätökseen 42 §:ssä tarkoitetussa
asiassa ei saa hakea muutosta valittamalla.
42 e §
Valituslupa
Jollei tässä laissa toisin säädetä,
hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea
muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
42 f §
Toimivaltainen hallinto-oikeus ja aluehallintoviranomainen
Kun opetusta järjestetään ulkomailla,
toimivaltainen hallinto-oikeus on Helsingin hallinto-oikeus ja toimivaltainen
aluehallintoviranomainen on Etelä-Suomen aluehallintovirasto.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
yliopistolain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan yliopistolain (558/2009) 9, 82—84
ja 86 §, sellaisina kuin niistä ovat
9 § laeissa 954/2011 ja 1340/2011
sekä 83 § laissa 954/2011, sekä
lisätään lakiin uusi 83
a ja 84 a § seuraavasti:
9 §
Tilauskoulutus
Yliopisto voi järjestää opiskelijaryhmälle korkeakoulututkintoon
johtavaa opetusta niin, että koulutuksen tilaa ja rahoittaa
Suomen valtio, toinen valtio, kansainvälinen järjestö,
suomalainen tai ulkomainen julkisyhteisö, säätiö tai yksityinen
yhteisö (tilauskoulutus).
Tilauskoulutusta ei voida järjestää Euroopan talousalueeseen
kuuluvien valtioiden kansalaisille eikä niille, jotka Euroopan
unionin ja sen jäsenvaltioiden muun sopimuspuolen kanssa
tekemän sopimuksen mukaan rinnastetaan Euroopan unionin
kansalaisiin, eikä edellä mainittujen perheenjäsenille.
Tilauskoulutusta ei myöskään voida järjestää niille,
joilla on ulkomaalaislaissa (301/2004) tarkoitettu Euroopan
unionin sininen kortti, jatkuva tai pysyvä oleskelulupa tai
pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen
EY-oleskelulupa, eikä edellä mainittujen perheenjäsenille.
Perheenjäsenen määrittelyyn sovelletaan
ulkomaalaislakia. Tilauskoulutukseen osallistuvaan sovelletaan tämän
lain 37, 37 a, 37 b, 43 a—43 d, 45, 45 a, 45 b,
82, 83, 83 a, 84, 84 a, 85 ja 86 §:ää.
Tilauskoulutuksena annettavan opetuksen on liityttävä sellaiseen
perus- tai jatkokoulutukseen, jossa yliopistolla on tutkinnonanto-oikeus.
Tilauskoulutuksen järjestäminen ei saa heikentää yliopiston
antamaa perus- tai jatkokoulutusta. Yliopiston
on perittävä tilauskoulutuksen järjestämisestä vähintään
siitä aiheutuvat kustannukset kattava maksu.
82 §
Oikaisumenettely
Opiskelijaksi hakenut henkilö saa vaatia oikaisua opiskelijaksi
ottamista koskevaan päätökseen yliopiston
määräämältä toimielimeltä 14 päivän
kuluessa valinnan tulosten julkistamisesta siten kuin hallintolaissa
säädetään. Opiskelijavalinnan
tuloksia julkistettaessa on ilmoitettava, miten hakija voi saada
tiedon valinnassa noudatettujen perusteiden soveltamisesta häneen.
Opiskelijavalinnan tulosta ei saa oikaisuvaatimuksen johdosta muuttaa
kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi.
Opiskelija saa vaatia yliopiston määräämältä toimielimeltä oikaisua
opiskeluoikeuden menettämistä koskevaan päätökseen
14 päivän kuluessa siten kuin hallintolaissa säädetään.
Opiskelija saa vaatia yliopiston määräämältä toimielimeltä oikaisua
väitöskirjansa, lisensiaatintutkimuksensa ja näitä vastaavan
opin- ja taidonnäytteensä sekä syventäviin
opintoihin kuuluvan tutkielmansa tai muun vastaavan opintosuorituksensa
arvosteluun 14 päivän kuluessa siten kuin hallintolaissa
säädetään.
Opiskelija voi pyytää suullisesti tai kirjallisesti
oikaisua muun kuin 3 momentissa tarkoitetun opintosuorituksensa
arvosteluun tai muualla suoritettujen opintojensa tai muulla tavoin
osoitetun osaamisensa hyväksilukemiseen. Opintosuorituksen
arvostelua koskeva oikaisupyyntö on tehtävä arvostelun
suorittaneelle opettajalle 14 päivän kuluessa
siitä ajankohdasta, josta opiskelijalla on ollut tilaisuus
saada arvostelun tulokset sekä arvosteluperusteiden soveltaminen
omalta kohdaltaan tietoonsa. Hyväksilukemista koskeva oikaisupyyntö on
tehtävä päätöksen tehneelle
14 päivän kuluessa päätöksen
tiedoksisaannista. Tässä momentissa tarkoitetun oikaisupyynnön
johdosta tehtyyn päätökseen saa vaatia
oikaisua tutkintolautakunnalta tai muulta siihen tehtävään
määrätyltä toimielimeltä siten kuin
hallintolaissa säädetään.
83 §
Valitus opiskelijoiden oikeusturvalautakuntaan
Päätökseen, joka koskee 43 a §:ssä tarkoitettua
opiskeluoikeuden peruuttamista tai 43 c §:ssä tarkoitettua
opiskeluoikeuden palauttamista, saa hakea muutosta valittamalla opiskelijoiden
oikeusturvalautakuntaan 14 päivän kuluessa päätöksen
tiedoksisaannista siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään. Valitus
on käsiteltävä kiireellisenä.
Muutoksenhausta opiskelijoiden oikeusturvalautakunnan päätökseen
säädetään opiskelijoiden oikeusturvalautakunnasta
annetussa laissa (956/2011).
83 a §
Valitus hallinto-oikeuteen
Muuhun kuin 82 ja 83 §:ssä tarkoitettuun yliopiston
hallintoasiassa antamaan päätökseen sekä oikaisuvaatimukseen
annettuun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla siihen hallinto-oikeuteen, jonka tuomiopiirissä yliopiston päätoimipaikka
sijaitsee, siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään, jollei muualla laissa
toisin säädetä.
Valitus päätöksestä, joka
koskee opiskeluoikeuden peruuttamista, opiskeluoikeuden palauttamista
ja 45 §:ssä tarkoitettua varoitusta,
määräaikaista erottamista ja opiskelusta
pidättämistä, tulee käsitellä kiireellisenä.
84 §
Valituskiellot
Yliopiston päätökseen
ei saa hakea muutosta valittamalla, jos se koskee:
1) yliopiston toimielimen valintaa;
2) johtosääntöä tai
muuta yleistä määräystä;
3) opetussuunnitelmaa taikka muuta opetuksen järjestelyä koskevaa
määräystä;
4) 65 §:n mukaista vastuuvapauden
myöntämistä tai vahingonkorvauskanteen
nostamista;
5) apurahaa tai avustusta.
Opintosuoritusten arvostelua ja hyväksilukemista koskevaan
oikaisumenettelyssä tehtyyn päätökseen
ei saa hakea muutosta valittamalla.
Hallinto-oikeuden päätökseen, joka
koskee 36 §:ssä tarkoitettua opiskelijaksi
ottamista, 43 §:ssä tarkoitettua opiskeluoikeuden
menettämistä tai 45 §:ssä tarkoitettua
opiskelijan kurinpitoa, ei saa hakea muutosta valittamalla.
84 a §
Valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen
Jollei muualla laissa toisin säädetä,
hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea
muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
86 §
Muutoksenhaku ylioppilaskunnan ja osakunnan päätökseen
Ylioppilaskunnan hallintoasiaa koskevaan päätökseen
saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Lisäksi
ylioppilaskunnan jäsen saa hakea muutosta ylioppilaskunnan
toimielimen päätökseen sillä perusteella,
että päätös on syntynyt laista,
asetuksesta tai ylioppilaskuntaa koskevista määräyksistä poikkeavassa
järjestyksessä tai on muuten lain, asetuksen taikka
ylioppilaskuntaa koskevien määräysten
vastainen. Hallinto-oikeuden päätökseen
ei saa hakea muutosta valittamalla.
Osakunnan hallintoasiaa koskevaan päätökseen
saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen ei saa hakea
muutosta valittamalla.
Ylioppilaskunnan ja osakunnan jäsenen katsotaan saaneen
päätöksestä tiedon, kun päätös on
asetettu yleisesti nähtäväksi.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
auktorisoiduista kääntäjistä annetun
lain 21 ja 22 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan auktorisoiduista kääntäjistä annetun
lain (1231/2007) 21 ja 22 § seuraavasti:
21 §
Tutkinnonsuorittajan oikeusturva
Auktorisoidun kääntäjän
tutkinnon suorittajalle on annettava tieto arvosteluperusteiden
soveltamisesta hänen tutkintosuoritukseensa.
Auktorisoidun kääntäjän
tutkinnossa hylätty henkilö saa vaatia päätökseen
oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään
30 päivän kuluessa siitä ajankohdasta,
jolloin tutkinnossa hylätty on saanut tiedon päätöksestä sekä arvosteluperusteiden
soveltamisesta suoritukseensa.
Oikaisuvaatimuksen käsittelyä varten opetushallitus
määrää auktorisoitujen kääntäjien
tutkintolautakuntaan yhden tilapäisen jäsenen,
jonka on oltava oikaisuvaatimuksessa tarkoitettujen kielten erikoistuntija.
Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen
ei saa hakea muutosta valittamalla.
22 §
Muutoksenhaku
Auktorisoitujen kääntäjien tutkintolautakunnan
päätökseen, joka koskee auktorisointia
tai sen peruuttamista, saa hakea muutosta valittamalla siten kuin
hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.
Opetushallituksen päätökseen, joka
koskee arvioijan merkintää tai poistamista arvioijarekisteristä,
saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
hautaustoimilain 27 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan hautaustoimilain (457/2003) 27 § seuraavasti:
27 §
Muutoksenhaku
Evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnan tai seurakuntayhtymän
päätökseen, joka koskee hautasijan osoittamista
tai hautaustoimessa perittäviä maksuja, saa vaatia
oikaisua siten kuin hallintolaissa säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään. Hallinto-oikeuden
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Päätökseen, jolla krematorion ylläpitäjä on kieltäytynyt
luovuttamasta tuhkaa, haetaan muutosta siten kuin 1 ja 2 momentissa
säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä annetun
lain 28 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja
säilyttämisestä annetun lain (1433/2007)
28 §, sellaisena kuin se on laissa 672/2013,
seuraavasti:
28 §
Muutoksenhaku
Tämän lain mukaiseen Kansalliskirjaston tai Kansallisen
audiovisuaalisen instituutin päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten
kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään. Hallinto-oikeuden
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
kulttuuriesineiden maastaviennin rajoittamisesta annetun lain
13 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kulttuuriesineiden maastaviennin rajoittamisesta
annetun lain (115/1999) 13 § seuraavasti:
13 §
Muutoksenhaku
Tässä laissa tarkoitettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
Edellä 11 ja 12 §:ssä tarkoitettuun
päätökseen tai toimenpiteeseen ei kuitenkaan
saa erikseen hakea muutosta valittamalla.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
kuvaohjelmalain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kuvaohjelmalain (710/2011) 18 §,
6 luvun otsikko sekä 30 ja 31 §, sellaisina
kuin niistä ovat 18, 30 ja 31 § laissa
673/2013, seuraavasti:
18 §
Kuvaohjelmaluettelo
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti ylläpitää julkista
kuvaohjelmaluetteloa. Kuvaohjelmaluetteloon merkitään
17 §:n 2 momentin 2—6 kohdan
mukaiset tiedot sekä tieto 21 §:n ja 30 §:n
1 momentin mukaisista toimenpiteistä.
6 luku
Muutoksenhaku
30 §
Muutoksenhaku luokittelupäätökseen
Kuvaohjelmaluokittelijan luokittelupäätökseen
saa asianosainen vaatia oikaisua Kansalliselta audiovisuaaliselta
instituutilta siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Kansallisen audiovisuaalisen instituutin luokittelupäätökseen
ja 1 momentin mukaiseen oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla kuvaohjelmalautakuntaan 14 päivän
kuluessa päätöksen tiedoksisaannista
siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään. Lautakunnan on käsiteltävä valitus
kiireellisenä.
Instituutin luokittelupäätös ja oikaisuvaatimuksen
johdosta antama päätös voidaan panna täytäntöön
muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin
määrää.
31 §
Muutoksenhaku Kansallisen audiovisuaalisen instituutin muuhun
päätökseen
Kuvaohjelmaluokittelijaksi hyväksymisen peruuttamista
koskevaan päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Muuhun kuin 30 §:ssä tarkoitettuun ja kuvaohjelmaluokittelijaksi
hyväksymisen peruuttamista koskevaan instituutin päätökseen
saa asianosainen vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen kuvaohjelmaluokittelijaksi
hyväksymisen peruuttamista koskevassa asiassa saa hakea
muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
eräistä kuvataiteen tekijöille suoritettavista
apurahoista annetun lain 5 ja 5 a §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan eräistä kuvataiteen tekijöille
suoritettavista apurahoista annetun lain (115/1997) 5 ja 5 a §,
sellaisena kuin niistä on 5 a § laissa 664/2002,
seuraavasti:
5 §
Apurahojen jakamisesta päättää hakemusten perusteella
opetus- ja kulttuuriministeriön asettama lautakunta.
Tarkemmat säännökset lautakunnasta
ja sen asettamisesta annetaan opetus- ja kulttuuriministeriön
asetuksella.
Apurahan jakamista koskevaan päätökseen saa
vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään. Hallinto-oikeuden
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
5 a §
Tässä laissa tarkoitettuihin apurahoihin sovelletaan
muutoin, mitä valtionavustuslaissa (688/2001)
säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
eräistä kirjailijoille ja kääntäjille
suoritettavista apurahoista ja avustuksista annetun lain 1 a ja
2 c §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan eräistä kirjailijoille
ja kääntäjille suoritettavista apurahoista
annetun lain (236/1961) 1 a ja 2 c §,
sellaisina kuin ne ovat, 1 a § laissa 368/2000
ja 2 c § laissa 665/2002, seuraavasti:
1 a §
Edellä 1 §:ssä tarkoitettujen
apurahojen ja avustusten jakamista varten on opetus- ja kulttuuriministeriön
asettama lautakunta.
Tarkemmat säännökset lautakunnasta
ja sen asettamisesta annetaan opetus- ja kulttuuriministeriön
asetuksella.
