1.1  Laki kansainvälisten veroriitojen ratkaisumenettelystä

1 §.Soveltamisala. Pykälässä säädettäisiin tilanteista, joiden osalta laki voisi tulla sovellettavaksi. Lakia sovellettaisiin pykälän 1 momentin mukaan tapauksiin, jotka koskevat tulkinta- ja soveltamisristiriitoja Suomen ja toisen valtion tai toisten valtioiden välillä ja jotka liittyvät tulo- ja varallisuusveroja koskevaan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi ja veronkiertämiseksi tehtyyn sopimukseen (verosopimus) tai säännöksessä mainittuun yleissopimukseen. Soveltamisalassa olisivat siten käytännössä pääsääntöisesti verosopimusten tulkintaan ja soveltamiseen liittyvät ongelmat yksittäisen verovelvollisen verotusta koskien Suomen ja toisen sopimuskumppanin välillä. Laki voisi lisäksi tulla sovellettavaksi silloin, jos kyse olisi yleissopimuksesta kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta etuyhteydessä keskenään olevien yritysten tulonoikaisun yhteydessä 90/436/ETY, johon on tehty muutospöytäkirja (1999/C 202/01) ja johon Suomi on liittynyt sopimuksella Itävallan tasavallan, Suomen tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan liittymisestä Brysselissä 23 päivänä heinäkuuta 1990 tehtyyn, allekirjoitusten osalta avoimeksi jätettyyn yleissopimukseen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta etuyhteydessä keskenään olevien yritysten tulonoikaisun yhteydessä (96/C 26/01) (EU-arbitraatioyleissopimus). EU-arbitraatioyleissopimuksen tulkintaristiriitatilanteesta voisi olla kyse silloin, jos Suomen ja toisen EU-jäsenvaltion välillä ei olisi verosopimusta mutta asianomainen toinen valtio olisi Suomen tavoin liittynyt EU-arbitraatioyleissopimukseen ja siten sen sisältämää 4 artiklaa etuyhteydessä keskenään olevien yritysten tulonoikaisusta ja tulon allokoinnista kiinteälle toimipaikalle voitaisiin soveltaa valtioiden välillä. Suomella on tällä hetkellä (tilanne 1.10.2018) verosopimussuhde kaikkien EU-jäsenvaltioiden kanssa. Siten 1 §:n soveltamisalaan kuuluvat tulkintaristiriidat koskisivat käytännössä vain verosopimuksen tulkintaa ja soveltamista. 

Verosopimusten ja EU-arbitraatioyleissopimuksen tulkinta- ja soveltamisongelmista käytettäisiin laissa nimitystä riita-asia. Riita-asiat koskisivat yksittäisen verovelvollisen verotukseen liittyvää kysymystä. Tällöin kuitenkin itse tulkinta- ja soveltamisongelma olisi Suomen ja asiaan liittyvän toisen tai toisten verosopimusosapuolten tai EU-arbitraatioyleissopimusosapuolten välinen.  

Pykälän 2 momentin mukaan lakia sovellettaisiin menettelyyn tilanteessa, jossa Suomen ja toisen tai toisten EU-jäsenvaltioiden välillä olisi käsillä 1 momentin mukainen riita-asia ja sen ratkaisemiseen hyödynnettäisiin neuvoston direktiivin EU 2017/1852, annettu 10 päivänä lokakuuta 2017, veroriitojen ratkaisumekanismeista Euroopan unionissa mukaista menettelyä. Tällöin laki kokonaisuudessaan tulisi sovellettavaksi. Menettelystä käytettäisiin laissa nimitystä EU-riitojenratkaisumenettely.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin lain tiettyjen pykälien soveltamisesta tietyissä myös muissa kuin EU-riitadirektiivin mukaisen menettelyn tilanteissa. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tällaisista muista menettelyistä käytettävistä nimityksistä sekä siitä, miltä osin lain säännöksiä niihin sovellettaisiin. Ehdotetun lain 3 §:ää, 8 §:n 1 ja 3—6 momenttia, 10 §:ää, 16 §:n 4, 6 ja 7 momenttia, 18 §:ää, 19 §:n 3 momenttia sekä 20 §:n 2—4 momenttia sovellettaisiin soveltuvin osin menettelyyn, joka perustuisi verosopimukseen. Tästä menettelystä käytetäisiin laissa nimitystä verosopimusmenettely. On huomattava, että verosopimusmenettelyn osalta olisi aina tarkasteltava kulloinkin sovellettavana olevaa verosopimusta ja sen määräyksiä. Ehdotetun lain säännöksiä sovellettaisiin aina tarkasteltavan verosopimuksen määräysten puitteissa. Jos siten esimerkiksi sovellettavaan verosopimukseen ei sisälly määräyksiä toimivaltaisten viranomaisten neuvotteluiden jälkeisestä menettelystä eli verosopimuksessa ei ole niin sanottua välimieslauseketta, ehdotetun lain 16 §:n 4, 6 ja 7 momentti eivät voisi tulla sovellettavaksi. Edellä mainittuja säännöksiä voidaan soveltaa ainoastaan sellaisiin verosopimuksiin, jotka sisältävät välimieslausekkeen. Tämän lain johdosta verosopimuksiin, joihin itsessään ei sisälly välimiesmenettelyä koskevia määräyksiä, ei siten verosopimusmenettelyn puitteissa sovellettaisi laissa olevaa sääntelyä riidanratkaisuvaiheesta.  

Pykälän 3 momentin mukaisesti vastaavasti mainittuja lain 3 §:ää, 8 §:n 1 ja 3—6 momenttia, 10 §:ää, 16 §:n 4, 6 ja 7 momenttia, 18 §:ää, 19 §:n 3 momenttia sekä 20 §:n 2—4 momenttia sovellettaisiin soveltuvin osin tilanteeseen, jossa 1 momentissa mainitun yleissopimuksen eli EU-arbitraatioyleissopimuksen nojalla olisi tehty hakemus, joka olisi Suomen toimivaltaisen viranomaisen käsittelyssä. Kyseisestä menettelystä käytettäisiin nimitystä EU-arbitraatiosopimusmenettely. Siten säännöksiä hakemuksen sisällöstä, toimivaltaisen viranomaisen yksipuolisesta päätöksestä ja keskinäisen neuvottelumenettelyn tai välimiesmenettelyvaiheen jälkeisen toimivaltaisten viranomaisten sopimuksen johdosta annetusta päätöksestä sovellettaisiin myös tapauksiin, joissa keskinäiseen sopimusmenettelyyn olisi hakeuduttu joko verosopimuksen tai EU-arbitraatioyleissopimuksen nojalla. Lain säännöstä, jonka mukaan valtio ei vastaa verovelvollisen menettelyyn liittyvistä kustannuksista, sovellettaisiin myös verosopimusten ja EU-arbitraatioyleissopimuksen nojalla tehtyjen hakemusten mukaisiin menettelyihin. Tämä lakiehdotus vastaa nykytilaa ja siten vahvistaa nykyisen oikeustilan, jossa verovelvollisen on kannettava omat kustannuksensa. Siltä osin kuin kyse on valtioiden keskinäisestä kustannusten jaosta liittyen esimerkiksi riippumattomien välimiesten ja kokouskustannuksiin, asiaa koskevat määräykset sisältyvät kulloinkin sovellettavaan sopimukseen. Myös välimiesten ja asianosaisten salassapitoa sekä muuta salassapitoa ja tiettyjä muutoksenhakua koskevia säännöksiä sovellettaisiin myös verosopimusten ja EU-arbitraatioyleissopimuksen nojalla tehtyjen hakemusten mukaisiin menettelyihin.  

Tulkinta- ja soveltamisristiriita voisi olla käsillä Suomen ja toisen valtion välillä. Kyse voisi kuitenkin olla myös Suomen ja toisen lainkäyttöalueen tai toisten lainkäyttöalueiden välisestä riidasta. Siten pykälän 4 momentin mukaan, mitä tässä laissa säädettäisiin valtiota koskien, sovellettaisiin vastaavalla tavalla myös lainkäyttöalueeseen. Siten mitä tässä laissa säädettäisiin tulo- ja varallisuusveroja koskevasta kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi ja veronkiertämisen estämisestä tehdystä sopimuksesta Suomen ja toisen valtion välillä sovellettaisiin vastaavalla tavalla myös tulo- ja varallisuusveroja koskevaan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi ja veronkiertämisen estämisestä tehtyyn sopimukseen Suomen ja toisen lainkäyttöalueen välillä. Lainkäyttöalueella tarkoitettaisiin ei-valtiollista lainkäyttöaluetta, jolla on itsenäinen veronkanto-oikeus. Verotusta koskevassa lainsäädännössä on käytetty käsitteen lainkäyttöalue ohella myös termiä oikeusalue. Tässä esityksessä omaksuttaisiin käsite lainkäyttöalue, joka sisältyy erityisesti viimeaikaisiin lainsäädäntöesityksiin.  

2 §. Hakemus. Riita-asiaa koskeva EU-riitojenratkaisumenettelyn käynnistyminen olisi riippuvainen verovelvollisen toiminnasta. Pykälän 1 momentin mukaan menettely käynnistyisi, jos asianomainen henkilö tekisi hakemuksen toimivaltaiselle viranomaiselle. Asianomaisella henkilöllä tarkoitettaisiin henkilöä, jonka verotuksellinen asuinpaikka on Suomessa tai jossakin muussa Euroopan unionin jäsenvaltiossa, ja riita-asian pitäisi välittömästä vaikuttaa tämän verotukseen. Arvioitaessa sitä, onko verotuksellinen asuinpaikka jäsenvaltiossa, on tarkasteltava asianomaisen verosopimuksen asuinpaikkaa koskevaa artiklaa. Tulkinta- tai soveltamisongelma vaikuttaa välittömästi henkilön verotukseen silloin, kun riita-asiassa kyse on verovelvollisen omasta asiasta. Hakemuksella tarkoitettaisiin samaa kuin EU-riitadirektiivin valitus. Toimivaltaisella viranomaisella tarkoitettaisiin verotusmenettelylain 88 §:n säännöksiä Suomen toimivaltaisesta viranomaisesta. Kun laissa käytettäisiin käsitettä toimivaltaiset viranomaiset, tällä tarkoitettaisiin sekä Suomen toimivaltaista viranomaista ja toisen valtion tai toisten valtioiden toimivaltaisia viranomaisia. Toisen valtion toimivaltainen viranomainen määräytyisi aina kulloinkin kyseessä olevan toisen valtion kansallisen sääntelyn mukaisesti.  

Vaikka EU-riitojenratkaisumenettelyn käynnistyminen olisi riippuvainen asianomaisen henkilön toiminnasta, itse menettely olisi asianomaisten sopimusosapuolten eli valtioiden välillä tapahtuva menettely. Kyse ei siten olisi esimerkiksi asianomaisen henkilön ja Suomen valtion välisestä menettelystä, jolla pyrittäisiin ratkaisemaan näiden välinen tulkintaristiriita. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin hakemuksen toimittamiseen liittyvistä seikoista. Hakemus olisi pääsäännön mukaan toimitettava jokaiseen riita-asiaan liittyvään valtioon. Asianomaisen henkilön olisi toimitettava hakemus kullekin edellä mainittujen valtioiden asianomaiselle toimivaltaiselle viranomaiselle, joista käytettäisiin nimitystä asianomainen toimivaltainen viranomainen, ja toimittamisen pitäisi tapahtua kaikille samaan aikaan ja samoilla tiedoilla. Vain silloin, kun kyse olisi jäljempänä tämän lain 17 §:ssä määritellystä luonnollisesta henkilöstä tai pienyrityksestä, voisi hakemuksen toimittaa 17 §:ssä säädetyllä tavalla kotipaikan toimivaltaiselle viranomaiselle. Hakemuksen toimittamiselle olisi määräaika. Se pitäisi toimittaa toimivaltaisille viranomaisille kolmen vuoden kuluessa siitä, kun asianomainen henkilö otti vastaan ensimmäisen ilmoituksen asiaan johtaneesta tai johtavasta toimesta. Tällainen ensimmäinen ilmoitus olisi Suomessa esimerkiksi Verohallinnon verotarkastuksen jälkeen tekemä maksuunpanopäätös. Säännös sisältää hakemuksen toimittamiselle edellytettävän määräajan. Se ilmentää kuitenkin samalla, että hakemuksen taustalla on oltava jokin asianomaisen valtion aktiivinen toimi, joka on johtanut riita-asian syntymiseen. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin lain mukaisen riidanratkaisumenettelyn suhteesta muihin vastaaviin riidanratkaisumenettelyihin. Jos EU-riitojenratkaisumenettelyssä tehtäisiin hakemus, se päättäisi samaa asiaa koskevan, jonkin toisen sopimuksen mukaisen menettelyn. Sopimuksella tarkoitettaisiin 1 §:n mukaisia sopimuksia. Siten tällaisia muita asiaan soveltuvia menettelyitä voisivat olla esimerkiksi verosopimuksen mukaiseen keskinäistä sopimusmenettelyä koskevaan artiklaan perustuva menettely tai kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta etuyhteydessä keskenään olevien yritysten tulonoikaisun yhteydessä koskevan yleissopimuksen 90/436/ETY mukainen menettely. Säännöksen tavoitteena olisi, että samaan aikaan ei olisi käynnissä useita eri menettelyitä samaa asiaa koskien. Muut menettelyt päättyisivät siitä päivästä, jona jokin toimivaltaisista viranomaisista ensimmäisen kerran vastaanottaa hakemuksen.  

3 §.Hakemuksen sisältö. Pykälässä säädettäisiin hakemuksen sisällöstä, jotka edellytettäisiin toimitettavan toimivaltaiselle viranomaiselle, jotta asiansa voisi saada ensi vaiheessa käsiteltäväksi riidanratkaisumenettelyssä. Hakemuksen sisältöä koskevaa sääntelyä sovellettaisiin EU-riitojenratkaisumenettelyn ohella verosopimusmenettelyyn ja EU-arbitraatiosopimusmenettelyyn. Jos pykälässä edellytettyjä tietoja ei toimittaisi, se olisi peruste tehdä hakemuksen käsittelyyn ottamista koskeva hylkäämispäätös ja lopettaa menettely.  

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan hakemuksessa, jolla tarkoitettaisiin edellä 2 §:ssä säädettyä hakemusta, olisi ensinnäkin yksilöitävä, mikä olisi hakemuksen perusteena oleva riitojenratkaisumenettely. Menettelyllä tarkoitettaisiin jotakin 1 §:n 2 ja 3 momentissa mainituista menettelyistä eli EU-riitojenratkaisumenettelyä, verosopimusmenettelyä tai EU-arbitraatiosopimusmenettelyä. Menettelyn ilmoittaminen hakemuksessa yksilöisi sen, minkä menettelyn ja sitä koskevan sääntelyn pohjalta toimivaltaiset viranomaiset neuvottelisivat asiassa. Kun riita-asia koskee EU-jäsenvaltioita, voisi menettelynä olla EU-riitojenratkaisumenettely, verosopimusmenettely tai EU-arbitraatiosopimusmenettely niitä koskevien soveltamisedellytysten ja muiden määräysten täyttyessä. 

Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaisesti hakemuksessa olisi esitettävä, mitä muuta valtiota hakemus koskee ja mitä muita valtioita asiaan mahdollisesti liittyy. Hakemus koskee käytännössä aina kahdenvälisen verosopimuksen tulkintaan ja soveltamiseen liittyvää ongelmaa. Myös neuvottelut käydään kahdenvälisesti, vaikka asianomaisella henkilöllä olisi samanlainen verotuksellinen ongelmatilanne käsillä useassa eri valtiossa. Tällöin asianomaisen henkilön olisi tehtävä hakemus kunkin valtion osalta erikseen. Hakemuksessa olisi myös ilmoitettava, onko hakemus toimitettu myös toiseen valtioon tai toisiin asianomaisiin valtioihin. Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan hakemuksesta tulisi käydä ilmi asianomaisen henkilön yksilöintitiedot ja jos asiaan liittyy muita asianomaisia henkilöitä, näiden yksilöintitiedot. Yksilöintitiedoilla tarkoitettaisiin henkilön tai henkilöiden nimi-, osoite- ja verotunnistetietoja sekä muita tarvittavia tietoja yksilöinnin tekemiseksi. Pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaan hakemuksessa olisi ilmoitettava verokaudet, joita hakemus koskee.  

Pykälän 1 momentin 5 kohdassa edellytettäisiin riidan kohteena olevaa asiaa kuvaavia tietoja. Niitä olisivat kyseistä tapausta koskevat tosiseikat ja olosuhteet, joihin kuuluisivat myös yksityiskohtaiset tiedot oikeustoimen rakenteesta sekä asianomaisen henkilön ja kyseisten oikeustoimien muiden osapuolten välisestä suhteesta. Joissakin valtioissa on mahdollista, että verohallinto ja vilpittömässä mielessä oleva verovelvollinen voivat tehdä sopimuksen tapauksen tosiseikoista. Jos tapauksessa on asian liittyvän verohallinnon ja vilpittömässä mielessä olevan asianomaisen henkilön välillä olisi tehty tällainen sopimus, olisivat nämä tosiseikat ilmoitettava hakemuksessa. Erityisesti hakemuksessa olisi myös esitettävä riita-asiaan johtaneiden toimien luonne ja päivämäärä. Toimilla tarkoitettaisiin tapaukseen liittyviä asianomaisen henkilön tuloja tai pääomaa sekä niihin kohdistuvia veroja ja verohallinnon toimia, joilla veroja olisi määrätty. Myös yksityiskohtaiset tiedot toisessa valtiossa saaduista tuloista ja näiden tulojen sisällyttämisestä verotettavaan tuloon toisessa valtiossa sekä yksityiskohtaiset tiedot verosta, joka on kannettu tai kannetaan tällaisista tuloista toisessa valtiossa. Lisäksi hakemuksessa olisi esitettävä riitaan johtaneiden toimien määrät asianomaisten valtioiden rahayksikössä ja jäljennökset perusteena olevista asiakirjoista. 

Pykälän 1 momentin 6 kohdan mukaan hakemuksessa olisi oltava ensinnäkin viittaus sovellettaviin kansallisiin sääntöihin. Lisäksi hakemuksesta olisi käytävä ilmi, mitä tämän lain 1 §:n mukaista sopimusta tapaukseen sovelletaan. Jos sovellettavia sopimuksia olisi useampi kuin yksi, hakemuksessa olisi täsmennettävä, minkä sopimuksen tulkintaa kyseinen riita-asia koskee. Tällaisen sopimuksen olisi oltava lain 1 §:n mukainen soveltamisalaan kuuluva tuloverosopimus tai yleissopimus kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta etuyhteydessä keskenään olevien yritysten tulonoikaisun yhteydessä 90/436/ETY. 

Pykälän 1 momentin 7 kohdassa lueteltaisiin selvitykset ja jäljennökset niiden perusteena olevista asiakirjoista, jotka asianomaisen henkilön olisi esitettävä hakemuksessaan. Alakohdan a mukaan hakemukseen olisi liitettävä selitys siitä, miksi asianomainen henkilö katsoo, että kyseessä on riita-asia. Alakohdan b mukaan hakemuksessa olisi esitettävä yksityiskohtaiset tiedot asiassa vireille pannuista muutoksenhauista ja oikeudenkäynneistä, jotka koskevat kyseisiä oikeustoimia. Lisäksi olisi esitettävä päätökset ja ratkaisut, joita on annettu. Siten muutoksenhaun ja oikeudenkäyntien päätökset sekä esimerkiksi ennakkoratkaisu- tai siirtohinnoitteluun liittyvät ennakkohinnoittelusopimukset olisi annettava tämän kohdan nojalla. Alakohdan c mukaan hakemuksessa olisi oltava asianomaisen henkilön sitoumus vastata mahdollisimman kattavasti ja nopeasti kaikkiin asianmukaisiin toimivaltaisen viranomaisen esittämiin pyyntöihin ja toimittaa kaikki toimivaltaisten viranomaisten pyytämät asiakirjat. Alakohdan d mukaan hakemukseen olisi sisällytettävä jäljennös lopullista veromäärää koskevasta päätöksestä. Suomessa tällä tarkoitettaisiin lopullista, asiaa koskevaa Verohallinnon päätöstä ja siihen liittyviä asiakirjoja, josta käy ilmi veron määrä. Muiden maiden osalta se voisi olla myös tapauksesta riippuen verotarkastuskertomus tai muu vastaava riita-asiaan johtanut asiakirja. Tarvittaessa hakemukseen liitettäisiin jäljennös myös muista riita-asiaa koskevista veroviranomaisten antamista asiakirjoista.  

Alakohdan e mukaan hakemuksessa olisi esitettävä myös tiedot, jos asianomainen henkilö on saattanut asian myös johonkin toiseen, 1 §:ssä tarkoitetun sopimuksen nojalla käytävään menettelyyn. Tällä tarkoitettaisiin siten esimerkiksi sovellettavan tuloverosopimuksen mukaista keskinäistä sopimusmenettelyä tai välimiesmenettelyä tai kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta etuyhteydessä keskenään olevien yritysten tulonoikaisun yhteydessä koskevan yleissopimuksen 90/436/ETY mukaista menettelyä. Tieto olisi olennainen, koska kyseiset menettelyt päättyvät 2 §:n 3 momentin mukaisesti siitä päivästä, jona toimivaltainen viranomainen ensimmäisen kerran vastaanottaa riidanratkaisumenettelyä koskevan hakemuksen. Hakemukseen olisi lisäksi liitettävä asianomaisen henkilön sitoumus noudattaa tarvittaessa 2 §:n 3 momentin säännöksiä.  

Pykälän 1 momentin 8 kohdan mukaan asianomaisen henkilön olisi lisäksi toimitettava toimivaltaisten viranomaisten mahdollisesti pyytämät erityiset lisätiedot, joiden katsotaan olevan tarpeen asiasisällön arviointia varten. 

Hakemuksen voisi toimittaa Suomen toimivaltaiselle viranomaiselle suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Koska toimivaltaiset viranomaiset käytännössä useimmiten käyttäisivät keskinäisessä yhteydenpidossaan englannin kieltä, olisi hakemuksen toimittaminen englanniksi hallinnollisesta näkökulmasta tehokasta.  

Pykälän 2 momentin mukaan Verohallinto voisi antaa tarkempia määräyksiä ja ohjeita hakemuksen sisällöstä ja toimittamistavasta. 

4 §. Hakemuksen käsittely. Pykälässä säädettäisiin 2 §:ssä tarkoitetun hakemuksen käsittelyyn liittyvistä velvoitteista ja määräajoista. Pykälän 1 momentin mukaan toimivaltaisen viranomaisen olisi kahden kuukauden kuluessa hakemuksen vastaanottamisesta ilmoitettava hakijalle, että hakemus on saapunut.  

Toimivaltainen viranomainen voi pyytää tämän lain 3 §:n 1 momentin 8 kohdassa tarkoitettuja erityisiä lisätietoja, joiden katsotaan olevan tarpeen asiasisällön arviointia varten. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että asianomaisen henkilön olisi toimitettava pyydetyt tiedot kolmen kuukauden määräajassa pyynnön vastaanottamisesta. Edellytyksenä tällöin kuitenkin on, että toimivaltainen viranomainen on pyytänyt niitä kolmen kuukauden kuluessa hakemuksen vastaanottamisesta. Tietoja voidaan pyytää edellä kuvatussa määräajassa useamman kerran. Asianomaisen henkilön olisi lisäksi samanaikaisesti lähetettävä jäljennös vastauksestaan 3 §:n 1 momentin 8 kohdassa tarkoitettuun lisätietopyyntöön myös muiden valtioiden toimivaltaisille viranomaisille. Siten kaikkien asiaan liittyvien valtioiden toimivaltaisilla viranomaisilla olisi käytettävissään samaan aikaan samat tiedot. Poikkeuksena tästä velvoitteesta on lain 17 §:n mukainen säännös, jonka mukaan luonnollinen henkilö tai lainkohdassa määritelty pienyritys voisi toimittaa tiedot vain kotivaltion toimivaltaiselle viranomaiselle. Toimivaltaisen viranomaisen saamiin tietoihin sovellettaisiin, mitä verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetussa laissa (1346/1999) säädetään. Siten annetut tiedot ovat salassa pidettäviä tietosuojan, liikesalaisuuden, kaupallisen tai teollisen salaisuuden, ammattisalaisuuden taikka elinkeinotoiminnassa käytetyn menettelytavan osalta. 

Pykälän 3 momentin mukaan pykälän 2 momentissa lisätietopyynnön esittämiselle asetettu määräaika ei kuitenkaan estäisi tarpeellisten tietojen pyytämistä mainitun ajankohdan jälkeen. Säännöksen johdosta toimivaltainen viranomainen voisi pyytää asianomaiselta henkilöltä tarpeellisia tietoja kolmen kuukauden määräajan laskemisen jälkeenkin EU-riitojenratkaisumenettelyn myöhemmässäkin vaiheessa. Jos tietoja pyydettäisiin 2 momentin mukaisen määräajan jälkeen, tiedoilla ei olisi vaikutusta hakemuksen käsiteltäväksi ottamista koskevan päätöksen tekemiselle jäljempänä 5 §:ssä säädettyyn kuuden kuukauden määräaikaan. Saatujen tarpeellisten tietojen avulla asian käsittely mitä todennäköisimmin voisi nopeutua ja helpottua. Siten on kaikkien osapuolten edun mukaista, että toimivaltaisilla viranomaisilla on käytettävissään mahdollisimman hyvät ja kattavat tiedot asian ratkaisemiseksi ja että ne olisivat käytettävissä mahdollisimman varhaisesta vaiheesta lähtien. 

Pykälän 4 momentin mukaan tarkempia säännöksiä hakemuksen käsittelyyn liittyvästä toimivaltaisen viranomaisen noudattamasta menettelystä toisen valtion toimivaltaiseen viranomaiseen nähden annettaisiin valtioneuvoston asetuksella. 

5 §. Hakemusta koskeva päätös. Pykälän 1 momentin mukaan toimivaltaisen viranomaisen olisi tehtävä päätös siitä, hyväksytäänkö hakemus 9 §:ssä tarkoitettuun keskinäiseen neuvottelumenettelyyn vai hylätäänkö se. Päätös olisi pääsäännön mukaan tehtävä kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun hakemus vastaanottamisesta tai siitä, kun 3 §:n 1 momentin 8 kohdassa tarkoitetut tiedot on vastaanotettu. Ratkaisevaa olisi se, kumpi edellä mainituista ajankohdista on myöhempi.  

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lisäksi poikkeuksesta liittyen siihen, miten hakemuksen käsiteltäväksi ottamista koskevan päätöksen määräaika lasketaan tietyssä erityistilanteessa. Jos asianomainen henkilö olisi samassa asiassa käyttänyt oikeuttaan hakea muutosta kansallisessa muutoksenhaussa joko Suomessa tai jossakin muussa asianomaisessa valtiossa tai molemmissa valtioissa, kuuden kuukauden määräajan laskeminen saattaisi myöhentyä alkamaan edellä pääsäännön mukaiseen nähden myöhemmästä ajankohdasta. Kyse olisi pääsääntöä koskevaa ajankohtaa myöhemmästä päivästä, jona kansallisen muutoksenhaun johdosta annetusta päätöksestä on tullut lopullinen tai jona kansallinen muutoksenhaku on muuten saatettu lopullisesti päätökseen taikka jona se on keskeytetty. Muutoksenhakua koskevan oikeuden käyttämisellä tarkoitettaisiin tilannetta, jossa Suomen osalta asianomainen henkilö olisi tehnyt asiassa alun perin esimerkiksi verotusmenettelylain 5 luvun tai oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain 10 luvun mukaisen oikaisuvaatimuksen. Muutoksenhakua koskevan oikeuden käyttämisellä tarkoitettaisiin myös tilannetta, jossa asianomainen henkilö olisi omalta osaltaan käynnistänyt kansallista muutoksenhakua koskevan menettelyn ensimmäisen kerran joko hallinto-oikeudessa tai vasta korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Siten esimerkiksi se, että asianomainen henkilö olisi tehnyt asiassa valituksen hallinto-oikeuteen, vaikkei olisi tehnyt oikaisuvaatimusta asiassa, katsottaisiin muutoksenhakua koskevan oikeuden käyttämiseksi ja hakemuksen käsittelyn määräaika alkaisi muutoksenhaun johdosta annetusta lainvoimaisesta päätöksestä. Se, että kaikki edellä kuvatut asianomaisen henkilön muutoksenhaun käyttämistä koskevat eri tilanteet vaikuttaisivat määräaikojen käynnistymiseen, olisi perusteltua, koska tällöin kyse olisi asianomaisen henkilön aktiivisista toimista saada asiassa kansallisen muutoksenhaun päätös asiassa. EU-riitadirektiivi asettaa etusijan kansallisen muutoksenhaun menettelylle silloin, kun asianomaisella henkilöllä on tahtotila viedä asiaa eteenpäin ja saada päätös molemmissa prosesseissa.  

Pykälän 1 momentin määräaikojen laskentaa koskevassa poikkeussäännöksessä mainitulla lopullisella päätöksellä tarkoitettaisiin lainvoimaista päätöstä. Säännöksessä käytettäisiin lisäksi käsitettä muutoksenhaun keskeyttäminen. Suomessa tältä osin tarkoitettaisiin muutoksenhaun peruuttamista. Joissakin valtioissa on kuitenkin mahdollista, että muutoksenhaku voidaan keskeyttää, joten säännös kattaisi myös sellaiset tapaukset. Sinänsä hakemuksen sisältöä koskevan 3 §:n mukaisesti hakemukseen pitäisi jo alun perin liittää tiedot asiaan liittyvistä mahdollisista kansallisista muutoksenhakuista sekä muutoksenhaun johdosta annetut päätöksistä. Siten 5 §:n 1 momentin sääntely, jonka mukaan asian käsittelyyn ottamista koskevan päätöksen tekeminen lykkääntyy odottamaan muutoksenhaun johdosta annettua lopullista päätöstä, omalta osaltaan luo selkeät puitteet sille, ettei asianomainen henkilö voisi saada sekä kansallisen muutoksenhaun menettelyitä että lain mukaista riidanratkaisumenettelyä etenemään samanaikaisesti.  

Pykälän 2 momentin mukaan toimivaltaisten viranomaisten olisi ilmoitettava päätöksestään viipymättä asianomaiselle henkilölle ja muiden valtioiden toimivaltaisille viranomaisille. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin myös seurauksista tilanteessa, jossa toimivaltainen viranomainen ei tekisi hakemuksen käsiteltäväksi ottamisesta päätöstä pykälän 1 momentissa säädetyssä määräajassa. Tällöin katsottaisiin, että toimivaltainen viranomainen olisi ottanut hakemuksen käsiteltäväkseen. 

