Ehdotuksen pääasiallinen sisältö
Komissio ehdottaa tiedonannossaan valmisteltavaksi yhdennettyä menettelyä (nk.
yhden luukun menettely), jossa turvapaikkahakemus ja toissijaista
suojelua koskeva hakemus tutkitaan samassa menettelyssä ja
saman viranomaisen toimesta, joka tekee yhden asiaa koskevan päätöksen.
Menettelyllä on tarkoitus välttää mahdollinen
aukko määritelmädirektiivin ja turvapaikkamenettelydirektiivin
säännösten välillä. Määritelmädirektiivi
säätelee sekä pakolaisaseman että toissijaisen
suojelua saavan aseman, mutta turvapaikkamenettelydirektiiviä jäsenmaat
ovat velvolliset soveltamaan ainoastaan turvapaikkahakemuksiin.
Menettelydirektiivin takeita ei automaattisesti uloteta henkilöihin, jotka
hakevat ainoastaan toissijaista suojelua tai jotka hakemuksen esittäessään
eivät tuo esiin Geneven pakolaissopimuksen kannalta relevantteja
seikkoja, mutta jotka kuitenkin olisivat toissijaisen suojelun tarpeessa.
Tiedonannon mukaan kaikille kansainvälistä suojelua
hakeville tulisi taata samat menettelylliset oikeudet ja takeet,
ja tätä silmällä pitäen
pitäisi ottaa käyttöön yhdennetty
menettely, jossa tutkittaisiin kaikki perusteet kansainvälisen
suojelun myöntämiselle ja tehtäisiin
mahdollisesti myös palauttamispäätös.
Neuvosto on hyväksynyt 21.10.2004 yhdennettyä menettelyä koskevat
päätelmät, jotka on tarkoitettu suuntaviivoiksi
komission toimintaohjelmalle. Komission arvioidaan antavan asiaa koskevan
lainsäädäntöaloitteen vuoden
2006 aikana.
Valtioneuvoston kanta
Suomi kannattaa komission tiedonannossaan ehdottamaa aloitetta
yhtenäisestä turvapaikkajärjestelmästä (nk.
yhden luukun menettely) ja suhtautuu tiedonannossa esitettyihin
näkemyksiin lähtökohtaisesti myönteisesti.
Suomi pyrkii edistämään aloitteen eteenpäinviemistä komission
tiedonannossaan viitoittamaan suuntaan.
Suomi pitää myönteisenä sitä,
että jäsenmaat otetaan aiempaa tiiviimmin mukaan
lainsäädäntöaloitteen valmisteluun.
On todennäköistä, että näin
toimimalla saavutetaan merkittävää edistymistä jo
ehdotuksen valmisteluvaiheessa ja kyetään asettamaan
yhtenäistämispyrkimykset alusta alkaen realistiselle
tasolle. Perustavanlaatuisen valmistelutyön johdosta lainsäädäntöaloitteen
käsittelyyn menevän ajan tulisi vastaavasti lyhentyä.
Suomen kokemukset yhtenäisestä turvapaikkamenettelystä kattaen
pakolaisaseman, toissijaisen suojelun ja muut mahdolliset perusteet oleskeluluvan
saamiselle sekä maastapoistamispäätöksen
ovat hyviä ja vastaavat komission tiedonannossaan esiin
tuomia järjestelmän myönteisiä elementtejä.
Suomella onkin mahdollisuus tämän aloitteen puitteissa
välittää tietoa omista kokemuksistaan
muiden jäsenmaiden ja komission tietoon edesauttaen siten
lainsäädäntöaloitteen valmistelua.
Suomi pyrki turvapaikkamenettelydirektiiviehdotuksen käsittelyn
yhteydessä vaikuttamaan eräiden muiden jäsenmaiden
kanssa siihen, että direktiiviehdotuksen soveltamisala
(3 artikla) olisi laajennettu koskemaan myös toissijaista suojelua.
Pakolaisasemaa ja toissijaista suojelua koskevan direktiiviehdotuksen
(nk. määritelmädirektiivi) käsittelyssä Suomi
korosti, että pakolaisille ja toissijaista suojelua saaville
henkilöille tulisi taata riittävät ja
yhtäläiset oikeudet, sillä kyseessä ovat
maassa pysyväisluonteisesti oleskelevat henkilöt.
