2 luku
Pelastusopiston hallinto
3 §
Rehtori
Pelastusopistolla on rehtori, jonka sisäasiainministeriö nimittää.
Pelastusopiston rehtorin tehtävänä on
johtaa opiston toimintaa ja vastata siitä, että opistolle kuuluvat
tehtävät hoidetaan tuloksellisesti.
4 §
Ratkaisuvalta
Pelastusopistolle kuuluvat asiat ratkaisee rehtori, jollei tässä laissa
toisin säädetä. Työjärjestyksellä voidaan
rehtorin toimivaltaan kuuluva asia antaa opiston muun virkamiehen
ratkaistavaksi lukuun ottamatta laissa nimenomaan rehtorin ratkaistavaksi
säädettyjä asioita. Asiat ratkaistaan
esittelystä, jollei työjärjestyksessä toisin
määrätä.
5 §
Työjärjestys
Tarkemmat määräykset Pelastusopiston
hallinnon ja toiminnan järjestämisestä,
henkilöstön tehtävistä, toimivallasta
ja asioiden käsittelystä sekä oikaisu-
ja kurinpitolautakunnan kokoon kutsumisesta ja asioiden käsittelystä lautakunnassa
annetaan opiston työjärjestyksessä. Työjärjestyksen
vahvistaa rehtori.
6 §
Oikaisu- ja kurinpitolautakunta
Pelastusopistolla on oikaisu- ja kurinpitolautakunta, jonka
tehtävänä on käsitellä ja
ratkaista opiskelijaksi ottamista, opiskeluoikeuden menettämistä ja
keskeyttämistä, opintosuoritusten arviointia,
aikaisempien opintojen hyväksi lukemista, kirjallista varoitusta
ja 30 §:n 3 momentin mukaista opiskelun keskeyttämistä koskevat oikaisuvaatimukset.
Oikaisu- ja kurinpitolautakunta päättää lisäksi
tässä laissa tarkoitetusta kurinpitorangaistuksena
annettavasta opiskelijan erottamisesta määräajaksi
sekä asumisoikeuden menettämisestä opiston
asuntolassa määräajaksi tai kokonaan.
Oikaisu- ja kurinpitolautakuntaan kuuluu puheenjohtaja ja kolme
muuta jäsentä. Sisäasiainministeriö määrää Pelastusopiston
henkilöstöstä lautakunnan puheenjohtajan
ja jäsenet sekä heidän henkilökohtaiset
varajäsenensä kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Jäsenistä vähintään
kahden samoin kuin heidän henkilökohtaisten varajäsentensä tulee
olla opiston opetushenkilöstöä.
Oikaisu- ja kurinpitolautakunta on päätösvaltainen
täysilukuisena. Jos äänet menevät
tasan, päätökseksi tulee puheenjohtajan
kannattama mielipide, kurinpitorangaistusta koskevassa asiassa
kuitenkin lievempi kanta.
7 §
Pelastusopiston neuvottelukunta
Pelastusopiston toiminnan suunnittelua ja kehittämistä sekä opiston
toimintaympäristön muutosten seurantaa ja niiden
vaikutusten arviointia varten opiston apuna on Pelastusopiston
neuvottelukunta, jonka sisäasiainministeriö asettaa
neljäksi vuodeksi kerrallaan. Neuvottelukunnan tulee olla
toiminnallisesti, alueellisesti ja kielellisesti edustava.
Pelastusopiston neuvottelukunnan asettamisesta ja kokoonpanosta
säädetään tarkemmin valtioneuvoston
asetuksella.
8 §
Laadunarviointi
Pelastusopiston tehtävänä on vastata
järjestämänsä koulutuksen ja
muun toiminnan laadusta ja jatkuvasta kehittämisestä sekä toimintansa laadunarvioinnista.
9 §
Kelpoisuusvaatimukset
Pelastusopiston rehtorin ja vakinaisen opetushenkilöstön
sekä tarvittaessa muunkin henkilöstön
kelpoisuusvaatimuksista säädetään
valtioneuvoston asetuksella.