6 §.Hakemuksen hylkääminen. Pykälässä säädettäisiin hakemuksen hylkäämiseen liittyvistä seikoista. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tilanteista, joiden nojalla toimivaltaisella viranomaisella olisi perusteltu syy olla ottamatta asiaa menettelyyn. Hylkäämisperusteen olemassaolo merkitsisi siten, että kyseisellä tapauksella ei olisi oikeutta päästä EU-riitojenratkaisumenettelyyn eikä siinä siten käynnistettäisi valtioiden välisiä neuvotteluita asian ratkaisemiseksi. Hylkäämispäätöksen tekisi toimivaltainen viranomainen ja päätös olisi tehtävä tämän lain 5 §:n 1 momentissa säädetyssä, toimivaltaisen viranomaisen päätöksen määräaikaa koskevassa ajassa.  

Peruste hylätä hakemus olisi olemassa, jos jokin pykälän 1 momentin 1—3 kohdan mukaisista tilanteista olisi käsillä. Peruste hylätä hakemus olisi ensinnäkin tilanteessa, jossa hakemuksesta puuttuisi tämän lain 3 §:n 1 momentissa edellytettyjä tietoja. Tiedoilla tarkoitettaisiin sitä, mitä 3 §:n 1 momentissa on säädetty hakemuksen sisällöstä. Lisäksi hylkäysperuste olisi olemassa, jos asianomainen henkilö ei olisi toimittanut vastauksia toimivaltaisen viranomaisen tämän lain 3 §:n 1 momentin 8 kohdan mukaisiin kysymyksiin edellä säädetyssä 4 §:n 2 momentin mukaisessa määräajassa. Toisena hylkäysperusteen tyyppinä olisi tilanne, jossa hakemuksen kohteena olevassa asiassa ei olisi kyse laissa määritellystä riita-asiasta. Tällainen tapaus ei siten kuuluisi säädetyn riidanratkaisumenettelyn piiriin. Kolmantena hylkäysperusteiden tyyppinä olisi tilanne, jossa asianomainen henkilö ei olisi tehnyt hakemusta tämän lain 2 §:n 2 momentin mukaisessa kolmen vuoden määräajassa.  

Pykälän 2 momentin mukaan toimivaltaisen viranomaisen olisi hakemuksen hylätessään ilmoitettava yleiset syyt kyseiselle hylkäämiselle. Yleisillä syillä tarkoitettaisiin päätöksen perustelemista ja sen ilmoittamista, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset. Perusteet olisi sisällytettävä ilmoitukseen, jonka toimivaltaisen viranomaisen olisi tehtävä asianomaiselle henkilölle edellä 5 §:n 2 momentin mukaisesti.  

Kielteistä päätöstä mahdollisesti seuraavista vaiheista säädettäisiin jäljempänä muutoksenhakua koskevassa 20 §:ssä.  

7 §. Hakemuksen peruuttaminen ja riita-asian raukeaminen.Pykälän 1 momentissa säädettäisiin hakemuksen peruuttamiseen liittyvistä seikoista. Asianomaisen henkilön, joka haluaisi peruuttaa hakemuksen, olisi tehtävä samanaikaisesti kirjallinen peruutusilmoitus kaikille asianomaisten valtioiden toimivaltaisille viranomaisille. Poikkeuksena tästä velvoitteesta on lain 17 §:n mukainen säännös, jonka mukaan luonnollinen henkilö tai lainkohdassa määritelty pienyritys voisi toimittaa ilmoituksen vain kotivaltion toimivaltaiselle viranomaiselle. Ilmoitus päättäisi välittömästi EU-riitojenratkaisumenettelyn ja siihen liittyvät prosessit. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin myös riita-asian raukeamiseen liittyvistä menettelyistä. Jos riita-asia jostain syystä raukeaisi, EU-riitojenratkaisumenettely päättyisi välittömin vaikutuksin. Toimivaltaisen viranomaisen olisi ilmoitettava viipymättä asiasta ja siihen vaikuttaneista yleisistä syistä asianomaiselle henkilölle. 

Pykälän 3 momentin mukaan tarkempia säännöksiä hakemuksen peruuttamiseen liittyvistä toimivaltaisen viranomaisen noudattamasta menettelystä toisen valtion toimivaltaiseen viranomaiseen nähden annettaisiin valtioneuvoston asetuksella. 

8 §. Toimivaltaisen viranomaisen yksipuolinen päätös. Pykälässä säädettäisiin tilanteesta, jossa toimivaltainen viranomainen päättäisi asian ratkaisusta ilman muita neuvotteluosapuolia. Kyse olisi prosessuaalisesti tehokkaasta tilanteesta, jossa asiassa pystyttäisiin saavuttamaan ratkaisu menettelyn alkuvaiheessa ilman riidan muiden osapuolten kanssa käytyjä neuvotteluita. Pykälää sovellettaisiin 2 momenttia lukuun ottamatta niin EU-riitojenratkaisuun, verosopimusmenettelyyn kuin EU-arbitraatiosopimusmenettelyynkin, sillä kaikissa niissä voi tulla tilanne, jossa toimivaltainen viranomainen päättää asian ilman neuvotteluiden käynnistämistä muiden osapuolien kanssa. 

Pykälän 1 momentin mukaan toimivaltainen viranomainen voisi päättää ratkaista riita-asian yksipuolisesti ilman muiden asianomaisten valtioiden toimivaltaisten viranomaisten osallistumista.  

Pykälän 2 momentin mukaan päätös olisi tehtävä 5 §:n 1 momentin mukaisessa määräajassa.  

Pykälän 3 momentin mukaan yksipuolisen ratkaisun tekevän toimivaltaisen viranomaisen olisi viipymättä ilmoitettava asiasta asianomaiselle henkilölle ja muiden asianomaisten valtioiden toimivaltaisille viranomaisille, minkä jälkeen lain mukaiset riitojenratkaisumenettelyt olisi päätettävä. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin edellytyksistä, joiden kaikkien olisi toteuduttava, jotta toimivaltaisen viranomaisen päätös olisi sitova. Toimivaltaisen viranomaisen päätös olisi sitova, jos asianomainen henkilö hyväksyisi päätöksen ja 60 päivän kuluessa siitä, kun toimivaltaisen viranomaisen päätös olisi annettu tiedoksi, ilmoittaisi luopuvansa oikeudesta kaikkiin muihin muutoksenhakuihin. Jos tällaista muuta muutoksenhakua koskeva menettely olisi jo aloitettu, toimivaltaisen viranomaisen päätöksestä tulisi sitova ja täytäntöönpanokelpoinen vasta sen jälkeen, kun asianomainen henkilö olisi todistetusti 60 päivän kuluessa ilmoittanut toimivaltaiselle viranomaiselle ryhtyneensä toimiin kyseisten menettelyjen päättämiseksi. Päätös olisi sen jälkeen pantava täytäntöön määräajoista riippumatta. Asianomaisella henkilöllä on edelleen käytettävissään kansallisen muutoksenhakuprosessi, jonka tämä olisi voinut käynnistää jo alun perin tai jonka tämä voisi käynnistää, jos tämä ei hyväksyisi toimivaltaisen viranomaisen päätöstä ja jos määräaikaa muutoksenhaulle olisi olemassa.  

Toimivaltaisen viranomaisen yksipuoliseen päätökseen ei jäljempänä 17 §:ssä säädetyllä tavalla saisi valittamalla hakea muutosta. Pykälän 5 momentissa säädettäisiin siitä, miten toimivaltaisen viranomaisen yksipuolisesti tekemä päätös pantaisiin kansallisesti täytäntöön. Edellytyksenä täytäntöönpanolle olisi, että päätös olisi sitova pykälän 4 momentissa säädettyjen edellytysten täyttyessä. Toimivaltaisen viranomaisen päätös saattaisi johtaa siihen, että Suomen tulisi luopua verotusoikeudestaan. Pykälässä säädettäisiin, että se toteutettaisiin muuttamalla verovelvollisen verotusta. Tämä olisi muutos nykytilaan, jonka mukaan verotusoikeudesta luopuminen keskinäistä sopimusmenettelyä koskevan hakemuksen johdosta tapahtuu Suomessa pääsääntöisesti voimassa olevan verotusmenettelylain 89 §:n nojalla huojentamalla maksuunpantua veroa. Sen nojalla esimerkiksi verotuksen tappioiden muuttaminen, palautuskoron maksaminen ja veronkorotuksen palauttaminen eivät ole olleet mahdollisia. Ehdotetun momentin mukaan toimivaltaisen viranomaisen päätöksen perusteella tehtävät muutokset verotukseen toteutettaisiin noudattaen, mitä verotuksen oikaisusta verotusmenettelylain 55 ja 56 §:ssä tai oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain (768/2016) 40 ja 41 §:ssä säädetään. Momentissa tarkoitetut muutokset verotukseen tehtäisiin, vaikka verotuksen oikaisun edellytykset puuttuisivat. Säännöksen johdosta muutokset voitaisiin siten tehdä, vaikka muutosten tekemiselle verotusmenettelylain 55 ja 56 §:n tai oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain 40 ja 41 §:n mukaiset aikarajat olisivat jo umpeutuneet. 

Pykälän 6 momentissa säädettäisiin siitä, että jos edellä 5 momentissa säädettyä muutosta, joka täyttää 5 momentin edellytykset ei olisi täytäntöön pantu ilman aiheetonta viivytystä, asianomainen henkilö voisi hakemuksella saattaa asian hallinto-oikeuden ratkaistavaksi. Muutosten toteuttamisen laiminlyöntiä koskevasta muutoksenhausta säädettäisiin jäljempänä 20 §:ssä. 

9 §. Keskinäinen neuvottelumenettely. Pykälässä säädettäisiin toimivaltaisten viranomaisten neuvotteluun liittyvästä menettelystä, siihen liittyvistä määräajoista sekä muista prosessuaalisista seikoista. Toimivaltaisten viranomaisten neuvotteluja koskevasta vaiheesta käytettäisiin EU-riitojenratkaisumenettelyn osalta nimitystä keskinäinen neuvottelumenettely. Verosopimusmenettelyissä tästä käytetään tyypillisesti nimitystä keskinäinen sopimusmenettely.  

Pykälän 1 momentin mukaan sen jälkeen, kun asianomaisten valtioiden toimivaltaiset viranomaiset olisivat päättäneet ottaa hakemuksen käsiteltäväkseen, niiden olisi pyrittävä ratkaisemaan riita-asia neuvotteluin. Neuvottelutulos pitäisi saavuttaa kahden vuoden kuluessa ajallisesti viimeisimmästä niistä ilmoituksista, jotka koskevat asianomaisten valtioiden päätöstä ottaa hakemus käsiteltäväksi. Kahden vuoden määräaika voisi pidentyä enintään vuodella jonkin asianomaisen valtion toimivaltaisen viranomaisen pyynnöstä. Pyyntö olisi esitettävä kaikille muille asianomaisten valtioiden toimivaltaisille viranomaisille. Lisäksi edellytettäisiin, että pyynnön esittävä toimivaltainen viranomainen toimittaisi kirjalliset perustelut. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin poikkeuksesta siihen, mistä keskinäisiä neuvotteluita koskevan määräajan katsottaisiin alkavan. Jos asianomainen henkilö olisi käyttänyt oikeuttaan hakea muutosta samassa asiassa kansallisessa muutoksenhaussa joko Suomessa tai jossakin muussa asianomaisessa valtiossa tai molemmissa, kahden vuoden tai säännöksen mukaisen pidemmän neuvotteluajan laskeminen myöhentyisi alkamaan päivästä, jona kansallisen muutoksenhaun johdosta annetusta päätöksestä on tullut lopullinen tai jona kansallinen muutoksenhaku on muuten saatettu lopullisesti päätökseen taikka jona se on keskeytetty. Muutoksenhakua koskevan oikeuden käyttämisellä tarkoitettaisiin tilannetta, jossa Suomen osalta asianomainen henkilö olisi tehnyt asiassa alun perin esimerkiksi verotusmenettelylain 5 luvun tai oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain 10 luvun mukaisen oikaisuvaatimuksen. Muutoksenhakua koskevan oikeuden käyttämisellä tarkoitettaisiin myös tilannetta, jossa asianomainen henkilö olisi omalta osaltaan käynnistänyt kansallista muutoksenhakua koskevan menettelyn ensimmäisen kerran joko hallinto-oikeudessa tai vasta korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Siten esimerkiksi se, että asianomainen henkilö olisi tehnyt asiassa valituksen hallinto-oikeuteen, vaikkei olisi tehnyt oikaisuvaatimusta asiassa, katsottaisiin muutoksenhakua koskevan oikeuden käyttämiseksi ja hakemuksen käsittelyn määräaika alkaisi muutoksenhaun johdosta annetusta lainvoimaisesta päätöksestä. Se, että kaikki edellä kuvatut asianomaisen henkilön muutoksenhaun käyttämistä koskevat eri tilanteet vaikuttaisivat määräaikojen käynnistymiseen, olisi perusteltua, koska tällöin kyse olisi asianomaisen henkilön aktiivisista toimista saada asiassa kansallisen muutoksenhaun päätös asiassa. EU-riitadirektiivi asettaa etusijan kansallisen muutoksenhaun menettelylle silloin, kun asianomaisella henkilöllä on tahtotila viedä asiaa eteenpäin käsiteltäväksi ja saada kannanotto asiaan molemmissa prosesseissa.  

Pykälän 2 momentin määräaikojen laskentaa koskevassa poikkeussäännöksessä mainitulla lopullisella päätöksellä tarkoitettaisiin lainvoimaista päätöstä. Säännöksessä käytettäisiin käsitettä muutoksenhaun keskeyttäminen. Suomessa tältä osin tarkoitettaisiin muutoksenhaun peruuttamista. Joissakin valtioissa on kuitenkin mahdollista, että muutoksenhaku voidaan keskeyttää, joten säännös kattaisi myös sellaiset tapaukset. Pykälän 2 momentin sääntely, jonka mukaan neuvotteluille asetetun määräajan umpeutuminen lykkääntyy odottamaan muutoksenhaun johdosta annettua lopullista päätöstä, omalta osaltaan luo selkeät puitteet sille, ettei asianomainen henkilö voisi saada sekä kansallisen muutoksenhaun menettelyitä että lain mukaista riidanratkaisumenettelyä etenemään samanaikaisesti.  

Pykälän 2 momentin neuvotteluiden määräajan umpeutumisen lykkääntymistä koskeva säännös tulisi sovellettavaksi erityisesti niissä tilanteissa, joissa asianomainen henkilö olisi ensin käynnistänyt lain mukaisen EU-riitojenratkaisumenettelyn ja asia olisi otettu käsiteltäväksi tämän lain mukaiseen menettelyyn. Jos asianomainen henkilö tämän vaiheen jälkeen käynnistäisi myös kansallisen muutoksenhaun, tulisivat eri menettelyiden keskinäistä etenemistä koskevat säännökset sovellettavaksi tämän pykälän nojalla. Jos sen sijaan asianomainen henkilö käynnistäisi kansallisen muutoksenhaun niin, että hakemuksen käsiteltäväksi ottamista koskevat aikarajat olisivat vielä umpeutumatta, sovellettaisiin edellä 5 §:n 2 momentin säännöksiä.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin menettelystä, jossa sopimustulosta ei saavutettaisi edellä 1 ja 2 momentin mukaisessa määräajassa. Tällöin valtion toimivaltaisen viranomaisen olisi tehtävä tästä ilmoitus asianomaiselle henkilölle ja ilmoitettava yleiset syyt siihen, miksi sopimukseen ei päästy.  

