LAKIALOITE 103/2004 vp

LA 103/2004 vp - Ben Zyskowicz /kok ym.

Tarkistettu versio 2.1

Laki lapsilisälain 21 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Lapsilisien taso ei ole sidottu indeksiin. Tämä merkitsee sitä, että niiden reaalinen arvo laskee elinkustannusten noustessa inflaation vaikutuksesta.

Eduskunta on 4.10.2002 käsitellessään valtioneuvoston selontekoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista hyväksynyt yksimielisesti ponnen, jonka mukaan lapsilisät on sidottava indeksiin. Tästä huolimatta ei nykyinen hallitus ole tehnyt esitystä eduskunnan yksimielisen päätöksen toimeenpanemiseksi.

Lapsilisien tehtävä on korvata perheille lapsista aiheutuvia taloudellisia kustannuksia. Tämän vuoksi on kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä perusteltua muuttaa lakia niin, että lapsilisän taso sidotaan elinkustannusten nousua seuraavaan indeksiin.

Lapsilisien sitominen ei aiheuta menoja vielä vuonna 2005. Ensimmäiset indeksitarkistukset tehtäisiin vuonna 2006 maksussa oleviin lapsilisiin.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen.

Laki

lapsilisälain 21 §:n muttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 21 päivänä elokuuta 1992 annetun lapsilisälain (796/1992) 21 § seuraavasti:

21 §

Lapsilisän indeksitarkistus

Tämän lain 7 §:ssä säädettyjä lapsilisän määriä tarkistetaan vuosittain siten kuin kansaneläkeindeksistä annetussa laissa (456/2001) säädetään.

_______________

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2005.

_______________

Helsingissä 23 päivänä syyskuuta 2004

  • Ben Zyskowicz /kok
  • Eero Akaan-Penttilä /kok
  • Sirpa Asko-Seljavaara /kok
  • Kaarina Dromberg /kok
  • Pertti Hemmilä /kok
  • Hanna-Leena Hemming /kok
  • Anne Holmlund /kok
  • Jyri Häkämies /kok
  • Ilkka Kanerva /kok
  • Marjukka Karttunen /kok
  • Jyrki Katainen /kok
  • Pekka Kuosmanen /kok
  • Esko Kurvinen /kok
  • Jere Lahti /kok
  • Kalevi Lamminen /kok
  • Jouko Laxell /kok
  • Suvi Lindén /kok
  • Marjo Matikainen-Kallström /kok
  • Olli Nepponen /kok
  • Tuija Nurmi /kok
  • Reijo Paajanen /kok
  • Maija Perho /kok
  • Lyly Rajala /kok
  • Paula Risikko /kok
  • Martin Saarikangas /kok
  • Petri Salo /kok
  • Sari Sarkomaa /kok
  • Kimmo Sasi /kok
  • Arto Satonen /kok
  • Timo Seppälä /kok
  • Juhani Sjöblom /kok
  • Irja Tulonen /kok
  • Raija Vahasalo /kok
  • Jan Vapaavuori /kok
  • Ahti Vielma /kok
  • Lasse Virén /kok