2.7.1  2.7.1 Tietosuoja-asetuksen 5 ja 6 artikla

Tietosuoja-asetuksen 5 artiklassa säädetään henkilötietojen käsittelyä koskevista periaatteista. Niitä ovat henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuus-, kohtuullisuus- ja läpinäkyvyysvaatimus, käyttötarkoitussidonnaisuus, tietojen minimointi, henkilötietojen täsmällisyys ja henkilötietojen säilytyksen rajaaminen. Periaatteet sisältyvät myös henkilötietolakiin ja ne on siten huomioitu maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lainsäädännössä. Henkilötietojen täsmällisyyttä ja henkilötietojen säilytystä tarkastellaan kuitenkin jäljempänä tässä luvussa. 

Tietosuoja-asetuksen 6 artiklassa säädetään henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuudesta. Artiklan 1 kohdassa säädetään niistä perusteista, joihin henkilötietojen käsittely voi perustua. Henkilötietojen käsittelyn perusteena voi ensinnäkin olla rekisteröidyn suostumus (a alakohta). Viranomaisten ja julkista hallintotehtävää hoitavien organisaatioiden osalta keskeisimmät henkilötietojen käsittelyn perusteet ovat lakisääteisten velvoitteiden noudattaminen (c alakohta), yleistä etua koskevan tehtävän suorittaminen (e alakohta) ja rekisterinpitäjälle kuuluvan julkisen vallan käyttäminen (e alakohta). Viimeksi mainitut kolme henkilötietojen käsittelyn perustetta ovat keskeisiä maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lainsäädännön arvioinnissa, koska tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdan mukaan vain kyseisiin henkilötietojen käsittelyn perusteisiin liittyvistä seikoista voi säätää tarkemmin Euroopan unionin tai jäsenvaltion lainsäädännössä. Tältä osin kansallinen lainsäädäntö voi koskea: 

yleisiä edellytyksiä, jotka koskevat rekisterinpitäjän suorittaman tietojenkäsittelyn lainmukaisuutta; käsiteltävien tietojen tyyppiä;  

asianomaisia rekisteröityjä; 

yhteisöjä, joille ja tarkoituksia, joihin henkilötietoja voidaan luovuttaa;  

käyttötarkoitussidonnaisuutta;  

säilytysaikoja; sekä  

käsittelytoimia ja -menettelyjä, mukaan lukien laillisen ja asianmukaisen tietojenkäsittelyn varmistamiseen tarkoitetut toimenpiteet. 

Asetuksen 6 artiklan 3 kohdassa mainitaan esimerkkeinä käsittelytoimista ja -menettelyistä asetuksen IX luvussa tarkoitetut erityiset tietojenkäsittelytilanteet, joita ovat esimerkiksi: 

henkilötietojen käsittely ja sananvapaus ja tiedonvälityksen vapaus (85 artikla) 

henkilötietojen käsittely ja virallisten asiakirjojen julkisuus (86 artikla) 

kansallisen henkilötunnuksen käsitteleminen (87 artikla) 

käsittely työsuhteen yhteydessä (88 artikla) 

yleisen edun mukaisia arkistointitarkoituksia taikka tieteellisiä tai historiallisia tutkimustarkoituksia tai tilastollisia tarkoituksia varten tapahtuvaa käsittelyä koskevat suojatoimet ja poikkeukset (89 artikla). 

Asetuksen 6 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltion lainsäädännön on täytettävä yleisen edun mukainen tavoite ja oltava oikeasuhteinen sillä tavoiteltuun oikeutettuun päämäärään nähden. 

Maa- ja metsätalousministeriö on arvioinut oman hallinnonalan lainsäädäntöään tietosuoja-asetuksen 6 artiklan osalta. Siltä osin kuin lainsäädännön katsotaan olevan yhdenmukainen tietosuoja-asetuksen kanssa, asianomaisia säädöksiä ei yksilöidä.  

Henkilötietojen käsittelyn oikeusperusta  

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan laeissa on pääsääntöisesti kyse henkilötietojen käsittelystä, joka liittyy rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen hoitamiseen (tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta). Kyseisestä henkilötietojen käsittelyn oikeusperustasta on mahdollista säätää tarkemmin kansallisessa lainsäädännössä.  

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan rekisterinpitoon liittyvää lainsäädäntöä on lyhyesti kuvattu edellä 2.1–2.4 luvuissa. Kyseisen lainsäädännön osalta on pääsääntöisesti kyse rekisterinpitäjän lakisääteisestä velvoitteesta. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lainsäädännöstä voidaan mainita kasvinjalostajanoikeudesta annettu laki, jossa henkilötietojen käsittely perustuu osaltaan yleisen edun mukaiseen tehtävään.  

Edellä olevan perusteella rekisterinpidon oikeusperustan osalta voidaan todeta maa- ja metsätalousministeriön lainsäädännön olevan tietosuoja-asetuksen mukainen. 

Rekisterinpitäjä  

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan henkilötietojen käsittelyä koskevissa säännöksissä mainitaan pääsääntöisesti yksi tai useampi rekisterinpitäjä. Tältä osin voidaan todeta, että tietosuoja-asetuksen 4 artiklan 7 kohdan mukaan rekisterinpitäjällä tarkoitetaan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, viranomaista, virastoa tai muuta elintä, joka yksin tai yhdessä toisten kanssa määrittelee henkilötietojen käsittelyn tarkoitukset ja keinot. Mainitussa kohdassa todetaan, että jos tällaisen käsittelyn tarkoitukset ja keinot määritellään unionin tai jäsenvaltioiden lainsäädännössä, rekisterinpitäjä tai tämän nimittämistä koskevat erityiset kriteerit voidaan vahvistaa unionin oikeuden tai jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti. Lisäksi voidaan todeta, että tietosuoja-asetuksen johdantolauseen (79) mukaan rekisteröidyn oikeuksien ja vapauksien suojelu sekä rekisterinpitäjien ja henkilötietojen käsittelijöiden velvollisuudet ja vastuut esimerkiksi valvontaviranomaisten suorittaman seurannan ja niiden toteuttamien toimenpiteiden yhteydessä edellyttävät, että tässä asetuksessa säädetyt vastuualueet jaetaan selkeästi, myös silloin kun rekisterinpitäjä määrittää käsittelyn tarkoitukset ja keinot yhdessä muiden rekisterinpitäjien kanssa tai kun käsittely suoritetaan rekisterinpitäjän puolesta. Rekisterinpitäjän yksilöinti lainsäädännössä on näin ollen tärkeää, koska tietosuoja-asetuksesta tulee useita rekisterinpitäjälle kuuluvia velvoitteita, minkä vuoksi henkilötietojen käsittelyä koskevien erityissäännösten osalta tulee olla selvää, mikä taho vastaa rekisterinpitäjän velvoitteista. 

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan henkilötietojen käsittelyä koskevissa säännöksissä on pääsääntöisesti selkeästi määritelty rekisterinpidosta vastaavat tahot. Lainsäädännön tarkastelussa löytyi kuitenkin muutamia säännöksiä, jotka tulisi tarkistaa. 

Tieteellisiin ja opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelusta annetun lain 45 §:n mukaan toiminnanharjoittajista pidetään valvontaa ja valvonnan suunnittelua varten rekisteriä. Etelä-Suomen aluehallintovirasto ja Itä-Suomen aluehallintovirasto tallettavat rekisteriin muun muassa tietojärjestelmälain 4 §:n 2 momentissa tarkoitetut tunnistetiedot sekä lisäksi muun muassa toiminnasta vastaavan henkilön, tiettyjen laitoksesta vastaavien henkilöiden ja nimetyn eläinlääkärin ja mahdollisen muun pätevän asiantuntijan nimen ja yhteystiedot. Laissa ei kuitenkaan ole nimetty toiminnanharjoittajarekisterin rekisterinpitäjää. Koska tietojen tallettamisessa viitataan tietojärjestelmälakiin, olisi luontevaa, että rekisterinpitäjä olisi tietojärjestelmälain 5 §:n mukaan joko Elintarviketurvallisuusvirasto, Maaseutuvirasto tai Luonnonvarakeskus. Säännös on tarpeen tarkistaa ja yksilöidä toiminnanharjoittajarekisterin rekisterinpitäjä. Toiminnanharjoittajarekisterin rekisterinpitäjäksi esitetään Elintarviketurvallisuusvirastoa. Lain 46 §:ssä säädetyn hankerekisterin rekisterinpitäjäksi on nimetty Etelä-Suomen aluehallintovirasto.  

Maaseudun kehittämisen tukemisesta annetun lain 50 §:n mukaan lain mukaisia tehtäviä hoidettaessa laadittuihin asiakirjoihin sekä asian hallinnan ja seurannan tietojärjestelmään kuuluviin rekistereihin ja verkkopalveluihin sovelletaan maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmästä annettua lakia (284/2008). Säädöksestä ei kuitenkaan käy ilmi mikä taho toimii rekisterinpitäjänä. Säännöksessä on tarpeen yksilöidä rekisterinpitäjä. Rekisterinpitäjäksi esitetään Maaseutuvirastoa.  

Maatalouden rakennetuista annetun lain (1476/2007, jäljempänä rakennetukilaki) annetun lain 29 §:n mukaan tukea haetaan sähköisesti verkkopalvelussa, joka on osa maaseudun kehittämisen tukemisesta annetun lain 50 §:ssä tarkoitettua tietojärjestelmää. Hakemus liitteineen tallennetaan tietojärjestelmään. Rakennetukilain 42 §:n mukaan lain mukaisten tehtävien seurannassa käytettävään tietojärjestelmään sovelletaan, mitä maaseudun kehittämisen tukemisesta annetun lain 50 §:n 1, 3 ja 4 momentissa säädetään. Maaseudun kehittämisen tukemisesta annetussa laissa nimitetty rekisterinpitäjä on lain mukaan rekisterinpitäjä myös rakennetukilaissa. Maaseudun kehittämisen tukemisesta annettuun lakiin esitetään rekisterinpitäjäksi Maaseutuvirastoa. 

Maataloustuotteiden markkinajärjestelystä annetun lain 46 g §:n mukaan EU:n kauppanormilainsäädännön ja kyseisen lain nojalla viranomaiselle toimitettujen kaupan pitämisen vaatimusten kohteena olevia toimijoita koskevien tietojen rekisteriin merkitsemisestä, käytöstä ja luovuttamisesta vastaa 46 b ja 46 d–46 f §:ssä tarkoitettu kaupan pitämisen vaatimuksiin liittyvissä hakemuksissa ja ilmoituksissa toimivaltainen viranomainen. Kunnan viranomaiselle toimitettujen tietojen osalta näistä tehtävistä vastaa kuitenkin Elintarviketurvallisuusvirasto, jolle kunnan viranomaisen on toimitettava kyseiset tiedot. Tietojen rekisteriin merkitsemisestä, käytöstä ja luovuttamisesta säädetään maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmästä annetussa laissa. Myös tässä säädöksessä jää epäselväksi mikä taho toimii rekisterinpitäjänä. Säännös on tarpeen tarkistaa ja yksilöidä toimijoita koskevan rekisterin rekisterinpitäjä. Rekisterinpitäjäksi esitetään Elintarviketurvallisuusvirastoa. 

Porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain 91 §:n mukaan tukien rahoituksen, myöntämisen, maksamisen, tarkastuksen ja takaisinperinnän sekä niiden vaikutusten seurantaa varten on seurannan tietojärjestelmä, joka koostuu rekistereistä. Rekistereiden ylläpidosta ja käyttämisestä sekä niihin sisältyvien tietojen julkisuudesta ja salassapidosta säädetään maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmästä annetussa laissa. Tietojärjestelmään voidaan tallentaa hakijaa, tuen saajaa, tuettavaa toimenpidettä sekä tuen käyttöä koskevat tiedot, muun muassa hakijan nimi ja yhteystiedot sekä henkilötunnus tai yritys- ja yhteisötunnus; hakijan yhteyshenkilön nimi ja yhteystiedot. Säännöksestä ei ilmene mikä taho on rekisterinpitäjä. Säännöksessä on tarpeen yksilöidä rekisterinpitäjä. Rekisterinpitäjäksi esitetään Maaseutuvirastoa. 

Kalatalousrahastolain 31 §:n 1 momentin mukaan maa- ja metsätalousministeriö ottaa käyttöön yleisasetuksen 125 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitetun tietojärjestelmän. Kalatalousrahastolain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan yleisasetuksella tarkoitetaan Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yhteisistä säännöksistä sekä Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yleisistä säännöksistä sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 1083/2006 kumoamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) N:o 1303/2013. Kalatalousrahastolain 31 §:n 1 momentissa taas mainitaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, kehittämis- ja hallintokeskus sekä kalatalouden toimintaryhmät tahoina, jotka vastaavat niille säädettyjen tehtävien mukaisesti siitä, että tietojärjestelmään tallennetaan oikeat ja riittävät tiedot. Kehittämis- ja hallintokeskuksilla tarkoitetaan työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskusta. Keskuksen toiminnasta säädetään elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetussa laissa (897/2009). Keskus hoitaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen yhteisiä kehittämis- ja palvelutehtäviä sekä muita yleishallinnollisia tehtäviä. Kalatalousrahastolain 31 §:n 1 momentin ja sen esitöiden perusteella epäselväksi jää, mikä edellä mainituista tahoista toimii rekisterinpitäjänä. Säännös on tarpeen tarkistaa ja yksilöidä meri- ja kalatalousrahastoa koskevan tietojärjestelmän rekisterinpitäjä. Rekisterinpitäjän yksilöinti on tärkeää sen vuoksi, että henkilötietolaista ja tietosuoja-asetuksen soveltamisen myötä kyseisestä asetuksesta tulee rekisterinpitäjälle velvoitteita. Kalatalousrahastolain 33 §:ssä säädetään tietojen luovuttamisesta. Säännöksestä käy ilmi, että tietojen luovuttamiseen sovelletaan julkisuuslakia ja henkilötietolakia, mutta säännöksestä ei käy ilmi, mikä taho päättää tietojen luovuttamisesta. Tältäkin osalta säännös on tarpeen tarkistaa. Lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset toimisivat jatkossa rekisterinpitäjinä. Hallinto- ja kehittämiskeskukset ja kalatalouden toimintaryhmät hoitaisivat jatkossakin tietojärjestelmän tietojen tallettamiseen liittyviä tehtäviä. Valmisteilla olevan maakuntauudistuksen myötä nykyiset elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset lakkautettaisiin. Rekisterinpitäjää ja tietojen tallettajaa koskeva säännös on tarkoitus tarkistaa maakuntauudistusta koskevassa lainsäädännössä.  

Maa- ja metsätalousministeriön lainsäädännön rekisterinpitäjiä koskevista säännöksistä pääosa arvioitiin tietosuoja-asetuksen mukaisiksi. Edellä selostetut muutokset ovat tarpeen muiden säännösten saattamiseksi tietosuoja-asetuksen mukaisiksi.  

Henkilörekisterien tietosisällöt ja käyttötarkoitukset 

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan henkilötietojen käsittelyyn liittyvissä laeissa on lukuisia säännöksiä henkilörekisterien ja tietojärjestelmien tietosisällöistä ja käyttötarkoituksista. Tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdan mukaan on mahdollista säätää tarkemmin esimerkiksi käsiteltävien tietojen tyypistä ja käyttötarkoitussidonnaisuudesta. Henkilörekisterien pääasiallinen tietosisältö syntyy luonnollisestikin lakisääteisten tehtävien hoitamiseen (erilaiset ilmoitus- ja hakemusasiat sekä laissa säädetyt rekisterinpitovelvoitteet) liittyvistä tiedoista. Nykyiset säännökset ovat tältä osin tietosuoja-asetuksen mukaisia.  

Oikeus saada tietoja viranomaisilta ja muilta tahoilta  

Joissakin laeissa säädetään myös oikeudesta saada salassapitosäännösten estämättä tietoja viranomaisilta. Esimerkiksi kalastusalusrekisterilaissa (23 §) säädetään oikeudesta salassapitosäännösten estämättä saada tietoja viranomaisilta. Samoin metsätietolaissa (13 c §) säädetään oikeudesta salassapitosäännösten estämättä saada eräitä tietoja Verohallinnolta.  

Maaseudun kehittämisen tukemisesta annetun lain 64 §:n mukaan maa- ja metsätalousministeriöllä, Maaseutuvirastolla sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella on salassapitosäännösten estämättä oikeus saada muulta viranomaiselta tai julkista tehtävää hoitavalta taholta sellaisia hakijaa tai tuen saajaa, tämän taloudellista asemaa ja liike- tai ammattitoimintaa, julkisista varoista myönnettyä rahoitusta tai muuta tuen kannalta merkityksellistä olosuhdetta koskevia tietoja, jotka ovat välttämättömiä tukea koskevan asian käsittelemiseksi. Pyydetyn tiedon yhteys käsiteltävään asiaan ja tiedon välttämättömyys on perusteltava tietoa pyydettäessä. Maaseutuvirastolla ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella on oikeus korvauksetta saada Verohallinnolta tukea koskevan asian käsittelemiseksi tuen hakijaa ja saajaa koskevat viimeksi vahvistettua verotusta koskevat tiedot Verohallinnon rekisteristä.  

Myös porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain 109 §:n mukaan maa- ja metsätalousministeriöllä, Maaseutuvirastolla sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella on salassapitosäännösten estämättä oikeus saada muulta viranomaiselta tai julkista tehtävää hoitavalta taholta sellaisia hakijaa tai tuen saajaa, tämän terveydentilaa, taloudellista asemaa ja liike- tai ammattitoimintaa, julkisista varoista myönnettyä rahoitusta tai muuta tuen kannalta merkityksellistä olosuhdetta koskevia tietoja, jotka ovat välttämättömiä tukea koskevan asian käsittelemiseksi. 

Elintarvikelain 51 §:n mukaan valvontaviranomaisella on oikeus saada salassapitosäännösten estämättä valvonnan suorittamiseksi välttämättömät tiedot valtion ja kunnan viranomaisilta sekä elintarvikealan toimijoilta ja muilta, joita kyseisen lain velvoitteet koskevat. 

Ruoka- ja luonnonvaratilastoista annetun lain mukaan elinkeinonharjoittajat, metsätaloutta tai puun jalostusta taikka kauppaa harjoittavat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt sekä valtion viranomaiset ovat velvollisia antamaan Luonnonvarakeskukselle tilastojen laatimisen kannalta välttämättömät tiedot harjoittamansa toiminnan lajista, sijainnista, omistus- ja hallintasuhteista, tuotteista, taloudesta ja toiminnan edellyttämistä tuotantopanoksista sekä muista voimavaroista ja niiden käytöstä. Maatalousyrittäjien eläkelaitos on lisäksi velvollinen antamaan Luonnonvarakeskukselle salassapitosäännösten estämättä hallussaan olevat maatilaan, sen hallintaan ja maatalouslomituspalvelujen käyttöön liittyvät tiedot sekä maatilan omistajaa ja haltijaa koskevat nimi-, henkilötunnus- ja osoitetiedot maa- ja puutarhatalouden harjoittajista. 