10 §. Keskinäisen neuvottelumenettelyn johdosta annettu päätös. Pykälässä säädettäisiin menettelyistä, kun toimivaltaiset viranomaiset keskinäisin sopimuksin saisivat asiassa aikaan ratkaisun. Pykälän sääntely olisi yhdenmukainen EU-riitadirektiivissä edellytetyn sääntelyn kanssa. Asiassa saavutetulla ratkaisulla tarkoitettaisiin tämän lain 9 §:ssä kuvattua, neuvottelujen jälkeen saavutettua ratkaisua. Pykälää sovellettaisiin niin EU-riitojenratkaisuun, verosopimusmenettelyyn kuin EU-arbitraatiosopimusmenettelyynkin, sillä kaikissa niissä voisi tulla eteen tilanne, jossa neuvotteluiden jälkeen asiassa olisi ratkaisu ja jonka johdosta tehtävä päätös olisi laitettava täytäntöön. Pykälän mukaisesta keskinäisestä neuvottelumenettelystä käytettäisiin verosopimusmenettelyssä ja EU-arbitraatiosopimusmenettelyssä käsitettä keskinäinen sopimusmenettely. 

Pykälän 1 momentin mukaan toimivaltaiset viranomaiset tekisivät asiassa päätöksen, joka olisi kaikkia sitova sillä edellytyksellä, että asianomainen henkilö hyväksyisi päätöksen. Jos asianomainen henkilö ei hyväksyisi päätöstä, päätös ei myöskään sitoisi valtioita.  

Toimivaltaisten viranomaisten asiassa tekemän päätöksen sitovaksi tuleminen edellyttäisi lisäksi, että asianomainen henkilö ilmoittaisi luopuvansa oikeudesta kaikkiin muihin muutoksenhakuihin. Tämä olisi tarkoituksenmukaista, koska asiassa olisi jo saatu aikaan ratkaisu eikä asianomaisella henkilöllä olisi enää tarvetta käyttää muita oikeussuojakeinoja sovellettavan sopimuksen tulkinta- ja soveltamisristiriidan ja kaksinkertaisen verotuksen ongelman ratkaisemiseksi. Myöskään Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö ei voisi hakea asiassa muutosta. Muutoksenhakuoikeudesta luopuminen olisi perusteltua myös siitä syystä, ettei olisi myöskään tarkoituksenmukaista, että sama sopimuksen tulkinta- ja soveltamisongelmaa koskeva asia, josta valtiot jo olisivat päässeet yksimielisyyteen, tulisi käsiteltäväksi myös jossakin muussa menettelyssä. Verovelvollisen olisi tehtävä ilmoitus toimivaltaiselle viranomaiselle 60 päivän kuluessa siitä, kun toimivaltainen viranomainen olisi antanut päätöksensä tiedoksi. Asianomaisella henkilöllä on edelleen erikseen käytettävissään kansallisen muutoksenhakuprosessi, jonka tämä olisi voinut käynnistää jo alun perin tai jonka tämä voisi käynnistää, jos tämä ei hyväksyisi toimivaltaisen viranomaisen päätöstä ja jos määräaikaa muutoksenhaulle olisi olemassa.  

Jos asianomainen henkilö olisi aloittanut tällaisia muita muutoksenhakuja koskevat menettelyt, keskinäisen neuvottelumenettelyn johdosta annetusta päätöksestä tulisi sitova ja täytäntöönpanokelpoinen vasta sen jälkeen, kun asianomainen henkilö olisi toimittanut asianomaisten valtioiden toimivaltaisille viranomaisille todisteen siitä, että tämä on ryhtynyt toimiin kyseisten menettelyjen päättämiseksi. Tällainen todiste olisi toimitettava 60 päivän kuluessa päivästä, jona kyseinen päätös annettiin asianomaiselle henkilölle tiedoksi. Päätös olisi sen jälkeen laitettava täytäntöön asianomaisten valtioiden kansallisessa lainsäädännössä mahdollisesti säädetyistä määräajoista riippumatta. Kuten jäljempänä 20 §:ssä säädetään, toimivaltaisten viranomaisten päätökseen ei saisi valittamalla hakea muutosta. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, miten toimivaltaisten viranomaisten päätös, jos se olisi 1 momentissa säädetyllä tavalla sitova, pantaisiin kansallisesti täytäntöön. Toimivaltaisten viranomaisten päätös, joka sitoisi osapuolia, olisi asiassa lopullinen ratkaisu eikä siihen ei saisi valittamalla hakea muutosta. Toimivaltaisten viranomaisten päätökseen, johon ei saisi hakea muutosta, pantaisiin täytäntöön Verohallinnon päätöksellä. Tämä tarkoittaisi sitä, että toimivaltaisten ratkaisemassa asiakysymyksessä ei asianomainen henkilö tai Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö voisi hakeutua muutoksenhakuun siltä osin kuin asiassa olisi ratkaisu. Myöskään Verohallinto ei voisi tehdä oikaisua verovuoden verotukseen siltä osin kuin kyse on toimivaltaisten viranomaisten ratkaisemasta asiasta. Toimivaltaisten viranomaisten päätös saattaisi johtaa siihen, että Suomen tulisi luopua verotusoikeudestaan. Momentissa säädettäisiin, että se toteutettaisiin muuttamalla verovelvollisen verotusta. Tämä olisi muutos nykytilaan, jonka mukaan verotusoikeudesta luopuminen keskinäisen sopimusmenettelyn johdosta tapahtuu Suomessa pääsääntöisesti verotusmenettelylain 89 §:n nojalla huojentamalla maksuunpantua veroa. Siten esimerkiksi verotuksen tappioiden muuttaminen, palautuskoron maksaminen ja veronkorotuksen palauttaminen eivät ole olleet mahdollisia. Huojennuspäätökseen ei saa hakea muutosta. Ehdotetun momentin mukaan toimivaltaisten viranomaisten päätöksen perusteella tehtävät muutokset verotukseen toteutettaisiin noudattaen, mitä verotuksen oikaisusta verotusmenettelylain 55 ja 56 §:ssä tai oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain 40 ja 41 §:ssä säädetään. Momentissa tarkoitetut muutokset verotukseen tehtäisiin, vaikka verotuksen oikaisun edellytykset puuttuisivat. Säännöksen johdosta muutokset voitaisiin siten tehdä, vaikka muutosten tekemiselle verotusmenettelylain 55 ja 56 §:n tai oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain 40 ja 41 §:n mukaiset aikarajat olisivat jo umpeutuneet.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, jos edellä 2 momentissa säädettyä muutosta ei olisi täytäntöön pantu ilman aiheetonta viivytystä, asianomainen henkilö voisi hakemuksella saattaa asian hallinto-oikeuden ratkaistavaksi. Muutosten toteuttamisen laiminlyöntiä koskevasta muutoksenhausta säädettäisiin jäljempänä 20 §:ssä. 

11 §. Pyyntö riidanratkaisutoimikunnan perustamiseksi. Pykälässä säädettäisiin neuvoa-antavasta toimikunnasta, joka pitäisi pykälässä säädettyjen edellytysten täyttyessä perustaa käsittelemään riita-asiaa. Toimikunnasta käytettäisiin nimitystä riidanratkaisutoimikunta.  

Pykälän 1 momentin mukaan riidanratkaisutoimikunnan perustaminen tapahtuisi asianomaisen henkilön esittämästä pyynnöstä, joka tehtäisiin kaikille asianomaisille toimivaltaisille viranomaisille. Poikkeuksena tästä velvoitteesta toimittaa pyyntö kaikkiin valtioihin olisi lain 17 §:n mukainen säännös, jonka mukaan luonnollinen henkilö tai lainkohdassa määritelty pienyritys voisi toimittaa ilmoituksen vain kotivaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.  

Pyyntö olisi mahdollista tehdä kahdessa tilanteessa. Ensinnäkin se olisi 1 kohdan mukaisesti mahdollista, jos asianomaisen henkilön tekemän hakemuksen on tämän lain 6 §:n nojalla hylännyt vähintään yksi asianomaisten valtioiden toimivaltaisista viranomaisista mutta eivät ne kaikki. Toisena tilanteena olisi 2 kohdan mukaisesti tapaus, jos asianomaisten valtioiden toimivaltaiset viranomaiset eivät ole tämän lain 9 §:n 1 momentin määräajassa tai, jos määräaikojen laskennassa sovellettaisiin lisäksi 9 §:n 2 momenttia, niissä säädetyissä määräajoissa päässeet keskinäisessä neuvottelumenettelyssä sopimukseen riita-asian ratkaisusta. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäedellytyksistä, jotka liittyisivät riidanratkaisutoiminnan perustamista koskevaan pyyntöön 1 momentin nojalla. Pyynnön voisi tehdä ja riidanratkaisutoimikunta olisi perustettava ainoastaan, jos tämän lain 6 §:n mukaiseen hylkäämiseen ei voisi minkään sovellettavien kansallisten sääntöjen mukaisesti hakea muutosta tai jos sitä koskeva muutoksenhaku ei olisi vireillä eikä asiassa muutoksenhakuaikaakaan olisi jäljellä. Asianomainen henkilö voisi luopua muutoksenhakuoikeudestaan ja sillä perusteella voisi tehdä pyynnön edellä 1 momentin 1 kohdan mukaisesti riidanratkaisutoimikunnan perustamisesta. Pyynnön olisi sisällettävä näitä seikkoja koskeva vakuutus. Tarkoituksena olisi, ettei riidanratkaisutoimikuntaa voisi saada perustetuksi, jos asianomainen henkilö voisi saattaa hakemuksen hylkäämistä koskevan päätöksen vielä myöhemmin arvioitavaksi kansalliseen muutoksenhakuun tai jos tällainen muutoksenhaku olisi samaan aikaan vireillä.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että muutoksenhaun johdosta annettu päätös toimisi pohjana, kun arvioitaisiin, täyttyvätkö edellä 1 momentin 1 kohdan edellytykset riidanratkaisutoiminnan perustamiseksi. Jos muutoksenhakuaste on pysyttänyt hylkäävän päätöksen ja jos sen johdosta kaikissa valtioissa päätös olisi siis hylkäävä, ei asianomainen henkilö voisi tehdä tämän lain 11 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla pyyntöä. Lisäksi olisi huomioitava pykälän 4 momentin säännökset, jonka johdosta tilanteessa, jossa yhden valtion muutoksenhakuaste on pysyttänyt kieltävän päätöksen pykälän 4 momentin 1 kohdan mukaisesti eikä tästä päätöksestä voisi poiketa, pyyntöä riidanratkaisutoimikunnan perustamisesta ei voisi esittää.  

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin poikkeuksista 1 momentin mukaiseen oikeuteen pyytää ja velvoitteeseen perustaa riidanratkaisutoimikunta. Poikkeusta koskevaa sääntelyä sovellettaisiin EU-riitadirektiivin mukaiseen menettelyyn. Siltä osin kuin kyse olisi verosopimuksen ja EU-arbitraatiosopimuksen mukaisista riidanratkaisumenettelyistä, sääntely perustuisi aina kulloinkin käsillä olevan sopimuksen säännöksiin siitä, mitkä tapaukset pääsisivät riidanratkaisuun.  

Poikkeustilanteet voitaisiin jakaa kolmeen pääryhmään. Pykälän 4 momentin 1 kohdan mukaan pyyntöä riidanratkaisutoimikunnan perustamisesta ei voisi tehdä, jos tämän lain 6 §:n nojalla toimivaltainen viranomainen olisi tehnyt päätöksen hylätä pääsyn ottaa hakemus käsittelyyn ja myös muutoksenhakumenettelyn johdosta Suomessa olisi lainvoimainen päätös, jonka mukaan hakemus on tullut hylätä. Myös silloin, jos hylkäämispäätös olisi vahvistettu jonkin toisen asianomaisen valtion kansallisessa muutoksenhakuprosessissa, jonka päätöksestä ei myöskään kyseisessä valtiossa ole mahdollista poiketa, pyyntöä riidanratkaisumenettelyn käynnistämisestä ei voisi tehdä eikä velvoitetta perustaa toimikuntaa olisi.  

Pyyntöä riidanratkaisutoimikunnan perustamisesta ei voisi pykälän 4 momentin 2 kohdan mukaan myöskään tehdä, jos tapausta koskevassa verotustilanteessa olisi sovellettu sekä asiaan liittyvää 1 §:ssä tarkoitettua sopimusta ja jotakin 2 kohdassa mainittua säännöstä. Lain 1 §:n mukaisella sopimuksella tarkoitettaisiin joko verosopimusta tai kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta etuyhteydessä keskenään olevien yritysten tulonoikaisun yhteydessä tehtyä yleissopimusta (90/436/ETY). Jos olisi sovellettu sekä jotakin 1 §:n sopimusta että verotusmenettelylain arvioverotusta koskevaa 27 §:ää, saman lain veronkiertoa koskevaa 28 §:ää, peitellyn osingon 29 §:ää tai selvittämättömän omaisuuden lisäyksen 30 §:ää, pyyntöä ei voisi tehdä. Vastaavasti jonkin 1 §:n sopimuksen soveltaminen yhdessä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (360/1968) 6 a §:n 8 momentin osingon verovapauden rajoittamista koskevan säännöksen tai yritysjärjestelyihin liittyviin veronkiertotilanteisiin liittyvän 52 h §:n kanssa rajoittuisi riidanratkaisutoimikuntaa koskevan menettelyn ulkopuolelle. Riidanratkaisutoimikuntaa ei myöskään voisi pyytää perustettavaksi, jos tilanteessa olisi sovellettu ulkomaisten väliyhteisöjen osakkaiden verotuksesta annettua lakia (1217/1994) jonkin 1 §:n sopimuksen ohella. Lisäksi silloin, jos tilanteessa olisi sovellettu jonkin 1 §:n mukaisen sopimuksen ja rikoslain (39/1889) 29 luvun 1 §:n veropetosta, 2 §:n törkeää veropetosta, 3 §:n lievää veropetosta tai 4 §:n verorikkomusta koskevaa säännöstä, pyyntöä riidanratkaisutoimikunnan perustamisesta ei voisi tehdä.  

Pykälän 4 momentin 2 kohdan mukainen sääntely toteuttaa EU-direktiivin mahdollistaman sääntelyn, jonka puitteissa jäsenvaltio voi evätä mahdollisuuden päästä riidanratkaisuvaiheeseen (toimivaltaisten viranomaisten neuvotteluiden jälkeinen vaihe), kun kyseisessä jäsenvaltiossa on määrätty oikaistun tulon tai pääoman osalta seuraamuksia veropetoksen, tahallisen laiminlyönnin tai törkeän huolimattomuuden johdosta.  

Verosopimusten tavoitteena on kaksinkertaisen verotuksen välttämisen ohella veron kiertämisen estäminen. Nykytilassakaan ei ole takeita siitä, että kaksinkertainen verotus poistettaisiin tilanteessa, jossa olisi kyse tapauksesta, jossa on pyritty välttelemään veroja. Lakimuutosehdotuksen tavoitteena on, että riidanratkaisumenettelyn parantuminen ja tehostuminen olisivat tarjolla silloin, kun kyse on puhtaasti verosopimuksen soveltamistilanteesta ilman, että tapaukseen liittyy veron välttelyyn tai veropetokseen liittyviä elementtejä. Verovelvollinen voisi halutessaan saattaa kansalliseen muutoksenhakuun arvioitavaksi, onko tapauksessa jotakin tai joitakin listauksessa mainittuja säännöksiä sovellettu oikein, ja saada asiassa lainvoimaisen päätöksen. Lain soveltamisalaan kuuluvien verosopimusten tavoitteena on estää vilpittömässä mielessä toimivan verovelvollisen joutuminen kaksinkertaisen verotuksen kohteeksi ja siten tarjota kyseisten sopimusten etuuksia verovelvollisille. Se, että tapauksessa olisi sovellettu sekä verosopimusta että säännöksessä mainittuja kansallisen verolainsäädännön tai rikoslain säännöstä, säilyisi edelleenkin nykyinen mahdollisuus hakea muutosta kansallisessa muutoksenhakuprosessissa. On syytä huomata, että pykälän 4 momentin 2 kohdan mukaiset tapaukset koskisivat ainoastaan sellaisia melko harvinaisia tilanteita, joissa on verosopimuksen tai EU-arbitraatiosopimuksen soveltamisen ohella sovellettu kohdassa mainittuja säännöksiä. Sen sijaan tilanteissa, joissa on yksinomaan sovellettu jotakin kansallisen lain säännöstä ilman, että kyse on samalla tämän lain 1 §:n mukaisen verosopimuksen tai yleissopimuksen nimenomaisesta soveltamistilanteesta, nyt puheena oleva laki ja siten sen sisältämä menettely eivät tulisi lainkaan sovellettavaksi eivätkä menettelyt olisi lainkaan käytettävissä.  