10 §
Virkapuvun käyttö
Pelastusopiston henkilöstön on käytettävä tehtävässään
virkapukua, jollei tehtävän laatu tai luonne muuta
edellytä. Virkapuvun käytöstä päättää tarkemmin
opisto.
Pelastusopiston henkilöstön virkapuvusta ja siihen
liittyvistä virka-asematunnuksista säädetään
tarkemmin sisäasiainministeriön asetuksella.
3 luku
Koulutus, opetus ja tutkinnot
11 §
Ammatilliseen tutkintoon johtava koulutus
Pelastusopistossa annettava ammatillinen peruskoulutus on pelastustoimen
ja hätäkeskustoiminnan ammatillisiin tutkintoihin
johtavaa koulutusta. Koulutusohjelmista ja niissä suoritettavista
tutkinnoista säädetään valtioneuvoston asetuksella.
Sisäasiainministeriö vahvistaa vuosittain ammatillisiin
tutkintoihin johtavan koulutuksen aloituspaikkojen määrän
opiston esityksestä.
12 §
Ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutus
Ammattikorkeakoulututkintoon johtavan pelastustoimen päällystön
koulutuksen järjestää Savonia-ammattikorkeakoulu
yhteistyössä Pelastusopiston kanssa. Tässä koulutuksessa
noudatetaan soveltuvin osin, mitä ammattikorkeakoululaissa
(351/2003) ja sen nojalla säädetään. Opiskelijat
ovat ammattikorkeakoulun opiskelijoita. Koulutuksesta huolehtii
kumpikin oppilaitos siten kuin siitä tarvittaessa tarkemmin
valtioneuvoston asetuksella säädetään
sekä ammattikorkeakoulun ja opiston kesken sovitaan.
Pelastustoimen päällystökoulutuksessa
oleviin ammattikorkeakouluopiskelijoihin sovelletaan lisäksi
soveltuvin osin 15 §:ää, 23 §:n
1 momenttia, 24—27 §:ää, 30 §:n
1 ja 2 momenttia sekä 31—34 §:ää.
13 §
Muu koulutus
Pelastusopisto antaa pelastustoimeen ja hätäkeskustoimintaan
liittyvää ammatillista täydennyskoulutusta,
pelastuslain (468/2003) mukaista väestönsuojelun
johto- ja erityishenkilöstön koulutusta, valmiuslain
(1080/1991) mukaista varautumista edistävää koulutusta
sekä siviilihenkilöstön osallistumisesta
kriisinhallintaan annetussa laissa (1287/2004) tarkoitettua
kriisinhallintakoulutusta. Opisto voi antaa muutakin toimialaansa
soveltuvaa koulutusta.
14 §
Ammatillisen peruskoulutuksen laajuus ja sisältö
Opintojen mitoituksen peruste on opintopiste. Opintojaksot pisteytetään
niiden edellyttämän työmäärän
mukaan. Yhden lukuvuoden opintojen suorittamiseen keskimäärin
vaadittava työmäärä vastaa 60
opintopistettä. Ammatilliseen tutkintoon johtavien opintojen
laajuus on vähintään 90 opintopistettä ja
alipäällystön koulutuksen laajuus on
vähintään 60 opintopistettä. Opintojen
enimmäisaika määritellään
16 §:ssä tarkoitetussa opetussuunnitelmassa.
Ammatilliseen tutkintoon johtavaan koulutukseen sisältyy
ammatillisia opintoja ja niitä tukevaa harjoittelua sekä ammattitaidon
saavuttamiseksi tarpeellisia ja ammattitaitoa täydentäviä yleisiä opintoja.
15 §
Harjoittelu
Työpaikalla käytännön työtehtävien
yhteydessä järjestettävä opetussuunnitelman
mukainen harjoittelu perustuu Pelastusopiston ja työpaikan
väliseen kirjalliseen sopimukseen.
