7.1
Laki Kansaneläkelaitoksesta
2 a §.Oikeus saada ja käsitellä tietoja.
Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin Kansaneläkelaitoksen oikeudesta saada ja käsitellä tietoja Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 2 §:n 3 momentin 2–3 kohdissa säädetyissä tehtävissä. Käsiteltävien tietojen tulisi olla välttämättömiä Kansaneläkelaitoksen lakisääteisten tehtävien kannalta. Kyseiset lakisääteiset tehtävät liittyvät etuusjärjestelmien ja Kansaneläkelaitoksen toiminnan kehittämistä palvelevaan tutkimukseen sekä tilastojen, arvioiden ja ennusteiden tekemiseen. Nämä tehtävät on kuvattu tarkemmin esityksen jaksossa 2.2.1.
Tietojen välttämättömyys tulee arvioida aina suhteessa siihen, mihin tarkoitukseen tietoja on tarkoitus käyttää. Tietojen luovuttajana toimiva rekisterinpitäjä voisi Kansaneläkelaitoksen perustellun tietopyynnön perusteella arvioida luovutuksen lainmukaisuuden ja välttämättömyyden.
Uusi 2 a pykälä ei koskisi etuuksien toimeenpanoa koskevia tehtäviä, sillä niistä säädettäisiin lain 2 §:n 1 momentin mukaisesti asianomaisissa etuuslaeissa. Uusi 2 a pykälä ei koskisi myöskään sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallintapalveluja koskevia Kansaneläkelaitoksen tehtäviä, sillä niistäkin säädetään eri laeissa.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Kansaneläkelaitoksen oikeudesta käsitellä Kansaneläkelaitoksen etuusrekisterin tietoja. Etuusrekisterin käyttötarkoitus ja pääasiallinen sisältö on kuvattu jaksossa 2.2.1. Etuusrekisterin tietoja saadaan asiakkailta henkilökohtaisesti sekä viranomaisilta ja muilta toimijoilta, joita ovat esimerkiksi Digi- ja väestötietovirasto, Maahanmuuttovirasto, Verohallinto, Verohallinnon Tulorekisteriyksikkö, työeläkelaitokset, vakuutuslaitokset, työpaikkakassat, sosiaali- ja terveysviranomaiset ja työvoimaviranomaiset. Tietoja saadaan myös apteekeilta ja suorakorvaussopimusosapuolilta (terveydenhuollon palveluntuottajat ja sairausvakuutuslain mukaisia kuljetuspalveluja tarjoavat palveluntuottajat). Lisäksi tietoja saadaan Opetushallituksen Opintopolku.fi- ja KOSKI- tietovarannosta sekä korkeakouluopiskelijoiden opiskelutietoja opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoimasta VIRTA-tietovarannosta. Ehdotetun 1 momentin nojalla Kansaneläkelaitoksella olisi siten oikeus käsitellä esimerkiksi työvoimaviranomaiselta ja elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskusten kehittämis- ja hallintokeskukselta saatuja työvoimapoliittisia lausuntoja koskevia tietoja, tulorekisteritietoja sekä väestötietojärjestelmästä saatuja henkilötietoja.
Pykälän 1 momentin mukaan Kansaneläkelaitoksella olisi salassapitosäännösten ja muiden tietojen käyttöä koskevien rajoitusten estämättä oikeus käsitellä etuusrekisterinsä tietoja Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 2 §:n 3 momentin 2–3 kohdissa säädettyjen tehtävien ja palvelujen hoitamista varten. Ehdotettu 1 momentti olisi teknisluonteinen muutos, joka selkeyttäisi nykyistä tietojen käsittelyä Kansaneläkelaitoksen lakisääteisissä tehtävissä. Pykälän 1 momentilla ei laajennettaisi Kansaneläkelaitoksen tiedonsaantioikeuksia, vaan sillä mahdollistettaisiin nykyinen toiminta Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 2 §:n 3 momentin 2–3 kohdan mukaisissa tehtävissä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin uusista tiedonsaantioikeuksista Kansaneläkelaitoksen lakisääteisiä tehtäviä varten. Ehdotetun 2 momentin nojalla kerättävät tiedot kuuluisivat käsittelytarkoituksensa vuoksi Kansaneläkelaitoksen etuusrekisteriin nähden juridisesti omaan, erilliseen rekisteriinsä, jonka tietoja ei saa hyödyntää etuuksien toimeenpanossa. Käsitellessään henkilötietoja 2 momentin nojalla, Kansaneläkelaitoksen tulisi toteuttaa jaksossa 2.2.2 kuvatut, lakisääteiset suojatoimet. 2 momentin nojalla tapahtuvasta käsittelystä tulisi laatia tietosuoja-asetuksen 35 artiklan mukainen tietosuojaa koskeva vaikutustenarviointi. Lisäksi 2 momentin nojalla kerättäville tiedoille tulisi määritellä säilytysajat.
Pykälän 2 momentin mukaan Kansaneläkelaitoksella olisi oikeus saada maksutta sekä salassapitosäännösten ja muiden tietojen käyttöä koskevien rajoitusten estämättä Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 2 §:n 3 momentin 2–3 kohdissa säädettyjen tehtävien hoitamista varten välttämättömät tiedot seuraavasti:
Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan Kansaneläkelaitoksella olisi oikeus saada Eläketurvakeskukselta lakisääteisten työeläkkeiden ja eläkettä vastaavien luopumisetuuksien, kuntoutuksen ennakkopäätösten, kuntoutusrahojen ja -korotusten päätösten sekä ansaintarekisterin tietoja. Kuntoutusrahalla viitataan myös työntekijän eläkelain (395/2006) 31 §:ssä tarkoitettuun harkinnanvaraiseen kuntoutusavustukseen. Työeläkkeitä koskevat tiedot ovat välttämättömiä eläkkeiden yhteistilastoinnissa, joka tapahtuu Kansaneläkelaitoksen ja Eläketurvakeskuksen toimesta. Työeläkkeitä koskevat tiedot ovat välttämättömiä myös lakimuutosten vaikutusten arvioinnissa sekä eläkejärjestelmän toimivuuden ja vaikuttavuuden arvioinnissa ja tutkimuksessa. Tietojen avulla arvioidaan esimerkiksi eläkejärjestelmän toimivuutta, eläkeläisten toimeentuloa sekä eläköitymisprosesseja kokonaisuutena. Myös esimerkiksi työkyvyttömyyseläkeprosessien ja eläkkeiden myöntökäytäntöjen kattavaksi tutkimiseksi on välttämätöntä yhdistää eläkepäätöstietoja sekä kansaneläke- että työeläkejärjestelmästä. Vastaavasti ammatillisen kuntoutuksen kokonaisuutta ja kuntoutusjärjestelmän toimivuutta ei voida arvioida yksinomaan Kansaneläkelaitoksen ammatillisen kuntoutuksen tiedoilla ilman tietoja työeläkekuntoutuksen kuntoutusrahoista ja -korotuksista. Työeläke- ja kuntoutustietojen lisäksi etuusjärjestelmien tutkimuksessa ja arvioinnissa myös ansaintarekisterin tiedot ovat välttämättömiä eri väestöryhmien tunnistamiseen, ansaintajaksojen ja palkattomien jaksojen erittelyyn, työtulojen ja etuuksien yhteensovittamisen tutkimiseen sekä etuuspolkujen tunnistamiseen.
Pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan Kansaneläkelaitoksella olisi oikeus saada Keva-eläkelaitokselta tietoja omaishoitajana ja perhehoitajina toimineista henkilöistä ja maksetuista palkkioista. Tiedot ovat välttämättömiä työmarkkinaan ja toimeentuloon liittyvien tekijöiden sekä perhepolitiikan tutkimuksessa. Omaishoito ja perhehoito täydentävät julkisia palveluita ja ovat yhä tärkeämpi osa hoivajärjestelmää erityisesti ikääntyneiden laitos- ja pitkäaikaishoidon resurssien vähentyessä. Tiedot omais- ja perhehoitajista sekä heille maksettavista palkkioista ovat välttämättömiä, kun arvioidaan sitä, miten sosiaaliturvajärjestelmä heidän kohdallaan toimii. Lisäksi tiedot ovat välttämättömiä järjestelmän kustannustehokkuuden arvioimiseksi. Omaishoidon palkkioilla on myös vaikutusta muun sosiaaliturvan, kuten työttömyysturvan, eläkkeiden ja toimeentulotuen määrään. Puutteellinen tieto estää arvioimasta sitä, syntyykö järjestelmässä kannustin- tai yhteensovitusongelmia. Tutkimuksen avulla voidaan myös tunnistaa riskiryhmiä, esimerkiksi henkilöitä, jotka toimivat pitkään omais- tai perhehoitajina. Tämä edellyttää tietoa hoitotilanteiden kestosta, palkkiotasosta ja tuen muodoista. Sekä omais- että perhehoitoon liittyvien kannustimien näkökulmasta ja järjestelmän kokonaistoimivuuden ymmärtämiseksi on myös keskeistä tietää, miten hoivaroolissa toimiminen vaikuttaa myöhempään työmarkkina-asemaan, sosiaaliturvaan ja toimeentuloon, kuten eläkekertymään. Tarvittavia tietoja ei tällä hetkellä saada riittävällä tarkkuudella tulorekisteristä, koska niitä ei tulorekisterissä eritellä omaksi tulolajikseen.