Pyyntöä riidanratkaisutoimikunnan perustamisesta ei voisi 4 momentin 3 kohdan mukaan tehdä, jos todettaisiin, että riita-asiassa ei olisi kyse nyt puheena olevassa laissa määritellystä kaksinkertaisesta verotuksesta. Tällöin Suomen toimivaltaisen viranomaisen olisi ilmoitettava asiasta viipymättä asianomaiselle henkilölle sekä muiden asianomaisten valtioiden toimivaltaiselle viranomaiselle. 

Pykälän 4 momentin 3 kohdan sääntely toteuttaa EU-riitadirektiivin mahdollistaman sääntelyn, jonka mukaan riita-asialta, joka ei koske kaksinkertaista verotusta, voidaan evätä pääsy neuvoa-antavaan toimikuntaan tai vaihtoehtoiseen riitojenratkaisutoimikuntaan. Direktiivin mukaan tällöin kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava asiasta viipymättä asianomaiselle henkilölle ja muiden asianomaisten jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille. Direktiivi sisältää kaksinkertaisen verotuksen määritelmän direktiivissä tarkoitettuun tapausten rajaamiseen. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin edellä 4 momentin 2 kohtaan liittyvien menettelyiden välisestä suhteesta. Sen mukaan tämän lain mukainen menettely keskeytyisi, kunnes edellä 4 momentin 2 kohdassa mainitun säännöksen soveltamista koskevassa asiassa on lainvoimainen päätös. Kyseinen sääntely vastaa EU-riitadirektiiviä, jonka mukaan toimivaltainen viranomainen voi keskeyttää direktiivin mukaisen riidanratkaisumenettelyn, jos samaan aikaan käynnissä on oikeudellinen tai hallinnollinen menettely poissulkemista koskevan säännöksen soveltamisasiassa. Riidanratkaisumenettelyn keskeyttäminen tarkoittaisi, että riidanratkaisuvaiheesta poissulkemisen arviointi tapahtuisi vasta sen jälkeen, kun poissulkemisen perusteena olevassa asiassa on lainvoimainen päätös.  

Pykälän 5 momentin sääntely täydentäisi osaltaan edellä 5 §:n 1 momentin ja 9 §:n 2 momentin säännöksiä, joiden mukaan menettelyssä etusija annettaisiin kansallisen muutoksenhaulle mukaisille menettelyille eivätkä laissa säädetyn menettelyn mukaiset määräajat juokse ennen kansallisen muutoksenhaun lopullista päätöstä. 

Pykälän 6 momentissa määriteltäisiin 4 momentin 3 kohdassa tarkoitettu kaksinkertaisen veron käsite. Käsite vastaisi EU-riitadirektiivin sisältämää määritelmää kaksinkertaisesta verotuksesta. Tässä laissa kaksinkertaisella verotuksella tarkoitettaisiin 1 §:ssä tarkoitetun sopimuksen tai yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvien verojen määräämistä samasta verotettavasta tulosta tai pääomasta kahdessa tai useammassa valtiossa, kun siitä seuraa joko lisääntynyttä veroa, verovelvollisuuksien lisääntymistä tai sellaisten tappioiden peruuntuminen tai aleneminen, joita voitaisiin käyttää verotettavan tulon kuittaamiseen. Lainkohdassa tarkoitettu kaksinkertainen verotus voisi olla kyseessä esimerkiksi silloin, kun tuloa verotettaisiin valtiossa a lähteellä rojaltitulona ja sama tulo olisi veronalaista asuinvaltiossa b. Kaksinkertainen vero olisi kyseessä myös silloin, jos samaan konserniin kuuluvaa yritystä X verotettaisiin valtiossa x käyttäen etuyhteyssuhteessa olevaan liiketoimeen hintaan i, kun taas samaan konserniin kuuluvaa yritys Y:tä verotettaisiin valtiossa y edellä mainittuun liiketoimeen verotarkastuksen jälkeen tehdyn maksuunpanon perusteella hintaan e ja maksuunpanon johdosta Y:n verotettavan tappion määrä pienisi. 

Pykälän 7 momenttiin sisältyisivät säännökset riidanratkaisutoimikunnan perustamista koskevan pyynnön ajallisista edellytyksistä. Pyyntö olisi tehtävä 50 päivän kuluessa päivästä, jona 6 §:n 2 momentin tai 9 §:n 3 momentin mukainen ilmoitus vastaanotetaan. Jos kaikki asianomaiset toimivaltaiset viranomaiset olisivat tehneet hakemuksen hylkäämistä koskevan päätöksen ja asiassa olisi haettu muutosta, riidanratkaisutoimikunnan asettamista koskeva pyyntö olisi tehtävä 50 päivän kuluessa päivästä, jona muutoksenhakuaste olisi antanut lainvoimaisen päätöksen. Kielteistä päätöstä koskevasta muutoksenhausta säädettäisiin jäljempänä 20 §:n 1—3 momentissa.  

12 §.Riidanratkaisutoimikunnan perustaminen. Pykälän 1 momentin mukaan riidanratkaisutoimikunta koostuisi puheenjohtajasta, kunkin asianomaisen toimivaltaisen viranomaisen edustajista ja kunkin valtion nimeämästä riippumattomasta ja pätevästä henkilöstä. Toimivaltaisten viranomaisten sopimuksella toimivaltaisten viranomaisten edustajien ja riippumattomien henkilöiden lukumäärä voidaan nostaa kahteen kutakin toimivaltaista viranomaista kohti. Kun riippumattomat ja pätevät henkilöt on nimitetty, heille kullekin on nimitettävä varajäsen niiden sääntöjen mukaisesti, joita sovelletaan riippumattomien henkilöiden nimittämiseen, siltä varalta, että riippumattomat henkilöt ovat estyneet hoitamasta tehtäviään. Riidanratkaisutoimikunnan puheenjohtajan valitsisivat riippumattomat ja pätevät henkilöt sekä toimikunnan toimivaltaiset viranomaiset. Puheenjohtajan olisi oltava tuomari, ellei toimikunta olisi toisin päättänyt. 

Puheenjohtaja sekä riippumattomat ja pätevät henkilöt sekä heidän varajäsenensä valittaisiin asiaan liittyvältä listalta, josta laissa käytettäisiin nimitystä riippumattomien ja pätevien henkilöiden luettelo, jota hallinnoisi komissio.  

Pykälän 2 momentin mukaan riidanratkaisutoimikunta olisi asetettava 120 päivän kuluessa siitä, kun pyyntö asettaa toimikunta vastaanotettiin. Pyynnöllä tarkoitettaisiin tämän lain 11 §:ssä säädettyä asianomaisen henkilön pyyntöä riidanratkaisutoimikunnan perustamiseksi. Pyynnön olisi täytettävä lain 11 §:n sekä vastaavien asianomaisten muiden valtioiden säännöksissä säädetyt edellytykset. Sen jälkeen, kun riidanratkaisutoimikunta olisi perustettu, toimikunnan puheenjohtajan olisi viipymättä ilmoitettava tästä asianomaiselle henkilölle. 

Pykälän 3 momentin mukaan, jos Suomessa laiminlyötäisiin edellä 1 momentissa säädettyjä velvoitteita nimittää henkilö riidanratkaisutoimikuntaan riippumattomien ja pätevien henkilöiden luettelosta, tätä koskeva vaatimus käsiteltäisiin hallintoriitana hallinto-oikeudessa. Riippumattomien ja pätevien henkilöiden nimittämisessä on sovellettava samaa menettelyä, jota sovelletaan välimiesmenettelyssä siviili- ja kaupallisia asioita koskevien kansallisten sääntöjen mukaisesti silloin, kun tuomioistuimet tai kansalliset nimittävät elimet nimittävät välimiehiä siitä syystä, että osapuolet eivät ole päässeet asiasta sopimukseen. Siten noudatettaisiin välimiesmenettelystä annetun lain (967/1992) säännöksiä, jotka koskevat tilanteita, joissa tuomioistuin määrää välimiehen. Vaatimus voitaisiin esittää aikaisintaan edellä 2 momentin riidanratkaisutoimikunnan asettamiselle säädetyn määräajan päätyttyä eli aikaisintaan 120 päivän kuluessa siitä, kun asianomaisen henkilön pyyntö asettaa riidanratkaisutoimikunta on vastaanotettu. Vaatimus olisi kuitenkin esitettävä viimeistään 30 päivän kuluessa edellä mainitun 120 päivän määräajan päättymisestä. Hallintoriita-asiassa olisi tehtävä päätös ja ilmoitettava siitä hakijalle. Hallintoriita-asiassa saavutetusta päätöksestä ilmoitettaisiin myös Suomen toimivaltaiselle viranomaiselle, joka vuorostaan ilmoittaisi asiasta viipymättä muiden asianomaisten jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille. Tässä tarkoitettua hallintoriita-asiaa koskevasta muutoksenhausta säädettäisiin jäljempänä 20 §:ssä. Jos minkään asianomaisen valtion toimivaltaiset viranomaiset eivät olisi nimitystä tehneet, asianomainen henkilö voisi tehdä nimittämispyynnön kussakin valtiossa.  

Jos useampi kuin yksi asianomainen henkilö olisi osallisena menettelyssä, asianomaisten henkilöiden olisi toimitettava riippumattomien ja pätevien henkilöiden ja näiden varajäsenten nimittämistä koskeva pyyntönsä kullekin kotipaikkavaltiolleen. Jos menettelyssä olisi osallisena vain yksi asianomainen henkilö, kyseinen pyyntö olisi toimitettava niille valtioille, joiden toimivaltaiset viranomaiset eivät ole nimittäneet vähintään yhtä riippumatonta ja pätevää henkilöä ja varajäsentä. 

Pykälän 4 momentti sisältäisi riippumattomien ja pätevien henkilöiden luettelosta valittavan henkilön riippumattomuuteen liittyviä seikkoja. Sitä sovellettaisiin EU-riitojenratkaisumenettelyyn. Siltä osin kuin kyse olisi verosopimuksen ja EU-arbitraatiosopimuksen mukaisista riidanratkaisumenettelyistä, sääntely perustuisi aina kulloinkin käsillä olevan sopimuksen säännöksiin asiasta. Pykälän 4 momentin mukaan riippumattomien ja pätevien henkilöiden luettelosta valittujen henkilöiden olisi oltava riippumattomia ja puolueettomia. Riippumattomien ja pätevien henkilöiden luettelossa olevan henkilön olisi luovutettava toimivaltaisen viranomaisen pyytäessä riippumattomuutta ja puolueettomuutta koskevien seikkojen arviointiin vaikuttavat tiedot. Mikä tahansa asianomaisen valtion toimivaltainen viranomainen voisi siten pyytää, että nimitetyn riippumattomien ja pätevien henkilöiden luettelossa olevan henkilön tai hänen varajäsenensä olisi luovutettava tiedot kaikista intresseistä, suhteista ja muista seikoista, jotka todennäköisesti vaikuttavat kyseisen henkilön riippumattomuuteen tai puolueettomuuteen tai jotka voivat kohtuullisesti arvioiden luoda vaikutelman esteellisyydestä. 

Pykälän 4 momentin mukaan toimivaltainen viranomainen voisi vastustaa jonkin henkilön nimittämistä riippumattomien ja pätevien henkilöiden luettelosta. Vastustamisen mahdollisuus olisi vain silloin, jos nimittämiseen ei liittyisi laiminlyöntiä. Laiminlyönti olisi kyseessä, jos toisessa valtiossa ei olisi tehty nimittämistä määräajassa ja asianomainen henkilö olisi hakenut sitä nimittämiseen osoitetulta elimeltä, joka tekisi nimityksen. Henkilön nimittämistä koskeva vastustaminen voisi tapahtua perustellusta syystä. Perusteltu syy voisi olla mikä tahansa asianomaisten toimivaltaisten viranomaisten etukäteen sopima syy. Perusteltu syy voisi olla myös jokin seuraavista syistä: kyseinen henkilö kuuluu johonkin asianomaiseen verohallintoon tai työskentelee sellaisen lukuun tai oli tällaisessa asemassa milloin tahansa edellisten kolmen vuoden aikana; kyseisellä henkilöllä on tai on ollut merkittävä omistus tai äänivalta jossakin kyseessä olevassa asianomaisessa henkilössä taikka hän on tai on ollut jonkin asianomaisen henkilön työntekijä tai neuvonantaja milloin tahansa nimittämistään edeltävien viiden vuoden aikana; kyseinen henkilö ei kykene esittämään riittäviä takeita puolueettomuudesta päätettävänä olevan riidan tai riitojen ratkaisemisessa; tai kyseinen henkilö on sellaisen yrityksen työntekijä, joka tarjoaa veroneuvontaa tai antaa muuten ammattimaisesti veroneuvontaa, tai on ollut tällaisessa asemassa milloin tahansa nimittämistään edeltävien vähintään kolmen vuoden aikana. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin lisäksi siitä, miten nimittämisen vastustamista koskevilla perusteilla olisi vaikutuksia myös riidanratkaisutoimikunnan lausunnon jälkeisenä aikana. Riippumattomien ja pätevien henkilöiden luettelosta valitun henkilön tulisi 12 kuukauden ajan riidanratkaisutoimikunnan lausunnon jälkeen säilyttää asema, jossa nimittämisen vastustamista koskevia perusteita ei ole olemassa. Riidanratkaisutoimikuntaan kuuluva riippumattomien ja pätevien henkilöiden luettelosta valittu henkilö ei saisi siten olla lausuntoa seuranneen 12 kuukauden aikana sellaisessa tilanteessa, joka olisi antanut toimivaltaiselle viranomaiselle syyn vastustaa hänen nimittämistään momentissa säädetyn riippumattomuuden ja puolueettomuuden puutteen vuoksi, jos hän olisi ollut siinä tilanteessa silloin, kun hänet nimitettiin riidanratkaisutoimikuntaan. Pykälän 4 momentissa viitattaisiin myös tuomarin esteellisyyden perusteita koskevaan oikeudenkäymiskaaren 13 luvun sääntelyyn. Kyseisen luvun sääntelyä sovellettaisiin soveltuvin osin riippumattomien ja pätevien henkilöiden luettelosta valittujen henkilöiden esteellisyyskysymyksiin.  

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin niin sanotusta vaihtoehtoisesta riidanratkaisutoimikunnasta 1 momentissa säädetyn riidanratkaisutoimikunnan sijaan. Mahdollisuudella asettaa vaihtoehtoinen riidanratkaisutoimikunta valtioille annettaisiin joustavammat mahdollisuudet toteuttaa riidanratkaisudirektiivin puitteissa sen edellyttämä vaihe, jossa valtiot eivät olisi päässeet sopimukseen asiassa neuvotteluin. Vaihtoehtoinen riidanratkaisutoimikunta antaisi asiassa lausunnon, miten asia olisi ratkaistava. Toimivaltainen viranomainen voisi sopia vaihtoehtoisen riidanratkaisutoimikunnan asettamisesta.  