16 §
Opetussuunnitelmat
Pelastusopisto hyväksyy ammatilliseen tutkintoon johtavaa
koulutusta varten opetussuunnitelman, jossa määritellään
opintojen enimmäisaika ja laajuus opintopisteinä,
opetuksen tavoitteet ja ydinsisällöt, opetuksen
ja opiskelun yleiset järjestelyt, opiskelijoiden arvioinnin
perusteet sekä muut keskeiset opetuksen toteuttamiseen
liittyvät seikat.
Pelastustoimen päällystökoulutuksen
opetussuunnitelmista päättää Savonia-ammattikorkeakoulu
Pelastusopiston esityksestä.
Pelastusopisto hyväksyy 13 §:ssä tarkoitetun muun
koulutuksen kurssiohjelmat lukuun ottamatta siviilihenkilöstön
osallistumisesta kriisinhallintaan annetussa laissa tarkoitetun
kriisinhallintakoulutuksen kurssiohjelmaa, jonka vahvistaa sisäasiainministeriö.
17 §
Opetuskieli
Pelastusopiston opetuskieli on suomi. Opetusta annetaan myös
ruotsin kielellä ja tarvittaessa muullakin kielellä.
Opiskelija saa käyttää opiskelijavalinnassa
ja kokeissa joko suomen tai ruotsin kieltä.
4 luku
Opiskelijan oikeudet ja velvollisuudet
18 §
Kelpoisuus opintoihin
Pelastustoimen miehistötason ammatilliseen tutkintoon
johtavaan koulutusohjelmaan voidaan ottaa hakija:
1) joka on opintojen alkaessa vähintään
18-vuotias;
2) joka on hakuajan päättymiseen
mennessä suorittanut:
a) lukion oppimäärän;
b) ylioppilastutkinnon;
c) ammatillisen perustutkinnon tai sitä vastaavan
aikaisemman tutkinnon; taikka
d) ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa
(631/1998) tarkoitetun ammatillisen perustutkinnon tai
ammattitutkinnon taikka niitä vastaavan aikaisemman tutkinnon;
3) joka on terveydentilaltaan ja muutoin ammattialan
tehtävien asianmukaisen hoitamisen kannalta sopiva;
4) joka on suorittanut asianomaisen koulutusohjelman
valintakokeen hyväksytysti; sekä
5) jolla on C-luokan ajoneuvon ajo-oikeus.
Hätäkeskuspäivystäjän
ammatilliseen tutkintoon johtavaan koulutusohjelmaan voidaan ottaa
hakija, joka täyttää 1 momentin 1—4
kohdassa tarkoitetut edellytykset.
Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitettuihin koulutusohjelmiin
voidaan ottaa myös hakija, jolla ei ole 1 momentin 2 kohdassa
tarkoitettua koulutusta, jos hänellä on Pelastusopiston
arvion mukaan muutoin opinnoissa tarvittavat riittävät
tiedot ja taidot.
Pelastustoimen alipäällystötason
ammatilliseen tutkintoon johtavaan koulutusohjelmaan voidaan ottaa
hakija:
1) joka on suorittanut tässä laissa
tarkoitetun pelastustoimen miehistötason ammatillisen tutkinnon
tai aikaisemmin voimassa olleiden säännösten
ja määräysten mukaisen vastaavan koulutuksen
pelastusalan oppilaitoksessa taikka jolla on Pelastusopiston arvion
mukaan muutoin opinnoissa tarvittavat riittävät
tiedot ja taidot;
2) joka on terveydentilaltaan ja muutoin ammattialan
tehtävien asianmukaisen hoitamisen kannalta sopiva;
3) joka on suorittanut asianomaisen koulutusohjelman
valintakokeen hyväksytysti; ja
4) jolla on C-luokan ajoneuvon ajo-oikeus.