Pääsääntöisesti maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan laeissa on säännökset, jotka oikeuttavat viranomaisen saamaan yksityisiltä toimijoilta tai viranomaisilta taikka julkista hallintotehtävää hoitavilta lakisääteisen tehtävän hoitamista varten tarpeelliset tiedot. 

Esityksessä katsotaan, että edellä mainitut säännökset ovat sellaisia käsittelytoimia, joita tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetaan (s.o. tietojen vastaanottajat ja luovutettavien tietojen käyttötarkoitukset) ja joilla varmistetaan henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuus ja asianmukaisuus. Tietosuoja-asetuksen 86 artikla mahdollistaa sen, että kansallisesti sovitetaan yhteen henkilötietojen suojaa ja asiakirjojen julkisuutta koskevat säännökset. Edellä kuvatut säännökset liittyvät myös tältä osin asetuksen sallimaan liikkumavaraan. Esityksessä katsotaan, että säännökset ovat tietosuoja-asetuksen mukaisia. 

Tietojen yhdistäminen 

Maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetussa laissa (69 § 5 mom. ja 70 § 3 mom.) ja metsätietolaissa (5 §) säädetään tietojen yhdistämisestä. Muussa maa- ja metsätalousministeriön lainsäädännössä ei ole vastaavia säännöksiä. Esityksessä katsotaan, että tietojen yhdistämistä koskevat maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetun lain ja metsätietolain säännökset ovat sellaisia käsittelytoimia, joita tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetaan ja joilla varmistetaan henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuus. 

Tietojen luovuttaminen 

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan laeissa on lukuisia säännöksiä tietojen luovuttamisesta. Viranomaisten ja julkista tehtävää hoitavien organisaatioiden osalta on viittaussäännökset julkisuuslakiin. Lisäksi on vielä muita henkilötietojen luovutuksia koskevia erityissäännöksiä. Seuraavassa säännöksiä tarkastellaan pääasiassa siitä näkökulmasta, mihin luovutuksensaajan oikeus käsitellä henkilötietoja perustuu.  

Kasvinjalostajanoikeudesta annetun lain 7 §:ssä ja siemenkauppalain 25 §:ssä on myös säännökset muista tahoista joille ja tarkoituksesta johon, henkilötietoja voidaan luovuttaa. Mainittujen säännösten nojalla voidaan luovuttaa tietoja toisen henkilön elintärkeiden etujen (s.o. rojaltit) suojaamiseksi ja rekisterinpitäjän ja kolmannen oikeutettujen etujen (lajikkeen omistaja saa Elintarviketurvallisuusvirastolta tietoja lajikkeen viljelijästä eli siitä tahosta, jolta vaatia rojalteja) toteuttamiseksi. Esityksessä katsotaan, että henkilötietojen käsittelyn peruste tulee tällöin suoraan tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan d ja f alakohdasta. Mainitut säännökset liittyvät myös henkilötietojen suojan ja julkisuusperiaatteen yhteensovittamiseen ja niiden voidaan katsoa olevan tietosuoja-asetuksen 86 artiklan salliman liikkumavaran mukaisia. 

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan henkilötietojen käsittelyä koskevissa säännöksissä on myös säädetty tietojen luovuttamisesta suoramarkkinointia varten. Julkisuuslain 16 §:n 3 momentin mukaan henkilötietoja voidaan luovuttaa suoramarkkinointiin rekisteröidyn suostumuksella. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan suoramarkkinointia koskevissa erityissäännöksissä on useimmiten säädetty siitä, että henkilötietojen luovuttaminen suoramarkkinointia varten on mahdollista, jollei rekisteröity ole sitä kieltänyt. Toisaalta erityissäännöksissä on myös voitu säätää tarkemmin tietojen luovuttamisen edellytyksistä myös silloin, kun tietojen luovuttaminen perustuu rekisteröidyn suostumukseen. Esimerkiksi metsätietolain 9 §:n 1 momentissa säädetään maanomistajan yhteystietojen luovuttamisesta suoramarkkinointia varten, ellei maanomistaja ole sitä kieltänyt. Säännöksessä säädetään myös maanomistajien yhteystietojen valintaperusteista.  

Tietojärjestelmälain 11 §:n mukaan tietojärjestelmästä voidaan luovuttaa yhteystietoja suoramarkkinointia ja mielipide- tai markkinatutkimusta varten, jos se, jonka tiedoista on kyse, on antanut siihen suostumuksensa. Luovutuksessa saa käyttää valintaperusteena tietojärjestelmään talletettuja henkilötietoja sekä sijainti-, pinta-ala- ja tuotantosuuntatietoja. Metsätietolain 9 §:n 3 momentissa säädetään maanomistajan yhteystietojen luovuttamisesta mielipide- ja markkinatutkimukseen taikka muihin näihin rinnastettaviin osoitteellisiin lähetyksiin, jos henkilötietolain 19 §:ssä säädetyt edellytykset täyttyvät.  

Edellä mainittujen suoramarkkinointia, mielipide- ja markkinatutkimusta sekä muita näihin rinnastettavia osoitteellisia lähetyksiä koskevien säännösten voidaan katsoa olevan tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdan (luovutuksen edellytysten määrittely) ja 86 artiklan salliman liikkumavaran (julkisuuden ja henkilötietojen suojan yhteensovittaminen) mukaisia. Metsätietolain 9 §:n 3 momenttia on kuitenkin tarpeen muuttaa siten, että säännöksestä poistettaisiin viittaus henkilötietolakiin. Ehdotettuun tietosuojalakiin ei ole sisällytetty erityissäännöksiä tietojen luovuttamisesta mielipide- ja markkinatutkimusta varten.  

Lisäksi voidaan todeta, että tietosuoja-asetuksen johdantolauseen (47) mukaan henkilötietojen käsittelyä suoramarkkinointitarkoituksissa voidaan pitää oikeutetun edun toteuttamiseksi suoritettuna, kun asiaa tarkastellaan siitä näkökulmasta, mikä on tietojen vastaanottajan peruste käsitellä henkilötietoja. Tietojen vastaanottaja on määritelty tietosuoja-asetuksen 4 artiklassa ja sillä tarkoitetaan sitä, jolle luovutetaan henkilötietoja. Oikeutetusta edusta säädetään tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdassa. Esityksessä katsotaan, että henkilötietojen käsittely mielipide- ja markkinatutkimusta sekä muita näihin rinnastettavia osoitteellisia lähetyksiä varten on rinnastettavissa suoramarkkinointia koskevaan henkilötietojen käsittelyn perusteeseen ja tällöin henkilötietojen käsittelyn voidaan katsoa perustuvan tältäkin osin tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohtaan.  

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lainsäädännöstä on esimerkkejä myös tietojen luovutussäännöksistä muihin kuin edellä mainittuihin tarkoituksiin. Metsätietolain 11 §:n 2 momentin ja kalastuslain 93 §:n 2 momentin mukaan ao. tietojärjestelmien tietoja voidaan luovuttaa opinnäytetyön tekemiseen, jos tietojen luovuttamista voidaan pitää tutkimussuunnitelman perusteella tarpeellisena ja jos tutkimustyöllä on vastuullinen ohjaaja tai siitä vastaava ryhmä. Tietojen luovutuksen edellytyksenä on lisäksi, etteivät yksittäistä henkilöä koskevat tiedot paljastu ulkopuolisille ja että henkilötiedot hävitetään, kun ne eivät enää ole tarpeen tutkimuksen suorittamiseksi tai sen tulosten asianmukaisuuden varmistamiseksi. Metsätietolain 11 §:n 2 momentin mukaan kyseisten edellytysten täyttyessä tietoja voidaan luovuttaa muuhunkin tutkimukseen, jota ei voida pitää tieteellisenä tutkimuksena. Esityksessä katsotaan, että opinnäytetöiden ja muun tutkimuksen osalta on kyse tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdasta (henkilötietojen käsittelyn oikeusperusta vastaanottajan osalta). Säännösten voidaan katsoa olevan tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdan (luovutusten edellytysten määrittely) ja 86 artiklan salliman liikkumavaran (julkisuuden ja henkilötietojen suojan yhteensovittaminen) mukaisia. 

Tietopalvelun järjestämisen mahdollistamiseksi kiinteistötietojärjestelmälain 6 § sisältää säännöksen Maanmittauslaitoksen oikeudesta luovuttaa kiinteistötietojärjestelmään sisältyviä tietoja. Lisäksi sovelletaan julkisuuslain säännöksiä tietojen luovuttamisesta viranomaisen henkilörekisteristä. Ruoka- ja luonnonvaratilastoista annetun lain 4 §:n mukaan sen estämättä, mitä tilastolain 13 §:ssä säädetään, Luonnonvarakeskus voi luovuttaa tieteellistä tutkimusta ja tilastollista selvitystä varten myös tunnistetiedoilla varustetut tiedot henkilön iästä, sukupuolesta, koulutuksesta ja ammatista edellyttäen, että tietojen saajalla on henkilötietolain mukainen oikeus kerätä ja tallettaa näitä tietoja. Kiinteistötietojärjestelmälain sekä ruoka- ja luonnonvaratilastoja koskevien säännösten voidaan katsoa olevan tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdan (luovutuksen edellytysten määrittely) ja 86 artiklan salliman liikkumavaran (julkisuuden ja henkilötietojen suojan yhteensovittaminen) mukaisia. 

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan henkilötietojen käsittelyä koskevissa säännöksissä on tietojen luovuttamisen osalta laeissa pääsääntöisesti viitattu julkisuuslakiin. Kun tietojen luovutuksiin sovelletaan julkisuuslakia, ei tässä esityksessä ole tarpeen enemmälti arvioida julkisuuslain säännösten tietosuoja-asetuksen mukaisuutta. Kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmälaissa ei taas ole lainkaan viitattu julkisuuslakiin. Kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmälain 38 §:ssä mainitut rekisterinpitäjät ovat kuitenkin viranomaisia, joihin julkisuuslakia sovelletaan suoraan kyseisen yleislain perusteella. Julkisuuslaki on hallinnon yleislaki ja velvoittaa viranomaisia ja eräitä muita tahoja. Julkisuuslaissa tarkoitetut henkilötietojen käsittelyyn liittyvät velvoitteet voidaan siten katsoa 6 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetuiksi rekisterinpitäjän lakisääteisiksi velvoitteiksi. Tietosuoja-asetuksen 86 artiklan mukaan viranomaiset taikka julkis- tai yksityisoikeudelliset yhteisöt yleisen edun vuoksi toteutetun tehtävän suorittamiseksi voivat luovuttaa viranomaisten tai yhteisöjen hallussa olevien virallisten asiakirjojen sisältämiä henkilötietoja viranomaiseen tai yhteisöön sovellettavan unionin oikeuden tai jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti, jotta voidaan sovittaa yhteen virallisten asiakirjojen julkisuus ja tämän asetuksen mukainen oikeus henkilötietojen suojaan. Säännös mahdollistaa kahden perusoikeuden eli henkilötietojen suojan ja julkisuusperiaatteen yhteensovittamisen. Esityksessä katsotaan, että julkisuuslakiin viittaavat säännökset samoin kuin maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lakien henkilötietojen luovutusta koskevat erityissäännökset ovat tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdan ja 86 artiklan salliman liikkumavaran mukaisia. Edellä olevaan liittyen voidaan lisäksi todeta, että metsätietolaissa säädetään ympäristötietojen luovuttamisesta. Sääntely perustuu EU-direktiiviin, joka on erityislainsäädäntöä suhteessa tietosuoja-asetukseen. Ympäristötietojen luovuttamista koskevan sääntelyn taustaa on kuvattu metsätietolain esitöissä (HE 170/2017 vp). Sääntelyssä on kyse tietosuoja-asetuksen 86 artiklan sallimasta asiakirjajulkisuuden ja henkilötietojen suojan yhteensovittamisesta. 

Tietojen virheettömyys ja ajantasaisuus 

Tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaan henkilötietojen on oltava täsmällisiä ja tarvittaessa päivitettyjä; on toteutettava kaikki mahdolliset kohtuulliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että käsittelyn tarkoituksiin nähden epätarkat ja virheelliset henkilötiedot poistetaan tai oikaistaan viipymättä.  

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan henkilötietojen käsittelyä koskevissa säännöksissä ei pääsääntöisesti ole erityissäännöksiä tietojen virheettömyydestä tai tietojen ajantasaisuudesta. Muutamia erityissäännöksiä on siitä, mikä taho vastaa tietojen virheettömyydestä.  

Kiinteistötietojärjestelmälain 8 § sisältää säännöksen kiinteistötietojärjestelmästä luovutetussa tiedossa olevasta virheestä tai puutteesta aiheutunutta vahinkoa koskevasta korvausvastuusta. Säännöksessä viitataan kiinteistörekisterilain (kiinteistörekisteri) ja maakaaren (lainhuuto- ja kiinnitysrekisteri) omiin korvaussäännöksiin sekä vahingonkorvauslakiin (424/1974). Korvaussäännösten osalta on huomattava, että tietosuoja-asetuksen 82 artiklassa säädetään oikeudesta korvauksen saamiseen silloin, kun tietosuoja-asetuksen rikkomisesta on aiheutunut aineellista tai aineetonta vahinkoa. Kyseinen artikla ei sisällä kansallista liikkumavaraa, mutta siltä osin kuin korvaukseen liittyvästä seikasta ei ole toisin säädetty tietosuoja-asetuksessa, voidaan soveltaa kansallisia säännöksiä. Euroopan unionin oikeuden ja kansallisen oikeuden ristiriitatilanteessa sovellettavaksi voi tulla etusijaperiaate, jollei muuten voida varmistaa unionin oikeuden toteutumista. Periaatteen mukaan perussopimuksen määräys tai unionin säädöksen säännös, jolla on välitön oikeusvaikutus, syrjäyttää sen kanssa ristiriidassa olevan kansallisen säännöksen riippumatta tämän asemasta kansallisessa säädöshierarkiassa. Esityksessä katsotaan, että informatiivisuuden vuoksi kiinteistötietojärjestelmälain ja kiinteistörekisterilain korvaussäännöksiä tulisi muuttaa siten, että säännöksistä kävisi ilmi, että kansallisia korvaussäännöksiä sovelletaan, jollei tietosuoja-asetuksessa toisin säädetä. Muu kuin tietosuoja-asetuksen mukainen vastuu tulisi kyseeseen käytännössä lähinnä sellaisissa tapauksissa, joissa rekisteritiedon virheellisyydestä aiheutunut vahinko aiheutuu jonkin muun rekisteriin sisältyvän tietotyypin kuin henkilötiedon virheellisyydestä (esimerkiksi yhteisöä koskeva tieto) tai vahingon taustalla ei ole asetuksen rikkomiseksi tulkittavaa toimintaa.  

Metsätietolaissa on erityissäännös virheettömyydestä ja ajantasaisuudesta. Metsätietolain 7 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään metsävaratietojen virheettömyydestä seuraavasti: 

”Metsävaratiedot perustuvat eri menetelmillä tehtäviin arviointeihin, mittauksiin, kartoituksiin ja laskelmiin. Tietojen tarkkuus voi vaihdella siitä riippuen, mitkä tiedot ovat kyseessä, millä menetelmällä tiedot on kerätty ja miltä ajankohdalta tiedot ovat. Metsävaratiedoissa ei saa olla olennaisia puutteita, virheitä eikä väärintulkintoja. Tietojärjestelmään on talletettava tieto tiedonkeruumenetelmästä tai tiedon lähteestä ja tiedon ajankohdasta. 

Tietojärjestelmään talletettuja metsävaratietoja on säännöllisin väliajoin päivitettävä ottaen huomioon kohdealueen ominaisuudet sekä metsäkeskuksen käytettävissä olevat henkilöresurssit, taloudelliset resurssit ja julkisten hallintotehtävien hoitoon liittyvät tietojenkäyttötarpeet.” 

Metsätietolain esitöissä (HE 261/2010 vp, s. 29–31) on yksityiskohtaisesti kuvattu metsävaratietojen erityispiirteitä ja syitä, miksi tietojen virheettömyydestä oli tarpeen erikseen säätää. Metsävaratiedoille on ominaista, että tietojen tarkkuus vaihtelee keruumenetelmästä riippuen. Lisäksi metsävaratietojen keruumenetelmät kehittyvät jatkuvasti. Metsätietolain esitöissä katsotaan, että sääntely täydentää henkilötietolain 9 §:n 2 momentin säännöstä tietojen virheettömyydestä. Toisaalta on todettava, että metsävaratiedot kuvaavat metsiä eivätkä henkilön ominaisuuksia tai elinolosuhteita. Metsävaratiedot voivat kuitenkin olla henkilötietoja silloin, kun ne koskevat kiinteistöä, jonka omistajana tai hallintaoikeuden haltijana on luonnollinen henkilö. Henkilötiedoista ei kuitenkaan ole kyse, jollei asianomaisia metsävaratietoja tällöin ole yhdistetty tai ei ole tarkoituskaan yhdistää luonnolliseen henkilöön. Metsävaratiedot ovat ympäristötiedon julkisesta saatavuudesta ja neuvoston direktiivin 90/313/ETY kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/4/EY (jäljempänä ympäristötietodirektiivi) 2 artiklassa tarkoitettuja ympäristötietoja. Direktiivin 8 artiklassa säädetään seuraavasti: 

”1. Jäsenvaltioiden on mahdollisuuksien mukaan varmistettava, että kaikki sen keräämät tai sen puolesta kerätyt tiedot ovat ajankohtaisia, täsmällisiä ja vertailukelpoisia. 

2. Viranomaisten on pyynnöstä ilmaistava 2 artiklan 1 kohdan b alakohdassa mainitun tiedon pyyntöä koskevassa vastauksessaan, mistä tietojen keräämiseksi käytettyjä mittausmenetelmiä koskevat tiedot, mikäli ne ovat saatavilla, löytyvät, analysoinnin, näytteenoton ja näytteen esikäsittelyn menetelmät mukaan lukien, taikka viitattava käytettyyn standardoituun menetelmään.” 

