sellaisina kuin niistä ovat 2 §:n 2 momentti
ja 10 §:n 1 momentin 1 kohta laissa 183/2002,
sekä
2 §
Rekisterin pito ja käyttötarkoitus
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ulkomaalaisrekisteriä pidetään ja
käytetään ulkomaalaisten maahantuloa
ja maastalähtöä sekä oleskelua
ja työntekoa koskevien asioiden käsittelyä,
päätöksentekoa ja valvontaa varten, valtion
turvallisuuden suojaamiseksi ja turvallisuusselvityksistä annetussa
laissa (177/2002) tarkoitetun perusmuotoisen turvallisuusselvityksen
ja laajan turvallisuusselvityksen tekemiseksi.
Ulkomaalaisrekisteriä pidetään lisäksi
Suomen kansalaisuuden saamista, säilyttämistä ja menettämistä sekä kansalaisuusaseman
määrittämistä koskevien asioiden
käsittelyä ja päätöksentekoa
varten.
Ulkomaalaisrekisterin tietoja voidaan käyttää tilastojen
kokoamiseen kansallisten ja kansainvälisten tarpeiden mukaan
ottaen huomioon, mitä henkilötietolaissa (523/1999)
säädetään henkilötietojen
käsittelystä.
3 §
Rekisterinpitäjät
Ulkomaalaisrekisteriin kuuluvien hakemusasioiden osarekisterin,
maahantulon ja maastalähdön valvonnan osarekisterin,
kielitutkinto-osarekisterin sekä kansalaisuusasioiden osarekisterin
päävastuullinen rekisterinpitäjä on
Ulkomaalaisvirasto, joka vastaa myös näiden osarekisterien
ylläpidosta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ulkomaalaisrekisteriä pitää ja käyttää myös poliisi,
rajavartiolaitos, tullilaitos, työministeriö,
työvoima- ja elinkeinokeskus, työvoimatoimisto,
vankeinhoitoviranomainen ja vähemmistövaltuutettu.
5 §
Rekisterin henkilöllinen ulottuvuus
Ulkomaalaisrekisteriin saa kerätä ja
tallettaa tietoja henkilöistä:
1) jotka ovat hakeneet viisumia tai oleskelulupaa;
2) jotka
ovat suorittaneet ulkomaalaislain (
/
)
48 §:ssä tarkoitetun kielitutkinnon tai osallistuneet
kielitutkintoon;
3) joiden oleskeluoikeus rekisteröidään
ulkomaalaislain nojalla;
4) jotka ovat hakeneet kansainvälistä suojelua
taikka joiden ottamista Suomeen pakolaiskiintiössä tai
humanitaarisen maahanmuuton perusteella selvitetään;
5) jotka ovat hakeneet muukalaispassia tai pakolaisen
matkustusasiakirjaa taikka joille Suomen viranomainen on antanut
maasta poistamisen toimeenpanoa varten yksisuuntaisen matkustusasiakirjan.
Kansalaisuusasioiden osarekisteriin saa kerätä ja
tallettaa tietoja niistä, jotka ovat hakeneet Suomen kansalaisuutta
tai Suomen kansalaisuuden säilyttämistä taikka
vapautumista Suomen kansalaisuudesta tai tehneet ilmoituksen Suomen
kansalaisuuden saamiseksi, menettäneet Suomen kansalaisuuden
tai joiden kansalaisuusasema on määritetty taikka
pyritty määrittämään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
6 §
Arkaluonteisten henkilötietojen tallettaminen
Ulkomaalaisrekisteriin talletetaan maahantulon, maastalähdön
ja maassa oleskelun valvontaa sekä Suomen kansalaisuutta
koskevaa päätöksentekoa varten tiedot
henkilöistä:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
3) jotka ovat ryhtyneet taikka joiden voidaan aikaisemman
toimintansa perusteella tai muutoin perustellusta syystä epäillä ryhtyvän
Suomessa kansallista turvallisuutta tai Suomen suhteita vieraaseen
valtioon vaarantavaan toimintaan, sekä teon viitetieto;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
7 §
Talletettavat tiedot
Ulkomaalaisrekisteriin saa siltä osin kuin on tarpeen
tallettaa 5 tai 6 §:ssä tarkoitetun henkilön
tunnistetietoina asia- tai asiakasnumeron, nimet, valokuvan, DNA-testin
lausunnon, sukupuolen, syntymäajan, -paikan ja -maan, henkilötunnuksen,
kansalaisuus- ja kansallisuustiedot, ammatti-, koulutus- ja kielitaitotiedot,
tiedot siviilisäädystä ja perhesuhteista,
osoite- ja muut yhteystiedot sekä tiedot matkustusasiakirjoista ja
ulkomaalaislain 96 §:n mukaisesta hakemusasian vireilläoloa
osoittavasta kortista.