Apurahan ja avustuksen myöntämistä koskevaan
päätökseen saa vaatia oikaisua siten
kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään. Hallinto-oikeuden
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
2 c §
Tässä laissa tarkoitettuihin apurahoihin ja avustuksiin sovelletaan muutoin,
mitä valtionavustuslaissa
(688/2001) säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
arkistolain 21 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan arkistolain (831/1994) 21 §,
sellaisena kuin se on laissa 163/2004, seuraavasti:
21 §
Arkistolaitoksen päätökseen saa vaatia
oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään. Hallinto-oikeuden
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Edellä 20 §:n 1 momentissa tarkoitettuun
väliaikaista säilyttämistä koskevaan
arkistolaitoksen määräykseen ei kuitenkaan
saa erikseen hakea muutosta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
ortodoksisesta kirkosta annetun lain 104 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan ortodoksisesta kirkosta annetun lain (985/2006)
104 § seuraavasti:
104 §
Jatkovalitus
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
elintarvikelain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan elintarvikelain (23/2006) 73—76 §,
sellaisena kuin niistä on 75 § laissa
1495/2009, sekä
lisätään lakiin uusi 76
a § seuraavasti:
73 §
Muutoksenhaku valtion viranomaisen päätökseen
Edellä 15, 28, 54 a, 55—62 ja 64—66 §:ssä tarkoitettuun
valtion viranomaisen päätökseen saa hakea
muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään.
Muuhun valtion viranomaisen päätökseen
saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten
kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Valtion viranomaisen määräämään maksuun
saa hakea muutosta siten kuin valtion maksuperustelaissa säädetään.
Tullin tämän lain nojalla tekemään
päätökseen haetaan muutosta siten kuin
tullilaissa (1466/1994) säädetään.
Tullin tämän lain 56 §:n nojalla
tekemään päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin tullilain
38 §:ssä säädetään.
Valitusaika on 30 päivää päätöksen
tiedoksisaannista.
74 §
Muutoksenhaku kunnan viranomaisen päätökseen
Kunnan viranhaltijan 63 §:ssä tarkoitettuun päätökseen
ei saa vaatia oikaisua tai hakea muutosta valittamalla. Muuhun kunnan
viranhaltijan päätökseen saa vaatia oikaisua
14 päivän kuluessa päätöksen
tiedoksi saamisesta kunnan tämän lain mukaisia
tehtäviä hoitavalta toimielimeltä siten
kuin hallintolaissa säädetään.
Edellä 15 §:ssä ja 55—61 §:ssä tarkoitettuun kunnan
toimielimen päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Muuhun kuin 1 tai 2 momentissa tarkoitettuun kunnan toimielimen
päätökseen saa vaatia oikaisua siten
kuin hallintolaissa säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Muutosta päätökseen, joka koskee
kunnallista valvontasuunnitelmaa, 86 §:ssä tarkoitettuja kunnallisia
elintarvikemääräyksiä sekä kunnallisia
maksuja koskevaa taksaa, saa hakea siten kuin kuntalaissa säädetään.
75 §
Muutoksenhaku lihantarkastuspäätökseen
Lihantarkastusta koskevaan päätökseen
saa vaatia oikaisua 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista
Elintarviketurvallisuusvirastolta siten kuin hallintolaissa säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
76 §
Muutoksenhaku ensisaapumistoimintaan liittyvään
päätökseen
Ensisaapumistoimintaan liittyvään kunnan viranomaisen
päätökseen saa vaatia oikaisua Elintarviketurvallisuusvirastolta
14 päivän kuluessa päätöksen
tiedoksisaannista siten kuin hallintolaissa säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen ja
muuhun ensisaapumistoimintaan liittyvään hallintopäätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
76 a §
Muutoksenhaku hallinto-oikeuden päätökseen
Hallinto-oikeuden päätökseen 54 a §:ssä tarkoitetussa
hyväksymisen peruuttamista koskevassa asiassa sekä 55—62
ja 64—66 §:ssä tarkoitetussa
asiassa saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa, jollei muualla
toisin säädetä, hakea muutosta valittamalla
vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
kiinteistönmuodostamislain 285 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kiinteistönmuodostamislain (554/1995)
285 §, sellaisena kuin se on laeissa 914/2011
ja 901/2013, seuraavasti:
285 §
Maanmittauslaitoksen tai kunnan kiinteistörekisterin
pitäjän päätökseen,
jolla toimitusmääräyksen antaminen on
evätty, saa vaatia oikaisua Maanmittauslaitoksen keskushallinnolta
siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Muuhun Maanmittauslaitoksen päätökseen
ja oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Valitus tehdään sille hallinto-oikeudelle, jonka
tuomiopiiriin alue tai pääosa siitä alueesta,
jota asia koskee, kuuluu. Hallinto-oikeuden päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
Kiinteistörekisterin pitäjän kiinteistöjen
yhdistämistä, 131 §:n 1 momentissa,
131 a §:ssä ja 165 §:n 1 momentissa tarkoitettua
asiaa ja 277 §:n 2 momentissa tarkoitettua virheen
oikaisua koskevaan päätökseen sekä toimitusinsinöörin
177 §:n 4 momentissa tarkoitettuun päätökseen
ja 274 §:n 1 momentissa tarkoitettua kirjoitusvirheen korjaamista
koskevaan päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla maaoikeuteen. Määräaika
valituksen tekemiseen on 30 päivää päätöksen
tiedoksisaannista. Muutoin muutoksenhakuun sovelletaan, mitä muutoksenhausta lopetettuun
toimitukseen säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
eläinlääkärinammatin harjoittamisesta
annetun lain 39 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan eläinlääkärinammatin
harjoittamisesta annetun lain (29/2000) 39 §,
sellaisena kuin se on laissa 1094/2007, seuraavasti:
39 §
Muutoksenhaku
Päätökseen 3—5, 20, 21,
23—26 ja 29 §:ssä tarkoitetussa
asiassa saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten
kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään.
Muuhun tämän lain nojalla tehtyyn päätökseen
saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003)
säädetään. Oikaisuvaatimukseen
annettuun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 20, 21, 23—26 ja
29 §:ssä tarkoitetussa asiassa saa hakea
muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden muuhun
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Jos päätöstä 4 §:n
1 momentissa tarkoitettuun hakemukseen ei vastoin 38 a §:ää ole
annettu säädetyssä määräajassa,
hakija voi tehdä hallintolainkäyttölain
mukaisessa järjestyksessä valituksen, jonka katsotaan
tällöin kohdistuvan hakemuksen hylkäävään
päätökseen. Tällaisen valituksen
voi tehdä, kunnes hakemukseen on annettu päätös.
Elintarviketurvallisuusviraston on ilmoitettava päätöksen
antamisesta valitusviranomaiselle.
Edellä 20—26 §:ssä tarkoitetut
päätökset on muutoksenhausta huolimatta
heti pantava täytäntöön.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
eläinten kuljetuksesta annetun lain 45 ja 46 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan eläinten kuljetuksesta annetun
lain (1429/2006) 45 ja 46 §, sellaisena
kuin niistä on 46 § laissa 1341/2009,
seuraavasti:
45 §
Täytäntöönpano
Tämän lain nojalla tehtävässä päätöksessä voidaan
määrätä, että päätöstä on
noudatettava ennen kuin se on saanut lainvoiman, jollei muutoksenhakuviranomainen
toisin määrää.
46 §
Muutoksenhaku
Luvan tai todistuksen peruuttamista koskevaan päätökseen
sekä 37 §:ssä tarkoitettuun
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään.
Muuhun päätökseen saa vaatia oikaisua
siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 1 momentissa tarkoitetussa
asiassa saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Tämän lain 44 §:ssä tarkoitettua
maksua koskevaan muutoksenhakuun sovelletaan, mitä valtion
maksuperustelaissa säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
eläintunnistusjärjestelmästä annetun
lain 38 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan eläintunnistusjärjestelmästä annetun
lain (238/2010) 38 § seuraavasti:
38 §
Muutoksenhaku
Tämän lain nojalla tehtyyn päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen tunnistimen hyväksymistä koskevassa
asiassa saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan. Hallinto-oikeuden muuhun
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Valvontaviranomaisen tekemää päätöstä on muutoksenhausta
huolimatta noudatettava, jollei muutoksenhakuviranomainen
toisin määrää.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
kasvinsuojeluaineista annetun lain 48 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kasvinsuojeluaineista annetun lain (1563/2011)
48 § seuraavasti:
48 §
Muutoksenhaku
Edellä 10 §:ssä tarkoitettuun tutkinnon
arvosteluun ja 12 §:n 2 momentissa tarkoitettuun levitysvälineen
testausta koskevaan päätökseen saa vaatia
oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Muuhun päätökseen ja oikaisuvaatimukseen annettuun
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 38 ja
39 §:ssä tarkoitetussa asiassa saa hakea
muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Edellä 46 §:ssä tarkoitettua
maksua koskevaan päätökseen saa kuitenkin
hakea muutosta siten kuin valtion maksuperustelaissa säädetään.
Edellä 38 §:n 3 momentissa tarkoitettua
väliaikaista kieltoa koskevaan päätökseen
ei saa erikseen hakea muutosta valittamalla.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
merellä toimivien kalastus- ja vesiviljelyalusten rekisteröinnistä annetun
lain 33 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan merellä toimivien kalastus- ja
vesiviljelyalusten rekisteröinnistä annetun lain (690/2010)
33 § seuraavasti:
33 §
Muutoksenhaku
Maa- ja metsätalousministeriön päätökseen
ei saa erikseen hakea muutosta. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään,
jollei muualla laissa toisin säädetä.
Hallinto-oikeuden päätökseen aluksen
rekisteristä poistamista sekä kalastuslisenssin
keskeytystä ja peruutusta koskevassa asiassa saa hakea
muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden muuhun
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Elinkeino-, ympäristö- ja liikennekeskuksella
on oikeus hakea muutosta hallinto-oikeuden päätökseen,
jolla sen päätös on kumottu tai sitä on
muutettu.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
totopelien tuottojen käyttämisestä hevoskasvatuksen
ja hevosurheilun edistämiseen annetun lain 30 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan totopelien tuottojen käyttämisestä hevoskasvatuksen
ja hevosurheilun edistämiseen annetun lain (1055/2001)
30 § seuraavasti:
30 §
Muutoksenhaku
Ministeriön päätökseen saa
vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 17,
19 ja 20 §:ssä tarkoitetussa asiassa
saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
rehulain 51 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan rehulain (86/2008) 51 § seuraavasti:
51 §
Muutoksenhaku
Tämän lain 20 ja 40—44 §:n
nojalla tehtyyn päätökseen saa hakea
muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Muuhun päätökseen saa vaatia oikaisua
siten kuin hallintolaissa säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 40—44 §:ssä tarkoitetussa
asiassa saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Valtion viranomaisen määräämään
maksuun saa hakea muutosta siten kuin valtion maksuperustelaissa
säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
vesihuoltolain 32 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan vesihuoltolain (119/2001) 32 §,
sellaisena kuin se on osaksi laissa 681/2014, seuraavasti:
32 §
Muutoksenhaku
Kunnan viranomaisen 8 ja 17 a §:n nojalla antamaan
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
hallinto-oikeuteen siten kuin kuntalaissa (410/2015) säädetään.
Valitusoikeus on myös valvontaviranomaisella. Hallinto-oikeuden
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Muutosta valvontaviranomaisen tämän lain nojalla
antamaan päätökseen sekä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen
11 §:n nojalla antamaan päätökseen
saa hakea valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
päätökseen tämän lain
29 §:ssä tarkoitetussa asiassa saa hakea
muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden muuhun
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
eräiden maa- ja metsätalousministeriön
hallinnonalan lainojen ja saamisten siirtämisestä Valtiokonttorin
hoidettavaksi annetun lain 25 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan eräiden maa- ja metsätalousministeriön
hallinnonalan lainojen ja saamisten siirtämisestä Valtiokonttorin
hoidettavaksi annetun lain (78/2007) 25 § seuraavasti:
25 §
Muutoksenhaku
Valtiokonttorin päätökseen saa hakea
muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saamisen
irtisanomista ja takaisinperintää koskevassa asiassa
saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Lainan tai saamisen hoidosta perittävää maksua
koskevaan riita-asiaan sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain
69 ja 70 §:ssä säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
alusliikennepalvelulain 31 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan alusliikennepalvelulain (623/2005)
31 §, sellaisena kuin se on laissa 1307/2009,
seuraavasti:
31 §
Muutoksenhaku
Alusliikenneohjaajan pätevyystodistuksen peruuttamista
koskevaan päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Muuhun hallintopäätökseen saa vaatia
oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten
kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 1 momentissa tarkoitetussa
asiassa saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Päätöstä on noudatettava
muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin
määrää.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
joukkoliikennelain 1 ja 53 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan joukkoliikennelain (869/2009) 1 ja 53 §,
sellaisina kuin ne ovat, 1 § osaksi
laissa 177/2015 ja 53 § osaksi laeissa
324/2010, 1219/2011 ja 389/2013, seuraavasti:
1 §
Soveltamisala
Tätä lakia sovelletaan joukkoliikenteenä harjoitettavaan
ammattimaiseen henkilöiden kuljettamiseen tiellä linja-autolla,
jollei rautateiden ja maanteiden julkisista henkilöliikennepalveluista
sekä neuvoston asetusten (ETY) N:o 1191/69 ja
(ETY) N:o 1107/70 kumoamisesta annetusta Euroopan parlamentin
ja neuvoston asetuksesta (EY) N:o 1370/2007, jäljempänä palvelusopimusasetus,
tai muista Euroopan unionin asetuksista muuta johdu. Lain 2 §:n 1
ja 6 kohdan, 3—7 §:n, 8 §:n
1 momentin, 9 §:n 1 ja 2 momentin, 47 ja 48 §:n,
49 §:n 2 momentin, 52 §:n, 53 §:n
2—4 momentin sekä 57 ja 58 §:n
säännöksiä sovelletaan myös
palvelusopimusasetuksen mukaisesti harjoitettavaan joukkoliikenteeseen.
Lain 2 §:n 7 kohdan, 14 §:n,
6 luvun sekä 53 §:n 5 momentin säännöksiä sovelletaan
vain palvelusopimusasetuksen mukaisesti harjoitettavaan joukkoliikenteeseen.
Ammattimaisella henkilöiden kuljettamisella tarkoitetaan
elinkeinon harjoittamisen tai toimeentulon hankkimisen taikka muun
tulonhankkimisen tarkoituksessa harjoitettua henkilöiden kuljettamista
korvausta vastaan päätoimisesti taikka sivutoimisesti
tai muutoin toisen elinkeinon ohella.