Pelastusopisto päättää 1
momentin 3 kohdassa ja 4 momentin 2 kohdassa tarkoitetuista koulutukseen
ottamisen edellytyksenä olevista terveydentilaan ja alalle
soveltuvuuteen liittyvistä vaatimuksista. Ammatilliseen
peruskoulutukseen opiskelijaksi pyrkivän tulee antaa opiskelijaksi
ottamisen arvioinnin edellyttämät terveydentilaansa
koskevat tiedot Pelastusopiston määräämällä tavalla.
Pelastusopisto voi pyytää koulutukseen hakijoista
poliisilta turvallisuusselvityksistä annetun lain (177/2002)
mukaisen turvallisuusselvityksen.
19 §
Opiskelijavalinta
Pelastusopisto päättää hakumenettelystä,
aikaisempien opintojen, työkokemuksen ja muiden ansioiden
huomioon ottamisesta valittaessa hakijoita valintakokeeseen sekä valintakokeen rakenteesta
ja sen eri osioiden keskinäisestä painotuksesta
samoin kuin muistakin opiskelijavalinnassa noudatettavista periaatteista.
Hakijoihin on sovellettava yhdenvertaisia valintaperusteita.
Opiskelijaksi ottamisesta päättää Pelastusopisto.
20 §
Opiskelijaksi ilmoittautuminen
Ammatilliseen peruskoulutukseen hyväksytyn tulee ilmoittautua
opistoon Pelastusopiston määräämällä tavalla,
minkä jälkeen hänet merkitään
opiskelijaksi.
21 §
Opiskeluoikeus
Opiskelijalla on oikeus suorittaa opinnot asianomaisen
koulutusohjelman opetussuunnitelmassa määrättyjen
perusteiden mukaisesti.
22 §
Opintojen hyväksilukeminen
Opiskelijalla on oikeus lukea osana suoritettavan tutkinnon
oppimäärää hyväkseen
muualla suorittamansa opinnot, jotka ovat tavoitteiltaan ja keskeisiltä sisällöiltään
opetussuunnitelman mukaisia. Päätöksen
hyväksilukemista koskevassa asiassa tekee Pelastusopisto.
23 §
Opetuksen maksuttomuus ja opintososiaaliset edut
Ammatillisessa peruskoulutuksessa opetus on maksutonta. Ruokailu
ja majoitus Pelastusopiston asuntolassa on maksutonta, kun opiskelu
tapahtuu Pelastusopistolla tai sen järjestämissä toimitiloissa.
Opiskelija vastaa oppikirjoista, muusta kirjallisesta opetusmateriaalista,
opiskelijapuvusta sekä harjoittelunaikaisesta majoituksesta
ja ruokailusta aiheutuvista kustannuksista.
Valmiuslain 40 §:n mukaista varautumista edistävään
koulutukseen osallistuvan opetus ja ruokailu sekä majoitus
opiston asuntolassa on maksutonta Pelastusopistolla tapahtuvan koulutuksen
aikana.
Väestönsuojelukoulutukseen osallistuvien eduista
säädetään pelastuslain 57 §:ssä.
24 §
Päihdetestaus
Pelastusopiston opiskelija on velvollinen opiston määräyksestä osallistumaan
terveydenhuollon ammattihenkilön ja laboratoriohenkilökunnan
tekemään päihdetestiin, jos on perusteltua
aihetta epäillä, että opiskelija on päihtyneenä opiston
järjestämässä käytännön
työtehtävien harjoittelussa tai työpaikalla
tapahtuvassa harjoittelussa. Terveydenhuollon ammattihenkilö voi
luovuttaa opistolle kirjallisen johtopäätöksen
päihdetestistä. Päihdetestissä saatu
tieto on 25 §:ssä tarkoitettu terveydentilaa
koskeva tieto.
Pelastusopisto vastaa 1 momentissa tarkoitetusta päihdetestauksesta
aiheutuvista kustannuksista.
