Ehdotus

Belgia, Bulgaria, Viro, Espanja, Itävalta, Slovenia ja Ruotsi ovat 29.4.2010 tehneet direktiiviehdotuksen rikosoikeuden alan eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä. Ehdotus sisältää laaja-alaiset säännökset sellaisten toimenpiteiden suorittamiseksi, joita tarvitaan rikosasian käsittelyssä tarvittavien todisteiden hankkimista varten. Tavoitteena on saavuttaa kesäkuun OSA-neuvostossa yhteisymmärrys ehdotuksen 1—18 artiklasta. Puheenjohtajavaltion ehdotukset ilmenevät valtioneuvoston kirjelmästä.

Valtioneuvoston kanta

Valtioneuvoston kanta on pääpiirteissään seuraava:

Suomi on neuvotteluissa kannattanut soveltamisalaltaan mahdollisimman laaja-alaista direktiiviä, joka korvaisi jäsenvaltioiden voimassa olevat oikeusapuinstrumentit. Soveltamista helpottaisi se, että kaikki rikosoikeusavun pyytämiseen liittyvät säännökset olisivat yhdessä instrumentissa. Direktiivin soveltamisala (3 artikla) on neuvottelujen aikana muuttunut alkuperäistä ehdotusta laaja-alaisempaan suuntaan (mm. telekuuntelua edellyttävät oikeusaputilanteet oli alkuperäisessä ehdotuksessa jätetty soveltamisalan ulkopuolelle). Suomi on kannattanut myös tiedoksiantojen sisällyttämistä direktiivin soveltamisalaan, mutta selvä enemmistö on katsonut, että direktiivin soveltamisalaa ei tulisi laajentaa todisteiden hankkimiseen liittyvän oikeusapuyhteistyön ulkopuolelle. Suomi voi yhteisymmärrykseen pääsemiseksi hyväksyä tämän ja puheenjohtajiston tekstiehdotuksen.

Ehdotuksen 4 artikla, jossa säädetään niistä menettelyistä, joissa tutkintamääräys voidaan antaa, voidaan puheenjohtajiston ehdottamassa muodossa hyväksyä.

Suomen voimassa oleva oikeusapulainsäädäntö perustuu suorien yhteydenottojen periaatteelle, ja tätä voidaan kannattaa myös nyt käsiteltävässä direktiiviehdotuksessa. Suomi on 6 artiklan 1 kohdan osalta katsonut, että sen tulisi mahdollistaa sekä se, että yhteydenpitoviranomaisena on määräyksen antava viranomainen, että se, että määräyksen vahvistava viranomainen toimii yhteydenpitoviranomaisena. Tarkemmin määräyksen antavien ja sen vahvistavien viranomaisten roolit yhteydenpidossa tulisi voida määritellä jäsenvaltion implementointivaiheessa. Neuvotteluissa on tuotu esiin tulkinta, jonka mukaan sanamuoto mahdollistaa myös määräyksen vahvistavan viranomaisen tulkitsemisen määräyksen antavaksi viranomaiseksi. Tämä tulkinta voidaan hyväksyä.

Ehdotuksen 8 artikla tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta vastaa pääosin jo nykyisin voimassaolevaa sääntelyä ja käytäntöä, jota on voitu noudattaa kansainvälisliityntäisten rikosasioiden tutkinnassa. Artikla voidaan hyväksyä.

Ehdotuksen 9 artikla erilaisiin tutkintatoimiin turvautumisesta voidaan hyväksyä ja yleisesti ottaen kannattaa artiklassa ehdotettua lähtökohtaa, jonka mukaan täytäntöönpanovaltiolle jätetään mahdollisuus panna tutkintamääräys täytäntöön kuvatuissa tilanteissa sen oman lainsäädännön mukaista toimenpidettä käyttäen.