Tämän lain 2 §:n 1 ja 7
kohdan, 3—7 ja 14 §:n, 6 luvun sekä 57 §:n
säännöksiä sovelletaan myös
raideliikenteeseen.
Tämän lain 4 §:ää sovelletaan
myös lentoliikenteeseen.
Tämän lain 52 §:ää sovelletaan
linja-autolla harjoitettavaan ammattimaiseen tavarankuljetukseen
tiellä.
53 §
Muutoksenhaku
Tämän lain 21 §:ssä tarkoitettuun
kokeen arviointiin ja 52 a §:ssä tarkoitettuun
terminaalin nimeämistä koskevaan päätökseen
saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa säädetään
30 päivän kuluessa siitä, kun tieto kokeen
tuloksesta tai terminaalin nimeämisestä on saatu.
EU:n kansainvälistä linja-autoliikennettä koskevan
asetuksen, EU:n liikenteenharjoittaja-asetuksen ja tämän
lain nojalla tehtyyn muuhun kuin 1 momentissa tarkoitettuun päätökseen sekä oikaisuvaatimukseen
annettuun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen liikenneluvan ja
muun luvan peruuttamista ja 46 §:ssä tarkoitettua
korvauksen takaisinperintää koskevassa asiassa
saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Tämän lain ja 2 momentissa mainittujen asetusten
nojalla tehty päätös voidaan panna täytäntöön
muutoksenhausta huolimatta.
Mitä julkisista hankinnoista annetun lain 80—82 §:ssä,
85 §:n 1 momentissa, 86 §:n 1 ja 2 momentissa,
87 §:n 1 ja 3 momentissa, 88, 89, 91 ja 92 §:ssä,
94 §:n 1 momentin johdantokappaleessa ja 1—4 kohdassa,
95 ja 99—102 §:ssä, 103 §:n
1 ja 2 momentissa sekä 105 ja 107 §:ssä säädetään
oikeusturvakeinoista, sovelletaan hankinnan arvosta riippumatta
tämän lain 36 §:n 1 momentissa tarkoitetussa
hankinta-asiassa. Asian voi julkisista hankinnoista annetun lain 85 §:n
2 momentissa mainitun lisäksi saattaa markkinaoikeuden
käsiteltäväksi liikenne- ja viestintäministeriö unionin
valvontamenettelyä koskevassa asiassa. Markkinaoikeuden
päätöstä, jolla markkinaoikeus
on määrännyt julkisista hankinnoista
annetun lain 94 §:n 1 momentin 1—3 kohdassa
tarkoitetun seuraamuksen, on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei
korkein hallinto-oikeus toisin määrää. Markkinaoikeuden
päätös mainitun 94 §:n
1 momentin 4 kohdassa tarkoitetun seuraamuksen määräämisestä voidaan
panna täytäntöön vain lainvoimaisen
päätöksen nojalla.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
konttilain 18 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan konttilain (762/1998) 18 §,
sellaisena kuin se on laissa 1277/2010, seuraavasti:
18 §
Muutoksenhaku
Tämän lain nojalla tehtyyn päätökseen
sekä oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen tarkastuslaitoksen
hyväksymisen peruuttamista koskevassa asiassa saa hakea
muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
ajopiirturikorttien myöntämisen järjestämisestä annetun
lain 13 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan ajopiirturikorttien myöntämisen
järjestämisestä annetun lain (629/2004)
13 §, sellaisena kuin se on osaksi laissa 1304/2009,
seuraavasti:
13 §
Muutoksenhaku
Ajopiirturikorttien myöntäjän ajopiirturikorttia
koskevaan päätökseen saa vaatia oikaisua Liikenteen
turvallisuusvirastolta siten kuin hallintolaissa (434/2003)
säädetään.
Liikenteen turvallisuusviraston päätökseen oikaisuvaatimuksen
johdosta antamaan päätökseen sekä muuhun
tämän lain nojalla tekemään päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen ajopiirturikortin
peruuttamista koskevassa asiassa saa hakea muutosta valittamalla
siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Hallinto-oikeuden muuhun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Päätös, joka koskee ajopiirturikortin
peruuttamista, voidaan panna täytäntöön
muutoksenhausta huolimatta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
alusten jääluokista ja jäänmurtaja-avustuksesta
annetun lain 12 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan alusten jääluokista ja
jäänmurtaja-avustuksesta annetun lain (1121/2005)
12 §, sellaisena kuin se on laissa 1308/2009,
seuraavasti:
12 §
Muutoksenhaku
Liikenteen turvallisuusviraston ja Liikenneviraston
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
Liikenteen turvallisuusviraston jääluokan vahvistamista
koskevasta päätöksestä ja Liikenneviraston
10 §:n 4 momentissa tarkoitetusta poikkeusta koskevasta
päätöksestä perittävään maksuun
saa hakea muutosta siten kuin valtion maksuperustelain 11 b §:ssä säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
eräiden alusten ja niitä palvelevien satamien
turvatoimista ja turvatoimien valvonnasta annetun lain 25 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan eräiden alusten ja niitä palvelevien
satamien turvatoimista ja turvatoimien valvonnasta annetun lain
(485/2004) 25 §, sellaisena kuin se on
osaksi laissa 69/2007, seuraavasti:
25 §
Muutoksenhaku
Tämän lain ja turvatoimiasetuksen nojalla tehtyyn
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen aluksen
pysäyttämistä, aluksen toiminnan rajoittamista
ja töiden keskeyttämistä koskevassa asiassa
saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden muuhun
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Valitus on käsiteltävä viipymättä.
Muutoksenhaku ei estä aluksen pysäyttämisen,
aluksen, satamarakenteen tai sataman turvatoimialueen toiminnan
rajoittamisen eikä 12 §:ssä tarkoitettua
henkilöön kohdistuvaa pakkotointa koskevan päätöksen
täytäntöönpanoa, ellei valitusviranomainen
toisin määrää.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
eräiden irtolastialusten turvallisesta lastaamisesta
ja lastin purkamisesta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan eräiden irtolastialusten turvallisesta
lastaamisesta ja lastin purkamisesta annetun lain (1206/2004)
26 § ja
muutetaan 25 §, sellaisena kuin
se on laissa 1305/2009, seuraavasti:
25 §
Muutoksenhaku
Arviointilaitoksen päätökseen olla
myöntämättä terminaalinhoitajan
laadunhallintajärjestelmälle sertifikaattia saa
vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa säädetään.
Muuhun tämän lain nojalla tehtyyn päätökseen
sekä oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen arviointilaitoksen
nimeämisen peruuttamista koskevassa asiassa saa
hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Arviointilaitoksen päätöstä laadunhallintajärjestelmän
sertifioimatta jättämisestä ja Liikenteen
turvallisuusviraston tämän lain nojalla tekemää päätöstä noudatetaan
muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin
määrää.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetun lain
31 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetun
lain (693/2006) 31 §, sellaisena kuin se on laissa
1283/2011, seuraavasti:
31 §
Muutoksenhaku
Liikenteen turvallisuusviraston 11 §:ssä tarkoitettuun
kokeeseen hyväksymistä koskevaan päätökseen
ja hylättyyn koesuoritukseen saa vaatia oikaisua siten
kuin hallintolaissa säädetään.
Muuhun tämän lain ja 2 §:ssä mainittujen
Euroopan unionin säädösten nojalla tehtyyn
päätökseen sekä oikaisuvaatimukseen
annettuun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen liikenneluvan ja
kuljettajatodistuksen peruuttamista koskevassa asiassa saa hakea
muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Päätös voidaan panna täytäntöön,
vaikka se ei ole saanut lainvoimaa, jollei päätöksessä ole
toisin määrätty.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
kuljettajantutkintotoiminnan järjestämisestä annetun
lain 14 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kuljettajantutkintotoiminnan järjestämisestä annetun
lain (535/1998) 14 §, sellaisena kuin
se on laissa 73/2015, seuraavasti:
14 §
Muutoksenhaku
Kuljettajantutkinnon vastaanottajan tekemään
kuljettajantutkintoa tai ADR-ajolupakoetta koskevaan päätökseen
saa vaatia oikaisua Liikenteen turvallisuusvirastolta
siten kuin hallintolaissa säädetään.
Liikenteen turvallisuusviraston oikaisuvaatimuksen johdosta
antamaan tai muuhun tämän lain nojalla tekemään
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen ajokokeen
vastaanottajan kelpoisuustodistuksen peruuttamista koskevassa asiassa
saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä annetun
lain 26 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä annetun
lain (273/2007) 26 §,
sellaisena kuin se on laissa 71/2015, seuraavasti:
26 §
Muutoksenhaku
Liikenteen turvallisuusviraston hyväksymän koulutuskeskuksen
taikka 20 c §:ssä tarkoitetun kokeen
vastaanottajan päätökseen saa vaatia
oikaisua Liikenteen turvallisuusvirastolta siten kuin hallintolaissa
säädetään.
Opetus- ja kulttuuriministeriön päätökseen, Liikenteen
turvallisuusviraston oikaisuvaatimuksen johdosta antamaan tai muuhun
tämän lain nojalla tekemään
päätökseen samoin kuin poliisin päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen koulutuskeskuksen
hyväksymisen peruuttamista ja ammattipätevyyskortin
peruuttamista koskevassa asiassa saa hakea muutosta valittamalla
siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Hallinto-oikeuden muuhun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
Jos kuljettajan ammattipätevyyskortti myönnetään
hakemuksen mukaisesti, hakijalle ei anneta muuta päätöstä eikä valitusosoitusta.
Ammattipätevyyskortin peruuttamista koskeva päätös
voidaan panna täytäntöön muutoksenhausta
huolimatta.
Muutoksenhaussa opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymän
koulutuskeskuksen päätökseen sovelletaan
ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 25 c, 44
ja 44 a—44 f §:ää sekä ammatillisesta
aikuiskoulutuksesta annetun lain 16 §:n 6 a kohtaa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
lentoliikenteen valvontamaksusta annetun lain 15 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan lentoliikenteen valvontamaksusta annetun
lain (1249/2005) 15 §, sellaisena kuin
se on osaksi laissa 1310/2009, seuraavasti:
15 §
Muutoksenhaku hallinto-oikeuteen
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään.
Valtion puolesta valitusoikeus Liikenteen turvallisuusviraston
päätökseen on viraston hallintoasioista
vastaavalla johtajalla.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
maantieliikenteen liikenneyrittäjäkoulutuksesta
annetun lain 8 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan maantieliikenteen liikenneyrittäjäkoulutuksesta
annetun lain (694/2006) 8 §, sellaisena
kuin se on laissa 1312/2009, seuraavasti:
8 §
Muutoksenhaku
Liikenneyrittäjäkoulutusluvan peruuttamista koskevaan
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Muuhun päätökseen saa vaatia oikaisua
siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 1 momentissa tarkoitetussa
asiassa saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi päätöksessään
määrätä, että päätöstä on
noudatettava muutoksenhausta huolimatta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
matkustaja-aluksen henkilöluetteloista annetun lain
24 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan matkustaja-aluksen henkilöluetteloista
annetun lain (1038/2009) 24 § seuraavasti:
24 §
Muutoksenhaku
Tämän lain 17 §:n nojalla
tehtyyn päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään.
Muuhun Liikenteen turvallisuusviraston päätökseen
sekä liikenne- ja viestintäministeriön päätökseen
saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003)
säädetään. Oikaisuvaatimukseen
annettuun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
Liikenteen turvallisuusviraston päätöstä on noudatettava
muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen
toisin määrää.
Liikenteen turvallisuusviraston henkilöluettelointijärjestelmän
hyväksymisestä perittävään maksuun
saa hakea muutosta siten kuin valtion maksuperustelain 11 b §:ssä säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
meriliikenteessä käytettävien alusten
kilpailukyvyn parantamisesta annetun lain 27 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan meriliikenteessä käytettävien
alusten kilpailukyvyn parantamisesta annetun lain (1277/2007)
27 § seuraavasti:
27 §
Muutoksenhaku
Tukiviranomaisen päätökseen saa vaatia
oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen tuen
takaisinperintää koskevassa asiassa saa hakea
muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Hallinto-oikeuden muuhun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Sen lisäksi, mitä muutoksenhausta erikseen säädetään,
tukiviranomaisella on oikeus valittaa hallinto-oikeuden tämän
lain nojalla tekemästä päätöksestä,
jos hallinto-oikeus on muuttanut tukiviranomaisen päätöstä tai
kumonnut sen.
Tukiviranomaisen tämän lain mukaisesti määräämään
maksuun saa hakea muutosta siten kuin valtion maksuperustelain 11
b §:ssä säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
rautatiejärjestelmän liikenneturvallisuustehtävistä annetun
lain 57 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan rautatiejärjestelmän liikenneturvallisuustehtävistä annetun
lain (1664/2009) 57 § seuraavasti:
57 §
Muutoksenhaku
Liikenteen turvallisuusviraston oikaisuvaatimuksen johdosta
antamaan tai muuhun tämän lain nojalla tekemään
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen lupakirjan
peruuttamista, lisätodistuksen peruuttamista, kelpoisuuskirjan
peruuttamista, 13 §:n 3 ja 4 momentissa tarkoitettua
liikkuvan kaluston kuljettajan toimintakieltoa, 29 §:ssä tarkoitettua
hyväksynnän peruuttamista ja terveydentilaa koskevan
erivapauden peruuttamista koskevassa asiassa saa hakea muutosta
valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Liikenteen turvallisuusviraston päätöstä on noudatettava
muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen
toisin määrää.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
taksinkuljettajien ammattipätevyydestä annetun
lain 38 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan taksinkuljettajien ammattipätevyydestä annetun
lain (695/2009) 38 §, sellaisena kuin se
on laissa 72/2015, seuraavasti:
38 §
Muutoksenhaku
Liikenteen turvallisuusviraston koulutusluvan saaneen päätökseen
ja 34 §:ssä tarkoitetun kokeen vastaanottajan
päätökseen saa vaatia oikaisua Liikenteen
turvallisuusvirastolta siten kuin hallintolaissa säädetään.
Muuhun tämän lain nojalla tehtyyn päätökseen
sekä oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen ajoluvan
peruuttamista ja koulutusluvan peruuttamista koskevassa asiassa
saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Taksinkuljettajan ajoluvan peruuttamista koskeva päätös
voidaan panna täytäntöön muutoksenhausta
huolimatta.