Pykälän 2 momentin 3 kohdan mukaan Kansaneläkelaitoksella olisi oikeus saada Verohallinnolta verotustietoja. Tiedot ovat välttämättömiä vertailutietoja tilastointiin, tutkimukseen ja lainmuutosten vaikutusten arviointiin. Kansaneläkelaitos saa jo nyt verotustietoja massaluovutuksena etuuskäsittelyn tarpeisiin. Ehdotetun 2 momentin 3 kohdan nojalla Kansaneläkelaitos voisi erillisestä, perustellusta pyynnöstä saada tietoja myös muista kuin pyynnön ajankohtana Kansaneläkelaitoksen maksaman etuuden saajana olevista henkilöistä. Tuloverotuksen tiedot ovat ainoa kattava lähde yksilöiden veronalaisista vuosituloista. Tiedot veronalaisista tuloista ovat välttämättömiä sosiaaliturvan kohdentumisen, yhdenvertaisuuden ja väestöryhmien välisten erojen arvioimisessa. Vain verotustietoja hyödyntämällä voidaan tehdä kattavaa ennakkoarviointia muun muassa siitä, miten sosiaaliturvajärjestelmään suunnitellut muutokset kohdentuisivat eri tuloryhmiin, sekä jälkikäteisarviointia muutosten vaikutuksista. Myöskään verottomien tukien kuten toimeentulotuen ja asumistuen täydentävää roolia ei voida kunnolla ymmärtää ilman tietoa henkilön kokonaistuloista. Tuloverotuksen tiedot ovat välttämättömiä myös tutkittaessa työssäkäyvien köyhyyttä sekä etuusjärjestelmän roolia etuustulojen, työtulojen ja verottomien tukien muodostamassa toimeentulon kokonaisuudessa.
Pykälän 2 momentin 4 kohdan mukaan Kansaneläkelaitoksella olisi oikeus saada Maahanmuuttovirastolta ulkomaan kansalaisen oleskeluluvan lajia ja luvan kestoa koskevia tietoja. Kansaneläkelaitos saa jo nyt oleskelulupaa koskevia tietoja etuuskäsittelyn tarpeisiin. Ehdotetun 2 momentin 4 kohdan nojalla Kansaneläkelaitos voisi erillisestä, perustellusta pyynnöstä saada tietoja myös muista kuin pyynnön ajankohtana Kansaneläkelaitoksen maksaman etuuden saajana olevista henkilöistä. Tiedot ovat välttämättömiä vertailutietoja tilastointiin, tutkimukseen ja lainmuutosten vaikutusten arvioimiseksi. Suomeen muuttaneet henkilöt saavat muuta väestöä yleisemmin Kansaneläkelaitoksen maksamia etuuksia, joten maahan muuttaneet muodostavat merkittävän osan Kansaneläkelaitoksen asiakkaista. Oleskelulupatiedot mahdollistavat sen arvioimisen, miten nopeasti ja missä laajuudessa oleskeluluvan saaneet siirtyvät Suomen sosiaaliturvan piiriin ja asioivat Kansaneläkelaitoksessa. Tiedot auttavat arvioimaan, millaisia julkisia kustannuksia, palvelutarpeita tai sosiaaliturvan käyttöä eri luvanhaltijaryhmille kohdentuu. Tiedot ovat välttämättömiä integraation tutkimiseksi, sillä esimerkiksi kansainvälistä suojelua saaneet henkilöt ovat usein haavoittuvassa asemassa. Maahan muuttaneiden sosiaaliturvaan kohdistuu lainsäädännön muutoksia, joten oleskelulupatiedot ovat välttämättömiä lainsäädännön muutosten vaikutusten ennakko- ja jälkiarviointiin.
Pykälän 2 momentin 5 kohdan mukaan Kansaneläkelaitoksella olisi oikeus saada Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselta lääkekulutustiedot ja hoitolaitoksissa käytettäviä lääkkeitä koskevat tiedot sekä lääkkeiden saatavuushäiriötiedot. Lääkekulutustiedot Kansaneläkelaitos tarvitsee lääketilastointia ja -tutkimusta varten. Lääkekulutustiedot tarvitaan, jotta lääketilastointia voidaan tehdä parhailla saatavilla olevilla aineistoilla. Lääkekulutustiedot ovat välttämättömiä tietoja Kansaneläkelaitoksen toimeenpaneman lääkekorvausjärjestelmän vaikuttavuuden arvioimiseksi. Lääketilastojen laatimisen näkökulmasta Kansaneläkelaitos on merkittävä valtakunnallisen lääketilastotiedon sekä lääkäreiden ja hammaslääkäreiden lääkemääräyspalautteen tuottaja. Nykyiset lääketilasto- ja palautetiedot perustuvat korvattaviin lääkeostoihin, jotka edustavat vain 80 prosenttia kaikista avohoidossa määrätyistä lääkkeistä. Kansallisen lääkehoidon ja kustannuskehityksen seuranta sekä lääkkeiden määräämisen ohjaaminen edellyttävät valtakunnallista, ajantasaisesti päivittyvää avohoidon reseptilääkkeitä koskevaa tietoa. Puutteellisesta aineistosta johtuvat tietoaukot kohdentuvat esimerkiksi unilääkkeisiin ja rauhoittaviin lääkkeisiin, tiettyihin iäkkäillä henkilöillä vältettäväksi suositeltuihin lääkkeisiin, sekä uusiin ja tyypillisesti kalliisiin, ei-korvattaviin lääkevalmisteisiin. Kattava tieto on tärkeää lääkkeiden rationaalisen käytön ja lääkekustannusten oikean kohdentamisen varmistamiseksi.
Pykälän 2 momentin 6 kohdan mukaan Kansaneläkelaitoksella olisi oikeus saada sähköisestä lääkemääräyksestä annetussa laissa (61/2007) tarkoitetut, reseptikeskukseen tallennetut tiedot lääkemääräyksistä ja niihin liittyvät toimitustiedot. Reseptikeskus on tietovaranto, joka koostuu lääkkeen määrääjien tallentamista sähköisistä lääkemääräyksistä, apteekkien tallentamista lääkemääräyksistä, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajien potilaille luovutettuja lääkkeitä koskevista tiedoista, lääkemääräyksiin liitetyistä toimitustiedoista ja lääkehoidon toteuttamiseen ja arviointiin liittyvistä merkinnöistä.
Reseptikeskukseen tallennetut tiedot ovat välttämättömiä tilastoinnin, tutkimuksen ja lainsäädännön vaikutustenarvioinnin tarpeisiin. Tiedot ovat välttämättömiä Kansaneläkelaitoksen toimeenpaneman sairausvakuutuksen ja lääkekorvausjärjestelmän kustannusvaikuttavuuden arvioimiseksi sekä sairausvakuutuskorvausjärjestelmän kehittämiseksi. Kansallisen lääkehoidon ja kustannuskehityksen seuranta sekä lääkkeiden määräämisen ohjaaminen edellyttävät valtakunnallista, ajantasaisesti päivittyvää avohoidon reseptilääkkeitä koskevaa tietoa. Seuranta ja vaikuttaminen tulee perustaa kattavimpaan reseptirekisteritietoon, eli korvattavien lääkeostotietojen lisäksi myös reseptikeskuksen tietoihin. Lääkkeiden määräämis- ja toimitustiedot ovat välttämättömiä, kun arvioidaan lääkehoidon kokonaisuutta osana potilaan hoidon kokonaisuutta, hoitoon sitoutumista, tai esimerkiksi taloudellisia esteitä hoitoon pääsyssä. Nämä kaikki ovat keskeisiä sosiaaliturvan vaikuttavuuden arvioinnissa. Monia sosiaaliturvaetuuksia myönnetään terveyteen liittyvän toimintakyvyn perusteella (esim. sairauspäiväraha, työkyvyttömyyseläke, vammaistuet). Lääkemääräys- ja toimitustiedot ovat välttämättömiä, kun arvioidaan, miten sairauksia hoidetaan ja miten ne vaikuttavat työ- ja toimintakykyyn. Tiedot ovat välttämättömiä, kun arvioidaan sosiaaliturvan riittävyyttä, esimerkiksi sitä, milloin ja keille potilaille ei toimiteta lääkkeitä lääkemääräyksestä huolimatta, mahdollisesti siksi, ettei henkilöllä ole varaa lunastaa lääkettä. Tämä voi johtaa hoidon keskeytymiseen, toimintakyvyn heikkenemiseen ja tarpeeseen käyttää kalliimpia palveluita, kuten päivystyskäyntejä tai laitoshoitoa. Ilman tietoa kokonaislääkekustannuksista ja lääkemääräysten lunastamattomuudesta ei voida arvioida, aiheuttaako sairastaminen kohtuutonta taloudellista rasitetta ja johtavatko nämä tilanteet mahdollisesti esimerkiksi toimeentulotuen tarpeeseen. Potilaiden avohoidon lääkehoidon kokonaisuutta koskevat tiedot, jotka ovat saatavissa ainoastaan Kanta-palvelujen reseptikeskuksesta, ovat yhdessä etuustietojen kanssa välttämättömiä arvioitaessa koko lääkekorvausjärjestelmän toimivuutta ja mahdollisia kehittämis- ja uudistustarpeita.