Kieltäytymisperusteita koskeva 10 artikla on pyritty muotoilemaan siten, että kieltäytymisperusteet olisivat mahdollisimman tarkkaan rajoitettuja ja heijastaisivat ns. kategorista lähestymistapaa, joka on aikaisemmin sovittu otettavaksi kieltäytymisperusteiden lähtökohdaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että tutkintatoimet jaetaan eri kategorioihin lähinnä siitä riippuen, edellyttääkö tutkintamääräyksen täytäntöönpano pakkokeinon käyttöä vai ei ja, jos edellyttää, kuinka kajoavasta tai arkaluontoisesta toimenpiteestä on kyse. Ensimmäisen kategorian muodostavat tilanteet, joissa ei edellytetä pakkokeinoa, kuten todistajan kuuleminen tai tiedon pyytäminen viranomaiselta, toisen kategorian etsintää ja takavarikkoa edellyttävät tilanteet ja kolmannen kategorian muut tilanteet eli syvemmälle perusoikeuksiin kajoavat tai muutoin arkaluontoiset toimenpiteet. Kieltäytymisperusteet olisivat laajemmat, mitä syvemmälle perusoikeuksiin kajoavasta toimenpiteestä on kyse. Samalla on pyritty turvaamaan se, ettei sääntelyllä mennä taaksepäin nykyisistä oikeusapuvelvoitteista. Puheenjohtajan teksti on pitkien neuvottelujen kompromissina syntynyt tulos, ja se voidaan hyväksyä. Käytännössä oikeusavun antamisesta harvoin kieltäydytään, joten kieltäytymisperusteisiin käytännön yhteistyössä todennäköisesti jouduttaisiin turvautumaan harvoin.

Suomi on neuvotteluissa korostanut tarvetta nopeuttaa oikeusapumenettelyä ja sen vuoksi lähtökohtaisesti kannattanut määräaikavelvoitteita, joita todisteiden luovuttamismääräystä koskevaa puitepäätöstä lukuun ottamatta muihin aikaisempiin oikeusapuinstrumentteihin ei sisälly. Lisäksi Suomi on pitänyt alkuperäisessä direktiiviehdotuksessa olleita määräaikoja liian pitkinä ja ehdottanut niiden lyhentämistä. Puheenjohtajan ehdottamia määräaikoja voidaan edelleen pitää liian pitkinä. Selvä enemmistö muista jäsenvaltioista ei kuitenkaan ole katsonut voivansa hyväksyä lyhyempiä määräaikoja. Artiklat 11 ja 12 voidaan yhteisymmärrykseen pääsemiseksi hyväksyä.

Ehdotuksen 13 artiklaan sisältyvää oikeussuojasäännöstä voidaan kannattaa ja erityisesti sitä, että muutoksenhaun yksityiskohtiin ei artiklassa puututa, vaan jätetään ne säänneltäviksi jäsenvaltioiden kansallisessa lainsäädännössä. Kohdan 4 käännösvaatimuksen osalta olisi parempi, jos oikeus käännöksiin säänneltäisiin sitä koskevissa horisontaalisissa instrumenteissa eikä otettaisi siitä säännöksiä yksittäisten instrumenttien artikloihin. Neuvostossa on hiljattain hyväksytty direktiivi oikeudesta tulkkaukseen ja käännöksiin (2010/64/EU). Viime kädessä myös puheenjohtajiston ehdotus on hyväksyttävissä. Artiklaan liittyy myös Irlannin ehdotus, joka pääpiirteissään vastaa puheenjohtajan ehdotusta, mutta siinä ei ole kohdassa 4 tarkoitettua informaatiovelvollisuutta. Irlannin ehdotus olisi puheenjohtajan ehdotusta yksinkertaisemmin ja selkeämmin muotoiltu, ja sitä voidaan preferoida.

Kuluja koskevassa Y artiklassa ehdotettu pääsääntö, jonka mukaan oikeusavun antamisen kustannuksista vastaa täytäntöönpanovaltio, on voimassaolevien oikeusapuinstrumenttien mukainen, ja sitä voidaan kannattaa. Kohdan 2 mukainen konsultaatiovelvoite poikkeuksellisen korkeita kustannuksia vaativissa tilanteissa vastaa aikaisempaa tekstiehdotusta, ja se voidaan hyväksyä. Kohdassa 3 oleva ehdotus siitä, että jos määräystä ei vedetä pois, se on pantava täytäntöön ja poikkeuksellisten korkeista kustannuksista vastaa määräyksen antava valtio, merkitsisi sitä vastoin periaatteellista muutosta vakiintuneisiin periaatteisiin oikeusapuyhteistyössä, ja siihen voidaan suhtautua varauksellisesti. Säännös voi myös pitkittää pyynnön täytäntöönpanoa, jos kustannuksista ja esim. siitä, mitä on pidettävä poikkeuksellisen korkeina kustannuksina, ei päästä yhteisymmärrykseen määräyksen antaneen ja täytäntöönpanovaltion kesken. Viime kädessä säännös on kuitenkin yhteisymmärrykseen pääsemiseksi hyväksyttävissä.

Muilta osin artikloihin 1—18 ei liity erityistä huomautettavaa ja ne voidaan hyväksyä puheenjohtajiston ehdottamassa muodossa.