Jos haettu ajolupa myönnetään hakemuksen mukaisesti
ilman siihen asetettavia ehtoja tai rajoituksia, hakijalle ei ajoluvan
lisäksi anneta muuta päätöstä eikä valitusosoitusta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
vahvasta sähköisestä tunnistamisesta
ja sähköisistä allekirjoituksista annetun
lain 49 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan vahvasta sähköisestä tunnistamisesta
ja sähköisistä allekirjoituksista annetun
lain (617/2009) 49 § seuraavasti:
49 §
Muutoksenhaku
Viestintäviraston päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen tarkastuslaitoksen
nimeämisen peruuttamista koskevassa asiassa saa hakea muutosta
valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Viestintävirasto voi päätöksessään
määrätä, että päätöstä on
noudatettava ennen kuin se on saanut lainvoiman. Valitusviranomainen
voi kuitenkin kieltää päätöksen
täytäntöönpanon, kunnes valitus
on ratkaistu.
Muutoksenhausta tietosuojavaltuutetun päätökseen
säädetään henkilötietolaissa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
luotsauslain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan luotsauslain (940/2003) 20 §,
sellaisena kuin se on osaksi laissa 645/2010, sekä
lisätään lakiin uusi 20
a § seuraavasti:
20 §
Tuomioistuin
Tämän lain 4—11 §:n
mukaan käsiteltävissä asioissa toimivaltainen
tuomioistuin määräytyy merilain 21 luvun
säännösten mukaan.
20 a §
Muutoksenhaku
Luotsin ohjauskirjan peruuttamista, linjaluotsinkirjan peruuttamista
ja aluskohtaisen luotsinkäyttövelvollisuuden erivapauden
peruuttamista koskevaan päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Liikenteen turvallisuusviraston muuhun päätökseen
saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003)
säädetään. Oikaisuvaatimukseen
annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen luotsin
ohjauskirjan peruuttamista koskevassa asiassa saa hakea muutosta
valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden muuhun
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
maantielain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan maantielain (503/2005) 105 a §,
sellaisena kuin se on laissa 446/2012, ja
muutetaan 105 §, sellaisena kuin
se on osaksi laissa 1242/2009, seuraavasti:
105 §
Muutoksenhaku
Edellä 43 f §:ssä tarkoitettua
pätevyystodistusta koskevaan päätökseen
saa vaatia oikaisua Liikenteen turvallisuusvirastolta siten kuin
hallintolaissa säädetään.
Valtioneuvoston yleisistunnon päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen siten
kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään. Muuhun tämän
lain nojalla tehtyyn päätökseen sekä oikaisuvaatimukseen
annettuun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen yleis-
ja tiesuunnitelman hyväksymistä koskevassa asiassa saa
hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Tienpitoviranomaisen päätöksestä 37 §:ssä, 38 §:n
2 momentissa, 40 §:n 2 momentissa, 47 §:ssä,
48 §:n 2 momentissa ja 52 §:ssä tarkoitetuissa
tapauksissa valitetaan siihen hallinto-oikeuteen, jonka
tuomiopiirissä päätöksessä tarkoitettu
liittymä, ylityskohta, kiinteistö taikka mainos
tai ilmoitus sijaitsee.
Kunnalla, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
sekä maakunnan liitolla on oikeus hakea valittamalla muutosta
sellaiseen yleis- ja tiesuunnitelman hyväksymispäätökseen,
jonka vaikutukset ulottuvat kunnan alueelle tai viranomaisen toimialueelle.
Rekisteröidyllä paikallisella tai alueellisella yhteisöllä tai
säätiöllä on oikeus toimialaansa kuuluvissa
asioissa hakea valittamalla muutosta sellaiseen yleis- ja tiesuunnitelman
hyväksymispäätökseen, jonka
vaikutukset ulottuvat yhteisön tai säätiön
toiminta-alueelle.
Yhteiskunnallisesti merkittäväksi katsottavaa
yleis- ja tiesuunnitelman hyväksymispäätöstä koskeva
valitus on käsiteltävä kiireellisenä.
Muutoksenhausta maantietoimituksessa tehtyyn päätökseen
säädetään 87 §:ssä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
postilain 80 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan postilain (415/2011) 80 § seuraavasti:
80 §
Muutoksenhaku
Valtioneuvoston yleisistunnon päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen siten
kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään. Liikenne- ja viestintäministeriön,
Viestintäviraston ja kunnan rakennusvalvontaviranomaisen
päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen yleispalveluvelvollisuuden
asettamista ja sen muuttamista koskevassa asiassa saa hakea muutosta
valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Valtioneuvoston, liikenne- ja viestintäministeriön
ja Viestintäviraston päätöstä on
noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen
toisin määrää.
Viestintävirastolla on oikeus hakea valittamalla muutosta
2 momentissa tarkoitettuun hallinto-oikeuden päätökseen,
jolla hallinto-oikeus on kumonnut Viestintäviraston päätöksen
tai muuttanut sitä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
ratalain 92 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan ratalain (110/2007) 92 §,
sellaisena kuin se on osaksi laissa 1243/2009, seuraavasti:
92 §
Muutoksenhaku
Tämän lain nojalla tehtyyn päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Radanpitäjän päätöksestä tämän
lain 17, 40 ja 41 §:ssä tarkoitetuissa
tapauksissa valitetaan siihen hallinto-oikeuteen, jonka tuomiopiirissä päätöksessä
tarkoitettu
tasoristeys tai kiinteistö sijaitsee.
Hallinto-oikeuden päätökseen yleis-
ja ratasuunnitelman hyväksymistä koskevassa asiassa saa
hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Kunnalla, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
ja maakunnan liitolla on oikeus hakea valittamalla muutosta sellaiseen
yleis- ja ratasuunnitelman hyväksymispäätökseen,
jonka vaikutukset ulottuvat kunnan alueelle tai viranomaisen toimialueelle.
Rekisteröidyllä paikallisella tai alueellisella yhteisöllä tai
säätiöllä on oikeus toimialaansa kuuluvissa
asioissa hakea valittamalla muutosta sellaiseen yleis- ja ratasuunnitelman
hyväksymispäätökseen, jonka
vaikutukset ulottuvat yhteisön tai säätiön
toiminta-alueelle.
Yhteiskunnallisesti merkittäväksi katsottavaa
yleis- ja ratasuunnitelman hyväksymispäätöstä koskeva
valitus on käsiteltävä kiireellisenä.
Muutoksenhausta ratatoimituksessa tehtyyn päätökseen
säädetään 77 §:ssä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
taksiliikennelain 8 ja 27 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan taksiliikennelain (217/2007) 8 §:n
3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1314/2009, ja
muutetaan 27 § seuraavasti:
27 §
Muutoksenhaku
Edellä 8 §:ssä tarkoitetun
kokeen arviointia koskevaan päätökseen
saa vaatia oikaisua Liikenteen turvallisuusvirastolta siten kuin
hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Muuhun päätökseen sekä oikaisuvaatimukseen
annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen taksiluvan
peruuttamista koskevassa asiassa saa hakea muutosta valittamalla
siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Hallinto-oikeuden muuhun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Päätöstä noudatetaan muutoksenhausta
huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
vesiliikennelain 22 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan vesiliikennelain (463/1996) 22 §,
sellaisena kuin se on laissa 1294/2009, seuraavasti:
22 §
Muutoksenhaku
Tässä laissa tarkoitettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Valitus, joka koskee toimivaltaisen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
tämän lain 15 §:n 2 momentin,
16 §:n tai 21 §:n 3 momentin
taikka Liikenneviraston 15 §:n 2 momentin tai
Liikenteen turvallisuusviraston 16 §:n nojalla antamaa
päätöstä käsitellään
siinä hallinto-oikeudessa, jonka tuomiopiirissä pääosa
päätöksen kohteena olevasta vesialueesta
sijaitsee. Muutoin toimivaltainen hallinto-oikeus määräytyy
sen mukaan, minkä hallinto-oikeuden tuomiopiirissä valituksen
kohteena olevan päätöksen tehneen viranomaisen
toimipaikka sijaitsee.
Hallinto-oikeuden päätökseen 15,
16 ja 20 §:ssä tarkoitetun kiellon tai
rajoituksen määräämistä tai
muuttamista koskevassa asiassa saa hakea muutosta valittamalla siten
kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Hallinto-oikeuden muuhun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
kansainvälistä taksiliikennettä tiellä koskevan
Ruotsin kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön
alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
ja sopimuksen soveltamisesta annetun lain 8 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kansainvälistä taksiliikennettä tiellä koskevan
Ruotsin kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön
alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
ja sopimuksen soveltamisesta annetun lain (559/2012) 8 § seuraavasti:
8 §
Muutoksenhaku
Tämän lain nojalla tehtyyn päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen taksiluvan
peruuttamista koskevassa asiassa saa hakea muutosta valittamalla
siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Hallinto-oikeuden muuhun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Päätöstä on noudatettava
muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
kaivoslain 162 ja 164 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kaivoslain (621/2011) 162 ja 164 § seuraavasti:
162 §
Muutoksenhaku kaivosviranomaisen päätökseen
Kaivosviranomaisen päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään,
jollei jäljempänä muuta säädetä.
Toimivaltainen hallinto-oikeus määräytyy
sen mukaan, minkä hallinto-oikeuden tuomiopiirissä pääosa päätöksessä tarkoitetusta
malminetsintäalueesta, kaivosalueesta tai kullanhuuhdonta-alueesta sijaitsee.
Hallinto-oikeuden päätökseen 70 ja 131 §:ssä,
140 §:n 2 momentissa, 144 §:n
2 momentissa sekä 156 ja 157 §:ssä tarkoitetussa asiassa
saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Kaivosviranomaisen päätöksestä perittävästä maksusta
valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta.
Vakuuden vapauttamista koskevaan kaivosviranomaisen päätökseen
ei saa hakea muutosta valittamalla.
164 §
Muutoksenhaku tarkastuslaitoksen päätökseen
Tarkastuslaitoksen päätökseen saa
vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
kauppakamarilain 10 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kauppakamarilain (878/2002) 10 § seuraavasti:
10 §
Muutoksenhaku
Työ- ja elinkeinoministeriön päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea
muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
merimiespalvelulain 27 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan merimiespalvelulain (447/2007)
27 § seuraavasti:
27 §
Muutoksenhaku
Merimiespalvelutoimiston päätökseen
9 §:ssä tarkoitetussa asiassa saa vaatia
oikaisua kuuden kuukauden kuluessa päätöksen
tiedoksisaannista siten kuin hallintolaissa (434/2003)
säädetään.
Muuhun merimiespalvelutoimiston päätökseen
sekä merimiespalvelutoimiston oikaisuvaatimukseen antamaan
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
Helsingin hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea
muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Valitus on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa
päätöksen tiedoksisaannista.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
perintätoiminnan luvanvaraisuudesta annetun lain 14 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan perintätoiminnan luvanvaraisuudesta
annetun lain (517/1999) 14 § seuraavasti:
14 §
Muutoksenhaku
Tämän lain nojalla tehtyyn päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten
kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 11 §:ssä tarkoitettua
kieltoa ja 12 §:ssä tarkoitettua toimiluvan
peruuttamista koskevassa asiassa saa hakea muutosta valittamalla
siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Hallinto-oikeuden muuhun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Päätöstä toimiluvan peruuttamisesta
on muutoksenhausta huolimatta noudatettava, jollei valitusviranomainen
toisin määrää.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
valmismatkaliikkeistä annetun lain 21 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan valmismatkaliikkeistä annetun lain
(939/2008) 21 §, sellaisena kuin se on
laissa 675/2012, seuraavasti:
21 §
Muutoksenhaku
Edellä 8, 15 ja 16 §:ssä tarkoitettuun
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen
siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään.
Muuhun Kilpailu- ja kuluttajaviraston päätökseen
saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003)
säädetään. Oikaisuvaatimukseen
annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 8 §:ssä tarkoitettua
rekisteristä poistamista sekä 15 ja 16 §:ssä tarkoitettuja
kieltoja koskevassa asiassa saa hakea muutosta valittamalla siten
kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Hallinto-oikeuden muuhun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston 8 ja 10—12 §:n nojalla
antamaa päätöstä on muutoksenhausta huolimatta
noudatettava, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
kiinteistönvälitysliikkeistä ja vuokrahuoneiston
välitysliikkeistä annetun lain 15 ja 21 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kiinteistönvälitysliikkeistä ja
vuokrahuoneiston välitysliikkeistä annetun lain (1075/2000)
15 ja 21 §, sellaisina kuin ne ovat, 15 § laissa
279/2013 ja 21 § laissa 1523/2009,
seuraavasti:
15 §
Muutoksenhaku välittäjäkoelautakunnan
päätökseen
Välittäjäkoetta koskevaan päätökseen
saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003)
säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen siten kuin
hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
21 §
Muutoksenhaku aluehallintoviraston päätökseen
Aluehallintoviraston päätökseen 18
ja 19 §:ssä tarkoitetussa asiassa saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Muuhun aluehallintoviraston päätökseen
saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten
kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 18 §:ssä tarkoitettuja
kieltoja ja 19 §:ssä tarkoitettua rekisteristä poistamista
koskevassa asiassa saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Tässä laissa tarkoitettua päätöstä rekisteristä poistamisesta
ja määräaikaisesta toimintakiellosta
on muutoksenhausta huolimatta noudatettava, jollei valitusviranomainen
toisin määrää.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
sähkön alkuperän varmentamisesta
ja ilmoittamisesta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan sähkön alkuperän
varmentamisesta ja ilmoittamisesta annetun lain (1129/2003)
16 ja 17 §, sellaisena kuin niistä on
17 § laissa 445/2013, sekä
lisätään lakiin siitä lailla
445/2013 kumotun 18 §:n tilalle uusi
18 § seuraavasti:
16 §
Muutoksenhaku Energiaviraston päätökseen
Energiaviraston tämän lain nojalla tekemään päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
17 §
Muutoksenhaku rekisterinpitäjän ja arviointilaitoksen
päätökseen
Rekisterinpitäjän sähkön
alkuperätakuuta koskevaan päätökseen
ja arviointilaitoksen todentamistodistusta koskevaan päätökseen
saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
18 §
Muutoksenhaku hallinto-oikeuden päätökseen
Hallinto-oikeuden päätökseen arviointilaitoksen
hyväksymisen peruuttamista ja alkuperätakuun epäämistä määräajaksi
koskevassa asiassa saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun 16 ja 17 §:ssä tarkoitettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
tuotteiden ekologiselle suunnittelulle ja energiamerkinnälle
asetettavista vaatimuksista annetun lain 39 ja 40 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan tuotteiden ekologiselle suunnittelulle ja
energiamerkinnälle asetettavista vaatimuksista annetun
lain (1005/2008) 39 ja 40 §, sellaisena kuin niistä on
39 § laissa 1269/2010, seuraavasti:
39 §
Muutoksenhaku ministeriön ja Turvallisuus- ja kemikaaliviraston
päätökseen
Tarkastuslaitoksen hyväksymisen peruuttamista koskevaan
ja 34 §:ssä tarkoitettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään.
