Maitoa ostavilla meijereillä on vähimmäiskiintiöt, joita pienempiä määriä maitoa ei tulla ostamaan ja noutamaan. Vähimmäismäärät ovat nousseet tuntuvasti ajan saatossa. Tämän vuosituhannen alussa määrä saattoi olla esimerkiksi 30 litraa, mutta nyt puhutaan 150 litran suuruisista kiintiöistä. Nämä toki vaihtelevat toimijoiden välillä, mutta trendi on ollut selvästi nouseva. Vähimmäismääriä saatetaan muuttaa tilakohtaisesti pohjautuen useamman vuoden tarkasteluajanjakson huippuvuoteen, ja sopimusmäärän ylittyessä puolestaan hinta alenisi. Kiintiöihin liittyvät sopimusmuutokset koskevat lähinnä pieniä tiloja, joiden toimintaa ne hankaloittavat olennaisesti. Jos maitoa ei saada lypsettyä riittävää määrää, jotta se tultaisiin ostamaan, syntyy myös hävikkiä. On todella sääli, jos maitoauto ajaa tilan ohi pysähtymättä kiintiöiden takia ja hyvää maitoa menee hukkaan. Tämä tietää tilallisille taloudellista tappiota, ja hävikin syntyminen ei ole ekologisesti kestävää. 

Pienemmät maidontuottajat ovat vaikeassa asemassa, ja Suomessa viime vuosina harjoitettu maatalouspolitiikka on suosinut suuria toimijoita. Tämä on johtanut pienempien tilojen lakkauttamiseen tai maidontuotannon lopettamiseen, millä on negatiiviset vaikutukset myös maaseudun elinvoimaan. Suurissa tuotantoyksiköissä toiminnot on usein pitkälti automatisoitu ja tuotantoeläinten elämä yksitoikkoisempaa. Pienillä tiloilla voidaan esimerkiksi lehmiä hoitaa yksilöllisemmin ja luoda joustavammin mahdollisuudet ulkona laiduntamiselle. On tärkeää, että myös pienemmillä maidontuottajilla on mahdollisuudet elinkeinon harjoittamiseen tulevaisuudessa.