Edellä mainitusta artiklasta käy ilmi, että ympäristötietojen tulisi mahdollisuuksien mukaan olla ajankohtaisia, täsmällisiä ja vertailukelpoisia. Samoin artiklasta käy ilmi, että ympäristötietojen laatuun vaikuttavat esimerkiksi mittausmenetelmät ja tietojen analysoinnin menetelmät. Metsävaratietojen luonteeseen kuuluu olennaisena osana se, että tietojen tarkkuus voi vaihdella. Esityksessä katsotaan, että metsätietolain 7 §:n 1 momentin säännös on tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukainen. Metsäkeskus luonnollisestikin tietää, mitä epätarkkuuksia metsävaratiedoissa voi olla ja ottaa sen huomioon hallintoasioiden hoitamisessa. Metsävaratietojen osalta toteutetaan siten kaikki mahdolliset kohtuulliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että käsittelyn tarkoituksiin nähden epätarkat ja virheelliset henkilötiedot poistetaan tai oikaistaan viipymättä. Käsittelyn tarkoitus otetaan huomioon myös luovutettaessa tietoja rekisteröidylle ja sivullisille. Metsätietolain 14 §:ssä on erityissäännös siitä, miten sekä rekisteröityä että sivullisia on informoitava metsävaratietojen mahdollisista virheistä. Edellä olevan perusteella katsotaan, että metsätietolain nykyinen säännös on sekä rekisteröidyn että sivullisten edun mukainen ja siten tietosuoja-asetuksen mukainen. Tietosuoja-asetuksen mukaisuudella tarkoitetaan tässä sitä, että toisaalta metsävaratiedot ovat asetuksen 5 artiklan 1 kohdan edellyttämällä tavalla käsittelyn tarkoitukset huomioon ottaen virheettömiä ja toisaalta sitä, että kyse on asetuksen 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuista yleisistä edellytyksistä, jotka koskevat rekisterinpitäjän suorittaman tietojenkäsittelyn lainmukaisuutta. 

Porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain 91 §:n 3 momentin mukaan rekisteröidyn oikeuteen tarkastaa häntä koskevat seurannan tietojärjestelmään sisältyvät tiedot, tiedoissa olevien virheiden tai puutteiden oikaisuun sekä vanhentuneiden ja tarpeettomien tietojen poistamiseen sovelletaan henkilötietolakia. Tältä osin viittaussäännös ehdotetaan tarkistettavaksi siten, että viitataan tietosuoja-asetuksen säännöksiin.  

Maatalouden tukien toimeenpanosta annetun lain 14 §:n mukaan tuenhakijat (eli rekisteröidyt) vastaavat yhteisvastuullisesti hakemuksesta ja siihen sisältyvien tietojen täydellisyydestä ja virheettömyydestä. Säännös liittyy maatalouden tukien toimeenpanosta annetun lain 16 §:ään, jossa säädetään tuenhakijan tiedonantovelvoitteesta. Tuen myöntäminen perustuu pitkälti juuri hakemuksessa ilmoitettaviin tietoihin, minkä vuoksi on tarpeen, että tuenhakija antaa viranomaiselle tuen myöntämisen ja maksamisen edellytyksiä koskevat riittävät tiedot. Lain 16 §:ssä tuenhakija velvoitetaan ilmoittamaan viranomaiselle siitä, että hakemus on virheellinen tai muuttunut virheelliseksi. Samoin hakija on velvollinen ilmoittamaan olosuhteiden muuttumisesta, jos tieto vaikuttaa tuen saamiseen. Maatalouden tukien toimeenpanosta annettujen säännösten tarkoituksena on varmistaa, että tukien myöntäminen perustuu virheettömiin tietoihin. Esityksessä katsotaan, että edellä mainitut säännökset ovat linjassa tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan d alakohdan kanssa, koska säännösten tarkoituksena on varmistaa tietojen täsmällisyys ja se, että epätarkat ja virheelliset tiedot oikaistaan viipymättä. 

Tietojärjestelmälain 12 §:n mukaan virheelliseksi todettu tieto on merkittävä virheelliseksi. Esityksessä katsotaan, että kyseessä on tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu toimenpide, jolla varmistetaan henkilötietojen käsittelyn laillisuus ja asianmukaisuus. 

Henkilötietojen säilytysaika 

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan henkilötietojen käsittelyä koskevissa säännöksissä säädetään yleensä säilytysajoista. Säilytysaikaa koskevat säännökset on joissakin tapauksissa kytketty tiettyyn määräaikaan. Esimerkiksi kalatalousrahastolain 33 §:n mukaan tietojärjestelmään sisältyviä tietoja säilytetään 31 päivään joulukuuta 2033. Säännöksen esitöissä (ks. yksityiskohtaiset perustelut HE 118/2014 vp) on selvennetty, että kyseinen tietojen säilytysaika on tarpeen tuen takaisinperinnän takia. Säilytysaika on myös voitu kytkeä tietojen tarpeellisuuteen joitakin yksilöityjä käyttötarkoituksia varten. Joissakin säännöksissä on säilytysaika kytketty sekä määräaikaan että tietojen tarpeellisuuteen jotain käyttötarkoitusta varten. Lisäksi maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lainsäädännöstä löytyy esimerkki tietojen pysyvästäkin säilyttämisestä, mutta siinä ei ole kyse henkilöä kuvaavista tiedoista vaan metsävaratiedoista. Esimerkiksi maastoa tai metsätien sijaintia koskevat tiedot eivät yleensä muutu.  

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan henkilötietojen käsittelyä koskevissa säännöksissä säilytysaika on voitu kytkeä toimijan hyväksynnän päättymisestä tai toimijan ilmoittamasta toiminnan päättymisestä tai tutkinnon voimassaolon päättymispäivästä alkavaan määräaikaan. Tietoja voidaan säilyttää määrätty aika esimerkiksi tuen myöntämistä koskevan päätöksen tekemisestä. Tietojärjestelmälain 12 §:n mukaan tietojärjestelmän tiedot poistetaan viimeistään kymmenen vuoden kuluttua siitä, kun asiakasta koskevia tietoja on viimeksi käsitelty. Tietoa ei kuitenkaan poisteta, jos tiedon säilyttäminen on välttämätöntä lakiin perustuvan tehtävän hoitamiseksi, vireillä olevan asian takia, Euroopan unionin tai muun lainsäädännön mukaisen tarkastuksen suorittamiseksi tai Euroopan unionin lainsäädännössä edellytetään tiedon säilyttämistä. Tieto on poistettava rekisteristä välittömästi sen jälkeen, kun käsittelylle ei ole laissa säädettyä perustetta. 

Maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta, maatalousyrittäjien luopumistukea, luopumiseläkettä, maatalousyrittäjien sukupolvenvaihdoseläkettä ja maatalousyrittäjien luopumiskorvauksesta koskevissa laeissa viitataan asiakirjojen säilytyksen osalta työntekijän eläkelain (395/2006) 218 §:ään soveltuvin osin. Euroopan unionin tietosuoja-asetuksen tietojen säilytystä koskevien vaatimusten johdosta tällainen yleisluontoinen viittaus toisen lain pykälään voi olla ongelmallinen. Tästä syystä esitetään, että asiakirjojen ja tietojen säilyttämisestä lisättäisiin lakiin nimenomainen säännös.  

Esityksessä ehdotetaan, että mainittuihin maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta, maatalousyrittäjien luopumistukea, luopumiseläkettä, maatalousyrittäjien sukupolvenvaihdoseläkettä ja maatalousyrittäjien luopumiskorvausta koskeviin lakeihin lisättäisiin säännökset tietojen säilyttämisestä. Asiakirjoja ja tietoja esitetään säilytettäväksi luopujan tai eläkkeen hakijan elinajan ja viisi sen jälkeistä vuotta. Jos luopumistuki on saman luopumisen perusteella myönnetty useammalle luopujalle, asiakirjat ja tiedot olisi säilytettävä siten, että kaikkien samalta maatilalta luopuneiden asiakirjat ja tiedot säilytetään kaikkien luopujien elinajan ja viisi sen jälkeistä vuotta. Esimerkiksi luopumistuki muuttuu vanhuuseläkeiässä maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) mukaiseksi samansuuruiseksi vanhuuseläkkeeksi. Asiakirjoilla ja tiedoilla on siten merkitystä vanhuuseläkkeen määräytymisen perusteiden kannalta ja asiakirjoja voidaan tarvita vielä luopujan saadessa vanhuuseläkettä. 

Tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaan henkilötietojen suhteen on noudatettava vaatimusta, että ne on säilytettävä muodossa, josta rekisteröity on tunnistettavissa ainoastaan niin kauan kuin on tarpeen tietojenkäsittelyn tarkoitusten toteuttamista varten. Asetuksen 6 artiklan 3 kohdan mukaan kansallisesti on mahdollista säätää tietojen säilytysajoista. Esityksessä katsotaan, että kun otetaan huomioon henkilötietojen käyttötarkoitus edellä mainituissa tapauksissa, tietojen säilytysaikoja koskevia säännöksiä voidaan pitää tietosuoja-asetuksen mukaisina. 

Tietosuoja-asetusta täydentävien säännösten tarpeellisuus 

Oikeusministeriön Tatti-työryhmän mietinnössä (oikeusministeriön julkaisuja 35/2017) todetaan tietosuoja-asetusta täydentävien säännösten tarpeellisuudesta seuraavasti: 

”Todennäköistä onkin, että sektorikohtaisessa jatkotyössä tullaan havaitsemaan monta muuta aluetta, joilla sääntely on erityislaissa tai jopa yleislakina toimivassa tietosuojalaissa tarpeen. Tältä osin on huomattava, että yleisen tietosuoja-asetuksen mukaan monissa tapauksissa edellytetään kansallista erityislainsäädäntöä, jotta henkilötietojen käsittelyn oikeusperusta tai tietojen käsittelytapa olisi lainmukainen. Tällöin on yhtäältä vältettävä sääntelyn liikaa yksityiskohtaisuutta, mutta toisaalta huolehdittava siitä, että sääntely on rekisteröidyn henkilötietojen suojan ja oikeuksien kannalta riittävän täsmällistä ja tarkkarajaista. Viimeksi mainittuun myös eduskunnan perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota viimeaikaisessa lausuntokäytännössään (PeVL 38/2016 vp; PeVL 5/2017 vp).” 

Tietosuoja-asetuksen 41 johdantokappaleessa todetaan seuraavasti: 

”Aina kun tässä asetuksessa viitataan käsittelyn oikeusperusteeseen tai lainsäädäntötoimeen, siinä ei välttämättä edellytetä parlamentissa hyväksyttyä säädöstä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asianomaisen jäsenvaltion perustuslaillisen järjestyksen edellyttämien vaatimusten soveltamista. Kyseisen käsittelyn oikeusperusteen tai lainsäädäntötoimen olisi kuitenkin oltava selkeä ja täsmällinen ja sen soveltamisen henkilöiden kannalta ennakoitavissa olevaa Euroopan unionin tuomioistuimen, jäljempänä ”unionin tuomioistuin”, ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti.” 

Tietosuoja-asetuksen 45 johdantolauseessa todetaan seuraavasti: 

”Kun käsittely tapahtuu rekisterinpitäjää koskevan lakisääteisen velvoitteen mukaisesti tai kun se on tarpeen yleisen edun vuoksi toteutettavan tehtävän tai rekisterinpitäjälle kuuluvan julkisen vallan käyttämiseksi, käsittelyllä olisi oltava perusta unionin oikeudessa tai jäsenvaltion lainsäädännössä. Tässä asetuksessa ei edellytetä, että kaikkia yksittäisiä tiedonkäsittelytilanteita varten olisi olemassa erityislaki. Useiden käsittelytoimien perustana oleva yksi laki voi olla riittävä käsittelyn perustuessa rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteeseen tai jos käsittely on tarpeen yleisen edun vuoksi toteutettavan suorittamiseksi tai julkisen vallan käyttämiseksi. Käsittelyn tarkoitus olisi niin ikään määriteltävä unionin oikeudessa tai jäsenvaltion lainsäädännössä. Kyseisessä oikeudessa tai lainsäädännössä voitaisiin myös täsmentää tässä asetuksessa säädettyjä yleisiä edellytyksiä, jotka koskevat henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuutta sekä tarkat vaatimukset, joilla määritetään rekisterinpitäjä, käsiteltävien henkilötietojen tyyppi, asianomaiset rekisteröidyt, yhteisöt, joille henkilötietoja voidaan luovuttaa, tarkoituksen rajoitukset, säilyttämisaika ja muut toimenpiteet, joilla varmistetaan laillinen ja asianmukainen käsittely.” 

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan säännösten osalta voidaan todeta, että niissä keskeisenä lähtökohtana on ollut perustuslain 10 §:n säännös, jonka mukaan henkilötietojen suojasta säädetään lailla. Pääsääntöisesti rekisterinpitoa koskevat tehtävät kytkeytyvät viranomaistoimintaan, jolloin yleensä on kyse joko rekisterinpitäjän lakisääteisestä velvoitteesta. Joiltain osin henkilötietojen käsittely liittyy muuhun kuin viranomaisten toimintaan kuten esimerkiksi yksityisten hoitamiin julkisiin hallintotehtäviin. Perustuslain 124 §:n mukaan julkisten hallintotehtävien antamisesta muulle kuin viranomaiselle tulee säätää lailla ja tehtävän antamisen tulee täyttää kyseisessä säännöksessä asetetut vaatimukset.  

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla on useissa erityislaeissa henkilötietojen käsittelyä koskevia säännöksiä. Erityissäännökset rajoittuvat kuitenkin pääsääntöisesti siihen, että säädetään rekisterinpitäjästä, henkilörekisterin tietosisällöstä ja käyttötarkoituksesta sekä säilytysajoista. Joissakin tapauksissa kyse on siitä, että laissa on säädetty johonkin toimintaan liittyvästä rekisteröinnistä, jonka taustalla on Euroopan unionin lainsäädäntöä. Kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmälaissa tarkoitetut henkilörekisterit ovat esimerkki tällaisesta lainsäädännöstä.  

Rekisterinpitäjää koskevissa säännöksissä on osin kyse yhteisrekisterinpitäjistä, minkä vuoksi erityissäännökset ovat tarpeen. Esimerkiksi tietojärjestelmälaki on niin sanottu sateenvarjolaki asiakastietojen hallinnoinnista. Lakia sovelletaan maatalous-, elintarvike- ja maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmään talletettujen toimialan tietojen hallinnointiin sekä maatalous-, elintarvike- ja maaseutuelinkeinohallinnossa laadittuihin asiakirjoihin ja niihin sisältyviin tietoihin. Laissa on säännökset siitä, mitkä viranomaiset ovat rekisterinpitäjiä samoin kuin säännökset siitä, mitkä viranomaiset voivat käyttää ja päivittää tietoja säädettyjen tehtäviensä edellyttämässä laajuudessa. Tietojärjestelmälain ”sateenvarjon” alla tapahtuva henkilötietojen käsittely lakisääteisten tehtävien hoitamisessa perustuu useisiin erityislakeihin. 

Siltä osin kuin henkilötietojen käsittelystä on maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lainsäädännössä erityissäännöksiä useimmiten samassa yhteydessä on säädetty henkilötietojen säilytysajasta. Asiakirjojen säilyttämisestä on tarpeen säätää esimerkiksi silloin, kun kyseessä on valtiontuki. Euroopan unionin valtiontukisäännöt lähtevät siitä, että Suomen viranomaiset voivat osoittaa asiakirjojen avulla osoittaa, ettei tukia ole maksettu valtiontukisääntöjen vastaisesti. Joltain osin taas saattaa olla perusteita poikkeuksellisen pitkälle säilytysajalle. Esimerkiksi metsätietojärjestelmän eräät metsävaratiedot voidaan säilyttää pysyvästi. Kyseiset metsävaratiedot ovat osin muuttumattomia tai hitaasti muuttuvia eikä niitä päivitetä pelkän ajan kulumisen vuoksi, ja niiden pysyvä säilyttäminen on tarpeellista tehtävien hoitamiseksi.  

Vaikka erityissääntelyä on kymmenissä eri laeissa, yksittäisissä laeissa henkilötietojen käsittelyyn liittyviä säännöksiä on verrattain vähän. Suhteellisesti eniten erityissäännöksiä on metsätietolaissa. Se johtuu muun muassa siitä, että kyseessä on perustuslain 124 §:ssä tarkoitettu julkinen hallintotehtävä, jolloin tehtävän hoitamisen tulee täyttää tietyt edellytykset ja tehtävän antamisesta tulee säätää lailla. Osaan Suomen metsäkeskuksen julkisista hallintotehtävistä liittyy julkisen vallan käyttöä ja osaan taas ei. Viime mainitusta voidaan mainita esimerkkinä metsätaloutta edistävä koulutus, neuvonta ja tiedotus, joissa tarvitaan metsävaratietoja laajemmin kuin mitä olisi tarpeen pelkästään julkisen vallan käyttöä sisältävien tehtävien hoitamisessa. Lisäksi metsätietojärjestelmän osalta on ollut tarpeen säätää tietojen yhdistämisestä ja metsävaratietojen laadusta. Muun muassa edellä mainituista syistä henkilötietolain säännökset eivät riittäneet metsätietojärjestelmän henkilötietojen käsittelyn oikeudelliseksi perustaksi. Sama tarve on olemassa myös jatkossa, kun tietosuoja-asetusta aletaan soveltaa ja ehdotettu tietosuojalaki on tullut voimaan. 

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla henkilötietojen käsittelystä säätämisen perusteena voi olla se, että kyse on julkisen hallintotehtävän hoitamisesta. Suomen riistakeskuksen henkilötietojen käsittelystä on eräin osin säädetty erityislaeissa. Valtaosa tässä esityksessä tarkastelluista laeista liittyy kuitenkin viranomaisten tehtäviin. Esimerkiksi kasvintuotantoon, eläinten terveyteen sekä maatalouteen liittyvä lainsäädäntö perustuu pääsääntöisestiEU-lainsäädäntöön. EU-lainsäädännössä tällöin edellytetään, että asianomaista toimintaa valvotaan tietyllä tavalla ja että valvontaa koskevat tiedot ovat saatavilla tietojärjestelmissä.  

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lainsäädännön tarkastelussa ei tullut esille säännöksiä, joissa olisi toistettu henkilötietolain säännöksiä tai poikettu henkilötietolain määritelmistä. Tietosuoja-asetukseen sisältyy hyvin samantyyppistä sääntelyä kuin voimassa olevaan henkilötietolakiin. Erona on, että tietosuoja-asetuksen sääntely on monelta osin henkilötietolain sääntelyä yksityiskohtaisempaa. Tietosuoja-asetus sisältää myös uutta sääntelyä. Ministeriön hallinnonalan erityissäännöksissä ei tullut esille sellaista sääntelyä, joka olisi päällekkäistä tietosuoja-asetuksen kanssa ja olisi siten tarpeetonta. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan erityissäännösten voidaan todeta täydentävän yleislainsäädäntöä. 