Muuhun ministeriön ja Turvallisuus- ja kemikaaliviraston
päätökseen saa vaatia oikaisua siten
kuin hallintolaissa säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 1 momentissa tarkoitetussa
asiassa saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Ministeriön ja Turvallisuus- ja kemikaaliviraston tämän
lain nojalla tekemää päätöstä on muutoksenhausta
huolimatta noudatettava, jollei muutoksenhakuviranomainen
toisin määrää.
40 §
Muutoksenhaku tarkastuslaitoksen päätökseen
Tarkastuslaitoksen vaatimuksenmukaisuustodistusta tai tarkastustodistusta
koskevaan päätökseen saa vaatia oikaisua
siten kuin hallintolaissa säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan työajasta kotimaanliikenteen aluksissa
annetun lain (248/1982) 8 §, sellaisena
kuin se on osaksi laeissa 409/1996 ja 1027/2011,
sekä
lisätään lakiin uusi 8
a § seuraavasti:
8 §
Vuorokautinen ylityö
Työntekijä on korvausta vastaan velvollinen tekemään
ylityötä 4 §:n 1 momentissa
säädetyn vuorokautisen säännöllisen
työajan lisäksi enintään 16
tuntia viikossa. Työaika vuorokaudessa saa olla kuitenkin
enintään 14 tuntia. Näistä enimmäisajoista
työ- ja elinkeinoministeriö voi yksittäistapauksissa
myöntää poikkeuksia varattuaan merimiesasiain
neuvottelukunnalle tilaisuuden lausunnon antamiseen. Poikkeusluvan ehtoina
on, että ylityö tehdään työntekijän
suostumuksella ja että on sovittu aluksessa noudatettavasta
18 §:ssä tarkoitetusta vuorottelujärjestelmästä tai
työaika tasoitetaan kolmen kuukauden aikana vastaamaan
edellä säädettyjä enimmäismääriä.
Milloin työ on järjestetty kahteen vuoroon,
on työntekijä 1 momentissa säädetystä poiketen velvollinen
tekemään vuorokautista ylityötä enintään
28 tuntia viikossa ja tämän lisäksi suostumuksensa
mukaisesti enintään 7 tuntia viikossa, jos hänellä on
oikeus säännöllisesti enintään 30
päivän välein toistuviin vapaa-aikajaksoihin. Vapaa-aikajakson
on oltava vähintään 7 vuorokauden pituinen
ja siihen tulee sisältyä kokonainen viikonloppu.
8 a §
Muutoksenhaku työ- ja elinkeinoministeriön päätökseen
Työ- ja elinkeinoministeriön päätökseen 8 §:ssä tarkoitetussa
asiassa saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003)
säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
päästökauppalain 75 ja 76 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan päästökauppalain
(311/2011) 75 ja 76 § seuraavasti:
75 §
Muutoksenhaku päästökauppaviranomaisen päätökseen
Päästökauppaviranomaisen tämän
lain nojalla tekemään päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 16,
64, 68 ja 70—72 §:ssä tarkoitetussa
asiassa saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Päästökauppaviranomaisen 16 §:n
2 ja 3 momentin nojalla antamaa luvan peruuttamista koskevaa päätöstä on
muutoksenhausta huolimatta noudatettava 17 §:ssä tarkoitetun
päästöoikeuksien kirjaamiskiellon osalta,
jollei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää.
Päästökauppaviranomaisen 71 §:n
nojalla antamaa päästöoikeuksien luovutuskieltoa
on muutoksenhausta huolimatta noudatettava, jollei
muutoksenhakuviranomainen toisin määrää.
Päästökauppaviranomaisen julkisoikeudellisesta
suoritteesta määräämään
maksuun saa hakea muutosta siten kuin valtion maksuperustelaissa
säädetään.
76 §
Muutoksenhaku todentajan päätökseen
Todentajan lausuntoon saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa
säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
kotoutumisen edistämisestä annetun lain 82 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kotoutumisen edistämisestä annetun
lain (1386/2010) 82 §, sellaisena kuin
se on osaksi laeissa 919/2012, 1319/2014 ja 1376/2014,
seuraavasti:
82 §
Muutoksenhaku
Jollei muualla laissa toisin säädetä,
tässä laissa tarkoitettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea
muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Muutoksenhausta työ- ja elinkeinotoimiston julkisesta
työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaiseen päätökseen
säädetään julkisesta työvoima-
ja yrityspalvelusta annetun lain 14 luvussa.
Muutoksenhausta työttömyysetuutta koskevaan
päätökseen säädetään
työttömyysturvalain 12 luvussa.
Muutoksenhausta toimeentulotukea koskevaan päätökseen
säädetään sosiaalihuoltolain (1301/2014)
6 luvussa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
eräiden valtion tukea koskevien Euroopan yhteisöjen
säännösten soveltamisesta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan eräiden valtion tukea koskevien
Euroopan yhteisöjen säännösten
soveltamisesta annetun lain (300/2001) nimike sekä 1
ja 2 §, sellaisina kuin niistä ovat 1
ja 2 § laissa 187/2008, seuraavasti:
Laki
eräiden valtion tukea koskevien Euroopan unionin säännösten
soveltamisesta
1 §
Tuen maksamisen keskeyttäminen ja takaisinperintä
Euroopan komission tekemä päätös
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa
tarkoitetun tuen maksamisen keskeyttämisestä tai
takaisinperimisestä on pantava Suomessa viipymättä täytäntöön.
Täytäntöönpanon on velvollinen
suorittamaan se viranomainen, joka on myöntänyt
kyseisen tuen. Jos tuen on myöntänyt muu kuin
viranomainen, täytäntöönpanoon
on velvollinen ryhtymään se viranomainen, joka
yksin tai yhdessä muiden viranomaisten kanssa käyttää määräysvaltaa
tuen myöntäneessä yhteisössä.
Jos komission päätöksen ja tämän
momentin perusteella ei ole mahdollista yksilöidä toimivaltaista
viranomaista, takaisinperinnän täytäntöönpanosta
vastaa työ- ja elinkeinoministeriö, jäljempänä ministeriö.
Komission takaisinperintäpäätös
pannaan täytäntöön takaisinperinnästä vastuussa
olevan viranomaisen päätöksellä.
Päätöksessä on yksilöitävä tuen
takaisinmaksuun velvolliset yritykset, takaisinperittävä määrä ja
sille maksettava korko sekä muut tarpeelliset seikat siten
kuin komission päätöksessä määrätään.
Takaisinperinnän täytäntöönpanoa
koskeva kansallisen viranomaisen päätös
voidaan panna täytäntöön verojen
ja maksujen täytäntöönpanosta
annetussa laissa (706/2007) säädetyssä järjestyksessä.
Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea
muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Päätös on pantava täytäntöön
muutoksenhausta huolimatta.
2 §
Tietojen antaminen ja ilmoitusmenettely
Sen estämättä, mitä viranomaisten
toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999) tai muussa
laissa säädetään salassapidosta,
on ministeriöllä oikeus saada asianomaisilta tahoilta ne
tiedot, jotka ovat välttämättömiä Euroopan yhteisön
perustamissopimuksen 93 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista
säännöistä annetussa neuvoston
asetuksessa (EY) N:o 659/1999 säädetyn
tiedonantovelvollisuuden täyttämiseksi. Ministeriö välittää tiedot edelleen
Euroopan unionin viranomaisille.
Tuen ilmoitusmenettelyn ja muun tiedonantovelvollisuuden kansallisesta
järjestämisestä annetaan tarvittaessa
tarkemmat säännökset valtioneuvoston
asetuksella.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista
annetun lain 26 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista
annetun lain (897/2009) 26 §, sellaisena kuin
se on laissa 1131/2014, seuraavasti:
26 §
Muutoksenhaku
Jollei muualla laissa toisin säädetä,
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen,
kehittämis- ja hallintokeskuksen sekä työ-
ja elinkeinotoimiston päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
Kilpailu- ja kuluttajavirastosta annetun lain 16 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan Kilpailu- ja kuluttajavirastosta annetun
lain (661/2012) 16 § seuraavasti:
16 §
Muutoksenhaku
Kuluttaja-asiamiehen päätökseen asiassa, joka
kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan tai joka koskee 13 §:ssä tarkoitettua
kuluttajan avustamista, 14 §:ssä tarkoitetun
ryhmävalituksen tekemistä taikka 15 §:ssä tarkoitetun
ryhmäkanteen nostamista, ei saa hakea muutosta valittamalla.
Muuhun tämän lain nojalla tehtyyn päätökseen
saa, jollei muualla laissa toisin säädetä,
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
ydinenergialain 75 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan ydinenergialain (990/1987) 75 §,
sellaisena kuin se on osaksi laeissa 342/2008, 622/2011
ja 410/2012, seuraavasti:
75 §
Muutoksenhaku ja päätöksen täytäntöönpano
Valtioneuvoston 11 §:n nojalla tekemään
periaatepäätökseen ja 46 §:n
nojalla tekemään päätökseen
ei saa hakea muutosta valittamalla.
Muutosta valtioneuvoston, työ- ja elinkeinoministeriön
tai Säteilyturvakeskuksen muuhun kuin 1 momentissa tarkoitettuun
päätökseen haetaan siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään,
jollei Euratom-sopimuksesta muuta johdu. Valitusoikeuteen valtioneuvoston
päätöksestä, joka koskee 2 §:n 1 momentin
2 kohdassa tarkoitettua toimintaa ja johon sovelletaan kaivoslakia,
sovelletaan vastaavasti, mitä valitusoikeudesta kaivoslain 165 §:ssä säädetään.
Muutosta Valtion ydinjätehuoltorahaston 53 a §:n
2 momentin ja 53 b §:n 2 momentin nojalla tekemään
maksun määräämistä koskevaan päätökseen
sekä 53 e §:n 4 momentin nojalla tekemään
varojen palauttamista koskevaan päätökseen
sekä 53 e § 3 momentin nojalla
tekemään rahoituksen takaisinperintää koskevaan päätökseen
haetaan siinä järjestyksessä kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Tämän
lain 53 d §:n nojalla tehtyyn hankkeen rahoittamista koskevaan
rahaston päätökseen sovelletaan, mitä valtionavustuslain
34 ja 35 §:ssä säädetään.
Ennen oikaisuvaatimuksen ratkaisemista tai vastineen antamista valitusasiassa
on rahaston pyydettävä lausunto työ-
ja elinkeinoministeriöltä.
Tarkastuslaitoksen päätökseen saa
vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Tämän lain 42 §:n, 43 §:n
2 ja 3 momentin, 44 ja 47 §:n, 49 §:n
1 momentin, 52 §:n 1—3 ja 5 momentin,
53 a §:n 2 momentin, 53 b §:n 2 momentin,
63 §:n 1 momentin 5 kohdan, 66 ja 68 §:n
nojalla annettu päätös sekä 65 §:n
nojalla annettu päätös, jos siinä on
niin määrätty, voidaan panna valituksesta
huolimatta täytäntöön.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä annetun
lain 26 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä annetun
lain (101/2001) 26 §, sellaisena kuin se on laissa
778/2009, seuraavasti:
26 §
Muutoksenhaku
Tämän lain nojalla tehtyyn päätökseen,
lukuun ottamatta 20 b, 20 m, 20 y ja 23 §:ssä tarkoitettuja
päätöksiä, saa vaatia oikaisua
siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Tarkastajan tämän lain 20 k §:ssä tarkoitettuun
päätökseen saa vaatia oikaisua Lääkealan
turvallisuus- ja kehittämiskeskukselta.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen 4 ja
5 §:ssä tarkoitetussa asiassa ei saa
hakea muutosta valittamalla. Muuhun oikaisuvaatimukseen annettuun
päätökseen sekä tämän
lain 20 b, 20 m, 20 y ja 23 §:ssä tarkoitettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 20 m,
20 y ja 23 §:ssä tarkoitetussa asiassa
saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Tämän lain 20 k §:n nojalla tehtyä päätöstä on noudatettava
muutoksenhausta huolimatta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
raha-automaattiavustuksista annetun lain 40 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan raha-automaattiavustuksista annetun lain
(1056/2001) 40 §, sellaisena kuin se on laissa 366/2013,
seuraavasti:
40 §
Muutoksenhaku
Sosiaali- ja terveysministeriön tai Raha-automaattiyhdistyksen
päätökseen saa vaatia oikaisua sosiaali-
ja terveysministeriöltä siten kuin hallintolaissa
säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 25 §:ssä tarkoitetussa
maksatuksen keskeyttämistä sekä 27 ja 28 §:ssä tarkoitetussa
avustuksen takaisinperintää ja maksamisen lopettamista
koskevassa asiassa saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain
15 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista
annetun lain (734/1992) 15 §, sellaisena
kuin se on osaksi laissa 387/2008, seuraavasti:
15 §
Muutoksenhaku
Maksua koskevaan päätökseen saa vaatia
oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Oikaisuvaatimus tehdään sille toimielimelle, joka
vastaa asianomaisen palvelun järjestämisestä kunnassa.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan. Lupa on myönnettävä ainoastaan,
jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa
tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden
vuoksi on tärkeätä saattaa asia korkeimman
hallinto-oikeuden ratkaistavaksi.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä annetun
lain 13 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä annetun
lain (569/2009) 13 § seuraavasti:
13 §
Muutoksenhaku
Tulosidonnaisen palvelusetelin arvoa tai palvelusetelin arvon
korottamista koskevaan päätökseen saa
vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Oikaisuvaatimus tehdään toimielimelle, joka vastaa
asianomaisen palvelun järjestämisestä kunnassa.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään. Hallinto-oikeuden
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun
lain 39 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun
lain (559/1994) 39 §, sellaisena kuin
se on laissa 433/2010, seuraavasti:
39 §
Muutoksenhaku
Tämän lain 25 §:ssä,
26 §:n 2 momentissa, 27—29 ja 33 §:ssä tarkoitettuun
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Muuhun Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston päätökseen
saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003)
säädetään. Oikaisuvaatimukseen
annettuun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 25—29
ja 33 §:ssä tarkoitetussa asiassa saa
hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Jos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ei ole
antanut päätöstä 14 b §:ssä säädetyssä määräajassa,
hakija voi tehdä valituksen. Valituksen katsotaan tällöin
kohdistuvan hakemuksen hylkäävään
päätökseen. Tällaisen valituksen
voi tehdä, kunnes hakemukseen on annettu päätös.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston on ilmoitettava
valitusviranomaiselle päätöksen antamisesta.
