Perustelut
Telepakkokeinot
Telekuuntelua, televalvontaa ja teknistä kuuntelua
koskevat säännökset ovat pakkokeinolaissa (450/1987)
ja poliisilaissa (493/1995). Telekuuntelu
on mahdollistettu vuonna 1995 voimaan tulleella pakkokeinolain muutoksella.
Sittemmin telepakkokeinoja koskevia säännöksiä on
tarkistettu useita kertoja ja niiden käyttöalaa on
laajennettu ilmenneiden sääntelytarpeiden mukaisesti.
Telepakkokeinoilla puututaan useiden perustuslaissa turvattujen
perusoikeuksien ydinalueeseen. Ollakseen tehokkaita kyseisten toimenpiteiden
tulee pysyä kohteelta salassa ainakin tutkinnan alkuvaiheessa.
Oikeusturvakysymykset ovat korostetun tärkeitä sekä pakkokeinojen kohteeksi
joutuvien että koko oikeudellisen järjestelmän
kannalta. Tämän vuoksi tärkeää on huolehtia
siitä, että telepakkokeinojen valvontajärjestelmä on
toimiva. Oikeusturva onkin pyritty varmistamaan lainsäädäntöön
perustuvilla erityisjärjestelyillä sekä ennen
pakkokeinon käyttöä että myös
sen jälkeen. Oikeusasiamiehen valvontaa on luonnehdittu
muuta valvontajärjestelmää täydentäväksi
valvonnan valvonnaksi.
Sisäasiainministeriö antaa pakkokeinolain nojalla
eduskunnan oikeusasiamiehelle vuosittain kertomuksen telekuuntelun
ja -valvonnan sekä teknisen kuuntelun käytöstä samoin
kuin selvityksen teknisen tarkkailun käytöstä rangaistuslaitoksissa.
Parhaillaan on valmistumassa vuotta 2003 koskeva kertomus, jota
on saadun selvityksen mukaan kehitetty muun muassa oikeusasiamieheltä saadun
palautteen perusteella. Kertomuksessa tullaan käsittelemään
myös valeostoa, vaikka lainsäädäntö ei
tähän velvoitakaan. Oikeusasiamiehen tehtävän
kannalta on keskeistä saada mahdollisimman hyvin valvonnan
edellyttämät tiedot. Tässä suhteessa
on aiemmin ilmennyt puutteita.
Hallintovaliokunta korostaa sen seikan tärkeyttä,
että laillisuusvalvonta toteutetaan sisäasiainministeriössä laadukkaasti.
Valiokunta on saanut selvitystä niistä toimenpiteistä,
joilla vuonna 2003 on hallinnonalan omaa valvontaa kehitetty voimakkaasti
muun muassa havaittujen virheellisten menettelyjen vuoksi. Tässä yhteydessä on
syytä todeta, että poliisi on kehittänyt
laajemminkin kuin telepakkokeinojen osalta laillisuusvalvontaansa.
Poliisin ylijohto on 9.1.2004 antanut laillisuusvalvontamääräyksen, joka
on poliisin ohjaus- ja valvontajärjestelmän osa
ja jota poliisin ylijohto ja sen alaiset poliisiyksiköt
käyttävät toteuttaessaan valvontavelvollisuuttaan.
Määräys luo peruspuitteet poliisin oman
koko laillisuusvalvonnan suunnittelulle, toteutukselle ja raportoinnille.
Telekuuntelun kohteena on vuonna 2003 ollut yhteensä 414
henkilöä, kun vastaava luku on vuonna 2002 ollut
427 henkilöä. Tuomioistuimen myöntämiä lupia
on viime vuonna ollut 1 840 kappaletta. Vuonna 2002 lupien
määrä on ollut lähes 400 pienempi
(1 486). Kertomusvuonna ei tuomioistuimessa hylätty
yhtään lupahakemusta. Kuunteluluvan perusteena
on pääsääntöisesti
ollut törkeä huumausainerikos (kuunteluluvista
89 prosenttia vuonna 2003 ja 83 prosenttia vuonna 2002). Tutkinnanjohtajat
ovat arvioineet telekuuntelun merkityksen rikosten selvittämisessä myös
aiempaa suuremmaksi.
Telepakkokeinojen osalta tuomioistuimen myöntämät
lupamäärät eivät ole sellaisenaan suoraan
kansainvälisesti vertailukelpoisia muun muassa erilaisesta
tilastointitavasta johtuen. Esimerkiksi vuonna 2002 Ruotsissa telekuuntelun kohteena
oli 533 rikoksesta epäiltyä, kun vastaavasti Suomessa
rikoksesta epäiltyjen määrä oli 427.
Suomessa lainsäädännöstä johtuen
telekuuntelulupien määrät olivat kuitenkin
noin kolme kertaa suuremmat kuin Ruotsissa. Telekuuntelun käyttöön
liittyvät luvat ja tilastointi eivät Ruotsissa
määrity teleliittymien, teleosoitteiden tai telepäätelaitteiden
mukaan, vaan epäiltyjen henkilöiden määrän
perusteella.
Televalvonnan osalta voidaan todeta, että tuomioistuimen
myöntämien lupien määrä on
vuonna 2003 vähentynyt edelliseen vuoteen verrattuna 267:llä.
Myös epäiltyjen määrä on
vähentynyt vuodesta 2001 lähtien (1 139
henkilöä vuonna 2001 ja 1 025 henkilöä vuonna
2003).
