Suomen rikoslaki (39/1889) on säätämisestään lähtien yli 130 vuotta alkanut sanoilla:
"Me Aleksander Kolmas, Jumalan Armosta, koko Venäjänmaan Keisari ja Itsevaltias, Puolanmaan Zsaari, Suomen Suuriruhtinas, y.m., y.m., y.m. Teemme tiettäväksi: Suomenmaan Valtiosäätyjen alamaisesta esityksestä tahdomme Me täten armosta vahvistaa seuraavan rikoslain Suomen Suuriruhtinaanmaalle, jonka voimaanpanemisesta, niinkuin myöskin rangaistusten täytäntöönpanosta erityinen asetus annetaan:"
Nykyinen rikoslakimme on alun perin säädetty aikana, jolloin Suomi oli autonominen osa Venäjän keisarikuntaa. Lain säädöksiä on vuosikymmenten saatossa muutettu osittaisuudistuksissa uudelleen ja uudelleen, mutta näitä alkusanoja ei ole edelleenkään poistettu laista. Johtolauseen teksti on kuitenkin tänä päivänä vanhahtava ja täysin tarpeeton.
Ymmärrettävästi tämän johtolauseen taustalla ovat historialliset syyt. On kuitenkin kyseenalaista, miksi itsenäisen Suomen lainsäädännössä on edelleen viittaus Venäjän keisarikuntaan. Etenkin nykyisessä maailmantilanteessa meidän on syytä pohtia, haluammeko yhä pitää yllä tämänkaltaisia siteitä vai päivitämmekö säädöksemme ajan tasalle.
Suomi on oikeusvaltio, jossa rikoslaki toimii perustuslain lisäksi yhtenä lainsäädännön kulmakivenä. On tärkeää, että lainsäädäntömme välittää niitä arvoja, jotka meille ovat tärkeitä. Se, että yhdessä meille tärkeimmistä laeista on viittaus täysimittaista hyökkäyssotaa Euroopassa käyvään valtioon, joka on lähinnä oikeusvaltion ja demokratian irvikuva, ei ole millään muotoa arvojemme mukaista.
Historiallisilla viittauksilla on paikkansa, mutta niitä ei ajantasaisessa lainsäädännössä tarvita mihinkään. Myös yhteiskunnan muilla tasoilla on Ukrainan sodan aikana pyritty kaikin tavoin katkomaan siteitä Venäjään. Nyt olisikin korkea aika uudistaa rikoslaki myös tältä osin. Muutos olisi lain tasolla täysin tekninen, sillä johtolause ei kuulu varsinaiseen säädöstekstiin, mutta laajemmin sillä olisi hyvinkin merkittävä symbolinen arvo.