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan laeissa on runsaasti viittaussäännöksiä henkilötietolakiin ja julkisuuslakiin. Viittaukset henkilötietolakiin muutettaisiin viittauksiksi tietosuoja-asetukseen ja ehdotettuun tietosuojalakiin. Tämän esityksen valmistelussa kiinnittyi huomio viittaussäännösten suureen määrään. Lainkirjoittajan oppaan 12.4.4 luvussa todetaan seuraavasti:  

”Lähtökohtaisesti uusi sääntely laaditaan julkisuuslain mukaiseksi, eikä julkisuuslakiin yleislakina näin tarvitse viitata. Jos sääntelyn halutaan koskevan esimerkiksi vain julkisuuslain 4 §:n 1 momentissa tarkoitettujen viranomaisten toimintaa, yleistä viittausta julkisuuslakiin ei yleensä tarvita. Viittaus saattaa kuitenkin olla tarpeen, jos laissa säädetään julkisuuslaissa jo säädetyistä asioita, kuten salassa pidettävien tietojen luovuttamisesta.”  

Lainkirjoittajan oppaan 12.5.1 luvussa, joka koskee henkilötietolakia yleislakina, todetaan, että yleislakeihin viittaamisessa tulisi noudattaa pidättyväisyyttä. 

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan erityislaeissa viitataan pääsääntöisesti sekä julkisuuslakiin että henkilötietolakiin. Tällöin erityissäännökset yleensä täydentävät lähinnä henkilötietolain, mutta eivät julkisuuslain säännöksiä. Tämän esityksen valmistelun toimeksiantoon kuului ainoastaan Euroopan unionin uuden tietosuojalainsäädännön kansallinen täytäntöönpano. Toimeksiantoon ei kuulunut julkisuuslakiin liittyvien säännösten tarkastelu. Kun otetaan huomioon tietosuoja-asetuksen soveltamisen alkaminen toukokuussa 2018, julkisuuslain säännösten tarkistamiseen ei edes olisi ollut riittävästi aikaa. Esityksessä katsotaan, että mahdollisten tarpeettomien viittaussäännösten tarkastelu tulisi tehdä samanaikaisesti sekä julkisuuslain että tietosuoja-asetuksen ja ehdotetun tietosuojalain viittaussäännösten osalta. Esityksessä katsotaan, että sopiva ajankohta on siinä yhteydessä, kun julkisuuslain säännöksiä tarkistetaan. Edellä mainituista syistä tässä esityksessä ei esitetä karsittavaksi viittauksia julkisuutta ja henkilötietojen suojaa koskevaan yleislainsäädäntöön. 

Esityksessä katsotaan, että maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan henkilötietojen suojaa koskevat säännökset täyttävät tietosuoja-asetuksen johdantolauseen (41) asettamat vaatimukset lainsäädännön selkeydestä, täsmällisyydestä ja lainsäädännön soveltamisen selkeydestä. Lisäksi esityksessä katsotaan, että säännökset ovat asetuksenmukaisia myös sen vuoksi, ettei tietosuoja-asetuksessa ole tarkoitettu ottaa kantaa kunkin jäsenmaan perustuslaista tuleviin vaatimuksiin. Samoin maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan säännökset täyttävät sen johdantolauseen (45) vaatimuksen, että säännökset täsmentävät asetuksessa säädettyjä henkilötietojen käsittelyn yleisiä edellytyksiä ja että säännöksillä varmistetaan laillinen ja asianmukainen käsittely. 

2.7.2  2.7.2 Tietosuoja-asetuksen 7 artikla

Tietosuoja-asetuksen 7 artiklassa säädetään rekisteröidyn suostumuksesta. Jos henkilötietojen käsittely perustuu suostumukseen, rekisterinpitäjä on velvollinen osoittamaan, että suostumus on annettu. Tietosuoja-asetuksen 7 artiklassa säädetään myös suostumuksen antamisesta eräissä tilanteissa, kun suostumus annetaan kirjallisesti. Lisäksi artiklassa säädetään suostumuksen peruuttamisesta. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lainsäädännössä ei pääsääntöisesti ole säännöksiä, joissa säädettäisiin siitä, miten suostumus annetaan tai peruutetaan. Ainoan poikkeuksen muodostaa metsätietolain 13 a §, jossa säädetään menettelystä siitä riippuen, annetaanko suostumus metsäkeskuksen sähköisessä palvelussa vai kirjallisesti. Suostumuksen tulee täyttää henkilötietolain vaatimukset. Suostumuksesta ei ole ollut tarpeen erikseen säätää, koska metsäkeskuksen henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan henkilötietolakia. Vastaavasti jatkossa, kun sovelletaan tietosuoja-asetusta, metsätietolain 13 a §:ssä säädetyssä menettelyssä annettujen suostumusten tulee täyttää tietosuoja-asetuksen vaatimukset. Lainsäädäntöä ei ole tältä osin tarpeen muuttaa.  

Tietosuoja-asetuksen johdantolauseessa (43) kiinnitetään huomiota niihin tilanteisiin, joissa rekisterinpitäjän ja suostumuksen antajan välillä on epäsuhta. Johdantolauseen mukaan tämä koskee erityisesti tilannetta, jossa rekisterinpitäjänä on viranomainen ja jossa on sen vuoksi epätodennäköistä, että suostumus on annettu vapaaehtoisesti kaikissa kyseiseen tilanteeseen liittyvissä olosuhteissa. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lainsäädännössä ainoat säännökset, jotka liittyvät suostumukseen, koskevat suostumusta tietojen luovutuksen perusteena. Viranomaiset tai julkista hallintotehtävää hoitavat organisaatiot käsittelevät omassa toiminnassaan henkilötietoja, mutta tällöin käsittelyn perusteena on muu henkilötietolaissa säädetty käsittelyn peruste.  

2.7.3  2.7.3 Tietosuoja-asetuksen 9 artikla

Tietosuoja-asetuksen 9 artiklan 1 kohdassa säädetään erityisiä henkilötietoryhmiä koskevasta käsittelystä seuraavasti:  

”Sellaisten henkilötietojen käsittely, joista ilmenee rotu tai etninen alkuperä, poliittisia mielipiteitä, uskonnollinen tai filosofinen vakaumus tai ammattiliiton jäsenyys sekä geneettisten tai biometristen tietojen käsittely henkilön yksiselitteistä tunnistamista varten tai terveyttä koskevien tietojen taikka luonnollisen henkilön seksuaalista käyttäytymistä ja suuntautumista koskevien tietojen käsittely on kiellettyä.” 

Tietosuoja-asetuksen 9 artiklan 2 kohdassa säädetään poikkeuksista erityisiä henkilötietoryhmiä koskevien tietojen käsittelykieltoon. Kyseisten tietojen käsittely on mahdollista tiettyjen edellytysten täyttyessä esimerkiksi suostumuksen perusteella (9 artikla 2 kohdan a alakohta) ja yleistä etua koskevasta syystä (9 artikla 2 kohdan g alakohta). Yleistä etua koskevasta henkilötietojen käsittelyperusteesta säädetään tietosuoja-asetuksen 9 artiklan 2 kohdan g alakohdassa seuraavasti: 

”käsittely on tarpeen tärkeää yleistä etua koskevasta syystä unionin oikeuden tai jäsenvaltion lainsäädännön nojalla, edellyttäen että se on oikeasuhteinen tavoitteeseen nähden, siinä noudatetaan keskeisiltä osin oikeutta henkilötietojen suojaan ja siinä säädetään asianmukaisista ja erityisistä toimenpiteistä rekisteröidyn perusoikeuksien ja etujen suojaamiseksi”. 

Tärkeää yleistä etua koskevaan käsittelyperusteeseen viitataan myös tietosuoja-asetuksen johdantolauseessa (53 ja 54). Niistä ei kuitenkaan käy tarkemmin ilmi, mitä tarkoittaa tärkeä yleinen etu. Esityksessä katsotaan, että tärkeä yleinen etu on kyseessä, jos viranomainen käsittelee erityisiä henkilötietoryhmiä koskevia tietoja laissa säädetyn tehtävän hoitamiseen ja jos laista tällöin käy nimenomaisesti ilmi se, että erityisiä henkilötietoryhmiä koskevien tietojen käsittely on tarpeen laissa säädetyn tehtävän hoitamiseksi.  

Lisäksi ehdotetun tietosuojalain 6 §:n 1 momentissa säädettäisiin eräistä poikkeuksista tietosuoja-asetuksen 9 artiklan 1 kohdan soveltamiseen. Mainitun 1 momentin 2 kohdan mukaan 9 artiklan 1 kohta ei tulisi sovellettavaksi tietojen käsittelyyn, josta säädetään laissa tai joka johtuu välittömästi rekisterinpitäjälle laissa säädetystä tehtävästä. Rekisteröidyn oikeuksien suojaamiseksi on kuitenkin toteutettava tarvittavat suojatoimenpiteet, esimerkiksi tietosuojalakiehdotuksen 6 §:n 2 momentissa esitetyillä tavoilla. 

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla hallintoasioiden hoitamisessa ei yleensä ole tarpeen käsitellä erityisiä henkilötietoryhmiä koskevia tietoja. Joissakin yksittäisissä hallintoasioissa on kuitenkin tarpeen käsitellä henkilön terveydentilaa koskevia tietoja. Porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain 109 §:n 1 momentin mukaan maa- ja metsätalousministeriöllä, Maaseutuvirastolla sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella on salassapitosäännösten estämättä oikeus saada muulta viranomaiselta tai julkista tehtävää hoitavalta taholta sellaisia hakijaa tai tuen saajaa, tämän terveydentilaa, taloudellista asemaa ja liike- tai ammattitoimintaa, julkisista varoista myönnettyä rahoitusta tai muuta tuen kannalta merkityksellistä olosuhdetta koskevia tietoja, jotka ovat välttämättömiä tukea koskevan asian käsittelemiseksi. Kolttalain 55 a §:ssä viitataan tiedonsaantioikeudessa ja tietojen luovuttamisessa porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain 109 §:ään. 

Edellä mainitut maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan säännökset, joissa edellytetään terveydentilaa koskevien tietojen käsittelyä, voidaan edellä mainituin perustein katsoa täyttävän tietosuoja-asetuksen ja tietosuojalakiehdotuksen edellytykset, koska käsittely johtuu laissa säädetystä tehtävästä ja koska suojatoimista on huolehdittava. Esityksessä katsotaan, ettei säännöksiä, jotka koskevat tietojen luovuttamista salassapitosäännösten estämättä, ole tarpeen arvioida tietosuoja-asetuksen mukaisuuden osalta, koska tietosuoja-asetuksessa ei säädetä tietojen julkisuudesta tai salassapidosta.  

2.7.4  2.7.4 Tietosuoja-asetuksen 10 artikla

Tietosuoja-asetuksen 10 artiklassa säädetään rikostuomioihin ja rikkomuksiin liittyvien henkilötietojen käsittelystä seuraavasti: 

”Rikostuomioihin ja rikkomuksiin tai niihin liittyviin turvaamistoimiin liittyvien henkilötietojen käsittely 6 artiklan 1 kohdan perusteella suoritetaan vain viranomaisen valvonnassa tai silloin, kun se sallitaan unionin oikeudessa tai jäsenvaltion lainsäädännössä, jossa säädetään asianmukaisista suojatoimista rekisteröidyn oikeuksien ja vapauksien suojelemiseksi. Kattavaa rikosrekisteriä pidetään vain julkisen viranomaisen valvonnassa.” 

Voimassa olevan lainsäädännön osalta voidaan todeta seuraavaa. Henkilötietolain 11 §:n mukaan arkaluonteisten henkilötietojen käsittely on kielletty. Arkaluonteisina tietoina pidetään henkilötietoja, jotka kuvaavat tai on tarkoitettu kuvaamaan muun muassa rikollista tekoa, rangaistusta tai muuta rikoksen seuraamusta (11 §:n 1 momentin 3 kohta).  

Tietosuoja-asetuksessa säädetään arkaluonteisten henkilötietojen sijaan erityisistä henkilötietoryhmistä (9 artikla). Rikollista tekoa, rangaistusta tai muuta rikoksen seuraamusta koskevat tiedot eivät ole tietosuosuoja-asetuksen 9 artiklassa tarkoitettuja erityisiä henkilötietoryhmiä koskevia tietoja. Sen sijaan tietosuoja-asetuksen 10 artiklassa asetetaan erilliset vaatimukset näiden tietojen käsittelylle. 

Tietosuoja-asetuksen 10 artiklan sanamuodon perusteella voidaan todeta, että siinä on kyse ainakin niistä henkilötiedoista, joiden mukaan henkilö on tuomittu rangaistukseen jostakin rikoksesta tai rikkomuksesta taikka henkilölle on määrätty sakko- tai rikesakkorangaistus. Ruotsin selvityksessä koskien tietosuoja-asetuksen kansallista täytäntöönpanoa (SOU 2017:39, s. 193) tarkastellaan rikostuomio- ja rikkomus-sanojen (ruotsiksi överträdelse) englannin- ja ranskankielistä käännöstä (”criminal convictions” ja ”condamnations pénales et aux infractions”). Selvityksessä todetaan seuraavasti: det som avses med termen överträdelser är överträdelser som innefattar brott. Tietosuoja-asetuksen 10 artiklan sanamuodosta tai johdantolauseista ei selviä, sovelletaanko ja missä laajuudessa artiklaa epäiltyihin rikoksiin tai rikkomuksiin. Tietosuoja-asetuksen 10 artiklassa viitataan myös rikostuomioihin ja rikkomuksiin liittyviin turvaamistoimiin. Esityksessä katsotaan, että tietosuoja-asetuksen 10 artiklassa tarkoitetaan rikosoikeudellisia turvaamistoimenpiteitä. Rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan uudistuksen esitöiden mukaan rikosoikeudellisia (prosessuaalisia) turvaamistoimenpiteitä ovat pakkolaitokseen eristäminen, menettämisseuraamukset (konfiskaatio), rikoksen johdosta määrätty ajokielto, liiketoimintakielto, metsästyskielto sekä eläintenpitokielto (HE 44/2001 vp). Myös edellä mainitussa Ruotsin selvityksessä (SOU 2017:39, s. 193) katsotaan, että turvaamistoimilla tarkoitetaan rikosprosessuaalisia pakkokeinoja (ruotsiksi straffprocessuella tvångsåtgärder). Edellä olevan perusteella tietosuoja-asetuksen 10 artiklaan liittyen ei ole tarpeen tarkastella hallinnollisia seuraamuksia (ml. hallinnolliset turvaamistoimenpiteet). 

Tietosuoja-asetuksen 10 artiklan mukaan rikostuomioita, rikkomuksia ja niihin liittyviin turvaamistoimiin liittyvien henkilötietojen käsittely on sallittua, jos se suoritetaan vain viranomaisen valvonnassa tai silloin, kun se sallitaan unionin oikeudessa tai jäsenvaltion lainsäädännössä, jossa säädetään asianmukaisista suojatoimista rekisteröidyn oikeuksien ja vapauk-sien suojelemiseksi. Tietosuoja-asetuksen 10 artiklan sanamuodosta tai johdantolauseista ei löydy vastausta siihen, mitä tarkoittaa henkilötietojen käsittely viranomaisen valvonnassa. Kun henkilötietojen käsittelystä on joka tapauksessa säädettävä lain tasolla, arvioidaan tässä esityksessä tietosuoja-asetuksen 10 artiklaa kiinnittämällä huomiota siihen, että rikollista tekoa, rangaistusta ja siihen liittyvää seuraamusta koskevasta henkilötietojen käsittelystä on asianmukaisesti säädetty lain tasolla.  

Tietosuojalakiehdotuksen 7 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi rikostuomioihin ja rikkomuksiin tai niihin liittyviin turvaamistoimiin liittyvästä henkilötietojen käsittelystä. Säännöksen mukaan käsittely on sallittua muun muassa silloin, kun on kyse tietojen käsittelystä, josta on säädetty laissa tai joka johtuu välittömästi rekisterinpitäjälle laissa säädetystä tehtävästä. Tietosuojalakiehdotuksen 6 §:n 2 momentissa säädetään suojatoimenpiteistä erityisiä henkilötietoryhmiä koskevan käsittelyn yhteydessä. Kyseisiä suojatoimenpiteitä sovellettaisiin tietosuojalakiehdotuksen 7 §:n 2 momentin mukaan myös rikostuomioihin ja rikkomuksiin tai niihin liittyviin turvaamistoimiin liittyvään henkilötietojen käsittelyyn. Tietosuojalakiehdotuksen 6 §:n 2 momentissa mainitaan useita suojatoimenpiteitä. Yksi niistä on henkilötietojen salaaminen. Jäljempänä tarkastellaan jo voimassa olevaan lainsäädäntöön liittyviä salassapitosäännöksiä, joita voidaan pitää edellä mainittuina suojatoimenpiteinä. 

Yleislainsäännön osalta voidaan todeta, että tietosuoja-asetuksen 10 artiklassa tarkoitettuihin tietoihin liittyy julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 28 kohta, jonka mukaan salassa pidettäviä tietoja ovat ”hallintoviranomaisen asiakirjat ja rekisterit, jotka sisältävät tietoja tuomitusta taikka vangitusta tai muutoin vapautensa menettäneestä henkilöstä, jollei ole ilmeistä, että tiedon antaminen ei vaaranna asianomaisen tulevaa toimeentuloa, yhteiskuntaan sopeutumista tai turvallisuutta, ja jos tiedon antamiseen on perusteltu syy”. Mainitun julkisuuslain säännöksen mukaan salassa pidettäviä ovat myös esimerkiksi rikosrekisteriin, sakkorekisteriin, oikeushallinnon valtakunnalliseen tietojärjestelmään sekä eläintenpitokieltorekisteriin talletetut tiedot. Julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan salassa pidettäviä tietoja ovat poliisille ja muille esitutkintaviranomaisille ja syyttäjälle sekä tarkastus- ja valvontaviranomaisille tehdyt ilmoitukset rikoksesta, esitutkintaa ja syyteharkintaa varten saadut ja laaditut asiakirjat sekä haastehakemus, haaste ja siihen annettu vastaus rikosasiassa, kunnes asia on ollut esillä tuomioistuimen istunnossa taikka kun syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai kun asia on jätetty sikseen, jollei ole ilmeistä, että tiedon antaminen niistä ei vaaranna rikoksen selvittämistä tai tutkinnan tarkoituksen toteutumista tai ilman painavaa syytä aiheuta asiaan osalliselle vahinkoa tai kärsimystä tai estä tuomioistuinta käyttämästä oikeuttaan määrätä asiakirjojen salassapidosta oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain (370/2007) mukaan. Tietosuoja-asetuksen 10 artiklaan liittyvät myös esimerkiksi edellä mainitun oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain säännökset.  