Tässä momentissa tarkoitetun valituksen tekemiseen
ja sen käsittelyyn sovelletaan muutoin, mitä hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Edellä 25—30 §:ssä tarkoitettuja
päätöksiä on noudatettava muutoksenhausta
huolimatta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista annetun lain 58 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista
annetun lain (629/2010) 58 § seuraavasti:
58 §
Muutoksenhaku
Tämän lain 21, 37, 44—49 ja 51 §:ssä tarkoitettuun
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Muuhun Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston päätökseen,
sen tarkastuksen yhteydessä antamaan määräykseen
sekä ilmoitetun laitoksen päätökseen
saa vaatia oikaisua Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolta
siten kuin hallintolaissa säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 1 momentissa tarkoitetussa
asiassa saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston päätöksiä ja
määräyksiä on noudatettava muutoksenhausta
huolimatta.
Jos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto on 21 §:n
nojalla keskeyttänyt kliinisen laitetutkimuksen tai antanut
46 §:n nojalla väliaikaisen päätöksen,
päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
geenitekniikkalain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan geenitekniikkalain (377/1995) 44
a §, sellaisena kuin se on laissa 847/2004, sekä
muutetaan 44 §, sellaisena kuin
se on laeissa 847/2004 ja 387/2009, seuraavasti:
44 §
Muutoksenhaku
Geenitekniikan lautakunnan ja valvontaviranomaisen 7 luvun sekä 38 §:n
nojalla tekemään päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Geenitekniikan lautakunnan ja valvontaviranomaisen muuhun kuin
1 momentissa mainittuun päätökseen saa
vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Valvontaviranomaisen muuhun kuin tämän lain 35 §:n
2 momentin nojalla tehtyyn päätökseen
vaaditaan kuitenkin oikaisua geenitekniikan lautakunnalta. Oikaisuvaatimukseen
annettuun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 1 momentissa tarkoitetussa
asiassa saa hakea muutosta valittamalla sitten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
päätökseen 35 §:n 2
momentissa tarkoitetussa asiassa ei saa hakea muutosta valittamalla.
Hallinto-oikeuden muuhun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Valitusoikeus 23 §:n mukaisessa asiassa on myös
rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka
tarkoituksena on luonnon- tai ympäristönsuojelun
edistäminen ja jonka sääntöjen
mukaisella toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset
ilmenevät.
Maksun määräämistä koskevaan
35 §:n 1 momentin mukaiseen päätökseen
saa hakea muutosta siten kuin valtion maksuperustelain 11 b §:ssä säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
huumausainelain 49 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan huumausainelain (373/2008) 49 §,
sellaisena kuin se on laissa 775/2009, seuraavasti:
49 §
Muutoksenhaku
Tämän lain 18, 21 ja 46 §:n
nojalla tehtyyn päätökseen saa hakea
muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Muuhun Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen
tämän lain, sisäkaupan lähtöaineasetuksen
ja ulkokaupan lähtöaineasetuksen perusteella antamaan
päätökseen saa vaatia oikaisua siten
kuin hallintolaissa säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 1 momentissa tarkoitetussa
asiassa saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen
päätöstä on muutoksenhausta
huolimatta noudatettava, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin
määrää.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
apteekkimaksusta annetun lain 12 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan apteekkimaksusta annetun lain (148/1946)
12 §, sellaisena kuin se on laissa 779/2009, seuraavasti:
12 §
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen
päätökseen saa vaatia oikaisua siten
kuin hallintolaissa säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään. Hallinto-oikeuden
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen
päätös voidaan panna täytäntöön
muutoksenhausta huolimatta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
sairausvakuutuslain 16 luvun 6 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan sairausvakuutuslain (1224/2004)
16 luvun 6 § seuraavasti:
16 luku
Työpaikkakassat
6 §
Muutoksenhaku
Työpaikkakassa saa hakea muutosta Kansaneläkelaitoksen
tämän luvun mukaisessa asiassa tekemään
päätökseen valittamalla hallinto-oikeuteen
siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 24 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan Kansaneläkelaitoksesta annetun
lain (731/2001) 24 § seuraavasti:
24 §
Muutoksenhaku
Kansaneläkelaitoksen päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään,
jollei muutoksenhausta muualla toisin säädetä.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
sotilasvammalain 29 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan sotilasvammalain (404/1948) 29 §,
sellaisena kuin se on laissa 1225/1993, seuraavasti:
29 §
Valtiokonttorin päätökseen saa vaatia
oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla vakuutusoikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään.
Vakuutusoikeuden päätökseen ei saa
hakea muutosta valittamalla.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
vakuutusedustuksesta annetun lain 18 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan vakuutusedustuksesta annetun lain (570/2005)
18 § seuraavasti:
18 §
Muutoksenhaku vakuutusedustuslautakunnan päätökseen
Vakuutusmeklaritutkintoa koskevaan päätökseen
saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
vakuutusyhtiölain 31 luvun 8 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan vakuutusyhtiölain (521/2008)
31 luvun 8 §, sellaisena kuin se on laissa 981/2013,
seuraavasti:
31 luku
Vakuutusyhtiön toimintaa koskevat muut säännökset
8 §
Kurinpidolliset seuraamukset
Sosiaali- ja terveysministeriö voi vakuutusmatemaatikon
tutkintolautakunnan esityksestä evätä 5 §:ssä tarkoitetun
SHV-vakuutusmatemaatikon tai 7 §:ssä tarkoitetun
muussa ETA-valtiossa tai Sveitsissä vakuutusmatemaatikon kelpoisuuden
saaneen vakuutusmatemaatikon oikeuden toimia vastuullisen vakuutusmatemaatikon
tehtävissä tai muissa 5 tai 7 §:ssä tarkoitettua
kelpoisuutta edellyttävissä tehtävissä Suomessa,
jos hän on olennaisella tavalla rikkonut vakuutustoimintaa
koskevia lakeja tai niiden nojalla annettuja säännöksiä tai
määräyksiä taikka jos hän
on muutoin toiminut ammattia harjoittaessaan olennaisella tavalla
virheellisesti tai moitittavasti. Oikeus toimia vastuullisen vakuutusmatemaatikon
tehtävissä voidaan evätä myös määräajaksi,
joka ei saa olla pitempi kuin kolme vuotta. Oikeutensa menettäneellä ei
ole oikeutta käyttää nimitystä SHV-matemaatikko.
Edellä 1 momentissa tarkoitetun menettelyn sijasta
sosiaali- ja terveysministeriö voi vakuutusmatemaatikon
tutkintolautakunnan esityksestä määrätä vakuutusmatemaatikolle
myös huomautuksen tai varoituksen.
Ennen 1 tai 2 momentissa tarkoitetun esityksen tekemistä lautakunnan
on varattava asianomaiselle tilaisuus tulla kuulluksi.
Edellä 1 tai 2 momentin nojalla annettuun sosiaali-
ja terveysministeriön päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Tässä pykälässä tarkoitettu
kurinpitoasia tulee vireille, kun vakuutusmatemaatikkoon kohdistuva
kirjallinen kantelu tai muu ilmoitus annetaan vakuutusmatemaatikon
tutkintolautakunnalle.
Jos kyseessä on muussa ETA-valtiossa tai Sveitsissä vakuutusmatemaatikon
kelpoisuuden saanut vakuutusmatemaatikko, sosiaali- ja terveysministeriön
on oltava yhteydessä siihen viranomaiseen tai yhteisöön,
joka vastaa kurinpidollisista seuraamuksista siinä valtiossa,
jossa kyseinen vakuutusmatemaatikko on saanut vakuutusmatemaatikon
kelpoisuuden.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain 4 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta
annetun lain (563/2002) 4 § seuraavasti:
4 §
Muutoksenhaku
Tämän lain nojalla tehtyyn päätökseen
saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003)
säädetään. Oikaisuvaatimukseen
annettuun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea
muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
turkistuottajien lomituspalveluista annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan turkistuottajien lomituspalveluista annetun
lain (1264/2009) 32 § ja
muutetaan 33 § seuraavasti:
33 §
Muutoksenhaku
Paikallisyksikön päätökseen
saa vaatia oikaisua Melalta siten kuin hallintolaissa säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen siten kuin
hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
maatalousyrittäjien lomituspalvelulain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan maatalousyrittäjien lomituspalvelulain
(1231/1996) 42 §, sellaisena kuin se
on laissa 1161/2010, ja
muutetaan 9 luvun otsikko ja 43 §,
sellaisena kuin niistä on 43 § laissa
458/2004, seuraavasti:
9 luku
Muutoksenhaku
43 §
Muutoksenhaku
Paikallisyksikön päätökseen
saa vaatia oikaisua eläkelaitokselta siten kuin hallintolaissa
säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään. Valitus tehdään
kuitenkin sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä asianomaisen
paikallisyksikön toimipaikka sijaitsee.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta
annetun lain 44 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan työsuojelun valvonnasta ja työpaikan
työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain (44/2006)
44 §, sellaisena kuin se on laissa 1564/2009,
seuraavasti:
44 §
Muutoksenhaku työsuojeluviranomaisen päätökseen
Sosiaali- ja terveysministeriön sekä aluehallintoviraston
tämän lain nojalla antamaan päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään. Hallinto-oikeuden
päätökseen tämän lain
15 §:ssä, 16 §:n 1
momentissa, 18 §:n 2 ja 3 momentissa sekä 19,
19 a ja 20 §:ssä tarkoitetussa
asiassa saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Valitus
on käsiteltävä kiireellisenä.
Sen lisäksi, mitä muualla laissa säädetään
valituksen tekemiseen oikeutetuista, asianomainen työsuojeluvaltuutettu
saa valittaa päätöksestä,
jolla on myönnetty lupa poiketa työntekijän
suojaksi säädetystä vaatimuksesta. Hallinto-oikeuden
päätöksestä saa valittaa myös
valituksen kohteena olevan päätöksen
tehnyt työsuojeluviranomainen.
Edellä 16 §:n 2 momentissa tarkoitetun väliaikaisen
käyttökiellon ja 18 §:n 4 momentissa
tarkoitetun väliaikaisen kiellon asettamiseen ei saa hakea
muutosta valittamalla. Yksinomaan täytäntöönpanoa
koskevasta hallinto-oikeuden päätöksestä saa
valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain pääasian
yhteydessä.
Muutoksenhausta aluehallintoviraston antamaan päätökseen,
joka koskee työneuvostosta ja eräistä työsuojelun
poikkeusluvista annetun lain (400/2004) 9 §:ssä tarkoitettuja
poikkeuslupia, säädetään mainitussa
laissa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
työsuojeluun liittyvien arviointielimien hyväksymisestä annetun
lain 6 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan työsuojeluun liittyvien arviointielimien
hyväksymisestä annetun lain (1053/2010) 6 § seuraavasti:
6 §
Muutoksenhaku
Sosiaali- ja terveysministeriön päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Päätöstä on noudatettava muutoksenhausta
huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää.
Arviointielimen vaatimustenmukaisuuden osoittamista koskevaan
päätökseen saa vaatia oikaisua
siten kuin hallintolaissa säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen hyväksymisen peruuttamista
koskevassa asiassa saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
lääkelain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan lääkelain (395/1987)
79 §, sellaisena kuin se on laeissa 700/2002
ja 773/2009,
muutetaan 102 §, sellaisena kuin
se on laeissa 773/2009 ja 330/2013, sekä
lisätään lakiin uusi 102
a § seuraavasti:
Muutoksenhaku sekä asiavirheen korjaaminen eräissä tapauksissa
102 §
Lääkealan turvallisuus ja kehittämiskeskuksen
päätökseen 4 luvussa, 40, 49, 50, 52,
59, 66, 80, 80 a, 87 c, 88 a, 93, 101 ja 101 a §:ssä tarkoitetussa
asiassa sekä apteekkiluvan myöntämistä koskevassa
asiassa saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten
kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään.
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen
muuhun kuin 1 momentissa tarkoitettuun päätökseen
sekä tarkastajan 78 §:ssä tarkoitettuun
määräykseen saa vaatia oikaisua Lääkealan turvallisuus-
ja kehittämiskeskukselta siten kuin hallintolaissa (434/2003)
säädetään. Oikaisuvaatimukseen
annettuun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 29 §:n
2 momentissa, 49, 50, 66, 80, 80 a, 87 c, 88 a,
93, 101 ja 101 a §:ssä tarkoitetussa
asiassa saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden muuhun
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksella
on oikeus hakea muutosta hallinto-oikeuden päätökseen.
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen
2 §:n 4 momentissa, 6, 23 c, 30 l,
30 n, 59, 66, 80, 80 a, 87, 87 c, 88 a,
93 ja 101 §:ssä tarkoitettuja päätöksiä sekä tarkastajan
määräyksiä on noudatettava muutoksenhausta
huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää.
Keskuksen 40, 41, 52 ja 54 §:n mukaisia päätöksiä ei
saa panna täytäntöön ennen kuin
ne ovat saaneet lainvoiman.
102 a §
Sen estämättä, mitä hallintolaissa
säädetään asiavirheen korjaamisesta,
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus
voi poistaa lääkevalmisteen myyntiluvan myöntämistä,
lääkevalmisteen muuttamista ja myönnetyn
luvan peruuttamista tai lääkkeen kulutukseen luovuttamisen kieltämistä koskevan
päätöksensä ja ratkaista asian
uudelleen, jos Euroopan unionin toimielimen edellä tarkoitetussa
asiassa tekemä päätös sitä edellyttää.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
steriloimislain 5 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan steriloimislain (283/1970) 5 §,
sellaisena kuin se on laissa 1083/1992, seuraavasti:
5 §
Tässä laissa tarkoitetut Sosiaali- ja terveysalan
lupa- ja valvontavirastolle kuuluvat asiat käsitellään
raskauden keskeyttämis- ja steriloimisasioiden lautakunnassa
siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään.