Reseptikeskuksen rekisterinpitäjyydestä säädetään sähköisestä lääkemääräyksestä annetun lain (61/2007) 18 §:ssä. Reseptikeskus on Kansaneläkelaitoksen, apteekkien ja sähköisiä lääkemääräyksiä laativien palvelunantajien ja itsenäisten lääkkeen määrääjien yhteisrekisteri. Kansaneläkelaitos vastaa tietosuoja-asetuksessa rekisterinpitäjälle säädetyistä muista kuin tässä laissa apteekeille ja sähköisiä lääkemääräyksiä laativille palvelunantajille ja itsenäisille lääkkeen määrääjille asetetuista velvoitteista. Kansaneläkelaitos toimii lisäksi tietosuoja-asetuksen 26 artiklan 1 kohdan mukaisena rekisteröidyn yhteyspisteenä. Kansaneläkelaitos voisi tietojen rekisterinpitäjänä luvittaa reseptikeskuksen tiedot edellä kerrottuihin käyttötarkoituksiin ja tässä yhteydessä kuulla asiasta tarvittaessa myös muita reseptikeskuksen rekisterinpitäjätahoja.
Pykälän 2 momentin 7 kohdan mukaan Kansaneläkelaitoksella olisi oikeus saada sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annetun lain (703/2023) 3 luvun 13 §:n mukaisilta asiakastietojen rekisterinpitäjiltä tietoja terveydenhuollon käynneistä sekä lääkärin määräämistä tutkimuksista ja hoidosta. Terveydenhuollon asiakastiedot ovat välttämättömiä tietoja lainsäädännön vaikutusten arvioinnissa sekä Kansaneläkelaitoksen etuuksien vaikuttavuuden seurannassa. Kansaneläkelaitoksen tehtävänä on seurata sairausvakuutuslain mukaisten korvausten vaikuttavuutta ja lainmukaisuutta. Seurannan kannalta välttämättömiä tietoja ovat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen rekisteriin (Kanta) kirjatut tiedot terveydenhuollon käynneistä sekä lääkärin määräämistä tutkimuksista ja hoidosta, mukaan lukien diagnoosit ja hoitotoimenpiteet.
Pykälän 2 momentin 8 kohdan mukaan Kansaneläkelaitoksella olisi oikeus saada Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta tiedot perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, työterveyshuollon ja sosiaalihuollon toiminnasta ja kustannuksista. Terveydenhuollon tiedot ovat välttämättömiä Kansaneläkelaitoksen toimeenpaneman sairausvakuutuksen ja lääkekorvausjärjestelmän vaikuttavuuden arvioimiseksi. Sairaanhoidon korvausten uudistusten vaikuttavuutta tulee tutkia esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten ja julkisten palvelujen käytön näkökulmasta. Vaikuttavuuden arviointi on syytä perustaa mahdollisimman kattavaan tietopohjaan. Tiedot eri sektoreiden järjestämien terveys- ja sosiaalipalveluiden käytöstä ovat välttämättömiä arvioitaessa palveluiden ja etuuksien nivoutumista eri elämäntilanteissa olevilla sekä palveluiden ja etuuksien kokonaisuutta alueittain ja eri sosioekonomisissa ryhmissä. Esimerkiksi terveysperusteisia etuuksia kuten sairauspäivärahaa, työkyvyttömyyseläkettä tai kuntoutustukea saavilla on usein merkittävää palvelujen käyttöä. Ilman tietoa palveluiden käytöstä ja kustannuksista ei voida arvioida järjestelmän kokonaiskuormitusta eikä etuuksien ja palvelujen keskinäistä toimivuutta. Tiedot perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja työterveyshuollon kustannuksista, yhdessä rahaetuuksien kustannusten kanssa, ovat välttämättömiä järjestelmän kustannusvaikuttavuuden arvioinnissa.
Pykälän 2 momentin 9 kohdan mukaan Kansaneläkelaitoksella olisi oikeus saada Tilastokeskukselta tietoja väestön koulutuksesta, ammatista ja sosioekonomisesta asemasta. Tiedot ovat välttämättömiä vertailutietoja tilastointiin, tutkimukseen ja lainmuutosten vaikutusten arviointiin. Koulutus, ammatti ja sosioekonominen asema vaikuttavat voimakkaasti esimerkiksi riskiin joutua työttömäksi, sairastua, siirtyä työkyvyttömyyseläkkeelle tai jäädä pienituloiseksi. Ne ovat siten keskeisiä sosiaaliturvan tarpeeseen ja käyttöön yhteydessä olevia tekijöitä. Nämä koko väestöä koskevat tiedot ovat välttämättömiä arvioitaessa sosiaaliturvaetuuksien käyttöä ja kohdentumista väestöryhmittäin sekä eri sosioekonomisten ryhmien yhdenvertaisuutta sosiaaliturvajärjestelmässä. Lisäksi ne ovat välttämättömiä tehtäessä sosiaaliturvajärjestelmän muutosten vaikutusten ennakko- ja jälkikäteisarviointia eri väestöryhmissä.
Toisiolain 7 §:n mukaan Tilastokeskus tilastoviranomaisena vastaa tilastotarkoituksiin keräämiensä tietojen tietoluvista tieteellistä tutkimusta varten sekä samaan tutkimussuunnitelmaan liittyvien tietojen yhdistelystä omiin tietoihinsa ja niiden pseudonymisoinnista tai anonymisoinnista tilastolain (280/2004) mukaisesti. Tilastolain 19 §:n mukaan, sen lisäksi, mitä 13 §:n 1–4 momentissa säädetään, Tilastokeskus voi luovuttaa tieteellistä tutkimusta ja yhteiskuntaoloja koskevaa tilastollista selvitystä varten tunnistetietoineen salassapitosäännösten estämättä tiedot henkilön iästä, sukupuolesta, koulutuksesta, ammatista ja sosioekonomisesta asemasta, jos tietojen saajalla on tietosuojalainsäädännön mukainen oikeus käsitellä näitä tietoja.
Pykälän 2 momentin 10 kohdan mukaan Kansaneläkelaitoksella olisi oikeus saada Opetushallitukselta tietoja varhaiskasvatuksessa olevista lapsista ja heidän huoltajistaan. Kansaneläkelaitos saa jo nyt näitä tietoja etuuskäsittelyn tarpeisiin. Ehdotetun 2 momentin 11 kohdan nojalla Kansaneläkelaitos voisi erillisestä, perustellusta pyynnöstä saada tietoja myös muista kuin pyynnön ajankohtana Kansaneläkelaitoksen maksaman etuuden saajana olevista henkilöistä. Tiedot ovat välttämättömiä Kansaneläkelaitoksen maksamien perhe-etuuksien, kuten yksityisen hoidon tuen ja työnantajien perhevapaakorvausten tilastoinnissa, tutkimuksessa ja lainsäädäntömuutosten arvioinnissa. Tietoja tarvitaan myös väestön ja perheiden palvelutarpeiden ymmärtämiseksi ja kokonaiskuvan muodostamiseksi. Kansaneläkelaitos maksaa lastenhoidon tukia kotona tai yksityisessä varhaiskasvatuksessa hoidettavista lapsista. Tiedot varhaiskasvatuksessa olevista lapsista ovat välttämättömiä lastenhoidon ja varhaiskasvatuksen kokonaisuuden tutkimuksessa ja seurannassa. Varhaiskasvatuksen käyttö on keskeinen tieto, kun arvioidaan Kansaneläkelaitoksen hoitamia lastenhoidon tukia. Perheiden etuudet ja varhaiskasvatus muodostavat kokonaisuuden, joka vaikuttaa vanhempien kannustimiin ja mahdollisuuksiin palata työelämään. Varhaiskasvatustiedot täydentävät lastenhoidon tukien käyttöä koskevia tietoja, esimerkiksi kun laaditaan arvioita siitä, miten kotihoidon tuen leikkaukset näkyisivät varhaiskasvatuspalvelujen kysyntänä, tai missä määrin joustavaa hoitorahaa saavat perheet hyödyntävät samanaikaisesti varhaiskasvatuspalveluja. Jos varhaiskasvatusratkaisuja tarkastellaan irrallaan muusta sosiaaliturvasta, jää ymmärtämättä esimerkiksi kotihoidon tuen ja työllisyyden välinen yhteys. Tutkimuksella voidaan tunnistaa tilanteita, joissa lapset jäävät palvelujen ulkopuolelle ja suunnata tuki oikea-aikaisesti sinne, missä sillä on suurin vaikutus. Ymmärrys varhaiskasvatuksen käytön ja etuuksien yhteydestä on olennaista, kun kehitetään lainsäädäntöä, joka edistää työelämän tasa-arvoa.
Opetushallitus ylläpitää varhaiskasvatustietojen luovutuspalvelua, jolla tietovarannossa olevia tietoja luovutetaan tietojen saamiseen oikeutetuille. Varhaiskasvatuslain 73 §:n mukaisesti varhaiskasvatustietoja voidaan luovuttaa viranomaiselle lakiin tai laissa säädettyyn tehtävään perustuvan tiedonsaantioikeuden nojalla, salassa pidettäviä tietoja kuitenkin vain, jos tiedon antamisesta tai oikeudesta tiedon saamiseen laissa erikseen nimenomaisesti säädetään. Tiedot voidaan luovuttaa varhaiskasvatustietojen luovutuspalvelun avulla teknisellä rajapinnalla, katseluyhteydellä taikka muutoin sähköisessä muodossa.