25 §
Opiskelijan ja hakijan terveydentilaa koskevien tietojen käsittely
Opiskelijaksi hakeneen ja opiskelijan terveydentilaa koskevaa
tietoa saavat Pelastusopistossa käsitellä vain
ne henkilöt, jotka valmistelevat taikka tekevät
päätöksen opiskelijavalinnasta, opiskeluoikeuden
keskeyttämisestä tai menettämisestä taikka
kurinpidosta. Opiston on säilytettävä terveydentilaa
koskevat tiedot erillään muista henkilötiedoista.
Terveydentilaa koskevat tiedot tulee poistaa rekisteristä välittömästi, kun
niiden säilyttämiselle ei ole enää lakisääteisten
tehtävien edellyttämää perustetta,
kuitenkin viimeistään vuoden kuluttua tietojen
merkitsemisestä rekisteriin.
Pelastusopisto saa luovuttaa hallussaan olevat pelastustoimen
päällystökoulutuksen ammattikorkeakouluopiskelijan
terveydentilaa koskevat tiedot Savonia-ammattikorkeakoululle.
26 §
Työturvallisuus harjoittelussa
Työnantaja vastaa työpaikalla järjestettävässä harjoittelussa
opiskelijan työturvallisuudesta siten kuin työntekijöiden
työturvallisuudesta säädetään
työturvallisuuslaissa (738/2002).
27 §
Vaitiolovelvollisuus ja hyväksikäyttökielto
Pelastusopiston opiskelija ei saa paljastaa asiakirjan salassa
pidettävää sisältöä tai
tietoa, joka asiakirjaan merkittynä olisi salassa pidettävä,
eikä muutakaan koulutuksen yhteydessä tietoon
saamaansa seikkaa, josta on lailla säädetty vaitiolovelvollisuus.
Vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvaa tietoa ei saa paljastaa
senkään jälkeen, kun koulutus tai toiminta
viranomaisessa on päättynyt.
Pelastusopiston opiskelija ei saa käyttää salassa
pidettäviä tietoja omaksi tai toisen hyödyksi
taikka toisen vahingoksi.
Rangaistus vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta tuomitaan rikoslain
(39/1889) 38 luvun 1 tai 2 §:n mukaan, jollei
teko ole rangaistava rikoslain 40 luvun 5 §:n mukaan tai
siitä muualla laissa säädetä ankarampaa
rangaistusta.
28 §
Opiskeluoikeuden menettäminen ammatillisessa peruskoulutuksessa
Opiskelija menettää opiskeluoikeutensa,
jos:
1) hän on antanut Pelastusopistoon pyrkiessään
sellaisen väärän tai harhaanjohtavan
tiedon taikka salannut sellaisen itseään koskevan
seikan, joka olisi estänyt hänen valintansa opiskelijaksi;
2) hän ei ole ilmoittautunut opistoon 20 §:ssä säädetyllä tavalla,
ellei opisto perustellusta syystä hyväksy asetetun
määräajan jälkeen tapahtunutta
ilmoittautumista;
3) hän ei ole suorittanut opintojaan opetussuunnitelmassa
määrätyssä enimmäisajassa
eikä opisto erityisestä syystä myönnä hänelle
lisäaikaa opintojen loppuun saattamiseen;
4) hänellä on todettu sellainen sairaus
tai vamma, joka on ilmeisesti pysyvänä esteenä koulutukseen
osallistumiselle ja tutkinnon suorittamiselle;
5) hänet on tuomittu rangaistukseen yleisessä tuomioistuimessa
ja tehty rikos osoittaa sopimattomuutta alan tehtäviin.
Opiskelijan tulee pyydettäessä antaa opistolle
1 momentin 4 kohdan mukaisen terveydentilan arvioinnissa tarvittavat
tiedot.
Päätöksen opiskeluoikeuden menettämisestä tekee
rehtori.