Tämän lain nojalla tehtyyn Sosiaali- ja terveysalan
lupa- ja valvontaviraston päätökseen saa
vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
Edellä 1 momentissa tarkoitetut asiat on käsiteltävä kiireellisinä Sosiaali-
ja terveysalan lupa- ja valvontavirastossa, hallinto-oikeudessa
ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
säteilylain 65 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan säteilylain (592/1991)
65 §, sellaisena kuin se on osaksi laissa 727/2005,
seuraavasti:
65 §
Muutoksenhaku
Säteilyturvakeskuksen päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 20 §:ssä tarkoitetussa
turvallisuusluvan peruuttamista koskevassa asiassa sekä 55
ja 56 §:ssä tarkoitetussa asiassa saa
hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
terveydensuojelulain 56 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan terveydensuojelulain (763/1994)
56 §, sellaisena kuin se on osaksi laeissa 777/1996, 1223/2002,
285/2006 ja 1237/2014, seuraavasti:
56 §
Muutoksenhaku
Laboratorion hyväksymistä koskevaan 49 a §:ssä tarkoitettuun
päätökseen, sertifioijan 49 d §:n
2 ja 4 momentissa tarkoitettuun päätökseen
sekä kunnan viranhaltijan päätökseen
saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa säädetään.
Sertifioijan päätöksestä oikaisuvaatimus tehdään
sosiaali- ja terveysministeriölle. Kunnan viranhaltijan
päätöksestä oikaisuvaatimus tehdään
kunnan terveydensuojeluviranomaiselle ja se on tehtävä 14
päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Muuhun tämän lain nojalla tehtyyn päätökseen
sekä oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 49 b §:ssä tarkoitetussa
laboratorion hyväksymisen peruuttamista tai toiminnan keskeyttämistä koskevassa asiassa,
49 c §:ssä tarkoitetussa sertifioijan
nimeämisen peruuttamista koskevassa asiassa, 49 d §:ssä tarkoitetussa
ulkopuolisen asiantuntijan pätevyyttä koskevan
merkinnän poistamispäätöstä koskevassa
asiassa sekä 15, 27 ja 51—53 §:ssä tarkoitettua
kieltoa, rajoitusta ja määräystä koskevassa
asiassa saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Kunnan terveydensuojeluviranomaisella on oikeus hakea muutosta
hallinto-oikeuden päätökseen.
Muutosta 6 §:n 2 momentissa tarkoitettua valvontasuunnitelmaa
sekä 51 §:n 3 momentissa tarkoitettua
terveydensuojelujärjestystä ja 50 §:n
2 momentissa tarkoitettua taksaa koskevaan päätökseen
saa hakea siten kuin kuntalaissa (410/2015) säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
tupakkalain 21 ja 35 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan tupakkalain (693/1976) 21 ja 35 §,
sellaisina kuin ne ovat, 21 § laissa 698/2010
ja 35 § laeissa 286/2006 ja 984/2008,
seuraavasti:
21 §
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston antamaan
kieltopäätökseen tai väliaikaista
kieltoa koskevaan määräykseen, joka perustuu
7 a §:n 3 momentin taikka 8 tai 9 §:n
vastaiseen mainontaan tai muuhun myynninedistämiseen taikka
siihen, että tupakkatuotteen vähittäismyyntipakkaus
on 7 §:n 1—3 momentin taikka 7 a §:n
1 tai 2 momentin vastainen, sekä viraston näiden
tehosteeksi asettamaan uhkasakkoon tai teettämisuhkaan
ei saa hakea valittamalla muutosta.
Kunnan 1 momentissa tarkoitetussa asiassa kiellon noudattamisen
tehosteeksi asettamaa uhkasakkoa tai teettämisuhkaa koskevaan
päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.
Se, jolle uhkasakko tai teettämisuhka on asetettu, voi saattaa
asian hakemuksella lupa- ja valvontaviraston käsiteltäväksi
14 päivän kuluessa ohjeiden tiedoksisaannista.
Lupa- ja valvontaviraston päätöksen saanut
asianomainen voi saattaa asian edelleen markkinaoikeuden käsiteltäväksi siten
kuin 3 momentissa säädetään.
Se, jolle lupa- ja valvontavirasto on antanut 1 momentissa
tarkoitetun kieltopäätöksen tai väliaikaista
kieltoa koskevan määräyksen taikka asettanut
sen tehosteeksi uhkasakon tai teettämisuhan,
voi hakemuksella saattaa asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi
30 päivän kuluessa päätöksen
tai määräyksen tiedoksi saamisesta.
Kunnan tai lupa- ja valvontaviraston 1 momentissa tarkoitetussa
asiassa asettaman uhkasakon tuomitsee ja teettämisuhan
täytäntöönpanosta päättää uhkasakon
tai teettämisuhan asettajan hakemuksesta markkinaoikeus.
Lupa- ja valvontaviraston tai kunnan 5, 6, 6 a—6 c §:n
taikka kunnan 10, 10 a tai 12 §:n taikka
13 §:n 1—3 tai 6 momentin säännösten vastaisesti
toimineelle asettaman uhkasakon tuomitsee ja teettämisuhan
määrää täytäntöön pantavaksi
uhkasakon tai teettämisuhan asettajan hakemuksesta hallinto-oikeus.
35 §
Tämän lain nojalla tehtyyn päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään,
jollei 3 momentista tai 21 §:stä muuta johdu.
Hallinto-oikeuden päätökseen 6 b
ja 17 §:ssä tarkoitetussa asiassa, 18 §:n
2 momentin 1 kohdassa tarkoitetussa 5 §:n mukaista
kieltoa koskevassa asiassa, 18 §:n 2
momentin 2—4 kohdassa, 18 §:n 3—5
momentissa sekä 19, 20 ja 33 a §:ssä tarkoitetussa
asiassa saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Muutosta 14 a §:n 3 momentissa tarkoitettua valvontasuunnitelmaa
ja 25 a §:ssä tarkoitettuja taksoja
koskevaan päätökseen saa hakea siten kuin
kuntalaissa (410/2015) säädetään.
Tässä tarkoitetut hallintoviranomaisen päätökset
voidaan panna täytäntöön muutoksenhausta
huolimatta. Muutoksenhakuviranomaisilla on kuitenkin oikeus kieltää tai
keskeyttää päätöksen
täytäntöönpano enintään
siihen saakka, kunnes muutoksenhaku on lainvoimaisesti ratkaistu.
Tässä laissa tarkoitettu kiellon määräämistä koskeva
asia voidaan ottaa uudelleen käsiteltäväksi,
jos siihen on erityisistä syistä perusteltua aihetta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
veripalvelulain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan veripalvelulain (197/2005) 24 §,
sellaisena kuin se on laissa 777/2009, ja
muutetaan 23 §, sellaisena kuin
se on osaksi laissa 777/2009, seuraavasti:
23 §
Muutoksenhaku
Tämän lain 4 §:ssä ja
22 §:n 2 momentissa tarkoitettuun päätökseen
sekä 20 §:ssä tarkoitettuun
määräykseen saa vaatia oikaisua Lääkealan turvallisuus-
ja kehittämiskeskukselta siten kuin hallintolaissa (434/2003)
säädetään. Oikaisuvaatimus tämän
lain 20 §:ssä tarkoitetusta määräyksestä on
tehtävä 30 päivän kuluessa tarkastuksen
päättymisestä. Määräyksen
mukaisiin toimenpiteisiin on ryhdyttävä muutoksenhausta huolimatta.
Muuhun tämän lain nojalla tehtyyn päätökseen
sekä oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen toimiluvan
peruuttamista koskevassa asiassa saa hakea muutosta valittamalla
siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Hallinto-oikeuden muuhun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
aravalain 39 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan aravalain (1189/1993) 39 §,
sellaisena kuin se on osaksi laissa 269/1999, seuraavasti:
39 §
Muutoksenhaku
Hakija saa vaatia Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen,
Valtiokonttorin ja kunnan taikka kunnanhallituksen tai lautakunnan
alaisen viranhaltijan tekemään päätökseen
oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Kunnanhallituksen tai lautakunnan alaisen viranhaltijan päätökseen
oikaisua vaaditaan kuitenkin kunnanhallitukselta tai asianomaiselta
lautakunnalta.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 33 ja
37 §:ssä tarkoitetussa lainan irtisanomista
koskevassa asiassa saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Valittamalla ei kuitenkaan saa hakea muutosta oikaisuvaatimukseen
annettuun:
1) kunnan viranomaisen päätökseen,
joka koskee kunnan 8, 12, 16 §:n, 17 §:n
4 momentin, 20 tai 26 §:n nojalla tekemää päätöstä;
2) Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen
päätökseen, joka koskee sen 5, 8, 16,
26 tai 32 §:n nojalla tekemää päätöstä;
3) Valtiokonttorin päätökseen,
joka koskee Valtiokonttorin 12 §:n, 17 §:n
4 momentin, 20, 26, 31 tai 38 §:n nojalla tekemää päätöstä.
Kunnan 3 §:n 2 momentin nojalla tekemään päätökseen
lainoitettavista kohteista ei erikseen saa vaatia oikaisua eikä hakea
muutosta valittamalla.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
aravalainojen lainaehtojen muuttamisesta eräissä tapauksissa
annetun lain 11 ja 12 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan aravalainojen lainaehtojen muuttamisesta
eräissä tapauksissa annetun lain (1023/2002) 11
ja 12 § seuraavasti:
11 §
Sanktiot
Jos omistaja toimii 8 §:n vastaisesti, Valtiokonttori
voi velvoittaa omistajan suorittamaan enintään
puoli prosenttia kultakin kalenterikuukaudelta niiden talojen tai
asuntojen rakennuskustannusindeksin muutosta vastaavasti tarkistetusta
hankinta-arvosta, joiden lainaehtoihin tämän lain
tarkoittamat toimenpiteet kohdistuvat. Korvaus voidaan määrätä kuitenkin
enintään kahdelta vuodelta. Valtiokonttori tulouttaa
korvauksen Valtion asuntorahastoon.
Jos suoritettavaksi määrättävä korvaus
muodostuisi ilmeisen kohtuuttomaksi, sitä voidaan korvausta
määrättäessä alentaa.
Jos syy korvauksen määräämiseen
poistuu kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun Valtiokonttori
on ilmoittanut 8 §:n vastaisesta toiminnasta omistajalle,
ei 1 momentissa tarkoitettua korvausta voida määrätä.
12 §
Muutoksenhaku
Hakija saa vaatia Valtiokonttorin päätökseen oikaisua
siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään.
Hallinto-oikeuden 11 §:ssä tarkoitetussa asiassa
antamaan päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
asumisoikeusasunnoista annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan asumisoikeusasunnoista annetun lain (650/1990)
54 a §, sellaisena kuin se on laissa 1210/2005,
sekä
muutetaan 45, 53 ja 54 §, sellaisina
kuin niistä ovat 45 § osaksi laeissa
1195/1993, 22/2007, 870/2008 ja 1256/2010
sekä 54 § laissa 276/1999, seuraavasti:
45 §
Asumisoikeustalon asuinhuoneistojen käyttö
Asumisoikeustalon asuinhuoneistoja on ensisijaisesti käytettävä asumisoikeuden
haltijoiden asuntoina. Toissijaisesti asuinhuoneistoja voidaan käyttää vuokralaisten
asuntoina.
Kunta voi erityisestä syystä myöntää luvan käyttää asuinhuoneistoa
muuhun kuin asuintarkoitukseen, kun lupa koskee vähäistä osaa
talon kaikista asuinhuoneistoista. Kunnan on ennen käyttötarkoituksen
muutosta ilmoitettava luvasta Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselle, joka
voi määrätä maksettavaksi takaisin
luvassa tarkoitettua huoneistoa vastaavan osan valtion asuntolainasta
tai aravalainasta taikka määrätä valtion
vapautettavaksi huoneistoa koskevasta valtiontakauksesta aravalainojen
takaisinmaksamiseksi annetussa laissa (868/2008) tarkoitetusta
valtiontakauksesta. Lainaa ei voida määrätä maksettavaksi
takaisin tai valtion takausvastuuta päätettäväksi,
jos asuintiloja muutetaan asukkaiden yhteistiloiksi tai muuhun asukkaiden
asumisolosuhteita parantavaan käyttöön.
Siltä ajalta, jona asuntoa käytetään
vastoin 1 ja 2 momentin säännöksiä,
asumisoikeustalon omistaja on velvollinen suorittamaan valtiolle puoli
prosenttia kultakin kalenterikuukaudelta asunnon osalle huoneistoalojen
suhteessa laskettavasta talon tai taloryhmän hankinta-arvosta. Jos
mainittua määrää ei vapaaehtoisesti
suoriteta, asiasta päättää kunnan
vaatimuksesta Valtiokonttori. Valtiolle suoritettavaa määrää voidaan alentaa,
jos se muuten muodostuisi kohtuuttomaksi.
Mitä 2 ja 3 momentissa säädetään,
ei koske 3 §:n 3 momentissa tarkoitettua asumisoikeustaloa.
53 §
Oikaisuvaatimus
Hakija saa vaatia kunnan viranomaisen, Asumisen rahoitus- ja
kehittämiskeskuksen tai Valtiokonttorin päätökseen
oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Oikaisuvaatimus kunnan toimielimen, luottamushenkilön tai viranhaltijan
päätöksestä tehdään
kuitenkin kunnanhallitukselle tai tämän lain 52 §:n
2 momentissa tarkoitetulle lautakunnalle.
54 §
Valitus
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään. Hallinto-oikeuden
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Asumisoikeuden saajaksi tai luovutuksensaajaksi hyväksymistä koskevaan
päätökseen saa kuitenkin hakea muutosta
valittamalla vain, jos valittajan hakemus on hylätty sen
vuoksi, ettei hän täytä asumisoikeuden
saajalle tai luovutuksensaajalle asetettuja edellytyksiä tai
että virheellinen menettely on vaikuttanut valittajan vahingoksi.
Hallinto-oikeuden päätökseen ei saa hakea
muutosta valittamalla.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
avustuksista erityisryhmien asunto-olojen parantamiseksi annetun
lain 13 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan avustuksista erityisryhmien asunto-olojen
parantamiseksi annetun lain (1281/2004) 13 §,
sellaisena kuin se on osaksi laissa 448/2008, seuraavasti:
13 §
Muutoksenhaku
Hakija saa hakea muutosta Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen
päätökseen siten kuin valtionavustuslaissa
säädetään.