Pykälän 2 momentin 11 kohdan mukaan Kansaneläkelaitoksella olisi oikeus saada Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöltä opiskeluterveydenhuoltopalveluita koskevat henkilö- ja potilastiedot sekä opiskeluterveydenhuoltopalveluiden tuottamiseen liittyvät kustannus- ja toimintatiedot. Tiedonsaantioikeus koskisi myös Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) toiminnassaan käyttämiä henkilötietojen käsittelijöitä. Henkilötietojen käsittelijä on taho, joka käsittelee henkilötietoja rekisterinpitäjän lukuun. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöltä saatavat tiedot ovat Kansaneläkelaitokselle välttämättömiä korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuoltoa koskevan tutkimuksen ja tilastojen sekä opiskeluterveydenhuollon rahoitusta koskevien arvioiden ja ennusteiden tekemiseksi. Opiskeluterveydenhuoltoa koskeva tutkimus tuottaa Kansaneläkelaitokselle opiskeluterveydenhuollon palveluiden järjestämisessä ja tuottamisessa tarvittavaa tietoa palveluiden yhdenvertaisuudesta, vaikuttavuudesta, tarpeesta, saatavuudesta ja taloudellisuudesta. Nämä tiedot ovat keskeisessä roolissa myös opiskeluterveyshuollon toiminnan ja lainsäädännön kehittämisessä. Korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollosta annetussa laissa (695/2019), jäljempänä opiskeluterveydenhuoltolaki, säädetään Kansaneläkelaitoksen järjestämästä korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollosta. Opiskeluterveydenhuollon palvelujen tuottamisessa, toiminnan kehittämisessä ja vuosittaisia opiskeluterveydenhuollon rahoitusta koskevia arvioita tehtäessä tulee hyödyntää tutkimukseen perustuvaa tietoa. Opiskeluterveydenhuoltolain 2 luvun 20 §:n mukaan Kansaneläkelaitoksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä toimitettava sosiaali- ja terveysministeriölle arvio opiskeluterveydenhuollon seuraavan vuoden kokonaiskustannuksista, kansallisesta rahoitusosuudesta ja terveydenhoitomaksun suuruudesta. Opiskeluterveydenhuoltolain 15 §:n mukaan sosiaali- ja terveysministeriö laatii vuosittain arvion opiskeluterveydenhuollon hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista sekä niiden rahoituksesta. Sosiaali- ja terveysministeriön laatima arvio perustuu lain 19 §:n mukaiseen Kansaneläkelaitoksen selvitykseen opiskeluterveydenhuollon rahoituksesta ja toiminnasta. Opiskeluterveydenhuoltopalveluita koskevat tiedot ovat välttämättömiä myös Kansaneläkelaitoksen toimeenpaneman sairausvakuutuksen ja lääkekorvausjärjestelmän vaikuttavuuden arvioimiseksi.
Pykälän 3 momentin mukaan 2 momentin nojalla kerättyjä tietoja ei saisi luovuttaa käytettäväksi yksityishenkilöä koskevassa etuusasioiden käsittelyssä eikä muussa vastaavassa hallinnollisessa päätöksenteossa. Tietoja ei siis luovutettaisi etuusrekisteriin, jonka tietoja käytetään etuuskäsittelyn tarkoituksiin. Tietojen käsittelyllä ei siten olisi vaikutuksia yksityishenkilöihin eikä tietoja tarkasteltaisi yksityishenkilöiden tasolla. Tutkimukseen sekä tilastojen, arvioiden ja ennusteiden laatimiseen liittyvissä tehtävissä tietoja ei muutoinkaan koskaan tarkastella yksittäisen henkilön osalta, vaan aina osana laajempaa tietojoukkoa.
2 b §.Avustavien tehtävien siirtäminen yksityiselle taholle.
Pykälä olisi uusi. Esityksen mukaan Kansaneläkelaitos voisi siirtää Kansaneläkelaitokselle säädettyihin tehtäviin liittyviä avustavia tehtäviä yksityiselle taholle. Tehtävät olisivat rutiiniluonteisia avustavia tukitehtäviä.
Pykälän 1 momentin mukaan Kansaneläkelaitos voisi sopimuksella siirtää 2 §:n 1 momentin mukaiseen sosiaaliturvan toimeenpanon liittyvän avustavan tehtävän hoidon yksityiselle palvelutuottajalle, jolla on riittävät tekniset edellytykset sekä riittävä osaaminen tällaisen tehtävän hoitamiseksi. Näiden edellytysten tarkempi sisältö ratkaistaisiin hankintamenettelyssä ja hankinnan perusteella tehtävässä toimeksiantosopimuksessa. Toimeksiantosopimuksessa Kansaneläkelaitoksen tulisi edellyttää toimeksiannon saaneelta yksityiseltä toimijalta, että tämä sitoutuu viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 6 luvussa tarkoitetun salassapitovelvoitteen täyttämiseen kaikissa Kansaneläkelaitoksen sille siirtämissä tehtävissä ja edellyttäisi vastaavaa sitoutumista myös siltä henkilöstöltä, joka osallistuu näiden tehtävien toteuttamiseen.
Kansaneläkelaitos vastaisi aina viime kädessä tehtävän hoitamisesta. Kansaneläkelaitoksen olisi valvottava tehtävän hoidosta suoriutumista ja tarvittaessa siihen puututtava ja päätettävä sopimus, jos toimeksisaaja ei suoriudu tehtävästä asianmukaisesti.
Koska avustavissa tukipalveluissa on kyse julkisista hallintotehtävistä, yksityiseen palvelutuottajaan sovellettaisiin hallinnon yleislakeja, kuten hallintolakia ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia. Laissa hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista (571/2016) säädetään muun ohella päätösten ja muiden asiakirjojen lähettämisestä niiden vastaanottajille joko postitse tai sähköisellä tiedoksiannolla sekä tähän liittyvistä toimista. Lain 5.2 §:n mukaan Kansaneläkelaitos voi käyttää kaikkia laissa säädettyjä tukipalveluja laissa säädetyn julkisen hallintotehtävän hoitamiseksi, mutta sillä ei ole velvollisuutta käyttää niitä.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan avustavia tehtäviä olisivat Kansaneläkelaitokselle saapuvien hakemusten ja muiden asiakirjojen vastaanotto, lajittelu sekä asiakirjojen ja niihin sisältyvien tietojen tallentaminen. Tallennustehtävällä tarkoitettaisiin asiakirjojen optista lukemista ja skannaamista sekä asiakirjoilla olevien tietojen manuaalista tallentamista Kansaneläkelaitoksen tietojärjestelmiin.
Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan avustavia tehtäviä olisivat Kansaneläkelaitoksen lähettämien asiakirjojen tulostaminen ja laittaminen kuoriin. Kansaneläkelaitos voisi toimittaa asiakirjat ja niiden lähetystiedot tiedostona yksityiselle, joka tulostaa ja kuorittaa nämä ja toimittaa ne edelleen postitettavaksi.
Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan avustavia tehtäviä olisivat sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain mukainen sähköinen tiedoksianto. Yksityinen voisi välittää asiakirjat sellaiseen sähköisen tiedoksiannon palveluun, jota asiakas käyttää. Asiakirjat toimitettaisiin sellaiseen turvalliseen sähköiseen tiedoksiantopalveluun, jonka turvallisuuden Kansaneläkelaitos on hyväksynyt. Menettely täyttäisi sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnasta annetun lain mukaisen sähköisen tiedoksiantomenettelyn edellytykset.
Pykälän 2 momentin mukaan avustavia tehtäviä hoitava henkilö toimisi 1 momentin mukaisia tehtäviä suorittaessaan rikosoikeudellisella virkavastuulla. Vahingonkorvauksesta säädettäisiin vahingonkorvauslaissa (412/1974). Tehtävä voitaisiin antaa vain taholle, jolla olisi riittävät tekniset edellytykset sekä riittävä osaaminen tällaisen tehtävän hoitamiseksi. Näiden edellytysten tarkempi sisältö ratkaistaisiin hankintamenettelyssä ja hankinnan perusteella tehtävässä toimeksiantosopimuksessa.
Avustavissa tukipalveluissa saatetaan käsitellä myös esimerkiksi terveydentilaa koskevia salassa pidettäviä tietoja, jotka ovat samalla henkilötietojen suojaa koskevan sääntelyn perusteella erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia henkilötietoja. Avustavia tehtäviä hoitavat toimisivat näiden henkilötietojen käsittelijöinä rekisterinpitäjänä toimivan Kansaneläkelaitoksen lukuun. Henkilötietojen suojaa koskevan sääntelyn perusteella Kansaneläkelaitos toimisi rekisterinpitäjänä, jonka velvollisuuksiin kuuluisi laatia dokumentoidut ohjeet henkilötietojen käsittelystä, joita henkilötietojen käsittelijän olisi noudatettava. Viime kädessä Kansaneläkelaitos rekisterinpitäjänä vastaisi sille kuuluvien henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuudesta ja muista velvoitteista.
Henkilötietojen käsittelyn osalta Kansaneläkelaitos rekisterinpitäjänä määrittelee sen, mihin tarkoitukseen ja millä tavalla henkilötietoja käsitellään. Avustavia tehtäviä hoitava taho puolestaan on tietosuoja-asetuksen 28 artiklan mukainen henkilötietojen käsittelijä. Henkilötietojen käsittelijä käsittelee henkilötietoja rekisterinpitäjän lukuun. Henkilötietojen käsittelijä toimii rekisterinpitäjän ohjeiden mukaisesti ja sen alaisuudessa. Henkilötietojen käsittelijä voi käsitellä henkilötietoja vain rekisterinpitäjän määrittelemiin tarkoituksiin. Henkilötietojen käsittelijä ei voi ryhtyä käsittelemään rekisterinpitäjän lukuun käsiteltäviä tietoja omiin tarkoituksiinsa.
Henkilötietojen käsittelijän suorittama käsittely on määriteltävä henkilötietojen käsittelysopimuksella tai muussa oikeudellisessa asiakirjassa. Sopimuksen puuttuminen on tietosuoja-asetuksen säännösten vastaista.
6 §.Hallitus.
Pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että sosiaali- ja terveysministeriön kiintiöpaikka Kansaneläkelaitoksen hallituksessa säilytettäisiin, mutta muita kiintiöpaikkoja ei enää nimenomaisesti säännöksessä mainittaisi. Kansaneläkelaitoksen hallituksen asiantuntemusta koskeviin vaatimuksiin lisättäisiin julkisen tietohallinnon asiantuntemuksen huomioon ottaminen. Myös työ- ja yrityselämän sekä vakuutettuja koskeva asiantuntemus olisi otettava huomioon. Tätä asiantuntemusta edustaisivat työnantajakeskusjärjestöjen ja palkansaajakeskusjärjestöjen edustajat. Tällä hetkellä työnantajakeskusjärjestöjä ovat Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, Valtion työmarkkinalaitos VTML ja Kirkon työmarkkinalaitos. Palkansaajakeskusjärjestöjä puolestaan ovat Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, STTK ry ja Akava ry.
Lain muutoksella ei tarkoiteta lisättävän nykyisestään työnantaja- tai palkansaajaosapuolten edustajien lukumäärää hallituksessa. Kummaltakin osapuolelta hallituksessa olisi siis yksi yhteinen edustaja. Hallituksen kokoonpanossa tulee toteuttaa naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain (609/1986) vaatimukset, siksi etujärjestöjen tulee nimetä ehdokkaaksi hallitukseen sekä mies- että naisehdokas. Etujärjestöjen tulisi keskenään sopia ehdokasasettelusta.
7 §.Hallituksen tehtävät.
Pykälään tehtäisiin lisäys, jonka mukaan ylimmän johdon palvelussuhteen ehdoista sopiminen kuuluisi hallituksen tehtäviin. Sekä voimassa olevan että muutettavaksi ehdotettavan Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 11 §:n mukaan Kansaneläkelaitoksen ylimpään johtoon sovelletaan sitä, mitä valtion virkamieslaissa säädetään palvelussuhteen ehdoista. Virkamieslain 44 §:n mukaan sopimuksen palvelussuhteen ehdoista lain 26 §:ssä tarkoitettujen virkamiesten kanssa tekee valtioneuvosto. Perustuslain 36 §:n mukaan eduskunta valitsee valtuutetut valvomaan Kansaneläkelaitoksen hallintoa ja toimintaa sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään. Kansaneläkelaitos on siten itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, jonka valvonta kuuluu eduskunnan valitsemille valtuutetuille. Perustuslain säännöksellä ja muodostuneella valtiosääntökäytännöllä Kansaneläkelaitos on kytketty eduskunnan vaikutusvallan piiriin. Valtiosääntöoikeudellisen erityisasemansa vuoksi Kansaneläkelaitoksen on katsottu olevan erillään valtioneuvoston ja ministeriöiden alaiseen viranomaiskoneistoon kuuluvista ohjaus- ja valvontasuhteista (ks. esim. PeVL 46/2010 vp, s. 4). Siten Kansaneläkelaitoksesta annettuun lakiin on perusteltua säätää poikkeus virkamieslaista tältä osin ja määrätä ylimmän johdon palvelussuhteen ehdoista sopiminen Kansaneläkelaitoksen hallituksen toimivaltaan kuuluvaksi asiaksi.
9 §. Ylin johto.
Pykälän 1 momentin mukaan Kansaneläkelaitosta johtaa pääjohtaja ja Kansaneläkelaitoksessa voi olla myös muita johtajia. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi vaatimus siitä, että pääjohtajan ja johtajan virkaan voitaisiin nimittää vain Suomen kansalainen. Suomen kansalaisuutta koskeva vaatimus täyttyy myös silloin, kun henkilöllä on lisäksi yhden tai useamman muun valtion kansalaisuus.
Perustuslain 125 §:n 1 momentin mukaan lailla voidaan säätää, että määrättyihin julkisiin virkoihin tai tehtäviin voidaan nimittää vain Suomen kansalainen. Perustuslain säännös koskee sanamuotonsa mukaisesti kaikkia julkisia virkoja, siten myös virkoja itsenäisissä julkisoikeudellisissa laitoksissa kuten Kansaneläkelaitoksessa.
Voimassa olevassa lainsäädännössä valtion virkamieslain 7 §:ssä on säädetty niistä viroista, joihin voidaan nimittää vain Suomen kansalainen. Kansalaisuusvaatimuksen perusteluina on käytetty useita erilaisia perusteluita. Suomen kansalaisuutta on muun muassa edellytetty valtioneuvoston ja sen alaisen hallinnon ylimmissä johtamisviroissa samoin kuin viroissa, joihin kuuluu merkittävää julkisen vallan käyttöä tai joihin sisältyy esimerkiksi yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseen liittyviä tehtäviä, sekä viroissa, joihin kuuluu valmius- ja varautumistehtäviä. (HE 70/2017 vp s. 16–20).
Kyseisen lain 7 §:n mukaan virkoihin, joihin kuuluu merkittävää julkisen vallan käyttöä ovat muun muassa ministeriön kansliapäällikön, osastopäällikön ja yksikön päälliköiden virat. Näihin virkoihin sisältyy hallituksen esityksen mukaan myös yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseen liittyviä tehtäviä. Elintärkeiden toimintojen turvaamiseen liittyvät tehtävät ovat olleet yksi peruste Suomen kansalaisuusvaatimuksen säätämiseen myös sellaisten virkojen osalta kuten liikenneviraston pääjohtajan välittömänä alaisena toimivan johtajan tai ylijohtajan virat, sekä Viestintäviraston ja Ilmatieteen laitoksen vastaavat virat. Valmius- ja varautumistehtäviin liittyviä virkatehtäviä on puolestaan käytetty kansalaisuusvaatimuksen perusteluna sellaisiin virkoihin, kuten ministeriön virka, johon kuuluu valmius- ja varautumistehtäviä, sekä Viestintäviraston ja Ilmatieteen laitoksen ylimpien johtajien virat (HE 70/2017 vp s. 16–20). Esimerkkinä valtion virkamieslain 7 §:n monista erilaisista kansalaisuusvaatimuksen perusteluista voidaan mainita vielä muun muassa tehtäväpiirin yhteys valtion ja yhteiskunnan yleiseen etuun ja turvallisuuteen, joka on mainittu Maanmittauslaitoksen tuotantoyksikön ylijohtajan viran kansalaisuusvaatimusperusteluissa (HE 70/2017 vp, s. 19).
Monien edellä mainittujen virkojen osalta kansalaisuusvaatimuksen säätämistä on perusteltu usean erilaisen perustelun yhdistelmällä. Myös tarve Kansaneläkelaitoksen pääjohtajan ja muiden johtajien virkoihin liitettävään kansalaisuusvaatimukseen perustuu useiden eri perustelujen kokonaisuuteen. Näihin virkoihin liittyy merkittäväksi luokiteltavaa julkisen vallan käyttöä, elintärkeiden toimintojen turvaamiseen liittyviä tehtäviä, sekä valmius- ja varautumistehtäviä ja niillä on myös yhteys valtion ja yhteiskunnan yleiseen etuun.
Kansaneläkelaitoksen johtajien virat ovat virkoja, joihin kuuluu merkittävää julkisen vallan käyttöä suomalaisen yhteiskunnan toimivuudelle ja hyvinvoinnille keskeisen sosiaaliturvajärjestelmän ylläpitämisessä, kehittämisessä ja organisoinnissa. Häiriöt sosiaaliturvajärjestelmän toimivuudessa vaarantavat keskeisiä yleisiä etuja ja vaarantavat perustuslain 19 §:ssä jokaiselle taattua oikeutta sosiaaliturvaan. Kansaneläkelaitoksen lakisääteiset tehtävät ovat osa yhteiskuntamme elintärkeitä toimintoja ja ne turvaavat väestön toimeentuloa, sosiaalista yhdenvertaisuutta, yhteiskuntarauhaa ja yhteiskunnan kriisinkestävyyttä. Kansaneläkelaitoksen lakisääteisiin tehtäviin kuuluu myös tehdä ehdotuksia toimialaansa koskevan lainsäädännön kehittämisestä. Kansaneläkelaitoksen kautta kulkee merkittäviä rahavirtoja ja sen toiminta koskettaa lähes jokaista Suomessa asuvaa henkilöä. Kansaneläkelaitos maksoi vuonna 2024 erilaisia sosiaalietuuksia yli 17 miljardia euroa ja valtion budjettirahoituksen osuus Kansaneläkelaitoksen menoista oli yli 13 miljardia euroa.
Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa (Valtioneuvoston julkaisuja 2025:1) Kansaneläkelaitos on määritelty yhdeksi keskeiseksi kokonaisturvallisuuden toimijaksi, joka turvaa osaltaan yhteiskunnan kriisinkestävyyttä. Iso osa Kansaneläkelaitoksen lakisääteisistä tehtävistä tähtää väestön toimintakyvyn ylläpitämiseen ja palvelujen tarjoamiseen.
Yhteiskunnan turvallisuusstrategian mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmien ja digitaalisten palveluiden toimintavarmuus on turvattava kaikissa olosuhteissa varajärjestelyin. Asiakas- ja potilastietojen tulee olla aina käytettävissä. Valtakunnallisten tietojärjestelmäpalveluiden (Kanta-palvelut) merkitys kasvaa kriisitilanteissa, jos paikalliset tietojärjestelmät eivät ole käytettävissä. Kansaneläkelaitoksella on merkittävä rooli (Kanta-palvelut) toimivuuden turvaamisessa. Lisäksi väestön välttämättömän maksukyvyn ja toimeentulon turvaamiseksi Kansaneläkelaitos huolehtii poikkeusoloissa tuen jokaiselle, joka ei maksuliikenteen häiriön vuoksi voi käyttää varojaan välttämättömien hyödykkeiden hankkimiseen (Yhteiskunnan turvallisuusstrategia s. 112 ja s. 132). Näiden tehtävien vuoksi Kansaneläkelaitoksen ja sen ylimmän johdon virkoihin liittyy yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseen liittyviä tehtäviä sekä valmius- ja varautumistehtäviä.
Lisäksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 22 b §:n perusteella Kansaneläkelaitos voi pyynnöstä antaa virka-apua muulle viranomaiselle tai organisaatiolle turvallisuuden ja huoltovarmuuden parantamiseksi yhteiskunnan häiriötilanteissa. Virka-avun tulee liittyä 2 §:ssä säädettyihin Kansaneläkelaitoksen tehtäviin. Päätöksen virka-avun antamisesta tekee pääjohtaja.
Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 9 §:n 1 momentin mukaan Kansaneläkelaitosta johtaa pääjohtaja. Saman pykälän 4 momentin mukaan pääjohtaja vastaa Kansaneläkelaitoksen strategisesta suunnittelusta sekä operatiivisesta johtamisesta ja kehittämisestä, asioiden esittelystä hallitukselle ja hallituksen päätösten toimeenpanosta sekä valmistelee työjärjestyksen hallituksen päätettäväksi.
Kansaneläkelaitoksen työjärjestyksen (1.6.2025) mukaan pääjohtaja valmistelee vuosittain Kansaneläkelaitoksen toiminta- ja taloussuunnitelman hallituksen päätettäväksi. Hallitus sopii pääjohtajan kanssa toiminta- ja taloussuunnitelman toteuttamisesta sekä tekee hänen kanssaan tulossopimuksen. Pääjohtajan johdolla sovitaan yhteisten tavoitteiden toteuttamisesta johtajien ja tulosyksiköiden kanssa. Pääjohtaja esittelee asiat hallitukselle. Pääjohtaja vastaa Kelan strategisesta johtamisesta ja kehittämisestä sekä hallituksen hänen vastuulleen antamista yksiköistä ja niille kuuluvista asioista. Pääjohtaja päättää vastuulleen kuuluvien yksiköiden työjärjestykset ja johtajien esityksistä muiden tulosyksiköiden työjärjestykset. Pääjohtaja päättää Kelan prosessikokonaisuudesta.
Pääjohtajan johdolla toimii myös Kansaneläkelaitoksen johtoryhmä. Johtoryhmään kuuluvat pääjohtaja, johtajat, tulosyksiköiden johtajat, toiminnallisten yksiköiden johtajat ja muut pääjohtajan määräämät jäsenet. Johtoryhmä valmistelee hallituksen linjausten mukaisesti pääjohtajan tukena Kelan vision, strategian ja yhtenäisen näkemyksen strategisista tavoitteista. Johtoryhmä varmistaa strategisten tavoitteiden toimeenpanon ja Kelan kokonaisonnistumisen. Lisäksi johtoryhmä käsittelee hallitukselle esiteltävät keskeiset asiat, Kelaa koskevat linjaukset ja muut asiat, jotka vaativat yksittäistä toimialaa laajempaa tarkastelua sekä toimii pääjohtajan ja johtajien tukena (Kelan työjärjestys 1.6.2025).
Pääjohtajan johdolla myös sovitaan yhteisten tavoitteiden toteuttamisesta muiden johtajien ja tulosyksiköiden kanssa. Johtajat raportoivat pääjohtajalle sovittujen tavoitteiden saavuttamisesta omalla vastuualueellaan.
Kansaneläkelaitoksen hallitus on määritellyt muille johtajille heidän vastuualueensa, joissa heillä on itsenäinen päätösvalta siltä osin, kun päätösvaltaa ei ole nimenomaisesti määritelty pääjohtajalle tai hallitukselle. Johtajat ovat omilla vastuualueillaan vastuussa muun muassa yhteisesti sovittujen tavoitteiden saavuttamisesta, operatiivisesta johtamisesta ja kehittämisestä sekä riskienhallinnasta ja sisäisestä valvonnasta. He valmistelevat vastuullaan olevien tulosyksiköiden työjärjestykset pääjohtajan päätettäväksi.
Tällä hetkellä yhden Kansaneläkelaitoksen johtajan vastuualue muodostuu liiketoimintakokonaisuuteen liittyvien asioiden suunnittelusta sekä johtamisesta sisältäen asiakkaan lähipalvelujen tulosyksikön, valtakunnallisten asiakkuuspalvelujen tulosyksikön sekä tietopalvelujen tulosyksikön. Toisen johtajan vastuualue muodostuu palvelukeskuskokonaisuuteen liittyvien asioiden suunnittelusta sekä johtamisesta sisältäen IT- ja turvallisuuspalvelujen tulosyksikön sekä yhteisten palvelujen tulosyksikön. Johtajien tehtävänä on myös toimia tarvittaessa pääjohtajan sijaisena.
Koska Kansaneläkelaitos on varsin merkittävä yhteiskunnallinen toimija, on tärkeää, että sen toimintaa johdetaan, kehitetään ja valvotaan siten, että toiminnot sujuvat häiriöittä ja tehokkaasti, eivätkä lamaannu kriisiolosuhteissakaan. Tästä on ensisijaisesti vastuussa Kansaneläkelaitoksen pääjohtaja, ja häntä tässä tehtävässä tukevat muut johtajat omilla vastuualueillaan ja he myös sijaistavat tarvittaessa pääjohtajaa.
Tässä esitetyn perusteella voidaan todeta, että Kansaneläkelaitoksen ylimmän johdon tehtävät liittyvät yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseen, ja niillä on myös selvä yhteys valtion ja yhteiskunnan yleiseen etuun.
Edellä todetut Kansaneläkelaitoksen ylimmän johdon toimenkuvaan kuuluvat virkatehtävät ovat perusteita sille, että pääjohtajan ja johtajien virkoihin nimitettävältä tulee edellyttää Suomen kansalaisuutta.
11 §. Pääjohtajan, johtajien ja toimihenkilöiden asema.
Pykälää täsmennettäisiin siten, että nykyistä selvemmin ilmaistaisiin, miltä osin valtion virkamieslakia sovelletaan Kansaneläkelaitoksen pääjohtajaan ja johtajiin. Voimassa olevan lain 11 §:n 1 momentin pääjohtajaa ja johtajia koskeva viittaus valtion virkamieslain soveltamiseen soveltuvin osin ei anna riittävän selkeää vastausta siihen, milloin valtion virkamieslakia tulisi soveltaa. Vastausta ei ole myöskään löydettävissä lain esitöistä. Tilanteen selkeyttämiseksi kyseistä lainkohtaa tulee muuttaa.
Kansaneläkelaitos on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka on erillään ministeriöiden alaiseen viranomaiskoneistoon kuuluvista ohjaus- ja valvontasuhteista. Siten valtion virkamieslakia ei voida kokonaisuudessaan soveltaa Kansaneläkelaitoksen pääjohtajaan ja johtajaan, vaan lain 11 §:n 1 momenttiin tulee tehdä muutokset, jotka ilmaisevat selkeästi, miltä osin valtion virkamieslakia sovelletaan Kansaneläkelaitoksen pääjohtajaan ja johtajiin.
Kansaneläkelaitoksen pääjohtajan ja johtajan tehtävät rinnastuvat valtion ylimpiin virkamiehiin. Esityksen mukaan pääjohtajan ja johtajan tehtävään nimitettäväksi esitettävän henkilön pitäisi ennen nimittämistä antaa selvitys elinkeinotoiminnastaan, omistuksestaan yrityksissä ja muuta varallisuudestaan, velkojen ja muiden taloudellisten vastuiden määrästä ja perusteesta, kyseiseen virkaan kuulumattomista tehtävistään, luottamus- ja hallintotehtävistään sekä valtion virkamieslain 18 §:n mukaisista sivutoimista. Ilmoitukseen pitää sisällyttää sivutoimilupaa edellyttävien sivutoimien osalta tieto niistä saatavista tuloista. Taloudellista asemaa koskevat tiedot ovat salassa pidettäviä.
Ehdotuksen tavoitteena on, että pääjohtajan tai johtajan tehtävään nimitettäväksi esitettävä hakija luopuu jo ennen nimitystä sidonnaisuuksistaan, jotka voisivat vaarantaa luottamusta tehtävien puolueettomaan hoitamiseen tai haitata tehtävän asianmukaista hoitamista. Ilmoitusvelvollisuudella voidaan varmistaa jo etukäteen tietoisuus seikoista, joilla voi olla vaikutusta arvioitaessa nimitettäväksi esitettävän henkilön edellytyksiä hoitaa tehtäviään. Näin voidaan ehkäistä puolueettomuutta vaarantavat tilanteet etukäteen. Nimityksen jälkeen myös edellä mainituissa tiedoissa tapahtuneet muutokset tulee ilmoittaa.
Kansaneläkelaitoksen pääjohtajan sekä johtajan asema ja valtuudet edellyttävät, että heidän tulee nauttia erityistä luottamusta. He toimivat tehtävissä, joissa heidän nauttimansa erityisen luottamuksen menettäminen tai asetettujen tavoitteiden jäämisen heistä johtuvista syistä saavuttamatta tulee oikeuttaa palvelussuhteen päättämisen, vaikka sille ei olisikaan valtion virkamieslain 25 §:ssä säädettyä perustetta.