Maa- ja metsätalousministeriön lainsäädännössä on muutamia esimerkkejä säännöksistä, joiden nojalla viranomaiset ja julkista hallintotehtävää hoitavat organisaatiot käsittelevät rikollista tekoa, rangaistusta ja rikokseen liittyviä seuraamuksia koskevia henkilötietoja. Kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmälain 64 §:ssä säädetään ns. rikkomusrekisteristä. Rekisteriin talletetaan yhteisen kalastuspolitiikan vastaisista teoista määrättyjä rangaistuksia ja seuraamuksia koskevia tietoja. Rekisteriin talletetaan sekä hallinnollisessa menettelyssä määrättyjä että rikosprosessissa määrättyjä rangaistuksia ja seuraamuksia. Velvollisuudesta pitää kyseistä rekisteriä säädetään EU-lainsäädännössä. Jäsenvaltiotasolla ja kansallisella lailla velvoite pitää kyseistä rekisteriä on annettu Maaseutuvirastolle. Kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmälain 58 §:ssä (esitutkintaviranomaisen, syyttäjän ja tuomioistuimen ilmoitusvelvollisuus) säädetään seuraavasti: 

”Jos 49 tai 51 §:ssä tarkoitettua tekoa tai laiminlyöntiä koskeva rikosasia on tullut esitutkintaviranomaisen tutkittavaksi muusta syystä kuin 2 luvussa tarkoitetun valvontaviranomaisen tai Maaseutuviraston tekemän rikosilmoituksen johdosta, esitutkintaviranomaisen on ilmoitettava asiasta ja toimitettava esitutkintaa varten saadut ja laaditut asiakirjat Maaseutuvirastolle. 

Esitutkintaviranomaisen, syyttäjän ja tuomioistuimen on ilmoitettava Maaseutuvirastolle niistä päätöksistä ja tuomioista, jotka koskevat 49 ja 51 §:ssä tarkoitettua tekoa tai laiminlyöntiä.” 

Eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annetun lain 32 §:n 1 momentin mukaan Elintarviketurvallisuusvirasto pitää eläinlääkäreistä rekisteriä ja 2 momentissa säädetään rekisteriin talletettavista tiedoista. Pykälän 3 momentin mukaan Elintarviketurvallisuusvirasto voi tallettaa eläinlääkärirekisteriin kyseisessä laissa säädettyjen valvontatehtävien hoitamisen edellyttämät tiedot eläinlääkärinammatin harjoittajan ammattitoiminnassaan saamasta varoituksesta, sakko- tai vankeusrangaistuksesta sekä viraltapanosta tai virantoimituksesta erottamisesta. Nämä tiedot samoin kuin 2 momentissa tarkoitetut tiedot voidaan tallettaa rekisteriin, vaikka asiaa koskeva päätös ei ole lainvoimainen. 

Eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annetun lain mukaan tiedot, joita tarkoitetaan 32 §:n 3 momentissa, poistetaan eläinlääkärirekisteristä, kun päätöksen tai muun ratkaisun antamisesta on kulunut kymmenen vuotta, jos nimikirjalaissa (1010/1989) ei säädetä merkinnän poistamiselle pitempää määräaikaa. Rekisterimerkintä rangaistuksesta poistetaan eläinlääkärirekisteristä myös, kun rangaistukseen tuomitsemisen syynä olleen teon rangaistavuus on poistettu. Jos eläinlääkärirekisteriin merkitty tieto perustuu päätökseen, joka ei ole vielä lainvoimainen ja päätös sittemmin kumotaan, on tieto poistettava välittömästi kumoamista koskevan päätöksen saatua lainvoiman. 

Muita esimerkkejä tietosuoja-asetuksen 10 artiklan soveltamisalaan kuuluvien henkilötietojen käsittelystä ovat eläintenpitokieltoa ja metsästyskieltoa koskevat säännökset.  

Eläintenpitokieltorekisteristä annetun lain (21/2011) 4 §:n mukaan rekisteriin talletetuista tiedoista saa salassapitosäännösten estämättä antaa tietoja esimerkiksi eläintenpitokiellon noudattamisen valvomiseksi kiellon valvonnasta huolehtiville eläinsuojelulain 34, 34 a ja 35–37 §:ssä mainituille viranomaisille (1 kohta) ja maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmästä annetussa laissa tarkoitettuun tietojärjestelmään talletettavaksi ja käytettäväksi sellaisten maatalous-, elintarvike- ja maaseutuelinkeinohallinnon tehtävien hoitoa varten, joissa eläintenpitokielto laissa erikseen säädetyissä tapauksissa on otettava tai voidaan ottaa huomioon. Eläintenpitokiellon käsittelyn sallivia säännöksiä on eräistä ohjelmaperusteisista viljelijäkorvauksista annetun lain (1360/2014) 17 §:ssä, maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain (1559/2001) 16 §:ssä ja Euroopan unionin suorista tuista maataloudelle annetun lain (193/2013) 8 §:ssä.  

Metsästyslain (615/1993) 78 a §:n mukaan tuomioistuimen on ilmoitettava metsästäjärekisterin pitäjälle (s.o. Suomen riistakeskus) ratkaisustaan, jolla on määrätty metsästyskielto. Riistanhoitomaksulain 7 b §:ssä säädetään metsästysrekisteriin merkittävistä tiedoista. Voimassa oleva metsästyskielto on yksi rekisteriin merkittävistä tiedoista. Riistanhoitomaksulain 7 c §:ssä taas säädetään siitä, mitä tietoja voidaan salassapitosäännösten estämättä luovuttaa metsästäjärekisteristä. Metsästyskieltoa koskeva tieto voidaan mainitun säännöksen perusteella luovuttaa esimerkiksi riistanhoitoyhdistykselle valvontaa varten.  

Myös unionin lainsäädännössä on vaatimuksia ilmoittaa rikkomuksista komissiolle. Esimerkiksi tieteellisiin tarkoituksiin käytettävien eläinten suojelusta annetun direktiivin 2010/63/EU nojalla annetun komission täytäntöönpanopäätöksen (2012/707/EU) liitteen I kohdan E alakohdan 4 mukaan jäsenvaltion on ilmoitettava säännösten rikkomuksista komissiolle. Tiedot on ilmoitettava rikkomisten luonteesta sekä niihin perustuvista oikeudellisista ja hallinnollisista toimista raportointijakson ajalta. Siltä osin kuin muualla lainsäädännössä säädetään esimerkiksi kyseisten tietojen käsittelyyn liittyvistä suojatoimista, tulevat ne luonnollisestikin noudatettaviksi maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan viranomaisissa ja julkisia hallintotehtäviä hoitavissa siltä osin kuin näiden lakisääteisiin tehtäviin kuuluu tällaisten tietojen käsittely. Maa- ja metsätalousministeriön käsityksen mukaan tietosuoja-asetuksen artikla ei koske hallinnollisia seuraamuksia. Jos myöhemmin hallinnollisten seuraamusten osalta päädyttäisiin siihen tulokseen, että ne kuuluvat tietosuoja-asetuksen 10 artiklan soveltamisalaan, tältäkin osin esityksessä katsotaan, että asianomaisista suojatoimenpiteistä olisi tarkoituksenmukaista säätää oikeusministeriön hallinnonalaan kuuluvalla yleislailla. Tässä yhteydessä voidaan todeta, että oikeusministeriöllä on vireillä hanke rangaistusluonteisia hallinnollisia seuraamuksia koskevan yleisen lainsäädännön valmistelusta (OM038:00/2017). 

Esityksessä katsotaan, että maa- ja metsätalousministeriön lainsäädännössä on asianmukaisesti säädetty siitä, minkä tehtävien hoidossa on mahdollista käsitellä rikollista tekoa, rangaistusta tai rikoksen seuraamusta koskevia tietoja. Kuten edellä tässä luvussa on todettu, tietosuojalakiehdotukseen sisältyy säännös, joka koskee rikostuomioihin ja rikkomuksiin tai niihin liittyviin turvaamistoimiin liittyvää henkilötietojen käsittelyä (ml. suojatoimenpiteet). Esityksessä katsotaan, että julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 3 ja 28 kohdan salassapitosäännöksiä voidaan pitää tietosuoja-asetuksen 10 artiklassa tarkoitettuina suojatoimenpiteinä. Esityksessä katsotaan, ettei tietosuoja-asetuksen 10 artiklan osalta ole tarpeen tarkistaa maa- ja metsä-talousministeriön hallinnonalan lainsäädäntöä. 

2.7.5  2.7.5 Tietosuoja-asetuksen III luku

Tietosuoja-asetuksen III luvussa säädetään rekisteröidyn oikeuksista. Tietosuoja-asetuksen 12 artikla sisältää rekisteröidyn informointia koskevan säännöksen ja rekisteröidyn oikeuksien käyttämiseen liittyviä menettelysäännöksiä. Tietosuoja-asetuksen 13 ja 14 artikla sisältävät rekisteröidyn informointia koskevat säännökset. Tietosuoja-asetuksen 15 artiklassa säädetään rekisteröidyn oikeudesta saada pääsy tietoihin. Viime mainittu vastaa henkilötietolaissa säädettyä rekisteröidyn tarkastusoikeutta. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lainsäädännössä ei ole erityissäännöksiä edellä mainituista asioista.  

Tietosuoja-asetuksen III luvussa säädetään muun muassa seuraavista rekisteröidyn oikeuksista: 

oikeus tietojen oikaisemiseen (16 artikla); 

oikeus tietojen poistamiseen (17 artikla); 

oikeus käsittelyn rajoittamiseen (18 artikla) ja 

oikeus vastustaa henkilötietojen käsittelyä (21 artikla). 

Tietosuoja-asetuksen 23 artikla sallii tiettyjen edellytysten täyttyessä sen, että unionin tai jäsenvaltion lainsäädännöllä rajoitetaan edellä mainittujen oikeuksien käyttöä. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lainsäädännössä on pääsääntöisesti kyse lakisääteisten tehtävien hoitamisesta. Moneen lakisääteiseen tehtävään liittyy julkisen vallan käyttöä. Seuraavassa arvioidaan erityissäännösten tarvetta lakisääteisten tehtävien hoitamisen näkökulmasta. 

Tietosuoja-asetuksen 16 artiklan mukaan rekisteröidyllä on oikeus vaatia, että rekisterinpitäjä oikaisee ilman aiheetonta viivytystä rekisteröityä koskevat epätarkat ja virheelliset henkilötiedot. Kyseisen artiklan mukaan, ottaen huomioon tarkoitukset, joihin tietoja käsiteltiin, rekisteröidyllä on oikeus saada puutteelliset henkilötiedot täydennettyä, muun muassa toimittamalla lisäselvitys. Tältä osin voidaan todeta, että 16 artikla kytkeytyy 5 artiklan 1 kohdan d alakohtaan, jossa muun muassa todetaan, että käsittelyn tarkoituksiin nähden epätarkat ja virheelliset henkilötiedot poistetaan. Esityksessä katsotaan, että kun otetaan huomioon tietosuoja-asetuksen 12 artiklan menettelysäännökset, tietosuoja-asetuksen 23 artiklan tarkoittamille rekisteröidyn oikeuksien rajoittamiselle ei näyttäisi olevan tarvetta viranomaisten lakisääteisten tehtävien osalta.  

Tietosuoja-asetuksen 17 artiklassa säädetään oikeudesta tietojen poistamiseen. Asetuksen 17 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuja rekisteröidyn oikeuksia koskevia säännöksiä ei sovelleta, jos käsittely on tarpeen ”rekisterinpitäjään sovellettavaan unionin oikeuteen tai jäsenvaltion lainsäädäntöön perustuvan, käsittelyä edellyttävän lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi tai jos käsittely tapahtuu yleistä etua koskevan tehtävän suorittamista tai rekisterinpitäjälle kuuluvan julkisen vallan käyttämistä varten”(3 kohta b alakohta). Edellä mainittu poikkeus huomioon ottaen ei ole tarvetta maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla erityissäännöksille. 

Tietosuoja-asetuksen 18 artiklan 1 kohdassa säädetään rekisteröidyn oikeudesta rajoittaa henkilötietojen käsittelyä seuraavasti: 

”Rekisteröidyllä on oikeus siihen, että rekisterinpitäjä rajoittaa käsittelyä, jos kyseessä on yksi seuraavista: 

a) rekisteröity kiistää henkilötietojen paikkansapitävyyden, jolloin käsittelyä rajoitetaan ajaksi, jonka kuluessa rekisterinpitäjä voi varmistaa niiden paikkansapitävyyden; 

b) käsittely on lainvastaista ja rekisteröity vastustaa henkilötietojen poistamista ja vaatii sen sijaan niiden käytön rajoittamista; 

c) rekisterinpitäjä ei enää tarvitse kyseisiä henkilötietoja käsittelyn tarkoituksiin, mutta rekisteröity tarvitsee niitä oikeudellisen vaateen laatimiseksi, esittämiseksi tai puolustamiseksi; 

d) rekisteröity on vastustanut henkilötietojen käsittelyä 21 artiklan 1 kohdan nojalla odotettaessa sen todentamista, syrjäyttävätkö rekisterinpitäjän oikeutetut perusteet rekisteröidyn perusteet.” 

Tietosuoja-asetuksen 18 artiklan 2 kohdassa todetaan, että jos ”käsittelyä on rajoitettu 1 kohdan nojalla, näitä henkilötietoja saa, säilyttämistä lukuun ottamatta, käsitellä ainoastaan rekisteröidyn suostumuksella taikka oikeudellisen vaateen laatimiseksi, esittämiseksi tai puolustamiseksi tahi toisen luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön oikeuksien suojaamiseksi tai tärkeää unionin tai jäsenvaltion yleistä etua koskevista syistä”. Lausuntokierroksella olleessa esitysluonnoksessa katsottiin, että säännös mahdollistaa henkilötietojen käsittelyn, jos kyse on unionin tai kansalliseen lainsäädäntöön perustuvasta tehtävästä. Kyseinen kanta perustui Ruotsin selvitykseen tietosuoja-asetukseen liittyen (SOU 2017:39, s. 122 ja 123). Ruotsin selvityksessä todetaan, että lainsäädännössä selkeytettäisiin se, että henkilötietoja saa käsitellä, jos käsittely on välttämätöntä muun muassa rekisterinpitäjän sellaisen yleisen edun mukaisen tehtävän hoitamiseksi, joka perustuu lakiin tai muuhun säädökseen tai jos kyseessä on rekisterinpitäjän julkisen vallan käyttöön liittyvä tehtävä, joka perustuu lakiin tai muuhun säädökseen (förslag till lag med kompletterande bestämmelser till EU:s dataskyddsförordning, 4 §, SOU 2017:39 s. 41). Tietosuojavaltuutettu totesi lausunnossaan maa- ja metsätalousministeriön esitysluonnoksen perustelujen osalta, ettei valtuutetun näkemyksen mukaan pelkästään se seikka, että henkilötietojen käsittely perustuu laissa säädettyyn tehtävään, ole riittävä peruste rajoittaa 18 artiklan soveltamista. Valtuutettu viittasi lausunnossaan mahdollisuuteen rajoittaa rekisteröidyn oikeutta 23 artiklan nojalla edellyttäen, että mainitun artiklan edellytykset täyttyvät.  

Tietosuojalakiehdotukseen ei sisälly säännöstä, jolla poikettaisiin tietosuoja-asetuksen 18 artiklasta julkisen sektorin osalta. Yleislakiin näyttäisi siten tulevan 18 artiklaa koskeva poikkeus vain siltä osin kuin on kyse henkilötietojen käsittelystä journalistisen, akateemisen, taiteellisen tai kirjallisen ilmaisun tarkoituksia varten (tietosuojalakiehdotus 27 §); tieteellisiä ja historiallisia tutkimustarkoituksia sekä tilastollisia tarkoituksia varten (tietosuojalakiehdotus 31 §) sekä yleisen edun mukaisia arkistointitarkoituksia varten (tietosuojalakiehdotus 33 §). Tässä yhteydessä voidaan todeta, että Ruotsin yleislakiin on tarkoitus sisällyttää yleinen valtuussäännös, joka mahdollistaisi rekisteröidyn oikeuksien rajoittamisen tietosuoja-asetuksen 23 artiklan sekä 89 artiklan 2 kohdan ja 3 kohdan nojalla (Regeringens proposition 2017/18:105, förslag till lag med kompletterande bestämmelser till EU:s dataskyddsförordning, 5 kap. 3 §).  

Maa- ja metsätalousministeriön tiedossa on, että väestötietojärjestelmästä ja Väestötietokeskuksen varmennepalvelusta annettuun lakiin (661/2009) olisi tarkoitus sisällyttää säännös, jolla poikettaisiin tietosuoja-asetuksen 18 artiklan oikeuksista (VM144:00/2017). Poikkeus koskisi 18 artiklan 1 kohdan kaikkia alakohtia. Samoin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan eräisiin erityislakeihin olisi tarkoitus sisällyttää 18 artiklaa koskeva poikkeussäännös (STM/3551/2017). Viimeksi mainitussa esitysluonnoksessa erityissäännös ei koskisi kaikkia tietosuoja-asetuksen 18 artiklan 1 kohdan alakohtia. Tietosuoja-asetuksen 18 artiklaan liittyen asetuksen 67 johdantolauseessa todetaan seuraavasti: 

”Henkilötietojen käsittelyä rajoittavia menetelmiä voisivat olla muun muassa valittujen tietojen siirtäminen toiseen käsittelyjärjestelmään, käyttäjien pääsyn estäminen valittuihin henkilötietoihin tai julkaistujen tietojen väliaikainen poistaminen verkkosivustolta. Automaattisissa rekistereissä käsittelyn rajoittaminen olisi lähtökohtaisesti varmistettava teknisin keinoin niin, että henkilötiedot eivät enää myöhemmin joudu käsittelytoimien kohteeksi eikä niitä enää voi muuttaa. Henkilötietojen käsittelyn rajoittaminen olisi ilmaistava järjestelmässä selvästi.” 

Hallintolain tarkoituksena on toteuttaa ja edistää hyvää hallintoa sekä oikeusturvaa hallintoasioissa. Tietosuoja-asetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaan rekisteröity voi vaatia henkilötietojensa käsittelyn rajoittamista, jos hän kiistää henkilötietojen paikkansapitävyyden. Esityksessä katsotaan, että siltä osin kuin hallintolain 6 luvun säännöksiä asian selvittämisestä ja asianosaisen kuulemisesta sovelletaan, ei ole enää tarpeen soveltaa tietosuoja-asetuksen 18 artiklan 1 kohdan a alakohdan säännöstä. Perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Mainitun säännöksen mukaan kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Ehdotetut säännökset, joiden mukaan henkilötietojen käsittelyyn ei sovellettaisi tietosuoja-asetuksen 18 artiklaa, tarkoittavat, ettei henkilötietojen käsittelyä näissä tapauksissa rajoitettaisi tietosuoja-asetuksen tarkoittamalla tavalla. Rekisteröity voisi siis tehdä mainittuja 18 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettuja väitteitä ja rekisterinpitäjä olisi velvollinen ratkaisemaan asiat hallintolain mukaan.  