Avustuksen myöntämistä koskevaan
oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
ei kuitenkaan saa hakea muutosta valittamalla.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
eräiden vuokratalolainojen lainaehtojen ilmoitusperusteisesta
muuttamisesta annetun lain 6 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan eräiden vuokratalolainojen lainaehtojen
ilmoitusperusteisesta muuttamisesta annetun lain (511/2005)
6 § seuraavasti:
6 §
Muutoksenhaku
Ilmoituksen tekijä saa vaatia oikaisua Valtiokonttorin
päätökseen siten kuin hallintolaissa (434/2003)
säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
oman asunnon hankintaan myönnettävien lainojen
korkotuesta annetun lain 11 a §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan oman asunnon hankintaan myönnettävien
lainojen korkotuesta annetun lain (639/1982) 11 a §,
sellaisena kuin se on laissa 1283/2000, seuraavasti:
11 a §
Hakija saa vaatia oikaisua 11 §:ssä tarkoitetussa
asiassa annettuun päätökseen siten kuin hallintolaissa
(434/2003) säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
omistusasuntolainojen korkotuesta annetun lain 14 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan omistusasuntolainojen korkotuesta annetun
lain (1204/1993) 14 §, sellaisena kuin
on laissa 272/1999, seuraavasti:
14 §
Muutoksenhaku
Hakija saa vaatia kunnan ja Valtiokonttorin päätökseen
oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Kunnanhallituksen tai lautakunnan alaisen viranhaltijan päätökseen
oikaisua vaaditaan kuitenkin kunnanhallitukselta tai asianomaiselta
lautakunnalta.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään. Oikaisuvaatimukseen
annettuun päätökseen tämän
lain 8 §:ssä tarkoitetussa asiassa ei
kuitenkaan saa hakea muutosta valittamalla.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
omistusasuntolainojen valtiontakauksesta annetun lain 16 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan omistusasuntolainojen valtiontakauksesta
annetun lain (204/1996) 16 §, sellaisena kuin se
on laeissa 275/1999 ja 993/2013, seuraavasti:
16 §
Muutoksenhaku
Hakija saa vaatia Valtiokonttorin päätökseen oikaisua
siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
valtiontakauksesta aravalainojen takaisinmaksamiseksi annetun
lain 16 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan valtiontakauksesta aravalainojen takaisinmaksamiseksi
annetun lain (868/2008) 16 § seuraavasti:
16 §
Muutoksenhaku
Valtiokonttorin päätökseen saa vaatia
oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään. Oikaisuvaatimukseen
annettuun päätökseen tämän
lain 3 §:n 1 momentissa tarkoitetussa asiassa ei kuitenkaan
saa hakea muutosta valittamalla.
Hallinto-oikeuden päätökseen takauskorvauksen
maksamatta jättämistä ja seuraamusmaksun
määräämistä koskevassa
asiassa saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden muuhun
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
vuokra- ja asumisoikeustaloyhteisöjen talouden tervehdyttämisavustuksista
annetun lain 8 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan vuokra- ja asumisoikeustaloyhteisöjen
talouden tervehdyttämisavustuksista annetun lain (1030/2008)
8 § seuraavasti:
8 §
Muutoksenhaku
Hakija saa hakea muutosta Valtiokonttorin päätökseen
siten kuin valtionavustuslaissa säädetään.
Avustuksen myöntämistä koskevaan
oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
ei kuitenkaan saa hakea muutosta valittamalla.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
vuokra-asuntojen korkotukilainalla rahoitettujen asuntojen vapautumisesta
käyttörajoituksista annetun lain 6 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan vuokra-asuntojen korkotukilainalla rahoitettujen
asuntojen vapauttamisesta käyttörajoituksista
annetun lain (291/2005) 6 § seuraavasti:
6 §
Muutoksenhaku
Hakija saa vaatia Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen
tai Valtiokonttorin päätökseen oikaisua
siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen korkotuen
lakkauttamista koskevassa asiassa saa hakea muutosta valittamalla
siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Hallinto-oikeuden muuhun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
vuokra-asuntojen rakentamislainojen valtiontakauksesta annetun
lain 17 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan vuokra-asuntojen rakentamislainojen valtiontakauksesta
annetun lain (856/2008) 17 § seuraavasti:
17 §
Muutoksenhaku
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen tai Valtiokonttorin
päätökseen saa vaatia oikaisua siten
kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään. Oikaisuvaatimukseen
annettuun päätökseen tämän
lain 4 §:ssä tarkoitetussa asiassa ei
kuitenkaan saa hakea muutosta valittamalla.
Hallinto-oikeuden päätökseen takauskorvauksen
maksamatta jättämistä ja seuraamusmaksun
määräämistä koskevassa
asiassa saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden muuhun
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
vuokratalolainojen lainaehtojen muuttamisesta annetun lain 9 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan vuokratalolainojen lainaehtojen muuttamisesta
annetun lain (1186/1990) 9 §, sellaisena
kuin se on laissa 277/1999, seuraavasti:
9 §
Muutoksenhaku
Hakija saa vaatia Valtiokonttorin päätökseen oikaisua
siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen ei
saa hakea muutosta valittamalla.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
öljysuojarahastosta annetun lain 27 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan öljysuojarahastosta annetun lain
(1406/2004) 27 § seuraavasti:
27 §
Muutoksenhaku
Öljysuojarahaston hallituksen päätökseen
saa hakea muutosta siten kuin valtionavustuslaissa säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
luonnonsuojelulain 61 ja 62 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan luonnonsuojelulain (1096/1996)
61 ja 62 §, sellaisina kuin ne ovat, 61 § osaksi
laissa 1587/2009 ja 62 § laissa 1587/2009,
seuraavasti:
61 §
Valitus
Ympäristöministeriön 50 §:n
3 momentin tai 52 §:n 2 momentin nojalla tekemään
päätökseen sekä valtioneuvoston
yleisistunnon päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Ympäristöministeriön muuhun päätökseen sekä Metsähallituksen,
Suomen ympäristökeskuksen, Luonnonvarakeskuksen
ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
päätökseen ja kunnan viranomaisen 26
tai 28 §:n nojalla tekemään
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Valitettaessa elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen päätöksestä,
toimivaltainen hallinto-oikeus on kuitenkin se, jonka tuomiopiirissä pääosa
kysymyksessä olevasta alueesta sijaitsee.
Valitusoikeus on niillä, joiden oikeutta tai etua asia
saattaa koskea. Muissa kuin korvausta koskevissa asioissa valitusoikeus
on myös asianomaisella kunnalla. Muissa kuin korvausta sekä 31 §:n
ja 48 §:n 2 momentissa tarkoitettua poikkeuslupaa
koskevissa asioissa on valitusoikeus myös sellaisella rekisteröidyllä paikallisella
tai alueellisella yhteisöllä, jonka tarkoituksena
on luonnon- tai ympäristönsuojelun edistäminen.
Luonnonsuojeluohjelman hyväksymistä koskevasta
valtioneuvoston päätöksestä on
valitusoikeus myös mainitunlaisella valtakunnallisella
yhteisöllä ja maanomistajien etua valvovalla valtakunnallisella
yhteisöllä.
Muuten muutoksenhaussa noudatetaan, mitä hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
62 §
Valitus hallinto-oikeuden päätöksestä
Hallinto-oikeuden päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään, jos päätös
koskee:
1) 18 §:n 2 momentissa tarkoitettua
kieltoa tai rajoitusta;
2) 24 §:n 1 ja 3 momentissa tarkoitettua
luonnonsuojelualueen perustamista;
3) 27 §:ssä tarkoitettua
luonnonsuojelualueen rauhoituksen lakkauttamista;
4) 33 §:ssä tarkoitettua
maisema-alueen perustamista;
5) 49 §:n 3 momentissa tarkoitettua
Euroopan unionin lajisuojelua koskevista erityissäännöksistä poikkeamista;
taikka
6) 55 §:n 1 momentissa tarkoitettua
määräaikaista kieltoa.
Hallinto-oikeuden muuhun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
Valitusoikeudesta on voimassa, mitä 61 §:n 3 momentissa
säädetään. Jos hallinto-oikeus
on muuttanut viranomaisen päätöstä tai
kumonnut sen, valitusoikeus on kuitenkin myös päätöksen tehneellä viranomaisella.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
maastoliikennelain 31 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan maastoliikennelain (1710/1995)
31 §, sellaisena kuin se on laissa 101/2000,
seuraavasti:
31 §
Muutoksenhaku
Tämän lain 30 §:ssä tarkoitettuun
kunnan viranomaisen päätökseen saa vaatia
oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
Kunnan viranomaisen muuhun kuin 30 §:ssä tarkoitettuun
päätökseen saa hakea muutosta siten kuin
kuntalaissa (410/2015) säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
öljyvahinkojen torjuntalain 29 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan öljyvahinkojen torjuntalain (1673/2009)
29 § seuraavasti:
29 §
Muutoksenhaku
Viranomaisen tämän lain nojalla tekemään päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Samassa järjestyksessä haetaan muutosta myös
alueen pelastustoimen öljyvahinkojen torjuntasuunnitelman
hyväksymistä koskevaan päätökseen.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
Muutoksenhaku ei estä 28 §:ssä tarkoitetun päätöksen
täytäntöönpanoa, ellei valitusviranomainen
toisin määrää.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
jätelain 137 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan jätelain (646/2011) 137 §,
sellaisena kuin se on osaksi laissa 528/2014, seuraavasti:
137 §
Muutoksenhaku
Viranomaisen tämän lain nojalla tekemään päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään,
jollei jäljempänä toisin säädetä.
Asian käsittelystä perittävästä maksusta
valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta.
Hallinto-oikeuden päätökseen jätehuoltorekisteriin
tai tuottajarekisteriin hyväksymisen peruuttamista, jätteen
kansainvälisen siirron hyväksymistä ja
ennakkohyväksyntää koskevan päätöksen
peruuttamista, 126—128 §:ssä tarkoitettua
päätöstä sekä laiminlyöntimaksua
koskevassa asiassa saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Valitus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
muusta kuin 96, 97 ja 99 §:n nojalla tekemästä päätöksestä sekä mainituissa
pykälissä säädettyjen velvoitteiden
rikkomista tai laiminlyöntiä koskevasta 126 ja
133 §:ssä tarkoitetusta päätöksestä tehdään
sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä pääosaa
kysymyksessä olevasta toiminnasta harjoitetaan. Valitus,
joka koskee Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
103, 106, 107, 126, 128 tai 133 §:n nojalla tekemää päätöstä,
tehdään sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä sijaitsee
sen henkilön kotikunta tai sen yhteisön kotipaikka,
jota päätös pääosin
koskee. Valitus aluehallintoviraston 7 §:n 2 momentin
nojalla tekemästä päätöksestä tehdään
Vaasan hallinto-oikeudelle.
Kunnan jätehuoltomääräysten
hyväksymistä ja jätetaksaa koskevaan
päätökseen sekä 37 §:n ja
43 §:n 1 momentin nojalla tehtyyn kunnan päätökseen
saa hakea valittamalla muutosta siten kuin kuntalaissa säädetään.
Kunnan viranhaltijan tämän lain 126 §:n
3 momentin nojalla antamaan määräykseen
ei saa hakea erikseen muutosta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
Etelämantereen ympäristönsuojelusta
annetun lain 37 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan Etelämantereen ympäristönsuojelusta
annetun lain (28/1998) 37 §, sellaisena
kuin se on laissa 1020/2010, seuraavasti:
37 §
Muutoksenhaku
Lupaviranomaisen tämän lain nojalla ratkaisemaan
lupa-asiaan ja 28 §:ssä tarkoitettua
jätehuoltosuunnitelmaa koskevaan päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen siten
kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
vapaaehtoisesta osallistumisesta ympäristöasioiden
hallinta- ja auditointijärjestelmään
annetun lain 5 ja 13 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan vapaaehtoisesta osallistumisesta ympäristöasioiden
hallinta- ja auditointijärjestelmään annetun
lain (121/2011) 5 §:n 1 momentti ja 13 § seuraavasti:
5 §
Akkreditointijärjestelmä
Turvallisuus- ja kemikaaliviraston akkreditointiyksikkö (FINAS-akkreditointipalvelu)
toimii yhteisön asetuksen 2 artiklassa tarkoitettuna kansallisena
akkreditointielimenä, joka akkreditoi ympäristötodentajat.
Se myös valvoo niiden ja toimiluvan saaneiden todentajien
toimintaa. Valvonnasta säädetään
yhteisön asetuksen 23, 24 ja 28 artiklassa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
13 §
Muutoksenhaku
Suomen ympäristökeskuksen ja FINAS-akkreditointipalvelun
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen akkreditoinnin tai toimiluvan peruuttamista sekä
pätevyysalueen
rajoittamista koskevassa asiassa saa hakea muutosta valittamalla
siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Hallinto-oikeuden muuhun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta
annetun lain 18 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kadun ja eräiden yleisten alueiden
kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain (669/1978) 18 §,
sellaisena kuin se on laissa 547/2005, seuraavasti:
18 §
Tämän lain 14 §:n nojalla
tehtyyn kunnan päätökseen, 15 §:n
nojalla tehtyyn päätökseen, joka koskee
valvontaviranomaisen määräämistä tai
sen tehtävien siirtämistä sekä 14
b §:n nojalla tehtyyn taksan hyväksymistä koskevaan
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
siten kuin kuntalaissa säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea
muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Muuhun tämän lain nojalla tehtyyn päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten
kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään. Hallinto-oikeuden
päätökseen 16 §:ssä tarkoitetussa
asiassa saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Ennen muutoksen hakemista 14 b §:n 1—3 momentin
mukaisten maksujen määräämiseen
maksuvelvollisen on tehtävä 14 päivän
kuluessa maksulipun saamisesta muistutus maksun perimisestä päättävälle
kunnan viranomaiselle. Muistutuksen johdosta on tehtävä uusi päätös,
ja maksuvelvolliselle on lähetettävä uusi maksulippu.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
rakennuksen energiatodistuksesta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan rakennuksen energiatodistuksesta annetun
lain (50/2013) 27 § ja
muutetaan 26 § seuraavasti:
26 §
Muutoksenhaku
Pätevyyden toteajan päätökseen
saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Ympäristöministeriön ja Asumisen
rahoitus- ja kehittämiskeskuksen päätökseen
sekä oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen 24 ja
25 §:ssä tarkoitetussa asiassa saa hakea
muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Hallinto-oikeuden
muuhun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
etuostolain 22 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan etuostolain (608/1977) 22 §,
sellaisena kuin se on osaksi laissa 471/2005, seuraavasti:
22 §
Edellä 9 §:n 1 momentissa tarkoitettuun
päätökseen saavat ostaja ja myyjä hakea
muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin kuntalaissa
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus
myöntää valitusluvan.
Kunnan päätökseen olla käyttämättä etuosto-oikeutta
ei saa hakea muutosta valittamalla.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
_______________
Laki
eräiden rakennustuotteiden tuotehyväksynnästä annetun
lain 37 §:n kumoamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
säädetään:
1 §
Tällä lailla kumotaan eräiden rakennustuotteiden
tuotehyväksynnästä annetun lain (954/2012)
37 §.
2 §
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa
annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.