Yhteenvetona voidaan todeta, ettei telepakkokeinoja koskevassa
lupaprosessissa tai menetelmien käytössä ole
ilmennyt esillä olevan lausuntoasian kannalta erityisiä ongelmia.
Virkamiesten koulutukseen sekä tuomioistuinlaitoksessa että poliisissa
ja ministeriön laatiman kertomuksen tietosisältöön
on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota.
Valiokunnan käsityksen mukaan myös vastaisuudessa
telekuuntelun käyttö tulee olemaan maltillista
ja harkittua.
Peitetoiminta
Peitetoimintaa ja valeostoa koskevat säännökset on
sisällytetty maaliskuun alusta vuonna 2001 voimaan tulleeseen
poliisilain muutoksen (21/2001). Uudistuksella
poliisille on annettu laintasoiset valtuudet täysin uusiin
toimintakeinoihin, jotka on nähty tarpeelliseksi vakavan
ja järjestäytyneen rikollisuuden vastustamisessa. Tavoitteena
on myös ollut yhdenmukaistaa lainsäädäntöämme
muiden EU-maiden kanssa erityisesti rikollisuuden kansainvälisten
ilmenemismuotojen torjumiseksi.
Peitetoimintaa koskevien toimivaltuuksien voidaan luonnehtia
merkitsevän poliisille oikeutta toimia vastoin
joitakin rikosoikeudellisia kieltoja ilman virkavastuuta. Tällainen
virkatoiminta on merkittävää muun muassa
perustuslaissa edellytetyn hallinnon lainalaisuuden periaatteen
kannalta. Peitetoiminnalla voi olla myös vaikutuksia virkatoimintaa
kohtaan yleisesti tunnettavaan luottamukseen. Perus- ja ihmisoikeuksien
näkökulmasta peitetoiminta on ongelmallista erityisesti
yksityiselämän suojalle. Peitetoiminnalla on vaikutuksia
myös kotirauhan piirissä, ja sillä voi
olla merkitystä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin
toteutumiselle.
Ollakseen tehokasta ja turvallista peitetoiminnan tulee pysyä salassa.
Paljastumisen estämiseksi laki antaakin mahdollisuuden
antaa peiteltyjä tai harhaanjohtavia tietoja ja käyttää vääriä asiakirjoja.
Peitehenkilölle voidaan luoda esimerkiksi valehenkilöllisyys.
Poliisilla on oikeus peitetoimintaan tiettyjen vakavien rikosten
estämiseksi, paljastamiseksi tai selvittämiseksi.
Peitetoiminnasta päättäminen on keskitetty
keskusrikospoliisin päällikölle ja suojelupoliisille
kuuluvissa asioissa sen päällikölle.
Keskitetty järjestelmä on katsottu tarpeelliseksi
peitetoiminnan suojaamiseksi ja oikeusturvasyistä.
Sisäasiainministeriö on antanut peitetoiminnan
ja valeoston järjestämisestä ja valvonnasta asetuksen
(499/2001), jonka mukaisesti on asetettu
peitetoiminnan ja valeostojen seurantaan poliisihallinnon edustajista
koostuva ohjausryhmä. Sen tehtävänä on
muun muassa toiminnan ja koulutuksen seuranta, laillisuusvalvonnan
kannalta tärkeistä seikoista raportointi ja kehittämisehdotusten
tekeminen.
Keskusrikospoliisi on luonut peitetoimintaa varten organisaation,
jonka tehtävänä on huolehtia asianmukaisen
peitetoimintaa koskevan päätöksenteon
ja asianmukaisten käytettävien menettelytapojen
turvaamisesta. Peitetoimintailmoituksen saatuaan keskusrikospoliisi
on myös korostanut toimenpidettä pyytäneelle
muiden vaihtoehtoisten keinojen käyttöä.
Peitetoiminnasta annettavaa koulutusta on myös jatkettu
ja sitä on kohdennettu poliisihallinnon eri toimijatahoille.
Peitetoimintaa ja valeostoja tekemään voidaan
määrätä vain sisäasiainministeriön
hyväksymän koulutuksen suorittanut poliisimies, joka
on tehtävään vapaaehtoinen, henkilökohtaisilta
ominaisuuksiltaan sopiva ja jolla on riittävä kokemus
poliisitoiminnasta.
Peitetoiminta on kertomusvuonna ollut vasta käynnistymässä,
joten mitään laillisuusvalvonnan kannalta merkittäviä havaintoja
konkreettisissa tapauksissa ei eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksen
mukaan ole. Valiokunta toteaa, että vuonna 2002
peitetoimintapäätöksiä on tehty
vain muutama ja toiminnan kohteena olleiden määrä on
ollut alle 10 henkilöä. Vuonna 2003 peitetoiminnan
käytön ja sen kohteena olleiden rikoksesta epäiltyjen
määrät ovat edelliseen vuoteen verrattuna
hieman lisääntyneet. Peitetoimintaa on pääasiallisesti
käytetty törkeiden huumausainerikosten paljastamiseen
ja selvittämiseen.
Peitetoiminnan luonne ja siihen liittyvät poliisin
henkilöstölle aiheutuvat riskit huomioon ottaen
tulee sen käyttö olemaan valiokunnan käsityksen
mukaan tulevaisuudessakin pidättyväistä.