Valtioiden toimivaltaiset viranomaiset voisivat myös sopia asettavansa vaihtoehtoisen riidanratkaisutoimikunnan, joka voisi olla muodoltaan pysyväluonteinen toimikunta. Vaihtoehtoisen riidanratkaisutoimikunnan kokoonpano ja muoto voisivat poiketa riidanratkaisutoimikunnasta. Kuitenkin edellä 4 momentin jäsenten riippumattomuutta koskevia säännöksiä olisi sovellettava myös vaihtoehtoiseen riidanratkaisutoimikuntaan ja toimivaltaisten viranomaisten olisi hyväksyttävä 13 §:n mukaiset toimintasäännöt. Myös silloin, kun kyse olisi vaihtoehtoisesta riidanratkaisutoimikunnasta, sovellettaisiin 11 §:n säännöksiä siitä, milloin ja miten pyyntö riidanratkaisutoimikunnan perustamisesta olisi tehtävä. 

Vaihtoehtoinen riidanratkaisutoimikunta voisi tarvittaessa käyttää muita riidanratkaisumenettelyjä tai -tekniikkoja riita-asian ratkaisemiseksi sitovasti. Asianomaisten valtioiden toimivaltaiset viranomaiset voisivat 5 momentin nojalla sopia vapaasti menettelystä, jonka puitteissa vaihtoehtoinen riidanratkaisutoimikunta päätyisi lausunnossa esitettyyn ratkaisuunsa. Tällainen menettely voisi esimerkiksi olla ”lopullisen tarjouksen” mukainen välimiesmenettely (eli niin sanottu viimeisen parhaan tarjouksen mukainen välimiesmenettely), jossa vaihtoehtoinen riidanratkaisutoimikunta valitsisi yhden toimivaltaisten viranomaisten esittämistä ratkaisuehdotuksista. 

Pykälän 6 momentin mukaan tarkempia säännöksiä riippumattomien ja pätevien henkilöiden luettelosta ja riidanratkaisutoimikunnan asettamista koskevista menettelyistä annettaisiin valtioneuvoston asetuksella. 

13 §. Riidanratkaisutoimikunnan toimintasäännöt ja muut tiedot käsittelystä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tiedoista, joita kunkin asianomaisen valtion toimivaltaisen viranomaisen olisi ilmoitettava asianomaiselle henkilölle. Ilmoitus olisi tehtävä samassa 12 §:n 2 momentissa säädetyssä ajassa, jossa riidanratkaisutoimikunta olisi asetettava eli 120 päivän kuluessa siitä, kun asianomaisen henkilön pyyntö toimikunnan asettamisesta on vastaanotettu. Ilmoituksen olisi sisällettävä seuraavat tiedot: 1 kohdan mukaiset asianomaisten valtioiden toimivaltaisten viranomaisten allekirjoittamat riidanratkaisutoimikunnan tai vaihtoehtoisen riidanratkaisutoimikunnan toimintasäännöt, 2 kohdan mukainen päivämäärä, johon mennessä lausunto riita-asiassa annetaan ja 3 kohdan mukaiset viittaukset mahdollisesti sovellettaviin valtioiden kansallisiin säännöksiin sekä sovellettaviin sopimuksiin tai kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta etuyhteydessä keskenään olevien yritysten tulonoikaisun yhteydessä tehtyä yleissopimukseen (90/436/ETY). 

Pykälän 2 momentissa täsmennettäisiin 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettujen toimintasääntöjen sisältöä. Pääsäännön mukaan asianomaiselle henkilölle olisi ilmoitettava kaikki 2 momentin luetteloon sisältyvät tiedot. Luettelon sisältämistä tiedoista olisi kuitenkin vain 1 ja 4—6 kohdassa säädetyt tiedot, jos toimikunta perustettaisiin käsittelemään vain tämän lain 11 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaista kysymystä. Tällöin riidanratkaisutoimikunnan käsiteltävänä on siis kysymys, onko tapauksessa kyseessä lain mukainen riita-asia, joka pitäisi ottaa lain mukaiseen riidanratkaisumenettelyyn. Toimintasääntöjen pitäisi 1 kohdan mukaan sisältää riita-asian kuvaus ja ominaisuudet. Momentin 2 kohdan mukaan niiden tulisi sisältää kehys, jota valtioiden toimivaltaiset viranomaiset sopivat noudattavansa ratkaistavina olevissa oikeudellisissa ja tosiseikkoja koskevissa kysymyksissä. Momentin 3 kohdan mukaan toimintasääntöjen olisi sisällettävä riidanratkaisuelimen muoto, joka olisi joko riidanratkaisutoimikunta tai vaihtoehtoinen riidanratkaisutoimikunta, sekä vaihtoehtoisen riidanratkaisumenettelyn tyyppi, jos menettely eroaisi riidanratkaisutoimikunnan noudattamasta riippumattomaan mielipiteeseen perustuvasta menettelystä. Momentin 4 kohdan mukaan toimintasääntöjen tulisi sisältää riidanratkaisumenettelyn aikataulu. Momentin 5 kohdan mukaisesti toimintasääntöjen tulisi sisältää riidanratkaisutoimikunnan tai vaihtoehtoisen riidanratkaisutoimikunnan kokoonpano, mukaan lukien jäsenten määrä ja nimet, yksityiskohtaiset tiedot heidän pätevyydestään ja tutkinnoistaan sekä tiedot jäsenten mahdollisista eturistiriidoista. Momentin 6 kohdan mukaan toimintasäännöissä olisi esitettävä säännöt, jotka koskevat asianomaisen henkilön tai henkilöiden ja kolmansien osapuolten osallistumista menettelyyn, kirjelmien, tietojen ja todisteiden vaihtoa, kustannuksia, käytettävän riidanratkaisumenettelyn tyyppiä sekä mahdollisia muita asiaankuuluvia menettelyllisiä tai organisatorisia seikkoja. Momentin 7 kohdan mukaisesti toimintasäännöissä vahvistettaisiin logistiset järjestelyt riidanratkaisutoimikunnan toimintaa ja sen lausunnon antamista varten. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin toimintasääntöjen ilmoittamiseen liittyvistä laiminlyönneistä. Jos toimivaltaisen viranomaisen laiminlöisi edellä 1 tai 2 momentin mukaisia toimintasääntöjä koskevia velvoitteitaan, riippumattomat ja pätevät henkilöt sekä puheenjohtaja ilmoittaisivat toimintasäännöt asianomaiselle henkilölle kahden viikon kuluessa riidanratkaisutoimikunnan tai vaihtoehtoisen riidanratkaisutoimikunnan asettamispäivästä. Tällöin toimintasäännöt ilmoitettaisiin komission tekemien vakiomuotoisten toimintasääntöjen pohjalta. Jos myös riippumattomat ja pätevät henkilöt sekä puheenjohtaja laiminlöisivät edellä säädetyt velvoitteensa toimintasääntöjen täydentämisestä ja ilmoittamisesta asianomaiselle henkilölle, kyseistä laiminlyöntiä koskeva asianomaisen henkilön vaatimus käsiteltäisiin hallintoriita-asiana hallinto-oikeudessa. Edellytyksenä kuitenkin olisi, ettei vastaavaa vaatimusta ei ole esitetty toisessa valtiossa. Asianomaisen henkilön pitäisi sisällyttää tätä koskeva tieto vaatimukseensa. Hallinto-oikeuden päätöstä koskevasta muutoksenhausta säädettäisiin jäljempänä 20 §:ssä. Näin asianomainen henkilö voisi saada toimintasäännöt täytäntöön pantaviksi. 

14 §.Riidanratkaisutoimikuntaan liittyvistä menettelyistä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin riidanratkaisutoimikunnalle annettavista tiedoista ja todisteista sen käsitellessä tämän lain 11 §:n 1 momentissa tarkoitettuja tapauksia. Sen mukaan asianomainen henkilö tai voisi tai asianomaiset henkilöt voisivat, jos asianomaisten valtioiden toimivaltaiset viranomaiset niin sopivat, antaa riidanratkaisutoimikunnalle kaikki tiedot, todisteet ja asiakirjat, jotka voivat olla merkityksellisiä päätöksen kannalta. Asianomaisen henkilön tai asianomaisten henkilöiden ja asianomaisten valtioiden toimivaltaisten viranomaisten olisi toisaalta annettava kaikki tiedot, todisteet ja asiakirjat riidanratkaisutoimikunnan niitä pyytäessä. Kyseiset toimivaltaiset viranomaiset voisivat kuitenkin kieltäytyä antamasta tietoja riidanratkaisutoimikunnalle seuraavissa tapauksissa: 1) tietojen hankkiminen edellyttää kansallisen lainsäädännön vastaisten hallintotoimenpiteiden toteuttamista; 2) tietoja ei voida saada asianomaisen valtion kansallisen lainsäädännön nojalla; 3) tiedot koskevat liikesalaisuuksia, kaupallisia tai teollisia salaisuuksia, ammattisalaisuuksia tai elinkeinotoiminnassa käytettyjä menettelytapoja; 4) tietojen paljastaminen on vastoin yleistä järjestystä. 

Pykälän 2 momentti koskisi asianomaisten henkilöiden läsnäoloa ja kuulemista riidanratkaisutoimikunnassa. Asianomaiset henkilöt voisivat yhtäältä pyynnöstään, jos asianomaisten valtioiden toimivaltaiset viranomaiset suostuvat, esiintyä tai olla edustettuina riidanratkaisutoimikunnassa. Toisaalta asianomaisten henkilöiden olisi riidanratkaisutoimikunnan pyynnöstä esiinnyttävä tai oltavana edustettuina kyseisessä toimikunnassa. 

Pykälän 3 momentin mukaan mitä on säädetty 1 ja 2 momentissa, sovellettaisiin myös vaihtoehtoiseen riidanratkaisutoimikuntaan. Poikkeuksena on tilanne, jossa tämän lain 13 §:n mukaisissa toimintasäännöissä on sovittu toisin. 

15 §. Riidanratkaisutoimikunnan päätös ja lausunto. Pykälässä säädettäisiin kahdentyyppisestä kirjallisesta analyysistä, jonka riidanratkaisutoimikunta voisi tehdä: päätöksestä ja lausunnosta. Lisäksi pykälässä säädettäisiin erinäisistä niihin liittyvistä menettelyistä ja määräajoista. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tilanteesta, jossa riidanratkaisutoimikunta olisi perustettu käsittelemään hakemuksen käsiteltäväksi ottamista tämän lain 11 §:n 1 momentin 1 kohdan tilanteissa eli kun asianomaisen henkilön tekemän hakemuksen olisi tämän lain 6 §:n nojalla hylännyt vähintään yksi asianomaisten valtioiden toimivaltaisista viranomaisista mutta eivät ne kaikki. Riidanratkaisutoimikunnan asiassa tekemästä johtopäätöksestä käytettäisiin nimitystä riidanratkaisutoimikunnan päätös. Se olisi tehtävä kuuden kuukauden kuluessa riidanratkaisutoimikunnan perustamisesta. Kyseisestä päätöksestä olisi ilmoitettava toimivaltaisille viranomaisille 30 päivän kuluessa sen tekemisestä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, miten tapauksen käsittely jatkuisi, jos riidanratkaisutoimikunnan päätöksen mukaan hakemus tulisi ottaa käsiteltäväksi. Jos riidanratkaisutoimikunta olisi siis katsonut, että 2—4 §:ssä säädetyt, asianomaiselle henkilölle asetetut edellytykset ovat täyttyneet eikä 6 §:n 1 momentissa säädettyjä hylkäämisperusteita olisi olemassa, pitäisi asiassa aloittaa tämän lain 9 §:n mukainen keskinäinen neuvottelumenettely. Se käynnistyisi, jos jokin toimivaltaisista viranomaisista sitä pyytäisi. Asianomaisen toimivaltaisen viranomaisen olisi ilmoitettava kyseisestä pyynnöstä riidanratkaisutoimikunnalle, muille asianomaisille toimivaltaisille viranomaisille ja asianomaiselle henkilölle. Määräaika, joka neuvotteluille olisi tämän lain 9 §:ssä säädetty, alkaisi päivänä, jona riidanratkaisutoimikunnan päätöksestä ilmoitetaan. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tilanteesta, jossa riidanratkaisutoimikunta käsittelee itse riita-asiaa ja antaa johtopäätöksen siitä, miten se pitäisi ratkaista. Tästä käytettäisiin nimitystä riidanratkaisutoimikunnan lausunto. Se voitaisiin antaa kahdessa tapauksessa. Lausunto annettaisiin pykälän 3 momentin 1 kohdan mukaan tilanteessa, jossa mikään toimivaltainen viranomainen ei olisi pyytänyt keskinäisen neuvottelumenettelyn aloittamista edellä 2 momentin mukaisesti 60 päivän kuluessa päivästä, jona riidanratkaisutoimikunnan päätöksestä on ilmoitettu. Lausunto voitaisiin lisäksi antaa pykälän 3 momentin 2 kohdan mukaisessa tilanteessa eli silloin, kun riidanratkaisutoimikunta käsittelee asiaa tämän lain 11 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla. Tällöin kyse olisi siitä, että toimivaltaiset viranomaiset olisivat neuvotelleet asiasta pääsemättä sopimukseen tämän lain 9 §:n 1 tai 2 momentissa säädetyssä määräajassa ja asianomainen henkilö olisi pyytänyt riidanratkaisutoimikunnan perustamista. Toimivaltaiset viranomaiset olisivat voineet aloittaa tuloksettomiksi sittemmin osoittautuneet neuvottelut joko tilanteessa, jossa ne olisivat alun perin hyväksyneet hakemuksen käsiteltäväksi tai jossa asiasta neuvoteltaisiin edellä 1 momentin mukaisen riidanratkaisutoimikunnan päätöksen johdosta.  

Pykälän 4 momentin mukaan riidanratkaisutoimikunnan lausunto olisi annettava asianomaisten valtioiden toimivaltaisille viranomaisille kuuden kuukauden kuluessa riidanratkaisutoimikunnan perustamispäivästä. Jos riidanratkaisutoimikunnan lausunto annettaisiin tilanteessa, jossa riidanratkaisutoimikunnan päätöksen mukaan hakemus on tullut ottaa käsiteltäväksi mutta mikään toimivaltaisista viranomaisista ei ole pyytänyt keskinäisen neuvottelumenettelyn aloittamista, riidanratkaisutoimikunta katsottaisiin perustetuksi 60 päivän kuluttua päivästä, jona riidanratkaisutoimikunnan päätöksestä on ilmoitettu. Jos lausunnon antamiselle säädetty 6 kuukauden aika olisi liian lyhyt asian laatu huomioon ottaen, riidanratkaisutoimikunta voisi pidentää kuuden kuukauden määräaikaa kolmella kuukaudella. Tällöin riidanratkaisutoimikunnan olisi ilmoitettava määräajan pidentämisestä asianomaisten valtioiden toimivaltaisille viranomaisille ja asianomaisille henkilöille. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin siitä, minkä nojalla riidanratkaisutoimikunta antaisi lausuntonsa. Lausunto perustuisi tämän lain 1 §:ssä tarkoitettuun sovellettavaan sopimukseen ja mahdollisesti sovellettaviin kansallisiin säännöksiin. Tällaisena sovellettavana sopimuksena olisi siten lain 1 §:n mukainen soveltamisalaan kuuluva verosopimus tai yleissopimus kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta etuyhteydessä keskenään olevien yritysten tulonoikaisun yhteydessä 90/436/ETY. 