Viranhoito voi olla tietyissä tilanteissa tarpeen väliaikaisesti keskeyttää vastoin virkamiehen tahtoa. Tähän liittyvät säännökset ovat valtion virkamieslain 40 §:ssä. Selvyyden vuoksi on perusteltua, että 11.1 §:ssä on viittaus myös tähän pykälään.
Momentin toisen virkkeen mukaan pääjohtajaan ja johtajaan sovellettaisiin, mitä valtion virkamieslaissa on säädetty virkamiehen palvelussuhteen ehdoista, velvollisuuksista, vastuusta, sivutoimista, virkasuhteen purkamisesta ja päättymisestä sekä varoituksen antamisesta. Tämä kertoisi nykyistä selkeämmin, miltä muilta osin valtion virkamieslaki tulee sovellettavaksi pääjohtajaan ja johtajaan.
Ehdotettujen muutosten kautta pääjohtajan ja johtajan oikeusaseman perusteet tulisivat säädetyksi kattavasti laissa.
Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin, että pääjohtajan irtisanomisesta, virkasuhteen purkamisesta, virantoimituksesta pidättämisestä ja varoituksen antamisesta päättäisivät valtuutetut. Johtajien osalta näitä asioita koskevan päätöksen tekisi hallitus. Siten päätöksen näistä asioista tekisi sama taho, joka päättää nimittämisestä.
Muutoksenhausta 2 momentissa tarkoitettuihin päätöksiin ei ole tarpeen säätää erikseen. Momentissa tarkoitetuista hallituksen päätöksistä voi hakea muutosta Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 24 §:n ja oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) perusteella. Oikeus hakea muutosta momentissa tarkoitettuun valtuutettujen päätökseen perustuu perustuslain 21 §:n 1 momentissa turvattuun oikeuteen saada oikeutta tai velvollisuutta koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen tutkittavaksi ja tämä oikeus on toteutettavissa alemman asteisten säännösten sisällöstä riippumatta. Perustuslain 21 §:n 1 momentin säännös on tässä mielessä suoraan sovellettavaa oikeutta.
Nykyisen pykälän 2 momentti siirrettäisiin pykälän 3 momentiksi.
19 a §.Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastusoikeus.
Pykälä on uusi. Tässä lakiesityksessä ehdotetaan valtiontalouden tarkastusvirastosta annettua lakia muutettavaksi siten, että valtiontalouden tarkastusvirastolle (VTV) annettaisiin oikeus tarkastaa Kansaneläkelaitoksen toiminnan ja taloudenhoidon laillisuutta, tarkoituksenmukaisuutta ja tuloksellisuutta. Oikeustilan selkeyden vuoksi ehdotetaan, että uusi VTV:n Kansaneläkelaitokseen kohdistama valvontatehtävä todetaan myös Kansaneläkelaitoksesta annetussa laissa. Vastaava selventävä säännös on myös hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 128 §:ssä. Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastusoikeuden kuvaus sekä siinä käytetyt tarkastamisen lajia koskevat ilmaisut olisivat yhdenmukaiset valtiontalouden tarkastusvirastosta annettuun lakiin ehdotetun Kansaneläkelaitokseen kohdistuvaa tarkastusoikeutta koskevan lainkohdan kanssa ja tuossa laissa jo olevien tarkastusoikeutta ja tarkastustehtävää koskevien säädösten kanssa.
Samalla ehdotetaan muutettavaksi lain 6 luvun otsikkoa seuraavasti: Kirjanpito, tilinpäätös ja tilintarkastus sekä hallinnon ja talouden tarkastus. Koska jatkossa luvussa säädettäisiin pelkän tilintarkastamisen ohella myös Kansaneläkelaitoksen toiminnan ja taloudenhoidon laillisuuden, tarkoituksenmukaisuuden ja tuloksellisuuden tarkastamisesta, on luvun otsikkoa syytä muuttaa niin, että se kuvaa tätä sisältöä.
20 a §.Päätöksen tiedoksianto.
Ehdotuksen mukaan voimassa olevan 20 a §:n 2 momenttia muutettaisiin. Ehdotettuun momenttiin otettaisiin informatiivinen viittaus siitä, että päätöksen sähköisestä tiedoksiannosta on säädetty sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnasta annetussa laissa. Lisäksi todettaisiin, että kyseisen lain 19 §:n 2 momentista poiketen päätös katsottaisiin annetun tiedoksi seitsemäntenä päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.
Ehdotetun 2 momentin sisältämä informatiivinen viittaus asiointilakiin on perusteltu, koska asiointilaista poiketen sähköisesti tiedoksi annettu päätös katsottaisiin voimassa olevan 20 a §:n tavoin edelleen annetun tiedoksi seitsemäntenä päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Tältä osin voimassa olevaa lakia ei siis muutettaisi. Informatiivisen viittauksen tekeminen on perusteltua, jotta poikkeussääntelyn ilmaiseminen 2 momentissa olisi paremmin ymmärrettävissä. Informatiivisen viittauksen käyttäminen palvelee myös sosiaaliturvalainsäädännön selkeyttämistä kansalaisille. Informatiivinen viittaus voi olla hyödyksi, jos sääntelyn kohteen ei voida kohtuudella olettaa tuntevan asiassa sovellettavaa sääntelyä kokonaisuudessaan.
Seitsemän päivän tiedoksisaantiolettaman muuttaminen ei ole vielä tällä hetkellä tarkoituksenmukaista. Kansaneläkelaitoksen päätöksen liitteenä asianosaiselle lähetetään valitusosoitus, josta käy ilmi Kansaneläkelaitoksen tietojärjestelmän laskema valitusajan päättymispäivämäärä. Tietojärjestelmä laskee nykyisellään sekä postitse lähetetyn että sähköisesti tiedoksi annetun päätöksen valitusajan seitsemän päivän tiedoksisaantiolettaman mukaan. Tiedoksisaantipäivän vaihtaminen tarkoittaisi sitä, että tietoa viimeisestä valituspäivästä ei saataisi välittymään automaattisesti Kansaneläkelaitoksen järjestelmiin. Jos valitusajan päättymispäivämäärän laskemisessa pitäisi ottaa huomioon sekä kolmen päivän että seitsemän päivän tiedoksisaantiolettama, tämä vaatisi kalliita ja monimutkaisia järjestelmämuutoksia, joihin ei ole tarkoituksenmukaista ryhtyä ennen Kansaneläkelaitoksen etuusjärjestelmien uudistamista (Eepos-hanke).
Ehdotetun 2 momentin muutoksen myötä, Kansaneläkelaitoksen antama sähköinen tiedoksianto ei enää edellyttäisi asiakkaan nimenomaista suostumusta. Sen sijaan sähköisessä tiedoksiannossa noudatettaisiin yleislakia eli asiointilakia. Voimassa olevan asiointilain mukaan päätöksen sähköinen tiedoksianto edellyttää asianosaisen suostumusta, mutta suostumukselle ei ole laissa säädetty muotovaatimuksia. Suostumus voi olla yksittäistä asiaa koskeva tai yleisempi. Suostumuksen antaminen voidaan toteuttaa esimerkiksi siten, että sähköisessä lomakkeessa on erityinen kohta, jossa henkilö voi ilmoittaa halutun tiedoksiantotavan tai muuttaa aikaisemmin ilmoittamaansa tiedoksiantotapaa. Samoin esimerkiksi vain sähköisen yhteystiedon ilmoittaminen asiaa vireille pantaessa voi olla suostumus. (HE 111/2010 vp, s. 6).
Muutoksen myötä Kansaneläkelaitoksen sähköisessä asiointipalvelussa (OmaKela) asioivat asiakkaat saisivat sähköisesti hakemiaan etuuksia koskevat päätökset tiedoksi pääsääntöisesti siinä asiointikanavassa, jossa etuutta on haettu (OmaKela). Keskeistä on se, että Kansaneläkelaitoksen kanssa asioiva henkilö ymmärtäisi, että tiedoksianto voidaan toimittaa hänelle sähköisesti. Asiakkaalla olisi myös mahdollisuus milloin tahansa vapaamuotoisella ilmoituksella kieltää päätösten sähköinen tiedoksi antaminen, jolloin päätökset lähetettäisiin postitse tavallisena tiedoksiantona. Etuutta voisi edelleen hakea verkkohakemuksen lisäksi myös paperisella lomakkeella. Sellaisille henkilöille päätökset lähetettäisiin edelleen tiedoksi postitse, jotka eivät ole aiemmin tai jotka eivät nykyisellään asioi Kansaneläkelaitoksen sähköisessä verkkopalvelussa (OmaKela), ja jotka eivät ole antaneet sähköistä osoitetta sähköistä asiointia varten.
Tämän esityksen kanssa eduskunnassa on samanaikaisesti käsiteltävänä hallituksen esitys eduskunnalle sähköisen tiedoksiannon ensisijaisuutta viranomaistoiminnassa koskevaksi lainsäädännöksi. Kyseisen esityksen mukaan viranomaisten tiedoksianto tapahtuisi jatkossa ensisijaisesti sähköisesti. Ehdotuksen mukaan päätöksen sähköinen tiedoksianto asianosaiselle ei edellyttäisi enää asianosaisen suostumusta.
20 b §.
Yhteystietojen ilmoittaminen päätöksessä. Pykälä olisi uusi. Pykälässä säädettäisiin, että Kansaneläkelaitoksen tekemästä päätöksestä olisi käytävä ilmi Kansaneläkelaitoksen yhteystieto, josta asianosainen voi pyytää tarvittaessa lisätietoja päätöksestä. Pykälä olisi poikkeus hallintolain säännöksestä (44 §:n 1 momentin 4 kohta), jonka mukaan päätöksestä on selvästi käytävä ilmi sen henkilön nimi ja yhteystiedot, jolta asianosainen voi pyytää tarvittaessa lisätietoja päätöksestä.