Esityksessä katsotaan, että siltä osin kuin on kyse rekisteröidyn väitteestä, etteivät tiedot pidä paikkansa, rekisteröity voi vaatia tietosuoja-asetuksen 16 artiklan perusteella tietojensa oikaisemista. Hallintolain 25 §:ssä säädetään asioiden yhdessä käsittelemisestä. Rekisterinpitäjän tulee suoraan hallintolain perusteella huolehtia siitä, että mahdollinen muu vireillä oleva hallintoasia ja vaatimus tietojen oikaisemisesta käsitellään yhdessä, jos asiat liittyvät toisiinsa. Esityksessä katsotaan, että ennen kuin tietojen täsmällisyyttä koskeva asia on ratkaistu, rekisterinpitäjällä ei ole oikeutta luovuttaa kyseisiä tietoja sivulliselle. Tämä perustuu siihen, että luovuttaminen on yksi henkilötietojen käsittelytoimi ja siltä osin on noudatettava tietosuoja-asetuksen 5 artiklan vaatimuksia (tässä täsmällisyysvaatimus). 

Esityksessä katsotaan, että siltä osin kuin rekisteröity katsoo, että hänen henkilötietojensa käsittely on lainvastaista, tämä voi joko saattaa asian vireille tietosuoja-asetuksen 77 artiklan mukaisesti (s.o. valitus valvontaviranomaiselle) tai vaihtoehtoisesti rekisteröity voi saattaa hallintolain nojalla vireille vaatimuksen siitä, että lainvastainen henkilötietojen käsittely on lopetettava. Viimeksi mainitussa tilanteessa rekisterinpitäjän on ratkaistava asia hallintolain menettelysäännöksiä noudattaen.  

Kuten edellä on jo todettu, nimenomaan hallintolain säännökset jo toteuttavat ja edistävät hyvää hallintoa sekä oikeusturvaa hallintoasioissa. Lisäksi voidaan rekisteröidyn oikeusturvan osalta todeta, että edellä mainituissa tapauksissa rekisteröity voi käyttää muita tietosuoja-asetuksen III luvussa (rekisteröidyn oikeudet) ja VIII luvussa (oikeussuojakeinot, vastuu ja seuraamukset) säädettyjä oikeuksiaan. Tästä syystä esityksessä katsotaan, että maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lainsäädännössä tulisi säätää poikkeuksista tietosuoja-asetuksen 18 artiklan 1 kohdan a ja b alakohtiin, siltä osin kuin kyse on henkilötietojen käsittelystä, joka liittyy toimintaan, johon sovelletaan hallinnon yleislakeja. Säännökset sisällytettäisiin osin organisaatiolakeihin ja osin substanssilakeihin. Lisäksi tällainen säännös sisällytettäisiin tietojärjestelmälakiin. Esityksessä katsotaan, että edellä esitettyjen viranomaisen toimintaan liittyvien yleisten lainsäädännöllisten reunaehtojen lisäksi kiinteistötietojärjestelmään ja sen yhteiskunnalliseen merkitykseen liittyy erityisiä perusteita sille, että tietosuoja-asetuksen mukaista kansallista liikkumavaraa käytettäisiin kiinteistötietojärjestelmän osalta. Esityksessä ehdotetaan poikettavaksi kiinteistötietojärjestelmään kuuluvien tietojen osalta kaikista tietosuoja-asetuksen 18 artiklan 1 kohdan alakohdista. Näiltä osin on siten tarpeellista rajoittaa rekisteröidylle asetuksen mukaan kuuluvaa oikeutta rajoittaa omien henkilötietojensa käsittelyä.  

Kiinteistötietojärjestelmä koostuu kiinteistörekisterilain mukaisista tiedoista, lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin merkittävistä tiedoista sekä muista lainsäädännössä erikseen määritellyistä tiedoista. Kiinteistöjaotus (kiinteistörekisteri) luo käytännössä perustan kiinteän omaisuuden omistamiselle ja kiinteistöjärjestelmälle. Lainhuuto- ja kiinteistörekisteriin puolestaan sisältyvät kiinteistön omistajatiedot (lainhuudot), kiinteistöön kohdistuvat kiinnitykset sekä erityiset oikeudet (esim. vuokraoikeudet ja hallinnanjakosopimukset). Lainhuuto- ja kiinnitysrekisteri on julkisesti luotettava rekisteri. 

Kiinteistötietojärjestelmään sisältyvät maanomistusyksiköitä sekä niiden omistusta ja vakuuskäyttöä koskevat tiedot muodostavat yhdessä niin sanotun perusrekisterikokonaisuuden. Jatkuvasti ylläpidetyt ja luotettavat kiinteistö- sekä lainhuuto- ja kiinnitysrekisteri ovat käytännössä ehdoton edellytys luototus- ja vakuusjärjestelmän keskeytymättömälle toiminnalle ja kiinteistöjä koskevien oikeustoimien osapuolten oikeusturvan toteutumiselle. 

Kiinteistötietojärjestelmään sisältyvät mainitut tiedot muodostavat käytännössä luotonannon perustan, ja siten niiden jatkuva käytettävyys on kriittistä viranomaisten sekä luottolaitosten toiminnalle. Tietosuoja-asetuksen 18 artiklan mukaisen rajoitusoikeuden täysimittainen käyttäminen voisi tästä syystä käytännössä vaarantaa kiinteistöjen vaihdantaan ja vakuuskäyttöön liittyvien yhteiskunnan keskeisten prosessien häiriöttömän jatkumisen. Edellä mainituista syistä poikkeusta 18 artiklan soveltamisesta pidetään tarpeellisena. 

Tietosuoja-asetuksen 23 artiklassa säädetään seuraavasti: 

”1. Rekisterinpitäjään tai henkilötietojen käsittelijään sovellettavassa unionin oikeudessa tai jäsenvaltion lainsäädännössä voidaan lainsäädäntötoimenpiteellä rajoittaa 12–22 artiklassa ja 34 artiklassa sekä 5 artiklassa, siltä osin kuin sen säännökset vastaavat 12–22 artiklassa säädettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia, säädettyjen velvollisuuksien ja oikeuksien soveltamisalaa, jos kyseisessä rajoituksessa noudatetaan keskeisiltä osin perusoikeuksia ja -vapauksia ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätön ja oikeasuhteinen toimenpide, jotta voidaan taata 

a) kansallinen turvallisuus; 

b) puolustus; 

c) yleinen turvallisuus; 

d) rikosten ennalta estäminen, tutkinta, paljastaminen tai rikoksiin liittyvät syytetoimet taikka rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpano, mukaan lukien yleiseen turvallisuuteen kohdistuvilta uhkilta suojelu tai tällaisten uhkien ehkäisy; 

e) muut unionin tai jäsenvaltion yleiseen julkiseen etuun liittyvät tärkeät tavoitteet, erityisesti unionille tai jäsenvaltiolle tärkeä taloudellinen tai rahoituksellinen etu, mukaan lukien rahaan, talousarvioon ja verotukseen liittyvät asiat sekä kansanterveys ja sosiaaliturva; 

f) oikeudellisen riippumattomuuden ja oikeudellisten menettelyjen suojelu; 

g) säänneltyä ammattitoimintaa koskevan ammattietiikan rikkomisen torjunta, tutkinta, selvittäminen ja syytteeseenpano; 

h) valvonta-, tarkastus- tai sääntelytehtävä, joka satunnaisestikin liittyy julkisen vallan käyttöön a–e ja g alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa; 

i) rekisteröidyn suojelu tai muille kuuluvat oikeudet ja vapaudet; 

j) yksityisoikeudellisten kanteiden täytäntöönpano. 

2. Edellä 1 kohdassa tarkoitettujen lainsäädäntötoimenpiteiden on sisällettävä tarpeen mukaan erityisiä säännöksiä, jotka koskevat ainakin 

a) käsittelytarkoitusta tai käsittelyn ryhmiä; 

b) henkilötietoryhmiä; 

c) käyttöön otettujen rajoitusten soveltamisalaa; 

d) suojatoimia, joilla estetään väärinkäyttö tai lainvastainen pääsy tietoihin tai niiden siirtäminen; 

e) rekisterinpitäjän tai rekisterinpitäjien ryhmien määrittämistä; 

f) tietojen säilytysaikoja ja sovellettavia suojatoimia ottaen huomioon käsittelyn tai käsittelyryhmien luonne, laajuus ja tarkoitukset; 

g) rekisteröidyn oikeuksiin ja vapauksiin kohdistuvia riskejä; ja 

h) rekisteröityjen oikeutta saada tietoa rajoituksesta, paitsi jos tämä voisi vaarantaa rajoituksen tarkoituksen.” 

Kuten edellä on jo todettu, maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla 18 artiklan soveltamisesta poikettaisiin siltä osin kuin kyse on rekisterinpitäjistä, joiden on noudatettava hallintolakia. Tietosuoja-asetuksen 23 artiklan 1 kohdassa mainituista perusteluista tällöin on kyseessä ”muut unionin tai jäsenvaltion yleiseen julkiseen etuun liittyvät tärkeät tavoitteet” (e kohta) ja ”valvonta-, tarkastus- tai sääntelytehtävä, joka satunnaisestikin liittyy julkisen vallan käyttöön a–e ja g alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa”.  

Esityksessä katsotaan, että tietosuoja-asetuksen 18 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdan osalta poikkeamiseen lakisääteisten tehtävien osalta on riittävät perusteet. Lakisääteisillä tehtävillä tarkoitetaan tässä siis viranomaisten tehtäviä ja julkisia hallintotehtäviä. Lisäksi asia on rajattu vain tietosuoja-asetuksen yhteen artiklaan (18 artikla) ja siltäkin osin vain kahteen alakohtaan. Kiinteistötietojärjestelmän osalta poikettaisiin 18 artiklan 1 kohdan kaikkien alakohtien osalta. Artiklan 1 kohdan d alakohdan osalta voidaan kuitenkin todeta, ettei se käytännössä sovellu silloin, kun henkilötietojen käsittelyn perusteena on lakisääteinen tehtävä. Säännöksessä viitataan asetuksen 21 artiklassa säädettyyn rekisteröidyn oikeuteen vastustaa henkilötietojen käsittelyä. Kyseistä oikeutta ei ole silloin, kun henkilötietojen käsittelyn perusteena on lakisääteinen tehtävä. 

Tietosuoja-asetuksen 18 artiklan 1 kohdan a alakohdan osalta voidaan todeta, että rekisteröity voi nykyisinkin saattaa vireille asian, jossa hän vaatii paikkansapitämättömien tietojen korjaamista. Henkilötietolain 29 §:ssä säädetään tietojen korjaamisesta. Rekisterinpitäjän, johon sovelletaan hallintolakia, tulee luonnollisestikin noudattaa asian käsittelyssä mainitun lain säännöksiä. Tietosuoja-asetuksen 18 artiklan 1 kohdan b alakohdan osalta voidaan taas todeta, että rekisteröity voisi hallintolain nojalla esittää viranomaiselle vaatimuksen, että lainvastainen henkilötietojen käsittely lopetetaan. Vaihtoehtoisesti rekisteröity voisi tehdä kantelun. Tietosuoja-asetuksen tuoma uusi oikeus on oikeastaan vain se, ettei henkilötietojen käsittelyä rajoitettaisi tietosuoja-asetuksen 4 asetuksen 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla eli rakentamalla tietojärjestelmiin uusia toiminnallisuuksia, joilla tietojen käsittely voitaisiin pysäyttää tai tiedot siirtää toiseen tietojärjestelmään. 

Kiinteistötietojärjestelmän osalta poikkeus koskisi kaikkia 18 artiklan 1 kohdan alakohtia.  

Tietosuoja-asetuksen 23 artiklassa säädetään, että asianomaisessa rajoituksessa tulee keskeisiltä osin noudattaa perusoikeuksia ja -vapauksia. Esityksessä katsotaan, että tämä edellytys täyttyy. Rekisteröidyn oikeusturvasta on keskeiseltä osin huolehdittu sillä, että viranomaiset ja julkisia hallintotehtäviä hoitavat noudattavat hallinnon yleislakeja. Vaikka rekisteröidyllä ei olisikaan käytössä juuri tietosuoja-asetuksen 18 artiklassa tarkoitettua oikeutta, rekisteröity voisi asiaansa (esimerkiksi tietojen paikkansapitämättömyys tai lainvastaisuus) liittyen käyttää esimerkiksi seuraavia oikeuksia: 

- rekisteröidyn oikeus saada pääsy tietoihin (15 art.) 

- oikeus tietojen oikaisemiseen (16 art.) ja 

- oikeus tehdä valitus valvontaviranomaiselle (77 art.). 

Lisäksi rekisteröidyn oikeusturvaa turvaavat muutkin hallintoa koskevat säännökset (virkavastuusäännökset ja laillisuusvalvonta).  

Tietosuoja-asetuksen 18 artiklan mukaan rekisteröidyllä on siis oikeus vaatia henkilötietojensa käsittelyn rajoittamista. Mainitun artiklan 2 kohdassa säädetään, että kun henkilötietojen käsittelyä on rajoitettu 1 kohdan nojalla, näitä henkilötietoja saa, säilyttämistä lukuun ottamatta, käsitellä muun muassa tärkeää unionin tai jäsenvaltion yleistä etua koskevista syistä. Esityksessä katsotaan, että jos lailla on viranomaiselle tai yksityiselle annettu hallintotehtävä, kyseistä hallintotehtävää voidaan pitää jäsenvaltion eli tässä tapauksessa Suomen yleisen edun mukaisena. Jolleivät nämä hallintotehtävät olisi yleisen edun mukaisia, ei niiden hoitamisesta olisi säädetty lailla. Jäsenvaltion yleisen edun määritteleminen kuuluu jäsenvaltiolle itselleen. Samoin voidaan katsoa, että on jäsenvaltion eli Suomen yleisen edun mukaista, ettei rekisteröity voisi 18 artiklaan perustuvalla vaatimuksellaan tarpeettomasti vaarantaa viranomaisen tai välillisen valtionhallinnon organisaation sellaisen tehtävän hoitamista, joka perustuu unionin lainsäädäntöön tai kansalliseen lakiin. Esityksessä katsotaan, että edellä kuvatulla tavalla tulevat yhteensovitetuiksi sekä rekisteröidyn oikeudet että tärkeä jäsenvaltion yleinen etu. 

Tietosuoja-asetuksen 20 artiklassa säädetään oikeudesta siirtää tiedot järjestelmästä toiseen. Kyseisen artiklan 3 kohdan mukaan tätä oikeutta ei sovelleta käsittelyyn, joka on tarpeen yleistä etua koskevan tehtävän suorittamista tai rekisterinpitäjälle kuuluvan julkisen vallan käyttämistä varten. Edellä mainittu poikkeus huomioon ottaen ei ole tarvetta maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla erityissäännöksille. 

Tietosuoja-asetuksen 21 artiklan 1 kohdassa säädetään oikeudesta vastustaa henkilötietojen käsittelyä seuraavasti: 

”Rekisteröidyllä on oikeus henkilökohtaiseen erityiseen tilanteeseensa liittyvällä perusteella milloin tahansa vastustaa häntä koskevien henkilötietojen käsittelyä, joka perustuu 6 artiklan 1 kohdan e tai f alakohtaan, kuten näihin säännöksiin perustuvaa profilointia. Rekisterinpitäjä ei saa enää käsitellä henkilötietoja, paitsi jos rekisterinpitäjä voi osoittaa, että käsittelyyn on olemassa huomattavan tärkeä ja perusteltu syy, joka syrjäyttää rekisteröidyn edut, oikeudet ja vapaudet tai jos se on tarpeen oikeusvaateen laatimiseksi, esittämiseksi tai puolustamiseksi.” 

Edellä mainitun 6 artiklan 1 kohdan e ja f alakohdat koskevat seuraavia henkilötietojen käsittelytilanteita:  

käsittely on tarpeen yleistä etua koskevan tehtävän suorittamiseksi tai rekisterinpitäjälle kuuluvan julkisen vallan käyttämiseksi (e alakohta); 

käsittely on tarpeen rekisterinpitäjän tai kolmannen osapuolen oikeutettujen etujen toteuttamiseksi, paitsi milloin henkilötietojen suojaa edellyttävät rekisteröidyn edut tai perusoikeudet ja -vapaudet syrjäyttävät tällaiset edut, erityisesti jos rekisteröity on lapsi (f alakohta). 

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lainsäädännössä henkilötietojen käsittelyn perusteena on pääsääntöisesti lakisääteinen tehtävä (tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta). Lakisääteisen tehtävän osalta tietosuoja-asetuksen 21 artikla ei tule sovellettavaksi. Edellä olevan perusteella katsotaan, ettei tietosuoja-asetuksen 23 artiklassa mainituille rajoituksille ole tarvetta 21 artiklan osalta.  

2.7.6  2.7.6 Tietosuoja-asetuksen IV luku

Tietosuoja-asetuksen IV luvussa säädetään rekisterinpitäjästä ja henkilötietojen käsittelijästä. Henkilötietojen käsittelijällä tarkoitetaan tietosuoja-asetuksen 4 artiklan 8 kohdan mukaan ”luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, viranomaista, virastoa tai muuta elintä, joka käsittelee henkilötietoja rekisterinpitäjän lukuun”. Määritelmässä viitataan niihin tilanteisiin, joissa rekisterinpitäjä on ulkoistanut rekisterinpitoon liittyviä tehtäviä. 

Tietosuoja-asetuksen IV luvun säännöksistä yhteisrekisterinpitäjää ja henkilötietojen käsittelijää koskevat säännökset liittyvät eräisiin maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan säännöksiin. Muulta osin maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lainsäädännössä ei ole tietosuoja-asetuksen IV lukuun liittyviä säännöksiä. 

Tietosuoja-asetuksen 26 artiklassa säädetään yhteisrekisterinpitäjistä seuraavasti: 

”1. Jos vähintään kaksi rekisterinpitäjää määrittää yhdessä käsittelyn tarkoitukset ja keinot, ne ovat yhteisrekisterinpitäjiä. Ne määrittelevät keskinäisellä järjestelyllä läpinäkyvällä tavalla kunkin vastuualueen tässä asetuksessa vahvistettujen velvoitteiden noudattamiseksi, erityisesti rekisteröityjen oikeuksien käytön ja 13 ja 14 artiklan mukaisten tietojen toimittamista koskevien tehtäviensä osalta, paitsi jos ja siltä osin kuin rekisterinpitäjiin sovellettavassa unionin oikeudessa tai jäsenvaltion lainsäädännössä määritellään rekisterinpitäjien vastuualueet. Järjestelyn yhteydessä voidaan nimetä rekisteröidyille yhteyspiste. 

2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetusta järjestelystä on käytävä asianmukaisesti ilmi yhteisten rekisterinpitäjien todelliset roolit ja suhteet rekisteröityihin nähden. Järjestelyn keskeisten osien on oltava rekisteröidyn saatavilla. 