Kumpaakaan näistä Suomen tärkeinä pitämistä tavoitteista
ei täysin vähimmäisvaatimuksia koskeneissa
direktiiveissä omaksuttu. Tätä taustaa
vasten Suomen tuleekin jatkossa pyrkiä vaikuttamaan aktiivisesti
siihen, että toissijaista suojelua hakevat ja nauttivat henkilöt
saisivat EU-säädösten puitteissa yhtäläisen
kohtelun verrattuna pakolaisaseman saaneisiin henkilöihin.
Suomi on eri yhteyksissä kiinnittänyt huomiota
siihen, että turvapaikkamenettelyn väärinkäyttö on
mahdollista hakemalla tietoisesti turvapaikan sijasta yksinomaan
toissijaista suojelua, jolloin vältetään
vastuunmäärittämisasetuksen (nk. Dublin
II) soveltuminen. Ottaen huomioon vastuunmäärittämisasetuksen
keskeisen merkityksen Suomen turvapaikkajärjestelmälle on
Suomen kannalta tärkeätä pyrkiä vaikuttamaan
siihen, että vastuunmäärittämisasetuksen soveltamisala
laajennettaisiin koskemaan myös toissijaista suojelua hakeneita
henkilöitä.
Suomi pitää tärkeänä uutena
näkökohtana komission tiedonannossaan esiin nostamaa
mahdollisuutta myös palautuskysymysten käsittelemisestä samassa
yhteydessä täysin kielteisen turvapaikka- ja oleskelulupapäätöksen
kanssa. Tämä on ollut käytäntö Suomessa
jo vuodesta 1993 alkaen. Palauttamiskielto (nonrefoulement-periaate)
tulee ottaa huomioon myös palauttamista täytäntöönpantaessa,
sillä nopeankin turvapaikkamenettelyn kuluessa hakijan
paluun edellytykset voivat muuttua.
Suomi katsoo, että käytännönläheisemmän yhteistyön
sekä ajankohtaisia asioita koskevan tiedonvälityksen
ja keskustelun kautta voidaan saavuttaa merkittävää edistymistä turvapaikkapolitiikkojen
harmonisoimispyrkimyksissä EU-tasolla.
Jo tällä hetkellä yhteistyötä tehdään
hyvinkin tiiviisti mm. vastuunmäärittämisasetuksen
soveltamisen puitteissa. Tarve mm. hakijavirtoja, turvapaikkamenettelyitä,
päätöksentekolinjoja ja turvapaikkamenettelyn
väärinkäyttömuotoja koskevaan
tiedonvaihtoon on ilmeinen. Tietojenvaihto ja yhteistyö turvapaikkapolitiikkoja valmistelevien
virkamiesten välillä auttaisi reagoimaan ja vastaamaan
entistä tehokkaammin erilaisiin haasteisiin.
Suomi pitää tärkeänä komission
tiedonannossaan käsittelemien huolenaiheiden perusteellista
tarkastelua ja mahdollisuuksien mukaan niitä koskevien
säännösten sisällyttämistä lainsäädäntöaloitteeseen.
Erityisesti esitettyjen huolenaiheiden osalta voidaan todeta seuraavaa.
Suomi pitää erittäin tärkeänä,
- että Geneven pakolaissopimuksen
mukaiset väitteet tutkitaan perusteellisesti ennen toissijaiseen
suojeluun viittaavien väitteiden tutkimista, sillä kuten
komission tiedonannossakin todetaan, ei voida edellyttää,
että kansainvälistä suojelua hakeva osaisi
itse arvioida, onko hänen hakemuksensa Geneven pakolaissopimuksen edellytysten
mukainen, tai että hakija olisi tietoinen muista kansainvälistä suojelua
koskevista sopimuksista;
- että hakemuksen tutkiva viranomainen tarkastelee
ex officio toissijaisen suojelun edellytykset tapauksissa, joissa
edellytykset pakolaisaseman saamiseksi eivät täyty;
- että jokainen kielteinen päätös
perustellaan asianmukaisesti, mukaan lukien päätös
tapauksessa, jossa hakijalta evätään
turvapaikka, mutta hänelle myönnetään
toissijaista suojelua;
- että hakijalla on oikeus valittaa häntä koskevasta
päätöksestä myös tapauksessa,
jossa häneltä on evätty turvapaikka,
mutta hänelle on myönnetty toissijaista suojelua.
Suomi katsoo, että yhtenäisellä turvapaikkamenettelyllä saavutettavat
hyödyt ovat selvästi mahdollisia haittoja suuremmat.