Pykälän 6 momentti sisältäisi riidanratkaisutoimikunnan päätöksentekomuodosta. Lausunto olisi kirjallinen ja se annettaisiin jäsenten yksinkertaisella enemmistöllä. Jos enemmistöä ei voitaisi saavuttaa, puheenjohtajan ääni ratkaisisi lopullisen lausunnon sisällön. Puheenjohtaja antaisi riidanratkaisutoimikunnan lausunnon tiedoksi toimivaltaisille viranomaisille.  

Pykälän 7 nojalla riidanratkaisutoimikunnan lausuntoa koskevia pykälän 3—6 momenttia sovellettaisiin soveltuvin osin myös vaihtoehtoisen riidanratkaisutoimikunnan lausuntoon.  

16 §.Riidanratkaisutoimikunnan johdosta annettu lopullinen päätös. Pykälässä säädettäisiin menettelyistä, kun toimivaltaiset viranomaiset tekisivät lopullisen päätöksen riidanratkaisutoimikunnan antaman lausunnon tai vaihtoehtoisen riidanratkaisutoimikunnan antaman lausunnon jälkeen.  

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin aikarajasta, jonka puitteissa toimivaltaisen viranomaisen olisi sovittava riita-asia toisen asianomaisen toimivaltaisen viranomaisen kanssa. Toimivaltaisten viranomaisten olisi sovittava riita-asian ratkaisemisesta kuuden kuukauden kuluessa riidanratkaisutoimikunnan tai vaihtoehtoisen riidanratkaisutoimikunnan lausunnon tiedoksi antamisesta. 

Pykälän 2 momentin mukaan toimivaltaiset viranomaiset eivät olisi sidottuja riidanratkaisutoimikunnan tai vaihtoehtoisen riidanratkaisutoimikunnan näkemykseen. Koska riidanratkaisutoimikunta tai vaihtoehtoinen riidanratkaisutoimikunta antaisivat asiassa lausunnon, voisivat toimivaltaiset viranomaiset tehdä asiassa myös päätöksen, joka poikkeaisi lausunnosta. Jos toimivaltaiset viranomaiset eivät kuitenkaan pääsisi sopimukseen riita-asian ratkaisemisesta, ne olisivat sidottuja lausuntoon. 

Pykälän 3 momentin mukaan toimivaltaisen viranomaisen olisi annettava riita-asian ratkaisemista koskeva lopullinen päätöksensä tiedoksi asianomaiselle henkilölle. Tiedoksianto olisi tehtävä viipymättä ja viimeistään 30 päivän kuluessa päätöksen tekemisestä. Päätöksellä tarkoitettaisiin edellä 1 tai 2 momentissa toimivaltaisten viranomaisten keskinäistä toimivaltaisten viranomaisten päätöstä asiassa. Päätös on tullut tehdä edellä 1 momentin mukaisesti kuuden kuukauden kuluessa riidanratkaisutoimikunnan tai vaihtoehtoisen riidanratkaisutoimikunnan lausunnon jälkeen ja se pitäisi siis antaa tiedoksi asianomaiselle henkilölle 30 päivän kuluessa. Jos toimivaltainen viranomainen ei olisi tehnyt tiedoksiantoa asetetussa 30 päivän määräajassa, asianomainen henkilö voisi hakemuksella saattaa asian hallinto-oikeuden ratkaistavaksi. Hakemuksen voisi siis tehdä aikaisintaan silloin, kun tiedoksianto olisi viimeistään pitänyt tehdä. Hakemus tulisi kuitenkin tehdä viimeistään 30 päivän kuluessa edellä mainitusta määräajasta. Hallinto-oikeuden päätöstä koskevasta muutoksenhausta säädettäisiin jäljempänä 20 §:ssä.  

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin toimivaltaisten viranomaisten tekemän päätöksen sitovuudesta. Sitä sovellettaisiin EU-riitojenratkaisumenettelyn ohella soveltuvin osin myös verosopimusmenettelyyn ja EU-arbitraatiosopimusmenettelyyn. Pykälän 4 momentin mukaan toimivaltaisten viranomaisten asiassa tekemä päätös olisi sitova ja pantaisiin kansallisesti täytäntöön, jos asianomainen henkilö hyväksyisi päätöksen ja ilmoittaisi luopuvansa oikeudesta kansallisiin muutoksenhakuihin. Kuten edellä vastaavaa tilannetta koskevissa pykälissä on todettu, tämä olisi tarkoituksenmukaista, koska asiassa olisi jo saatu aikaan ratkaisu eikä verovelvollisella olisi enää tarvetta käyttää muita oikeussuojakeinoja verosopimuksen tulkintaristiriidan ja kaksinkertaisen verotuksen ongelman ratkaisemiseksi. Myöskään Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö ei voisi hakea asiassa muutosta. Muutoksenhakuoikeudesta luopuminen olisi perusteltua myös siitä syystä, ettei olisi myöskään tarkoituksenmukaista, että sama verosopimuksen tulkintaongelmaa koskeva asia, josta valtiot jo olisivat päässeet yksimielisyyteen, tulisi käsiteltäväksi myös jossakin muussa menettelyssä. Ilmoitus olisi toimitettava 60 päivän kuluessa siitä, kun toimivaltaisten viranomaisten päätös on annettu tiedoksi. Asianomaisella henkilöllä on edelleen käytettävissään kansallisen muutoksenhakuprosessi, jonka tämä olisi voinut käynnistää jo alun perin tai jonka tämä voisi käynnistää, jos tämä ei hyväksyisi toimivaltaisen viranomaisen päätöstä ja jos määräaikaa muutoksenhaulle olisi olemassa.  

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin lisäksi edellytyksenä päätöksen täytäntöönpanolle, että 12 §:ssä säädettyjä riippumattomuuden edellytyksiä koskeva asia ei olisi vireillä tai riippumattouuden edellytyksiä koskevia säännöksiä ei olisi todettu rikotun. Siten jos asiassa olisi kansallisella tasolla tuomioistuin tai muun lainkäyttöelin todennut, etteivät riippumattomuuden edellytykset ole riidanratkaisutoimikunnan tai vaihtoehtoisen riidanratkaisutoimikunnan jäsenen osalta täyttyneet, päätöstä ei pantaisi täytäntöön. Riippumattomuuden edellytyksiä koskeva asia liittyisi asianomaisten valtioiden välisiin menettelyihin, eikä asianomaisella henkilöllä olisi sen osalta oikeutta esittää väitteitä. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin lisäksi, ettei asiassa annettu päätös muodostaisi ennakkotapausta. Sillä ei siten olisi esimerkiksi korkeimman hallinto-oikeuden käsittelemissä asioissa hallintolainkäyttölain (586/1996) 13 §:ssä mainittua piirrettä, jonka mukaan korkein hallinto-oikeus ottaa asioita käsiteltäväkseen asioita, joiden mukaan lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeätä saattaa asia korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi. Riidanratkaisutoimikunta tai vaihtoehtoinen riidanratkaisutoimikunta antaa lausunnon ja toimivaltaiset viranomaiset tekevät päätöksen aina yksittäistapauksessa siihen liittyvien tapauskohtaisten olosuhteiden puitteissa. Täten asialla ei ole ohjaavaa vaikutusta siihen, miten asiat tulisi ratkaista muissa tapauksissa.  

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin riidanratkaisutoimikunnan tai vaihtoehtoisen riidanratkaisutoimikunnan jälkeen annettavan lopullisen päätöksen julkaisemisesta. Toimivaltaiset viranomaiset voisivat sopia, että lopulliset päätökset julkaistaan kokonaisuudessaan, jos kukin asianomainen henkilö antaa siihen suostumuksensa. Jos asianomaiset toimivaltaiset viranomaiset tai asianomainen henkilö eivät antaisi suostumustaan lopullisen päätöksen julkaisemiseen kokonaisuudessaan, toimivaltaiset viranomaiset julkaisisivat lopullisesta päätöksestä tiivistelmän. Kyseinen tiivistelmä sisältäisi kuvauksen asiasta ja kohteesta, päivämäärän, kyseessä olevat verokaudet, oikeusperustan, toimialan ja lyhyen kuvauksen lopputuloksesta. Lisäksi siihen sisällytettäisiin kuvaus käytetystä välimiesmenettelymenetelmästä. Toimivaltaisen viranomaisen olisi lähetettävä julkaistavat tiedot asianomaiselle henkilölle ennen niiden julkaisemista. Tämä voisi 60 päivän kuluessa näiden tietojen vastaanottamisesta pyytää, että toimivaltaiset viranomaiset eivät julkaisisi liikesalaisuutta, kaupallista tai teollista salaisuutta, ammattisalaisuutta tai elinkeinotoiminnassa käytettyä menettelytapaa koskevia tietoja eivätkä tietoja, joiden sisältö on vastoin yleistä järjestystä. Pykälän 5 momentissa säädettäisiin lisäksi, että toimivaltaisen viranomaisen olisi annettava julkaistavat tiedot viipymättä tiedoksi myös komissiolle. 

Pykälän 6 momentissa säädettäisiin siitä, miten toimivaltaisten viranomaisten päätös pantaisiin kansallisesti täytäntöön. Sitä sovellettaisiin EU-riitojenratkaisumenettelyn ohella myös verosopimusmenettelyyn ja EU-arbitraatiosopimusmenettelyyn. Kuten 20 §:ssä säädettäisiin, toimivaltaisten viranomaisten päätös, joka sitoisi osapuolia, olisi asiassa lopullinen ratkaisu eikä siihen saisi valittamalla hakea muutosta.  

Toimivaltaisten viranomaisten päätös saattaisi johtaa siihen, että Suomen tulisi luopua verotusoikeudestaan. Pykälässä säädettäisiin, että toimivaltaisten viranomaisten päätökseen, jonka asianomainen henkilö olisi hyväkysynyt ja se olisi muutoinkin tullut sitovaksi pykälän 4 momentissa säädettyjen edellytysten täyttyessä, liittyvät muutokset toteutettaisiin muuttamalla verovelvollisen verotusta. Tämä olisi muutos nykytilaan, jonka mukaan verotusoikeudesta luopuminen keskinäisen sopimusmenettelyn johdosta tapahtuu Suomessa pääsääntöisesti voimassa olevan verotusmenettelylain 89 §:n nojalla huojentamalla maksuunpantua veroa. Siten esimerkiksi verotuksen tappioiden muuttaminen, palautuskoron maksaminen ja veronkorotuksen palauttaminen eivät ole olleet mahdollisia. Ehdotetun pykälän mukaan toimivaltaisten viranomaisten päätöksen perusteella tehtävät muutokset verotukseen toteutettaisiin noudattaen, mitä verotuksen oikaisusta verotusmenettelylain 55 ja 56 §:ssä tai oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain 40 ja 41 §:ssä säädetään. Momentissa tarkoitetut muutokset verotukseen tehtäisiin, vaikka verotuksen oikaisun edellytykset puuttuisivat. Säännöksen johdosta muutokset voitaisiin siten tehdä, vaikka muutosten tekemiselle verotusmenettelylain 55 ja 56 §:n tai oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain 40 ja 41 §:n mukaiset aikarajat olisivat jo umpeutuneet.  

Pykälän 7 momentin mukaan jos 6 momentin mukaisia muutoksia verotukseen ei olisi tehty tilanteessa, jossa toimivaltaisten viranomaisten päätöksestä on tullut 4 momentissa säädetyillä edellytyksillä sitova, asianomainen henkilö voisi hakemuksella saattaa asian hallinto-oikeuden ratkaistavaksi. 

Asianomaisella henkilöllä olisi oikeus tehdä päätöksen täytäntöönpanon laiminlyöntiä koskeva hakemus, kuitenkin aikaisintaan 395 päivän kuluttua siitä, kun tämän riidanratkaisutoimikunta tai vaihtoehtoinen riidanratkaisutoimikunta olisi antanut lausuntonsa. Se, että hakemuksen voisi tehdä aikaisintaan 395 päivän kuluessa riidanratkaisutoimikunnan lausunnosta, olisi perusteltua, koska riidanratkaisutoimikunnan jäsenten on tämän 12 §:n 4 momentin nojalla säilytettävä riippumattomuutensa 12 kuukauden ajan lausunnon antamisen jälkeen. Hallinto-oikeuden päätöstä koskevasta muutoksenhausta säädettäisiin jäljempänä 20 §:ssä. 

17 §. Luonnollisia henkilöitä ja pienyrityksiä koskevat erityisäännökset. Pykälässä säädettäisiin tietyistä menettelyllisiä seikkoja koskevista helpotuksista, joita luonnolliset henkilöt ja muut kuin suuret yritykset tai suurten konsernien osat voisivat lakia soveltaessaan noudattaa.  

Pykälässä suurella yrityksellä tai suurella konsernilla tarkoitettaisiin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2013/34/EU, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2013, tietyntyyppisten yritysten vuositilinpäätöksistä, konsernitilinpäätöksistä ja niihin liittyvistä kertomuksista, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/43/EY muuttamisesta ja neuvoston direktiivien 78/660/ETY ja 83/349/ETY kumoamisesta, määriteltyä suurta yritystä ja konsernia. Kyseisen direktiivin mukaan suuret yritykset ovat yrityksiä, joilla vähintään kaksi seuraavista kolmesta raja-arvosta ylittyy tilinpäätöspäivänä: taseen loppusumma 20 000 000 euroa, liikevaihto 40 000 000 euroa ja työntekijöitä tilivuoden aikana keskimäärin 250. Suurella konsernilla direktiivin mukaan tarkoitetaan konserneja, jotka koostuvat konsernitilinpäätökseen yhdisteltävistä emo- ja tytäryrityksistä ja joilla konsernin lukujen perusteella vähintään kaksi seuraavista kolmesta raja-arvosta ylittyy emoyrityksen tilinpäätöspäivänä: taseen loppusumma 20 000 000 euroa, liikevaihto 40 000 000 euroa ja työntekijöitä tilivuoden aikana keskimäärin 250. 

Pykälän 1 momentin mukaan luonnollinen henkilö ja lainkohdassa määritelty muu kuin suuri yritys tai yritys, joka ei ole suuren konsernin osa, voisi tietyissä tilanteissa poikkeuksellisesti toimittaa tietoja vain sen valtion toimivaltaiselle viranomaiselle, jossa tällä on kotipaikka, sen sijaan, että tiedot pitäisi toimittaa kaikkien asianomaisten valtioiden toimivaltaisille viranomaisille.  