29 §
Opiskeluoikeuden keskeyttäminen ammatillisessa
peruskoulutuksessa
Pelastusopisto voi omasta aloitteestaan tai opiskelijan hakemuksesta
keskeyttää ammatillisessa peruskoulutuksessa olevan
opiskelijan opiskeluoikeuden kerrallaan enintään
yhden vuoden määräajaksi pitkäaikaisen
sairauden tai raskauden ja synnytyksen vuoksi. Pelastusopisto voi
keskeyttää opiskeluoikeuden myös 32 §:n 4
momentissa tarkoitetuissa tapauksissa. Opiskelijan tulee pyydettäessä antaa
opistolle terveydentilansa arviointiin tarvittavat tiedot. Päätöksen
opiskeluoikeuden keskeyttämisestä tekee rehtori.
30 §
Kurinpitorangaistus
Pelastusopiston ammatillisessa peruskoulutuksessa olevaa opiskelijaa
ja pelastustoimen päällystökoulutuksessa
olevaa ammattikorkeakouluopiskelijaa, joka on toiminut Pelastusopiston
järjestyssäännön määräysten
vastaisesti, harjoittanut opinnoissaan vilppiä, kieltäytynyt 24 §:ssä tarkoitetusta
päihdetestauksesta tai antanut päihteiden väärinkäyttöä osoittavan
näytteen, voidaan rangaista rikkomuksen vakavuudesta riippuen
joko kirjallisella varoituksella tai erottamalla hänet
enintään vuoden pituiseksi määräajaksi.
Jos opiskelija on rikkonut opiston asuntolaa koskevia järjestyssäännön
määräyksiä, voidaan häntä rangaista
kirjallisella varoituksella. Vakavasta tai kirjallisen varoituksen jälkeen
toistuvasta opiston asuntolaa koskevien järjestyssäännön
määräysten rikkomisesta opiskelija voidaan
määrätä menettämään
asumisoikeutensa opiston asuntolassa määräajaksi
tai kokonaan.
Ammatillisessa peruskoulutuksessa olevalle opiskelijalle annettavasta
varoituksesta päättää Pelastusopiston
rehtori ja määräaikaisesta erottamisesta
oikaisu- ja kurinpitolautakunta. Ammattikorkeakouluopiskelijan kurinpitomenettelystä
päättää ammattikorkeakoulu
siten kuin siitä säädetään
ammattikorkeakoululain 28 §:ssä. Asumisoikeuden
menettämisestä Pelastusopiston asuntolassa päättää aina
opiston oikaisu- ja kurinpitolautakunta. Asumisoikeuden menettämistä koskevaan
päätökseen on myös ammattikorkeakoulun
opiskelijalla oikeus hakea muutosta valittamalla siten kuin 38 §:ssä säädetään.
Tämän lain 13 §:ssä tarkoitettuun
koulutukseen osallistuvan opiskelijan opiskelu kurssilla voidaan
keskeyttää 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa.
Päätöksen opiskelun keskeyttämisestä tekee
rehtori.
31 §
Menettely kurinpitoasiassa ja opiskeluoikeutta koskevassa asiassa
Ennen kurinpitorangaistusta sekä opiskeluoikeuden menettämistä tai
keskeyttämistä koskevan päätöksen
tekemistä päätöksen perusteena oleva
asia, teko tai laiminlyönti on yksilöitävä, opiskelijaa
on kuultava sekä on hankittava tarpeellinen selvitys.
Edellä 1 momentissa tarkoitettu päätös
voidaan panna muutoksenhausta huolimatta heti täytäntöön,
jollei Pelastusopisto, asianomainen ammattikorkeakoulu tai hallinto-oikeus
toisin määrää. Jos määräaikaista
erottamista taikka opiskeluoikeuden menettämistä tai
keskeyttämistä koskeva päätös
kumotaan, opiskelijalla on oikeus jatkaa myöhemmässä vastaavassa
koulutuksessa, jollei hänellä ole mahdollisuutta
jatkaa siinä koulutuksessa, jota erottaminen, opiskeluoikeuden
menettäminen tai keskeyttäminen koski. Pelastusopisto
päättää tällöin
opiskelijan jo suorittamien opintojen hyväksiluettavuudesta koulutusta
jatkettaessa. Pelastustoimen päällystökoulutuksessa
olevan ammattikorkeakouluopiskelijan osalta mainitun päätöksen
tekee ammattikorkeakoulu. Aikaa, jona opinnot ovat keskeytyneinä,
ei lueta opintojen enimmäisaikaan.
