Lain mukaan millään viranomaisella ei ole selkeää oikeutta valvoa sitä, että tutkintavangit eivät tahallisesti häiritse rikostutkintaa. Pahimmillaan yhteydenpitorajoitusten valvomatta jättäminen tarkoittaa sitä, että esitutkinnoissa näyttö saattaa vesittyä kokonaan tai vääriä henkilöitä tuomitaan vakaviin rangaistuksiin. Yhteydenpitorajoitusten valvomatta jättäminen hidastaa esitutkintoja, mikä lisää myös esimerkiksi tutkintakustannuksia ja sitoo poliisin resursseja. 

Oikeusministeriö ilmeisesti esittää ratkaisuksi vankien oikeuksien kaventamista: kun kielletään vangilta kaikki viestintä, minkään viranomaisen ei tarvitse valvoa vangin viestintää. Nykyisellään yhteydenpitokielloilla rajoitetaan tyypillisesti vain vangin viestintää rikoskumppaneiden kanssa. 

Ministeriön kaavailema lakimuutos saattaa hyvinkin tarkoittaa sitä, että  niin  kutsuttuun totaalieristykseen määrättyjen tutkintavankien määrä vankiloissa kasvaa nykyisestä. Vankiloille eristysten valvonta vie jo nykyisellään paljon resursseja. Yhteydenpitorajoitusten tiukentaminen lisännee myös vankien itsetuhoista käyttäytymistä, joka on vakavasti vankilaturvallisuuteen vaikuttava tekijä. Vankiloissa henkilöstöpulaa jo nyt.  

Oikeusministeriö esittää, että jos jatkossa valvontaa on tehtävä vangitulle rikostutkinnan aikana, poliisin tiloissa sen tekee poliisi ja vankilassa vankilaviranomainen. Vankilaviranomainen ei omaa samanlaista tietämystä siitä, mikä tarkalleen voi haitata rikostutkintaa. Vain poliisilla on tiedossaan rikostutkinnan kulku ja yksityiskohdat. Toisin kuin poliisille, vankilaviranomaisille laki ei anna oikeutta kuunnella vankien yksityisiä keskusteluja pelkän yhteydenpitokiellon perusteella. Asiantuntijat näkevätkin, että valvontavastuu tulisi antaa poliisille riippumatta siitä, missä tutkintavanki on sijoitettuna.