KESKUSTELUALOITE 13/2002
vp
KA 13/2002
vp - Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.1
Johannesburgin kestävän kehityksen huippukokouksen
päätökset ja Suomi
Eduskunnan puhemiehelle
Kestävän kehityksen huippukokouksessa
Johannesburgissa hyväksyttiin köyhyyden poistamiseen
tähtäävä toimeenpanosuunnitelma.
Osanottajamaat sitoutuivat luonnonvarojen nykyistä kestävämpään
käyttöön, tuotanto- ja kulutustapojen
muutoksiin ja globalisaation oikeudenmukaiseen hallintaan. Kokous
antoi poliittisen julistuksen, jossa kansat ja eri toimijaryhmät
haastetaan yhteisvastuuseen, kumppanuuteen ja toimeenpanosuunnitelman
toteuttamiseen.
Toimintaohjelman kohdat, kuten köyhyyden vähentäminen,
luonnonvarojen kestävän käytön lisääminen,
tuotanto- ja kulutustapojen muuttaminen nykyistä kestävämpään
suuntaan ja terveyden ja kestävän kulutuksen
edistäminen, ovat laajoja. Kokousta onkin syytetty suurellisista
ja epämääräisistä tavoitteista.
Keskustelu kokouksen tuloksista on meillä ollut vähäistä ja
keskittynyt valitettavan paljon valtuuskuntamme kokoonpanoon.
Johannesburgissa tehdyistä päätöksistä,
niiden sisällöistä ja seurauksista tulee
käydä nykyistä laajempaa yhteiskunnallista
keskustelua. On pohdittava, mitä toimintaohjelma ja poliittinen
julistus merkitsevät Suomen kannalta. Myös veronmaksajilla
on oikeus tietää, mitä Johannesburgissa
päätettiin, mihin maamme sitoutui ja mitä päätökset
käytännössä tarkoittavat. Eduskunnan
tulee mitä pikimmiten määrittää,
millaisiin toimenpiteisiin päätökset
johtavat, millä aikataululla niitä toteutetaan
ja mitä erityisesti priorisoidaan.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittavasti,
että eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun
Johannesburgin kestävän kehityksen huippukokouksessa
tehtyjen päätösten käytännön
merkityksestä Suomelle sekä siitä, millaisella
aikataululla ja missä järjestyksessä hallituksen
tulee ryhtyä päätösten edellyttämiin
toimenpiteisiin.
Helsingissä 10 päivänä syyskuuta
2002
- Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk
- Hannu Takkula /kesk
- Christina Gestrin /r
- Juha Rehula /kesk
- Paula Lehtomäki /kesk
- Pekka Vilkuna /kesk
- Jari Leppä /kesk
- Marja-Leena Kemppainen /kd
- Martti Tiuri /kok
- Erkki Pulliainen /vihr
- Matti Väistö /kesk
_________
Ajankohtaiskeskustelu 24.10.2002