EDUSKUNNAN VASTAUS 40/2013 vp

EV 40/2013 vp - HE 181/2012 vp

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koloveden kansallispuistosta

Asia

Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi Koloveden kansallispuistosta (HE 181/2012 vp).

Valiokuntakäsittely

Ympäristövaliokunta on antanut asiasta mietinnön (YmVM 1/2013 vp).

Päätös

Nyt koolla oleva eduskunta on hyväksynyt seuraavan lausuman:

Eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää Nahkaissalon 100 hehtaarin alueen sisältämät luontoarvot ja muut suojelun laajentamiseen liittyvät seikat sekä arvioi tämän selvityksen perusteella, täyttyvätkö edellytykset alueen liittämiselle Koloveden kansallispuistoon.

Eduskunta on hyväksynyt seuraavan lain:

Laki

Koloveden kansallispuistosta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Perustamistarkoitus

Saimaan saaristoluonnon, saimaannorpan elinympäristön ja Etelä-Suomen metsä- ja kallioluonnon suojelemiseksi ja hoitamiseksi sekä luonnonharrastusta, virkistystä ja ympäristöntutkimusta varten perustetaan luonnonsuojelulain (1096/1996) mukainen Koloveden kansallispuisto.

2 §

Sijainti ja rajat

Koloveden kansallispuistoon kuuluu noin 5 834 hehtaaria valtion omistamia alueita, jotka sijaitsevat Enonkosken ja Heinäveden kunnissa sekä Savonlinnan kaupungissa. Kansallispuiston rajat on merkitty punaisella viivalla ja vihreällä värillä tämän lain liitteenä olevaan karttaan.

3 §

Rauhoitussäännökset

Koloveden kansallispuistossa kielletyistä toiminnoista säädetään luonnonsuojelulain 13 §:ssä ja rauhoitussäännöksiä koskevista poikkeuksista mainitun lain 14 ja 15 §:ssä.

4 §

Metsästys

Sen estämättä, mitä luonnonsuojelulain 13 §:n 1 momentin 5 kohdassa säädetään, Koloveden kansallispuistossa on alueen hallinnasta vastaavan viranomaisen luvalla sallittu hirven metsästys tämän lain 2 §:ssä mainittujen kuntien asukkaille lain liitteenä olevaan karttaan merkityillä alueilla.

(Karttaliite vain pdf-muodossa)

5 §

Voimaantulo

Tämä laki tulee voimaan        päivänä        kuuta 201  .

Tällä lailla kumotaan Koloveden kansallispuistosta annettu laki (167/1990).

_______________

Helsingissä 16 päivänä huhtikuuta 2013