Sen lisäksi, mitä 1 momentissa
säädetään, ulkomaalaisrekisteriin
saa siltä osin kuin on tarpeen tallettaa:
1) 5 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetusta hakemuksesta,
ilmoituksesta tai tiedustelusta ilmenevät tiedot haetusta
luvasta tai asiasta, maassa oleskelun ja matkan tarkoituksesta ja
kestosta sekä matkareitistä, maahantulon ja maastalähdön
ajankohdasta ja paikasta sekä tiedot työnantajista
ja ulkomaalaislain 73 §:n 1 momentissa tarkoitetut työntekijän
oleskelulupaan liitettävät tiedot;
2) tiedot 5 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen
asioiden käsittelystä, niihin liittyvistä selvityksistä,
lausunnoista, asian ratkaisusta ja päätöksen
perusteista, asian raukeamisesta sekä muutoksenhausta;
3) 5 §:n 3 momentissa tarkoitettujen perheenjäsenten
ja vastaanottajien henkilö- ja yhteystiedot.
8 §
Ulkopuoliset tietolähteet
Rekisterinpitäjällä on
oikeus salassapitosäännösten estämättä saada
ulkomaalaisrekisteriä varten sille laissa säädettyjen
tehtävien suorittamiseksi välttämättömiä tietoja
seuraavasti:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
6) Kansaneläkelaitokselta ja kunnan sosiaaliviranomaiselta
tiedot siitä, onko hakijalle myönnetty toimeentulotuesta
annetussa laissa (1412/1997) tarkoitettua toimeentulotukea
tai muuta vastaavaa etuutta, sekä muut tiedossa olevat
seikat, joilla saattaa olla merkitystä henkilön ulkomaalaislain
tai kansalaisuuslain (359/2003) mukaisen asian käsittelyssä;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
8) sosiaaliviranomaiselta tai terveydenhuoltoviranomaiselta
perhesiteen perusteella tehtyä oleskelulupahakemusta varten
ulkomaalaislain 63 §:n mukaisesti tiedot perheenkokoajan
sosiaalisesta ja terveydellisestä tilanteesta;
9) veroviranomaiselta verovelvollisen tuloja ja varallisuutta
koskevia tietoja sekä muita verotustietoja Suomen kansalaisuuden
saamisen tai siitä vapautumisen edellytysten selvittämiseksi.
Edellä 1 momentissa tarkoitettuja tietoja voidaan luovuttaa
siten kuin rekisterinpitäjän kanssa sovitaan,
myös konekielisessä muodossa tai teknisen käyttöyhteyden
avulla, kun on selvitetty tietojen suojaaminen henkilötietolain
32 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.
9 §
Tietojen poistaminen rekisteristä
Henkilön tiedot poistetaan ulkomaalaisrekisteristä kokonaan
vuoden kuluttua siitä, kun hän on saanut Suomen
kansalaisuuden tai kuollut. Tiedot viisumista, oleskeluluvasta ja
oleskeluoikeuden rekisteröinnistä sekä myönnetystä matkustusasiakirjasta
poistetaan viiden vuoden kuluttua viimeisestä tiedon merkitsemisestä,
jos viisumin, oleskeluluvan, oleskeluoikeuden tai asiakirjan voimassaolo
on päättynyt. Maahantulokieltoon määrättyjen
henkilöiden tiedot poistetaan yhden vuoden kuluttua siitä,
kun maahantulokiellon voimassaolo on päättynyt.
Karkotus- ja käännytystiedot poistetaan viiden
vuoden kuluttua päätöksen tekemisestä.
Poistetut tiedot arkistoidaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
10 §
Tietojen luovuttaminen rekisteristä
Sen lisäksi, mitä muualla laissa
säädetään taikka Suomea sitovissa
kansainvälisissä sopimuksissa määrätään,
ulkomaalaisrekisteristä saa salassapitosäännösten
estämättä ja siinä määrin kuin
se vastaanottavan viranomaisen lakisääteisten
tehtävien suorittamiseksi on tarpeen, luovuttaa tietoja:
1) puolustusvoimille turvallisuus- ja valvontatehtäviä varten
viisumia ja oleskelulupaa sekä kansainvälistä suojelua
koskevista hakemuksista ja hakemuksiin annetuista päätöksistä sekä oleskeluoikeuden
rekisteröinneistä ja henkilön kansalaisuustiedoista
asevelvollisuuslaissa (452/1950) tarkoitettujen asevelvollisuusasiain käsittelyä varten;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
9) työsuojeluviranomaiselle ulkomaalaisen työntekijän
työsuhteen ehtojen ja työnteko-oikeuden
valvontaa varten;
10) hätäkeskuslaitokselle hätäkeskuslain (157/2000)
8 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella hätäkeskukselle
laissa säädettyjen tehtävien
suorittamiseksi.
Edellä 1 momentissa tarkoitettuja tietoja voidaan luovuttaa
myös konekielisessä muodossa tai teknisen käyttöyhteyden
avulla. Ennen tietojen luovuttamista teknisen käyttöyhteyden
avulla on tietoja pyytävän esitettävä selvitys
tietojen suojaamisesta henkilötietolain 32 §:n
1 momentissa tarkoitetulla tavalla.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.