32 §
Kurinpitomenettelyn suhde syytteen vireilläoloon ja
tuomioistuimen ratkaisuun
Jos opiskelijaa vastaan on vireillä syyte yleisessä tuomioistuimessa,
ei häntä vastaan samasta syystä saa aloittaa
tai jatkaa kurinpitomenettelyä.
Jos tuomioistuin on vapauttanut opiskelijan syytteestä,
ei kurinpitomenettelyä saa aloittaa tai jatkaa samasta
syystä muutoin kuin sellaisen menettelyn perusteella, jota
ei ole katsottava rikokseksi, mutta josta voidaan rangaista kurinpidollisesti.
Jos tuomioistuin on tuominnut opiskelijan rangaistukseen, ei
hänelle saa samasta syystä määrätä kurinpitorangaistusta.
Opiskelija voi kuitenkin tuomion johdosta menettää 28 §:n
nojalla opiskeluoikeutensa ammatillisessa peruskoulutuksessa.
Jos opiskelija on tutkimuksen alaisena rikoksesta, hänen
opinto-oikeutensa voidaan tutkimuksen ja syytteen käsittelyn
ajaksi keskeyttää, jos se opiskelijan tekemäksi
epäiltyyn rikokseen tai siihen liittyviin seikkoihin nähden
on perusteltua.
33 §
Pelastusopiston järjestyssääntö
Pelastusopistolla on järjestyssääntö,
jossa voidaan antaa opistossa opiskeleville opiskeluyhteisön
turvallisuuden ja viihtyvyyden kannalta tarpeellisia määräyksiä käytännön
järjestelyistä ja käyttäytymisestä opistossa
ja sen asuntolassa, harjoituksissa ja tutustumiskäynneillä sekä määräyksiä opiston
omaisuuden käsittelystä. Järjestyssäännön
vahvistaa rehtori.
34 §
Opiskelijapuvun ja suojavarusteiden käyttö
Ammatillisessa peruskoulutuksessa olevan opiskelijan ja pelastustoimen
päällystökoulutuksessa olevan ammattikorkeakouluopiskelijan
on käytettävä koulutukseen osallistuessaan
opiskelijapukua, jollei koulutuksen laatu tai luonne muuta edellytä.
Opiskelijapuvusta ja sen käytöstä päättää tarkemmin
Pelastusopisto.
Pelastusopisto antaa ammatillisessa peruskoulutuksessa ja ammattikorkeakoulutuksessa
opiskelijoiden
käyttöön maksutta heidän koulutuksessa
tarvitsemansa suojavarusteet.
5 luku
Erinäiset säännökset
35 §
Ammattikorkeakouluopetuksen rahoitus
Savonia-ammattikorkeakoululle suoritetaan ammattikorkeakoulututkintoon
johtavasta koulutuksesta aiheutuviin käyttökustannuksiin
rahoitusta siten kuin opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa
laissa (635/1998) säädetään.
Ammattikorkeakoulu maksaa Pelastusopistolle korvauksen sen antamasta
opetuksesta siten kuin ammattikorkeakoulu ja opisto siitä sopivat
vuosittain ennen varainhoitovuoden alkua.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan tarvittaessa säätää tarkemmin
1 momentissa tarkoitetusta ammattikorkeakoulun ja Pelastusopiston välisestä sopimuksesta
ja korvauksen maksamisesta.
36 §
Pelastusopiston suoritteiden maksuperusteet
Pelastusopiston suoritteista perittäviin maksuihin
sovelletaan valtion maksuperustelakia (150/1992).