3. Riippumatta 1 kohdassa tarkoitetun järjestelyn ehdoista rekisteröity voi käyttää tämän asetuksen mukaisia oikeuksiaan suhteessa kuhunkin rekisterinpitäjään ja kutakin rekisterinpitäjää vastaan.” 

Edellä olevan säännöksen perusteella voidaan todeta, että maa- ja metsätalousministeriön lainsäädännössä yhteisrekisterinpitäjistä säädetään lailla. Viranomaisten tai julkista hallintotehtävää hoitavien tahojen ei ole mahdollista toimia yhteisrekisterinpitäjinä pelkän rekisterinpitäjien keskinäisen järjestelyn perusteella. Viranomaistoiminta ja julkisten hallintotehtävien hoitaminen perustuu lakiin. 

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla on muutamia esimerkkejä siitä, miten lainsäädännön tasolla on määritelty yhteisrekisterinpitäjiä. Tietojärjestelmälain 5 §:ssä on määritelty maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmän rekisterinpitäjät ja se, miltä osin nämä rekisterinpitäjät vastaavat tietojärjestelmän tietojen oikeellisuudesta. Kalastuslain 92 §:ssä on määritelty kalataloushallinnon tietojärjestelmän rekisterinpitäjät ja se, miltä osin nämä rekisterinpitäjät vastaavat tietojärjestelmän tietojen oikeellisuudesta. Kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmälain 38 §:ssä on vastaavan tyyppinen säännös. Esityksessä katsotaan, että nämä säännökset ovat tietosuoja-asetuksen 26 artiklan mukaisia. 

Tietosuoja-asetuksen 28 artiklassa säädetään henkilötietojen käsittelijää koskevista velvoitteista eli rekisterinpitoon liittyvien tehtävien ulkoistamiseen liittyvistä velvoitteista. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lainsäädännössä ei ole 28 artiklan kanssa päällekkäistä sääntelyä. Lainsäädännössä on muutamia esimerkkejä rekisterinpidon ulkoistamisesta. Riistanhoitomaksulain 7 a §:ssä on säännös metsästäjärekisteriin liittyvien tehtävien ulkoistamisesta. Ulkoistamismahdollisuudesta säädetään myös eläintunnistusjärjestelmästä annetun lain 7 §:ssä. Näiden säännösten osalta voidaan todeta, että niissä on kyse perustuslain 124 §:ssä tarkoitetun julkisen hallintotehtävän antamisesta yksityiselle. Tietosuoja-asetuksen johdantolauseesta (41) käy ilmi, että tietosuoja-asetuksen säännöksillä, jotka liittyvät lainsäädäntötoimiin, ei ole tarkoitus rajoittaa asianomaisen jäsenvaltion perustuslaillisen järjestyksen edellyttämien vaatimusten soveltamista. Tästä syystä esityksessä katsotaan, että perustuslain 124 §:ään liittyvät rekisterinpidon ulkoistamiseen liittyvät säännökset ovat tietosuoja-asetuksen mukaisia. Tietosuoja-asetuksen säännökset tulevat sovellettaviksi tällaisiin ulkoistettuihin rekisterinpitoon liittyviin tehtäviin ilman, että asiasta olisi tarpeen erikseen säätää. 

2.7.7  2.7.7 Tietosuoja-asetuksen V luku

Tietosuoja-asetuksen V luvussa säädetään henkilötietojen siirroista kolmansiin maihin ja kansainvälisille järjestöille. Kyseisessä luvussa säädettyjen edellytysten tulee täyttyä, jotta henkilötietojen siirto kolmansiin maihin ja kansainvälisiin järjestöihin olisi tietosuoja-asetuksen mukainen. 

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lainsäädännöstä löytyy useita esimerkkejä säännöksistä, jotka koskevat henkilötietojen siirtoa kolmansiin maihin tai kansainvälisille järjestöille. Niitä on esimerkiksi tietojärjestelmälain 9 §:ssä, eläimistä saatavista sivutuotteista annetun lain 52 §:ssä, eläinten lääkitsemisestä annetun lain 40 §:ssä, kasvinsuojeluaineista annetun lain 32 §:ssä ja eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annetun lain 33 §:ssä. Viime mainittua lukuun ottamatta säännökset koskevat tietojen luovuttamista salassapitosäännösten estämättä. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan säännöksissä, jotka koskevat tietojen luovutusta kolmansiin maihin ja kansainvälisille järjestöille, ei ole säädetty tarkemmin luovutuksen edellytyksistä tai luovutusmenettelystä eikä näin ollen säännöksiä ole tarpeen muuttaa. Luovutuksiin sovelletaan nykyisin henkilötietolain 5 luvun säännöksiä. Jatkossa sovellettaisiin tietosuoja-asetuksen V luvun säännöksiä.  

2.7.8  2.7.8 Tietosuoja-asetuksen VIII luku

Tietosuoja-asetuksen VIII luvussa säädetään oikeussuojakeinoista, vastuusta ja seuraamuksista. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lainsäädännössä ei ole erityissäännöksiä henkilötietojen käsittelyyn liittyvistä oikeussuojakeinoista tai seuraamuksista. Tältä osin ministeriön lainsäädännössä ei ole tarkistustarpeita.  

Tietosuoja-asetuksen 82 artiklassa säädetään vastuusta ja oikeudesta korvauksen saamiseen seuraavasti: 

”1. Jos henkilölle aiheutuu tämän asetuksen rikkomisesta aineellista tai aineetonta vahinkoa, hänellä on oikeus saada rekisterinpitäjältä tai henkilötietojen käsittelijältä korvaus aiheutuneesta vahingosta. 

2. Kukin tietojenkäsittelyyn osallistunut rekisterinpitäjä on vastuussa vahingosta, joka on aiheutunut käsittelystä, jolla on rikottu tätä asetusta. Henkilötietojen käsittelijä on vastuussa käsittelystä aiheutuneesta vahingosta vain, jos se ei ole noudattanut nimenomaisesti henkilötietojen käsittelijöille osoitettuja tämän asetuksen velvoitteita tai jos se on toiminut rekisterinpitäjän lainmukaisen ohjeistuksen ulkopuolella tai sen vastaisesti. 

3. Rekisterinpitäjä tai henkilötietojen käsittelijä on vapautettava vastuusta 2 kohdan nojalla, jos se osoittaa, ettei se ole millään tavoin vastuussa vahingon aiheuttaneesta tapahtumasta. 

4. Jos samaan tietojenkäsittelyyn osallistuu useampi kuin yksi rekisterinpitäjä tai henkilötietojen käsittelijä taikka rekisterinpitäjä ja henkilötietojen käsittelijä, ja jos ne ovat 2 ja 3 kohdan mukaisesti vastuussa käsittelystä aiheutuneesta mahdollisesta vahingosta, kukin rekisterinpitäjä tai henkilötietojen käsittelijä on vastuussa koko vahingosta, jotta voidaan varmistaa, että rekisteröity saa tosiasiallisen korvauksen. 

5. Jos rekisterinpitäjä tai henkilötietojen käsittelijä on 4 kohdan mukaisesti maksanut täyden korvauksen aiheutuneesta vahingosta, rekisterinpitäjällä tai henkilötietojen käsittelijällä on oikeus periä muilta samaan tietojenkäsittelyyn osallistuneilta rekisterinpitäjiltä tai henkilötietojen käsittelijöiltä se osuus korvauksesta, joka vastaa niiden 2 kohdassa säädettyjen edellytysten mukaista vastuuta aiheutuneesta vahingosta. 

6. Tuomioistuinmenettelyt korvauksen saamista koskevan oikeuden käyttämiseksi toteutetaan 79 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön nojalla toimivaltaisissa tuomioistuimissa.” 

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lainsäädännössä on useampia esimerkkejä siitä, miten yhteisrekisterinpitäjien vastuu tietojen oikeellisuudesta määräytyy. Asiaa on tarkasteltu edellä 2.7.6 luvussa. Kyseisten säännösten yhteydessä ei kuitenkaan ole säädetty vahingon korvaamisesta, minkä vuoksi kyseisten säännösten ei katsota sisältävän sellaista sääntelyä, jota tulisi tarkastella suhteessa tietosuoja-asetuksen 82 artiklaan. 

Kiinteistörekisterilain 11 §:ssä säädetään virheellisestä kiinteistörekisteritiedosta aiheutuneen vahingon korvaamisesta. Lisäksi kiinteistötietojärjestelmälain 8 §:ssä säädetään kiinteistötietojärjestelmästä luovutetussa tiedossa olleesta virheestä tai puutteesta johtuvan vahingon korvaamisesta. Esityksessä katsotaan, että mainittuihin lakeihin on tarpeen lisätä säännös, josta kävisi ilmi, että tietosuoja-asetuksen rikkomisesta aiheutuneen vahingon korvaamiseen sovellettaisiin asetuksen 82 artiklaa.  

2.7.9  2.7.9 Tietosuoja-asetuksen IX luku

Tietosuoja-asetuksen IX luku sisältää tietojenkäsittelyyn liittyviä erityistilanteita koskevat säännökset. Asetuksen 85 artikla liittyy sananvapauteen. Siltä osin maa- ja metsätalousministeriön lainsäädännössä ei ole erityissäännöksiä. Mainitun luvun säännöksistä maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lainsäädäntöön liittyy sen sijaan 86 artikla, joka koskee henkilötietojen käsittelyä ja asiakirjojen julkisuutta. Ministeriön lainsäädännön luovutussäännösten asetuksenmukaisuutta on tarkasteltu edellä yleisperustelujen 2.7.1 luvussa (alaotsikkona Tietojen luovuttaminen). 

Tietosuoja-asetuksen 87 artiklassa säädetään henkilötunnuksen käsittelemisestä. Tältä osin maa- ja metsätalousministeriön lainsäädännössä noudatetaan, mitä henkilötietolaissa säädetään. Jatkossa henkilötunnuksen osalta noudatettaisiin uuden yleislain säännöksiä (tietosuojalakiehdotus). Kiinteistötietojärjestelmälain 6 §:ssä on henkilötunnukseen liittyvä säännös. Esityksessä katsotaan, ettei mainitulle erityissäännökselle ole enää tarvetta. 

Asetuksen 85 artikla liittyy sananvapauteen ja 88 artikla käsittelyyn työsuhteen yhteydessä. Tältä osin maa- ja metsätalousministeriön lainsäädännössä ei ole erityissäännöksiä.  

Tietosuoja-asetuksen 89 artikla liittyy arkistointiin, tieteelliseen ja historialliseen tutkimukseen sekä tilastollisiin tarkoituksiin. Tältä osin maa- ja metsätalousministeriön lainsäädännössä noudatettaisiin asianomaista yleislainsäädäntöä. Ruoka- ja luonnonvaratilastoista annetussa lain 1 §:n mukaan tietojen keräämisen perusteisiin ja järjestämiseen, tietojen käsittelyyn ja tilastojen laatimiseen sekä tietojen salassapitoon ja luovuttamiseen sovelletaan tilastolakia, jollei jäljempänä kyseisessä laissa toisin säädetä. Mainitussa laissa ei ole varsinaisia henkilötietojen käsittelyyn liittyviä säännöksiä. Lain 3 §:ssä säädetään tiedonantovelvollisuudesta. Lain 3 § koskee ensinnäkin eräiden yksityisten tahojen tiedonantovelvollisuutta. Lisäksi säännös koskee eräiden viranomaisten ja julkista hallintotehtävää hoitavien tahojen sekä Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen velvollisuutta antaa tietoja Luonnonvarakeskukselle salassapitosäännösten estämättä. Viime mainittu liittyy asiakirjajulkisuuteen. Tietosuoja-asetuksen 86 artiklan nojalla on mahdollista sovittaa yhteen henkilötietojen suojaa ja asiakirjojen julkisuutta ja salassapitoa koskevat säännökset. Yksityisiä tahoja koskeva tiedonantovelvoite koskee pääosin muita kuin luonnollisia henkilöitä. Luonnonvarakeskuksen tulee kuitenkin siltä osin kuin sille annetut tiedot ovat henkilötietoja, noudattaa henkilötietojen suojaa koskevia yleissäännöksiä (nykyisin henkilötietolaki sekä jatkossa tietosuoja-asetus ja ehdotettu tietosuojalaki) ja tilastolain säännöksiä.  

Tietosuoja-asetuksen 90 artikla koskee salassapitovelvollisuutta eräissä tapauksissa ja 91 artikla kirkkoja ja uskonnollisia yhdistyksiä. Tältä osin maa- ja metsätalousministeriön lainsäädännössä ei ole erityissäännöksiä. 

2.7.10  2.7.10 Tietosuojadirektiivi

Tietosuojadirektiivin 2 artiklan mukaan tietosuojadirektiiviä sovelletaan toimivaltaisten viranomaisten suorittamaan henkilötietojen käsittelyyn direktiivin 1 artiklan 1 kohdassa säädettyjä tarkoituksia varten. Mainitussa kohdassa mainitaan henkilötietojen käsittely ”rikosten ennalta estämistä, tutkimista, paljastamista tai rikoksiin liittyviä syytetoimia tai rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanoa varten, mukaan lukien yleiseen turvallisuuteen kohdistuvilta uhkilta suojelua ja tällaisten uhkien ehkäisyä varten”. Tietosuojadirektiivissä tarkoitetaan toimivaltaisella viranomaisella: 

”kaikkia viranomaisia, joiden toimivalta kattaa rikosten ennalta estämisen, tutkimisen, paljastamisen tai rikoksiin liittyvät syytetoimet tai rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanon, mukaan lukien yleiseen turvallisuuteen kohdistuvilta uhkilta suojelu ja tällaisten uhkien ehkäisy; tai 

kaikkia muita elimiä tai yksiköitä, joille on jäsenvaltion lainsäädännössä annettu tehtäväksi käyttää julkista valtaa tai valtuuksia rikosten ennalta estämiseen, tutkimiseen, paljastamiseen tai rikoksiin liittyviin syytetoimiin tai rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanoon, mukaan lukien yleiseen turvallisuuteen kohdistuvilta uhkilta suojelu ja tällaisten uhkien ehkäisy”. 

Tietosuojadirektiivi on tarkoitus panna täytäntöön yleislailla. Tietosuojadirektiivityöryhmän mietintöön sisältyy luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle henkilötietojen käsittelyä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä koskevaksi laiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (jäljempänä tietosuojadirektiiviä koskeva HE-luonnos). Mietinnön pääkohdat on kuvattu edellä tämän esityksen yleisperustelujen 2.6 luvussa. Tietosuojadirektiiviä koskevan HE-luonnoksen yleisperustelujen 5.2 luvussa todetaan seuraavasti: 

”Lain sovellettavaksi tulemisen kannalta on tarpeen ottaa huomioon sekä sen aineellinen että organisatorinen soveltamisala. Lakia soveltaisivat viranomaiset, joiden toimivalta kattaa rikosten ennalta estämisen, tutkimisen, paljastamisen tai rikoksiin liittyvät syytetoimet, rikosoikeudellisiin seuraamuksiin tuomitsemisen tai niiden täytäntöönpanon. Tällaisia viranomaisia ovat muun muassa poliisi, Rajavartiolaitos, Tulli, syyttäjät, tuomioistuimet ja Rikosseuraamuslaitos. Nämä viranomaiset soveltaisivat ehdotettua lakia kuitenkin vain, kun ne käsittelevät henkilötietoja edellä mainitussa tarkoituksessa, eli esimerkiksi rikoksen selvittämisen yhteydessä tai käsiteltäessä rikosasiaa tuomioistuimessa. Esimerkiksi poliisin käsitellessä henkilötietoja hakemusasian yhteydessä tulisi sovellettavaksi ehdotetun lain sijasta yleinen tietosuoja-asetus ja sitä täydentävä kansallinen lainsäädäntö.” 

Ehdotettua lakia henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä (jäljempänä tietosuojadirektiivin täytäntöönpanolakiehdotus) olisi siten tarkoitus soveltaa poliisin ja muiden toimivaltaisten viranomaisten suorittamaan henkilötietojen käsittelyyn rikosasioissa.  

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lainsäädännöstä erävalvontalakiin sisältyy sääntelyä, jonka osalta on selvitettävä, kuuluuko se kokonaan vai vain osin tietosuojadirektiivin täytäntöönpanolakiehdotuksen soveltamisalaan. Tietosuojadirektiivin täytäntöönpanolakiehdotuksen soveltamisalan kannalta merkitystä on toisaalta sillä, mikä on henkilötietojen käsittelyn tarkoitus ja toisaalta sillä, käsitteleekö henkilötietoja tietosuojadirektiivin täytäntöönpanolakiehdotuksen 3 §:ssä tarkoitettu toimivaltainen viranomainen. Tietosuojadirektiivin johdantolauseesta (11) käy ilmi, että viranomainen voi joko olla toimivaltainen tai ei ole toimivaltainen siitä riippuen, mitä tehtäviä viranomainen hoitaa.  

Erävalvontalain 1 §:n mukaan ”erävalvonnan tarkoituksena on edistää ja valvoa Metsähallituksen valvonnassa olevien valtion alueiden käytön lainmukaisuutta sekä ennalta ehkäistä ja erävalvontaan kuuluvassa laajuudessa selvittää siihen liittyviä rikoksia.” 

Erävalvontalain 2 §:ssä on erävalvonta määritelty seuraavasti: 

”Tässä laissa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä erävalvonnalla tarkoitetaan: 

1) metsästystä, kalastusta, luonnonsuojelua, luonnonvaraisten eläinten kohtelua, avotulentekoa ja roskaamista koskevien säännösten noudattamisen valvontaa; 

2) maastoliikenteestä luontaiselinkeinoille, luonnolle ja sen yleiselle virkistyskäytölle sekä muulle yleiselle edulle aiheutuvien haittojen ehkäisemistä ja oikeutta liikkua maastossa moottorikäyttöisellä ajoneuvolla koskevien säännösten noudattamisen valvontaa; 

3) kalastuksen ja muun elinkeinon, luonnon ja sen yleisen virkistyskäytön sekä muun yleisen edun suojelemista koskevien vesiliikennesäännösten noudattamisen valvontaa; 

4) siten kuin ampuma-aselaissa (1/1998) säädetään, ampuma-aseita ja ampumatarpeita koskevien säännösten noudattamisen valvontaa. 

Erävalvontaan kuuluu lisäksi Metsähallituksen hallinnassa olevien valtion alueiden ja muun omaisuuden vartiointia. 

Edellä 1 momentissa säädetystä poiketen erävalvontaan ei kuulu Euroopan yhteisön yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanosta annetun lain (1139/1994) ja sen nojalla annettujen säännösten noudattamisen valvonta.” 