Tilanteita, joissa luonnollinen henkilö ja lainkohdassa määritelty pienyritys voisi poikkeuksellisesti toimittaa tiedot vain kotipaikkaan, olisi neljä. Ensimmäinen poikkeustilanne pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaisesti liittyisi tämän lain 2 §:n 2 momentin säännöksiin hakemuksen tekemisestä toimivaltaiselle viranomaiselle. Toinen poikkeustilanne pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaisesti koskisi tämän lain 4 §:n 2 momentin mukaista vastausten toimittamista toimivaltaisen viranomaisen lisäkysymyksiin. Kolmas poikkeustilanne pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaisesti koskisi tilannetta, jossa hakemus peruutettaisiin tämän lain 7 §:n 1 momentin nojalla. Neljäs tilanne liittyisi pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaisesti pyyntöön, joka tehtäisiin tämän lain 11 §:n 1 momentin nojalla ja koskisi riidanratkaisutoimikunnan perustamista. Pykälän sisältämä poikkeus merkitsisi siis sitä, että 1—4 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa luonnollinen henkilö ja lainkohdassa määritelty pienyritys voisi poikkeuksellisesti toimittaa tiedot vain yhdelle toimivaltaiselle viranomaiselle eli tämän kotipaikan toimivaltaiselle viranomaiselle eikä sillä olisi velvoitetta noudattaa kunkin lainkohdan edellyttämää pääsääntöä toimittaa tietoja kaikille toimivaltaisille viranomaisille. Toimitettujen tietojen on kuitenkin täytettävä kaikkien asianomaisten valtioiden asettamat edellytykset, kuten kielivaatimukset. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin edellä 1 momentin mukaisesti saatujen tietojen toimittamisesta toisille asianomaisille toimivaltaisille viranomaisille sekä tietoja koskevien määräaikojen laskemiseen. Pykälän 1 momentin mukaisen, tiedot vastaanottaneen valtion toimivaltaisen viranomaisen olisi kahden kuukauden kuluessa tietojen vastaanottamisesta annettava ne tiedoksi kaikkien asianomaisten valtioiden toimivaltaisille viranomaisille samanaikaisesti. Sen jälkeen, kun tiedoksi antaminen olisi suoritettu, asianomaisen henkilön olisi katsottava toimittaneen ilmoituksen kaikille asianomaisille valtioille tänä ajankohtana, jolloin tiedot on toimitettu kaikille asianomaisille toimivaltaisille viranomaisille. Tiedoksiannon tapahtumishetkeä koskevalla säännöksellä olisi merkitystä arvioitaessa sitä, olisiko hakemus tehty oikea-aikaisesti, lisäkysymyksiin vastattu ja pyyntö riidanratkaisutoimikunnan perustamisesta tehty laissa säädetyssä määräajassa. Tiedoksiannon hetki olisi keskeinen myös hakemuksen mahdollisen peruuttamisen ja sitä koskevan menettelyn päättymishetken määrittymisen kannalta. 

Jos olisi saatu tämän lain 3 §:n 1 momentin 8 kohdan mukaisia lisätietoja, sen valtion toimivaltaisen viranomaisen, joka vastaanotti lisätiedot, olisi toimitettava niistä jäljennös samanaikaisesti kaikkien muiden asianomaisten valtioiden toimivaltaisille viranomaisille. Kun jäljennökset on toimitettu, kaikkien asianomaisten valtioiden olisi katsottava saaneen lisätiedot päivänä, jona ne vastaanottivat kyseiset tiedot. 

18 §.Salassapito. Pykälässä säädettäisiin menettelyihin liittyvistä salassapitokysymyksistä. Pykälää sovellettaisiin EU-riitojenratkaisumenettelyn ohella myös verosopimusmenettelyyn ja EU-arbitraatiosopimusmenettelyyn. Pykälän 1 momentin mukaan keskinäisessä neuvottelumenettelyssä, riidanratkaisutoimikunnassa ja vaihtoehtoisessa riidanratkaisutoimikunnassa käsiteltäviin asiakirjoihin ja tietoihin sovellettaisiin, mitä verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetussa laissa säädetään. Keskinäisessä neuvottelumenettelyssä, riidanratkaisutoimikunnassa ja vaihtoehtoisessa riidanratkaisutoimikunnassa käsiteltäisiin asianomaisen henkilön verotusta koskevia tietoja, jotka verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain nojalla ovat salassa pidettäviä verotustietoja.  

Pykälän 2 momentin mukaan toimivaltaiset viranomaiset ja riidanratkaisutoimikunnan jäsenet olisivat velvollisia pitämään salassa, mitä keskinäisessä neuvottelumenettelyssä, riidanratkaisutoimikunnassa ja vaihtoehtoisessa riidanratkaisutoimikunnassa asiaa käsiteltäessä on ilmaistu. Tällä säännöksellä olisi tarkoitus turvata se, että asian ratkaisemiseksi käydyt neuvottelut pidettäisiin salassa vastaavalla tavalla kuin muissa verotukseen liittyvissä menettelyissä, joissa verovelvollisen asiaa ratkaistaan. Säännös ei kuitenkaan estäisi toimivaltaista viranomaista ilmoittamasta asianomaiselle henkilölle yleisiä prosessiin liittyviä seikkoja, kuten esimerkiksi menettelyn yleistä tilaa koskevia seikkoja. 

Pykälän 3 momentin mukaan asianomaisen henkilön ja tämän edustajan olisi pidettävä keskinäisen neuvottelumenettelyn, riidanratkaisutoimikunnan ja vaihtoehtoisen riidanratkaisutoimikunnan yhteydessä saamansa tiedot salassa, ellei muusta lainsäädännöstä aiheudu velvoitteita ja annettava tätä koskeva vakuutus. Muusta lainsäädännöstä aiheutuva velvoite voisi olla esimerkiksi arvopaperimarkkinalaista aiheutuva tiedonantovelvoite. Tiedot voisivat tulla julkiseksi myös esimerkiksi nyt puheena olevan lain 16 §:n 5 momentin lopullisen päätöksen julkistamisvelvoitteesta johtuen. 

Pykälän 3 momentin mukaan, jos asianomainen henkilö tai tämän edustaja olennaisella tavalla rikkoisi salassapitoa koskevaa säännöstä keskinäisen neuvottelumenettelyn, riidanratkaisutoimikunnan tai vaihtoehtoisen riidanratkaisutoimikunnan ollessa meneillään, seurauksena olisi menettelyn loppuminen. Jos sen sijaan salassapitovelvoitteen rikkominen tapahtuisi sen jälkeen, kun valtioiden välinen menettely on päättynyt, rangaistus momentissa säädetyn salassapitovelvoitteen olennaisesta rikkomisesta tuomittaisiin rikoslain 38 luvun 1 tai 2 §:n mukaan, jollei teko ole rangaistava rikoslain 40 luvun 5 §:n mukaan ja jollei siitä muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta. Merkitystä ei tällöin olisi sillä, olisiko menettely päättynyt keskinäisen neuvottelumenettelyn jälkeen vai olisiko asiassa perustettu riidanratkaisutoimikunta tai vaihtoehtoinen riidanratkaisutoimikunta, jonka jälkeen menettely olisi päättynyt.  

Pykälän 4 momentin mukaan asianomaiselle henkilöllä ja, jos tällä olisi edustaja, edustajalla ei olisi oikeutta saada tietoa siitä, mitä keskinäisessä neuvottelumenettelyssä, riidanratkaisutoimikunnassa ja vaihtoehtoisessa riidanratkaisutoimikunnassa on ilmaistu. Ilmaistulla seikalla tarkoitettaisiin suullisesti tai kirjallisesti esitettyjä näkemyksiä, jotka liittyvät asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen.  

19 §.Kustannukset. Pykälässä säädettäisiin menettelyihin liittyvistä kustannuksista. Pykälän 1 momenttia sovellettaisiin EU-riitojenratkaisumenettelyyn. Siihen sisältyisi olettamasäännökset, joita sovellettaisiin, elleivät asianomaisten valtioiden toimivaltaiset viranomaiset olisi toisin päättäneet. Olettamasäännösten mukaan valtioiden kesken jaettaisiin tasan 1 kohdan mukaiset riippumattomien ja pätevien henkilöiden luettelosta valittujen henkilöiden kulut, joiden on vastattava määrältään keskimääräistä korvausta, joka tavallisesti maksetaan asianomaisten valtioiden korkeille virkamiehille. Samoin tasan jaettaisiin soveltuvin osin palkkiot, jotka maksetaan riippumattomien ja pätevien henkilöiden luettelosta valituille henkilöille ja joiden määrä saisi olla enintään 1 000 euroa henkilöä kohden päivässä kultakin päivältä, jona riidanratkaisutoimikunta kokoontuu. 

Pykälän 2 momentin mukaan, mitä on säädetty edellä 1 momentissa, sovellettaisiin myös vaihtoehtoiseen riidanratkaisutoimikuntaan. Poikkeuksena tähän olisi tilanne, jossa tämän lain 13 §:n mukaisissa toimintasäännöissä on sovittu toisin. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin asianomaisille henkilöille aiheutuneista kustannuksista. Pykälää sovellettaisiin EU-riitojenratkaisumenettelyyn, verosopimusmenettelyyn ja EU-arbitraatiosopimusmenettelyyn. Säännöksen mukaan ne eivät kuuluisi valtion kannettavaksi. Kustannuksilla tarkoitettaisiin mitä tahansa hakemusvaiheesta toimivaltaisten viranomaisten neuvottelutulosta tai välimiesmenettelyvaiheen jälkeisen päätöksen täytäntöönpanoon liittyviä kustannuksia riippumatta siitä, missä vaiheessa tapauksen käsittely on päättynyt. EU-riitojenratkaisumenettelyn osalta säännöstä sovellettaisiin myös silloin, kun on perustettu vaihtoehtoinen riidanratkaisutoimikunta. 

20 §. Muutoksenhaku. Pykälässä säädettäisiin muutoksenhakua koskevista seikoista. Pykälän 1 momenttia sovellettaisiin EU-riitojenratkaisumenettelyyn. Pykälän 2—4 momentteja sen sijaan sovellettaisiin EU-riitojenratkaisumenettelyn ohella verosopimusmenettelyyn sekä EU-arbitraatiosopimusmenettelyyn. Pykälän 1 momentti liittyy 6 §:n nojalla tehtyyn kielteiseen päätökseen hakemuksen käsiteltäväksi ottamista. Jos kaikki asianomaiset toimivaltaiset viranomaiset olisivat tehneet 6 §:ssä tarkoitetun hakemuksen käsiteltäväksi ottamisesta hylkäävän päätöksen, asianomainen henkilö voisi hakea muutosta Suomen toimivaltaisen viranomaisen päätökseen valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Sen sijaan, jos vähintään yksi toimivaltainen viranomainen hyväksyy hakemuksen käsiteltäväksi muiden asianomaisten toimivaltaisten viranomaisten hylätessä hakemuksen, voisi asianomainen henkilö pyytää riidanratkaisutoimikunnan perustamista 11 §:n mukaisesti. 

Pykälän 2 momentti koskisi valitusten tekemistä erinäisiin muihin lain sisältämien prosessin yksityiskohtiin liittyen. Edellä 8 §:n 6 momentin toimivaltaisen viranomaisen yksipuolisen päätöksen johdosta annetun tehdyn muutoksen tekemisen laiminlyöntiä, 10 §:n 3 momentin keskinäisen sopimusmenettelyn johdosta annetun päätöksen johdosta tehtävän muutoksen toteuttamisen laiminlyöntiä, 12 §:n 3 momentin riippumattomien ja pätevien henkilöiden luettelosta valittavan henkilön nimittämisvelvoitteen ja 13 §:n 3 momentin toimintasääntöjen laiminlyöntiä koskevan hallintoriita-asiaa, 16 §:n 3 momentin toimivaltaisten viranomaisten päätöksen tiedottamista ja 7 momentin toimivaltaisten sitovan päätöksen täytäntöönpanon laiminlyöntiä sekä 20 §:n 1 momentin hakemuksen käsiteltäväksi ottamista koskevaan hallinto-oikeuden päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus antaa valitusluvan. 

Pykälän 3 momentin mukaan mitä edellä 2 momentissa säädetään asianomaisesta henkilöstä, sovellettaisiin myös toimivaltaiseen viranomaiseen. Kuten tässä esityksessä muutoinkin, toimivaltaisella viranomaisella tarkoitettaisiin Suomen toimivaltaista viranomaista. Olisi perusteltua, että toimivaltaisella viranomaisella olisi valitusoikeus esimerkiksi tilanteessa, jossa toimivaltainen viranomainen olisi tehnyt kielteisen päätöksen hakemuksen käsiteltäväksi ottamisesta 6 §:n nojalla ja tämä katsoisi, että asiassa olisi tarve hakea valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta päätökseen, jonka hallinto-oikeus on asiassa antanut. 

Pykälän 4 momentin mukaan 8 §:n toimivaltaisen yksipuoliseen päätökseen ja 10 tai 16 §:n mukaiseen toimivaltaisten viranomaisten päätökseen ei saisi hakea valittamalla muutosta. Tämä tarkoittaisi sitä, että toimivaltaisten ratkaisemassa asiakysymyksessä ei asianomainen henkilö tai Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö voisi hakeutua muutoksenhakuun siltä osin kuin asiassa olisi ratkaisu. Myöskään Verohallinto ei voisi tehdä oikaisua verovuoden verotukseen siltä osin kuin kyse on toimivaltaisten viranomaisten ratkaisemasta asiasta. Se, että päätökseen ei voisi hakea muutosta, olisi perusteltua. Kansainvälinen riidanratkaisumenettely on kansalliseen muutoksenhakuun ja muihin menettelyihin nähden erillinen menettely, jossa saavutettua ratkaisua ei ole tarkoitettu arvioitavaksi muihin menettelyihin. Lisäksi asianomaisen henkilön olisi pitänyt ensin hyväksyä toimivaltaisten viranomaisten päätös, joten ei olisi perusteltua, että hyväksymisen jälkeen asian voisi kuitenkin saattaa muuhun prosessiin arvioitavaksi. Jos hyväksyntää ei antaisi, asianomainen henkilö voisi asian saattaa muihin menettelyihin ratkaistavaksi. Asianomaisella henkilöllä olisi edelleen käytettävissään kansallisen muutoksenhakuprosessi, jonka tämä olisi voinut käynnistää jo ennen kansainväliseen riidanratkaisumenettelyyn hakeutumista ja saada siitä ratkaisun. 

21 §.Voimaantulo. Laki tulisi voimaan 30 päivänä kesäkuuta 2019 ja sitä sovellettaisiin EU-riitojenratkaisumenettelyä koskeviin hakemuksiin, jotka tehdään 1 päivänä heinäkuuta 2019 tai sen jälkeen riita-asioissa, jotka koskevat 1 päivänä tammikuuta 2018 tai sen jälkeen alkavana verovuonna ansaittua tuloa tai pääomaa. Asianomaisten valtioiden toimivaltaiset viranomaiset voisivat kuitenkin päättää soveltaa tätä lakia hakemukseen, joka koskee aiempia verovuosia.  

Lain 3 §:ää, 8 §:n 1 ja 3—6 momenttia, 10 §:ää, 16 §:n 4, 6 ja 7 momenttia, 18 §:ää, 19 §:n 3 momenttia sekä 20 §:n 2—4 momenttia sovellettaisiin verosopimus- ja EU-arbitraatiosopimusmenettelyä koskeviin hakemuksiin, jotka on tehty 1 päivänä heinäkuuta 2019 tai sen jälkeen.  

1.2  Laki verotusmenettelystä

89 §. Kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen huojentaminen. Keskinäistä sopimusmenettelyä ovat koskeneet verotusmenettelylain 89 §:ään sisältyvät huojennussäännökset. Koska nyt samasta asiasta säänneltäisiin kansainvälisten veroriitojen ratkaisumenettelystä annetussa laissa, 89 §:n 3—5 momentti kumottaisiin. Lisäksi on huomattava, että veronkantolain 8 lukuun sisältyy mahdollisuus hakea Verohallinnolta verosta vapauttamista. 

1.3  Laki rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta

22 §. Pykälään lisättäisiin, että kansainvälisten veroriitojen ratkaisumenettelyä koskevat säännökset hakemuksen käsittelystä ja toimivaltaisen viranomaisen ratkaisun täytäntöönpanosta koskisivat myös rajoitetusti verovelvollista. Siten mitä veronkantolaissa ja verotusmenettelystä annetun lain 10 luvussa säädetään verosta vapauttamisesta taikka kansainvälisten veroriitojen ratkaisumenettelyistä annetussa laissa säädetään tai sen nojalla määrätään kansainväliseen riidanratkaisumenettelyyn liittyvän toimivaltaisen viranomaisen ratkaisun täytäntöönpanosta, olisi vastaavasti sovellettava tässä laissa tarkoitettuun veroon.