Poiketen siitä, mitä valtion maksuperustelaissa
säädetään, Pelastusopiston liiketaloudellisin perustein
hinnoiteltavien suoritteiden hinnoittelu voi poiketa liiketalousperiaatteesta
vapaaehtoisten palokuntien koulutuksessa sekä sellaisessa
pelastustoimen koulutuksessa, jonka kustannukset muodostuvat erityisen
kalliiksi tai jonka kysyntää valtio haluaa lisätä.
Tässä momentissa tarkoitetuista suoritteista säädetään
tarkemmin sisäasiainministeriön asetuksessa. Sisäasiainministeriön
asetuksella säädetään myös
näiden suoritteiden tuottamisesta aiheutuvien kustannusten
kattamiseen liittyvät perusteet.
37 §
Oikaisuvaatimus
Opiskelijaksi hakenut voi hakea oikaisu- ja kurinpitolautakunnalta
kirjallisesti oikaisua ammatilliseen peruskoulutukseen opiskelijaksi
ottamista koskevaan päätökseen 14 päivän
kuluessa valinnan tulosten julkistamisesta. Opiskelijavalinnan tuloksia
julkistettaessa on ilmoitettava, miten hakija voi saada tiedon valinnassa
noudatettujen perusteiden soveltamisesta häneen ja miten
valintaan voi pyytää oikaisua. Valinnan tulosta
ei saa oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään
opiskelijaksi valitun vahingoksi.
Opiskelija voi hakea oikaisu- ja kurinpitolautakunnalta kirjallisesti
oikaisua opiskeluoikeuden menettämistä ja keskeyttämistä,
kirjallista varoitusta sekä 30 §:n 3 momentin
mukaista opiskeluoikeuden keskeyttämistä koskevaan päätökseen
14 päivän kuluessa päätöksestä tiedon
saatuaan.
Opintosuorituksensa arviointiin tai aikaisempien opintojensa
hyväksilukemisesta tehtyyn päätökseen
tyytymätön opiskelija voi pyytää suullisesti
tai kirjallisesti oikaisua arvioinnin tai opintojen hyväksilukemisen
suorittaneelta. Oikaisupyyntö on tehtävä 14
päivän kuluessa siitä ajankohdasta, jolloin
opiskelija on saanut arvostelun tulokset tai hyväksilukemista
koskevan päätöksen tietoonsa. Edellä tässä momentissa tarkoitettuun
oikaisupyynnöstä annettuun päätökseen
tyytymätön opiskelija voi hakea siihen oikaisua
oikaisu- ja kurinpitolautakunnalta 14 päivän kuluessa
päätöksestä tiedon saatuaan.
38 §
Muutoksenhaku
Pelastusopiston ja sen oikaisu- ja kurinpitolautakunnan päätökseen
haetaan muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään. Päätökseen,
johon saa hakea 37 §:n mukaan oikaisua, ja päätökseen,
joka koskee opetussuunnitelmaa, järjestyssääntöä tai muuta
opetuksen järjestelyä, ei saa hakea muutosta valittamalla.
Oikaisumenettelyssä annettuun päätökseen haetaan
muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Opintosuoritusten arviointia,
aikaisempien opintojen hyväksilukemista sekä 30 §:n
3 momentin mukaista opiskeluoikeuden keskeyttämistä koskevaan
oikaisumenettelyssä annettuun päätökseen
ei kuitenkaan saa hakea muutosta valittamalla.
Hallinto-oikeuden antamaan päätökseen,
joka koskee opiskelijaksi ottamista, opiskeluoikeuden menettämistä tai
keskeyttämistä, opiskelijan erottamista taikka
opiskelijan asumisoikeuden menettämistä asuntolassa,
ei saa hakea muutosta valittamalla.
39 §
Tarkemmat säännökset
Tarkemmat säännökset tämän
lain täytäntöönpanosta annetaan
tarvittaessa valtioneuvoston asetuksella.
40 §
Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Tällä lailla kumotaan Pelastusopistosta 8
päivänä joulukuuta 1994 annettu laki
(1165/1994) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.
Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon
edellyttämiin toimenpiteisiin.