Erävalvontalain esitöissä todetaan lain 2 §:n 2 momenttia koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa seuraavasti (HE 147/2005 vp): 

”Pykälän 2 momentin mukaan tässä laissa tarkoitettuun erävalvontatehtävään kuuluisi lisäksi Metsähallituksen hallinnassa olevaa valtion metsä- ja muuta omaisuutta koskevia vartiointitehtäviä. Säännöksen tarkoituksena olisi valtion alueiden käytön yleisvalvonta sekä omaisuuteen kohdistuvien vahingontekojen, näpistysten ja muiden niiden kaltaisten rikkomusten ehkäiseminen. ” 

Erävalvontalakia koskevassa perustuslakivaliokunnan lausunnon alussa todetaan seuraavasti (PeVL 46/2005 vp): 

”Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki Metsähallituksen erävalvonnasta. Tarkoituksena on edistää ja valvoa Metsähallituksen hallinnassa olevien valtion alueiden lainmukaista ja kestävää käyttöä sekä ennaltaehkäistä ja selvittää alueilla tapahtuvia rikoksia.” 

Erävalvontalain 13 §:ssä säädetään seuraavasti: 

”Erätarkastaja toimittaa tässä laissa tarkoitetun rikosasian selvittämiseksi esitutkintalain (805/2011) 11 luvun 2 §:ssä tarkoitetun suppean esitutkinnan, jos asia on yksinkertainen ja selvä eikä teosta ole yleisen rangaistuskäytännön mukaisesti odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa. Esitutkinnassa noudatetaan, mitä siitä erikseen säädetään. 

Jos tutkinta vaatii suppeaa esitutkintaa laajempia tutkintatoimenpiteitä tai edellyttää jonkun saapumista erikseen pidettävään kuulusteluun taikka jos valvontatilanteessa on jouduttu turvautumaan voimakeinoihin, tutkinta on viipymättä siirrettävä poliisin tehtäväksi. Erätarkastajan on kuitenkin huolehdittava esitutkinnan aloittamiseksi ja turvaamiseksi tarpeellisista toimenpiteistä.” 

Erävalvonnan osana toimitettavassa esitutkinnassa tavanomaisia rikosnimikkeitä ovat: 

luvaton pyynti (rikoslain (39/1889) 28 luvun10 §) 

kalastusrikkomus (kalastuslain 12 luvun 118 §) 

metsästysrikkomus (metsästyslain 10 luvun 74 §) 

ampuma-aserikkomus (ampuma-aselain (1/1998) 9 luvun 103 §) 

maastoliikennerikkomus (maastoliikennelain (1710/1995) 4 luvun 25 §) 

luonnonsuojelurikkomus (luonnonsuojelulain (1096/1996) 8 luvun 58 §) 

vesiliikennerikkomus (vesiliikennelain (463/1996) 5 luvun 24 §) 

eläinsuojelurikkomus (eläinsuojelulain 6 luvun 54 §) 

jätelain rikkominen (jätelain (646/2011) 15 luvun 147 §) 

pelastusrikkomus (pelastuslain (379/2011) 15 luvun 106 §) 

näpistys (rikoslain 28 luvun 3 §)  

lievä vahingonteko (rikoslain 35 luvun 3 §). 

Tutkittavien rikosnimikkeiden tulee luonnollisestikin liittyä erävalvontalain 2 §:ssä määriteltyyn erävalvontaan. Jos rikosnimikkeenä on näpistys, kyseessä voi olla esimerkiksi joulukuusen luvaton hakeminen valtion mailta. Jos rikosnimikkeenä on lievä vahingonteko, kyseessä voi olla esimerkiksi taimikon tuhoaminen mönkijällä. Jos rikosnimikkeenä on taas pelastusrikkomus, kyseessä voi olla avotulen teko ilman maanomistajan lupaa. 

Erävalvonnan osana suoritettava suppea esitutkinta tarkoittaa yksinkertaista ja selvää rikos-asiaa, josta ei ole odotettavissa muuta rangaistusta kuin sakkoa. Suppean esitutkinnan suorittamiseen käytetään poliisiasiain tietojärjestelmää (PATJA). Poliisiasiain tietojärjestelmän käyttäminen perustuu henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain (761/2003) 14 §:ään, joka sallii erätarkastajien ja eräiden muiden kyseisessä laissa mainittujen viranomaisten luovuttaa poliisin henkilörekistereihin tietoja tallettamalla tietoja suorakäyttöisesti. Samansisältöinen säännös ehdotetaan sisällytettäväksi valmisteilla olevaan uuteen lakiin henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa [luonnos hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa 21.12.2017; (SM064:00/2015)].  

Tietosuojadirektiiviä koskevan HE-luonnoksen yleisperustelujen 1 §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan seuraavasti: 

”Esimerkiksi poliisilla on useita tietosuojadirektiivin ja ehdotetun lain soveltamisalaan kuuluvia tehtäviä, kuten rikosten esitutkinta. Se kuitenkin hoitaa muitakin kuin lainvalvontaan liittyviä tehtäviä esimerkiksi käsitellessään passihakemuksia. Tällaiseen käsittelyyn ei sovellettaisi ehdotettua lakia, vaan yleistä tietosuoja-asetusta ja sitä täydentävää kansallista lainsäädäntöä. Niin ikään lain soveltamisalaan ei kuuluisi henkilötietojen käsittely henkilöstöhallinnossa, turvapaikka-asiat, maahanmuutto, rajavalvonta, tai pankkien suorittama henkilötietojen käsittely. Näitä asioita ja tilanteita koskevat käsittelytoimet kuuluvat yleisen tietosuoja-asetuksen soveltamisalaan.” 

Edellä olevan perusteella esityksessä katsotaan, että edellä mainitun suppean esitutkinnan osalta Metsähallituksen erätarkastaja on tietosuojadirektiivin täytäntöönpanolakiehdotuksessa tarkoitettu toimivaltainen viranomainen. Täytäntöönpanolakiehdotukseen on sisällytetty tietosuojadirektiivin 2 artiklan 7 kohdan b alakohdan määritelmä toimivaltaisesta viranomaisesta. 

Viranomaisille, joiden tehtäviin kuuluu rikosten estäminen, voi kuulua myös muita tehtäviä kuten valvontatehtäviä, joihin sovellettaisiin tietosuoja-asetusta. Esimerkiksi sisäministeriön luonnoksessa hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa ehdotetaan, että poliisille säädetyt lupahallinnolliset ja niihin liittyvät valvontatehtävät kuuluisivat tietosuoja-asetuksen soveltamisalaan. Tietosuojadirektiiviä koskevan HE-luonnoksen 1 §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa mainitaan, että esimerkiksi rajavalvonta ja Tullin valvontatehtävä kuuluisivat tietosuoja-asetuksen soveltamisalaan. Lisäksi voidaan todeta, että viranomaisilla yleensä säännönmukaisesti on valvontatehtäviä. Viranomainen voi valvontatarkastuksen yhteydessä todeta, että jonkin toiminnan osalta ei ole noudatettu lakia. Joissakin tapauksissa tarkastuksen johdosta voi syntyä rikosepäily. Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että valvonnan tarkoituksena olisi rikosten estäminen.  

Edellä tässä luvussa mainittujen erävalvontalain esitöiden perusteella näyttäisi siltä, että erävalvonnan osalta olisi yleisesti kyse lain noudattamisen valvonnasta, jossa osaksi voisi olla myös kyse rikosten ennaltaehkäisemisestä (HE 147/2005 vp ja PeVL 46/2005 vp). Erävalvonta on kuitenkin verrattavissa muiden viranomaisten suorittamaan valvontaan siinä, etteivät erävalvonnan toimenpiteet välttämättä johda esitutkintaan taikka asian siirtämiseen poliisin tutkittavaksi. Edellä on jo todettu, että esimerkiksi rajavalvonta ja Tullin valvontatehtävät kuuluisivat tietosuoja-asetuksen soveltamisalaan. Vaikka erätarkastajat ovat selkeästi tietosuojadirektiivin täytäntöönpanolakiehdotuksen tarkoittamia viranomaisia suppean esitutkinnan osalta, ei se tarkoita, että erätarkastajat olisivat tietosuojadirektiivin täytäntöönpanolakiehdotuksen tarkoittamia toimivaltaisia viranomaisia kaikkien erävalvontalain muiden tehtävien osalta. Näiden muiden tehtävien hoitoon liittyvään henkilötietojen käsittelyyn tulisi soveltaa tietosuoja-asetusta ja ehdotettua tietosuojalakia, kun henkilötietoja ei käsitellä tietosuojadirektiivin 1 artiklan 1 kohdassa säädettyjä tarkoituksia varten. 

Suppean esitutkinnan ohella rikosten ennalta estämiseen liittyvien erävalvontatehtävien osalta Metsähallituksen erätarkastaja on kuitenkin tietosuojadirektiivin täytäntöönpanolakiehdotuksessa tarkoitettu toimivaltainen viranomainen, koska rikosten ennalta estäminen on kyseisen lakiehdotuksen 1 §:n mukaan kyseisen lain soveltamisalaan kuuluva tehtävä. Myös poliisin valvontatehtävien yhteydessä suoritettavaan henkilötietojen käsittelyyn sovellettaisiin sisäministeriön HE-luonnoksen mukaan tietosuojadirektiivin täytäntöönpanolakia, kun henkilötietoja käsitellään rikosten ennalta estämistä tai muita tietosuojadirektiivin 1 artiklan 1 kohdassa säädettyjä tarkoituksia varten. 

Edellä on jo todettu, että valmisteilla olevaan uuteen lakiin henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa on tarkoitus sisällyttää säännös Metsähallituksen erätarkastajien oikeudesta tallettaa suorakäyttöisesti tietoja poliisin henkilörekistereihin. Kun erävalvontaan liittyvään henkilötietojen käsittelyyn pääsääntöisesti sovellettaisiin tietosuoja-asetuksen ja ehdotetun tietosuojalain säännöksiä ja kun lakiin olisi tarpeen sisällyttää mainittuja lakeja koskevat viittaussäännökset, esityksessä katsotaan, että informatiivisuuden vuoksi erävalvontalakiin tulisi sisällyttää viittaussäännös myös siitä, että rikosten ennalta estämistä ja suppeaa esitutkintaa koskevien henkilötietojen käsittelyyn sovellettaisiin ehdotettua lakia henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä. Lisäksi ehdotetaan säännöstä, jonka mukaan henkilötietojen käsittelyyn sovellettaisiin, mitä henkilötietojen käsittelystä poliisitoimen osalta säädetään. Säännökset sisällytettäisiin uuteen 17 a §:ään. 

2.7.11  2.7.11 Tietosuojalakiehdotus ja eräät organisaatiot

Esityksessä on tarpeen arvioida sitä, miten tietosuojalakiehdotusta sovellettaisiin maa- ja metsätalousministeriön ohjausvastuussa oleviin Suomen metsäkeskukseen ja Suomen riistakeskukseen. Ne kumpikin hoitavat julkisia hallintotehtäviä. Tietosuojalakiehdotuksen 25 §:n (Hallinnollinen seuraamusmaksu) mukaan tietosuoja-asetuksen 83 artiklassa tarkoitettua hallinnollista seuraamusmaksua ei voida määrätä valtion viranomaisille, kunnallisille viranomaisille, itsenäisille julkisoikeudellisille laitoksille, eduskunnan virastoille eikä tasavallan presidentin kanslialle. Samansisältöinen luettelo viranomaisiksi katsottavista tahoista on myös hallintolain (434/2003) 2 §:n 2 momentissa. Tietosuojalakiehdotuksen 25 §:ää koskevan hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen mukaan hallinnollista seuraamusmaksua ei voitaisi määrätä hallintolain 2 §:ssä tarkoitetuille viranomaisille. 

Suomen riistakeskuksesta säädetään riistahallintolaissa (158/2011). Lain 1 §:ssä on säädetty riistakeskuksen olevan itsenäinen julkisoikeudellinen laitos. Näin ollen siihen ei voitaisi kohdistaa hallinnollista seuraamusmaksua, koska se olisi hallintolain 2 §:ssä tarkoitettu viranomainen. 

Suomen metsäkeskuksesta, joka muodostettiin alueellisista metsäkeskuksista, säädetään metsäkeskuslaissa. Metsäkeskuslain 1 §:ssä on kuvattu metsäkeskuksen toiminta, mutta siinä ei ole säädetty sen organisaatiomuodosta. Metsäkeskusta ei siten ole metsäkeskuslaissa määritelty itsenäiseksi julkisoikeudelliseksi laitokseksi. Tämä katsottiin lain säätämisajankohtana tarkoituksenmukaiseksi johtuen muun muassa metsäkeskuksen – kuten edeltävien metsäkeskustenkin – harjoittamasta liiketoiminnasta julkisten hallintotehtävien hoitamisen ohella. Nämä toiminnot olivat taloudellisesti, henkilöittäin ja toiminnallisesti eriytettynä. Tuolloista linjausta tuki myös hallintolain soveltamisalaa koskeva 2 § ja kyseisen lain esityöt. Mainituissa esitöissä metsäkeskusta edeltävät alueelliset metsäkeskukset katsottiin julkisoikeudellisiksi yhdistyksiksi, ei siis julkisoikeudellisiksi laitoksiksi. Jos metsäkeskusta edeltäneiden metsäkeskusten olisi katsottu olleen itsenäisiä julkisoikeudellisia laitoksia, ne olisivat olleet myös julkisuuslain 4 §:n 1 momentin tarkoittamia viranomaisia. 

Metsäkeskuslain eduskuntakäsittelyssä perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan (PeVL 53/2010 vp), että metsäkeskus ”ei olisi viranomainen, vaan lähinnä sitä voidaan luonnehtia välilliseen valtionhallintoon kuuluvaksi itsenäiseksi julkisoikeudelliseksi laitokseksi.” Koska valiokunnan mainitsemasta organisaatiomuodosta ei ole kuitenkaan erikseen metsäkeskuksen osalta säädetty, lähtökohtana tietosuojalakiehdotuksen hallinnollisen seuraamusmaksun määräämisessä olisi sanamuodon mukainen tulkinta. Metsäkeskukseen voitaisiin siten kohdistaa hallinnollinen seuraamusmaksu, jos metsäkeskuslakia ei tarkenneta. Tämä ei olisi asianmukaista, kun sitä verrataan samantyyppiseen riistakeskukseen. 

Nykyinen tilanne on hyvin erilainen verrattuna metsäkeskuksen aloittaessa toimintansa. Metsäkeskus ei enää harjoita liiketoimintaa, koska se on myynyt liiketoimintansa ja omistamansa metsäomaisuuden yksityisille toimijoille vuoden 2016 loppupuolella. Metsäkeskus ei saa myöskään enää harjoittaa liiketoimintaa vuoden 2017 alusta tulleen metsäkeskuslain muutoksen myötä. Lisäksi hallintolain 2 §:n 3 momentin sisältö (”Tätä lakia sovelletaan valtion liikelaitoksissa, julkisoikeudellisissa yhdistyksissä sekä yksityisissä niiden hoitaessa julkisia hallintotehtäviä.”) ei enää sovellu metsäkeskukseen, koska sen toiminta on nykyisin vain julkisten hallintotehtävien hoitamista. Jotta Suomen riistakeskusta ja metsäkeskusta kohdeltaisiin samalla tavoin suhteessa hallinnollisen seuraamusmaksun määräämiseen, on tarpeen muuttaa metsäkeskuslain säännöksiä siten, että metsäkeskuksen säädettäisiin olevan itsenäinen julkisoikeudellinen laitos. Metsäkeskuslain 1 §:n 1 momenttiin lisättäisiin virke asiasta. Samoin olisi muutettava metsäkeskuslain 15 §:n 1 momentin sisältöä siten, että mainitun säännöksen mukaan metsäkeskukseen sovellettaisiin myös suoraan julkisuuslakia. Tämä selventäisi metsäkeskuksen toimintaa 1 §:n tarkoittamana itsenäisenä julkisoikeudellisena laitoksena. Samassa yhteydessä säännökseen lisättäisiin viittaukset tietosuoja-asetukseen ja tietosuojalakiin. 

2.7.12  2.7.12 Maa- ja puutarhatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemista koskeva lainsäädäntö

Maatalouden harjoittamisesta luopumiseen voidaan myöntää luopumistukea. Tuen tarkoituksena on mahdollistaa oikea-aikainen sukupolvenvaihdos ennen vanhuuseläkeikää. Luopumistuesta on tällä hetkellä voimassa useita lakeja, koska tuesta on sen ehtojen merkittävästi muuttuessa säädetty uusia lakeja vanhojen lakien jäädessä voimaan, koska niiden nojalla on edelleen maksettu luopumistukea. Viimeisin laeista on laki maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta (612/2006). Luopumistukijärjestelmän on tarkoitus päättyä niin, että tukea ei Euroopan unionin valtiontukisäännösten johdosta enää myönnetä vuoden 2018 jälkeen. 

Osaan luopumistukea koskevista laeista ehdotetaan tässä esityksessä tietosuoja-asetuksesta johtuen muutoksia. Kasvihuonetuotannon ja omenanviljelyn lopettamistuesta annettu laki (1297/1994) ja maataloustuotannon lopettamistuesta annettu laki (1340/1996) ovat kuitenkin sellaisia, että ne voidaan kumota tarpeettomina. Lakien nojalla ei enää myönnetä eikä makseta etuuksia.  

Tältä osin on tarpeen huomioida, että kasvihuonetuotannon ja omenanviljelyn lopettamistuesta annetun lain 6 §:n mukaiset kasvihuoneyrittäjien sitoumukset luopua kasvihuonetuotannosta ovat edelleen voimassa. Tässä esityksessä ehdotetaan kuitenkin, että näiden sitoumusten säädettäisiin päättyvän samalla kun laki kumottaisiin, koska sitoumuksilla ei ole enää merkitystä. Kyseisen lain mukaista lopettamistukea myönnettiin kertakorvauksena vuosina 1995–1998 tapahtuneiden lopettamisten perusteella. Lopettamistuen saaminen edellytti, että yrittäjä sitoutui pysyvästi luopumaan kasvihuonetuotannosta. Tuen ehtona oli yrityksen kasvihuoneiden tuhoaminen tai poistaminen muulla siihen rinnastettavalla tavalla pysyvästi viljelykäytöstä. Tuki maksettiin vasta, kun tuen myöntämisen edellyttämät toimenpiteet oli tehty. Tuki on myönnetty kasvihuonetuotannon lopettamisen perusteella 299 henkilölle, joista 287 on siirtynyt vanhuuseläkkeelle. Nekään, jotka eivät vielä ole vanhuuseläkkeellä, eivät kyseisen lain nojalla saa enää tukea, vaan viimeiset erät maksettiin vuonna 2003. Tukea saaneiden keski-ikä on 76 vuotta. Omenanviljelyn lopettamisen perustella ei ole myönnetty yhtään lopettamistukea. Elossa olevien, tukea saaneiden kasvihuoneyrittäjien lukumäärä ja ikä huomioon ottaen sitoumuksella kasvihuonetuotannon lopettamisesta ei käytännössä ole enää merkitystä.