Hallintolaissa on todettu erityislain ensisijaisuus suhteessa hallintolakiin, ja lain esitöissä on todettu eri hallinnonalojen mahdollisuudesta poiketa hallintolain sääntelystä. Hallintolain 5 §:n 1 momentin mukaan, jos muussa laissa on tästä laista poikkeavia säännöksiä, niitä sovelletaan tämän lain asemasta. Lakia sovelletaan myös täydentävästi tietyssä hallintoasiassa noudatettavaa menettelyä koskevan muun lain rinnalla. Hallinnonalakohtaiset erityispiirteet saattavat kuitenkin vastaisuudessakin edellyttää hallintolaista poikkeavaa sääntelyä (HE 72/2002 vp, s. 53).
Nyt ehdotetun kaltaisia poikkeuksia kyseiseen hallintolain vaatimukseen on säädetty aikaisemminkin. Ehdotettu säännös merkitsisi vastaavanlaista poikkeusta hallintolain 44 §:n 1 momentin 4 kohdan vaatimuksesta, kuin mitä hallintolaki 53 g §:ssä on säädetty automaattisesta ratkaisusta ilmoittamisesta. Kyseisen pykälän 3 momentin mukaan automaattisesti tehdyssä ratkaisussa ei tarvitsisi ilmoittaa sen henkilön nimeä, jolta asiassa voi pyytää lisätietoja. Kyseisen säännöksen perusteluissa on katsottu riittäväksi se, että asiakkaan mahdollinen päätöstä koskeva yhteydenotto ohjautuu viranomaisessa henkilölle, jolla on riittävä asiantuntemus vastata asiakkaan aineellisiin ja menettelyllisiin kysymyksiin. Tämän on katsottu vastaavan Hallintolain 7 §:ssä säädetyn palveluperiaatteen ja 8 §:n neuvontaa koskevan säännöksen vaatimuksiin (HE 145/2022 vp).
Myös tiedonhallintalaissa on säädetty poikkeus hallintolain 44 §:n vaatimuksesta. Tiedonhallintalain 28 d §:ssä on säädetty automatisoidun toimintaprosessin käyttöönottoa koskevasta päätöksestä. Kyseisen pykälän 5 kohdan mukaan päätöksestä on käytävä ilmi viranomaisen yhteystieto, josta saa lisätietoa automaattisen ratkaisumenettelyn käytöstä. Pykälän säännöskohtaisten perustelujen mukaan päätöksestä tulisi ilmetä viranomaisen yhteystieto, josta jokainen voisi saada lisätietoja automatisoidun toimintaprosessin käytön edellytyksistä, niiden soveltamisesta ja muista käyttöönottopäätökseen liittyvistä asioista sekä tarvittaessa esittää tietopyyntöjä liittyen niihin asiakirjoihin, jotka ovat toimineet käyttöönottopäätöksen perusteina. Yhteystiedon tulisi olla sellainen, josta voidaan vastata nimenomaan käyttöönottopäätöstä koskeviin tiedusteluihin, mutta siinä ei tarvitsisi yksilöidä henkilöä, joka lisätietoja antaa. Yhteystiedon ei tarvitsisi olla sama, joka ilmenee varsinaisesta hallintopäätöksestä, jossa on ratkaistu yksittäinen asia (HE 145/2022 vp).
On useita syitä sille, miksi Kansaneläkelaitoksen päätöksissä ei ole realistista eikä tarkoituksenmukaista ilmaista lisätietoja antavan henkilön nimeä ja yhteystietoja, kuten hallintolaki edellyttää.
Hallintolain vaatimus ei ota huomioon Kansaneläkelaitoksen toiminnan erityispiirteitä. Kansaneläkelaitos antaa yli 10 miljoonaa etuuspäätöstä vuosittain. Tällaisten käsittelymäärien mahdollistamiseksi Kansaneläkelaitoksen toiminta on organisoitava erittäin tehokkaaksi. Kansaneläkelaitoksen suuren vuosittaisen päätösmäärän ja siitä aiheutuvan toiminnan tehokkuusvaatimuksen vuoksi, päätöksiä tekevien etuuskäsittelijöiden työmäärää ei voi entisestään kasvattaa siten, että heidän työtehtäviinsä lisättäisiin myös lisätietojen antaminen päätöksistä.
Lisäksi varsin vakava ongelma on se, että päätöksiä tekeviin etuuskäsittelijöihin on alkanut yhä enenevässä määrin kohdistua häirintää ja uhkailua heidän tekemiensä päätösten vuoksi. Häirintä ja uhkailu kohdistuu jossain määrin myös heidän perheenjäseniinsä. Häirintäongelman helpottamiseksi Kansaneläkelaitos toteutti vuonna 2024 kokeilun, jossa toimeentulotukipäätöksissä jätettiin ilmoittamatta päätöksen tehneen henkilön nimi. Kokeilun aikana häirintää oli vähemmän. Jos Kansaneläkelaitoksen päätöksiä muutettaisiin siten, että päätöksessä hallintolain esitöiden (HE 72/2002) edellyttämällä tavalla ilmoitettaisiin lisätietojen antajaksi päätöksen tehneen henkilön yhteystiedot, tämä pahentaisi ongelmaa entisestään. Perustuslain 7 §:n mukaan jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Tästä aiheutuu velvollisuus pyrkiä turvaamaan sekä lainsäädännössä että käytännön toiminnassa se, ettei päätöksentekijään kohdistu uhka- ja vaaratilanteita hänen hoitaessaan hänelle määrättyjä työtehtäviä.
Lisätietopyyntöihin vastaaminen on järjestetty Kansaneläkelaitoksella siten, että päätöksessä kerrotaan asiakaspalveluyksikön yhteystiedot. Päätöksen saaneet henkilöt voivat ottaa yhteyttä palveluneuvontaan, missä tiedusteluihin vastaa joku neuvontapalvelun työntekijöistä. Lisätietoja antavan palveluneuvojan nimeäminen etukäteen ei olisi lisätietoja tarvitsevan asianosaisen edun mukaista. Esimerkiksi puhelimitse tehty lisätietotiedustelu ohjautuu heti ensimmäiselle vapaalle palveluneuvojalle, jolloin asiakas saa vastauksen kysymyksiinsä nopeasti. Palveluneuvojat on perehdytetty oman etuussektorinsa sisältöosaajiksi, ja he pystyvät siten vastaamaan kysymyksiin saman tien heti puhelun aikana. Vaikeammat kysymykset ohjataan kokeneemmille osaajille.
Lisäksi, jos Kansaneläkelaitoksen antamaan päätökseen merkittäisiin tietyn palveluneuvonnassa työskentelevän henkilön nimi ja yhteystiedot, jolta asianosainen voi pyytää tarvittaessa lisätietoja, tällainen käytäntö merkitsisi suuria hankaluuksia työtehtävien organisoimiselle. Päätöstä tehtäessä ei vielä voida tietää, mistä kaikista päätöksistä tullaan pyytämään lisätietoja, joten jos lisätietoja antavat henkilöt olisi etukäteen nimetty, olisi yksittäisten palveluneuvojien työmäärän ennakointi ja työmäärän tasainen jakautuminen palveluneuvojien kesken jokseenkin mahdotonta.
Päätöksen saaneen henkilön kannalta ei ole merkityksellistä tietää etukäteen, keneltä Kansaneläkelaitoksen työntekijältä hän voi tarvittaessa pyytää asiassa lisätietoja. Oleellista on, että hän saa Kansaneläkelaitokselta tarvittaessa viivytyksettä lisätietoja häntä askarruttavassa asiassa. Kansaneläkelaitoksella laaditaan työntekijöitä varten etuuslakeihin perustuvat selventävät etuusohjeet. Sekä päätöksiä tekevät etuuskäsittelijät että lisätietoja antavat palveluneuvojat hyödyntävät asiaa käsitelleessään näitä samoja Kansaneläkelaitoksella laadittuja etuusohjeita.
Selvyyden vuoksi todettakoon, että nyt ehdotettu muutos ei tarkoita sitä, etteikö Kansaneläkelaitoksen antamassa päätöksessä edelleen olisi näkyvissä päätöksen tehneen henkilön nimi, kuten tähänkin asti. Tämä johtuu siitä vaatimuksesta, että hallintopäätökset on allekirjoitettava ja päätöksiin merkitään allekirjoittajaksi päätöksen tehneen henkilön nimi.
Esitettävä uusi säännös toteuttaa sen hallintolain 8 §:ssä todetun vaatimuksen, että viranomaisen on toimivaltansa rajoissa annettava asiakkailleen tarpeen mukaan hallintoasian hoitamiseen liittyvää neuvontaa sekä vastattava asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin. Lisäksi toteutuu hallintolain 7 §:n vaatimukset siitä, että asiointi ja asian käsittely viranomaisessa on pyrittävä järjestämään siten, että hallinnossa asioiva saa asianmukaisesti hallinnon palveluita ja viranomainen voi suorittaa tehtävänsä tuloksellisesti.
Edellä mainituin perustein voidaan todeta olevan painavat perusteet poiketa hallintolain määräyksestä, jonka mukaan päätöksestä on selvästi käytävä ilmi sen henkilön nimi ja yhteystiedot, jolta asianosainen voi pyytää tarvittaessa lisätietoja päätöksestä.